Onko parempi pysyä onnettomassa avioliitossa vai erota?

On oikeasti tuskaa elää ihmisen kanssa jota ei pidä oikeana. Miksi alunperin on sitten mennyt hänen kanssaan naimisiin? Kyllähän ne merkit näkee jo alussa... onko kyse läheisriippuvuudesta. Ei uskalleta erota kun pelätään ettei löydä parempaa. Vai taloudellisesta tilanteesta... sekään ei ole reilua toista kohtaan että yhdessä ollaan vain rahan takia.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä mitä onnettomalla tarkoittaa, johtuuko onnettomuus oikeasti avioliitosta vai jostain muusta ja onko lapsia. Ihmisillä on nykyään hyvin epärealistinen kuva avioliitosta. Ei hyväksytä sitä että pitkässä suhteessa tunteet väljähtyy ja se muuttuu enemmän kumppanuudeksi ja rakkaudeksi kuin intohimoiseksi rakastamiseksi. Kannattaa muistaa että ero on eroajille hetkellinen shokki mutta se voi olla lapsille heidän loppuelämään vaikuttava kokemus. Huonoon liittoon missä on esim. räikeää epätasa-arvoa, jatkuvaa riitelyä tai henkistä/ fyysistä väkivaltaa ei kannata kyllä jäädä edes lasten takia.

Lapset jo aikuisia ja asuvat omillaan. Ei ole riitoja, väkivaltaa tai muuta sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miinukset ja plussat eroamisesta

-köyhdyt

-lapset: lapset kärsii ellei liitto nyt ole heille täysi hlvetti (väkivalta, päihteet tms.), et enää näe lapsia päivittäin aina, kasvattaminen on hankalampaa eronneen kumppanin kanssa

+kurjuus liitosta loppuu

Kyllä ne lapset kärsivät siitäkin, että näkevät vanhempien/toisen vanhemman olevan onneton.

Tämä. Vanhemmat usein aliarvioi täysin sen, miten iso vaikutus kotioloilla on lapseen. Omakin äitini teki sen virheen, että ajatteli avioliitossa pysymisen olevan automaattisesti parempi vaihtoehto kuin avioero. Todellakin me lapset kärsimme vanhempien huonoista väleistä, koska kotona oli usein jännittynyt ja ikävä ilmapiiri. Vaikka ei siis mitään väkivaltaa tai päihteitä ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

On oikeasti tuskaa elää ihmisen kanssa jota ei pidä oikeana. Miksi alunperin on sitten mennyt hänen kanssaan naimisiin? Kyllähän ne merkit näkee jo alussa... onko kyse läheisriippuvuudesta. Ei uskalleta erota kun pelätään ettei löydä parempaa. Vai taloudellisesta tilanteesta... sekään ei ole reilua toista kohtaan että yhdessä ollaan vain rahan takia.

Kai sitä voi yli kahdessakymmenessä vuodessa kasvaa erilleen vaikka alunperin olisi ollut oikea kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi joko tai? Minä en valitsisi kumpaakaan, vaan ryhtyisin aktiivisesti tekemään töitä avioliiton onnellisuuden eteen. 

Sama juttu. Meilläkin oli mieheni kanssa todella syvä alamäki muutama vuosi sitten ja kaikki meni päin helvattua, jolloin vein hänen eteensä jo erohakemuksenkin, mutta päätimme puhua. Ei se helppoa tietenkään ollut, mutta puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Otiimme omaa kahden keskistä aikaa ja turustuimme toisiimme uudestaan muitenkin kuin lastemme vanhempina.

Nyt meillä on mennyt vuosia todella hyvin. Ymmärrämme enemmän niin toista kuin myös itseämme, annamme toiselle tilaa, mutta viihdymme tosi hyvin yhdessäkin. Lapsemmekin muuttuivat samassa rytäkässä ja heistäkin kasvoi mahtavia nuoria, joilla on sydän paikallaan ja jotka ovat nähneet kuinka palasista voi rakentaa kestävän ystävyyden.

Aina kannattaa jättää se sika

Voin lohduttaa sillä, että kyllä se siitä selviää pitääkö erota vaiko ei pidä. Kun on kaksi onnetonta ihmistä niin se nimittäin tekee sen että jotain tapahtuu. Ennemmin tai myöhemmin. Toinen alkaa ryyppäämään, pettää, rakastuu Kyllä se ratkaisun paikka sieltä tulee. Voi myös käydä niin että toinen vaikka sairastuu, ja huomaattekin kuinka tärkeitä olette toisillenne. Ei se noin loputtomiin jatku. Se tilanne on kuin kehittyvä myrskysolu.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä mitä onnettomalla tarkoittaa, johtuuko onnettomuus oikeasti avioliitosta vai jostain muusta ja onko lapsia. Ihmisillä on nykyään hyvin epärealistinen kuva avioliitosta. Ei hyväksytä sitä että pitkässä suhteessa tunteet väljähtyy ja se muuttuu enemmän kumppanuudeksi ja rakkaudeksi kuin intohimoiseksi rakastamiseksi. Kannattaa muistaa että ero on eroajille hetkellinen shokki mutta se voi olla lapsille heidän loppuelämään vaikuttava kokemus. Huonoon liittoon missä on esim. räikeää epätasa-arvoa, jatkuvaa riitelyä tai henkistä/ fyysistä väkivaltaa ei kannata kyllä jäädä edes lasten takia.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 25 vuotta ja tunteemme ovat yhä vieläkin hyvin lämpimät toista kohtaan. Rakkautta riittää ja halua olla toisen kanssa ilman kommervenkkejä. Molemmilla on omaa elämää ja harrastuksia, mutta toisen vierren on aina paras nukahtaa ja siitä herätä.

Kannattaa hieman vaivautua ja mkettiä onko halu erota vain omaa ikäkriisiä.

Siitä kait se riippuu, mistä roikkuu. Mikä sen liiton tekee onnettomaksi? ( en lukenut ketjua kokonaan ). Jos on vain tylsää ja tuntuu, että elämä lipuu ohi tmv., niin ennemmin panostaisin kaikkeni siihen liittoon, jos onkin mahdollista, että tilanne muuttuisi. Keskustelustakin olisi hyötyä. Liitossa on, mitä pidempään se kestää, aikoja, jolloin on haastavaa, eikä ehkä niin kivaakaan. Mutta loppuviimein se on se tahto! Jos on väkivaltaa, ymmärrän ettei järkeä jatkaa, mutta monet kurjuutta aiheuttavat asiat kyllä voi selvittää, jos molemmat haluaa, puhumalla.

Olisi hienoa, jos yritettäisiin enemmän, kiukuteltaisiin vähemmän, avioliitossakin 😊

Komsii.komsaa

Vierailija kirjoitti:

Voin lohduttaa sillä, että kyllä se siitä selviää pitääkö erota vaiko ei pidä. Kun on kaksi onnetonta ihmistä niin se nimittäin tekee sen että jotain tapahtuu. Ennemmin tai myöhemmin. Toinen alkaa ryyppäämään, pettää, rakastuu Kyllä se ratkaisun paikka sieltä tulee. Voi myös käydä niin että toinen vaikka sairastuu, ja huomaattekin kuinka tärkeitä olette toisillenne. Ei se noin loputtomiin jatku. Se tilanne on kuin kehittyvä myrskysolu.

On jo ollut pettämistä. Mutta toinen sanoo ettei halua erota.

Olen tuntenut mieheni jo yli 16-vuotta, siitä 13-vuotta naimisissa... on ollut vakavia ongelmia, ihastun herkästi toisiin ihmisiin ja petinkin miestäni. Minulla on mielenterveysongelmia mutta en tietenkään sen syyksi laittanut pettämistäni, se oli ihan harkittu teko. Kävimme pariterapiassa mutta edelleen on sellainen olo että jotain puuttuu. Oikeastaan olisin pettämisen jälkeen halunnut että mies olisi jättänyt minut, mutta ei... haluaa edelleen jatkaa. Vaikka tunnen miestäni kohtaan arvostusta niin samalla jonkinlaista halveksuntaa, miksi jatkaa minun kanssani vaikka tein katalan tempun. Yritämme työstää suhdettamme edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin lohduttaa sillä, että kyllä se siitä selviää pitääkö erota vaiko ei pidä. Kun on kaksi onnetonta ihmistä niin se nimittäin tekee sen että jotain tapahtuu. Ennemmin tai myöhemmin. Toinen alkaa ryyppäämään, pettää, rakastuu Kyllä se ratkaisun paikka sieltä tulee. Voi myös käydä niin että toinen vaikka sairastuu, ja huomaattekin kuinka tärkeitä olette toisillenne. Ei se noin loputtomiin jatku. Se tilanne on kuin kehittyvä myrskysolu.

On jo ollut pettämistä. Mutta toinen sanoo ettei halua erota.

Kumpi ei halua erota? Pettäjä vai petetty? Kyllähän se pettäjäkin voi siinä huomata mitä on menettämässä, mutta luottamuksen palauttaminen ei ole ihan yksinkertaista ja ilman luottamusta ei ole paljon mitään. Itselläni kaatui 20 vuoden parisuhde siihen että ymmärsin etten enää ikinä luota siihen ihmiseen. Oli kolme vuotta tehnyt selkäni takana asioita.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on liian lyhyt elettäväksi väärän ihmisen kanssa..

Just näin.

Moni kyllä päätyy naimisiin kakkosvaihtoehdon kanssa tai "raskaushuijauksen" tuloksena ...tai vaikka noiden molempien seurauksena, muuta kärvistelee taloudellisista syistä liitossa lopun ikäänsä koska ei vaan uskalla lähteä vaikka kaipaakin jotain muuta.....

Näinkin voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuntenut mieheni jo yli 16-vuotta, siitä 13-vuotta naimisissa... on ollut vakavia ongelmia, ihastun herkästi toisiin ihmisiin ja petinkin miestäni. Minulla on mielenterveysongelmia mutta en tietenkään sen syyksi laittanut pettämistäni, se oli ihan harkittu teko. Kävimme pariterapiassa mutta edelleen on sellainen olo että jotain puuttuu. Oikeastaan olisin pettämisen jälkeen halunnut että mies olisi jättänyt minut, mutta ei... haluaa edelleen jatkaa. Vaikka tunnen miestäni kohtaan arvostusta niin samalla jonkinlaista halveksuntaa, miksi jatkaa minun kanssani vaikka tein katalan tempun. Yritämme työstää suhdettamme edelleen.

Luulen että tuo on aika yleinen syy pettämiseen. Että on jo pitkään ollut hankalassa parisuhteessa ja ajattelee että tulee irtirepäistyksi siitä kun vaan pettää. Mutta ei. Sen eron joutuu helposti sittenkin ihan itse tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin lohduttaa sillä, että kyllä se siitä selviää pitääkö erota vaiko ei pidä. Kun on kaksi onnetonta ihmistä niin se nimittäin tekee sen että jotain tapahtuu. Ennemmin tai myöhemmin. Toinen alkaa ryyppäämään, pettää, rakastuu Kyllä se ratkaisun paikka sieltä tulee. Voi myös käydä niin että toinen vaikka sairastuu, ja huomaattekin kuinka tärkeitä olette toisillenne. Ei se noin loputtomiin jatku. Se tilanne on kuin kehittyvä myrskysolu.

On jo ollut pettämistä. Mutta toinen sanoo ettei halua erota.

Kumpi ei halua erota? Pettäjä vai petetty? Kyllähän se pettäjäkin voi siinä huomata mitä on menettämässä, mutta luottamuksen palauttaminen ei ole ihan yksinkertaista ja ilman luottamusta ei ole paljon mitään. Itselläni kaatui 20 vuoden parisuhde siihen että ymmärsin etten enää ikinä luota siihen ihmiseen. Oli kolme vuotta tehnyt selkäni takana asioita.

Pettäjä ei halua erota enkä minä myöskään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin lohduttaa sillä, että kyllä se siitä selviää pitääkö erota vaiko ei pidä. Kun on kaksi onnetonta ihmistä niin se nimittäin tekee sen että jotain tapahtuu. Ennemmin tai myöhemmin. Toinen alkaa ryyppäämään, pettää, rakastuu Kyllä se ratkaisun paikka sieltä tulee. Voi myös käydä niin että toinen vaikka sairastuu, ja huomaattekin kuinka tärkeitä olette toisillenne. Ei se noin loputtomiin jatku. Se tilanne on kuin kehittyvä myrskysolu.

On jo ollut pettämistä. Mutta toinen sanoo ettei halua erota.

Kumpi ei halua erota? Pettäjä vai petetty? Kyllähän se pettäjäkin voi siinä huomata mitä on menettämässä, mutta luottamuksen palauttaminen ei ole ihan yksinkertaista ja ilman luottamusta ei ole paljon mitään. Itselläni kaatui 20 vuoden parisuhde siihen että ymmärsin etten enää ikinä luota siihen ihmiseen. Oli kolme vuotta tehnyt selkäni takana asioita.

Pettäjä ei halua erota enkä minä myöskään.

No sitten ei varmasti kannata erota jos kumpikaan ei halua? Keskusteluapua ehkä? Monet suosittelee niitä parisuhdeleirejä.

Jos ajatus erosta kaikkinensa mitä siihen kuuluu tuntuu hyvältä, sinun on aika erota. Jos emmit yhtään, vielä ainakaan ei ole sen aika. Kuten joku jo sanoi aiemminkin, että tiedät sitten, kun on aika erota. Olet siis "kypsä" eroamaan.

Aina kannattaa yrittää kehittyä ihmisinä parina, jos vain tahtoa löytyy kummaltakin. Senhän se vaatii. Ei siitä tule enää mitään, jos toinen on jo luovuttanut ja täysin valmis eroon.

Vierailija kirjoitti:

Jos taloudellisesti pärjää eronneena niin sitten kannattaa erota. Muuten ei.

Ei pidä koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että on taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ei koskaan. Tottakai asuminen vie suuremman osan tuloista silloin, kun asuu yksin, mutta aina pitää mitoittaa elämänsä sellaiseksi, että pärjää myös yksin.

Vierailija kirjoitti:

Miinukset ja plussat eroamisesta

-köyhdyt

-lapset: lapset kärsii ellei liitto nyt ole heille täysi hlvetti (väkivalta, päihteet tms.), et enää näe lapsia päivittäin aina, kasvattaminen on hankalampaa eronneen kumppanin kanssa

+kurjuus liitosta loppuu

Miksi muka köyhtyy? Mun eksä tykkäsi käyttää rahaa paljon hövelimmin kuin minä, joten nyt mulle jää paljon enemmän kun saan ihan yksin päättää raha-asioistani.