Onko parempi pysyä onnettomassa avioliitossa vai erota?

Parisuhdeleirit ei yleensä ole tarkoitettu akuutissa kriisissä oleville pareille. Tai ainakaan ennen ei olleet, en tiedä onko tullut uudenlaisia kursseja. Mutta parisuhdeterapiaa saa mm. seurakunnilta tai Väestöliitolta. Voin suositella molempia.

Kannattaa erota, jos kaikkea on kokeiltu ja mikään ei pelasta liittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miinukset ja plussat eroamisesta

-köyhdyt

-lapset: lapset kärsii ellei liitto nyt ole heille täysi hlvetti (väkivalta, päihteet tms.), et enää näe lapsia päivittäin aina, kasvattaminen on hankalampaa eronneen kumppanin kanssa

+kurjuus liitosta loppuu

Miksi muka köyhtyy? Mun eksä tykkäsi käyttää rahaa paljon hövelimmin kuin minä, joten nyt mulle jää paljon enemmän kun saan ihan yksin päättää raha-asioistani.

Jos pitää myydä yhteinen talo niin, ettei kummallakaan ole varaa lunastaa sitä itselleen. Niin siinä köyhtyy. Yksin asuvalle arki on muutenkin kalliimpaa kun ei voi jakaa kuluja.

Vierailija kirjoitti:

Kysymykseen "Onko parempi pysyä onnettomassa avioliitossa vai erota?" vastaan, että kaikkein parasta olisi saada se suhde kuntoon. Pois onnettomasta. Se onnistuu jos molemmilla on siihen halua ja ovat valmiita tekemään töitä sen eteen, pariterapia on tärkeää.

Totta ja jos ero sitten myöhemmin tuleekin, niin kaikkein paras ero on edes kohtuullisissa väleissä tehty ero.

Ystäväni erosi juuri yli 30 vuotta kestäneestä avioliitostaan ja jo aikuisten lasten toiveena oli, että vanhemmat pysyvät väleissä. Että tuli mitä tuli, niin eron jälkeen tulee olla asialliset välit jo lastenkin takia. Niin tapahtui ja hyvältä näyttää. Miehellä on jo uusi naisystävä, mutta ystäväni on asiasta oikeasti vain onnellinen. Ei hän ollut pahan miehen kanssa näin pitkään, vaan heidän suhde oli onnellinen aikansa, on ihanat lapset ja kauniita muistoja roppakaupalla, mutta nyt oli aika lähteä eri suuntiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taloudellisesti pärjää eronneena niin sitten kannattaa erota. Muuten ei.

Ei pidä koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että on taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ei koskaan. Tottakai asuminen vie suuremman osan tuloista silloin, kun asuu yksin, mutta aina pitää mitoittaa elämänsä sellaiseksi, että pärjää myös yksin.

Tätä asiaa olen myös yrittänyt toitottaa joka suuntaan aina. Myös omat rahat, oma työ, omia ystäviä, omia harrastuksia jne. tulee olla aina, niin elämä on yleensäkin parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taloudellisesti pärjää eronneena niin sitten kannattaa erota. Muuten ei.

Ei pidä koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että on taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ei koskaan. Tottakai asuminen vie suuremman osan tuloista silloin, kun asuu yksin, mutta aina pitää mitoittaa elämänsä sellaiseksi, että pärjää myös yksin.

Tätä asiaa olen myös yrittänyt toitottaa joka suuntaan aina. Myös omat rahat, oma työ, omia ystäviä, omia harrastuksia jne. tulee olla aina, niin elämä on yleensäkin parempaa.

No entäs kun haluaa harrastaa sen puolison kanssa yhdessä ja vuosien varrella nyt vaan tuppaa käymään niin että kavereistakin tulee yhteisiä? :D Rahaan ja pärjäämiseen liittyvät asiat ehtii järjestää vasta sittenkin jos se ero tulee. Monelle ei tule niin ei yhdessä elämän eläminen mikään peikko ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taloudellisesti pärjää eronneena niin sitten kannattaa erota. Muuten ei.

Ei pidä koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että on taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ei koskaan. Tottakai asuminen vie suuremman osan tuloista silloin, kun asuu yksin, mutta aina pitää mitoittaa elämänsä sellaiseksi, että pärjää myös yksin.

Tätä asiaa olen myös yrittänyt toitottaa joka suuntaan aina. Myös omat rahat, oma työ, omia ystäviä, omia harrastuksia jne. tulee olla aina, niin elämä on yleensäkin parempaa.

Talous asetetaan yleensä enemmän tienaavan tasoon. Jospa puoliso tienaa moninkertaisesti niin siinä on automaattisesto aika suuri kontrasti. Ehdottamasi ei siis ole aina mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taloudellisesti pärjää eronneena niin sitten kannattaa erota. Muuten ei.

Ei pidä koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että on taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ei koskaan. Tottakai asuminen vie suuremman osan tuloista silloin, kun asuu yksin, mutta aina pitää mitoittaa elämänsä sellaiseksi, että pärjää myös yksin.

Tätä asiaa olen myös yrittänyt toitottaa joka suuntaan aina. Myös omat rahat, oma työ, omia ystäviä, omia harrastuksia jne. tulee olla aina, niin elämä on yleensäkin parempaa.

Talous asetetaan yleensä enemmän tienaavan tasoon. Jospa puoliso tienaa moninkertaisesti niin siinä on automaattisesto aika suuri kontrasti. Ehdottamasi ei siis ole aina mahdollista.

Ja vaikka puolisot ansaitsisivat yhtä paljon niin kahden hyvin ansaitsevan yhteinen talous on aina rikkaampi kuin yksinelävän. 

Avioliittoon voi suhtautua niin, että se on ainutkertainen mahdollisuus oppia ymmärtämään toisenlaista ihmisyyttä, se on meille asetettu haaste ja mahdollisuus kasvaa ja kypsyä ihmisenä.

Että asiaan osaisi suhtautua noin ylevän rakentavasti, vaatii se asettumista sille kannalle, ettei parisuhteen tarvitse olla pelkästään ihanaa ja onnea tuottavaa satuelämää, eikä sen etenkään tule olla vain omia persoonallisia tarpeita palvelevaa. Se saa olla myös ristiriitoja, yhteentörmäyksiä, omista eduista ja haluista luopumista, se saa tuottaa vaikeitakin tunteita.

Voiko todellinen rakkaus edes koskaan olla sellaista, mikä palvelisi vain omia tarpeita?

Alkuvaiheen intohimon huumassa me emme useinkaan edes huomaa, minkälaisen ihmisen kanssa me päädymme yhteen: me hullaannumme ehkä hänen ulkonäöstään, puheäänestään, statuksestaan, varallisuudestaan, huumoristaan, jännittävyydestään jne, mutta se varsinainen ihminen kokonaisuutena. Ihminen omine asenteineen, arvoineen ja kokonaisvaltaisine olemuksineen jää meille helposti vielä hämäräksi. Puhumattakaan niistä hänen huonoista puolistaan, niitä varsinkaan me emme tahdo huomata ensi ihastuksen huumassa.

Voikin sanoa, että ihmisten päätyminen yhteen muistuttaa lottoarvontaa. Niin epätodennäköistä on, että kaksi täysin toisillensa sopivaa ihmistä löytäisivät toisensa ja siitä eteenpäin yhteiselo muistuttaisi lähinnä prinsessa tarinaa.

Ihastuminen ja intohimo eivät vielä ole rakkautta, mutta niiden sokaisemina me yleensä päädymme toisen ihmisen kanssa yhteen. Vaikka varsinaista rakkautta harvoin onkaan heti alussa, voi ajan myötä myös itse rakkauskin herätä kukoistukseen, mikäli me opimme arvostamaan, ymmärtämään, hyväksymään ja kunnioittamaan puolisoamme hänen kaikkine puolineen, myös hänen huonoine puolineen. Sillä eihän kukaan meistä ole täydellinen.

Että oppisimme aidosti rakastamaan, meidän täytyy myös oppia asettamaan omat tarpeemme toisinaan syrjään voidaksemme ilahduttaa ja palvella rakastamme. Sillä eihän aito rakkaus etsii vain omaa onneaan, ei aito rakkaus ole itsekästä, se tahtoo toista rakastaa, se tahtoo toiselle olla hyvä.

Itselle todella pitkän prosessin päätteeksi ero on ollut sittenkin helpotus vaikka oli käsittämättömän vaikea se päätös tehdä.

Ei ole aina helppoa ja mukavaa nytkään ja monet itkut olen itkenyt mutta silti tekisin millon vaan sanoin ja neuvon muita tekemään JOS ahdistaa ja asioita ei saada korjattua yrittämisestä huolimatta.

Me yritettiin vuosia ja vaikka tää on lapsille varmaan kans pettymys ollut, luulen et kaikille parempi lopulta näin. Siitä ei vaan enää olis saanut toimivaa parisuhdetta millään

Onko järkevämpää antaa itselleen mahdollisuus uuteen onneen vai viettää loppuelämänsä onnettomassa liitossa? Ei pitäisi olla kovin vaikea kysymys.

Olet jo tuhlannut aikaa onnettomaan liittoon, miksi haluaisit tuhlata yhtään enempään aikaasi tähän.

sunk-cost fallacy 

the phenomenon whereby a person is reluctant to abandon a strategy or course of action because they have invested heavily in it, even when it is clear that abandonment would be more beneficial.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taloudellisesti pärjää eronneena niin sitten kannattaa erota. Muuten ei.

Ei pidä koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen, että on taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ei koskaan. Tottakai asuminen vie suuremman osan tuloista silloin, kun asuu yksin, mutta aina pitää mitoittaa elämänsä sellaiseksi, että pärjää myös yksin.

Tätä asiaa olen myös yrittänyt toitottaa joka suuntaan aina. Myös omat rahat, oma työ, omia ystäviä, omia harrastuksia jne. tulee olla aina, niin elämä on yleensäkin parempaa.

No entäs kun haluaa harrastaa sen puolison kanssa yhdessä ja vuosien varrella nyt vaan tuppaa käymään niin että kavereistakin tulee yhteisiä? :D Rahaan ja pärjäämiseen liittyvät asiat ehtii järjestää vasta sittenkin jos se ero tulee. Monelle ei tule niin ei yhdessä elämän eläminen mikään peikko ole.

Eikö sinulla siis ole oikeasti omia ystäviä? Ovatko kaikki ihmiset teille yhteisiä? Aika karua.

Entä lapsuudenperheesi? Sisaruksesi ja sukulaisesi? Eivätkö hekään ole lähinnä sinun?

Ja harrastukset sitten, ovatko nekin kaikki yksi yhteen samoja, eli sinulla ei ole mitään omaa? Sinulla ei varmaan ole mitään omaa mielipidettäkään, vaan on vain se mies ja ehkä jopa miehen mielipide, jonka kuultuasi tiedät mitä te ajattelette erilaisista asioista...

Tiedän yhden tuollaisen liki viisikymppisen naisen. Hän on ollut teinistä saakka miehensä kanssa ja hän on kyllä niin miehensä nyrkin ja hellan välissä, että se on kamalaa katsottavaa. Ihmettelin asiaa jo kun he alkoivat hengaamaan yhdessä, että mihin ihmeeseen Pirkon omat ajatukset ja mielipiteet jäivät, kun hänen piti kysyä mieheltään kaikki asiat. Naisen tilistä tuli yhteinen tili, mutta miehen tilistä ei tietenkään ja kaikki asiat menivät miehen kautta, myös meidän entisten ystävien asiat olivatkin yhtäkkiä miehen tiedossa.

Jos he eroaisivat, niin naisella ei olisi yhtään mitään omaa, ei enää ystäviäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No entäs kun haluaa harrastaa sen puolison kanssa yhdessä ja vuosien varrella nyt vaan tuppaa käymään niin että kavereistakin tulee yhteisiä? :D Rahaan ja pärjäämiseen liittyvät asiat ehtii järjestää vasta sittenkin jos se ero tulee. Monelle ei tule niin ei yhdessä elämän eläminen mikään peikko ole.

Eikö sinulla siis ole oikeasti omia ystäviä? Ovatko kaikki ihmiset teille yhteisiä? Aika karua.

Entä lapsuudenperheesi? Sisaruksesi ja sukulaisesi? Eivätkö hekään ole lähinnä sinun?

Ja harrastukset sitten, ovatko nekin kaikki yksi yhteen samoja, eli sinulla ei ole mitään omaa? Sinulla ei varmaan ole mitään omaa mielipidettäkään, vaan on vain se mies ja ehkä jopa miehen mielipide, jonka kuultuasi tiedät mitä te ajattelette erilaisista asioista...

Tiedän yhden tuollaisen liki viisikymppisen naisen. Hän on ollut teinistä saakka miehensä kanssa ja hän on kyllä niin miehensä nyrkin ja hellan välissä, että se on kamalaa katsottavaa. Ihmettelin asiaa jo kun he alkoivat hengaamaan yhdessä, että mihin ihmeeseen Pirkon omat ajatukset ja mielipiteet jäivät, kun hänen piti kysyä mieheltään kaikki asiat. Naisen tilistä tuli yhteinen tili, mutta miehen tilistä ei tietenkään ja kaikki asiat menivät miehen kautta, myös meidän entisten ystävien asiat olivatkin yhtäkkiä miehen tiedossa.

Jos he eroaisivat, niin naisella ei olisi yhtään mitään omaa, ei enää ystäviäkään.

No tuttavasi tilanne ei liity minuun ja meihin mitenkään, joten se siitä.

Mutta no, on mulla omat työkaverit nyt, kun ei enää olla samassa työpaikassa vaikka sama työnantaja onkin ;)

Muuten kaikista ystävistäni on tullut yhteisiä, koska tavataan yhdessä, eli on sekä oma että ystävän puoliso mukana. Esimerkiksi bestikseni, ekaluokalta lähtien, on nykyään naimisissa miehen työkaverin kanssa. Tottakai haluavat että ollaan molemmat kotona kun tulevat käymään, tai me heillä. Sehän on selvä.

Yhtä lailla miehen kaverit on yhteisiä, mulle tulee aina terveiset jos soittavat ja saan kuulla kuulumiset. Ja jos kyläilevät, haluavat tavata minut yhtä lailla.

Omat sukulaiset on molemmilla tottakai, mutta heitä tavataan yhdessä. Ja he voivat soittaa yhtä lailla miehelleni tai minulle, riippumatta siitä kumman sukulaisia ovat alunperin. Kyllähän sitä yhtä lailla toistemme sukuihin kuulutaan.

Harrastuksia on joo, salilla käydään yhdessä, lenkillä samoin, ja kalastamassa. Käydään patikoimassa ja retkeillään tai tehdään remppaa. Joo, jos toinen on töissä ja toinen ei niin voi remppaa edistää yksinkin, mutta ei se silti "oma harrastus" ole.

Ihan omat mielipiteet meillä myös on, tosin kumpikaan ei piittaisi sun vittuiluistasi. Sitä on turha jatkaa, kannattaa vain ymmärtää, että jotkut viihtyy yhdessä, oikeasti. 😊

Vielä yhtenä huomiona että jos me eroaisimme, mitä ei tosin ole näköpiirissä lainkaan, niin jäisihän minulle edelleen ne kaverit, joita sitten siitä lähtien tapaisin ilman miestäni. Sama sukulaisten kanssa ja btw, varmaan kävisin tapaamassa edelleen myös miehen sukulaisia vaikka erottaisiinkin. Varmasti joitain miehen työkavereitakin.

Olisihan minulla työni ja palkkani edelleen ja osaisin käydä salilla ja lenkillä sekä retkeilemässä myös ilman miestä.

Nyt ei vaan ole tarvetta. Miksi pitäisi siis väkisin hankkia "oma elämä", siltä varalta että joskus tulisi ero tai mies vaikka kuolisi?

Ei pidä, ei todella. Eikä kannata elää elämäänsä peläten, että mitä jos joskus jotain tapahtuu. Kannattaa ELÄÄ, siten kun itsestä hyvältä tuntuu

Kannattaa erota.

Vierailija kirjoitti:

Miehen on parasta pysyä naimisissa. Muuten on incel, jolle naureskellaan.

Tai että kuuluu johonkin sukupuolivähemmistöön.

Riippuu iästä. Yli 50-kymppisen ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikeasti tuskaa elää ihmisen kanssa jota ei pidä oikeana. Miksi alunperin on sitten mennyt hänen kanssaan naimisiin? Kyllähän ne merkit näkee jo alussa... onko kyse läheisriippuvuudesta. Ei uskalleta erota kun pelätään ettei löydä parempaa. Vai taloudellisesta tilanteesta... sekään ei ole reilua toista kohtaan että yhdessä ollaan vain rahan takia.

Kai sitä voi yli kahdessakymmenessä vuodessa kasvaa erilleen vaikka alunperin olisi ollut oikea kumppani.

Sen lisäksi vaihtelu virkistää.

Kannattaa erota. Jos fiilikset ovat pääosin negatiivisia, ei ole mitään järkeä pilata elämäänsä jäämällä suhteeseen.

On muuten aina älytöntä, kuinka jotkut moralisoivat ja osaavat kertoa että monet eroavat pienistä syistä ja on epärealistisia odotuksia suhteelta. Mistä hitosta nämä luulevat tietävänsä mitä muiden parisuhteessa tapahtuu ja kuinka pienestä erotaan?

Vaikka ulospäin kaikki näyttää ns. hyvältä, voi olla, ettei rakkautta ole ollut vuosiin tai jopa koskaan, tai seksiä kerran kolmessa vuodessa. Voi olla, ettei minkäänlaista yhteyttä ole. Voi olla, ettei toinen siedä kosketusta tai keskustelua. Voi olla persoonallisuushäiriöitä tai muita syvällä persoonassa olevia ongelmia. Jne.

Toki on niitä, jotka eivät edes halua tai osaa sitoutua loppuiäkseen, mutta jo palstan lukeminen osoittaa, että moni elää ilman seksiä tai muuten surkeassa suhteessa ja tuhlaa elämäänsä, kun voisi myös olla onnellinen yksin tai jonkun muun kanssa.