Onko parempi pysyä onnettomassa avioliitossa vai erota?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu iästä. Yli 50-kymppisen ei kannata.

Vaan jäädä jopa 30-40 vuodeksi kitumaan norsujen hautausmaan kaltaiseen tilaan odottamaan kuolemaansa. Aivan valtavan hyvä neuvo. Miksi edes yrittää enää elää tuossa iässä, kun on jo toinen jalka haudassa. Voi sitten sauvakävellä ne loput vuosikymmenet peräkkäin yhdessä puhumattomina ja kaunaisina, ja puoliso voi tilata ruumisauton jos kuolo korjaa lenkillä.

Kaikki me ei olla niin tavattoman kiinnostuneita seksistä. Rakkaus on tekoja ja välittämistä. Yhteys tulee yhteisestä tekemisestä ja yhteisistä mielenkiinnon kohteista. En jaksa uskoa, että useat esimerkiksi 35 vuotta naimisissa olleet olisivat yhdessä vain, kun pitäisi näyttää ulospäin jotain.

Ei kai liitto kovin onneton ole, jos haluaa jäädä siihen mielummin kuin eroaisi.

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoon voi suhtautua niin, että se on ainutkertainen mahdollisuus oppia ymmärtämään toisenlaista ihmisyyttä, se on meille asetettu haaste ja mahdollisuus kasvaa ja kypsyä ihmisenä.

Että asiaan osaisi suhtautua noin ylevän rakentavasti, vaatii se asettumista sille kannalle, ettei parisuhteen tarvitse olla pelkästään ihanaa ja onnea tuottavaa satuelämää, eikä sen etenkään tule olla vain omia persoonallisia tarpeita palvelevaa. Se saa olla myös ristiriitoja, yhteentörmäyksiä, omista eduista ja haluista luopumista, se saa tuottaa vaikeitakin tunteita.

Voiko todellinen rakkaus edes koskaan olla sellaista, mikä palvelisi vain omia tarpeita?

Alkuvaiheen intohimon huumassa me emme useinkaan edes huomaa, minkälaisen ihmisen kanssa me päädymme yhteen: me hullaannumme ehkä hänen ulkonäöstään, puheäänestään, statuksestaan, varallisuudestaan, huumoristaan, jännittävyydestään jne, mutta se varsinainen ihminen kokonaisuutena. Ihminen omine asenteineen, arvoineen ja kokonaisvaltaisine olemuksineen jää meille helposti vielä hämäräksi. Puhumattakaan niistä hänen huonoista puolistaan, niitä varsinkaan me emme tahdo huomata ensi ihastuksen huumassa.

Voikin sanoa, että ihmisten päätyminen yhteen muistuttaa lottoarvontaa. Niin epätodennäköistä on, että kaksi täysin toisillensa sopivaa ihmistä löytäisivät toisensa ja siitä eteenpäin yhteiselo muistuttaisi lähinnä prinsessa tarinaa.

Ihastuminen ja intohimo eivät vielä ole rakkautta, mutta niiden sokaisemina me yleensä päädymme toisen ihmisen kanssa yhteen. Vaikka varsinaista rakkautta harvoin onkaan heti alussa, voi ajan myötä myös itse rakkauskin herätä kukoistukseen, mikäli me opimme arvostamaan, ymmärtämään, hyväksymään ja kunnioittamaan puolisoamme hänen kaikkine puolineen, myös hänen huonoine puolineen. Sillä eihän kukaan meistä ole täydellinen.

Että oppisimme aidosti rakastamaan, meidän täytyy myös oppia asettamaan omat tarpeemme toisinaan syrjään voidaksemme ilahduttaa ja palvella rakastamme. Sillä eihän aito rakkaus etsii vain omaa onneaan, ei aito rakkaus ole itsekästä, se tahtoo toista rakastaa, se tahtoo toiselle olla hyvä.

Nämä ohjeet ovat pahimpia kaikista, koska niistä ottavat onkeensa juuri kaikkein kilteimmät ja kunnollisimmat, jotka ovat aina tehneet parhaansa parisuhteensa eteen. Ohjeet aliarvioivat ihmisten älyä ja väheksyvät oikeutta kuunnella omia tunteitaan.

Ohjeen lukee joku, joka on hoitanut suhdettaan aina ja tehnyt kaikkensa saadakseen suhteen toimimaan, ja kun joku ihanan holhoavasti pyytää unohtamaan jälleen omat tarpeensa, tämä kiltti ihminen häpeää tarpeitaan ja pistää isomman epäitsekkyysvaihteen silmään. Vähitellen hän menettää otteensa todellisuudesta eikä tajua että suhde tuhoaa hänet sisältä ja hukkaa elämää.

Paasaus siitä ettei se avioliitto kuule mitään herkkua aina ole, joten unohdapa vain omat tarpeeksi, on suorastaan verrattavissa henkiseen väkivaltaan, ja sen seuraukset voivat olla dramaattiset. Tarkoitatte ehkä hyvää, mutta älkää ihmeessä jakako toisille tällaisia ohjeita. Jos haluatte itse kipristellä onnettomassa suhteessa, pitäkää viisaus itsellänne.

Vierailija kirjoitti:

Sä päätät ihan itse kumpi vaihtoehto sulle sopii paremmin. Laitat molemmissa tapauksissa plussat ja miinukset paperille, mietit minkälaista sun elämä on tasan vuoden päästä jos jäät. Kahden vuoden... Miten elämä muuttuu jos eroat, minkälaista sulla on vuoden päästä. MIKÄ sulle on tärkeintä, olla onnellinen vai onneton. Valinnan teet näiden tuuminkien jälkeen. Ja päätöksesi jälkeen et valita etkä märehdi vaan muistat että ihan itse olet valinnut ja seisot päätöksesi takana.

Tätä tulin kertomaan myös.

Itse päätät miten haluat elämääsi elää.

Onko tullut fyysisiä oireita? Unettomuutta, ahdistusta? Koetko katkeruutta puolisoa kohtaan?

Jos kyllä -> älä edes mieti enää vaan eroa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoon voi suhtautua niin, että se on ainutkertainen mahdollisuus oppia ymmärtämään toisenlaista ihmisyyttä, se on meille asetettu haaste ja mahdollisuus kasvaa ja kypsyä ihmisenä.

Että asiaan osaisi suhtautua noin ylevän rakentavasti, vaatii se asettumista sille kannalle, ettei parisuhteen tarvitse olla pelkästään ihanaa ja onnea tuottavaa satuelämää, eikä sen etenkään tule olla vain omia persoonallisia tarpeita palvelevaa. Se saa olla myös ristiriitoja, yhteentörmäyksiä, omista eduista ja haluista luopumista, se saa tuottaa vaikeitakin tunteita.

Voiko todellinen rakkaus edes koskaan olla sellaista, mikä palvelisi vain omia tarpeita?

Alkuvaiheen intohimon huumassa me emme useinkaan edes huomaa, minkälaisen ihmisen kanssa me päädymme yhteen: me hullaannumme ehkä hänen ulkonäöstään, puheäänestään, statuksestaan, varallisuudestaan, huumoristaan, jännittävyydestään jne, mutta se varsinainen ihminen kokonaisuutena. Ihminen omine asenteineen, arvoineen ja kokonaisvaltaisine olemuksineen jää meille helposti vielä hämäräksi. Puhumattakaan niistä hänen huonoista puolistaan, niitä varsinkaan me emme tahdo huomata ensi ihastuksen huumassa.

Voikin sanoa, että ihmisten päätyminen yhteen muistuttaa lottoarvontaa. Niin epätodennäköistä on, että kaksi täysin toisillensa sopivaa ihmistä löytäisivät toisensa ja siitä eteenpäin yhteiselo muistuttaisi lähinnä prinsessa tarinaa.

Ihastuminen ja intohimo eivät vielä ole rakkautta, mutta niiden sokaisemina me yleensä päädymme toisen ihmisen kanssa yhteen. Vaikka varsinaista rakkautta harvoin onkaan heti alussa, voi ajan myötä myös itse rakkauskin herätä kukoistukseen, mikäli me opimme arvostamaan, ymmärtämään, hyväksymään ja kunnioittamaan puolisoamme hänen kaikkine puolineen, myös hänen huonoine puolineen. Sillä eihän kukaan meistä ole täydellinen.

Että oppisimme aidosti rakastamaan, meidän täytyy myös oppia asettamaan omat tarpeemme toisinaan syrjään voidaksemme ilahduttaa ja palvella rakastamme. Sillä eihän aito rakkaus etsii vain omaa onneaan, ei aito rakkaus ole itsekästä, se tahtoo toista rakastaa, se tahtoo toiselle olla hyvä.

Nämä ohjeet ovat pahimpia kaikista, koska niistä ottavat onkeensa juuri kaikkein kilteimmät ja kunnollisimmat, jotka ovat aina tehneet parhaansa parisuhteensa eteen. Ohjeet aliarvioivat ihmisten älyä ja väheksyvät oikeutta kuunnella omia tunteitaan.

Ohjeen lukee joku, joka on hoitanut suhdettaan aina ja tehnyt kaikkensa saadakseen suhteen toimimaan, ja kun joku ihanan holhoavasti pyytää unohtamaan jälleen omat tarpeensa, tämä kiltti ihminen häpeää tarpeitaan ja pistää isomman epäitsekkyysvaihteen silmään. Vähitellen hän menettää otteensa todellisuudesta eikä tajua että suhde tuhoaa hänet sisältä ja hukkaa elämää.

Paasaus siitä ettei se avioliitto kuule mitään herkkua aina ole, joten unohdapa vain omat tarpeeksi, on suorastaan verrattavissa henkiseen väkivaltaan, ja sen seuraukset voivat olla dramaattiset. Tarkoitatte ehkä hyvää, mutta älkää ihmeessä jakako toisille tällaisia ohjeita. Jos haluatte itse kipristellä onnettomassa suhteessa, pitäkää viisaus itsellänne.

Sydämen saat! Hyvin puhuttu.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa erota. Jos fiilikset ovat pääosin negatiivisia, ei ole mitään järkeä pilata elämäänsä jäämällä suhteeseen.

On muuten aina älytöntä, kuinka jotkut moralisoivat ja osaavat kertoa että monet eroavat pienistä syistä ja on epärealistisia odotuksia suhteelta. Mistä hitosta nämä luulevat tietävänsä mitä muiden parisuhteessa tapahtuu ja kuinka pienestä erotaan?

Vaikka ulospäin kaikki näyttää ns. hyvältä, voi olla, ettei rakkautta ole ollut vuosiin tai jopa koskaan, tai seksiä kerran kolmessa vuodessa. Voi olla, ettei minkäänlaista yhteyttä ole. Voi olla, ettei toinen siedä kosketusta tai keskustelua. Voi olla persoonallisuushäiriöitä tai muita syvällä persoonassa olevia ongelmia. Jne.

Toki on niitä, jotka eivät edes halua tai osaa sitoutua loppuiäkseen, mutta jo palstan lukeminen osoittaa, että moni elää ilman seksiä tai muuten surkeassa suhteessa ja tuhlaa elämäänsä, kun voisi myös olla onnellinen yksin tai jonkun muun kanssa.

Voi olla myös vielä onnettomampi yksin, tai sen muun kanssa.

Eikä seksiäkään ole sinkulle tajolla ihan aina.

Huonossa liitossa ei pidä olla, sairastuu.

Kyllä sen sydämellään tietää, kun on aika erota. Eipä ole kaduttanut. Mietin toisinaan, miten raskasta olisi jakaa exän kanssa elämäänsä. Hänen kanssa elämä vaikeutui lasten synnyttyä. En osannut ennakoida sitä. Kuvittelin, että kypsyy vanhemmaksi, kuten muutkin ns. hyvät miehet.

Vierailija kirjoitti:

Jos taloudellisesti pärjää eronneena niin sitten kannattaa erota. Muuten ei.

Jotain on kyllä jäänyt elämästä ymmärtämättä, jos aikuinen ei pysty elättämään itseään ja lapsiaan. Noloa suorastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoon voi suhtautua niin, että se on ainutkertainen mahdollisuus oppia ymmärtämään toisenlaista ihmisyyttä, se on meille asetettu haaste ja mahdollisuus kasvaa ja kypsyä ihmisenä.

Että asiaan osaisi suhtautua noin ylevän rakentavasti, vaatii se asettumista sille kannalle, ettei parisuhteen tarvitse olla pelkästään ihanaa ja onnea tuottavaa satuelämää, eikä sen etenkään tule olla vain omia persoonallisia tarpeita palvelevaa. Se saa olla myös ristiriitoja, yhteentörmäyksiä, omista eduista ja haluista luopumista, se saa tuottaa vaikeitakin tunteita.

Voiko todellinen rakkaus edes koskaan olla sellaista, mikä palvelisi vain omia tarpeita?

Alkuvaiheen intohimon huumassa me emme useinkaan edes huomaa, minkälaisen ihmisen kanssa me päädymme yhteen: me hullaannumme ehkä hänen ulkonäöstään, puheäänestään, statuksestaan, varallisuudestaan, huumoristaan, jännittävyydestään jne, mutta se varsinainen ihminen kokonaisuutena. Ihminen omine asenteineen, arvoineen ja kokonaisvaltaisine olemuksineen jää meille helposti vielä hämäräksi. Puhumattakaan niistä hänen huonoista puolistaan, niitä varsinkaan me emme tahdo huomata ensi ihastuksen huumassa.

Voikin sanoa, että ihmisten päätyminen yhteen muistuttaa lottoarvontaa. Niin epätodennäköistä on, että kaksi täysin toisillensa sopivaa ihmistä löytäisivät toisensa ja siitä eteenpäin yhteiselo muistuttaisi lähinnä prinsessa tarinaa.

Ihastuminen ja intohimo eivät vielä ole rakkautta, mutta niiden sokaisemina me yleensä päädymme toisen ihmisen kanssa yhteen. Vaikka varsinaista rakkautta harvoin onkaan heti alussa, voi ajan myötä myös itse rakkauskin herätä kukoistukseen, mikäli me opimme arvostamaan, ymmärtämään, hyväksymään ja kunnioittamaan puolisoamme hänen kaikkine puolineen, myös hänen huonoine puolineen. Sillä eihän kukaan meistä ole täydellinen.

Että oppisimme aidosti rakastamaan, meidän täytyy myös oppia asettamaan omat tarpeemme toisinaan syrjään voidaksemme ilahduttaa ja palvella rakastamme. Sillä eihän aito rakkaus etsii vain omaa onneaan, ei aito rakkaus ole itsekästä, se tahtoo toista rakastaa, se tahtoo toiselle olla hyvä.

Nämä ohjeet ovat pahimpia kaikista, koska niistä ottavat onkeensa juuri kaikkein kilteimmät ja kunnollisimmat, jotka ovat aina tehneet parhaansa parisuhteensa eteen. Ohjeet aliarvioivat ihmisten älyä ja väheksyvät oikeutta kuunnella omia tunteitaan.

Ohjeen lukee joku, joka on hoitanut suhdettaan aina ja tehnyt kaikkensa saadakseen suhteen toimimaan, ja kun joku ihanan holhoavasti pyytää unohtamaan jälleen omat tarpeensa, tämä kiltti ihminen häpeää tarpeitaan ja pistää isomman epäitsekkyysvaihteen silmään. Vähitellen hän menettää otteensa todellisuudesta eikä tajua että suhde tuhoaa hänet sisältä ja hukkaa elämää.

Paasaus siitä ettei se avioliitto kuule mitään herkkua aina ole, joten unohdapa vain omat tarpeeksi, on suorastaan verrattavissa henkiseen väkivaltaan, ja sen seuraukset voivat olla dramaattiset. Tarkoitatte ehkä hyvää, mutta älkää ihmeessä jakako toisille tällaisia ohjeita. Jos haluatte itse kipristellä onnettomassa suhteessa, pitäkää viisaus itsellänne.

Ohjeen voi lukea myös sellainen, jonka omassa tekemisessä on parantamista.

Jokaisen on tehtävä itse omat valintansa. Harkintansa mukaan.

Oletko sitä mieltä, etä "jätä se sika" on paras ja ainoa neuvo, jonka saa antaa?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki me ei olla niin tavattoman kiinnostuneita seksistä. Rakkaus on tekoja ja välittämistä. Yhteys tulee yhteisestä tekemisestä ja yhteisistä mielenkiinnon kohteista. En jaksa uskoa, että useat esimerkiksi 35 vuotta naimisissa olleet olisivat yhdessä vain, kun pitäisi näyttää ulospäin jotain.

Kyllä juuri nuo yli 35 vuotta naimisissa olleet ovat ihan tavan vuoksi naimisissa, kulissin vuoksi. Ero oli entisaikaan suuri häpeä ja sitä vältettiin viimeiseen asti. Onnettomia liittoja oli suurin osa, erityisesti naiset olivat naimisissa vain talouden takia

Hassua, että tätä kysellään toistuvasti. Minunhan täytyisi olla vähintään Jumalaan verrattava tietäjä, jos pystyisin tuohon vastaamaan.

Naisen paikka on, kuten Raamatussa sanotaan, miehen alaisuudessa, ja seurakunnassa hiljaa. Jumala siunatkoon Purraa ja Orpoa jotka ovat vihdoinkin tekemässä Suomesta maan jossa Uskossa on mahdollista elää Raamatun opetusten mukaan!

Aamen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miinukset ja plussat eroamisesta

-köyhdyt

-lapset: lapset kärsii ellei liitto nyt ole heille täysi hlvetti (väkivalta, päihteet tms.), et enää näe lapsia päivittäin aina, kasvattaminen on hankalampaa eronneen kumppanin kanssa

+kurjuus liitosta loppuu

Kyllä ne lapset kärsivät siitäkin, että näkevät vanhempien/toisen vanhemman olevan onneton.

Tämä on selittelyä. Pääosin erot tulee vain siitä, että aletaan velloa omassa fiiliksessä ja sitten muututaan maaniseksi marttyyriksi, jonka jälkeen onkin lasten onnellisuuden takia hyvä syy erota. Loppujen lopuksi kaikki suhteet muuttuu tylsiksi ajan mittaan ja pitkässä aikavälissä mikään ei kuitenkaan muutu, jos puoliso ei ole juuri joku väkivaltainen juoppo. Tutkimusten mukaan jopa "lievä alkoholismi" perheessä on lapsille pienempi paha kuin avioero. Ts. toisen vanhemman liikajuominen ei ole niin vahingollista kuin ero, jos juominen ei ole riehumista ja perheen pelottelua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki me ei olla niin tavattoman kiinnostuneita seksistä. Rakkaus on tekoja ja välittämistä. Yhteys tulee yhteisestä tekemisestä ja yhteisistä mielenkiinnon kohteista. En jaksa uskoa, että useat esimerkiksi 35 vuotta naimisissa olleet olisivat yhdessä vain, kun pitäisi näyttää ulospäin jotain.

Kyllä juuri nuo yli 35 vuotta naimisissa olleet ovat ihan tavan vuoksi naimisissa, kulissin vuoksi. Ero oli entisaikaan suuri häpeä ja sitä vältettiin viimeiseen asti. Onnettomia liittoja oli suurin osa, erityisesti naiset olivat naimisissa vain talouden takia

Puhutko nyt itsestäsi. Et todellakaan tiedä kenenkään muun yhteiselämän syytä.

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän niin monella tulee huti aviopuolisoa valitessa? Itsellä jo 40 vuotta saman kanssa ja aina vain paranee.

No mitenhän niin.

Me kaikki ei olla niin täydellisiä kuin sinä ja puolisosi olette. 🤪

Meillä kävi sillä tavalla, että mies ei kestänyt, kun huomioni jakautui myös lapsille.

Hän olisi halunnut olla se yksi ja ainoa palvottava henkilö.

Itselleni eroaminen oli paras päätös, jonka olen koskaan tehnyt. Exällekin se oli hyvästä: hän (joutui) otti vastuun etävanhempana ja yhteishuoltajuus sujui (lapsemme on jo aikuinen) ongelmitta. Olen ollut onnellisesti sinkkuna jo vuosia, en kaipaa ketään pyörimään ympärilleni enkä halua tehdä kompromisseja. Olen hyväpalkkaisessa työssä mikä varmaan osaltaan selittää miksi elämä yksinhuoltajana oli helppoa: taloudellisesti pärjäsin ja pärjään vallan mainiosti. On ihanaa olla itsellinen nainen, harmi vain että ihmiset usein ällistelevät valintaani. Onneksi elämme vapaassa maassa eikä muiden mielipiteistä tarvitse välittää.

Ap, pohdi elämääsi 5 vuotta eteenpäin. Miltä tuntuisi olla samassa tilanteessa kuin nyt? Jos ajatuskin ahdistaa niin tiedät mitä tehdä. Tsemppiä.

Jos olet enimmän ajasta onneton etkä onnellinen, ero taitaa olla järkevin vaihtoehto. Itse erosin, kun koin tehneeni kaiken avioliiton eteen mitä pystyin, mutta asiat eivät muuttuneet parempaan suuntaan.