HS: Ihminen valitsee todennäköisesti suunnilleen samalla henkisellä tasolla olevan kumppanin, jolla on samankaltainen maailmankatsomus

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

Kyllä, juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse. Vaikkapa joku asiakkaani, jota olen ehkä pitänyt jopa ihan symppiksenä persoonana, muuttuu välittömästi ällöttäväksi kun heittää treffikutsun tai huomaan kiinnostuksen jollain muulla tavalla. En näe itse sitä ihmistä seksuaalisesti, enkä halua nähdäkään, pelkkä ajatus iljettää. 

Jos itse olen seksuaalisesti kiinnostunut miehestä, hän saa tehdä melkein mitä vain, olla vaikka millainen kusipää, ja siltikään mitkään mitkään hänen ehdotuksensa eivät herätä ällötystä.

Kusipäät eivät kyllä minulta armoa saa, he ovat ällöttäviä. Tätä aihetta käs. ekassa viestissäni kolmannen kappaleen vastenmieliset ovat juuri niitä, joista saa kusipäisen vaikutelman. Ylimielinen, kylmä, ivallinen, ei-lämmin. Kyse on vain siis ensivaikutelmista, kun en ole ko. henkilöä tuntenut lähemmin.

En yleensä kiinnostu seksuaalisesti tuon tyyppisistä mitä kuvasit. Kusipään määritelmään osuu kuitenkin myös sellaisia, jotka osaavat olla tosi hurmaavia alkuun, ja sehän jo riittää kiinnostuksen heräämiseen. Kun sieltä sitten alkaa tulla minulle jotain törkeitä kommentteja, vähättelyä tai muuta vastaavaa, ei kiinnostukseni vähene yhtään. Mun miestyyppi selvästi onkin tämä, joka kyllä osaa hurmata, mutta todellinen persoona on jotain muuta. En usko että voisin kiinnostua miehestä, joka olisi 100% mukava, tai edes 80%. T: edellinen

Niin, tutkimuksessahan selvitettiin oikeastaan että mikä on pitänyt ihmisiä yhdessä parhaiten. Se on täysin eri asia kuin että mikä toisessa viehättää ensisilmäyksellä, eli että mikä sen pariutumisen saa edes alkamaan sen henkilön kanssa.

Ja kuinka moni viettää elämänsä loppuun asti sen ensimmäisen kumppaninsa kanssa, verrattuna siihen kuinka paljon se on hakemista ja sekoilua ja useampia yrityksiä ja jotkut eivät ikinä pääse kestävään suhteeseen. Koska ulkonäkö vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olen tuo edellistä edeltävän kommentin kirjoittanut ja mä kyllä ymmärrän tuon reaktion. Vaikka tiedostaisi että toinen on seksuaalinen olento, ei sitä halua että ne seksuaaliset ajatukset kohdistuvat itseen, jos itsellä ei ole mitään kiinnostusta miestä kohtaan. Ällöttää ajatus että tämä ihminen on koko ajan nähnyt minut sillä tavalla, kun itse on nähnyt tyypin vain jonkinlaisena neutraalina, melkeinpä sukupuolettomana hahmona.

Eihän hän ole välttämättä nähnyt koko ajan vaan ne tunteet ovat vähitellen tulleet mukaan ilman että niitä on halunnut.

Mutta tässä on varmaan iso ero miesten ja naisten välillä. Naiset ovat niin tottuneita siihen että heihin kohdistuu seksuaalista mielenkiintoa että se koetaan helposti ällönä. Suurin osa miehistä ei juurikaan saa sellaista huomiota joten näkökulma on ihan erilainen. Keskiverto tavismies olisi ikionnellinen jos joskus joku osoittaisi ihan avoimesti seksuaalista kiinnostusta.

Tämän tarkoitus ei siis ollut sanoa että toinen on oikea ja toinen väärä tapa reagoida vaan että se kokemus ja näkökulma on niin erilainen.

Kirjoitit fiksusti ja tasapainoisen oloisesti.

Tämä henkilö sanoi tarkan hetken, jolloin hän rakastui minuun, joka oli aivan "ystävyytemme" alussa tilanteessa, joka oli hyvin loukkaava hänen vaimoaan kohtaan. Tunnistan, että hän tahtoi olla rehellinen ja oli vilpitön, mutta hän oli jossain mielenhäiriön ja syyntakeettomuuden tilassa, josta ehkä toivottavasti palautin hänet realiteetteihin. Siitä näkökulmasta tuon ymmärrän, että rakastuminen tai voimakas ihastuminen voi sotkea järkevän ja fiksunkin ihmisen järjenjuoksun aivan totaalisesti. Koska tuo mies oli erittäin älykäs ja kiva ihmisenä. Ei kuitenkaan reilu vaimoaan kohtaan (minkä laskin hänelle miinukseksi jo ennen tätä tapahtumasarjaa).

Rehellisesti sanottuna minusta kuulostaa tosi ikävältä, jos ja kun mies olisi ikionnellinen saamastaan seksuaalisesta huomiosta. Siis kenen tahansa naisen huomiosta. Mikähän sana tuossa olisi sopiva kuvaamaan tunnettani, epäluotettava ehkä. Tuollainen mieshän on herkästi vietävissä, jonka tietenkin lasken miinukseksi. Samassa yhteydessä täytyy tietysti todeta, että kyseessä on samanlainen reaktio kuin tässä nähty miehen reaktio siitä, että nainen torjuu hänen tunteensa ja hänet itsensä ällöttävänä, jonka hän laskee naiselle miinukseksi. (Vähän mutkikas formulointi, mutta menee ehkä perille.)

Tällaisia asioita, joissa miehet ja naiset ovat eri levelillä on jonkin verran. Mutta paljon on sellaistakin, missä naiset ja miehet reagoivat samoin.

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?

Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.

Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.

Jonkun pitää olla se ensimmäinen joka jotain viestittää. Jos kumpikin odoittaa että toisen pitää ensin viestittää jotain niin mistään suhteesta ei koskaan tule mitään.

Onhan se noinkin. Mutta tässä tapauksessa luulen, että kyse oli siitä, että hän halusi päästä eroon hankalasta olostaan syöksemällä sen minun päälleni. En minä halua olla missään oudossa kuviossa, jossa olen toisen vaimon miehen rakkauden kohde ja sitten muka jatkettaisiin "ystävyyttä" noin vain! Ties mitä parinvaihtoa olisi seuraavaksi ehdotettu (no ei ehdotettu), mutta en halua olla heidän parisuhteensa kolmas osapuoli enkä missään tekemissä heidän intiimien asioidensa kanssa. Yäk. 

No sinä olit aika lailla osapuoli siinä hankalassa olossa joten ei se ollut vain jonkun satunnaisten tunteiden sylkemistä päällesi. 

Minusta oli, ei kukaan ole vastuussa muista kun omista tunteista. Aika klassikko jopa, kun omaan suhteeseen tulee arki, niin sen sijaan että parannetaan sitä omaa suhdetta, paetaan ihastumalla johonkin kolmanteen. On noita ukkoja nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.

Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.

Varmaan aivan mahtavia ihmisuhteita sellaiset, joissa ei ole mukana tunteita :)

On ne ihan ok, jos se kumppani on kaunis/komea.

Silloin ainakin saat sen nautinnon että harrastat seksiä oikeasti hyvännäköisen ihmisen kanssa, esittelet sosiaalisissa tilanteissa hyvännäköistä kumppania, yms.

Vaikkei tunteita olisikaan mukana, niin kaunis/komea kumppani antaa silti monin tavoin buustia elämänlaatuun.

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olen tuo edellistä edeltävän kommentin kirjoittanut ja mä kyllä ymmärrän tuon reaktion. Vaikka tiedostaisi että toinen on seksuaalinen olento, ei sitä halua että ne seksuaaliset ajatukset kohdistuvat itseen, jos itsellä ei ole mitään kiinnostusta miestä kohtaan. Ällöttää ajatus että tämä ihminen on koko ajan nähnyt minut sillä tavalla, kun itse on nähnyt tyypin vain jonkinlaisena neutraalina, melkeinpä sukupuolettomana hahmona.

Eihän hän ole välttämättä nähnyt koko ajan vaan ne tunteet ovat vähitellen tulleet mukaan ilman että niitä on halunnut.

Mutta tässä on varmaan iso ero miesten ja naisten välillä. Naiset ovat niin tottuneita siihen että heihin kohdistuu seksuaalista mielenkiintoa että se koetaan helposti ällönä. Suurin osa miehistä ei juurikaan saa sellaista huomiota joten näkökulma on ihan erilainen. Keskiverto tavismies olisi ikionnellinen jos joskus joku osoittaisi ihan avoimesti seksuaalista kiinnostusta.

Tämän tarkoitus ei siis ollut sanoa että toinen on oikea ja toinen väärä tapa reagoida vaan että se kokemus ja näkökulma on niin erilainen.

Kirjoitit fiksusti ja tasapainoisen oloisesti.

Tämä henkilö sanoi tarkan hetken, jolloin hän rakastui minuun, joka oli aivan "ystävyytemme" alussa tilanteessa, joka oli hyvin loukkaava hänen vaimoaan kohtaan. Tunnistan, että hän tahtoi olla rehellinen ja oli vilpitön, mutta hän oli jossain mielenhäiriön ja syyntakeettomuuden tilassa, josta ehkä toivottavasti palautin hänet realiteetteihin. Siitä näkökulmasta tuon ymmärrän, että rakastuminen tai voimakas ihastuminen voi sotkea järkevän ja fiksunkin ihmisen järjenjuoksun aivan totaalisesti. Koska tuo mies oli erittäin älykäs ja kiva ihmisenä. Ei kuitenkaan reilu vaimoaan kohtaan (minkä laskin hänelle miinukseksi jo ennen tätä tapahtumasarjaa).

Rehellisesti sanottuna minusta kuulostaa tosi ikävältä, jos ja kun mies olisi ikionnellinen saamastaan seksuaalisesta huomiosta. Siis kenen tahansa naisen huomiosta. Mikähän sana tuossa olisi sopiva kuvaamaan tunnettani, epäluotettava ehkä. Tuollainen mieshän on herkästi vietävissä, jonka tietenkin lasken miinukseksi. Samassa yhteydessä täytyy tietysti todeta, että kyseessä on samanlainen reaktio kuin tässä nähty miehen reaktio siitä, että nainen torjuu hänen tunteensa ja hänet itsensä ällöttävänä, jonka hän laskee naiselle miinukseksi. (Vähän mutkikas formulointi, mutta menee ehkä perille.)

Tällaisia asioita, joissa miehet ja naiset ovat eri levelillä on jonkin verran. Mutta paljon on sellaistakin, missä naiset ja miehet reagoivat samoin.

Aika huono itsetunto ainakin on, jos jonkun vieraan ihastus kovasti imartelee ja tuntuu hyvälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.

Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.

Varmaan aivan mahtavia ihmisuhteita sellaiset, joissa ei ole mukana tunteita :)

On ne ihan ok, jos se kumppani on kaunis/komea.

Silloin ainakin saat sen nautinnon että harrastat seksiä oikeasti hyvännäköisen ihmisen kanssa, esittelet sosiaalisissa tilanteissa hyvännäköistä kumppania, yms.

Vaikkei tunteita olisikaan mukana, niin kaunis/komea kumppani antaa silti monin tavoin buustia elämänlaatuun.

Esittelet muille? Joko olet kaapissa, tai hyvin nuori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

Kyllä, juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse. Vaikkapa joku asiakkaani, jota olen ehkä pitänyt jopa ihan symppiksenä persoonana, muuttuu välittömästi ällöttäväksi kun heittää treffikutsun tai huomaan kiinnostuksen jollain muulla tavalla. En näe itse sitä ihmistä seksuaalisesti, enkä halua nähdäkään, pelkkä ajatus iljettää. 

Jos itse olen seksuaalisesti kiinnostunut miehestä, hän saa tehdä melkein mitä vain, olla vaikka millainen kusipää, ja siltikään mitkään mitkään hänen ehdotuksensa eivät herätä ällötystä.

Juuri noin ihmiset ajautuvat huonoihin, vahingoittaviin ja jopa väkivaltaisiin suhteisiin.

Tiedän. Uskon että iso osa tuollaisiin suhteisiin päätyneistä on tiennyt itsekin ettei kannattaisi, mutta jokin niissä silti vetää puoleensa, sanoisinko että haluavat jopa sitä. Been there.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.

Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.

Varmaan aivan mahtavia ihmisuhteita sellaiset, joissa ei ole mukana tunteita :)

On ne ihan ok, jos se kumppani on kaunis/komea.

Silloin ainakin saat sen nautinnon että harrastat seksiä oikeasti hyvännäköisen ihmisen kanssa, esittelet sosiaalisissa tilanteissa hyvännäköistä kumppania, yms.

Vaikkei tunteita olisikaan mukana, niin kaunis/komea kumppani antaa silti monin tavoin buustia elämänlaatuun.

Esittelet muille? Joko olet kaapissa, tai hyvin nuori.

"Wööö, sä oot homo jos sanot noin".

Oletko itse vielä yläasteella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

Kyllä, juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse. Vaikkapa joku asiakkaani, jota olen ehkä pitänyt jopa ihan symppiksenä persoonana, muuttuu välittömästi ällöttäväksi kun heittää treffikutsun tai huomaan kiinnostuksen jollain muulla tavalla. En näe itse sitä ihmistä seksuaalisesti, enkä halua nähdäkään, pelkkä ajatus iljettää. 

Jos itse olen seksuaalisesti kiinnostunut miehestä, hän saa tehdä melkein mitä vain, olla vaikka millainen kusipää, ja siltikään mitkään mitkään hänen ehdotuksensa eivät herätä ällötystä.

Juuri noin ihmiset ajautuvat huonoihin, vahingoittaviin ja jopa väkivaltaisiin suhteisiin.

Tiedän. Uskon että iso osa tuollaisiin suhteisiin päätyneistä on tiennyt itsekin ettei kannattaisi, mutta jokin niissä silti vetää puoleensa, sanoisinko että haluavat jopa sitä. Been there.

Se on evoluution kannalta ihan luonnollista. Noin 40 000 vuotta sitten, jos mies oli häijy ja v-mäinen, niin siitä ei ollut muuta, kuin hyötyä perheelle. Mies oli suojeleva, voimakas ja pystyi tarvittaessa teilaamaan kylään hyökkäävät muut miehet. Tästä tulee naisten suosima ns. paha poika, joka miestyyppinä on kaikista yleisin naisia kiinnostava miestyyppi. Siitä huolimatta, että naiset toki arvostavat hyvätapaista, kilttiä, mukavaa ja lasten kanssa hyvin toimeentulevaa miestä. Mutta eikö se vähän niin ole, että tällainen miestyyppi ei oikein paneta? Olenko oikeassa?

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

Tunteiden tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen ovat kaksi eri asiaa. Eli minä kiukustuin, mutta toimin silti asiallisesti hänen suuntaansa. Hän ihastui, hänen olisi pitänyt käyttää järkeään ja pidättäytyä tekemästä mitään noin typerää, koska älliä kiistatta oli, ei vain tähän asiaan asti riittänyt.

On olemassa ihmisiä, jotka heittävät jatkuvasti tunteensa toistensa niskoille. Näin ei toimi fiksu ihminen kuin korkeintaan parisuhteessaan ja väliaikaisesti, hetkittäin. Eli katson että minun ongelmani ei ole se, jos hän on minuun rakastunut.

Se oli typerää minun silmiini myöskin, että rakastuminen oli mielestäni vain heidän parisuhteensa toimimattomuuden heijastusta. Ei sillä ollut paljoakaan minun kanssani tekemistä. Tämäkin aiheutti pettymystä eli ystävyys ei  ollut millään lailla aitoa, ei varmaan kummankaan taholta (vaimoakin olin pitänyt ystävänäni).

Käytännössä siis hänen olisi pitänyt lopettaa ystävyytenne kertomatta syytä ja sinä olisit jäänyt ihmettelemään että mitä sille ystävyydelle oikein kävi? Se nimittäin ei ole mikään vaihtoehto että mies olisi vain kätkenyt tunteensa ja jatkanut kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sellainen ystävyys ei vain toimi jossa toinen on ihastunut ja toinen ei.

Ei tämä tainnut olla ystävyyttä alun perinkään. He olivat huomattavasti aktiivisempia yhteydenpidossaan, mikä alkoi kyllä muutenkin tuntua erikoiselta, otimme etäisyyttä, jolloin tuo tunnustus tuli.

Tunteet menevät usein ohi, ellei kyseessä ole limerenssi eli kyllähän kanssakäyminen olisi voinut jatkua vaikkapa tuttavuutena ilman tuota selkkausta. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun lapsille piti antaa jokin selitys välien katkeamisesta. Onneksi eivät lapset olleet mitään parhaita kavereita kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

Kyllä, juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse. Vaikkapa joku asiakkaani, jota olen ehkä pitänyt jopa ihan symppiksenä persoonana, muuttuu välittömästi ällöttäväksi kun heittää treffikutsun tai huomaan kiinnostuksen jollain muulla tavalla. En näe itse sitä ihmistä seksuaalisesti, enkä halua nähdäkään, pelkkä ajatus iljettää. 

Jos itse olen seksuaalisesti kiinnostunut miehestä, hän saa tehdä melkein mitä vain, olla vaikka millainen kusipää, ja siltikään mitkään mitkään hänen ehdotuksensa eivät herätä ällötystä.

Juuri noin ihmiset ajautuvat huonoihin, vahingoittaviin ja jopa väkivaltaisiin suhteisiin.

Tiedän. Uskon että iso osa tuollaisiin suhteisiin päätyneistä on tiennyt itsekin ettei kannattaisi, mutta jokin niissä silti vetää puoleensa, sanoisinko että haluavat jopa sitä. Been there.

Kyllä mä ainakin olen päätynyt epävakaisiin suhteisiin sellaisten tyyppien kanssa, joista tiesi jo ennalta satavarmasti että heistä koituu vielä ongelmia. Mutta kun nämä tyypit olivat niin pirun hyvännäköisiä, karismaattisia ja jollakin oudolla tavalla aivan hypnoottisen kiinnostavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

Tunteiden tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen ovat kaksi eri asiaa. Eli minä kiukustuin, mutta toimin silti asiallisesti hänen suuntaansa. Hän ihastui, hänen olisi pitänyt käyttää järkeään ja pidättäytyä tekemästä mitään noin typerää, koska älliä kiistatta oli, ei vain tähän asiaan asti riittänyt.

On olemassa ihmisiä, jotka heittävät jatkuvasti tunteensa toistensa niskoille. Näin ei toimi fiksu ihminen kuin korkeintaan parisuhteessaan ja väliaikaisesti, hetkittäin. Eli katson että minun ongelmani ei ole se, jos hän on minuun rakastunut.

Se oli typerää minun silmiini myöskin, että rakastuminen oli mielestäni vain heidän parisuhteensa toimimattomuuden heijastusta. Ei sillä ollut paljoakaan minun kanssani tekemistä. Tämäkin aiheutti pettymystä eli ystävyys ei  ollut millään lailla aitoa, ei varmaan kummankaan taholta (vaimoakin olin pitänyt ystävänäni).

Käytännössä siis hänen olisi pitänyt lopettaa ystävyytenne kertomatta syytä ja sinä olisit jäänyt ihmettelemään että mitä sille ystävyydelle oikein kävi? Se nimittäin ei ole mikään vaihtoehto että mies olisi vain kätkenyt tunteensa ja jatkanut kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sellainen ystävyys ei vain toimi jossa toinen on ihastunut ja toinen ei.

Olisi hän voinut olla rehellinenkin, ja todeta että nyt alan kiinnostua väärällä tavalla, ja ehdottanut että pidetään välimatkaa. Tai vaan hiljalleen antanut kiireeseen tai vastaavaan vedoten ystävyyden hiipua. 

Se, että esittää ystävää kun oikeasti on ihan muut mielessä, on aina iso pettymys ja lopettaa sen ystävyyden.

Tuo olisi se rationaalinen tapa mutta kuten itsekin omasta suuttumuksestasi huomasit, tunteet eivät ole rationaalisia ja ihminen ei reagoi järjellä vaan tunteella. Se että vaadit miestä olemaan "järkevä" merkitsisi samalla sitä että sinunkin pitäisi pystyä olemaan ihan samalla tavalla "järkevä" ja peittämään suuttumuksesi ja ärtymyksesi täysin. Mutta jos sinä et siihen pysty niin älä vaadi muilta se enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin katsotaan että ulkonäkö ylittää riman ja sitten katsotaan ne henkiset puolet. Ei se ole rakettitiedettä.

http://www.ciaomodels.com/wp-content/uploads/2020/01/1-david-bo-main-bo…

Saat naiselta paljon anteeksi.

Missä päin Suomea asut, jos ympärilläsi on tuon näköisiä ihmisiä? Minä olen asunut niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa enkä ole törmännyt livenä tuollaisiin. En edes yökerhoissa (en käy Seduloissa). Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka iso osa kavereistasi, naapureistasi, työkavereistasi ym ovat tuollaisia, joten kerrothan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenkiinolla odotellut palstamiesten reaktiota, mutta hiljaista on.

En miellä itseäni palstamieheksi, mutta entinen vaimoni oli ja on aidosti heikkolahjainen työtä aktiivisesti kartteleva loinen ja minä olen paljon työtä tekevä älykkö. Minä olen myös vahvasti tunne-ihminen, kun hän on kylmä kuin jää.

Eli ex-vaimoni ei ainakaan valinnut kaltaistaan. Ennen kuin joku alkaa ämpyilemään, niin totean vain faktan: nainen valitsee.

Joo nainen valitsee. Mies tuijottaa tissejä ja pe--settä, mikään muu ei naisessa kiinnosta!

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?

Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.

Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.

Jonkun pitää olla se ensimmäinen joka jotain viestittää. Jos kumpikin odoittaa että toisen pitää ensin viestittää jotain niin mistään suhteesta ei koskaan tule mitään.

Onhan se noinkin. Mutta tässä tapauksessa luulen, että kyse oli siitä, että hän halusi päästä eroon hankalasta olostaan syöksemällä sen minun päälleni. En minä halua olla missään oudossa kuviossa, jossa olen toisen vaimon miehen rakkauden kohde ja sitten muka jatkettaisiin "ystävyyttä" noin vain! Ties mitä parinvaihtoa olisi seuraavaksi ehdotettu (no ei ehdotettu), mutta en halua olla heidän parisuhteensa kolmas osapuoli enkä missään tekemissä heidän intiimien asioidensa kanssa. Yäk. 

No sinä olit aika lailla osapuoli siinä hankalassa olossa joten ei se ollut vain jonkun satunnaisten tunteiden sylkemistä päällesi. 

Ja mitä siitä mielestäsi seuraa? Hyviä huomioita sulla on, mulla vain on asioista eri käsitys.

Tunnistan ongelman.

Ennen ei älyllisen keskustelun puute haitannut kun sitä sai harrastaa työelämässä mutta nyt kun sitä puolta ei ole niin jotain elämästä puuttuu. Kotona keskusteluja on turha viritellä kun parempi puolisko, vaikka hoitaakin hyvin muut asiat, on oikeasti tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

Tunteiden tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen ovat kaksi eri asiaa. Eli minä kiukustuin, mutta toimin silti asiallisesti hänen suuntaansa. Hän ihastui, hänen olisi pitänyt käyttää järkeään ja pidättäytyä tekemästä mitään noin typerää, koska älliä kiistatta oli, ei vain tähän asiaan asti riittänyt.

On olemassa ihmisiä, jotka heittävät jatkuvasti tunteensa toistensa niskoille. Näin ei toimi fiksu ihminen kuin korkeintaan parisuhteessaan ja väliaikaisesti, hetkittäin. Eli katson että minun ongelmani ei ole se, jos hän on minuun rakastunut.

Se oli typerää minun silmiini myöskin, että rakastuminen oli mielestäni vain heidän parisuhteensa toimimattomuuden heijastusta. Ei sillä ollut paljoakaan minun kanssani tekemistä. Tämäkin aiheutti pettymystä eli ystävyys ei  ollut millään lailla aitoa, ei varmaan kummankaan taholta (vaimoakin olin pitänyt ystävänäni).

Käytännössä siis hänen olisi pitänyt lopettaa ystävyytenne kertomatta syytä ja sinä olisit jäänyt ihmettelemään että mitä sille ystävyydelle oikein kävi? Se nimittäin ei ole mikään vaihtoehto että mies olisi vain kätkenyt tunteensa ja jatkanut kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sellainen ystävyys ei vain toimi jossa toinen on ihastunut ja toinen ei.

Olisi hän voinut olla rehellinenkin, ja todeta että nyt alan kiinnostua väärällä tavalla, ja ehdottanut että pidetään välimatkaa. Tai vaan hiljalleen antanut kiireeseen tai vastaavaan vedoten ystävyyden hiipua. 

Se, että esittää ystävää kun oikeasti on ihan muut mielessä, on aina iso pettymys ja lopettaa sen ystävyyden.

Tuo olisi se rationaalinen tapa mutta kuten itsekin omasta suuttumuksestasi huomasit, tunteet eivät ole rationaalisia ja ihminen ei reagoi järjellä vaan tunteella. Se että vaadit miestä olemaan "järkevä" merkitsisi samalla sitä että sinunkin pitäisi pystyä olemaan ihan samalla tavalla "järkevä" ja peittämään suuttumuksesi ja ärtymyksesi täysin. Mutta jos sinä et siihen pysty niin älä vaadi muilta se enempää.

Kommentoimasi viesti ei ollut mun näppikseltä, vaikka kirjoittaja ajatteleekin kuten minä. En minä vaadi keneltäkään mitään, kyse on siitä, ettei tuo ihminen ollut sellainen kuin kuvittelin, minkä vuoksi ihmissuhde päättyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.

Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.

Varmaan aivan mahtavia ihmisuhteita sellaiset, joissa ei ole mukana tunteita :)

On ne ihan ok, jos se kumppani on kaunis/komea.

Silloin ainakin saat sen nautinnon että harrastat seksiä oikeasti hyvännäköisen ihmisen kanssa, esittelet sosiaalisissa tilanteissa hyvännäköistä kumppania, yms.

Vaikkei tunteita olisikaan mukana, niin kaunis/komea kumppani antaa silti monin tavoin buustia elämänlaatuun.

Mä en kyllä saa minkäälaista kiksiä kivannäköisestä puolisosta, jos en ole hänestä tunnetasolla kiinnostunut. Kokemusta on, ei tullut mitään. Toki olenkin nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin katsotaan että ulkonäkö ylittää riman ja sitten katsotaan ne henkiset puolet. Ei se ole rakettitiedettä.

http://www.ciaomodels.com/wp-content/uploads/2020/01/1-david-bo-main-bo…

Saat naiselta paljon anteeksi.

Tuo tuskin seurustelee naisen kanssa ;)