HS: Ihminen valitsee todennäköisesti suunnilleen samalla henkisellä tasolla olevan kumppanin, jolla on samankaltainen maailmankatsomus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Kuka on suuttunut? En ainakaan minä, itsehän tuo on tyhmästi valinnut ja itse kärsii. Tunteita tulee ja menee, mutta vaikka on mies, niin voisi käyttää myös järkeä. Tai ainakin ottaa vastuu omista valinnoista, ellei järjen käyttö onnistu.

Mitä tarkoittaa tässä yhteydessä järjen käyttö? Sekö että piilottaa omat tuntyeensa visusti eikä koskaan kerro niitä kenellekään? Ja onko tällainen vaatimus vain miehille vai koskeeko myös naisia?

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Kuka on suuttunut? En ainakaan minä, itsehän tuo on tyhmästi valinnut ja itse kärsii. Tunteita tulee ja menee, mutta vaikka on mies, niin voisi käyttää myös järkeä. Tai ainakin ottaa vastuu omista valinnoista, ellei järjen käyttö onnistu.

Mitä tarkoittaa tässä yhteydessä järjen käyttö? Sekö että piilottaa omat tuntyeensa visusti eikä koskaan kerro niitä kenellekään? Ja onko tällainen vaatimus vain miehille vai koskeeko myös naisia?

Eri mutta ei kannata jäädä roikkumaan toisen "ystävää" teeskennellen jos on ystävyyden yli meneviä tunteita. Ainakaan paria kuukautta pitemmäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Naamataulu on se, jonka syntymässä saa. Ei sitä itse voi valita.

Ymmärrätkö pointin? Kirjaimellisesti, se sinun perimäsi määrittää naaman "viehättävyyden", joten esimerkiksi kaunis nainen tai komea mies saavat jo valtavan etumatkan moneen muuhun verrattuna. Ulkonäöllä pääsee myös paikkoihin, joihin ilman sitä ei ole asiaa. Sillä saa myös etuja, joita ei ole ansainnut millään lailla.

Usein kuulee, kuinka "omalla työllään on kaikki ansaittu" - ihan kuin sillä ulkonäöllä ei olisi ollut mitään merkitystä. Kuten se, että saat helposti kavereita. Tai se, että vaikutat luotettavammalta (juuri niin, ulkonäkö muuttaa myös arviota luotettavuudesta), eli saatko lainaa, voi hyvin riippua naamasta.

Tämä on se easy way out -omasta vastuusta.

Koska mä olen "ruma"

- en löydä naista /miestä

- en pääse töihin

- en menesty opinnoissa

- en saa ystäviä

Helkkari soikoon, en saa edes lainaa!!

Varmaan on asioita joissa poikkeuksellisen kauniilla/komealla ihmisellä on etumatkaa. Itse tosin olen esim hyvin ennakkoluuloinen ja oletan heidän kaikkien olevan narsistisia, tyhmiä, ei 'työtehokkaita', epäluotettavia parisuhteessa, itsekeskeisiä kuspäitä, joten kaiketi he voivat joutua joissain asioissa myös takamatkalle, ainakin minun kanssani.

Joo, "vapaakortti" taattu, kun en syntynyt filmitähtikomeaksi. Sitten voikin kusta sen koko elämän, eikä koskaan tajuta ettei syy epäonnistumisiin ollut ulkonäkö, vaan ne omat valinnat.

Valintoja, jotka tehtiin puolestani

Sukupuoli, siihen en (tietääkseni) ole millään lailla saanut/voinut vaikuttaa. 12 vuotta kestänyt kiusaaminen koulussa (peruskoulu, yläaste, lukio osittain). Ja sisälsi siis ihan pientä nimittelyä, nöyryyttämistä, varastamista, omaisuuden tuhoamista, pahoinpitelyä, vapaudenriistoa. Ne normaalit siis. Uusien naapureiden (teinityttöjä - olin ehkä 6-7v) sadistisen pelin kohteeksi joutuminen. En edes tuntenut heitä. Toisen vanhempani alkoholisoituminen. Kummankin vanhemman kyvyttömyys/haluttomuus kasvatustyöhön. Toisen vanhemman äkkikuolema. Yritin elvyttää. En onnistunut.

Valintoja, jotka olen tehnyt itse

Valitsin katkaista suhteet koulu"kavereihin" jotka tekivät elämästäni parhaimmillaan helvettiä. Samalla meni kaverit. Valitsin lukion, kun vanhempani odottivat, että valitsen amiksen. Valitsin katkaista suhteeni päällepäsmäröivään vanhempaani, joka ei suostunut muuten jättämään minua rauhaan. Valitsin hakeutua yleishyödylliselle puolelle töihin, sen sijaan että olisin mennyt johonkin yritykseen tuhoamaan ympäristöä. Niin, käyn siis päivätöissä. Täällä vietän ehkä kahvitauot tai osan lounaasta (joskus sen verran hiljaista, että ei välttämättä muutakaan tekemistä). Palkka ei päätä huimaa, mutta kyllä sillä elää. Velkaa ei ole penniäkään. Tai senttiäkään, jos et tiedä, mikä penni on.

Ihan vertailukohdaksi.

Toivottavasti vielä löydät itsellesi loppuelämän hyvän kumppanin. Ei mulla muuta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenkiinolla odotellut palstamiesten reaktiota, mutta hiljaista on.

En miellä itseäni palstamieheksi, mutta entinen vaimoni oli ja on aidosti heikkolahjainen työtä aktiivisesti kartteleva loinen ja minä olen paljon työtä tekevä älykkö. Minä olen myös vahvasti tunne-ihminen, kun hän on kylmä kuin jää.

Eli ex-vaimoni ei ainakaan valinnut kaltaistaan. Ennen kuin joku alkaa ämpyilemään, niin totean vain faktan: nainen valitsee.

Tuosta päätellen sinulla on  erittäin myrkyllinen "tunne-elämä."

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?

Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.

Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Kuka on suuttunut? En ainakaan minä, itsehän tuo on tyhmästi valinnut ja itse kärsii. Tunteita tulee ja menee, mutta vaikka on mies, niin voisi käyttää myös järkeä. Tai ainakin ottaa vastuu omista valinnoista, ellei järjen käyttö onnistu.

Mitä tarkoittaa tässä yhteydessä järjen käyttö? Sekö että piilottaa omat tuntyeensa visusti eikä koskaan kerro niitä kenellekään? Ja onko tällainen vaatimus vain miehille vai koskeeko myös naisia?

Eri mutta ei kannata jäädä roikkumaan toisen "ystävää" teeskennellen jos on ystävyyden yli meneviä tunteita. Ainakaan paria kuukautta pitemmäksi aikaa.

Juuri näin. Siitä tuli todella ällöttävä olo, koska olin esimerkiksi saunonut hänen kanssaan. Kuinka helvetin naiivi olinkaan, mutta olen ollut monienkin miesten ystävä elämässäni ilman ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka jaksaa kauan itseään tyhmempää katsella tai vaihtoehtoisesti paljon älykkäämpää, jonka seurassa tuntee itsensä tyhmäksi? Sama juttu absolutistin ja juopan kohdalla.

Sänkyyn kelpaa kuka vaan, mutta puolisoksi halutaan terävä nainen

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006244535.html

Miten joku nyt jaksaa itseään lihavampaa katsella, huonommin pukeutuvaa tai muuten vaan erilaista? Varmastikaan ei toimi älykkö / tyhmä yhdistelmä, mutta eivät kaikki nyt ihan tasapäisiäkään ole parisuhteissa. Saati jokaisella osa-alueella. Kaikkien ei tarvitse olla niin älykkäitä, jos on muuten paljon hyviä ominaisuuksia. Silloin ei haittaa jos toinen ei ole yhtä fiksu kuin itse. Ei ole pakko olla samanlainen. Riittää, että on jotain samanhenkisyyttä ja lähekkäiset arvot. 

Moni ei myöskään ymmärrä, että on olemassa erilaisia älykkyyksiä.

Minä esim olen korkeakoulutettu akateeminen "kirjaälykäs", nopea oppimaan kympin tyttö.

Minun mies on lukihöiriöinen ja lopetti koulun peruskouluun mutta on intohimoinen sarjayrittäjä ja ymmärtää älyttömän taitavasti miten raha "toimii". Hän on myös erittäin hyvä hahmottamaan asioita kolmiulotteisesti ja taitava käsistään. Ja uskaltaa ottaa riskejä.

Molemmat meistä ollaan aika lailla uuvatteja tunneälyssä :/

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

Kyllä, juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse. Vaikkapa joku asiakkaani, jota olen ehkä pitänyt jopa ihan symppiksenä persoonana, muuttuu välittömästi ällöttäväksi kun heittää treffikutsun tai huomaan kiinnostuksen jollain muulla tavalla. En näe itse sitä ihmistä seksuaalisesti, enkä halua nähdäkään, pelkkä ajatus iljettää. 

Jos itse olen seksuaalisesti kiinnostunut miehestä, hän saa tehdä melkein mitä vain, olla vaikka millainen kusipää, ja siltikään mitkään mitkään hänen ehdotuksensa eivät herätä ällötystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rumista ihmisistä kai eniten silmään pistävät hirvittävän ylipainoiset vastaantulijat. Nämä ovat useimmiten naisia. Ylipainoa 40 kiloa tai enemmän, näitä valitettavasti nykyään riittää.

Sun mielestä lihavuus on rumaa. Ja se on ihan Ok.

Minä usein katson ylipainoista ihmistä keskittyen siihen kauniiseen, esim onpa kauniit silmät, kiva tyyli, ihanat tuuheat hiukset tai mitä tahansa. Yleensä jokaisessa muussa ihmisessä on montakin yksittäistä asiaa jotka ovat kauniimpia kuin omat vastaavat, vaikka olenkin enempi tikku.

Kauneus on katsojan silmässä ja jos kategorisesti näet kaikki ylipainoiset vain rumana massana ne niin se on ihan oma ongelmasi.

Täällä toinen tikku, jonka mielestä lihavuus itsessään ei tee ihmistä rumaksi. Hoikkuus voi tehdä nätimmäksi, mutta asia ei ole niin yksinkertainen, että lihava = ruma. En edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt ihmisen, jota pitäisin rumana.

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Kuka on suuttunut? En ainakaan minä, itsehän tuo on tyhmästi valinnut ja itse kärsii. Tunteita tulee ja menee, mutta vaikka on mies, niin voisi käyttää myös järkeä. Tai ainakin ottaa vastuu omista valinnoista, ellei järjen käyttö onnistu.

Mitä tarkoittaa tässä yhteydessä järjen käyttö? Sekö että piilottaa omat tuntyeensa visusti eikä koskaan kerro niitä kenellekään? Ja onko tällainen vaatimus vain miehille vai koskeeko myös naisia?

Eri mutta ei kannata jäädä roikkumaan toisen "ystävää" teeskennellen jos on ystävyyden yli meneviä tunteita. Ainakaan paria kuukautta pitemmäksi aikaa.

Siksi juuri on hyvä kertoa suoraan jos tunteita on tullut niin ei tulke kenellekään epäselvyyksiä. Mutta eihän sitä kerro jos toisen reaktio on suuttuminen.

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

Kyllä, juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse. Vaikkapa joku asiakkaani, jota olen ehkä pitänyt jopa ihan symppiksenä persoonana, muuttuu välittömästi ällöttäväksi kun heittää treffikutsun tai huomaan kiinnostuksen jollain muulla tavalla. En näe itse sitä ihmistä seksuaalisesti, enkä halua nähdäkään, pelkkä ajatus iljettää. 

Jos itse olen seksuaalisesti kiinnostunut miehestä, hän saa tehdä melkein mitä vain, olla vaikka millainen kusipää, ja siltikään mitkään mitkään hänen ehdotuksensa eivät herätä ällötystä.

Kusipäät eivät kyllä minulta armoa saa, he ovat ällöttäviä. Tätä aihetta käs. ekassa viestissäni kolmannen kappaleen vastenmieliset ovat juuri niitä, joista saa kusipäisen vaikutelman. Ylimielinen, kylmä, ivallinen, ei-lämmin. Kyse on vain siis ensivaikutelmista, kun en ole ko. henkilöä tuntenut lähemmin.

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.

Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.

Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?

Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.

Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.

Olet henkisesti melko naiivi, jos hakeudut kaveeraamaan heteromiesten kanssa uudestaan ja uudestaan odottaen eri lopputulosta. Sinulle on varmaan nyt jo tullut selväksi, että miehiä ajaa seksuaalisuus huomattavasti vahvemmin kuin naisia. Ja kun sen seksuaalisuuden yhdistää siihen, että pitää toisesta, lopputuloksena on rakastuminen. Siihen on syynsä miksi perinteisesti miehet kaveeraavat miesten kanssa ja naiset naisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

Kyllä, juuri tästä samasta ilmiöstä on kyse. Vaikkapa joku asiakkaani, jota olen ehkä pitänyt jopa ihan symppiksenä persoonana, muuttuu välittömästi ällöttäväksi kun heittää treffikutsun tai huomaan kiinnostuksen jollain muulla tavalla. En näe itse sitä ihmistä seksuaalisesti, enkä halua nähdäkään, pelkkä ajatus iljettää. 

Jos itse olen seksuaalisesti kiinnostunut miehestä, hän saa tehdä melkein mitä vain, olla vaikka millainen kusipää, ja siltikään mitkään mitkään hänen ehdotuksensa eivät herätä ällötystä.

Juuri noin ihmiset ajautuvat huonoihin, vahingoittaviin ja jopa väkivaltaisiin suhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olen tuo edellistä edeltävän kommentin kirjoittanut ja mä kyllä ymmärrän tuon reaktion. Vaikka tiedostaisi että toinen on seksuaalinen olento, ei sitä halua että ne seksuaaliset ajatukset kohdistuvat itseen, jos itsellä ei ole mitään kiinnostusta miestä kohtaan. Ällöttää ajatus että tämä ihminen on koko ajan nähnyt minut sillä tavalla, kun itse on nähnyt tyypin vain jonkinlaisena neutraalina, melkeinpä sukupuolettomana hahmona.

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D  Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta. 

Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.

Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.

Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.

Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.

Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi. 

Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?

Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.

Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.

Jonkun pitää olla se ensimmäinen joka jotain viestittää. Jos kumpikin odoittaa että toisen pitää ensin viestittää jotain niin mistään suhteesta ei koskaan tule mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

00340 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.

Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.

En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.

Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.

Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen. 

Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.

Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania. 

Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.

Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.

Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti. 

Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.

Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.

En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.

Olen tuo edellistä edeltävän kommentin kirjoittanut ja mä kyllä ymmärrän tuon reaktion. Vaikka tiedostaisi että toinen on seksuaalinen olento, ei sitä halua että ne seksuaaliset ajatukset kohdistuvat itseen, jos itsellä ei ole mitään kiinnostusta miestä kohtaan. Ällöttää ajatus että tämä ihminen on koko ajan nähnyt minut sillä tavalla, kun itse on nähnyt tyypin vain jonkinlaisena neutraalina, melkeinpä sukupuolettomana hahmona.

Eihän hän ole välttämättä nähnyt koko ajan vaan ne tunteet ovat vähitellen tulleet mukaan ilman että niitä on halunnut.

Mutta tässä on varmaan iso ero miesten ja naisten välillä. Naiset ovat niin tottuneita siihen että heihin kohdistuu seksuaalista mielenkiintoa että se koetaan helposti ällönä. Suurin osa miehistä ei juurikaan saa sellaista huomiota joten näkökulma on ihan erilainen. Keskiverto tavismies olisi ikionnellinen jos joskus joku osoittaisi ihan avoimesti seksuaalista kiinnostusta.

Tämän tarkoitus ei siis ollut sanoa että toinen on oikea ja toinen väärä tapa reagoida vaan että se kokemus ja näkökulma on niin erilainen.