Lue keskustelun säännöt.
HS: Ihminen valitsee todennäköisesti suunnilleen samalla henkisellä tasolla olevan kumppanin, jolla on samankaltainen maailmankatsomus
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?
Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.
Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.
Jonkun pitää olla se ensimmäinen joka jotain viestittää. Jos kumpikin odoittaa että toisen pitää ensin viestittää jotain niin mistään suhteesta ei koskaan tule mitään.
Monilla Tinder-sukupolven kasvateilla ei ole enää ymmärrystä, että suhteita muodostuisi sillä tavalla, että joku jossain ilmoittaisi niinkin noloista asioista, kuin tunteista. Naisia ällöttävät miesten tunteet, kuten tuossa hetki sitten joku osuvasti sanoikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?
Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.
Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.
Olet henkisesti melko naiivi, jos hakeudut kaveeraamaan heteromiesten kanssa uudestaan ja uudestaan odottaen eri lopputulosta. Sinulle on varmaan nyt jo tullut selväksi, että miehiä ajaa seksuaalisuus huomattavasti vahvemmin kuin naisia. Ja kun sen seksuaalisuuden yhdistää siihen, että pitää toisesta, lopputuloksena on rakastuminen. Siihen on syynsä miksi perinteisesti miehet kaveeraavat miesten kanssa ja naiset naisten kanssa.
Kyllä olen ollut tässä todella naiivi. Tuon tapauksen jälkeen en olekaan kuvitellut voivani olla miehen ystävä tai voisihan se onnistua (on kokemusta siitäkin), mutta en ota enää riskiä tuollaisista selkkauksista.
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.
Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?
Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.
Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.
Olet henkisesti melko naiivi, jos hakeudut kaveeraamaan heteromiesten kanssa uudestaan ja uudestaan odottaen eri lopputulosta. Sinulle on varmaan nyt jo tullut selväksi, että miehiä ajaa seksuaalisuus huomattavasti vahvemmin kuin naisia. Ja kun sen seksuaalisuuden yhdistää siihen, että pitää toisesta, lopputuloksena on rakastuminen. Siihen on syynsä miksi perinteisesti miehet kaveeraavat miesten kanssa ja naiset naisten kanssa.
Kyllä olen ollut tässä todella naiivi. Tuon tapauksen jälkeen en olekaan kuvitellut voivani olla miehen ystävä tai voisihan se onnistua (on kokemusta siitäkin), mutta en ota enää riskiä tuollaisista selkkauksista.
Kyllä parhaiden miesten kanssa voi olla ystäväkin. Siis sellaisten, jotka oikeasti ovat kiintyneet siihen vaimoonsa. Ei se ole mikään automaatio, että joka mies on järjetön tunnekimppu, joka ei muuta tajuakaan kuin säätää ja vongata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.
Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.
Höpö höpö taas. Mutta aikuista on kantaa vastuu niistä tunteista, eikä pyöriä sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole tarkoitus kehittää mitään romanttista. Mutta miehet menee niin tunteella, mulkku vie eikä molempiin päihin riitä verta samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?
Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.
Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.
Jonkun pitää olla se ensimmäinen joka jotain viestittää. Jos kumpikin odoittaa että toisen pitää ensin viestittää jotain niin mistään suhteesta ei koskaan tule mitään.
Onhan se noinkin. Mutta tässä tapauksessa luulen, että kyse oli siitä, että hän halusi päästä eroon hankalasta olostaan syöksemällä sen minun päälleni. En minä halua olla missään oudossa kuviossa, jossa olen toisen vaimon miehen rakkauden kohde ja sitten muka jatkettaisiin "ystävyyttä" noin vain! Ties mitä parinvaihtoa olisi seuraavaksi ehdotettu (no ei ehdotettu), mutta en halua olla heidän parisuhteensa kolmas osapuoli enkä missään tekemissä heidän intiimien asioidensa kanssa. Yäk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?
Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.
Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.
Olet henkisesti melko naiivi, jos hakeudut kaveeraamaan heteromiesten kanssa uudestaan ja uudestaan odottaen eri lopputulosta. Sinulle on varmaan nyt jo tullut selväksi, että miehiä ajaa seksuaalisuus huomattavasti vahvemmin kuin naisia. Ja kun sen seksuaalisuuden yhdistää siihen, että pitää toisesta, lopputuloksena on rakastuminen. Siihen on syynsä miksi perinteisesti miehet kaveeraavat miesten kanssa ja naiset naisten kanssa.
Kyllä olen ollut tässä todella naiivi. Tuon tapauksen jälkeen en olekaan kuvitellut voivani olla miehen ystävä tai voisihan se onnistua (on kokemusta siitäkin), mutta en ota enää riskiä tuollaisista selkkauksista.
Kyllä parhaiden miesten kanssa voi olla ystäväkin. Siis sellaisten, jotka oikeasti ovat kiintyneet siihen vaimoonsa. Ei se ole mikään automaatio, että joka mies on järjetön tunnekimppu, joka ei muuta tajuakaan kuin säätää ja vongata.
Tiedän, olen ollut miesten ystävä aiemminkin. Minun paras ystäväni oli mies, hän kuoli tapaturmaisesti nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.
Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.
Varmaan aivan mahtavia ihmisuhteita sellaiset, joissa ei ole mukana tunteita :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.
Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.
Höpö höpö taas. Mutta aikuista on kantaa vastuu niistä tunteista, eikä pyöriä sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole tarkoitus kehittää mitään romanttista. Mutta miehet menee niin tunteella, mulkku vie eikä molempiin päihin riitä verta samaan aikaan.
Aikuisen miehen vastuu on erottaa aina tunteet kenen tahansa naisen kanssa. Miehen elämässä on harvoin mitään muita ongelmia, kuin naissuhteiden aiheuttamat tunteet. Se aiheuttaa itkua ja pahaa oloa. Ja tunteita ei voi koskaan ilmaista "sopivalle naiselle", koska jokaisesta naisesta löytyy jotain väärää. Se voi olla entinen kaveri, se voi olla exän sisko, se voi olla kaverin kaveri, työkaveri, toisen miespuolisen kaverin Tinder-kaveri jne... Aina on joku pielessä. Tunteet antavat vain naiselle pallon hallita miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.
Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.
Varmaan aivan mahtavia ihmisuhteita sellaiset, joissa ei ole mukana tunteita :)
Ehdottomasti parhaita. Pelkkään seksiin perustuvat suhteet ovat tätä päivää ja tulevaisuutta. Miehille ehdoton valinta ja tavoittelemisen arvoinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
Tunteiden tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen ovat kaksi eri asiaa. Eli minä kiukustuin, mutta toimin silti asiallisesti hänen suuntaansa. Hän ihastui, hänen olisi pitänyt käyttää järkeään ja pidättäytyä tekemästä mitään noin typerää, koska älliä kiistatta oli, ei vain tähän asiaan asti riittänyt.
On olemassa ihmisiä, jotka heittävät jatkuvasti tunteensa toistensa niskoille. Näin ei toimi fiksu ihminen kuin korkeintaan parisuhteessaan ja väliaikaisesti, hetkittäin. Eli katson että minun ongelmani ei ole se, jos hän on minuun rakastunut.
Se oli typerää minun silmiini myöskin, että rakastuminen oli mielestäni vain heidän parisuhteensa toimimattomuuden heijastusta. Ei sillä ollut paljoakaan minun kanssani tekemistä. Tämäkin aiheutti pettymystä eli ystävyys ei ollut millään lailla aitoa, ei varmaan kummankaan taholta (vaimoakin olin pitänyt ystävänäni).
Käytännössä siis hänen olisi pitänyt lopettaa ystävyytenne kertomatta syytä ja sinä olisit jäänyt ihmettelemään että mitä sille ystävyydelle oikein kävi? Se nimittäin ei ole mikään vaihtoehto että mies olisi vain kätkenyt tunteensa ja jatkanut kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sellainen ystävyys ei vain toimi jossa toinen on ihastunut ja toinen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rumista ihmisistä kai eniten silmään pistävät hirvittävän ylipainoiset vastaantulijat. Nämä ovat useimmiten naisia. Ylipainoa 40 kiloa tai enemmän, näitä valitettavasti nykyään riittää.
Sun mielestä lihavuus on rumaa. Ja se on ihan Ok.
Minä usein katson ylipainoista ihmistä keskittyen siihen kauniiseen, esim onpa kauniit silmät, kiva tyyli, ihanat tuuheat hiukset tai mitä tahansa. Yleensä jokaisessa muussa ihmisessä on montakin yksittäistä asiaa jotka ovat kauniimpia kuin omat vastaavat, vaikka olenkin enempi tikku.
Kauneus on katsojan silmässä ja jos kategorisesti näet kaikki ylipainoiset vain rumana massana ne niin se on ihan oma ongelmasi.
Äläpäs pane sanoja suuhuni. Kuten tuossa sanoin, hirvittävän ylipainoiset ovat rumia. Ihan vain siksi, että eivät muistuta enää normaalia ihmistä muodoltaan. Pieni ylipaino ei haittaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
No kyllä minusta (olen eri). Jos huomaa että alkaa joku kiinnostamaan romanttisesti vaikka olemme kaikki varattuja tahoillamme, niin pidän välimatkaa. Jolloin se ihastus kyllä häviää, ku ei pidä yhteyttä ihmiseen.
Ylipäätään on mieheltä betamaista käytöstä kertoa tunteistaan. Miehen kasvun tehtävä on oppia pitämään tunteet erossa naissuhteissa. Nuorena tekee virheitä, mutta aikuisena pitäisi jo ymmärtää.
Varmaan aivan mahtavia ihmisuhteita sellaiset, joissa ei ole mukana tunteita :)
Ehdottomasti parhaita. Pelkkään seksiin perustuvat suhteet ovat tätä päivää ja tulevaisuutta. Miehille ehdoton valinta ja tavoittelemisen arvoinen asia.
No, rahallahan niitä saa. Jätättehän sitten tuntevat ihmiset pois laskuista :)
>> suunnilleen samalla henkisellä tasolla olevan kumppanin, jolla on samankaltainen maailmankatsomus >>
Ja kun sitä ei löydy (tietenkään), niin sitten törötissinen 25nen blondi. Eikä harmita yhtään.
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Sinulle tuli yllätyksenä mitä hän tunsi muttä hänen olisi kyllä pitänyt tajuta sinun tunteesi tai siis niiden puute? Onkohan tässä nyt vähän eri kriteerit sinulle ja muille?
Pidin häntä fiksuna ihmisenä, joka ei tunnusta tunteitaan ihmiselle, joka ei viestitä tuntevansa samoin. Itselleni minulla on samat kriteerit, en ole koskaan nolostuttanut ketään kertomalla tunteistani noin vain eli heittämällä ne jotenkin toisen ongelmaksi. Toki noin voi toimia myös manipulointitarkoituksessa (monet naisethan heltyvät, jos joku rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä), mutta siitä tässä ei ollut kyse.
Merkillinen juttu oli kyllä muutenkin, minut tai idea minusta oli vedetty mukaan heidän parisuhdedraamoihinsa.
Jonkun pitää olla se ensimmäinen joka jotain viestittää. Jos kumpikin odoittaa että toisen pitää ensin viestittää jotain niin mistään suhteesta ei koskaan tule mitään.
Onhan se noinkin. Mutta tässä tapauksessa luulen, että kyse oli siitä, että hän halusi päästä eroon hankalasta olostaan syöksemällä sen minun päälleni. En minä halua olla missään oudossa kuviossa, jossa olen toisen vaimon miehen rakkauden kohde ja sitten muka jatkettaisiin "ystävyyttä" noin vain! Ties mitä parinvaihtoa olisi seuraavaksi ehdotettu (no ei ehdotettu), mutta en halua olla heidän parisuhteensa kolmas osapuoli enkä missään tekemissä heidän intiimien asioidensa kanssa. Yäk.
No sinä olit aika lailla osapuoli siinä hankalassa olossa joten ei se ollut vain jonkun satunnaisten tunteiden sylkemistä päällesi.
Ensin katsotaan että ulkonäkö ylittää riman ja sitten katsotaan ne henkiset puolet. Ei se ole rakettitiedettä.
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
00340 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla homma toimii niin, että jos ihminen on hyvännäköinen, minussa herää alustava kiinnostus häntä kohtaan. Se että syveneekö kiinnostukseni, riippuu ihan sen ihmisen luonteesta.
Eli mulla homma menee ikään kuin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vain ja ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä, ja jos ihminen "läpäisee" sen ensimmäisen vaiheen, niin sen jälkeen vain luonne merkkaa.
En ikinä voisi ottaa rumaa ihmistä kumppaniksi, vaikka hänellä olisi maailman kultaisin luonne.
Tuossahan se juurikin on. Se ongelma, josta moni aina jankuttaa. "Maailman kultaisin luonne", mutta ulkonäkö ratkaisee.
Ei sillä kultaisella luonteella tee mitään parisuhdemarkkinoilla, jos ulkokuori on epämiellyttävän näköinen.
Suurin osa ihmisistä on ihan taviksia, ei kauniita tai rumia. Ja silloin sillä kultaisella luonteella tekee pariutumisessa tosi paljon.
Olen samaa mieltä. Pointtini olikin enemmän se, että jos ihminen on ruma, niin hänen kultaisesta luonteestaan ei ole mitään hyötyä parisuhdemarkkinoilla, koska ei kukaan halua rumaa kumppania.
Paljonko te näette rumia ihmisiä? Ihan tosissani kysyn kun itsellä ei sellaisia tule vastaan. Yleensäki ihmisten ulkonäkö ei pahemmin hetkauta minnekään suuntaan.
Mä taas en silleen kiinnitä huomiota, paitsi jos joku on erityisen hyvännäköinen ja puoleensavetävä. Ne kyllä pistää silmään aina. Muihin suhtaudun neutraalisti, ennen kuin tulevat iskemään minua tai osoittavat muuten kiinnostusta. Jos mies ei ole mielestäni hyvännäköinen, koen hänet rumaksi ja vastenmieliseksi, vaikka aiemmin suhtautuminen olisi ollut neutraali. Se kokemus vastenmielisyydestä tulee juuri siitä, että seksuaalista kiinnostusta osoittaa minua kohtaan ihminen, jota en itse koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Jos tyyppi ei koskaan olisi esittänyt treffipyyntöä, hän olisi jäänyt sille neutraalille tasolle enkä olisi arvioinut hänen ulkonäköään samalla tavalla.
Ymmärrän mitä rumuudella tarkoitetetaan, itse koen sen kiinnostavaksi. Melkein kaikki ovat tavallisia, siksi ns. rumuus on paljon (tuhansia kertoja) kiinnostavampaa. En näkisi periaatteellista estettä sille, että rakastuisin erittäin rumaan mieheen, mutta hänen pitäisi olla jollain tapaa poikkeuksellinen ja superälykäs. Tosin niin ei ole milloinkaan tapahtunut enkä rakastu tai ihastu helposti.
Ilmiö mitä tuossa kuvaat on tuttu sitä kautta, että muutaman kerran joku mies, jota olen pitänyt ystävänä onkin rakastunut minuun. Tästä olen suuttunut, koska minun on pitänyt ajatella häntä seksuaalisessa mielessä, mikä on ällöttävää. Siinä yhteydessä olen kokenut tuon ko. miehen vastenmielisen rumaksi, vaikka hän olisi ollut ihan normaalin näköinen. Johtunee pettymyksestä, jonka hän on aiheuttanut.
Koen joskus jotkut ihmiset todella vastenmielisiksi ja kylmäävän epämiellyttäviksi. He taas ovat olleet ulkonäöltään aivan normaaleja, mutta heistä on huokunut jotain hyvin epämiellyttävää. Voi liittyä kokemuksiini tai taustaani (muistuttavat jotain tuntemaani ihmistä, josta huonoja kokemuksia) tai intuitioon, joka varoittaa vaarasta. En ole jäänyt ottamaan selvää kummastako on kyse.
En oikein ymmärrä tätä reaktiota. Ymmärtäisin jos olisit surullinen koska ystävyys vääjäämättä loppuu. Mutta en ymmärrä että suutut kun ystävämies paljastuukin seksuaaliseksi olennoksi jollaiseksi sinun olisi aikuisena ihmisenä pitänyt hänet ymmärtää jo alusta alkaen.
Olin vihainen, koska hän tuhosi ystävyyden olemalla typerä, vaikka luulin häntä tosi fiksuksi :D Mun mies muuten kysyi minulta ihan samaa asiaa. Ei hänkään tajunnut miksi kiukustuin niin helvetisti tuosta.
Ei hän ollut typerä. Hän tunsi normaaleja tunteita joita ihmiselle voi tulla ihan riippumatta siitä haluaako hän niitä vai ei. Ei ihastuminen ole mikään järjellinen päätös eikä mikään tietoinen loukkaus sinua kohtaan.
Toisen normaaleista tunteista suuttuminen on minusta hyvin kummallista ja myös vähän lapsellista.
Hän oli typerä eikä hillinnyt itseään, koska piti kyllä olla selvää, etteivät tunteet tule saamaan vastakaikua. Kaiken huipuksi hän syytti teostaan vaimoaan, joka oli minusta ala-arvoista ja suutuin siitä vielä enemmän.
Yleensä, kun ystävillä tai ihmisillä on aivan eri tilannekuva, niin ystävyys ei voi enää jatkua. Petyin häneen raskaasti ja toivottavasti hänkin minuun sitten loppujen lopuksi, että pääsi ihastuksestaan eroon. Happy end.
Mitä tulee toisen tunteista suuttumiseen, niin se taitaa olla melko arkinen ilmiö. Meissä elävät jatkuvasti monet ikäkaudet, osa tunteista on hyvin lapsellisia ja mustavalkoisia, jos vaikka kokee jonkun itselleen tärkeän asian tai periaatteen uhatuksi.
Kyllä mutta sen voi silti tajuta aika typeräksi ja itsekeskeiseksi tavaksi reagoida.
Tunteet ovat pohjimmiltaan biologiaan perustuvia reaktioita, joilla on tärkeä viesti. Monilla ihmisillä ei ole hyvää yhteyttä tunteisiinsa, he järkeilevät nekin asiat kuntoon, jotka ovat pilalla lopullisesti. Tunteiden pohjalta ei kuitenkaan pitäisi loukata toista tahallisesti enkä tehnytkään niin. Se oli jo tarpeeksi loukkaavaa, että sanoin hyvin selvällä suomen kielellä, että meillä ei ole eikä koskaan voisi olla mitään sellaista välillämme. Ja että tämä ystävyys on nyt taputeltu.
Mutta silti sinusta mies oli typerä kun ihastui sinuun ja hänen olisi pitänyt ymmärtää olla ihastumatta?
Tunteiden tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen ovat kaksi eri asiaa. Eli minä kiukustuin, mutta toimin silti asiallisesti hänen suuntaansa. Hän ihastui, hänen olisi pitänyt käyttää järkeään ja pidättäytyä tekemästä mitään noin typerää, koska älliä kiistatta oli, ei vain tähän asiaan asti riittänyt.
On olemassa ihmisiä, jotka heittävät jatkuvasti tunteensa toistensa niskoille. Näin ei toimi fiksu ihminen kuin korkeintaan parisuhteessaan ja väliaikaisesti, hetkittäin. Eli katson että minun ongelmani ei ole se, jos hän on minuun rakastunut.
Se oli typerää minun silmiini myöskin, että rakastuminen oli mielestäni vain heidän parisuhteensa toimimattomuuden heijastusta. Ei sillä ollut paljoakaan minun kanssani tekemistä. Tämäkin aiheutti pettymystä eli ystävyys ei ollut millään lailla aitoa, ei varmaan kummankaan taholta (vaimoakin olin pitänyt ystävänäni).
Käytännössä siis hänen olisi pitänyt lopettaa ystävyytenne kertomatta syytä ja sinä olisit jäänyt ihmettelemään että mitä sille ystävyydelle oikein kävi? Se nimittäin ei ole mikään vaihtoehto että mies olisi vain kätkenyt tunteensa ja jatkanut kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sellainen ystävyys ei vain toimi jossa toinen on ihastunut ja toinen ei.
Olisi hän voinut olla rehellinenkin, ja todeta että nyt alan kiinnostua väärällä tavalla, ja ehdottanut että pidetään välimatkaa. Tai vaan hiljalleen antanut kiireeseen tai vastaavaan vedoten ystävyyden hiipua.
Se, että esittää ystävää kun oikeasti on ihan muut mielessä, on aina iso pettymys ja lopettaa sen ystävyyden.
Vierailija kirjoitti:
Ensin katsotaan että ulkonäkö ylittää riman ja sitten katsotaan ne henkiset puolet. Ei se ole rakettitiedettä.
http://www.ciaomodels.com/wp-content/uploads/2020/01/1-david-bo-main-bo…
Saat naiselta paljon anteeksi.
Tunteiden tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen ovat kaksi eri asiaa. Eli minä kiukustuin, mutta toimin silti asiallisesti hänen suuntaansa. Hän ihastui, hänen olisi pitänyt käyttää järkeään ja pidättäytyä tekemästä mitään noin typerää, koska älliä kiistatta oli, ei vain tähän asiaan asti riittänyt.
On olemassa ihmisiä, jotka heittävät jatkuvasti tunteensa toistensa niskoille. Näin ei toimi fiksu ihminen kuin korkeintaan parisuhteessaan ja väliaikaisesti, hetkittäin. Eli katson että minun ongelmani ei ole se, jos hän on minuun rakastunut.
Se oli typerää minun silmiini myöskin, että rakastuminen oli mielestäni vain heidän parisuhteensa toimimattomuuden heijastusta. Ei sillä ollut paljoakaan minun kanssani tekemistä. Tämäkin aiheutti pettymystä eli ystävyys ei ollut millään lailla aitoa, ei varmaan kummankaan taholta (vaimoakin olin pitänyt ystävänäni).