Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..
20.09.2023 |
Olen 30 + nainen, jolla on Asperger.
En osaa, enkä ymmärrä tänäkään päivänä näitä "kirjoittamattomia sääntöjä" ihmisten välillä.
Tämä on aiheuttanut paljon ongelmia elämääni/ihmissuhteisiini, minua on pidetty mm ylimielisenä ja vihattukin.
En kehtaa pyytää ketään perheenjäsentä/kaveria tms selittämään ns neuronormaalien "perusasioita" jotka pitäisi tietää..
En myöskään ole kertonut edes perheelleni diagnoosistani eli en oikein voi lopettaa maskaamista.
Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastata.
Kommentit (752)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomioi ensin toinen ihminen ja vasta sitten ala puhumaan omista asioistasi. Huomioinniksi riittää kysymys "mitä sinulle kuuluu?". Voit kysyä ehkä yhden jatkokysymyksenä, jos siltä tuntuu, mutta älä ala tykittämään kysymyksiä liukuhihnalta tai utelemaan yksityiskohtia, vaikka olisit miten utelias.
Esimerkki. Jos näet vanhan ystäväsi pitkästä aikaa, kysy mitä hänelle kuuluu. Ystävä vastaa, että on hiljattain eronnut. Älä kysy "miksi te erositte?", "Kumpi teistä otti eron?" tai muuta sen suuntaista. Reagoi asianmukaisesti ja empaattisesti. Sano vaikka "ikävä kuulla, miten olet jaksellut?". Ei yksityiskohtien utelua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli aspergeria tai ei, niin monelle ihmiselle tekisi keskustellessa hyvää muistaa, että sellainen parin lauseen vastaus on usein hyvä ja on kohteliasta kysyä myös toiselta jotain aiheeseen liittyvää. On vaikea keskustella, jos toinen vastaa vain juu tai ei, taikka toisaalta puhuu loputtomasti yksinään.
Itselläni on taipumusta siihen, että meinaan puhua ihmisten päälle, kun tulee jotain mieleen ja haluaisin heti jakaa sen. Olen melko neurotyypillinen, mutta innostun helposti.
Yksi kirjolla oleva työkaveri on ajoittain rasittava, kun hän ei kuuntele yhtään, jos haluaisit viedä keskustelua eri suuntaan kuin mitä hän oletti. Tätä on vähän vaikea selittää, mutta joskus tuntuu että kun hän vaikka kysyy jostain projektista jotain, niin hän on jo valmiiksi kuvitellut miten keskustelu etenee, ja se ei aina mene oikein, koska meillä on eri osaamisalue. Sitten yritän vastata kysymykseen, mutta siitä ei oikein tule mitään, kun hän vaan puhuu kauhean paljon ja palaa siihen, mitä oletti tapahtuvan seuraavaksi. Toivoisin, että hän mieluummin kuuntelisi mitä sanon ja muodostaisi vasta sitten seuraavan oman vastauksensa, ehdin kyllä odottaa.
Niin. Ei nenttien kommunikointikaan ole aina laadukasta.
Olen joskus tältä pohjalta miettinyt, että ehkä nenttiys kuuluu myös autismin kirjoon. Se eroaa ehkä vain parissa asiassa niistä, mitä autismiin yleensä liitetään, mm. siinä, että he pitävät outona toisia, mutta ei itseään mitenkään porukkaan kuulumattomina. Esimerkiksi se "MENKÄÄ TÖIHIN-tyyppi, joka vaikuttaa autistilta, joka ei sulje asioita sisäänsä vaan tuuttaa ne ulos haluten loukata. Kerta toisensa jälkeen, kiinnostumatta siitä, miten toiset reagoivat ja kokien itsensä aivotoiminnaltaan normaaliksi. Eikö se ole korpolaliaa ja pakonomaista toimintaa? 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten kasvoilla on ilme ja lisäksi mikroilmeitä. Ensimmäinen saattaa olla teeskentelyä, jälkimmäinen kertoo todellisen reaktion. Niitä mikroilmeitä pitäisi sitten osaa havaita ja lukea.
Ja osata havaita, onko jollain mikroaggressioita.
Esim. jos hymyilee, se voi olla mikroaggressio, samoin jos ei hymyile, jos tervehtii, tai ei tervehdi.
Wokeuden on keksinyt nentit kaikessa loogisuudessaan.
En ymmärrä viimeistä lausetta. Olen aina ajatellut, että autistit ovat loogisia melkein älykkyysosamäärästään riippumatta, mutta nentit eivät läheskään aina. Sitä harvemmin loogisia mitä paremmin tutustuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täysin absurdia edes yrittää. Minulla on autismiin sisältyvä kasvosokeus, enkä myöskään testatusti tunnista juuri lainkaan ilmeitä tai osaa yhdistää niitä tunnetiloihin - ja tämä ei ole opeteltavissa oleva asia, vaan kuin sokeus, pysyvä ominaisuus/vamma.Sitten joku tulee ehdottelemaan mikroilmeiden tulkintaa 🙄
Kaikki autistismin kirjolla olevat eivät ole kasvosokeita. Kasvosokeus voi olla osittaista tai täydellistä. Me enme ole toistemme klooneja, autismia tai ei.
Joillekin voi olla hyödyllinen tieto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin absurdia edes yrittää. Minulla on autismiin sisältyvä kasvosokeus, enkä myöskään testatusti tunnista juuri lainkaan ilmeitä tai osaa yhdistää niitä tunnetiloihin - ja tämä ei ole opeteltavissa oleva asia, vaan kuin sokeus, pysyvä ominaisuus/vamma.Sitten joku tulee ehdottelemaan mikroilmeiden tulkintaa 🙄
Kaikki autistismin kirjolla olevat eivät ole kasvosokeita. Kasvosokeus voi olla osittaista tai täydellistä. Me enme ole toistemme klooneja, autismia tai ei.
Joillekin voi olla hyödyllinen tieto.
Tunnistan kyllä kasvot - siis että siinä on kasvot, nenä, suu, silmät jne. Tunnistan ilmeitä - mutta minulla ei ole jälkikäteen hajukaan, miltä se ihminen näytti, en pystyisi kuvailemaan. Ehkä jotain poikkeavaa "hän oli tosi pitkä" tai ehkä huomaan, että joku on kalju tai punatukkainen? En aina kiinnitä huomiota edes sukupuoleen, ja nykyään se onkin ihan yhdentekevä piirre. Tunnistan eläimet helpommin, ja samoin julkkikset - koska (erään selityksen mukaan) julkkis ei ole minun aivoissani ihminen, vaan asia, esine. Mutta oikeassa elämässä vaatii useamman pitkän kohtaamisen, että alan tunnistaa ihmisiä.
Eipä ole elämääni tai työuraani haitannut - ja sentään työkseni kohtaan ihmisiä joka päivä. Mutta se on työtä, se on helppoa, se ei rasita samalla tavalla kuin vapaa-ajan ihmisten kohtaamiset (eli työssänikin kohtaan ihmiset esineinä?). Hankala kuvata, mutta vaikka työpaikallani minut tunnistetaan "erilaiseksi" niin se ei ole ikävää erilaisuutta heidän mielestään, vaan enemmänkin positiivista enkä ole saanut negatiivista palautetta esimerkiksi siitä, että en muista nimiä ja kasvoja - tosin kerron tämän kaikille heti kättelyssä (olen se, joka välttää kiusallisia tilanteita sillä, että esittelee itsensä ihmisille "Joko olen kolmatta kertaa esittelemässä itseni? Minulla on kasvosokeutta joten voi olla, että ollaan jo viikko oltu samassa projektissa...")
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä kun lukee, niin ei kateeksi käy asperger-ihmisiä. Ihan hirveätä varmaan selvitä yksinkertaisesta arjestakin, kun ei se oo aina aivan "normaalillekaan" helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin absurdia edes yrittää. Minulla on autismiin sisältyvä kasvosokeus, enkä myöskään testatusti tunnista juuri lainkaan ilmeitä tai osaa yhdistää niitä tunnetiloihin - ja tämä ei ole opeteltavissa oleva asia, vaan kuin sokeus, pysyvä ominaisuus/vamma.Sitten joku tulee ehdottelemaan mikroilmeiden tulkintaa 🙄
Kun sinulla nyt on tämä muille näkymätön vamma, on siitä kohteliasta kertoa niille ihmisille, joita tapaat usein. Käytöksesi on muuten heidän suuntaansa aivan käsittämätöntä.
Miksi? Mistä lähtien ihmiset ovat olleet tilivelvollisia muille vammoistaan/sairauksistaan. Kysyttäessä kerron kyllä.
Toisaalta, haittaako asia sinua? Siis jos muut ihmiset pitävät sinua outona tai jos et saa itsellesi tärkeitä asioita hoidettua sen takia.
Jos ei haittaa, ei ole syytä kertoa.
Ymmärrän kyllä mielestäni pointin. Ainakin itse ajattelen, että ihminen joka kysyisi, olisi oikeasti jo tuttu, mahdollisesti läheinen jollain tavalla, ja kysyisi koska haluaa tietää.
Ei se kertominen ole edes nenttitapojen mukaista, ja siitä saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ketjun toiselle kommentoijalle: Todella moni ns. normaali ihminen on jokainen omalla tavallaan outo tai käsittämätön monessa tilanteessa toisten mielestä. Viimeistään kun itsekontrolli häviää jostain syystä (valta, kiukku, väsymys, verensokeri, ikävä tapahtuma), jokainen on käsittämätön toisten silmissä. Kaikki ei edes huomaa sitä itse. Eikä kukaan selittele "outouttaan" kohteliaisuudesta ja miellyttämisen halusta jos ei ole muutenkin "outo".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Kirjoittamattomilla säännöillä" kai tarkoitetaan normaalia kykyä tuntea; ellei kykyä ole, sitä ei voi kirjoittaa, eikä siis lukemalla apinoida.
Itse asiassa ei tarkoiteta. Kyse on lähinnä halusta/tarpeesta/taidosta/kyvystä ymmärtää tietynlaista vuorovaikutusta halutessaan kytkeytyä siihen.
Autismi ei tarkoita sitä, ettei olisi normaalia kykyä tuntea tunteita. Se riippuu ihmisestä aivan kuin muillakin ihmisillä. Samoin kuin halu olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin absurdia edes yrittää. Minulla on autismiin sisältyvä kasvosokeus, enkä myöskään testatusti tunnista juuri lainkaan ilmeitä tai osaa yhdistää niitä tunnetiloihin - ja tämä ei ole opeteltavissa oleva asia, vaan kuin sokeus, pysyvä ominaisuus/vamma.Sitten joku tulee ehdottelemaan mikroilmeiden tulkintaa 🙄
Kaikki autistismin kirjolla olevat eivät ole kasvosokeita. Kasvosokeus voi olla osittaista tai täydellistä. Me enme ole toistemme klooneja, autismia tai ei.
Joillekin voi olla hyödyllinen tieto.
Tunnistan kyllä kasvot - siis että siinä on kasvot, nenä, suu, silmät jne. Tunnistan ilmeitä - mutta minulla ei ole jälkikäteen hajukaan, miltä se ihminen näytti, en pystyisi kuvailemaan. Ehkä jotain poikkeavaa "hän oli tosi pitkä" tai ehkä huomaan, että joku on kalju tai punatukkainen? En aina kiinnitä huomiota edes sukupuoleen, ja nykyään se onkin ihan yhdentekevä piirre. Tunnistan eläimet helpommin, ja samoin julkkikset - koska (erään selityksen mukaan) julkkis ei ole minun aivoissani ihminen, vaan asia, esine. Mutta oikeassa elämässä vaatii useamman pitkän kohtaamisen, että alan tunnistaa ihmisiä.
Eipä ole elämääni tai työuraani haitannut - ja sentään työkseni kohtaan ihmisiä joka päivä. Mutta se on työtä, se on helppoa, se ei rasita samalla tavalla kuin vapaa-ajan ihmisten kohtaamiset (eli työssänikin kohtaan ihmiset esineinä?). Hankala kuvata, mutta vaikka työpaikallani minut tunnistetaan "erilaiseksi" niin se ei ole ikävää erilaisuutta heidän mielestään, vaan enemmänkin positiivista enkä ole saanut negatiivista palautetta esimerkiksi siitä, että en muista nimiä ja kasvoja - tosin kerron tämän kaikille heti kättelyssä (olen se, joka välttää kiusallisia tilanteita sillä, että esittelee itsensä ihmisille "Joko olen kolmatta kertaa esittelemässä itseni? Minulla on kasvosokeutta joten voi olla, että ollaan jo viikko oltu samassa projektissa...")
Minä olen ajatellut niin, että ihmiset ovat tavallaan esineitä ennen kuin tutustun enemmän ja persoona tulee esiin. Samanlaista massaa, jollei ole jotain mistä erottaa.
Hassua sinänsä, koska niin moni haluaa nykyään erottua persoonallisella tyylillä, vaatteilla ja hiusten värillä, yksilöllisellä ainutlaatuisuudella. Juuri nämä hukkuvat minulta siihen massaan, koska he tuntuvat niin samanlaisilta keskenään. Persoonattomilta. Ja on lievästi ärsyttävää, kun he vaihtelevat vaatteita niin usein. Kun ehtii oppia että Antilla on vihreä paita ja Sannalla keltainen, yhtäkkiä Antilla on ruskea ja Sannalla pinkki. Ja taas on pakko miettiä pitääkö mennä esittelemään itsensä.
Minulla ei ole diagnoosia kasvosokeudesta, mutta tutulta tuntuu ja saatan joskus mainita jos katson tarpeelliseksi. Samaan tyyliin. Jos toinen kuittaa että hänellä samaa, muistan todennäköisesti sekä kasvot että nimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee, niin ei kateeksi käy asperger-ihmisiä. Ihan hirveätä varmaan selvitä yksinkertaisesta arjestakin, kun ei se oo aina aivan "normaalillekaan" helppoa.
Tuotahan ne hullut juuri haluavat. Että heitä kohdeltaisiin erityisinä ja saisivat huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin absurdia edes yrittää. Minulla on autismiin sisältyvä kasvosokeus, enkä myöskään testatusti tunnista juuri lainkaan ilmeitä tai osaa yhdistää niitä tunnetiloihin - ja tämä ei ole opeteltavissa oleva asia, vaan kuin sokeus, pysyvä ominaisuus/vamma.Sitten joku tulee ehdottelemaan mikroilmeiden tulkintaa 🙄
Kun sinulla nyt on tämä muille näkymätön vamma, on siitä kohteliasta kertoa niille ihmisille, joita tapaat usein. Käytöksesi on muuten heidän suuntaansa aivan käsittämätöntä.
Miksi? Mistä lähtien ihmiset ovat olleet tilivelvollisia muille vammoistaan/sairauksistaan. Kysyttäessä kerron kyllä.
Ei ihmiset kehtaa kysyä. Ei varmasti ole luontevaa kertoakaan. Mutta voisi parantaa välejä ihmisiin jos selviäisi miksi käyttäydyt oudosti.
En käyttäydy oudosti, käyttäydyn autistisesti. Nämä ovat hyvin yleisiä piirteitä autismikirjolaisilla. Ihmisillä on jos jonkinlaisia vammoja ja sairauksia, eikä kukaan oleta niitä joka paikassa selvitettävän. Niin kauan kun käyttäydyn lain puitteissa oikein, olen täysin yhteiskunnan täysimääräinen jäsen - erilaisuuksineni. En tilivelvollinen, en mainitsemasi outo, en yhtään mitään mitä minun pitäisi kenellekään selitellä, saatika kenelläkään olisi sitä oikeus oudotella.
Jos olet tyytyväinen vuorovaikutukseesi muiden kanssa ja se toimii, niin eihän siinä mitään ongelmaa sitten olekaan.
Lapset huomaa vamman. Heitä ei voi huijata. En tiedä, mihin se intuitio joillakin katoaa aikuistuessa, vai ovatko olleet lapsenakin tyhmiä?
Lapset huomaavat erilaisuuden ihan niin kuin kaiken muunkin suhteen ovat kiinnostuneita. He tunnistavat aitouden, heitä ei voi huijata siinä.
He oppivat ympärillään olevilta isommilta lapsilta ja aikuisilta, että erilaisuus on vaarallista, vammaa ja outoutta. Viime vuosisadalla lapset oppivat miten kiltit tytöt käyttäytyvät ja mitä reippaat pojat tekevät, tällä vuosisadalla jotain muuta yhtä typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee, niin ei kateeksi käy asperger-ihmisiä. Ihan hirveätä varmaan selvitä yksinkertaisesta arjestakin, kun ei se oo aina aivan "normaalillekaan" helppoa.
Tuotahan ne hullut juuri haluavat. Että heitä kohdeltaisiin erityisinä ja saisivat huomiota.
Tosi on. Ja jos hullu ei huomiotaan saa, hän käy vauvapalstalla provoilemassa ja pistää samalla omaan kommenttiinsa yläpeukun.
Sellaisia ne hullut on, mutta jäi epäselväksi mitä tekemistä sillä asialla on asperger-ihmisten kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kuule teatteria, hienovaraista sellaista.
Sori siitä ja mene hoitoon!Vaikka sinun elämäsi onkin esiintymistä ja teesentelyä, ei se toki kaikilla sitä ole 😅 Kyllä se lataamokeikka taitaa olla sinulle sopivampi.
No sieltähän se tuli! Minulle on myös Asperger huutanut suuttuessaan, että olen teeskentelijä ja esiintyjä, sieluton paska, perseennuolija, hyväksikäyttäjä ja mielistelijä! Oli viimeinen kerta kun yritin selittää sosiaalisia sääntöjä.
Olen huomannut, että joillekin AS-henkilöille on vaikeaa ymmärtää sitä, että monet neurotyypilliset haluavat aidosti huomioida toisia ja heille eläytyminen keskusteluissa esimerkiksi äänenpainojen ja ilmeiden kautta tulee luonnostaan. Se ei siis ole mitään mielistelyä, teatteria tai teeskentelyä vaan heidän normaali tapansa kommunikoida. Sama silmiin katsomisen kanssa. Eivät neurotyypilliset katso silmiin siksi, että heidän "täytyy" vaan että he kokevat saavansa sitä kautta yhteyden toiseen ihmiseen.
Ei ole vaikea ymmärtää, että monet neurotyypilliset haluavat huomioida toisia aidosti.
Vaikeus on EROTTAA aitous nt-ihmisestä, koska monet neurotyypilliset EIVÄT ole aitoja ihmisiä jotka haluavat huomioida toisia, TAI ovat ihmisiä jotka alkavat skitsota katsekontaktista JA määrittelevät mistä saa tai pitää olla kiinnostunut ja kuinka pitkään.
Hyvä esimerkki oli jonkun mainitsema kampaus. Kuinka pitkään on kohtuullista kuunnella yhden ihmisen uudesta kampauksesta ja nivoa sen jälkeen keskustelua pitäen sitä mainittua kampausta punaisena lankana?
Miksi pidempi keskustelu tai se luento mistä tahansa muusta erikoismielenkiinnon kohteesta on tosi huono juttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kuule teatteria, hienovaraista sellaista.
Sori siitä ja mene hoitoon!Vaikka sinun elämäsi onkin esiintymistä ja teesentelyä, ei se toki kaikilla sitä ole 😅 Kyllä se lataamokeikka taitaa olla sinulle sopivampi.
No sieltähän se tuli! Minulle on myös Asperger huutanut suuttuessaan, että olen teeskentelijä ja esiintyjä, sieluton paska, perseennuolija, hyväksikäyttäjä ja mielistelijä! Oli viimeinen kerta kun yritin selittää sosiaalisia sääntöjä.
Olen huomannut, että joillekin AS-henkilöille on vaikeaa ymmärtää sitä, että monet neurotyypilliset haluavat aidosti huomioida toisia ja heille eläytyminen keskusteluissa esimerkiksi äänenpainojen ja ilmeiden kautta tulee luonnostaan. Se ei siis ole mitään mielistelyä, teatteria tai teeskentelyä vaan heidän normaali tapansa kommunikoida. Sama silmiin katsomisen kanssa. Eivät neurotyypilliset katso silmiin siksi, että heidän "täytyy" vaan että he kokevat saavansa sitä kautta yhteyden toiseen ihmiseen.
Ei ole vaikea ymmärtää, että monet neurotyypilliset haluavat huomioida toisia aidosti.
Vaikeus on EROTTAA aitous nt-ihmisestä, koska monet neurotyypilliset EIVÄT ole aitoja ihmisiä jotka haluavat huomioida toisia, TAI ovat ihmisiä jotka alkavat skitsota katsekontaktista JA määrittelevät mistä saa tai pitää olla kiinnostunut ja kuinka pitkään.
Hyvä esimerkki oli jonkun mainitsema kampaus. Kuinka pitkään on kohtuullista kuunnella yhden ihmisen uudesta kampauksesta ja nivoa sen jälkeen keskustelua pitäen sitä mainittua kampausta punaisena lankana?
Miksi pidempi keskustelu tai se luento mistä tahansa muusta erikoismielenkiinnon kohteesta on tosi huono juttu?
Koska junat ei kiinnosta ketään ja kampaukset kiinnostaa kaikkia. Vai miten se oli?
Eli toisin sanoen, kaikkia kiinnostaa vain omat kiinnostuksen kohteet ja mitä enemmän näissä on yhteistä, sitä helpompaa on. Jostain syystä tämä minäkeskeisyys sekoitetaan ystävällisyyteen ja huomiointiin, vaikka siihen ei tarvittaessa kyetä. Vain jos se toteutuu ns. samalla vaivattomasti, eikä ristiriitaa ole liiaksi. Niin neurotyypillistä. He haluavat aidosti ehkä huomioida toisia, mutta jos tämä vaatii jotain itseltä, ei onnistukaan. Mutta se on sitten sinun syy, ei sen etteivät haluaisi jos mahdollistaisit vaan asian. Käsitinkö väärin vai oikein?
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä olisi, että joka h*lvetin Asperger maailmassa ymmärtäisi, ettei koskaan lisäänny!!
Silloin Asper pikkuhiljaa katoaisi maailmasta, seuraavien sukupolvien aikana.
Huh huh. En haluaisi olla sinä. On varmaan raskasta vihata noin paljon?
Minäkin kysyn, että mikä vika siinä aspergerissä on?
Ihmeen paljon negatiivisia tunteita se toisissa herättää:(
Kotileikin koira kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen että minullakin olisi autismin kirjoa koska sosiaaliset taidot nolla. Eräs tyypillinen vaikea tilanne on oman puolensa pitäminen ilman että menisi liian agressiiviseksi muita kohtaan, aina ihmettelen miten muut pystyy pitämään puoliaan säilyttäen silti hyvät suhteet. Tämä on johtanut siihen etten juurikaan pidä puoliani koska mielessä pyrii vain miten täydellisesti haistattelisin muille ja antaisin heidän kuulla kunniansa niin että suhde varmasti olisi pilalla.
Puolensa pitäminen tuntuu olevan aspergereilla usein vaikeaa. Olen miettinyt, että pitkään jatkunut kiusaaminen on varmasti vaikuttanut persoonallisuuteen.
Tämä yhdistettynä siihen, että perhe ja ystävät "tuntevat" Aspergerin aiheuttaa ongelmia. Kun eihän se koskaan sano ei tai ainakaan tarkoita sitä.
Silloin tuntuu, että usein se ei pitää vääntää niin rautalangasta että toinen suuttuu. Neuvoja en osaa oikein antaa. Ehkä asiasta voisi keskustella tms etukäteen ennen kuin seuraavaksi mitään pyydetään?
Varmaan johtuu siitä, että koko peruskoulun ajan aspergerille hoetaan: "kaikkien kanssa pitää tulla toimeen", eli suomeksi aspergerille tämä tarkoittaa sitä ettei siihen kiusaamiseen saa reagoida. Jos reagoit, eli menet vasikoimaan opelle, siitä tulee "puhuttelu", missä aspergerin pitää pyytää anteeksi kiusaajilta, jotka nyt väittävät, että asperger on se outolintu joka kiusaakin heitä - ja koska ilmeet ja eleet, myös ne feikit, toimivat tyypillisten lapsien hyväksi, niin opettajat uskovat mieluummin näitä. KiVA kouluissa ei ole kiusaamista, muistakaa se. 🤫
Mulle on ainakin myös "opetetettu", että mun tavallisesta poikkeava tyyli tai ajatus on aina se, joka on väärä. Vaikea on pitää puoliaan, jos tietää, että on väärässä. Minä luovutan heti.
Niin. Ehkä se on toisten mielestä väärä tapa toimia/ajatella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne toiset olisivat automaattisesti oikeassa. Ei ole mitään absoluuttisen oikeaa/väärää tapaa toimia...
T: As-ihmisen läheinen
Sen voi ajatella vaikka näin: Kukaan ei edes voi valehdella mielentilastaan. Jos ihmistä ei hymyilytä, hymy ei näy silmissä kun suupielet nousevat ylös.
Tietyissä tilanteissa on tärkeää, että suupielet ovat ylhäällä. Yleensä riittää, että peilaa toista. Jos toisen ilme on neutraali, omakin saa olla. Jos toinen hymyilee tai nauraa, on kohteliasta vetää omia suupieliä ylös. Jos ei liioittele, ei ole iso haitta vaikka "hymyilisi" väärässä paikassa.
Ihan samoin kuin moikatessa voi nostaa käden ylös, vaikka ei ole venyttelemässä käsilihaksia.
Kaikissa keskusteluissa ei hymyillä. Opettajan puhuttelu tai poliisikuulustelu, niissä on hyvä olla vakava. Tai jos puhuu vihaisen ihmisen kanssa.
Kaupan kassat eivät yleensä hymyile oikeasti, eivätkä tarkoita yhtään mitään sillä hyvää päivänjatkoa tai mukavaa viikonloppua toivoituksella. Se on vain sääntö, rutiini, joka on ohjeistettu tekemään.
Onkin yllättävää, että autismin kirjoon kuuluville rutiinit mielletään tärkeiksi ja rikkomattomiksi, mutta myös nentit rakastavat käyttäytymiseen kuuluvia rutiineja ja rituaaleja. He nimittävät niitä sosiaalisiksi taidoiksi.
Avoimen tyhjän käden näyttäminen tervehtiessä sai alkunsa siitä, että näytettiin ettei kädessä ole asetta, ollaan siis ystävällisiä eikä ole tarkoitus satuttaa toista. Minusta normaalia olisi se, että lähtökohtaisesti kukaan ei haluaisi satuttaa toisia, eikä kukaan piilottelisi aseita.
Olen oppinut ajattelemaan sosiaalista kanssakäymistä pelinä, jossa on todella tarkat ja joskus oudot säännöt, jotka muuttuvat koko ajan. Vähän kuin shakki, tai tanssi.
En osaa pelata shakkia enkä osaa tanssia, mutta sosiaaliset käyttäytymissäännöt ovat todella kiinnostavia. Se on (minulle) ok pelata, eikä ole siksi tuntunut maskaamiselta aikoihin. Todella outoa se on edelleen ja tuntuu lähinnä enemmistön yhdessä sopimilta maneereilta sekin. Ajatus kuitenkin huvittaa minua.