Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..

Jos joku kysyy kuulumisia, on kohteliasta tehdä vastakysymys, kun on ensin kertonut omista kuulumisistaan. Eikä jaaritella loputtomiin itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ihmisiä on toisaalta niin erilaisia. Tarvitseeko kaikkien olla yhtä massaa?

Hyväksyy itsensä semmoisena kuin on ja kehittää itseään asioissa missä pystyy, kokee haluavansa kehittyä. 

Assina hyväksyn kyllä itseni, 100%.

Salaa saatan joskus pitää itseäni jopa kehittyneempänä, "parempana" kuin nentit. ( Tämähän on tabu, jota ei saa sanoa!!)

Ongelma on siinä, että _minua_ ei hyväksytä omana itsenäni. Ei siksi, että olisin ilkeä tai paha ihminen, vaan siksi, että reagoin eri tavalla.

Minulla ei olisi yhtään kaveria, jos en yrittäisi tekeytyä niin normaaliksi kuin pystyn. Tämä käy ajoittain hyvin raskaaksi. Silloin minun on pakko ottaa etäisyyttä. Tämä tulkitaan ghostaamiseksi, ja kohta näitäkään kavereita ei ole.

Voitteko selittää alapeukut?

Se on tuo tabu-osuus, jonka sanoit vaikkei saa.

Teeskentele saman verran kuin muutkin, älä enempää äläkä vähempää.

Älä kuvittele ihmisten olevan hyväntahtoisia yleisellä tasolla mutta älä myöskään kuvittele pahantahtoisuuden kohdistuvan erityisesti sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä Asperger -maailmasta, se kiinnostaisi minuakin. Olen ymmärtänyt että on erilaisia ongelmia asteissa, veljeni esimerkiksi kokee monet äänet tosi häiritsevinä, melkein niin että ne aiheuttavat kipua. Esimerkiksi jos naapuri kolistelee ukko-oven kanssa, se vaivaa häntä tosi paljon ja asiasta yli pääseminen vie myös aikaa. Tämä tuntuu tosi raskaalta ja rajoittavalta.

Sama kiinnostaa myös minua:)

Eli miten ne Aspergerit oikeasti näkevät/kokevat maailman.

Osaako kukaan kertoa?

En halua olla kohtuuttoman tyly, mutta esim. tässä ketjussa on sivutolkulla asiaa siitä, kuinka maailmaa koetaan tästä näkökulmasta. Onko lisäksi jotain erityistä, mitä haluaisitte tietää?

Tämä 😅Miten tyypillistä nenteille. On jotenkin turhauttavaa selittää yhtään mitään; joko asiaan ei keskitytä, tai sitä ei yksinkertaisesti _ymmärretä_.

Ohis: Eikö tuolla nyt jokunen sivu takaperin ollut liuta kysymyksiä joihin kirjoittaja toivoi vastausta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku toimii väärin tai on esim. ruokaa hampaissa, siitä sanotaan kahden kesken, ei kaikkien edessä.

Jos joku avautuu ongelmistaan, hän ei yleensä halua neuvoja vaan myötätuntoa. Jos joku haluaa neuvoja, hän todennäköisemmin kysyy niitä suoraan.

Eikös tuo ole pikemminkin tyypillinen miesten ja naisten välinen ero? Mies näkee tilanteen asiakeskeisenä ratkaistavana ongelmana eikä vain tunnepohjaisena passiivisena kuuntelijana. "Oletko ajatellut että sinun kannattaisi ehkä toimia niin että..."

Enemmänkin ihmistyyppiero. Myös naiset neuvovat kun halutaan empatiaa.

Olen 30-v AS-nainen, kasvoin Suomessa ja intensiivisesti yritin siellä oppia sosiaalisen elämän pelisääntöjä (ja melko hyvin opin), sitten muutin Viroon n. 10 v sitten. Ja ne ovatkin täällä erilaiset. Suomalaiseen kommunikaatioon tottuneelle tuntuu, kuin Virossa olisivat kaikki asseja - on tosi niukkasanaista kommunikaatioo, normaalia ettei katsota silmiin, normaalia että kun töissä jotain kysyy ei tule vastausta ollenkaan, vaikka viesti on luettu. Eivät sano "vastaan kun on aikaa", ihan vaan jättävät mut yksin miettiin et mikäköhän tökkii kun vastausta ei tule. Monella ei ota kasvoista ja kehonkielestä selvää, millä tuulella ovat. Eli periaatteessa Suomessa opitut taidot ovat täällä "ylimääräiset". En tiedä totunko koskaan siihen, että olen melko kyvin kommunikaatiokykyinen assi, ja suurin osa kansasta ympärilläni tuntuu enemmän assilta kuin minä itselleni..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on siis kyse siitä, että autistilta/aspergerilta puuttuu tai on heikko se "aisti", jolla "luetaan" nonverbaalisia viestejä, kuten ilmeitä, eleitä ja muuta kehonkieltä.

Ihan samalla tavalla kuin kuuro näkee, että puhut hänelle, mutta hän ei tiedä, mitä sanot, minä näen kyllä, jos isket minulle silmää, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa. Puhumattakaan mistään hienovaraisemmista eleistä tai ilmeistä. En ihan oikeasti huomaa niitä. Toki oppisin varmaan lukemaan ilmeitä ja eleitä, jos ne yksi kerrallaan minulle opetettaisi, mutta silloinkin osaisin vain ne ilmeet ja eleet, ja tuntemattoman ihmisen kanssa olisin edelleen yhtä "kuuro" niille nonverbaalisille viesteille kuin ennenkin.

Tämä! Tämä viesti kiteyttää täysin ne ongelmat, joita meillä aspergereilla tai autistteilla on.

On turhaa ilmeillä, kun keskustelee kanssani. Ihan vain siksi, että olen tosiaan "sokea" noille kasvojen viesteille. Sen sijaan otan sanotut sanat aina totuutena.

Toisaalta nentit keksivät ilmeille merkityksiä, joita niissä ei ole. Esim. jos henkilöllä on silmäkulmassa hermovaurio, joka aiheuttaa jatkuvaa silmän sulkeutumista ja avautumista nopeasti, nentit, vaikka on sanottu että se on hermovaurio, riehuvat kuinka kyllä he tunnistavat silmäniskun. Tai suupielessä on hermovaurio, joka saa suupielen nykimään, nentit lukevat hermovaurion tahalliseksi pilkalliseksi virnuiluksi, vaikka asia on jo etukäteen jälleen mainittu, ettei siihen kannata kiinnittää huomiota.

Jos me autistit olemme sokeita nonverbaaliselle viestinnälle, niin nentit tuntuvat olevan kuuroja ihan ääneen puhutuille sanoille. Maitoallerginen nenttituttuni ilahtuu kun olen uskonut hänen sanaansa ja siksi luen huolella tarjottavien tuoteselosteet, usein hän kuulee vain kiukuttelua, mitä se nyt haittaa että tässä on maitoa, joten on se sanojen ottaminen totuutena vahvuuskin. -Sivuautisti

Tämä on niin totta!

En kykene ymmärtämään, että MIKSI nentit eivät voi uskoa selkeää Suomen kieltä kun asiat sanotaan suoraan.

Ja olen itse aina kertonut rehellisesti, että minulla on asperger.

Silti ilmeistäni keksitään aina jotain merkityksiä, sanoja ei kuunnella.

Miksi suora puhe ei mene sellaisenaan perille?

Ei, vaikka ihmiset tietävät etten osaa vihjailla?

Olen törmännyt tähän veljeni(Asperger) kanssa. Hän sanoo esim. Pelkäävänsä jotain tilannetta mutta samaan aikaan hänen kehonkielensa, äänensä ja ilmeensä ovat vihaiset ja tämä hämmentää minua paljon koska en tiedä kumpi signaaleista on oikea. Johtuu varmaan siitä että olemme tottuneet lukemaan kehon kieltä niin paljon koska se ei usein valehtele, toisin kuin sanat.

Pelko aiheuttaa joillakin vihaa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

Aha. Eli nyt aspergerin ilmeisiin/kehonkieleen voikin luottaa, vaikka edellisissä viesteissä valitettiin "merkitysten keksimisestä"?

En väittänyt hermovaurioista kärsivien olevan autisteja, vaan ihan ketä vain, joille nyt on sattunut hermovaurio tulemaan, sinullekin voi jostain syystä tulla vaikka huomenna sellainen, onnettomuudet tms. eivät neurotyyppiäsi kysele. Se että sanotaan kyseessä olevan hermovaurio, jää huomioimatta ja nentti keksii sille merkityksen, jota asiassa ei ole. Siinä puolestaan ei ole merkityksen keksimistä, että hyväksyy vihaisuuden olevan yksi pelon muodoista. Se on yleisesti hyväksytty normi. Paitsi sellaisten nenttien mielestä, jotka eivät vaivaudu kuuntelemaan tai lukemaan, mitä heille kerrotaan. Heille pelko on vain yhdenlaista, vihaisuus ei voi heidän mielestä olla pelon muoto. Ja päälle yleensä vielä syyttävät meitä autisteja mustavalkoisesta ajattelusta.

Luultavasti täysin turhaan tässä rautalankaa yritän vääntää. Nentti on jo päättänyt merkitykset, joita ei ollut, ja mielipidehän tunnetusti nykyaikana menee itsensä kehittämisen edelle 6-0. Vaikka toivonkin iloista yllätystä, en laittaisi puoltakaan euroa sen puolesta vedonlyönnissä. -Sivuautisti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on siis kyse siitä, että autistilta/aspergerilta puuttuu tai on heikko se "aisti", jolla "luetaan" nonverbaalisia viestejä, kuten ilmeitä, eleitä ja muuta kehonkieltä.

Ihan samalla tavalla kuin kuuro näkee, että puhut hänelle, mutta hän ei tiedä, mitä sanot, minä näen kyllä, jos isket minulle silmää, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa. Puhumattakaan mistään hienovaraisemmista eleistä tai ilmeistä. En ihan oikeasti huomaa niitä. Toki oppisin varmaan lukemaan ilmeitä ja eleitä, jos ne yksi kerrallaan minulle opetettaisi, mutta silloinkin osaisin vain ne ilmeet ja eleet, ja tuntemattoman ihmisen kanssa olisin edelleen yhtä "kuuro" niille nonverbaalisille viesteille kuin ennenkin.

Tämä! Tämä viesti kiteyttää täysin ne ongelmat, joita meillä aspergereilla tai autistteilla on.

On turhaa ilmeillä, kun keskustelee kanssani. Ihan vain siksi, että olen tosiaan "sokea" noille kasvojen viesteille. Sen sijaan otan sanotut sanat aina totuutena.

Toisaalta nentit keksivät ilmeille merkityksiä, joita niissä ei ole. Esim. jos henkilöllä on silmäkulmassa hermovaurio, joka aiheuttaa jatkuvaa silmän sulkeutumista ja avautumista nopeasti, nentit, vaikka on sanottu että se on hermovaurio, riehuvat kuinka kyllä he tunnistavat silmäniskun. Tai suupielessä on hermovaurio, joka saa suupielen nykimään, nentit lukevat hermovaurion tahalliseksi pilkalliseksi virnuiluksi, vaikka asia on jo etukäteen jälleen mainittu, ettei siihen kannata kiinnittää huomiota.

Jos me autistit olemme sokeita nonverbaaliselle viestinnälle, niin nentit tuntuvat olevan kuuroja ihan ääneen puhutuille sanoille. Maitoallerginen nenttituttuni ilahtuu kun olen uskonut hänen sanaansa ja siksi luen huolella tarjottavien tuoteselosteet, usein hän kuulee vain kiukuttelua, mitä se nyt haittaa että tässä on maitoa, joten on se sanojen ottaminen totuutena vahvuuskin. -Sivuautisti

Tämä on niin totta!

En kykene ymmärtämään, että MIKSI nentit eivät voi uskoa selkeää Suomen kieltä kun asiat sanotaan suoraan.

Ja olen itse aina kertonut rehellisesti, että minulla on asperger.

Silti ilmeistäni keksitään aina jotain merkityksiä, sanoja ei kuunnella.

Miksi suora puhe ei mene sellaisenaan perille?

Ei, vaikka ihmiset tietävät etten osaa vihjailla?

Olen törmännyt tähän veljeni(Asperger) kanssa. Hän sanoo esim. Pelkäävänsä jotain tilannetta mutta samaan aikaan hänen kehonkielensa, äänensä ja ilmeensä ovat vihaiset ja tämä hämmentää minua paljon koska en tiedä kumpi signaaleista on oikea. Johtuu varmaan siitä että olemme tottuneet lukemaan kehon kieltä niin paljon koska se ei usein valehtele, toisin kuin sanat.

Pelko aiheuttaa joillakin vihaa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

Aha. Eli nyt aspergerin ilmeisiin/kehonkieleen voikin luottaa, vaikka edellisissä viesteissä valitettiin "merkitysten keksimisestä"?

En väittänyt hermovaurioista kärsivien olevan autisteja, vaan ihan ketä vain, joille nyt on sattunut hermovaurio tulemaan, sinullekin voi jostain syystä tulla vaikka huomenna sellainen, onnettomuudet tms. eivät neurotyyppiäsi kysele. Se että sanotaan kyseessä olevan hermovaurio, jää huomioimatta ja nentti keksii sille merkityksen, jota asiassa ei ole. Siinä puolestaan ei ole merkityksen keksimistä, että hyväksyy vihaisuuden olevan yksi pelon muodoista. Se on yleisesti hyväksytty normi. Paitsi sellaisten nenttien mielestä, jotka eivät vaivaudu kuuntelemaan tai lukemaan, mitä heille kerrotaan. Heille pelko on vain yhdenlaista, vihaisuus ei voi heidän mielestä olla pelon muoto. Ja päälle yleensä vielä syyttävät meitä autisteja mustavalkoisesta ajattelusta.

Luultavasti täysin turhaan tässä rautalankaa yritän vääntää. Nentti on jo päättänyt merkitykset, joita ei ollut, ja mielipidehän tunnetusti nykyaikana menee itsensä kehittämisen edelle 6-0. Vaikka toivonkin iloista yllätystä, en laittaisi puoltakaan euroa sen puolesta vedonlyönnissä. -Sivuautisti

Olen eri mutta vastaan kun kiinnostaa. Vihan ja pelon suhde on itseasiassa aika mielenkiintoinen kun sitä alkaa pohdiskelemaan. Tavallaan ne ehkä tähtäävät samaan lopputulokseen mutta eri keinoin.  Paremman ilmaisun puutteessa pelko on "heikkoutta", viha on "voimaa". Ja jos siis ymmärsin oikein niin Asperger-henkilö kertoessaan rehellisesti tunteensa sanoo pelkäävänsä, mutta valitsee siis "voiman" lähestymistavaksi. Ero tavikseen olisi se, että me emme sanoisi ääneen pelkäävämme jos lähestymme vihalla, vaikka pelko oikeasti olisikin siellä pohjalla. Ja hämmennys syntyy siis että me tavikset tavallaan valehtelemme ja emme siksi ymmärrä kun joku oikeasti puhuu totta.

Sorry ääneen ajattelu, oli vaan niin mielenkiintoinen ajatuskiemura.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä Asperger -maailmasta, se kiinnostaisi minuakin. Olen ymmärtänyt että on erilaisia ongelmia asteissa, veljeni esimerkiksi kokee monet äänet tosi häiritsevinä, melkein niin että ne aiheuttavat kipua. Esimerkiksi jos naapuri kolistelee ukko-oven kanssa, se vaivaa häntä tosi paljon ja asiasta yli pääseminen vie myös aikaa. Tämä tuntuu tosi raskaalta ja rajoittavalta.

Sama kiinnostaa myös minua:)

Eli miten ne Aspergerit oikeasti näkevät/kokevat maailman.

Osaako kukaan kertoa?

En halua olla kohtuuttoman tyly, mutta esim. tässä ketjussa on sivutolkulla asiaa siitä, kuinka maailmaa koetaan tästä näkökulmasta. Onko lisäksi jotain erityistä, mitä haluaisitte tietää?

Koitan muotoilla kysymyksen uudestaan, ymmärrettävämmin.

Eli meille "normaaleille" on täysin käsittämätöntä, että miten Aspergerit ajattelevat.

Siitä kaipaisi lisää tietoa, esim seuraaviin asioihin:

- Miksi Aspergerit eivät katso silmiin?

- Miten, siis miten Aspergerit ajattelevat?

- Onko teillä empatiaa, jos on niin millaista?

- Pidetäänkö omasta mielestänne aspergeria kirouksena vai onko se jopa jotenkin hyvä asia?

- Koetteko te Aspergerit olevamme kovin poikkeavia?

- Kaipaattteko ihmissuhteita, jos ette niin miksi?

- Miksi teillä on niitä erityismielenkiinnon kohteita, oletteko koskaan miettineet sitä?

- Mitä ajattelette meistä "normaaleista" ja meidän maailmassamme?

Tässä nyt muutama kysymys alkuun.

Vastaatko ensin näihin kysymyksiin:

-Miksi se silmiin katsominen on niin pakollista? Miksi et voi jättää huomiotta sitä, ettei joku katso silmiin?

-Miten, siis miten itse ajattelet? Enkä pyydä todellakaan kertomaan, miten ihan kaikki maailman nentit, älykkyydestä, kulttuuritaustasta, sukupuolesta, sukupolvesta jne. ajattelee. Osaat vastata vain omasta puolestasi.

-Minulla peilisolut toimivat liiankin kanssa. Useimmin se lamaannuttaa. Toisaalta olen myös paljon kehuja saanut lohduttaja ja kuuntelija. Empatiakykyni näyttäytyminen riippuu monesta asiasta, kuten vaikka olenko kipeä, kuormittunut, energiavajeessa (=nälkäinen, liian vähän nukkunut), vai onko hyvä, stressitön päivä. -> Vaikuttaako sinulla mikään empatiakykysi näyttäytymiseen, vai toistatko kaavamaisesti jotain käytösmallia, tunsit tai et sitä empatiaa?

-Koetko itse nenttiyden kirouksena? Onko siitä mitään muuta hyvää, kuin se, että teitä nyt vain sattuu olemaan enemmistö? Kuinka usein nentti kuuntelee sinua, kohtaa sinut aidosti? Kuinka moni nentti vaatii, että muiden pitää kuunnella, jotta heistä pidettäisiin, mutta miksi se hölöttäjävaatija ei kuuntele eli noudata omaa neuvoaan? Voiko silloin päätellä, ettei hän halua olla pidetty henkilö? Vai onko hän vain tyypillinen, koskee vain muita, minustahan nyt kaikki pitävät?

-Koetko itse olevasi poikkeava sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa et löydä mitään yhteistä? Teen kuvitteellisen tilanneolettamuksen, saat vaihtaa vastaavaan tilanteeseen jos ei osu lähellekään: olet keski-ikäinen nainen, joka pelkää koneita ja kaikki muut ovat teini-ikäisiä mopoja rassaavia ja pelkästään niistä puhuvia, koetko olevasi poikkeava siinä tilanteessa?

-Kaipaatko sinä huonoja ihmissuhteita?

-Oletko koskaan miettinyt, miksi itseäsi kiinnostaa jotkut asiat, toiset eivät? Miksi yksi elokuva on hyvä, toista et jaksa katsoa loppuun? Miksi joku musiikkityyli on parempi kuin joku muu? Miten nuo eroavat meidän kiinnostuksesta omiin juttuihimme? Miksi pitää olla jyrkkä mielipide siihen, kummalle puolen näkkäriä se levite tulee? No, voin vastata: ei mitenkään. Meillä ehkä syvempää on se kiinnostuksen puute niihin muihin asioihin. Jos jossain on valmiiksi voideltuja näkkäreitä, en edes katso, kummalla puolen se levite on. Se. Ei. Vain. Kiinnosta. Yhtään. Sen sijaan kiukuttelen mielessäni, että keiton syömiseen varatut lusikat ovat niitä hankalan mallisia, joilla on vaikea syödä ilman että leuka vuotaa.

-Mitä itse ajattelet teistä "normaalista" ja onko se teidän maailma nyt niin toimiva oikeasti? 

    -Sivuautisti

Jes. Luin koko ketjun ajatuksella. Oon se ADHD joka mietti, vaaditaanko liikoja.

Nyt mietin miksi mä jaksoin lukea tän kaiken mutta jotkut nentit ei. Hehe.

Hyvää yötä.

Liikaa se on liikaa kirjoitti:

Jes. Luin koko ketjun ajatuksella. Oon se ADHD joka mietti, vaaditaanko liikoja.

Nyt mietin miksi mä jaksoin lukea tän kaiken mutta jotkut nentit ei. Hehe.

Hyvää yötä.

Veikkaan: asia kiinnosti sua, siksi luit. Yleensä kiinnostaviin asioihin jaksaa paneutua.

Ehkä tärkein mahdollinen neuvo aspergereille:

Opetelkaa lähestymään asioita IHMISET eikä faktat/asiat edellä!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tärkein mahdollinen neuvo aspergereille:

Opetelkaa lähestymään asioita IHMISET eikä faktat/asiat edellä!

No kuka sitten huomioi ne faktat? Ei muut ihmiset ainakaan. Ja useinkin faktoilla on väliä, myös ihmisten kärsimysten ennalta ehkäisyssä. Onkin suorastaan uskomatonta, etteivät ne tästä huolimatta kiinnosta. Ja sen kyllä näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ihmisiä on toisaalta niin erilaisia. Tarvitseeko kaikkien olla yhtä massaa?

Hyväksyy itsensä semmoisena kuin on ja kehittää itseään asioissa missä pystyy, kokee haluavansa kehittyä. 

Assina hyväksyn kyllä itseni, 100%.

Salaa saatan joskus pitää itseäni jopa kehittyneempänä, "parempana" kuin nentit. ( Tämähän on tabu, jota ei saa sanoa!!)

Ongelma on siinä, että _minua_ ei hyväksytä omana itsenäni. Ei siksi, että olisin ilkeä tai paha ihminen, vaan siksi, että reagoin eri tavalla.

Minulla ei olisi yhtään kaveria, jos en yrittäisi tekeytyä niin normaaliksi kuin pystyn. Tämä käy ajoittain hyvin raskaaksi. Silloin minun on pakko ottaa etäisyyttä. Tämä tulkitaan ghostaamiseksi, ja kohta näitäkään kavereita ei ole.

Tietävätkö kaverisi, että olet assi? Etkö voi kertoa edes tekstiviestillä, että tarvitset nyt omaa aikaa ja otat  yhteyttä sitten, kun jaksat?

Katsoin television Kirjolla sarjan ja sitä katsoessani mietin, että assin kaverina oleminen vaatii kavereilta aika paljon. Nentti ei toiselta nentiltä jaksaisi sellaista käytöstä.

No se toisen katsominen, kohtuullisessa määrin, on se perustila, joka saa useimmat ihmiset tuntemaan, että tilanne on turvallinen ja luonteva. Kun taas jos vältät katsetta, niin se luo vaikutelmaa siitä, että koet toisen paikalla olevan vähäarvoisekso, vastenmieliseksi tai pelottavaksi. Tällaisten kanssa ns. normaalisti kommunikoivakin välttää katsekontaktia (esim. ratikassa mesoavaa juoppoa ei katsota, koska se voi vetää huomion puoleensa).

Vierailija kirjoitti:

No se toisen katsominen, kohtuullisessa määrin, on se perustila, joka saa useimmat ihmiset tuntemaan, että tilanne on turvallinen ja luonteva. Kun taas jos vältät katsetta, niin se luo vaikutelmaa siitä, että koet toisen paikalla olevan vähäarvoisekso, vastenmieliseksi tai pelottavaksi. Tällaisten kanssa ns. normaalisti kommunikoivakin välttää katsekontaktia (esim. ratikassa mesoavaa juoppoa ei katsota, koska se voi vetää huomion puoleensa).

Juuri näin!

Ja jos sitä toisen huomion hakemista vältellään, jää usein tutustuminen kokonaan tekemättä.

Tämän vuoksi moni Assi elää yksinäisen elämän.

Koska ei vain viitsitä opetella katsomaan edes toisia päin:(

Eräs tuttu sai lapselleen vuosia sitten Asperger diagnoosin, on vieläkin aivan ihana tyttö vaikka on teini. Mutta tässä keskustelussa on aivan outoja käsityksiä Aspergerista. Ihan kuin se olisi jotakin niin kamalaa, ettei Asperger voi olla ikinä normaali? Mistä nämä käsitykset on ihmisille tulleet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu sai lapselleen vuosia sitten Asperger diagnoosin, on vieläkin aivan ihana tyttö vaikka on teini. Mutta tässä keskustelussa on aivan outoja käsityksiä Aspergerista. Ihan kuin se olisi jotakin niin kamalaa, ettei Asperger voi olla ikinä normaali? Mistä nämä käsitykset on ihmisille tulleet?

Eihän Aspergerin syndroomaa sairastavs ole, eikä tule koskaan olemaan normaali!

Hyi h*lvetti, mikä väite.

Asperger on kuule pahempi asia, kuin esim syvä kehitysvammaisuus tai pahimmat mielisairaudet.

Hyi h*lvetti, mikä väite että Asperger olisi muka normaali!

Mikäs sulla Asseissa vaivaa? Mä olen ns. Tavis, mutta veljelläni on diagnoosi enkä todellakaan allekirjoita mielipidettäsi. On hänessä vikansa mutta kenessä ei olisi? Aspergerit ovat yksilöitä siinä missä muutkin, jos sulla on ollut huono kokemus jonkun Assin kanssa, ei kannata yleistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu sai lapselleen vuosia sitten Asperger diagnoosin, on vieläkin aivan ihana tyttö vaikka on teini. Mutta tässä keskustelussa on aivan outoja käsityksiä Aspergerista. Ihan kuin se olisi jotakin niin kamalaa, ettei Asperger voi olla ikinä normaali? Mistä nämä käsitykset on ihmisille tulleet?

Eihän Aspergerin syndroomaa sairastavs ole, eikä tule koskaan olemaan normaali!

Hyi h*lvetti, mikä väite.

Asperger on kuule pahempi asia, kuin esim syvä kehitysvammaisuus tai pahimmat mielisairaudet.

Hyi h*lvetti, mikä väite että Asperger olisi muka normaali!

Mikäs sulla Asseissa vaivaa? Mä olen ns. Tavis, mutta veljelläni on diagnoosi enkä todellakaan allekirjoita mielipidettäsi. On hänessä vikansa mutta kenessä ei olisi? Aspergerit ovat yksilöitä siinä missä muutkin, jos sulla on ollut huono kokemus jonkun Assin kanssa, ei kannata yleistää.

Täällä tosiaan jollakin/joillakin aivan outoja käsityksiä aseista. Todellisuudessa moni Aspergerihan elää jopa melkein/täysin normaalin elämän. Näistä ennakkoluuloista en osaa sanoa, että mistä ovat saaneet alkunsa?

Aamulla ei kannata sanoa huomenta joka paikassa, huomenta huomenta huomenta. Pidetään suukkuli kiinni. Myyjä ei tuijottele jokaista asiakasta ja karju huomenta. Otetaan ihan rauhallisesti aamulla, hiljaa vaan. Katsotaan iltapäivällä uudelleen äänentasoa, jos on lauluharjoitus. Osa ihmisistä on "kuin krapulassa" aamuisin tai haudasta noussut vaikkei ole juonut, joillakin hermosto ei kestä jatkuvaa valotulvaa, äänitulvaa ja puhetta, kaikkea jyrinää ulkona. Ellei ole stressitön ilmasto ja maisema, että on kiva sanoa huomenta vaikka espanjaksi. Ääniherkkiä on paljon ja väsymystä oravanpyörässä.