Suomessa ei ole monella rahaa tehdä lapsia. Ei ole rahaa tarpeeksi suureen asuntoon, harrastuksiin, mahdollisiin töistä poissaoloihin, ruokakuluihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä voi pitää poliittisena päätöksenä. Päättäjät haluavat, että Suomeen ei synnykään lapsia. Niin helppo tämä syntyvyysongelma olisi ratkaista aivan samoin kuin muualla Euroopassa se on saatu käännettyä ja käytössä heillä on PERHEVEROTUS. Huvittaa nämä kommentoijat, joiden mielestä asia ei mitenkään liity rahaan. Asia ei oikeastaan juurikaan enempää voisi nimenomaan rahaan liittyä. Meidänkin perhe olisi tehnyt lapsia enemmän jos sitä rahaa olisi enemmän. 

Perheverotus kannustaa naisia jäämään kotiin joka taas laskee työllisyyttä ja alentaa verotuloja. Lisäksi se hukkaa melkoisen määrän osaamista työmarkkinoilta.

Halutaanko syntyvyyttä ylös vai ei? Kaikkea kun ei voi saada.

Useimmat naiset haluavat myös työuran. Työn ja perheen yhteensovittamiseen tarvitaan keinoja. Ei naiset halua nyrkin ja hellan väliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä sitten sodan jälkeen ja vaikka 1960-luvulla oli varaa? Kysymys on arvovalinnoista. Länsimaissa vallitsee kovat arvot ja mulle-kaikki-tänne-heti elämäntapa. Siinä kun omassa lapsuudessani aikaa vietettiin kavereiden kanssa ulkona, ja harrastettiin jotain postimerkkeilyä tai pipolätkää, niin nyt pikkutyttöjen kaunoluistelu maksaa tonnin kuussa. Tätäkö me olemme tilanneet, vai tämäkö meille on markkinoitu? Mikä on parantunut? Täälläkin yleinen ilmapiiri on sellainen, että "lapsiperhearki" on jotain kidutusta ja laadukkaan elämän haaskaamista. Ei pääse ziljoonatta kertaa johonkin aurinkorannalle uittamaan kärsäänsä mojitolasissa, kun täytyy pestä paskaisia pyllyjä. Entä jos omat vanhempanne olisivat tehneet saman valinnan? Sinua ei olisi. Lapset ja perhe ovat aito asia ja arvokkainta, mitä elämä tarjoaa. Se ei sovi kaikille, niin kuin mikään muukaan ei sovi kaikille. Mutta useamman kannattaisi rohkaistua valitsemaan tuollainen aito asia. Vaikkei se olisikaan muodissa.

Juuri näin. Se on aitoa henkistä kasvua että lasten kanssa äkkiä ihan oikeasti haluat jättää sen oman talvitakin ostamatta ja ostat sen sijaan lapselle sen mahdollisimman lämpimän uuden haalarin. Etkä koe tehneesi minkäälaista uhrausta vaan valinta on ollut täysin luonnollinen.

Mutta kyllähän lapsiperhearki pahimmillaan on pelkkää paskaa. Eri asia niillä, joilla on vakaa työelämä, hyvä puoliso ja tukiverkosto. En ala erittelemään, mutta itsellä on tilanne, että olen kahden lapsen äiti, jolla on yhteishuoltajuus. Tekisi mieli sanoa, että olen yksinhuoltaja, koska lasten isä ei tee lasten eteen yhtään enempää kuin pakko. Aikoinaan muutimme kauas tukiverkostosta lasten isän työn perässä. Kuvittelin hankkivani uutta tukiverkostoa täältä, mutta omat voimavarat olivat todella vähissä enkä jaksanut vastavuoroisesti tarjota apua muille. Tosin huomasin nopeasti, että heillä oli sukulaisia ja lapsuudenystäviä eikä tarvetta uusille tuttavuuksille. En ole koskaan täysin kotiutunut tänne, mutta synnyinseuduille palaaminenkaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Lapset ovat ikänsä asuneet täällä ja heillä on kaverit täällä.

Uran suhteen en uskalla ottaa mitään riskejä, sillä lasten isä ei suostu minimiä enempää maksamaan, vaikka rahaa hänellä olisi. Häntä ei muutenkaan kiinnosta ottaa vastuuta lasten asioista ja oikeasti suututtaa, että yhteishuoltajuuden vuoksi lasten asioiden hoitaminen on todella hankalaa, kun isältä pitää saada lupa eikä hän mitään hoida ajoissa. Elämä eron jälkeen on helpompaa, mutta edelleen raskasta. Ajattelin, että kun lapsiperhearki ei rasittaisi isää niin hän saisi enemmän aikaiseksi lasten kanssa. Väärin. Laiskasta isästä et saa hyvää vaikka mitä tekisit. Lasten puolesta harmittaa, että heidän elämänsä on tällaista. Itse teen ylitöitä, jotta lapset varmasti saisivat kaikkea. Toki pelkillä kirppisvaatteilla pärjäisi, mutta tiedättekö mitä? Lama-ajan lapsena en todellakaan pihistele lasten asioista! Muistan omasta lapsuudesta sen jatkuvan häpeän, kun mitään ei saanut pyytää ja kaikesta roskastakin piti olla niin kauhean kiitollinen! Harrastuksia ei ollut, koska vanhemmat eivät niihin vieneet. Asuimme haja-asutusalueella eikä sieltä niin vain lähdetty mihinkään. Tästä syystä en suostu asumaan missään korvessa, vaan hyvien julkisten yhteyksien lähellä. Minunkin vanhemmat varmasti sanoisivat, että meillä oli hyvä lapsuus ja ettei lapsille pidä kaikkea ostaa. Muistikuvani omasta lapsuudesta ja nuoruudesta oli, että kaikki haluamani tyrmättiin sanomalla "se, että kaikilla muilla ei tarkoita, että sinullakin tarvitsisi olla". Ei tietenkään kaikkea voi saada, mutta olisin ollut ikionnellinen, jos olisin edes kerran saanut yhdet merkkihousut. Kaiken piti aina olla mahdollisimman halpaa. Lapsuudenperheessäni ei matkusteltu eikä harrastettu mitään. 

Joten todellakin kannustan miettimään millaiset resurssit vanhemmilla on. Ei voi laskea sen varaan, että toinen vanhempi kantaa taloudellista tai emotionaalista vastuuta lapsista. Ei voi myöskään laskea sen varaan, että yhteiskunta huolehtii kenestäkään. Samaan aikaan kun nelikymppiset saavat pelätä oman eläkkeensä puolesta, täytyy lasten kanssa varautua siihen, että sote-palvelut ja koulutus sakkaavat entistä enemmän. Uskon, että tulevaisuudessa Suomessakin otetaan lukukausimaksut käyttöön ja sote-palveluista yhä enemmän ostetaan itse yksityiseltä.

Tuo 'merkki'vaatteen tarve on kyllä nykyisin verrattain monilla aika paha tiettyä kypsymättömyyttä ilmentävä asennevamma.

Kouluttautuuko nämä ihmiset korkeasti ja korkeapalkkaisiin ammatteihin, jotta lapsiluvun kasvatus olisi taloudellisesti mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta yksi periaate elämässä on aika hyvä; älä ryhdy mihinkään, mihin sinulla ei ole varaa.

Pätee myös lasten hankintaan. Aina voi syyttää olosuhteita, valtiota ja ties mitä muuta tahoa, mutta lapsella on oikeus syntyä perheeseen, jolla on aidot resurssit elättää lapsi.

Sitten on turha itkeä, ettei riitä eläkkeenmaksajia eikä vanhustenhoidon maksajia, jos keskiluokallakaan ei ole varaa lapsiin. Viimeinen sammuttaa valot.

No kyllä keskiluokalla on varaa lapsiin. Keskiluokalla ei vain ole varaa samaan elintasoon kuin heillä olisi ilman lapsia. Nykymentaliteettihan on se että niistä lapsista ei oikein saisi olla vaivaa tai kuluja.

Ei, vaan kaikki on niin saatanan kallista, ettei rahat riitä. Ja lapsista on oikeasti vaivaa! Miksi ankeuttaa omaa elämäänsä, kun voi päästä helpommallakin ja käyttää rahat itseensä?

Köyhälle kaikki on kallista. Toiset ymmärtää kouluttautua ja hankkiutua hyväpalkkaisiin töihin.

Unohda ne lapset! Köyhät, joilla rahaa ruokaan 2-33 e/vko (joilta halutaan tämäkin raha viedä pois!) eivät ole välttämättä omaa syytään köyhiä elämänhallinnan menettäneitä alkoholisoituneita peliongelmaisia/huu, m eiden käyttäjiä vaan valtio on heidät tahalleen syrjäyttänyt, lahjonut ja manipuloinut sekä syrjinyt työttömiksi, estänyt työnteon ja täten saattanut köyhiksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä voi pitää poliittisena päätöksenä. Päättäjät haluavat, että Suomeen ei synnykään lapsia. Niin helppo tämä syntyvyysongelma olisi ratkaista aivan samoin kuin muualla Euroopassa se on saatu käännettyä ja käytössä heillä on PERHEVEROTUS. Huvittaa nämä kommentoijat, joiden mielestä asia ei mitenkään liity rahaan. Asia ei oikeastaan juurikaan enempää voisi nimenomaan rahaan liittyä. Meidänkin perhe olisi tehnyt lapsia enemmän jos sitä rahaa olisi enemmän. 

Perheverotus kannustaa naisia jäämään kotiin joka taas laskee työllisyyttä ja alentaa verotuloja. Lisäksi se hukkaa melkoisen määrän osaamista työmarkkinoilta.

Halutaanko syntyvyyttä ylös vai ei? Kaikkea kun ei voi saada.

Useimmat naiset haluavat myös työuran. Työn ja perheen yhteensovittamiseen tarvitaan keinoja. Ei naiset halua nyrkin ja hellan väliin.

On tosiaan tärkeää kehittää mahdollisuuksia, mutta kotiäidin ura on myös arvokas asia eikä mitään nyrkin ja hellan välissä olemista.

-eräs isä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä voi pitää poliittisena päätöksenä. Päättäjät haluavat, että Suomeen ei synnykään lapsia. Niin helppo tämä syntyvyysongelma olisi ratkaista aivan samoin kuin muualla Euroopassa se on saatu käännettyä ja käytössä heillä on PERHEVEROTUS. Huvittaa nämä kommentoijat, joiden mielestä asia ei mitenkään liity rahaan. Asia ei oikeastaan juurikaan enempää voisi nimenomaan rahaan liittyä. Meidänkin perhe olisi tehnyt lapsia enemmän jos sitä rahaa olisi enemmän. 

Perheverotus kannustaa naisia jäämään kotiin joka taas laskee työllisyyttä ja alentaa verotuloja. Lisäksi se hukkaa melkoisen määrän osaamista työmarkkinoilta.

Halutaanko syntyvyyttä ylös vai ei? Kaikkea kun ei voi saada.

Useimmat naiset haluavat myös työuran. Työn ja perheen yhteensovittamiseen tarvitaan keinoja. Ei naiset halua nyrkin ja hellan väliin.

On tosiaan tärkeää kehittää mahdollisuuksia, mutta kotiäidin ura on myös arvokas asia eikä mitään nyrkin ja hellan välissä olemista.

-eräs isä

Olen samaa mieltä, mutta tällä hetkellä vain fiksuimpien naisten kannattaa jäädä kotiäidiksi, heidän jotka todennäköisesti haluavat myös oman uran. Miksi? Koska tällä hetkellä kotiäidin tulevaisuutta ei ole turvattu tarpeeksi, ellei äiti itse tajua vaatia puolisoltaan että sovitaan asiat kuntoon. Siis talousasiat, eläkkeet jne.

Nämä tulisi miettiä kyynisesti mielessä nimenomaan ne huonot ihmiset, jotka käyttäisivät hyväksi kotiäidin asemaa.

Olen itse todistanut inhottavaa rahalla kiristystä jne. erään kaverin elämässä, nykyään kai kutsutaan taloudelliseksi väkivallaksi. Kaveri oli hyväntahtoinen, hyväuskoinen ja rakastunut sopiessaan järjestelyistä ja nyt jumissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä voi pitää poliittisena päätöksenä. Päättäjät haluavat, että Suomeen ei synnykään lapsia. Niin helppo tämä syntyvyysongelma olisi ratkaista aivan samoin kuin muualla Euroopassa se on saatu käännettyä ja käytössä heillä on PERHEVEROTUS. Huvittaa nämä kommentoijat, joiden mielestä asia ei mitenkään liity rahaan. Asia ei oikeastaan juurikaan enempää voisi nimenomaan rahaan liittyä. Meidänkin perhe olisi tehnyt lapsia enemmän jos sitä rahaa olisi enemmän. 

Perheverotus kannustaa naisia jäämään kotiin joka taas laskee työllisyyttä ja alentaa verotuloja. Lisäksi se hukkaa melkoisen määrän osaamista työmarkkinoilta.

Halutaanko syntyvyyttä ylös vai ei? Kaikkea kun ei voi saada.

Miehet voivat myös vuorollaan jäädä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnantajistahan tämä lähtee. Raskaana olevat ei pääse äitiyslomalle juuri koskaan ja heidät vain potkitaan ulos töistä. Äitejä syrjäytetään työelämästä.

Työelämän pitäisi tulla tässä vastaan ensisijaisesti monessakin mielessä.

Miehille pitäisi tarjota parempia palkkoja ja pätkätyöt pitäisi saada kuriin.

Ei ihmiset lisäänny jos elämässä ei ole jatkuvuutta.

Pitkäaikaistyöttömyyskin on enemmän jatkuvaa ja tulot jatkuvia. Siksi työttömät lisääntyy enemmän.

Ei heillä ole tarjolla mitään parempaa elämässä. Moni tyytyy vähään.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä minkä tähden työnantajia pitää ikäänkuin rangaista siitä että työntekijälle syntyy lapsi. Nuo kustannukset pitäisi kattaa yhteisvastuullisesti vähän kuin kansaneläkkeen tapaan.

No jos ne kustannukset kuitenkin ovat aina aika lailla samat niin keskimäärin ne maksut eivät siitä mihinkään muutu vaikka ne kerättäisiin ensin yhteiseen kassaan. Sitäpaitsi julkisella puolela on suhteessa enemmän naisia joten tämä siirtäisi kustannuksia julkiselta yksityiselle puolelle.

Kyllä tuo lasten synnyttämisen kustannusten yhteisvastuullisuus vaikuttaisi ainakin siihen että erityisesti pienempi työnantaja uskaltaisi helpommin pestata myös hedelmällisyysiässä olevia naisia.

Vierailija kirjoitti:

Ylen tekemässä gallupissa suurin syy lapsettomuuteen oli kumppanin puute tai nykyisen haluttomuus saada lapsia. Raha tuli vasta toisena.

Toinen tai kolmas lapsi hankitaan rahavarantojen mukaan, jos siis ensimmäisen synnytys ei ollut liian väkivaltainen ja kamala kokemus jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei se lisääntyminen ole pakollista, ihan voi olla lisääntymättä jos ei rahat riitä, ihan helppoa!

Juu-u. Sitten pääomapiirit haluavat tuoda töidensä tekijät ulkomailta, väestön pääosin vaihtuessa. - Toinen mahdollisuus olisi Japanin noudattama politiikka.

No Japanissahan se syntyvyys vasta onkin romahtanut. Sen väkiluvun on arvioitu laskevan yli 30 miljoonalla vuoteen 2060 mennessä.

No juuri tuota tarkoitin Japanin politiikalla ja sen vaikutuksella väestöpyramidin muotoon ja kokoon.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei ole minkäänlaista tahtotilaa edes nostaa syntyvyyttä. Kovasti on korupuheita synnytystalkoista, mutta samaan aikaan synnytyssairaalat, päiväkodit ja koulut ovat todella ruuhkaisia (mikä paradoksi!), lapsilisä junnaa paikallaan, raskausajan seurantaa ja erityisesti synnytyksen jälkeistä kuntoutusta laiminlyödään. Suomessa ei ole koskaan arvostettu lapsia, vaan lasten on aina pitänyt olla hiljaa ja häiritsemättä. Myöskään äitiys ei ole minkään arvoista, sillä äitejä pidetään aina loisina, jotka kuppaavat joko miehen (siis niiden lasten isän!) tai yhteiskunnan varoja. Syntyvyys laskee, koska lasten hankkiminen on naiselle todella huono diili. Tajusin itse tämän vasta kun itse sain lapsia.

Suomessa lapsiperheiden palvelut ovat parhaasta päästä maailmassa

[/quote] Köyhälle kaikki on kallista. Toiset ymmärtää kouluttautua ja hankkiutua hyväpalkkaisiin töihin.[/quote]

Vaikka olisikin ymmärrystä kouluttautua niin ei ole välttämättä älyllistä lahjakkuutta ja vaikka olisikin, niin luuletko että tohtorinväitöstilaisuudessa ja jo sitä ennenkin on pitkä jono työnantajia kilpailemassa uuden tohtorin palkkaamiseksi. 🤣🤣

Mun mielestäni on aika erikoista, että nimenomaan kaikki köyhät kansat ilman minkäänlaisia tukia lisääntyy enemmän, kuin suomalaiset, joille tuttikin tuodaan suoraan suuhun 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestäni on aika erikoista, että nimenomaan kaikki köyhät kansat ilman minkäänlaisia tukia lisääntyy enemmän, kuin suomalaiset, joille tuttikin tuodaan suoraan suuhun 

Ei se ole erikoista sillä siellä pätee se mikä täälläkin aiemmin (ja pitkän päälle kollektiivisesti vieläkin) että lapsi tuo leivän ja turvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta yksi periaate elämässä on aika hyvä; älä ryhdy mihinkään, mihin sinulla ei ole varaa.

Pätee myös lasten hankintaan. Aina voi syyttää olosuhteita, valtiota ja ties mitä muuta tahoa, mutta lapsella on oikeus syntyä perheeseen, jolla on aidot resurssit elättää lapsi.

Sitten on turha itkeä, ettei riitä eläkkeenmaksajia eikä vanhustenhoidon maksajia, jos keskiluokallakaan ei ole varaa lapsiin. Viimeinen sammuttaa valot.

No kyllä keskiluokalla on varaa lapsiin. Keskiluokalla ei vain ole varaa samaan elintasoon kuin heillä olisi ilman lapsia. Nykymentaliteettihan on se että niistä lapsista ei oikein saisi olla vaivaa tai kuluja.

Ei, vaan kaikki on niin saatanan kallista, ettei rahat riitä. Ja lapsista on oikeasti vaivaa! Miksi ankeuttaa omaa elämäänsä, kun voi päästä helpommallakin ja käyttää rahat itseensä?

Köyhälle kaikki on kallista. Toiset ymmärtää kouluttautua ja hankkiutua hyväpalkkaisiin töihin.

Miten ajattelit selvitä hyväpalkkaisen eliitin yhteiskunnassa missä kukaan ei siivoa, ei myy ruokaa, ei aja roska-autoja, ei tyhjennä viemäreitä, ei hoida lapsia tai vanhuksia, eikä tee sinulle lounasta hienossa toimistossasi??

Luoja miten typerä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä sitten sodan jälkeen ja vaikka 1960-luvulla oli varaa? Kysymys on arvovalinnoista. Länsimaissa vallitsee kovat arvot ja mulle-kaikki-tänne-heti elämäntapa. Siinä kun omassa lapsuudessani aikaa vietettiin kavereiden kanssa ulkona, ja harrastettiin jotain postimerkkeilyä tai pipolätkää, niin nyt pikkutyttöjen kaunoluistelu maksaa tonnin kuussa. Tätäkö me olemme tilanneet, vai tämäkö meille on markkinoitu? Mikä on parantunut? Täälläkin yleinen ilmapiiri on sellainen, että "lapsiperhearki" on jotain kidutusta ja laadukkaan elämän haaskaamista. Ei pääse ziljoonatta kertaa johonkin aurinkorannalle uittamaan kärsäänsä mojitolasissa, kun täytyy pestä paskaisia pyllyjä. Entä jos omat vanhempanne olisivat tehneet saman valinnan? Sinua ei olisi. Lapset ja perhe ovat aito asia ja arvokkainta, mitä elämä tarjoaa. Se ei sovi kaikille, niin kuin mikään muukaan ei sovi kaikille. Mutta useamman kannattaisi rohkaistua valitsemaan tuollainen aito asia. Vaikkei se olisikaan muodissa.

Juuri näin. Se on aitoa henkistä kasvua että lasten kanssa äkkiä ihan oikeasti haluat jättää sen oman talvitakin ostamatta ja ostat sen sijaan lapselle sen mahdollisimman lämpimän uuden haalarin. Etkä koe tehneesi minkäälaista uhrausta vaan valinta on ollut täysin luonnollinen.

Mutta kyllähän lapsiperhearki pahimmillaan on pelkkää paskaa. Eri asia niillä, joilla on vakaa työelämä, hyvä puoliso ja tukiverkosto. En ala erittelemään, mutta itsellä on tilanne, että olen kahden lapsen äiti, jolla on yhteishuoltajuus. Tekisi mieli sanoa, että olen yksinhuoltaja, koska lasten isä ei tee lasten eteen yhtään enempää kuin pakko. Aikoinaan muutimme kauas tukiverkostosta lasten isän työn perässä. Kuvittelin hankkivani uutta tukiverkostoa täältä, mutta omat voimavarat olivat todella vähissä enkä jaksanut vastavuoroisesti tarjota apua muille. Tosin huomasin nopeasti, että heillä oli sukulaisia ja lapsuudenystäviä eikä tarvetta uusille tuttavuuksille. En ole koskaan täysin kotiutunut tänne, mutta synnyinseuduille palaaminenkaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Lapset ovat ikänsä asuneet täällä ja heillä on kaverit täällä.

Uran suhteen en uskalla ottaa mitään riskejä, sillä lasten isä ei suostu minimiä enempää maksamaan, vaikka rahaa hänellä olisi. Häntä ei muutenkaan kiinnosta ottaa vastuuta lasten asioista ja oikeasti suututtaa, että yhteishuoltajuuden vuoksi lasten asioiden hoitaminen on todella hankalaa, kun isältä pitää saada lupa eikä hän mitään hoida ajoissa. Elämä eron jälkeen on helpompaa, mutta edelleen raskasta. Ajattelin, että kun lapsiperhearki ei rasittaisi isää niin hän saisi enemmän aikaiseksi lasten kanssa. Väärin. Laiskasta isästä et saa hyvää vaikka mitä tekisit. Lasten puolesta harmittaa, että heidän elämänsä on tällaista. Itse teen ylitöitä, jotta lapset varmasti saisivat kaikkea. Toki pelkillä kirppisvaatteilla pärjäisi, mutta tiedättekö mitä? Lama-ajan lapsena en todellakaan pihistele lasten asioista! Muistan omasta lapsuudesta sen jatkuvan häpeän, kun mitään ei saanut pyytää ja kaikesta roskastakin piti olla niin kauhean kiitollinen! Harrastuksia ei ollut, koska vanhemmat eivät niihin vieneet. Asuimme haja-asutusalueella eikä sieltä niin vain lähdetty mihinkään. Tästä syystä en suostu asumaan missään korvessa, vaan hyvien julkisten yhteyksien lähellä. Minunkin vanhemmat varmasti sanoisivat, että meillä oli hyvä lapsuus ja ettei lapsille pidä kaikkea ostaa. Muistikuvani omasta lapsuudesta ja nuoruudesta oli, että kaikki haluamani tyrmättiin sanomalla "se, että kaikilla muilla ei tarkoita, että sinullakin tarvitsisi olla". Ei tietenkään kaikkea voi saada, mutta olisin ollut ikionnellinen, jos olisin edes kerran saanut yhdet merkkihousut. Kaiken piti aina olla mahdollisimman halpaa. Lapsuudenperheessäni ei matkusteltu eikä harrastettu mitään. 

Joten todellakin kannustan miettimään millaiset resurssit vanhemmilla on. Ei voi laskea sen varaan, että toinen vanhempi kantaa taloudellista tai emotionaalista vastuuta lapsista. Ei voi myöskään laskea sen varaan, että yhteiskunta huolehtii kenestäkään. Samaan aikaan kun nelikymppiset saavat pelätä oman eläkkeensä puolesta, täytyy lasten kanssa varautua siihen, että sote-palvelut ja koulutus sakkaavat entistä enemmän. Uskon, että tulevaisuudessa Suomessakin otetaan lukukausimaksut käyttöön ja sote-palveluista yhä enemmän ostetaan itse yksityiseltä.

Juuri näin. Olen itse kasvanut köyhässä, monilapsisessa yksinhuoltajaperheessä enkä todellakaan näe kituuttamisessa mitään mieltä ylentävää. Ei ollut varaa harrastaa, ruoka oli halvinta samoin vaatteet. Ei puhettakaan että oltaisiin matkustettu ulkomaille, hyvä jos lähimpään kaupunkiin joskus pääsi. Köyhä lapsuus johon liittyi suoranaista huono-osaisuutta aiheutti huonommuudentunnetta ja näköalattomuutta.

Myöhemmin perheellisenä ja tukiverkottomana olen huomannut kuinka eriarvoisessa asemassa perheet ovat. Osalla on hyvät tukiverkot esim. molemmat isovanhemmat auttamassa. Toitotetaan että jos tukiverkostoa ei ole se pitää itse luoda vaikkapa ystäväperheiden kanssa. Ei tajuta ettei todellakaan ole sama asia saada apua ystäväperheeltä jolle pitää vastavuoroisesti tarjota apua kuin isovanhemmilta. Jälkimmäinen on aitoa apua kun ensiksi mainittu vain uuvuttaa.

Toki isovanhemmille korvataan heidän antamansa apu myöhemmin kun vanhetessaan tarvitsevat apua ja itsellä arki ei ole enää ruuhkavuosissa selviytymistä. Meillä isovanhempien apuun ei ole ollut mahdollisuutta ja se on ollut iso puute kun perheessä on ollut sairautta ja muuta jaksamattomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä sitten sodan jälkeen ja vaikka 1960-luvulla oli varaa? Kysymys on arvovalinnoista. Länsimaissa vallitsee kovat arvot ja mulle-kaikki-tänne-heti elämäntapa. Siinä kun omassa lapsuudessani aikaa vietettiin kavereiden kanssa ulkona, ja harrastettiin jotain postimerkkeilyä tai pipolätkää, niin nyt pikkutyttöjen kaunoluistelu maksaa tonnin kuussa. Tätäkö me olemme tilanneet, vai tämäkö meille on markkinoitu? Mikä on parantunut? Täälläkin yleinen ilmapiiri on sellainen, että "lapsiperhearki" on jotain kidutusta ja laadukkaan elämän haaskaamista. Ei pääse ziljoonatta kertaa johonkin aurinkorannalle uittamaan kärsäänsä mojitolasissa, kun täytyy pestä paskaisia pyllyjä. Entä jos omat vanhempanne olisivat tehneet saman valinnan? Sinua ei olisi. Lapset ja perhe ovat aito asia ja arvokkainta, mitä elämä tarjoaa. Se ei sovi kaikille, niin kuin mikään muukaan ei sovi kaikille. Mutta useamman kannattaisi rohkaistua valitsemaan tuollainen aito asia. Vaikkei se olisikaan muodissa.

Juuri näin. Se on aitoa henkistä kasvua että lasten kanssa äkkiä ihan oikeasti haluat jättää sen oman talvitakin ostamatta ja ostat sen sijaan lapselle sen mahdollisimman lämpimän uuden haalarin. Etkä koe tehneesi minkäälaista uhrausta vaan valinta on ollut täysin luonnollinen.

Mutta kyllähän lapsiperhearki pahimmillaan on pelkkää paskaa. Eri asia niillä, joilla on vakaa työelämä, hyvä puoliso ja tukiverkosto. En ala erittelemään, mutta itsellä on tilanne, että olen kahden lapsen äiti, jolla on yhteishuoltajuus. Tekisi mieli sanoa, että olen yksinhuoltaja, koska lasten isä ei tee lasten eteen yhtään enempää kuin pakko. Aikoinaan muutimme kauas tukiverkostosta lasten isän työn perässä. Kuvittelin hankkivani uutta tukiverkostoa täältä, mutta omat voimavarat olivat todella vähissä enkä jaksanut vastavuoroisesti tarjota apua muille. Tosin huomasin nopeasti, että heillä oli sukulaisia ja lapsuudenystäviä eikä tarvetta uusille tuttavuuksille. En ole koskaan täysin kotiutunut tänne, mutta synnyinseuduille palaaminenkaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Lapset ovat ikänsä asuneet täällä ja heillä on kaverit täällä.

Uran suhteen en uskalla ottaa mitään riskejä, sillä lasten isä ei suostu minimiä enempää maksamaan, vaikka rahaa hänellä olisi. Häntä ei muutenkaan kiinnosta ottaa vastuuta lasten asioista ja oikeasti suututtaa, että yhteishuoltajuuden vuoksi lasten asioiden hoitaminen on todella hankalaa, kun isältä pitää saada lupa eikä hän mitään hoida ajoissa. Elämä eron jälkeen on helpompaa, mutta edelleen raskasta. Ajattelin, että kun lapsiperhearki ei rasittaisi isää niin hän saisi enemmän aikaiseksi lasten kanssa. Väärin. Laiskasta isästä et saa hyvää vaikka mitä tekisit. Lasten puolesta harmittaa, että heidän elämänsä on tällaista. Itse teen ylitöitä, jotta lapset varmasti saisivat kaikkea. Toki pelkillä kirppisvaatteilla pärjäisi, mutta tiedättekö mitä? Lama-ajan lapsena en todellakaan pihistele lasten asioista! Muistan omasta lapsuudesta sen jatkuvan häpeän, kun mitään ei saanut pyytää ja kaikesta roskastakin piti olla niin kauhean kiitollinen! Harrastuksia ei ollut, koska vanhemmat eivät niihin vieneet. Asuimme haja-asutusalueella eikä sieltä niin vain lähdetty mihinkään. Tästä syystä en suostu asumaan missään korvessa, vaan hyvien julkisten yhteyksien lähellä. Minunkin vanhemmat varmasti sanoisivat, että meillä oli hyvä lapsuus ja ettei lapsille pidä kaikkea ostaa. Muistikuvani omasta lapsuudesta ja nuoruudesta oli, että kaikki haluamani tyrmättiin sanomalla "se, että kaikilla muilla ei tarkoita, että sinullakin tarvitsisi olla". Ei tietenkään kaikkea voi saada, mutta olisin ollut ikionnellinen, jos olisin edes kerran saanut yhdet merkkihousut. Kaiken piti aina olla mahdollisimman halpaa. Lapsuudenperheessäni ei matkusteltu eikä harrastettu mitään. 

Joten todellakin kannustan miettimään millaiset resurssit vanhemmilla on. Ei voi laskea sen varaan, että toinen vanhempi kantaa taloudellista tai emotionaalista vastuuta lapsista. Ei voi myöskään laskea sen varaan, että yhteiskunta huolehtii kenestäkään. Samaan aikaan kun nelikymppiset saavat pelätä oman eläkkeensä puolesta, täytyy lasten kanssa varautua siihen, että sote-palvelut ja koulutus sakkaavat entistä enemmän. Uskon, että tulevaisuudessa Suomessakin otetaan lukukausimaksut käyttöön ja sote-palveluista yhä enemmän ostetaan itse yksityiseltä.

Juuri näin. Olen itse kasvanut köyhässä, monilapsisessa yksinhuoltajaperheessä enkä todellakaan näe kituuttamisessa mitään mieltä ylentävää. Ei ollut varaa harrastaa, ruoka oli halvinta samoin vaatteet. Ei puhettakaan että oltaisiin matkustettu ulkomaille, hyvä jos lähimpään kaupunkiin joskus pääsi. Köyhä lapsuus johon liittyi suoranaista huono-osaisuutta aiheutti huonommuudentunnetta ja näköalattomuutta.

Myöhemmin perheellisenä ja tukiverkottomana olen huomannut kuinka eriarvoisessa asemassa perheet ovat. Osalla on hyvät tukiverkot esim. molemmat isovanhemmat auttamassa. Toitotetaan että jos tukiverkostoa ei ole se pitää itse luoda vaikkapa ystäväperheiden kanssa. Ei tajuta ettei todellakaan ole sama asia saada apua ystäväperheeltä jolle pitää vastavuoroisesti tarjota apua kuin isovanhemmilta. Jälkimmäinen on aitoa apua kun ensiksi mainittu vain uuvuttaa.

Toki isovanhemmille korvataan heidän antamansa apu myöhemmin kun vanhetessaan tarvitsevat apua ja itsellä arki ei ole enää ruuhkavuosissa selviytymistä. Meillä isovanhempien apuun ei ole ollut mahdollisuutta ja se on ollut iso puute kun perheessä on ollut sairautta ja muuta jaksamattomuutta.

Ei ollut varaa harrastaa? Mitä sitten teitte vapaa-ajalla? Tuijotitte seinää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä sitten sodan jälkeen ja vaikka 1960-luvulla oli varaa? Kysymys on arvovalinnoista. Länsimaissa vallitsee kovat arvot ja mulle-kaikki-tänne-heti elämäntapa. Siinä kun omassa lapsuudessani aikaa vietettiin kavereiden kanssa ulkona, ja harrastettiin jotain postimerkkeilyä tai pipolätkää, niin nyt pikkutyttöjen kaunoluistelu maksaa tonnin kuussa. Tätäkö me olemme tilanneet, vai tämäkö meille on markkinoitu? Mikä on parantunut? Täälläkin yleinen ilmapiiri on sellainen, että "lapsiperhearki" on jotain kidutusta ja laadukkaan elämän haaskaamista. Ei pääse ziljoonatta kertaa johonkin aurinkorannalle uittamaan kärsäänsä mojitolasissa, kun täytyy pestä paskaisia pyllyjä. Entä jos omat vanhempanne olisivat tehneet saman valinnan? Sinua ei olisi. Lapset ja perhe ovat aito asia ja arvokkainta, mitä elämä tarjoaa. Se ei sovi kaikille, niin kuin mikään muukaan ei sovi kaikille. Mutta useamman kannattaisi rohkaistua valitsemaan tuollainen aito asia. Vaikkei se olisikaan muodissa.

Juuri näin. Se on aitoa henkistä kasvua että lasten kanssa äkkiä ihan oikeasti haluat jättää sen oman talvitakin ostamatta ja ostat sen sijaan lapselle sen mahdollisimman lämpimän uuden haalarin. Etkä koe tehneesi minkäälaista uhrausta vaan valinta on ollut täysin luonnollinen.

Mutta kyllähän lapsiperhearki pahimmillaan on pelkkää paskaa. Eri asia niillä, joilla on vakaa työelämä, hyvä puoliso ja tukiverkosto. En ala erittelemään, mutta itsellä on tilanne, että olen kahden lapsen äiti, jolla on yhteishuoltajuus. Tekisi mieli sanoa, että olen yksinhuoltaja, koska lasten isä ei tee lasten eteen yhtään enempää kuin pakko. Aikoinaan muutimme kauas tukiverkostosta lasten isän työn perässä. Kuvittelin hankkivani uutta tukiverkostoa täältä, mutta omat voimavarat olivat todella vähissä enkä jaksanut vastavuoroisesti tarjota apua muille. Tosin huomasin nopeasti, että heillä oli sukulaisia ja lapsuudenystäviä eikä tarvetta uusille tuttavuuksille. En ole koskaan täysin kotiutunut tänne, mutta synnyinseuduille palaaminenkaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Lapset ovat ikänsä asuneet täällä ja heillä on kaverit täällä.

Uran suhteen en uskalla ottaa mitään riskejä, sillä lasten isä ei suostu minimiä enempää maksamaan, vaikka rahaa hänellä olisi. Häntä ei muutenkaan kiinnosta ottaa vastuuta lasten asioista ja oikeasti suututtaa, että yhteishuoltajuuden vuoksi lasten asioiden hoitaminen on todella hankalaa, kun isältä pitää saada lupa eikä hän mitään hoida ajoissa. Elämä eron jälkeen on helpompaa, mutta edelleen raskasta. Ajattelin, että kun lapsiperhearki ei rasittaisi isää niin hän saisi enemmän aikaiseksi lasten kanssa. Väärin. Laiskasta isästä et saa hyvää vaikka mitä tekisit. Lasten puolesta harmittaa, että heidän elämänsä on tällaista. Itse teen ylitöitä, jotta lapset varmasti saisivat kaikkea. Toki pelkillä kirppisvaatteilla pärjäisi, mutta tiedättekö mitä? Lama-ajan lapsena en todellakaan pihistele lasten asioista! Muistan omasta lapsuudesta sen jatkuvan häpeän, kun mitään ei saanut pyytää ja kaikesta roskastakin piti olla niin kauhean kiitollinen! Harrastuksia ei ollut, koska vanhemmat eivät niihin vieneet. Asuimme haja-asutusalueella eikä sieltä niin vain lähdetty mihinkään. Tästä syystä en suostu asumaan missään korvessa, vaan hyvien julkisten yhteyksien lähellä. Minunkin vanhemmat varmasti sanoisivat, että meillä oli hyvä lapsuus ja ettei lapsille pidä kaikkea ostaa. Muistikuvani omasta lapsuudesta ja nuoruudesta oli, että kaikki haluamani tyrmättiin sanomalla "se, että kaikilla muilla ei tarkoita, että sinullakin tarvitsisi olla". Ei tietenkään kaikkea voi saada, mutta olisin ollut ikionnellinen, jos olisin edes kerran saanut yhdet merkkihousut. Kaiken piti aina olla mahdollisimman halpaa. Lapsuudenperheessäni ei matkusteltu eikä harrastettu mitään. 

Joten todellakin kannustan miettimään millaiset resurssit vanhemmilla on. Ei voi laskea sen varaan, että toinen vanhempi kantaa taloudellista tai emotionaalista vastuuta lapsista. Ei voi myöskään laskea sen varaan, että yhteiskunta huolehtii kenestäkään. Samaan aikaan kun nelikymppiset saavat pelätä oman eläkkeensä puolesta, täytyy lasten kanssa varautua siihen, että sote-palvelut ja koulutus sakkaavat entistä enemmän. Uskon, että tulevaisuudessa Suomessakin otetaan lukukausimaksut käyttöön ja sote-palveluista yhä enemmän ostetaan itse yksityiseltä.

Juuri näin. Olen itse kasvanut köyhässä, monilapsisessa yksinhuoltajaperheessä enkä todellakaan näe kituuttamisessa mitään mieltä ylentävää. Ei ollut varaa harrastaa, ruoka oli halvinta samoin vaatteet. Ei puhettakaan että oltaisiin matkustettu ulkomaille, hyvä jos lähimpään kaupunkiin joskus pääsi. Köyhä lapsuus johon liittyi suoranaista huono-osaisuutta aiheutti huonommuudentunnetta ja näköalattomuutta.

Myöhemmin perheellisenä ja tukiverkottomana olen huomannut kuinka eriarvoisessa asemassa perheet ovat. Osalla on hyvät tukiverkot esim. molemmat isovanhemmat auttamassa. Toitotetaan että jos tukiverkostoa ei ole se pitää itse luoda vaikkapa ystäväperheiden kanssa. Ei tajuta ettei todellakaan ole sama asia saada apua ystäväperheeltä jolle pitää vastavuoroisesti tarjota apua kuin isovanhemmilta. Jälkimmäinen on aitoa apua kun ensiksi mainittu vain uuvuttaa.

Toki isovanhemmille korvataan heidän antamansa apu myöhemmin kun vanhetessaan tarvitsevat apua ja itsellä arki ei ole enää ruuhkavuosissa selviytymistä. Meillä isovanhempien apuun ei ole ollut mahdollisuutta ja se on ollut iso puute kun perheessä on ollut sairautta ja muuta jaksamattomuutta.

Ei ollut varaa harrastaa? Mitä sitten teitte vapaa-ajalla? Tuijotitte seinää?

Itse koululaisena/lukiolaisena 80-luvulla harrastin mm. juoksulenkkeilyä ja lihaskuntotreeniä, eli lenkkarit ja jotkut verkkarit tarvitsi, sekä leuanvetotanko kotiin oli edullinen investointi. Lisäksi pelailin usein futista ja jääkiekkoa ilmaisilla ulkokentillä esim. kaveriporukoilla, ja peliin mukaan voi liittyä ilman porukkaakin, kun kysyy mahtuuko mukaan. Aika pienellä budjetilla pärjäsi ilman mitään kk- tai vuosimaksuja tms. Luistimiakin on hankittu käytettyinä ym. ja pipolätkässä ei tarvitse niitä kalliita varusteita. Kaudet aina sen mukaan, milloin on jäätä tai kenttä sula, väliaikoina voi tehdä omia lenkkejä ja lihaskuntotreeniä ym.  Eli tuli pidettyä itsestä huolta, ja sosiaalista puolta myös joukkuelajien kautta, ilman mitään kalliita investointeja harrastuksiin, eikä sellaisiin olisi ollut yksinkertaisesti varaakaan. Onhan se kiva, jos on rahaa millä mällätä, mutta ilman sitäkin voi harrastaa hyvin monipuolisesti esim. urheilua. Ei ole mikään ihmisoikeus voida valita jotakin kallista harrastusta, vaan ensimmäisen maailman ongelmia, jos sellaisista valittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestäni on aika erikoista, että nimenomaan kaikki köyhät kansat ilman minkäänlaisia tukia lisääntyy enemmän, kuin suomalaiset, joille tuttikin tuodaan suoraan suuhun 

Siellä vanhempien pitää tehdä lapsia, jotka elättävät myöhemmin vanhat vanhempansa. Kuinka monta henkeä sinun palkalla elättää? Lasten lisäksi omat vanhemmat, appivanhemmat, sairaat sukulaiset noin ensi alkuun?