Perussuomalainen puolue pettää kannattajansa TÖRKEÄSTI - aina!
" Perussuomalaiset kampanjoi eduskuntavaaleissa lupaamalla laskea autoilun kustannuksia. Alle puoli vuotta myöhemmin selviää, että autoilijoiden kustannukset eivät suinkaan laske, vaan tulevat päinvastoin nousemaan jopa satoja euroja vuodessa, Sdp:n kansanedustaja Joona Räsänen sanoi tiedotteessaan lauantaina.
Kyse ei ole myöskään perussuomalaisten ensimmäinen petos, vaan jo aiemmin puolue ehti pettää lupauksensa olla leikkaamatta pienituloisilta. Jos Purra joutuisi vastaamaan näistä vaalipuheistaan oikeudessa, syytteenä olisi törkeä petos, Räsänen lisäsi."
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka söpöä kun punikit ovat huolissaan perussuomalaisten kannattajista. Minä olen tyytyväinen puolueen hallituspolitiikkaan.
Ei kaikki ole tyytyväisiä. Persujen kansanedustaja
😄😄😄 Mauri Peltokangas sanoi, että hallitus on ihan perseestä..Peltokangaskin vaaliteltoilla toitotti bensa alesta ja että heikommilta ei leikata. Ymmärrän että hän on aiheestakin suivaantunut kun Purra käänsi takin ja alkoi Orpo luuturätiksi. Hälle riitti että sai narrattua äänet, että oma palkka nousee. Imanko nyt on piilossa häpeämässä ja omiaan pekäämässä. Aamen ...
Riikka Purra: "Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - Se ei meille käy"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vaalilupauksien pettäminen rikos?
Typerys, ei tietenkään. Etkö typerys ymmärrä, että maailma muuttuu ja sen mukaan eletään. Toiseksi, yksikään puolue ei Suomessa ole niin suuri, että pystyisi hallitsemaan yksikseen, eli tekemään mitä sitä lystää. Hallituksessa kaikki joutuvat tekemään kompromisseja.
Hei typerys, Joona Räsäsen kommentti antoi näin ymmärtää, niin mene kutsumaan häntä typerykseksi, typerys.
Kyse oli siitä, mitä asioita ajetaan hallituksessa.
No joo, onhan tietysti Petteri vienyt Riikkaa kuin litran mittaa, joten ihmekös että persujen polttoaineen hinta-alesta tuli "hirveän korotuksen torjuminen" tai kolmen tonnin työmaahmun rajasta tuli tonniviissataa.
Jos Petteri sanoisi Riikalle, että ime, niin Riikka kysyisi vain pitääkö niellä kans
Nieleskelemiseen saa ohjeet jussukalta.
Vierailija kirjoitti:
Ääh, älkää jaksako jauhaa potaskaa - kaikki päättäjät ovat vaan narunukkeja.
Oikeasti ne ajavat kaikki ihan samaa asiaa - Suomen ja suomalaisten lopullista tu hoa.
Jaha, NWO/GR-hullu saapui paikalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka söpöä kun punikit ovat huolissaan perussuomalaisten kannattajista. Minä olen tyytyväinen puolueen hallituspolitiikkaan.
Ei kaikki ole tyytyväisiä. Persujen kansanedustaja
😄😄😄 Mauri Peltokangas sanoi, että hallitus on ihan perseestä..Peltokangaskin vaaliteltoilla toitotti bensa alesta ja että heikommilta ei leikata. Ymmärrän että hän on aiheestakin suivaantunut kun Purra käänsi takin ja alkoi Orpo luuturätiksi. Hälle riitti että sai narrattua äänet, että oma palkka nousee. Imanko nyt on piilossa häpeämässä ja omiaan pekäämässä. Aamen ...
Selvää kai kaikille on, että persut menee kahtia ennen vaalikauden loppua linjalla nykyinen hallitusporukka aka persujen fiksumpi siipi (esim. Purra, Rantanen, Tavio, Puisto) vs öyhösiipi (esim. Peltokangas, Mäkelä, Tynkkynen, Bergbom, Laakso). Tuosta ekasta ryhmästä tulee isompi ja se jäänee pidemmäksi aikaa puoluekartalle, koska sille tulee oikeasti toimiva johto. Jälkimmäiselle käynee aikaa myöten VKKt.
Purra vaikuttaa joltain henkisesti vajaalta, hymyilee siellä ministeriaitiossa oli vaikka mikä aihe. Pelottas jos tulis kadulla vastaan.
Persut väittivät koko viime hallituskauden miten sdp muka valehteli vappusatasesta (oikeasti se maksettiin), koittakaa nyt selitellä oman puolueenne aidosti petettyjä lupauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka söpöä kun punikit ovat huolissaan perussuomalaisten kannattajista. Minä olen tyytyväinen puolueen hallituspolitiikkaan.
Ei kaikki ole tyytyväisiä. Persujen kansanedustaja
😄😄😄 Mauri Peltokangas sanoi, että hallitus on ihan perseestä..Peltokangaskin vaaliteltoilla toitotti bensa alesta ja että heikommilta ei leikata. Ymmärrän että hän on aiheestakin suivaantunut kun Purra käänsi takin ja alkoi Orpo luuturätiksi. Hälle riitti että sai narrattua äänet, että oma palkka nousee. Imanko nyt on piilossa häpeämässä ja omiaan pekäämässä. Aamen ...
Selvää kai kaikille on, että persut menee kahtia ennen vaalikauden loppua linjalla nykyinen hallitusporukka aka persujen fiksumpi siipi (esim. Purra, Rantanen, Tavio, Puisto) vs öyhösiipi (esim. Peltokangas, Mäkelä, Tynkkynen, Bergbom, Laakso). Tuosta ekasta ryhmästä tulee isompi ja se jäänee pidemmäksi aikaa puoluekartalle, koska sille tulee oikeasti toimiva johto. Jälkimmäiselle käynee aikaa myöten VKKt.
Sivusta katsoen jälkimmäinen on järkevämpi.

Nyt en ihan ymmärtänyt? Miten niin tuo halapa pensa & mahmuutt vattuun porukka on järkevämpi kuin tuo toinen, joka osaa edes leikkiä sivistynyttä?
Vierailija kirjoitti:
Riikka Purra: "Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - Se ei meille käy"
Jos Riikalla olisi oikeasti munaa, niin sanoisi että meille ei käy. Orpo ei mahtaisi mitään.. 👍👍
Tämä ketju saa sitten jäädä😂😂😂ei hyviä päiviä tätä intersektionaalia ihanuutta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju saa sitten jäädä😂😂😂ei hyviä päiviä tätä intersektionaalia ihanuutta.
Tervemenoa! Emme jää kaipaamaan!
Peltokangas on oikeassa sanoessa, että hallitus on ihan perseestä näistä leikkaus köyhien kyykytyksestä.. Hän on omalta pieneltä paikkakunnalta kerännyt heikompiosaisten persujen äänet, luottaen että ei heikompiosaisilta leikata. Nyt äänestäjät ihmetellen kyselee mitä tämä on. 🙄👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuinkakohan moni äänesti persuja jonkun bensan hinnan takia? Tai ajatteli, että jos äänestän persuja niin mistään ei leikata mitään, sillä inflaatio syö velan ennemmin tai myöhemmin? Ai niin ja olihan niillä se makkaramainoskin 🤯
Säälittävää provosointia Räsäseltä.
Eiköhän tuo persujen kannatus kerro jotain ihan muuta kuin, että suomalaiset haluaa halpaa makkaraa ja bensaa. Varsinkin kun heidän tökeröt jatkuvat someaivopierut julkaistaan kaikkialla mahdollisimman näkyvästi, eikä se tunnu siltikään vaikuttavan suosioon, eikä niissä julisteta makkarabensaa vaan jotain ihan muuta.
Jos demarit olis luvannut, että joulupukki on totta ja kaikille palkankorotus, niin luuletteko, että demareita olis äänestetty sen joulupukki jutun takia?
Ei persuja äänestetä välttis bensan hinnan takia vaan suuri syy on se, että persut onnistuvat kääntämään kaiken maahmuutt syyksi. Hiukan samaa meininkiä kuin veljespuolueella 30-luvulla, sai tehdä mitä tahansa kun jutsskut oli syyllisiä kaikkeen kuitenkin.
Sitten ps on täynnä näitä tyhjänpuhuja Maureja, joilla ei ole mitään käsitystä isommista kuvioista kuin oma 1000 asukkaan kunta.
No sitä nimenomaan tarkoitin. Tyhjänpuhujia on kaikki puolueet täynnä, joten se oli täysin turha maininta. Olkoonkin, että Persut on nykyään aika kaukana siitä mitä se oli perustettaessa ja muistuttaa välillä enemmän lakanaklaania kuin suomalaista puoluetta niin heidän valtava kannatus tulisi ymmärtää hätähuutona. Tuo koko puolueen nimi on hämmentänyt alusta alkaen, sillä esim. Soinin konservatiivinen ja uskonnollinen näkemys asioista ei suinkaan edusta perus suomalaisen ihmisen näkemyksiä, eikä sitä tee heidän nykyinen agendakaan, mutta ihmiset on kyllästynyt myös näihin perinteisiin tyhjänpuhujiin joita on kuunneltu jo vuosikymmeniä ja jostain oudosta ulkopuolelta tulevasta paineesta johtuen Suomen hallitukselle on jo kauan ollut vähiten tärkeää Suomen kansa ja enemmän tärkeää kaikki muu ja siihen kaivataan muutosta, näköjään hinnalla millä hyvänsä.
Ja muutosta on:
- halapa pensa
- vääränväriset maasta pois
???
No ei, mutta sun kommentista paistaa, että et halua edes yrittää ymmärtää tai ei vaan ole kykyä, niin miksi lyödä päätä seinään.
Olet oikeassa. Persu paha, muu hyvä, ugh, olet puhunut.
Senhän näkee sokeakin otsallaan että Peltokangas ei tarvitse laseja. Yrittää vain esittää älykköä.

Olet oikeassa. Persu paha, muu hyvä, ugh, olet puhunut.Senhän näkee sokeakin otsallaan että Peltokangas ei tarvitse laseja. Yrittää vain esittää älykköä.
On älykkäämpi kun sanoo soraan niikuin asia on. Elikkä Riikka käänsi puolueelleen takkinsa.. Näkeehän tämän koko kansa. 👍👍👍👍

Ja siitä päästään tähän aiemmin jonkun kirjoittamaan:
Selvää kai kaikille on, että persut menee kahtia ennen vaalikauden loppua linjalla nykyinen hallitusporukka aka persujen fiksumpi siipi (esim. Purra, Rantanen, Tavio, Puisto) vs öyhösiipi (esim. Peltokangas, Mäkelä, Tynkkynen, Bergbom, Laakso). Tuosta ekasta ryhmästä tulee isompi ja se jäänee pidemmäksi aikaa puoluekartalle, koska sille tulee oikeasti toimiva johto. Jälkimmäiselle käynee aikaa myöten VKKt.
Ruotsissa ehdotetaan jo sähköautoillé km maksuja. N. 200-300 €/v. Tämä on tulevaisuus meilläkin.

Takinkääntäjä siipi ei tule pärjäämään. Niin moni köyhä persu tämän varmasti muistaa.. 👍

Palstapersujen mukaan persut ovat kaikki hyvisssä töissä? Aina jos joku sohaisee sanomalla työttömyyskorvausten tulevan siitä samasta valtionkassasta, persu sanoo olevansa nettomaksaja.
Siksi toisekseen ihan niin kuin tuossa postauksessa sanotaan, öyhöttäjäsiipi ei osaa hoitaa puolueeseen liittyvää hallintoa ja kampanjointia, todennäköisesti saavat aikaan vain riitelyä.