Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

14-vuotias poika hakattiin koulussa ja ranteesta vietiin kello. Vaihtoi koulua, hakattiin siellä jo ensimmäisenä päivänään.

Vierailija
15.09.2023 |

Koulunvaihto ei auta.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009854427.html

"Oululaisesta isästä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi."

"- Pitääkö jopa muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle.

Näin sanoo oululaisisä, jonka yläasteikäinen poika joutui koulussaan ryöstön uhriksi, sitten vaihtamaan koulua ja väkivallan kohteeksi myös uudessa koulussaan.

Poika joutui rikoksen uhriksi ensimmäistä kertaa elokuussa, pian koulun alkamisen jälkeen. Perjantain koulupäivä oli lopuillaan ja perheen tarkoitus lähteä iltapäivällä mökille Kuusamoon.

Isä kertoo, että poika tuli kotiin hätääntyneenä. Pojan mukaan toinen samassa koulussa opiskeleva poika oli ryöstänyt häneltä rannekellon, lyönyt, potkinut ja uhkaillut vielä kovemmalla väkivallalla, mikäli poika kertoo asiasta kenellekään."

"Poika ei uskaltanut ryöstön jälkeen enää mennä kouluun, sillä ryöstäjä oli jatkanut uhkausten esittämistä. Poika vaihtoi koulua.

Jo ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa tapahtui välikohtaus. Isä kertoo, että koulua käyvä poikajoukko oli tunnistanut pojan samaksi, joka ryöstettiin aiemmassa koulussaan.

- Poikajoukko kävi kimppuun, käski pojan polvilleen ja pyytämään anteeksi. Koko show kuvattiin ja levitettiin nettiin, isä kertoo.

Isä kertoo ilmoittaneensa tapauksesta heti koululle ja poliisille. Hänen mukaansa rehtori toimi ripeästi ja otti poikajoukon ja näiden vanhemmat puhutteluun.

Se ei kuitenkaan ilmeisesti mennyt perille, sillä vielä samalla viikolla koko kuvio toistui uudestaan. Poikaa nöyryytettiin ja kuvattiin videolle.

Seuraavaksi asiaan puuttui koulupoliisi, jonka puhuttelu tuntui tehoavan. Sen jälkeen pojalla ei ole ollut ongelmia koulussa, isä sanoo.

Tapaus sai isän mietteliääksi. Hänestä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi.

- En tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin ilmoittaa viranomaisille. Pitääkö ryhtyä miettimään kotiopetusta, vai muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle, isä sanoo."

Kommentit (236)

Vierailija
121/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

M a m u kiusaajakakaroille karkotus ja samoin perheilleen, sinne mistä tulivat! Kova linja otettava käyttöön ja lopetettava hyysääminen

Vierailija
122/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toiset vaan ärsyttävät enemmän kuin toiset jo olemuksellaan. Nuoret eivät pysty hillitsemään tunteitaan niin hyvin kuin aikuiset ja siksi ärsyttävää kiusataan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilanne kohentui, koska uudessa koulussa kelloa ei viety.

Vierailija
124/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykykouluissa on oppilaita jotka eivät sinne kuulu. Erilaisia persoonallisuushäiriöisiä ja pahasti nepsyoireisia. Ja osa on muuten vaan ihan kuutamolla johtuen liiallisesta pelaamisesta jne. Normioppilaiden Pisa-tulokset laskee johtuen inkluusiosta. 

Vierailija
125/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en voi ymmärtää sitä, että miksei väkivaltakiusaajien NIMIÄ JA NAAMAA JULKAISTA JOTTA KAIKKI IHMISET TIETÄISI MILLAISIA PASKOJA OVAT?????? Miksei? Miksei? Miksi niitä paskakekoja suojellaan ja hyysätään!?

Olen omassa elämässäni oppinut tunnistamaan kiusaajan naamasta. Sen vaan näkee naamasta kun ihminen on PASKA.

Vierailija
126/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko uhri kristitty ja valkoinen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko saadaan etäkoulut niille lapsille ja nuorille jotka haluavat sellaista käyttää eli se ei ole kotiopetus vaan etäyhteydellä koulu missä opettajat ovat tavallisia opettajia ja opettavat lapsia etäyhteyden kautta. Tämä tekee sen että kiusaajat eivät pääse uhrinsa kimppuun koulussa eivätkä koulumatkoilla mitkä ovat pahimmat paikat uhreille. Näin pelastetaan monia lapsia ja nuoria tuhoutumasta. Etäkouluja vastustavat ainoastaan ne kiusaajien vanhemmat jotka tukevat kiusaamista kaikin tavoin. Tämä antaa mahdollisuuden elämään monille kiusatuille nuorille ja lapsille. Ja rahat saadaan vähentämällä maksamista rikkaille EU maille.

Vierailija
128/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin huvittaa nuo toimenpiteet, otimme pojat puhutteluun. Puhuttelusta oli toki senverran apua, että sama toistui jo samalla viikolla.

Ei ole mitään peloitetta, ei ole kunnon rangaistuksia, sentakia mikään ei muutu. Miten helvetissä voi tuollaista tehdä ja jatketaan kuin mitään ei ole tapahtunut. Mitä jos minä menen ja hakkaan kavereiden kanssa porukkaa tuolla kadulla, vien kellot ja housutkin jalasta, selviänkö minäkin puhuttelulla, niinkö se menee?

Koska päätöksiä tekee väärät ihmiset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä teki opettajat? Päivitti kivakoulu-webbisivua?

Ei ope sitä kiusausta harrasta, vaan kiusaaja...

 

Vierailija
130/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytyy sanoa että jos ois tapahtunut mun lapselle ni nuo kiusaajat olis kärsinyt samalla tavalla.

pakettiautolla olisin hakenut ja lyönyt pussin päähän ja pakottanut riisuutumaan, olisin kuvannut prepaid liittymällä ja jättänyt alasti koulun pihaan ja viskonut vaatteet perään ja levittänyt videon nettiin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusaajien vanhemmille sakkoja, tukien tiputus, veroprosentin nosto jne. Keinoja kyllä löytys. Vaihtoehtoisesti kiusaajat omaan kouluun jossa vartijat seuraa. Kierre pitää saada nyt poikki. 

Vierailija
132/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rikosvastuun ikärajaa pitäisi laskea 13 vuoteen ainakin vakavampien rikosten osalta, siten että esim. näitä pahimpia kiusaajia ja ryöstelijöitä kohdeltaisiin kuin 15-vuotiaita.

Alkakoon rikosvastuu millon alkaa mutta sitä ennen vastuussa ovat vanhemmat!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun tulee merkintä niin ei voi työllistyä koskaan tietyille aloille.

Vierailija
134/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun tulee merkintä niin ei voi työllistyä koskaan tietyille aloille.

 

 

Jää muille ne paremmat työt.

No, kauppakeskukseen voi päästä siivoojaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun tulee merkintä niin ei voi työllistyä koskaan tietyille aloille.

 

 

Mahtaako päästä Supon tutkinnasta läpi, jos haluaa aikuisena työllistyä lentäjäksi, armeijaan, poliisiksi, valtion virastoihin jne?

Tuskinpa.

Vierailija
136/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Telkkarissa tuli kesällä, että Helsingin ryöstöt johtuu lapsiperheköyhyydestä. Ja sitä ollaan nyt lisäämässä. Itse en käy iltaisin ravintoloissa enkä elokuvissa enkä harrastuksissa, kun olen työtön eikä ole rahaa. Luen netistä mitä on tapahtunut.

Höpöhöpö. Kurittomuudesta ne ryöstöt johtuu. Ei se, ettei sulla ole merkkivaatteita tai kallista kelloa, oikeuta hakkaamaan jotakuta toista. Ei merkkivaatteet tai kalliit kellot ole välttämättömiä kellekään. Ei niitä siis tarvitse ryöstellä. Suomessa saa kyllä sossutukia kelvollisiin vaatteisiin tarvittaessa. 

Se, että joku kuvittelee, että hän voi tuosta noin vain viedä vaatteet ja kellot toisen päältä, on hulluutta ja jos sen toteuttaa, tulisi siitä myös rangaista. 

Vierailija
137/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin huvittaa nuo toimenpiteet, otimme pojat puhutteluun. Puhuttelusta oli toki senverran apua, että sama toistui jo samalla viikolla.

Ei ole mitään peloitetta, ei ole kunnon rangaistuksia, sentakia mikään ei muutu. Miten helvetissä voi tuollaista tehdä ja jatketaan kuin mitään ei ole tapahtunut. Mitä jos minä menen ja hakkaan kavereiden kanssa porukkaa tuolla kadulla, vien kellot ja housutkin jalasta, selviänkö minäkin puhuttelulla, niinkö se menee?

Kaksi paikkaa jossa kaikki yhteiskunnan lait lakkaavat olemasta on koulu ja toinen on sota. Siellä voi tehdä mitä vaan ilman rangaistusta.

Vierailija
138/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Telkkarissa tuli kesällä, että Helsingin ryöstöt johtuu lapsiperheköyhyydestä. Ja sitä ollaan nyt lisäämässä. Itse en käy iltaisin ravintoloissa enkä elokuvissa enkä harrastuksissa, kun olen työtön eikä ole rahaa. Luen netistä mitä on tapahtunut.

Höpöhöpö. Kurittomuudesta ne ryöstöt johtuu. Ei se, ettei sulla ole merkkivaatteita tai kallista kelloa, oikeuta hakkaamaan jotakuta toista. Ei merkkivaatteet tai kalliit kellot ole välttämättömiä kellekään. Ei niitä siis tarvitse ryöstellä. Suomessa saa kyllä sossutukia kelvollisiin vaatteisiin tarvittaessa. 

Se, että joku kuvittelee, että hän voi tuosta noin vain viedä vaatteet ja kellot toisen päältä, on hulluutta ja jos sen toteuttaa, tulisi siitä myös rangaista. 

 

 

 

Miksi ulkomailla viedään lapset kouluun autolla?

Vierailija
139/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut siihen lopputulokseen, että ainoa asia mikä lopettaa kiusaamisen on raaka väkivalta, kiusaajat pitää hakata sairaalaan. Mistään muusta ei ole apua, yhteiskunta on epäonnistunut.

Ei ole ainoa asia. Joku henkisesti aikuinen iso bodari kouluun välituntivalvojaksi, jo läsnäolo riittää rauhoittamaan tilanteen jos iso mies on kiusatun puolella aidosti. Huomattavasti halvempaa kuin maksaa kiusatun terapiaa ja kiusaajan rikoksia erikseen.

Vierailija
140/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdotuksia:

1. Jokaiseen kouluun turvallisuusvartija tai useampi.

2. Koulukiusaamisesta ja väkivallasta AINA myös vanhemmat rikosoikeudeliiseen vastuuseen

3. Kiusaaja lähtee koulusta, ei kiusattu

4. Naisopettajien määrää rajoitettava. Vain miesopettaja luo auktoriteettia. Kouluista pehmotätien johtamian päivähoitopaikkoja

Mä kyllä aikanaan kunnioitin/pelkäsin eniten naispuolista rehtoria, joka myös toimi aineenopettajana yläasteella. Tosin silloin oli vielä joku käsitys kurista ja häiriköt oli tarkkiksella, eli normiluokassa oli vain normikäytöksisiä nuoria. Tämä ysärillä. 

Tarkkikset takaisin, niin moni skarppaisi käytöstään, ettei joutuisi sinne, ja häiriköt saisi pois hakkaamasta normaaleja nuoria. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan seitsemän