Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

14-vuotias poika hakattiin koulussa ja ranteesta vietiin kello. Vaihtoi koulua, hakattiin siellä jo ensimmäisenä päivänään.

Vierailija
15.09.2023 |

Koulunvaihto ei auta.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009854427.html

"Oululaisesta isästä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi."

"- Pitääkö jopa muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle.

Näin sanoo oululaisisä, jonka yläasteikäinen poika joutui koulussaan ryöstön uhriksi, sitten vaihtamaan koulua ja väkivallan kohteeksi myös uudessa koulussaan.

Poika joutui rikoksen uhriksi ensimmäistä kertaa elokuussa, pian koulun alkamisen jälkeen. Perjantain koulupäivä oli lopuillaan ja perheen tarkoitus lähteä iltapäivällä mökille Kuusamoon.

Isä kertoo, että poika tuli kotiin hätääntyneenä. Pojan mukaan toinen samassa koulussa opiskeleva poika oli ryöstänyt häneltä rannekellon, lyönyt, potkinut ja uhkaillut vielä kovemmalla väkivallalla, mikäli poika kertoo asiasta kenellekään."

"Poika ei uskaltanut ryöstön jälkeen enää mennä kouluun, sillä ryöstäjä oli jatkanut uhkausten esittämistä. Poika vaihtoi koulua.

Jo ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa tapahtui välikohtaus. Isä kertoo, että koulua käyvä poikajoukko oli tunnistanut pojan samaksi, joka ryöstettiin aiemmassa koulussaan.

- Poikajoukko kävi kimppuun, käski pojan polvilleen ja pyytämään anteeksi. Koko show kuvattiin ja levitettiin nettiin, isä kertoo.

Isä kertoo ilmoittaneensa tapauksesta heti koululle ja poliisille. Hänen mukaansa rehtori toimi ripeästi ja otti poikajoukon ja näiden vanhemmat puhutteluun.

Se ei kuitenkaan ilmeisesti mennyt perille, sillä vielä samalla viikolla koko kuvio toistui uudestaan. Poikaa nöyryytettiin ja kuvattiin videolle.

Seuraavaksi asiaan puuttui koulupoliisi, jonka puhuttelu tuntui tehoavan. Sen jälkeen pojalla ei ole ollut ongelmia koulussa, isä sanoo.

Tapaus sai isän mietteliääksi. Hänestä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi.

- En tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin ilmoittaa viranomaisille. Pitääkö ryhtyä miettimään kotiopetusta, vai muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle, isä sanoo."

Kommentit (236)

Vierailija
141/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samantapainen juttu, jos jaksaa lukea tarpeeksi kauan, noin ohimennen mainitaan tekijän etninen tausta ja hän voi vedota rasismiin. 

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https…

Vierailija
142/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä teki opettajat? Päivitti kivakoulu-webbisivua?

Ei ope sitä kiusausta harrasta, vaan kiusaaja...

Juu ja kiusaajien VANHEMMAT siitä on vastuussa, ei opettajat. 

Lainaus aloituksesta: 

Hänen mukaansa rehtori toimi ripeästi ja otti poikajoukon ja näiden vanhemmat puhutteluun.

Se ei kuitenkaan ilmeisesti mennyt perille, sillä vielä samalla viikolla koko kuvio toistui uudestaan. Poikaa nöyryytettiin ja kuvattiin videolle.

Eli mitä totaalisia kusiläjiä ne vanhemmat on, kun eivät saa pirullisia pentujaan tuon vertaa kuriin? Oksettaa tuollaiset ihmiset, ei pitäisi saada lapsia ollenkaan eikä kasvattaa ketään jos ei hommiaan hoida. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdotuksia:

1. Jokaiseen kouluun turvallisuusvartija tai useampi.

2. Koulukiusaamisesta ja väkivallasta AINA myös vanhemmat rikosoikeudeliiseen vastuuseen

3. Kiusaaja lähtee koulusta, ei kiusattu

4. Naisopettajien määrää rajoitettava. Vain miesopettaja luo auktoriteettia. Kouluista pehmotätien johtamian päivähoitopaikkoja

Totta. Naiset ovat heiveröisiä ja avuttomia ja siksi auktoriteettivapaita, joita häirikköpennut pitävät pilkkanaan.

Vierailija
144/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun serkkuni oli opettaja ja hän vaihtoi alaa, koska oli pöyristynyt nykyisestä koulumaailmasta ja ennen kaikkea tavoista joilla ongelmiin puututtiin. Hän sanoi, että kiusaajia ja häiriköitä siliteltiin, jotta nämä eivät joutuisi entistä suurempaan syrjäytymisvaaraan. Aina uhri oli se, joka joutui maksamaan kaikesta suurimman hinnan. Hän totesi, ettei hänen moraalinsa ja jaksamisensa enää riittänyt katsella tuota kuvottavaa touhua. Nykyään on toimistotöissä kirjanpitohommissa eikä ikimaailmassa palaisi mätään koulumaailmaan.

Vierailija
145/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en voi ymmärtää sitä, että miksei väkivaltakiusaajien NIMIÄ JA NAAMAA JULKAISTA JOTTA KAIKKI IHMISET TIETÄISI MILLAISIA PASKOJA OVAT?????? Miksei? Miksei? Miksi niitä paskakekoja suojellaan ja hyysätään!?

Olen omassa elämässäni oppinut tunnistamaan kiusaajan naamasta. Sen vaan näkee naamasta kun ihminen on PASKA.

No näkeehän sen naamasta kun ihminen on paha mutta ei se julkinen nolaaminen lopeta käytöstä. Heistä luultavasti tulisi vain joku esimerkki jollekin jengille ja meriitti. Pitäisi puuttua siihen juurisyyhyn ja siihen ei mikään psykologityttönen juttelemalla pääse käsiksi vaan on jonkun aikuisen miehen tehtävä miesten tyylillä. Tuollaiset pojat eivät kunnioita naisiakaan yhtään. Lisäksi kiusattu laitettava jollekin itsepuolustus kurssille. Jokaisen pitää osata ja uskaltaa puolustaa itseään.

Vierailija
146/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moniavioisuus ei kuulu länsimaihin. Kun on liikaa lapsia, ei aika riitä kaikille. Kuvitelkaa pieni poika, jonka isällä on monta samanlaista poikaa. Kauppakeskuksessa kipitetään vuotta vanhemman siskon perässä. Synnyttäjät menee edellä, lapset saa pärjätä itsekseen. Näitä ei tarvita yhtään lisää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun serkkuni oli opettaja ja hän vaihtoi alaa, koska oli pöyristynyt nykyisestä koulumaailmasta ja ennen kaikkea tavoista joilla ongelmiin puututtiin. Hän sanoi, että kiusaajia ja häiriköitä siliteltiin, jotta nämä eivät joutuisi entistä suurempaan syrjäytymisvaaraan. Aina uhri oli se, joka joutui maksamaan kaikesta suurimman hinnan. Hän totesi, ettei hänen moraalinsa ja jaksamisensa enää riittänyt katsella tuota kuvottavaa touhua. Nykyään on toimistotöissä kirjanpitohommissa eikä ikimaailmassa palaisi mätään koulumaailmaan.

Niin, siinä voi tavallisetkin lapset jäädä alisuorittajiksi. Vaikka olisivat kognitiivisilta kyvyiltään kyenneet enempään. Heistä ei kukaan ole huolissaan.

Vierailija
148/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.

Ennen oli suht. reiluja tappeluita, kaksi toisiaan vastaan. Jos toinen kaatui maahan,  hän oli hävinnyt ja tappelu loppui. Nyt vasta aletaan potkiminen , kun on maassa. Raukkamaisuus on tullut ja lisääntynyt.

No toisaalta ehkä on vähän miehessäkin vikaa, jos ei useammalle pärjää. Mä vedin nuorilla päivillä neljää kiusaajaa turpaan samanaikaisesti. Hyvin helppoa loppupelissä kun vain on tarkkana ympäristöstään eikä anna kenenkään tulla selän taakse, helposti käy myös niin, että mitä enemmän hyökkääjiä sen todennäköisemmin tulevat toistensa tielle jos heillä ei ole ryhmäkamppailu tai taistelulajikokemusta. Toki silloin auttoi, että olin jo useamman vuoden harrastanut eri kamppailulajeja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ma tuille omat koulut. 

Vierailija
150/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuo somet/videopalvelut ovat täyttä syöpää. Saavat nuoret tattitukat vielä entistäkin tyhmemmiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotain oleellista tietoa puuttuu. Millaisia ovat hakkaaja-ryöstäjät, millainen on uhri. Onko tuntomerkkejä?

Vierailija
152/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdotuksia:

1. Jokaiseen kouluun turvallisuusvartija tai useampi.

2. Koulukiusaamisesta ja väkivallasta AINA myös vanhemmat rikosoikeudeliiseen vastuuseen

3. Kiusaaja lähtee koulusta, ei kiusattu

4. Naisopettajien määrää rajoitettava. Vain miesopettaja luo auktoriteettia. Kouluista pehmotätien johtamian päivähoitopaikkoja

Totta. Naiset ovat heiveröisiä ja avuttomia ja siksi auktoriteettivapaita, joita häirikköpennut pitävät pilkkanaan.

Muslimipojat ei kunnioita naisia. Muille ei ole ongelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kouluissa tulisi olla vartija, joka veräis saman tien kiusaajaa lättyyn. Ongelma ratkaistu ja varmasti toimii. 

Vierailija
154/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi näiden väkivaltaisten häiriintyneiden häiriköiden syrjäytymisestä ollaan huolissaan mutta sillä ei ole mitään väliä kuinka pahasti traumatisoivat normaaleja fiksuja lapsia? No, toisaalta ihmishenkikin on Suomessa halpa joten eipä se kai ihme ole. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdotuksia:

1. Jokaiseen kouluun turvallisuusvartija tai useampi.

2. Koulukiusaamisesta ja väkivallasta AINA myös vanhemmat rikosoikeudeliiseen vastuuseen

3. Kiusaaja lähtee koulusta, ei kiusattu

4. Naisopettajien määrää rajoitettava. Vain miesopettaja luo auktoriteettia. Kouluista pehmotätien johtamian päivähoitopaikkoja

Totta. Naiset ovat heiveröisiä ja avuttomia ja siksi auktoriteettivapaita, joita häirikköpennut pitävät pilkkanaan.

Muslimipojat ei kunnioita naisia. Muille ei ole ongelma.

Tällä palstalla kuuleekin aina arvostavaa puhetta naisia kohtaan suomimiesten suusta..

Vierailija
156/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.

Ennen oli suht. reiluja tappeluita, kaksi toisiaan vastaan. Jos toinen kaatui maahan,  hän oli hävinnyt ja tappelu loppui. Nyt vasta aletaan potkiminen , kun on maassa. Raukkamaisuus on tullut ja lisääntynyt.

No toisaalta ehkä on vähän miehessäkin vikaa, jos ei useammalle pärjää. Mä vedin nuorilla päivillä neljää kiusaajaa turpaan samanaikaisesti. Hyvin helppoa loppupelissä kun vain on tarkkana ympäristöstään eikä anna kenenkään tulla selän taakse, helposti käy myös niin, että mitä enemmän hyökkä

Ääliö rehvastelija. Noilla psykoilla on puukot nykyään. -eri

Vierailija
157/236 |

Siinä on vaan se ero, että nämä nykypäivän kiusaajat lyö puukolla jos jäävät alakynteen. Nämähän tulevat ihan sairaasta kulttuurista, ei sitä täällä edes ymmärretä.

Vierailija
158/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdotuksia:

1. Jokaiseen kouluun turvallisuusvartija tai useampi.

2. Koulukiusaamisesta ja väkivallasta AINA myös vanhemmat rikosoikeudeliiseen vastuuseen

3. Kiusaaja lähtee koulusta, ei kiusattu

4. Naisopettajien määrää rajoitettava. Vain miesopettaja luo auktoriteettia. Kouluista pehmotätien johtamian päivähoitopaikkoja

Totta. Naiset ovat heiveröisiä ja avuttomia ja siksi auktoriteettivapaita, joita häirikköpennut pitävät pilkkanaan.

Muslimipojat ei kunnioita naisia. Muille ei ole ongelma.

Tällä palstalla kuuleekin aina arvostavaa puhetta naisia kohtaan suomimiesten suusta..

Onko meilläkin lainsäädäntö joka kertoo naisen olevan miestä alempiarvoisempi ja jonka mukaan oikeutta jaetaan? Tai papisto joka kehottaa uskonnollisten lakien perusteella ta**amaan naisen jos tämä ei käyttäydy oikealla tavalla? Älä teeskentelee typerämpää kuin olet.

Vierailija
159/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kouluissa tulisi olla vartija, joka veräis saman tien kiusaajaa lättyyn. Ongelma ratkaistu ja varmasti toimii. 

90-luvulla omana kouluaikanani oli koulun talkkari ja pari isokokoista miesopettajaa, jotka toimivat vähän kuin vartijan roolissa ja kutsuttiin aina paikalle ärähtämään, jos oli jotain hämminkiä. Hieman olivat häiriköt kakat housuissa silloin.

Vierailija
160/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Onko meilläkin lainsäädäntö joka kertoo naisen olevan miestä alempiarvoisempi ja jonka mukaan oikeutta jaetaan? Tai papisto joka kehottaa uskonnollisten lakien perusteella ta**amaan naisen jos tämä ei käyttäydy oikealla tavalla? Älä teeskentelee typerämpää kuin olet."

Siltä vaikuttaa, koska tälläkin palstalla on usein avauksia, joissa kerrotaan, että naisen/vaimon saa hakata r*aiskata tai t*appaa "jotta oppii olemaan"

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi kahdeksan