Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

14-vuotias poika hakattiin koulussa ja ranteesta vietiin kello. Vaihtoi koulua, hakattiin siellä jo ensimmäisenä päivänään.

Vierailija
15.09.2023 |

Koulunvaihto ei auta.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009854427.html

"Oululaisesta isästä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi."

"- Pitääkö jopa muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle.

Näin sanoo oululaisisä, jonka yläasteikäinen poika joutui koulussaan ryöstön uhriksi, sitten vaihtamaan koulua ja väkivallan kohteeksi myös uudessa koulussaan.

Poika joutui rikoksen uhriksi ensimmäistä kertaa elokuussa, pian koulun alkamisen jälkeen. Perjantain koulupäivä oli lopuillaan ja perheen tarkoitus lähteä iltapäivällä mökille Kuusamoon.

Isä kertoo, että poika tuli kotiin hätääntyneenä. Pojan mukaan toinen samassa koulussa opiskeleva poika oli ryöstänyt häneltä rannekellon, lyönyt, potkinut ja uhkaillut vielä kovemmalla väkivallalla, mikäli poika kertoo asiasta kenellekään."

"Poika ei uskaltanut ryöstön jälkeen enää mennä kouluun, sillä ryöstäjä oli jatkanut uhkausten esittämistä. Poika vaihtoi koulua.

Jo ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa tapahtui välikohtaus. Isä kertoo, että koulua käyvä poikajoukko oli tunnistanut pojan samaksi, joka ryöstettiin aiemmassa koulussaan.

- Poikajoukko kävi kimppuun, käski pojan polvilleen ja pyytämään anteeksi. Koko show kuvattiin ja levitettiin nettiin, isä kertoo.

Isä kertoo ilmoittaneensa tapauksesta heti koululle ja poliisille. Hänen mukaansa rehtori toimi ripeästi ja otti poikajoukon ja näiden vanhemmat puhutteluun.

Se ei kuitenkaan ilmeisesti mennyt perille, sillä vielä samalla viikolla koko kuvio toistui uudestaan. Poikaa nöyryytettiin ja kuvattiin videolle.

Seuraavaksi asiaan puuttui koulupoliisi, jonka puhuttelu tuntui tehoavan. Sen jälkeen pojalla ei ole ollut ongelmia koulussa, isä sanoo.

Tapaus sai isän mietteliääksi. Hänestä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi.

- En tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin ilmoittaa viranomaisille. Pitääkö ryhtyä miettimään kotiopetusta, vai muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle, isä sanoo."

Kommentit (236)

Vierailija
221/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koittakaa ny saatana saada jo päätetyksi että oliko se ulkomaalaispaska vai ei!!

Vierailija
222/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä teki opettajat? Päivitti kivakoulu-webbisivua?

Opettajat pelkäävät niin, että heille on tärkeintä saada niinsanottu puhuttelu suoritettua että voivat leikkiä että heidän tehtävänsä on hoidettu.

Tämän vuoksi on välttämätöntä, että vanhemmat tulevat julkisuuteen kertomaan koulujen munattomuudesta (mainehaitta koululle ja rehtorille) ja tekevät valituksia ylöspäin. Ja rikosilmoituksia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko poika vammainen, autisti, värivikainen vai miksi hän oin poikkeava ja kiusattu. Yksi keino on opetella jotain itsepuolustuslajia jotta pärjää kiusaajille, Toinen keino on lainata isän käsiäasetta ja ampua pari varoitukseksi. Puukon kanssa heiluminen auttaa myös kun iskee keuhkoon pari kertaa. Yleenä kiusaaminen loppuu siiihen. Väkivaltaan pitää aina vastata väkivallalla.

 

 

Poikkeavuus voi olla yleisesti silmin nähtävää, mutta usein vain kiusaajan omissa silmissä.  Epäaggressiivinen, helppo maali. Nynny, hikipinko, nörtti. Ei sovi kaveripiiriin.

Poikkeavuus on kyllä vähän hankala termi, koska kaikki me ollaan jollain tavlla toisistamme poikkeavia jos oikein lähdetään erittelemään

Vierailija
224/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihania juttuja maailman onnellisimmassa maassa

Vierailija
225/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset on lainsuojattomia Suomessa.

Todellakin, kun ollaan niin välinpitämättömiä. Eikö mitään opittu siitä, kun yksi kuoli kiusaamisen alaisena koulun pihalla koulun jälkeen? Tämä on erittäin sairas yhteiskunta. Lapsilla pitäisi olla turvallista kouluissa.

 

Ylipäänsä se, että väkivallasta puhutaan kiusaamisena silloin kun se kohdistuu lapsiin on väkivallan ja rikosten vähättelyä. 

Vierailija
226/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koittakaa ny saatana saada jo päätetyksi että oliko se ulkomaalaispaska vai ei!!

Suomalaista perimää. Juttuhan on jo parin vuoden takaa. Löytyy videota ja klippiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikosvastuun ikärajaa pitäisi laskea 13 vuoteen ainakin vakavampien rikosten osalta, siten että esim. näitä pahimpia kiusaajia ja ryöstelijöitä kohdeltaisiin kuin 15-vuotiaita.

Kyllä. Nythän tekevät mitä huvittavat vain koska mistään ei tule seuraamuksia.

Kun pahin rangaistus on puhuttelu ollaan menty metsään ja pahasti.

Kyllä jo 12 vuotiaskin tajuaa olla ryöstämättä ja rötöstelemättä mikäli vaihtoehtona on vankila.

Miksei kiusaajia sit matalalla kynnyksellä eroteta ja lähetetä vaikka koulukotiin?

Luin juuri pari päivää sitten uutisen, jonka mukaan Tanskassa kokeiltiin ikärajojen alentamista, mutta se ei vaikuttanut mitään ja ikärajat palautettiin alkuperäiseksi. Nyt ilmeisesti Ruotsi aikoo yrittää samaa lääkettä, saa nähdä onnistuuko sekään. Suomi varmaan

 

 

Uuniin. 

Vierailija
228/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusattu lapsi salille, esim nyrkkeily on hyvä harrastus. Siitä saa itseluottamusta ja kykyä puolustaa itseä. Isoimmalta kiusaajalta nenä poskelle niin todennäköisesti muut ei tuu kokeilee. Jujitsu ja krav maga kanssa tehokkaita.

Lässytys ei auta, kova kovaa vastaan toimii. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muslimit turhautuvat kun eivät pysy alkuunkaan mukana opetuksessa. Se purkautuu sitten muslimeille tyypillisenä väkivaltana.

Uuniin. 

Vierailija
230/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiusattu lapsi salille, esim nyrkkeily on hyvä harrastus. Siitä saa itseluottamusta ja kykyä puolustaa itseä. Isoimmalta kiusaajalta nenä poskelle niin todennäköisesti muut ei tuu kokeilee. Jujitsu ja krav maga kanssa tehokkaita.

Lässytys ei auta, kova kovaa vastaan toimii. 

Entäs jos se kiusaaja sisuuntuu ja alkaa harrastaa myös krav magaa? Sehän oli isompikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo afrikkalaisia Suomeen, saat Suomesta Afrikan.

Vierailija
232/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koittakaa ny saatana saada jo päätetyksi että oliko se ulkomaalaispaska vai ei!!

Suomalaista perimää. Juttuhan on jo parin vuoden takaa. Löytyy videota ja klippiä.

Turhaan on persut täällä öyhöttäny omaa sairasta agendaansa kiusatun lapsen kustannuksella. Ja pahinta vielä, etteivät osaa hävetä tai edes havainnoida käytöstään

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koittakaa ny saatana saada jo päätetyksi että oliko se ulkomaalaispaska vai ei!!

Suomalaista perimää. Juttuhan on jo parin vuoden takaa. Löytyy videota ja klippiä.

Turhaan on persut täällä öyhöttäny omaa sairasta agendaansa kiusatun lapsen kustannuksella. Ja pahinta vielä, etteivät osaa hävetä tai edes havainnoida käytöstään

Persut on sairaita. Selvästi Suomen haitallisin puolue

Vierailija
234/236 |
02.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi täällä haukutaan ma m uja? Liittyvätkö muka tapaukseen jotenkin vai ihan vaan taas oletatte näin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/236 |
03.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noin 80 % nuorten pahoinpitelyitä johtuu näistä ei-suomalaisista.

Oman 20 % kanssa pärjäsimme, sen, joka kansan heikomman aineksen kanssa, joka älyn loppuessa "tarttuu nyrkkiin".

Kovemmat rangaistukset myös nuorille, vähemmän tukia ja koko suku ulos maasta, jos yksi ei osaa käyttäytyä Suomessa. Aika nopeasti olisi vanha hyvä aika palannut.

 

Vierailija
236/236 |
03.02.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö ensimmäinen puhuttelu tehonnut häiriköiden vanhempiin, kun ei saatu tulkkia paikalle?