Lue keskustelun säännöt.
Uskaltaako mt-ongelmainen opiskella?
14.09.2023 |
Pelottaa lähteä opiskelemaan mitään, kun täytyisi ottaa lainaa ja korot ovat korkealla.
Mitä sitten, jos vointini yhtäkkiä romahtaa ja koulu jää kesken? Onko kukaan muun miettinyt samoja asioita?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Mitä alaa ajattelit AMK:ssa tai yliopistossa?
Joku varmaan nauraa tälle, mutta psykologia kiinnostaisi eniten. Tämä ei tietenkään ole varmasti helpoin ala kouluun pääsemisen tai varsinaisen opiskelun kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä mt-ongelmainen lääkäriksi opiskellut! Rankkaa on mutta mieluummin olen töissä kuin ahdistumassa kotona. Välillä lääkkeet käyttöön niin hyvin menee.
Tää kommentti meni multa jotenkin äsken ihan ohi. Oliko opiskeluaika sulle kuinka kuormittavaa tai jouduitko olemaan missään vaiheessa esim. sairaslomalla mielenterveyden takia? Ja otitko opiskeluihin lainaa vai saitko tehtyä töitä niiden lomassa?
Ja kiitos siitä, että kommentoit. Tuntuu tosi motivoivalta lukea, että joku muu on pärjännyt vaikeuksista huolimatta.
Koulusta voi jäädä sairauslomalle jos oikeasti sairastuu, ei sitä heti tarvitse keskeyttää. Muistan kuinka omien amk-opintojen alussa tuutorit sanoivat hienosti että ei koskaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan, voi sairastua taikka yhtäkkiä huomata olevansa raskaaana. Monet asiat saadaan kyllä kouluissa järjestettyä kun niistä menee vain rohkeasti puhumaan. Älä pelkää elämää, tsemppiä! :)
Vierailija kirjoitti:
Koulusta voi jäädä sairauslomalle jos oikeasti sairastuu, ei sitä heti tarvitse keskeyttää. Muistan kuinka omien amk-opintojen alussa tuutorit sanoivat hienosti että ei koskaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan, voi sairastua taikka yhtäkkiä huomata olevansa raskaaana. Monet asiat saadaan kyllä kouluissa järjestettyä kun niistä menee vain rohkeasti puhumaan. Älä pelkää elämää, tsemppiä! :)
Tämä on hyvä kuulla! :) Kiitos tsempeistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ongelmat on nimenomaan ahdistusta, yletöntä stressaamista, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkikohtauksia ja masennusta. Eli voihan se olla, että opiskelusta tulisi aika rankkaa. Toisaalta tuntuisi myös pahalta luopua kaikista haaveista ja työskennellä koko loppuelämä sellaisissa hommissa, joihin mulla ei oo mitään mielenkiintoa. Mutta voi olla, että muuta vaihtoehtoa ei ole.
Tarkoitukseni ei ole olla masentava ja lytätä haaveitasi, mutta mieti tarkkaan myös tulevaisuuttasi koulun jälkeen. Korkeakoulutetun työtehtävätkin tuppaavat olemaan stressaavampia kuin duunarihommat, että onko se porkkana loppujen lopuksi kovin makea?
Kannattaa hyvin tarkkaan suunnitella pidempi aikataulu ja terapioissa ravaaminen, jos todellakin päätät yliopistoon mennä.
Mitä sitten päätätkin, niin toivotan sinulle onnea ja jaksamista!
Jos töitä on, ehkä tuossa tilanteessa säästäisin niin ettei tarvitse heti opintojen alussa tukeutua lainaan. Ekana syksynä näkee jo riittävästi mitä yliopistossa opiskelu on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lähtisi, jos olisin tiennyt etukäteen.
Mikään ei kelvannut ikinä. Milloin liian vähän opiskelua, milloin liian vähän kuntoutumista ja oli kyse sitten opintotuesta, sairauspäivärahasta tai kuntoutusrahasta järkyttävä byrokratia ja etenkin lausuntorumba kaiken päälle.
Päätös kuntoutusrahasta vuodeksi ei paljon lämmitä, kun 3 kuukauden jälkeen pitää tapella itsensä terveydenhuollon jonoihin ja ehkä juuri ja juuri silloin voit saada ajan, lausunnon ja selvittää, mitä tukea voisit saada ennen kuin tuki loppuu.
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi, jos olisin tiennyt etukäteen.
Mikään ei kelvannut ikinä. Milloin liian vähän opiskelua, milloin liian vähän kuntoutumista ja oli kyse sitten opintotuesta, sairauspäivärahasta tai kuntoutusrahasta järkyttävä byrokratia ja etenkin lausuntorumba kaiken päälle.
Päätös kuntoutusrahasta vuodeksi ei paljon lämmitä, kun 3 kuukauden jälkeen pitää tapella itsensä terveydenhuollon jonoihin ja ehkä juuri ja juuri silloin voit saada ajan, lausunnon ja selvittää, mitä tukea voisit saada ennen kuin tuki loppuu.
Tätä pelkään, kun lääkäriaikojen ja tuen saaminen on ollut tähänkin mennessä hankalaa. Saitko kuitenkin lopulta opinnot suoritettua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi, jos olisin tiennyt etukäteen.
Mikään ei kelvannut ikinä. Milloin liian vähän opiskelua, milloin liian vähän kuntoutumista ja oli kyse sitten opintotuesta, sairauspäivärahasta tai kuntoutusrahasta järkyttävä byrokratia ja etenkin lausuntorumba kaiken päälle.
Päätös kuntoutusrahasta vuodeksi ei paljon lämmitä, kun 3 kuukauden jälkeen pitää tapella itsensä terveydenhuollon jonoihin ja ehkä juuri ja juuri silloin voit saada ajan, lausunnon ja selvittää, mitä tukea voisit saada ennen kuin tuki loppuu.
Tätä pelkään, kun lääkäriaikojen ja tuen saaminen on ollut tähänkin mennessä hankalaa. Saitko kuitenkin lopulta opinnot suoritettua?
Joo, mutta papereilla ei tee mitään. Pitkittyneet opinnot ja nolla työkokemus kertoo työnantajille kaiken tarvittavan.
Miten olis netin kautta etäopinnot ulkomaisessa opinahjossa, saisko samalla työttömyystukea. Toki vaatii kielitaitoa. Hanki ammatti jota mahdollista tehdä etänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi, jos olisin tiennyt etukäteen.
Mikään ei kelvannut ikinä. Milloin liian vähän opiskelua, milloin liian vähän kuntoutumista ja oli kyse sitten opintotuesta, sairauspäivärahasta tai kuntoutusrahasta järkyttävä byrokratia ja etenkin lausuntorumba kaiken päälle.
Päätös kuntoutusrahasta vuodeksi ei paljon lämmitä, kun 3 kuukauden jälkeen pitää tapella itsensä terveydenhuollon jonoihin ja ehkä juuri ja juuri silloin voit saada ajan, lausunnon ja selvittää, mitä tukea voisit saada ennen kuin tuki loppuu.
Tätä pelkään, kun lääkäriaikojen ja tuen saaminen on ollut tähänkin mennessä hankalaa. Saitko kuitenkin lopulta opinnot suoritettua?
Joo, mutta papereilla ei tee mitään. Pitkittyneet opinnot ja nolla työkokemus kertoo työnantajille kaiken tarvittavan.
Saanko kysyä, että mitä opiskelit?
Olen joutunut jo yhden tutkinnon keskeyttämään mt-ongelmien takia, ja ihan suoraan sanottuna olen kauhuissani ajatuksesta, että yrittäisin uudestaan. Pakko kuitenkin olisi, kun eläkkeellekään ei pääse. Moni työkään ei ole vaivoineni onnistunut. Pattitilanteelta tuntuu. Kun voisikin opiskella ja työskennellä etänä, uskon että siitä selviytyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen joutunut jo yhden tutkinnon keskeyttämään mt-ongelmien takia, ja ihan suoraan sanottuna olen kauhuissani ajatuksesta, että yrittäisin uudestaan. Pakko kuitenkin olisi, kun eläkkeellekään ei pääse. Moni työkään ei ole vaivoineni onnistunut. Pattitilanteelta tuntuu. Kun voisikin opiskella ja työskennellä etänä, uskon että siitä selviytyisin.
Harmi kuulla, että sullakin on vaikea tilanne. Toivottavasti löydät jonkin hyvän ratkaisun!
Mä lähdin opiskelemaan yliopistoon, vaikka mt-ongelmia. Muutin uudelle paikkakunnalle ja uuvuin pahasti ekana vuonna. Sain yths:ltä keskusteluapua ja lääkitystä ja olin sairaslomalla jonkun aikaa. Sain suoritettua just riittävästi opintoja sairasloma huomioiden (laski vaadittavia opintopistemääriä). Pääsin kelaterapiaan ja se tuki. Toisena vuonna jaksoin jo saada n. 60 op, mutta numerot olivat mielestäni huonoja. Kolmantena vuonna jaksoin jo saada hyviä numeroitakin.
Yliopistolla on paljon mt-ongelmaisia ja työelämässä niitä vasta onkin😅 oman kokemuksen mukaan apua on saanut yths:tä ja jälkikäteen olisin ollut itselleni armollisempi opintojen suhteen. Turhaan stressarin saanko hyviä numeroita ja suoriudunko "tarpeeksi hyvin".
Yliopisto-opinnot ovat siitä armollisia, että yleensä niissä pystyy joustamaan oman tilanteen mukaan. Ja joillakin aloilla pystyy paljon itse lukemaan kotona, jos ahdistaa sosiaaliset tilanteet tms.
Kannustan ehdottomasti opiskelemaan lähtemistä ja jos on huonossa kunnossa niin sitten hakee sairaslomaa ja lepää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä alaa ajattelit AMK:ssa tai yliopistossa?
Joku varmaan nauraa tälle, mutta psykologia kiinnostaisi eniten. Tämä ei tietenkään ole varmasti helpoin ala kouluun pääsemisen tai varsinaisen opiskelun kannalta.
Oma terapeuttini kouluttautui psykoterapeutiksi pian sen jälkeen, kun oli toipunut pitkäkestoisesta ja vaikeasta masennuksesta. Minusta on vain hyvä juttu, jos psykoterapeutilla tai psykologilla on omaa kokemusta mt-ongelmista, koska hän osaa silloin asettua paremmin asiakkaan asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi, jos olisin tiennyt etukäteen.
Mikään ei kelvannut ikinä. Milloin liian vähän opiskelua, milloin liian vähän kuntoutumista ja oli kyse sitten opintotuesta, sairauspäivärahasta tai kuntoutusrahasta järkyttävä byrokratia ja etenkin lausuntorumba kaiken päälle.
Päätös kuntoutusrahasta vuodeksi ei paljon lämmitä, kun 3 kuukauden jälkeen pitää tapella itsensä terveydenhuollon jonoihin ja ehkä juuri ja juuri silloin voit saada ajan, lausunnon ja selvittää, mitä tukea voisit saada ennen kuin tuki loppuu.
Tätä pelkään, kun lääkäriaikojen ja tuen saaminen on ollut tähänkin mennessä hankalaa. Saitko kuitenkin lopulta opinnot suoritettua?
Joo, mutta papereilla ei tee mitään. Pitkittyneet opinnot ja nolla työkokemus kertoo työnantajille kaiken tarvittavan.
Sama tilanne. Luulin olevani rationaalinen ja järkevä opiskellessani alalle joka on yleensä hyvin työllistävä, mutta en ottanut huomioon omaa kuntoani vaan runnoin opinnot väkisin läpi terveyteni kustannuksella. Opintojen jälkeen yritin työkokeilua mutta päädyin sairaslomalle joka jatkunee määräaikaisena eläkkeenä..olisi kannattanut vaan jättää opiskelut väliin. Tosin saman ajan olisin vissiin laukannut työkkärin turhanpäiväisillä pupukursseilla joten suo siellä vetelä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Mä lähdin opiskelemaan yliopistoon, vaikka mt-ongelmia. Muutin uudelle paikkakunnalle ja uuvuin pahasti ekana vuonna. Sain yths:ltä keskusteluapua ja lääkitystä ja olin sairaslomalla jonkun aikaa. Sain suoritettua just riittävästi opintoja sairasloma huomioiden (laski vaadittavia opintopistemääriä). Pääsin kelaterapiaan ja se tuki. Toisena vuonna jaksoin jo saada n. 60 op, mutta numerot olivat mielestäni huonoja. Kolmantena vuonna jaksoin jo saada hyviä numeroitakin.
Yliopistolla on paljon mt-ongelmaisia ja työelämässä niitä vasta onkin😅 oman kokemuksen mukaan apua on saanut yths:tä ja jälkikäteen olisin ollut itselleni armollisempi opintojen suhteen. Turhaan stressarin saanko hyviä numeroita ja suoriudunko "tarpeeksi hyvin".
Yliopisto-opinnot ovat siitä armollisia, että yleensä niissä pystyy joustamaan oman tilanteen mukaan. Ja joillakin aloilla pystyy paljon itse lukemaan kotona, jos ahdistaa sosiaaliset tilanteet tms.
Kannustan ehdottomasti opiskelemaan lähtemistä ja jos on huonossa kunnossa niin sitten hakee sairaslomaa ja lepää.
Kiitos vastauksesta :) Hyvä kuulla, että apua on saatavilla opiskellessakin.
Mitä alaa ajattelit AMK:ssa tai yliopistossa?