Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?
Opiskeluaikanakin oli luontevaa hengata omassa opiskeluporukassa. Opiskelupaikkakunnalta muuttaessa kaveriporukat hajaantuivat. Työpaikat vaihtuu, asuinpaikat vaihtuu, elämäntilanteet muuttuu.
Miten löytää taas se yhteisöllisyyden tunne, se että kuuluu johonkin? Olen ainoa lapsi joten ei ole edes mitään sisarusporukkaa. Työt etätöitä tai toimiston kahvihuoneessa 5 min jutustelu. Tekee jotenkin pelokkaan olon kun ei ole turvana yhteisöä. Kuin eläin, joka on ajettu laumasta.
Kommentit (467)
Rupesin tämän keskutelun myötä miettimään, että ainoa oma ns. yhteisö on lapsen harrastusporukka ja näiden vanhemmat. Onneksi on tosi kivaa porukkaa. Ei nähdä juurikaan muuten kuin siellä kentän laidalla, mutta siellä tulee kyllä sitten vietettyä tuntitolkulla joka viikonloppu.
Mutta ilman tätä ei minullakaan olisi yhteisöä näin aikaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin. Pitää hyväksyä se tosiasia että saa olla ilman yhteisöjä. Se että ei kuulu johonkin voi aiheuttaa monille tunnollisuuden tuskia ja oloa että pitäisi kuulua johonkin, koska hävettää ryhmäpaineen alla ettei kuulu tai halua kuulua mihinkään. Haluaisi olla vain rauhassa.
Se ok. Ei ole pakko kuulua mihinkään.
Minä en ainkaan halua olla osana yhtään mitään.
Johan oli epäempaattinen introvertin vastaus ihmiselle, joka kertoo surevansa yksinäisyyttä ja haluavansa kuulua yhteisöön.
Sinä saat olla onnellinen ilman porukoita, mutta moni kaipaa laumaa, ja se on täysin ok sekin.
Yhdistystoiminta. On venekerhoja, marttoja, kaupunginosayhdistyksiä, eläinsuojeluyhdistyksiä, vaikka mitä. Kaikissa pula tekijöistä, jotka osallistuvat talkoisiin ja ovat kiinnostuneita hallitustyöstä tai jaostojen vetämisestä. Niissä voi toimia kymmeniä vuosia ja saada hyvinkin pysyviä ihmissuhteita.
Täällä maalla mitään yhteisöjä ole. Jotku käy helluntaiseurakunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä maalla mitään yhteisöjä ole. Jotku käy helluntaiseurakunnassa.
Perusta itse, vaikka lukupiiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksen aloittaminen ei kysy ikää. Toki mikä tahansa harrastus ei tuo yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi partio on varsin yhteisöllinen harrastus, samoin erilaiset joukkuelajit.
Partioleirillä 70-vuotias äijä uimassa ja saunomassa nuorten tyttöjen kanssa muna kovana?
Seikkailuja myös aikuisille
Etsitkö uusia elämyksiä, koulutuksia ja yhteisöllisyyttä? Partiosta voit löytää kaikki nämä ja seikkailuja myös aikuisille! Partio on paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä.
"Ei haluta me viihtyä, vaan että meitä viihdytetään"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä ollut osa mitään yhteisöä. Aina ulkopuolinen.
N43
Siihen se jumalaton, individualistinen elämä ja maailmankuva johtaa. Pohjattomaan yksinäisyyteen. Eroon Jumalasta ja lähimmäisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ollut osa mitään yhteisöä. Aina ulkopuolinen.
N43
Sama. Olen ollut mukana harrastusporukoissa ja saman alan ihmisten riennoissa ja aina tuntuu etten kuulu porukkaan, olen jotenkin vääränlainen sinne.
Vierastan sun ajattelutapaa. Yhteisön jäseneksi ei vain tulla ja olla. Tai jos näin on, niin ne hajoaa joskus. Yhteisössä on vastuu huolehtia ihmissuhteista, että ne säilyy. Esim. Kysyt aktiivisesti kuulumisia, olet kiinnostunut muiden kuulumisista (et vain puhua omia murheita ja asioita välittämättä muista), osallistut yhteisiin juttuihin (järjestät aikaa), teet vastakutsuja tai ideoit ja toteutat yhteisiä matkoja/teatterireissuja jne.
Olen yli 40v nainen ja pidän edelleen yhteyttä moniin ystäviin niin opiskeluajoilta kuin lapsuudesta ja äitiysajoilta. Se vaatii omaa aktiivisuutta ja taitoa huoltaa ja ylläpitää ihmissuhteita. Kysy mitä kuuluu, kuuntele ja kommentoi. Kutsu johonkin tapahtumaan, kahville, harrastukseen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monessa kapakassa on kiva melkein päivittäin kokoontuva tuttavaporukka.
Annan yhden hyvän neuvon, jos olet pääkaupunkiseudulla tai jossain ihan pikkupaikkakuntaa isommassa kaupungissa: erilaiset opastetut kierrokset ja muut kävelykierrokset. Niitä on monella eri teemalla - on historiakierroksia, taidekierroksia, puutarhakierroksia ja muitakin kierroksia - mutta yhteistä niille on se, että sen varsinaisen teeman lisäksi niillä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa ja keskustellaan varsinaista teemaa laajemmin kaikesta. Itse osallistun Helsingissä museoiden ja gallerioiden kierroksille ja olen löytänyt niistä tavallaan uuden kaveriporukan vaikka en osallistujia tunnekaan. Kierroksissa on sekin hyvä puoli, että ovat yleensä ilmaisia (museoihin on tietysti pääsylippu, mutta kierrokselle ei ole erillistä maksua).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan vain perustamalla itse sellaisen ja kutsumalla ihmisiä koolle. Minä olen perustanut, useammankin. Osan kans retkeillään, osan kans istutaan naisteniltoja. Oon menny vaan porukoihin rohkeasti (esim. Suviseuroissa) ja naapureiden ovelle. Parasta, kun on yksinäisten nuoruusvuosien jälkeen monta porukkaa.
Multa puuttuu myös se oma porukka. Ja oon kyllä mukana parissa harrastusjutussa, mutta tuntuu että niihinkin tullaan useimmiten mukaan oman valmiin kaverin kanssa, jonka kanssa sit höpötetään ja hengataan. Tai sitten ei vaan olla kiinnostuneita hankkimaan uusia kavereita, ei ehkä tarvita niitä.
Eli tuntuu että kaikilla muilla on tällainen kiinteä, ehkä jo lapsuudesta tai nuoruudesta lähtien koossa ollut oma poppoo. Itsellä ei tällaista ole jäänyt, vaikka eri elämänvaiheissa onkin ollut porukoita. No, kaikki nämä ovat harrastuksen / työpaikan /opiskelupaikan loppuessa vähitellen hälvenneet, ja nyt olo on yksinäinen.
Tottakai se vaatii myös omaa aktiivisuutta. Itse olen aina ollut ns. järjestöihminen kuten moni lapsuuden perheestänikin. On ollut ammattijärjestöihin kuuluneita, kunnallispolitiikkaa, nuorisojärjestöä, seurakuntaa, urheiluseuran talkoita, ystävien talonrakennusporukoita, mökkitalkoita, harrastuseurojen talkoita, leivontatalkoita ja vaikka mitä.
Noista sitten elämän myötä tulee niitä samojen intressejä omaavia ystäväporukoita myös ja on mukava kokoontua yhdessä. Lapsetkin hyvässä lykyssä kasvavat siihen, jos ovat mukana pienestä pitäen.
Yhteisöllisyys on mielestäni parasta, mutta on hyvä muistaa että siihen kuuluu myös vastavuoroisuus ja aktiivinen tekeminen ja osallistuminen. Ilkeily ja päsmäröinti eivät kuulu yhteisölliseen tekemiseen. Riittää että tekee oman parhaansa, kukin kykyjensä mukaan, mutta kunnioittaa muita ja on ystävällinen ja avulias kaikkia kohtaan.
Autetaan kaveria ja otetaan itse apua vastaan kun tulee vaikeita kokemuksia elämässä, joilta harva voinee välttyä.
Ei muuta kuin selaamaan mitä kaikkea on vaikka SPR:n , vapaapalokunnan , politiikan, seurakunnan, urheiluseurojen , käsityökerhojen , kuorojen, ruoanlaittokurssien, sienikurssien tai mitä nyt ikinä tule mieleenkään , tarjonnassa. Syksyllähän monenlainen toiminta taas alkaa, eikun mukaan vaan.
Oliha facebookissakin joku ryhmä,jossa kutsuttiin samanhenkisiä ihmisiä illalliselle. Esim tyyliin 5 ekaa joka ilmoittautuu, edellytyksenä oli vastaava kutsu seuraavalle viidelle. Viiteryhmänä voi olla vaikka "tunnetko itsesi ulkuoliseksi/yksinäiseksi, jutellaan tästä". Siitä vaan tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Monessa kapakassa on kiva melkein päivittäin kokoontuva tuttavaporukka.
näin, vaikka tämä sai miinusta, niin se on tässä se yhteisöllisyyten ytin eli säännöllinen kohtaaminen .
Alue: Aihe vapaa
Plvelutaloissa on joka pvä erilaisia toimintoja joihin saa mennä.