Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastusryhmät?

Mikä tällainen ryhmä voisi olla? Olen jo liian vanha aloittamaan mitään harrastusta.

Mun 88v mummo aloitti viimevuonna vesijumpan.

Hän ei halua aloittaa harrastusta. Eli mikä tämä vastaus on hänelle?

Työyhteisöstä voi tulla sellainen yhteisö, jos ei koko ajan vaihda työpaikkaa. Toinen aikuiselle tavanomainen yhteisö on perhe ja suku.

Myös naapurustot, harrastepiirit ja ystäväporukat voivat olla yhteisöjä, mutta eihän nekään toimi jos koko ajan muuttaa. Jos ei halua sitoutua mihinkään kannattaa vaan hyväksyä elämänsä itsenäisenä yksikkö. Mielestäni ihan hyvä vaihtoehto sekin.

Harvinainen, mutta mahdollinen vaihtoehto on erilaiset elämäntapayhteisöt.

Eikö sinulle jäänyt ystäviä tai edes hyviä tuttavia opiskeluajoilta?

Ainakin itselle on joka asteelta, peruskoulusta, ammattikoulusta ja AMK:sta jäänyt ystäviä, joiden kanssa nähdään ja tehdään jotain jonkun kerran vuodessa.

Matkaa toki voi olla monta sataa kilometriä, mutta mikäs siinä kun puhelimet ja whatsapit on kaikilla.

Ymmärrän sinänsä että ihminen kaipaa seuraa ympärilleen, mutta kun tässä sattuu asumaan taloyhtiössä, joka on lyhyessä ajassa muuttunut yltiöyhteisölliseksi, niin itselleni yhteisöllisyys on kirosana.

Toivoisin, että jokainen löytäisi ne tärkeät yhteisönsä jostain muualta, ettei tarvitsisi missään taloyhtiöissä alkaa leikkiä hippikommuunia ympärivuorokautisine ohjelmanumeroineen. Hieman raskasta väkeä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinänsä että ihminen kaipaa seuraa ympärilleen, mutta kun tässä sattuu asumaan taloyhtiössä, joka on lyhyessä ajassa muuttunut yltiöyhteisölliseksi, niin itselleni yhteisöllisyys on kirosana.

Toivoisin, että jokainen löytäisi ne tärkeät yhteisönsä jostain muualta, ettei tarvitsisi missään taloyhtiöissä alkaa leikkiä hippikommuunia ympärivuorokautisine ohjelmanumeroineen. Hieman raskasta väkeä.

Satutko asumaan Pyynikillä taloyhtiössä, jonka mahtavaa yhteisöllisyyttä eräs "vaikuttaja" kovasti koko ajan tuo esiin?

Pakottaako yhtiöjärjestys osallistumaan yhteiseen toimintaan? Jos ei, älä osallistu. Jos pakottaa eikä se sovi sinulle, muuta pois tai mene hallitukseen ja muuta asia. Tuollaiset turhasta vinkujat pilaavat yhtiön kuin yhtiön...

Aloita avantouinti! Hyvä olo ja kivoja ihmisiä, kaikki hyvällä tuulella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastusryhmät?

Mikä tällainen ryhmä voisi olla? Olen jo liian vanha aloittamaan mitään harrastusta.

Mä käyn tanssitunnilla, jonka alaikäraja on 31v. Tällä käy reilusti yli 5-kumppisiäkin, suurin osa meistä on 40 ja 50 vuoden välissä. Ja osa on aloittanut ihan oikeasti aikuisena. Tarkoitan siis keski-iässä.

Olen itse myös kokeillut tuollaista tanssiryhmää, mutta sielläkään ei ollut yhteisöllisyyttä. Ehkä muutama "hei" pukuhuoneessa, mutta siinä kaikki. Ihan hyvä mieli kyllä tuli liikunnasta tietty. 

Vierailija kirjoitti:

Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D

Mummon Kammari?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D

Mummon Kammari?

Setlementti Tampere

-Mattila

-Naistari

-Tyttöjen Talo

https://setlementtitampere.fi/osallistu-toimintaamme/

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt niin että yksittäisiä kavereita on säilynyt eri elämän vaiheista muttei ole kaveriporukkaa. Toki olen kiitollinen ystävistäni nytkin, mutta välillä kaipaisin perinteistä tyttöporukkaa. Jotain yhteisöllisyyttä kai.

Onko sulla ap haasteena, ettei ole lainkaan / tarpeeksi kavereita arkielämään, vai että ei ole yhteisöllistä porukkaa?

No pyydä niitä henkilöitä samanaikaisesti (joista haluat kaveriporukan) kotiisi tutustumaan toisiinne. Kahvittelette ja juttelette, niin eiköhän se siitä sitten….

Kyllä, olen itsekin yksinäinen sielu ja aikuisena toisinaan kaivannut "yhteisöä", johon kuulua. Muistuttaisin kuitenkin, että mihin tahansa yhteisöön kuuluminen vaatii myös omaa aktiivisuutta, eli esim. Talkoisiin osallistumista vaikka nyt siinä urheiluseurassa tai kuorossa. Sitten siellä monesti on myös niitä ihmisiä, joiden kanssa ei väen väkisinkään tule juttuun, mutta joita pitää kuitenkin jotenkin sietää. Ja varaudu myös siihen, että joudut kertomaan jotain itsestäsi ja elämäsi sisällöstä, ja sitä, että joku irvileuka siitäkin keksii valittamista. Monet yhteisöt myös kuihtuvat yllättävän nopeasti, varsinkin, jos ei ole niitä puuhamiehiä ja -naisia enää mukana. 

Nämä kun pidät mielessä, niin ei haittaa yksinäisyys niin paljoa. Joskus on jopa ihan kiva olla ilman jotain "yhteisöä".

Yhteisötoiminta. Itse olen erityisherkkien yhdistyksessä, HSP Suomi ry:ssä. 

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksen aloittaminen ei kysy ikää. Toki mikä tahansa harrastus ei tuo yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi partio on varsin yhteisöllinen harrastus, samoin erilaiset joukkuelajit.

Partioleirillä 70-vuotias äijä uimassa ja saunomassa nuorten tyttöjen kanssa muna kovana?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina jäänyt kaikkien ryhmien ja yhteisöjen ulkopuolelle. Oma aktiivisuus ei auta. En ole tarpeeksi kiinnostavaa seuraa tms. Olen aina se ylimääräinen, pariton, huomaamaton, unohdettu, yksin jätetty, ulkopuolinen. Lukemattomia kertoja elämäni varrella on noussut mieleen piinallinen muistikuva varhaislapsuudesta, musiikkileikkikoulusta, kun pyörin puolukkana kahden piirissä pyörivän lapsiryhmän välissä etsien turhaan väliä, johon sopisin, ja kättä, joka tarttuisi minun käteeni, samalla kun musiikki soi ja soi ja muilla lapsilla on hauskaa ja minua itkettää ja hävettää.

Tiedän että tämä on vuodelta 2023, mutta jos edelleen luet tätä ketjua, olen tosi pahoillani puolestasi. Minulla lapsuudessa samanlaisia kokemuksia, mutta myöhemmin elämässä omia ihmisiä on löytynyt matkan varrelta eikä enää ahdistaa, jos jossakin tilanteessa jää ulkopuolelle. Tässä siis virtuaalikäsi ja halaus sinulle vuosien taakse, mennään me yksinäiset yhdessä leikkimään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D

Eikö huoltoasemien baareissa ole ukkojen hengailukerhoja?

Onko jossain vielä huoltoasemia? Siis sellaisia joissa on ihan sisätilat ja kahvila ja jotka on jotenkin keskustassa eli saavutettavissa ihan jalan tai fillarilla eikä jossain keskellä ei mitään motarin / valtatien varressa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin ehkä mennä johonkin teatteri/ näytelmä/ latinotanssijengiin.. tuon hippeilyn ja alakulttuurigenren lisäksi.. Joku taide/ graffitipaja vois myös olla jees.

Ei mummoja. Ei virkkausta. Ei lukupiiriä. Anteeks mummot! Näen heitä töissä tarpeeksi.

Tuun teidän kanssa sitten kun oon itsekin mummo.

No entäs tuo Veijo Esson baari-ryhmä?

Siellä on kiva yhteisö ja tavoitteet eivät ole ahdistavia.

Ja löytynee joka paikkakunnalta?

Kylmäasema.

Vierailija kirjoitti:

Monissa siisteissä pubeissa on esim pubivisa, sinne vaan, 

6000 asukkaan pitäjä. Iltakaljalle kun menee, ei ole muuta seuraa kuin baarimikko. Myöhään tulevat nuoret juopottelijat, mutta silloin olen joko kotona tai saan sivusta seurata nuorten juopottelua. Tämän kuun lopussa baari suljetaan heikon kannattavuuden takia. Että sitä kulmapubia ei suinkaan joka paikassa enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D

Tämä!

Hyvin ymmärrän. Itse olen löytänyt kirkosta tällaisen yhteisön näin viisikymppisenä. Samankaltainen vakaumus tuo hyvän pohjan ystävyyksille. Tulee avauduttua syvällisemmistäkin mietteistä helpommin kuin jossain työväenopiston kielikursseilla. Seurakunnassa toimii monenlaisia ryhmiä ja voi tehdä vapaaehtoistyötä. Näissä kun pyörii kirkkokahvien lisäksi, niin pikkuhiljaa tutustuu ja oma yhteisö alkaa löytymään. En ole ev.lut, mutta lienee sielläkin samanlaista menoa.