Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia että omaa lasta on ikävä koko ajan?
11.09.2023 |
Iltaisin kun lapsi on nukkumassa, tulee usein ikävä ja joudun menemään katselemaan kun lapsi nukkuu.
Töihin lähtiessä maanantaiaamuisin tulee niin kova ikävä että rintaa puristaa.
En mitenkään näytä asiaa lapselle että on näin kova ikävä, vaan iloisesti vilkuttaen erotaan aamulla.
Onko normaalia? Helpottaako ikävä kun lapsi kasvaa? Milloin?
Kommentit (65)
Vanhemmat rakastaa lastaan, lapset vanhempaansa. Puolisot toisiaan. Ikävä on rakkauden muoto. Se on täysin normaalia.
Huomaa että monet täällä ei ole edes kokeneet mitä on rakkaus. Kutsuvat sitä läheisriippuvuudeksi, koska sellaisena rakkaus heille näyttäytyy. Toivottavasti joskus ymmärrätte, mitä on rakkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mulla oli samanlaista kun lapset oli päiväkoti-iässä. Kun he nukkuivat, ensin huokaisin helpotuksesta että vihdoinkin hiljaisuus ja omaa aikaa.. ja sitten tunnin päästä katsoin puhelimesta jonkun videopätkän kun olivat niin söpöjä päivällä. Ja päiväkotiin jättäminen oli hankalaa.
Mutta nyt ovat isoja koululaisia, ei enää ole samanlaista. Lapset irtaantuu ihan itsestään, pikkuhiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Leikkinukella leikkimisestä pitäisi tehdä sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Sitä ei tarvitse saattohoitaa eikä haudata, mutta emä pääsee silti tuuppaamaan vankkureita ja terhakkaasti huoltamaan.
Kova sä oot hautaamaan näitä lapsia. Et oo ajatellut välillä kuoleennuttaa vähän vanhempia ihmisiä?
En tiedä mikä psyykkinen ongelma sulla on, mutta erikoiselta se vaikuttaa. Kaikenlaista on vastaan tullut mutta ei ennen (oikeassa elämässä eikä keskustelupalstoilla) tämmöistä maniaa kuolemasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MINÄMINÄMINÄ tahdon
-tekemistä
-tuntea itseni tärkeäksi
-merkitystä elämääni
-seuraa joka ei voi päättää siitä itse
-valta-aseman toiseen nähden
-todistelun omasta aikuisuudesta
-identifioitua ja olla titteliltäni lapseni vanhempi, en vanhempieni lapsi
-jonkun jolle sälyttää vastuu huolehtimisestani sitten kun rahani loppuvat
Täysin toisarvoista on että pakotan samalla hänet kuolemaan. Minulla on tarpeeni.
Harmi jos sun vanhemmat on tuollaisia. Omat vanhempani halusivat minut, koska teen heidät onnelliseksi ja he tekevät minut onnelliseksi. Se on totta, että jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä ELÄN! Ja kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni!
Uhkapelaamistahan lapsen onnellisuudella se on. Ennen poikimista ei voi tietää haluaako lapsi syntyä.
Lisääntyjän mielestä pahempaa on kuitenkin mahdollinen oma kärsimys siitä ettei lisääntynyt kuin mahdollinen lapsen kärsimys siitä että lisääntyi.
Jos olisin halunnut täältä lähteä pois, olisin voinut lähteä.
Vaan enpä halua. Elämä on lahja, iloineen ja suruineen. Elämä on tässä ja nyt. Se voi päättyä huomenna, mutta siksi elämää osaakin arvostaa. Jos oma elämäsi on kärsimystä etkä halunnut syntyä, mitä jos aloittaisit vaikka vapaaehtoistyön että voisit tehdä elämän paremmaksi muille onnettomille jotka ovat joutuneet syntymään? Me ei eletä täällä itsekkäästi vain itseä varten, vaan muita ihmisiä varten.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4300958/aitini-yrittaa-estaa-aikuistumi…
Sairasta :(
Lisääntyminen pitäisi jotenkin lailla kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat rakastaa lastaan, lapset vanhempaansa. Puolisot toisiaan. Ikävä on rakkauden muoto. Se on täysin normaalia.
Huomaa että monet täällä ei ole edes kokeneet mitä on rakkaus. Kutsuvat sitä läheisriippuvuudeksi, koska sellaisena rakkaus heille näyttäytyy. Toivottavasti joskus ymmärrätte, mitä on rakkaus.
Vau, sä osaat siis määritellä rakkauden. Ja jos meistä muutama kokee että jatkuva ikävä ei ihan normia ole niin sä taas määrittelet ettei me olla koettu rakkautta. Pata kattilaa soimaa jne. Tunnut ylimieliseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MINÄMINÄMINÄ tahdon
-tekemistä
-tuntea itseni tärkeäksi
-merkitystä elämääni
-seuraa joka ei voi päättää siitä itse
-valta-aseman toiseen nähden
-todistelun omasta aikuisuudesta
-identifioitua ja olla titteliltäni lapseni vanhempi, en vanhempieni lapsi
-jonkun jolle sälyttää vastuu huolehtimisestani sitten kun rahani loppuvat
Täysin toisarvoista on että pakotan samalla hänet kuolemaan. Minulla on tarpeeni.
Harmi jos sun vanhemmat on tuollaisia. Omat vanhempani halusivat minut, koska teen heidät onnelliseksi ja he tekevät minut onnelliseksi. Se on totta, että jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä ELÄN! Ja kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni!
Uhkapelaamistahan lapsen onnellisuudella se on. Ennen poikimista ei voi tietää haluaako lapsi syntyä.
Lisääntyjän mielestä pahempaa on kuitenkin mahdollinen oma kärsimys siitä ettei lisääntynyt kuin mahdollinen lapsen kärsimys siitä että lisääntyi.
Jos olisin halunnut täältä lähteä pois, olisin voinut lähteä.
Vaan enpä halua. Elämä on lahja, iloineen ja suruineen. Elämä on tässä ja nyt. Se voi päättyä huomenna, mutta siksi elämää osaakin arvostaa. Jos oma elämäsi on kärsimystä etkä halunnut syntyä, mitä jos aloittaisit vaikka vapaaehtoistyön että voisit tehdä elämän paremmaksi muille onnettomille jotka ovat joutuneet syntymään? Me ei eletä täällä itsekkäästi vain itseä varten, vaan muita ihmisiä varten.
En olisi halunnut syntyä koska en halua kuolla. Siinä mielessä en "voinut vain lähteä".
Täällä ollaan olemassa nimenomaan muiden tarpeiden vuoksi. Itse ei syntymästään ja kuolemastaan päätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4300958/aitini-yrittaa-estaa-aikuistumi…
Sairasta :(
Lisääntyminen pitäisi jotenkin lailla kieltää.
Kerro tuo vanhemmillesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä helpottaako joskus, mutta olen monena päivänä itkenyt kotoa muuttaneen lapsen takia. On niin järkyttävä ikävä.
Ei tuokaan ihan normia ole.
Oletko ollut vielä tuossa tilanteessa? Se voi yllättää, sen vaikutus. Jokin elämänvaihe päättyy, siihen liittyy usein surua tai ainakin haikeutta.
Itse itkin kerran kun ajoin autolla mummolaan vanhempieni luokse, ja lapset eivät enää olleet mukana. Siihen saakka toistuva juttu, että auto täynnä lapsia, myöhemmin nuoria, juttelua, sanaleikkejä, yhteisen musan kuuntelua. Sitten istuinkin yksin. Tajusin, että ei aika mennyt koskaan palaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MINÄMINÄMINÄ tahdon
-tekemistä
-tuntea itseni tärkeäksi
-merkitystä elämääni
-seuraa joka ei voi päättää siitä itse
-valta-aseman toiseen nähden
-todistelun omasta aikuisuudesta
-identifioitua ja olla titteliltäni lapseni vanhempi, en vanhempieni lapsi
-jonkun jolle sälyttää vastuu huolehtimisestani sitten kun rahani loppuvat
Täysin toisarvoista on että pakotan samalla hänet kuolemaan. Minulla on tarpeeni.
Harmi jos sun vanhemmat on tuollaisia. Omat vanhempani halusivat minut, koska teen heidät onnelliseksi ja he tekevät minut onnelliseksi. Se on totta, että jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä ELÄN! Ja kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni!
Uhkapelaamistahan lapsen onnellisuudella se on. Ennen poikimista ei voi tietää haluaako lapsi syntyä.
Lisääntyjän mielestä pahempaa on kuitenkin mahdollinen oma kärsimys siitä ettei lisääntynyt kuin mahdollinen lapsen kärsimys siitä että lisääntyi.
Jos olisin halunnut täältä lähteä pois, olisin voinut lähteä.
Vaan enpä halua. Elämä on lahja, iloineen ja suruineen. Elämä on tässä ja nyt. Se voi päättyä huomenna, mutta siksi elämää osaakin arvostaa. Jos oma elämäsi on kärsimystä etkä halunnut syntyä, mitä jos aloittaisit vaikka vapaaehtoistyön että voisit tehdä elämän paremmaksi muille onnettomille jotka ovat joutuneet syntymään? Me ei eletä täällä itsekkäästi vain itseä varten, vaan muita ihmisiä varten.
En olisi halunnut syntyä koska en halua kuolla. Siinä mielessä en "voinut vain lähteä".
Täällä ollaan olemassa nimenomaan muiden tarpeiden vuoksi. Itse ei syntymästään ja kuolemastaan päätä.
MINÄMINÄMINÄ minä en halua kuolla, nyyh.
Mieti sen sijaan, mitä hyvää voit tehdä muille. Miten voit tehdä läheistesi elämästä paremman? Jankuttamalla vauvapalstalla kuolemastasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4300958/aitini-yrittaa-estaa-aikuistumi…
Sairasta :(
Lisääntyminen pitäisi jotenkin lailla kieltää.
Kerro tuo vanhemmillesi.
Jonkun muun olisi se pitänyt tehdä ennen kuin peruuttamatonta tapahtuu. Parhaassa tapauksessa olisivat tajunneet sen itse ihan ilman kouluttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ihan samoja tunteita kun lapsi oli pieni. Muistan kun hän 3v aloitti päiväkodin ja kesken työpäivän ikävöin häntä kovasti ja aina mietin mitä hän on tekemässä. Alkuun soittelinkin päiväkotiin että sain tietää että kaikki on hyvin. Kun lapsi oli isänsä tai jonkun muun kanssa menossa, olin aina ihan levoton kun pelkäsin että jotain pahaa tapahtuu. Mieluummin aina itse kuskasin lasta kuin otin tarjotun kyydin vastaan, kun en pitänyt siitä pelon tunteesta että lapsi joutuu vaikka kolariin. Naisten iltoihin joskus kyselin kavereilta, otettaisko lapset mukaan, ihmettelin kun eivät halunneet, selittivät että haluavat olla rennosti eikä vahtia lapsia. Itse olisin ollut rennommin kun lapseni olisi ollut lähelläni. Ihmettelin miten jotkut pystyivät lähtemään matkalle (en sentään ääneen ihmetellyt, en ole tuomitseva) ilman lapsiaan, eikö tule ihan kamala ikävä ja huoli lapsesta.
Silti lapsesta on tullut sosiaalinen, fiksu ja iloinen ja meillä on hyvät välit, ja hän muutti tänä vuonna 20v poikkiksensa kanssa yhteen ja olen selvinnyt ilman kriisiä. Ei se tarkoita että jos lapsi on tosi tärkeä ja rakas ja kaipaat häntä, että hänestä tulee peräkammarin tyttö/poika jonka äiti on napanuoralla sitonut itseensä kiinni.
Järkyttävää kuinka itsekäs ja riippuvainen olet lapsestasi ollut! Oot ominut lapsen etkä ole luottanut kuin itseesi, et ole edes halunnut että lapsi on kenenkään muun kanssa. Olet jopa kuvitellut että sinä et ainakaan kolaria aja, kuka tahansa muu mutta et sinä. Jos lapsestasi todella on kasvanut tervepäinen niin suurin ansio siinä taitaa olla isällä joka on saanut ujutettua välillä itsensä sun ja lapsen väliin toimimaan tervepäisesti ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4300958/aitini-yrittaa-estaa-aikuistumi…
Sairasta :(
Lisääntyminen pitäisi jotenkin lailla kieltää.
Kerro tuo vanhemmillesi.
Jonkun muun olisi se pitänyt tehdä ennen kuin peruuttamatonta tapahtuu. Parhaassa tapauksessa olisivat tajunneet sen itse ihan ilman kouluttamista.
Kyllä lapsen vastuulla on vanhempien kasvatus. Tyhmyys on lisääntymisen edellytys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä helpottaako joskus, mutta olen monena päivänä itkenyt kotoa muuttaneen lapsen takia. On niin järkyttävä ikävä.
Ei tuokaan ihan normia ole.
Oletko ollut vielä tuossa tilanteessa? Se voi yllättää, sen vaikutus. Jokin elämänvaihe päättyy, siihen liittyy usein surua tai ainakin haikeutta.
Itse itkin kerran kun ajoin autolla mummolaan vanhempieni luokse, ja lapset eivät enää olleet mukana. Siihen saakka toistuva juttu, että auto täynnä lapsia, myöhemmin nuoria, juttelua, sanaleikkejä, yhteisen musan kuuntelua. Sitten istuinkin yksin. Tajusin, että ei aika mennyt koskaan palaa. :)
Olen ollut tuossa tilanteessa kaksi kertaa. Toki se haikeaa oli ja normi ikävä, mutta en itkenyt päiväkausia. Muutaman kyyneleen tirautin ja se oli siinä. Ja ihan normijärkinen olen ja rakastan lapsiani.
Ainoa lapseni muutama vuosi sitten ilmoitti että hän muuttaa. Opiskeli jo Hgin yliopistossa mutta asui 2 v kotona. Mulla pääsi ISO ITKU. Meni aikaa , en muista oliko kuukausi kaksi ja huomasin että tämähän vastam ukavaa on, ei tarvi ehtiä kotiin juoksujalkaa, ei tarvi ruokaa tehä joka pvä jne. Kuitenkin nähdään välillä joskin ei aina silloin kun haluaisin. Ymmärrän.
Ei kai enää ihmisiä lisää väännetä kun ihmisiä on jo liikaa, ja syntymä on kuolemantuomio :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4300958/aitini-yrittaa-estaa-aikuistumi…
Sairasta :(
Lisääntyminen pitäisi jotenkin lailla kieltää.
Kerro tuo vanhemmillesi.
Jonkun muun olisi se pitänyt tehdä ennen kuin peruuttamatonta tapahtuu. Parhaassa tapauksessa olisivat tajunneet sen itse ihan ilman kouluttamista.
Muista kuitenkin, että sun vanhemmat hankkivat sinut koska kaipasivat sinua niin paljon, etteivät voineet elää ilman sinua. Olet tehnyt heistä onnelliset. Oma lapsi on onnen täyttymys.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai enää ihmisiä lisää väännetä kun ihmisiä on jo liikaa, ja syntymä on kuolemantuomio :(
Ihmisiä ei voi ikinä olla liikaa. Oma äitini sai minut 14-vuotiaana ja nyt olen itsekin samassa tilanteessa saman ikäisenä <3 Ehkäpä joskus myös oma lapseni, en malta odottaa <3
Äityli-09
Minä kärsin vuosia isänä ikävää kaukana asuvia lapsiani, vaikka he käyvätkin luonani säännöllisesti. En uskonut koskaan nuorempana, että elämä tulisi menemään näin. Onneksi yksi on jo aikuinen, ja kaksi muuta kahden ja kolmen vuoden kuluttua. Jälkimmäiset ovat sanoneet minulle, että haluavat muuttaa naapuriin sitten :)
Alue: Aihe vapaa
Uhkapelaamistahan lapsen onnellisuudella se on. Ennen poikimista ei voi tietää haluaako lapsi syntyä.
Lisääntyjän mielestä pahempaa on kuitenkin mahdollinen oma kärsimys siitä ettei lisääntynyt kuin mahdollinen lapsen kärsimys siitä että lisääntyi.