Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia että omaa lasta on ikävä koko ajan?
11.09.2023 |
Iltaisin kun lapsi on nukkumassa, tulee usein ikävä ja joudun menemään katselemaan kun lapsi nukkuu.
Töihin lähtiessä maanantaiaamuisin tulee niin kova ikävä että rintaa puristaa.
En mitenkään näytä asiaa lapselle että on näin kova ikävä, vaan iloisesti vilkuttaen erotaan aamulla.
Onko normaalia? Helpottaako ikävä kun lapsi kasvaa? Milloin?
Kommentit (65)
Toiset ovat tunteellisempia kuin toiset. Toisten välinen kiintymyssuhdekin voi olla tiukempi.
On ihan normaalia. Lapsesi on onnekas, häntä rakastetaan ja kaivataan paljon. Itsekin kaipaan lastani välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut lapsi jonka äiti itki ikäväänsä mm. kun muutin kotoa. Ei ollut kivaa. Olisin kaivannut iloista kannustusta, en syyllistämistä siitä että halusin elää omaa tavallista elämääni.
Ymmärrän että uuteen elämänvaiheeseen siirtyminen voi olla äidille hankalaa ja haikeaa, mutta kannattaa opetella käsittelemään tunteitaan niin ei jää niiden vangiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on usein ikävä omaa puolisoa ja vanhempia, ihan päivittäinkin, miksi omaa lasta ei saisi myös ikävöidä? Aika tunnevammaista porukkaa
Minulla ei ainakaan ole ikävä vainoavaa persoonallisuushäiriöistä vanhempaa, joka pyrkii estämään oman elämäni ja tyydyttämään minulla läheisriippuvuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut lapsi jonka äiti itki ikäväänsä mm. kun muutin kotoa. Ei ollut kivaa. Olisin kaivannut iloista kannustusta, en syyllistämistä siitä että halusin elää omaa tavallista elämääni.
Ymmärrän että uuteen elämänvaiheeseen siirtyminen voi olla äidille hankalaa ja haikeaa, mutta kannattaa opetella käsittelemään tunteitaan niin ei jää niiden vangiksi.
Ei lapsen tarpeet ole tärkeimmät vaan äidin. Vanhemmalla on tarpeita, joita tyydyttämään on lapsi hankittu.
MINÄMINÄMINÄ tahdon
-tekemistä
-tuntea itseni tärkeäksi
-merkitystä elämääni
-seuraa joka ei voi päättää siitä itse
-valta-aseman toiseen nähden
-todistelun omasta aikuisuudesta
-identifioitua ja olla titteliltäni lapseni vanhempi, en vanhempieni lapsi
-jonkun jolle sälyttää vastuu huolehtimisestani sitten kun rahani loppuvat
Täysin toisarvoista on että pakotan samalla hänet kuolemaan. Minulla on tarpeeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiset ovat tunteellisempia kuin toiset. Toisten välinen kiintymyssuhdekin voi olla tiukempi.
On ihan normaalia. Lapsesi on onnekas, häntä rakastetaan ja kaivataan paljon. Itsekin kaipaan lastani välillä.
Mun mielestä tuo on jo vähän pelottavaa ikävöintiä aapeeltä. Jos tuossa ei pidä varaansa niin tukehduttaa lapsensa "rakkauteensa". Jos ikävöi niin että on käytävä lasta jo sängyssäkin katsomassa kun ei kestä, niin en pidä ihan normina. Tottakai sitä tunnepuuskia tulee ja haluaisi rutistaa lasta täysillä kun niin välittää, mutta alituinen valtava ikävä kertoo kyllä jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas huokaisen helpotuksesta kun lapsi lähtee päiväkotiin ja jään omaan rauhaan kotiin etätöihin, ihanan hiljaista!! Ei tule kyllä ikävä ihan heti.
Voi lapsiraukkaa. Suostuukohan vapaaehtoisesti peräkammariin vai joutuuko riuhtaisemaan itsensä kovalla vaivalla väkisin irti. Traumoilta ja kyyneleiltä ei ainakaan tulla välttymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas huokaisen helpotuksesta kun lapsi lähtee päiväkotiin ja jään omaan rauhaan kotiin etätöihin, ihanan hiljaista!! Ei tule kyllä ikävä ihan heti.
Ansioistasi hän pääsee myös joskus kuolemaan. Sinä mahdollistit kärsimyksen hänelle!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on usein ikävä omaa puolisoa ja vanhempia, ihan päivittäinkin, miksi omaa lasta ei saisi myös ikävöidä? Aika tunnevammaista porukkaa
Pitääkö sun käydä katsomassa välillä nukkuvaa puolisoasi tai vanhempiasi iltaisin kun ikävä äityy liian suureksi? Kun miehesi lähtee töihin niin puristaako sun rintaa joka kerta järkyttävästä ikävästä? Jos, niin jollain tavalla olet riippuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas huokaisen helpotuksesta kun lapsi lähtee päiväkotiin ja jään omaan rauhaan kotiin etätöihin, ihanan hiljaista!! Ei tule kyllä ikävä ihan heti.
Ansioistasi hän pääsee myös joskus kuolemaan. Sinä mahdollistit kärsimyksen hänelle!
Sulla on joku pakkomielle kuolemasta, suosittelen hakemaan siihen apua. Ja mitä kärsimystä kuolemassa on, oletko joskus kuollut ja tiedät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TAHDON LEIKKIÄ TEINILLÄ KOTIA 👶
Menen hänen huoneeseen lässyttämään pikkuiselle 💋 💕
Rakastan häntä, aion pyyhkiä hänen pyllyään, poistan lukon vessasta kun tämä on minun maksamani koti
Olen tärkeä, menen teinin huoneeseen ja kohta minullakin on teini jota hoivata 👶
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas huokaisen helpotuksesta kun lapsi lähtee päiväkotiin ja jään omaan rauhaan kotiin etätöihin, ihanan hiljaista!! Ei tule kyllä ikävä ihan heti.
Ansioistasi hän pääsee myös joskus kuolemaan. Sinä mahdollistit kärsimyksen hänelle!
Sulla on joku pakkomielle kuolemasta, suosittelen hakemaan siihen apua. Ja mitä kärsimystä kuolemassa on, oletko joskus kuollut ja tiedät?
Tämä. Saattohoito on iloinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on usein ikävä omaa puolisoa ja vanhempia, ihan päivittäinkin, miksi omaa lasta ei saisi myös ikävöidä? Aika tunnevammaista porukkaa
Olet läheisriippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
MINÄMINÄMINÄ tahdon
-tekemistä
-tuntea itseni tärkeäksi
-merkitystä elämääni
-seuraa joka ei voi päättää siitä itse
-valta-aseman toiseen nähden
-todistelun omasta aikuisuudesta
-identifioitua ja olla titteliltäni lapseni vanhempi, en vanhempieni lapsi
-jonkun jolle sälyttää vastuu huolehtimisestani sitten kun rahani loppuvat
Täysin toisarvoista on että pakotan samalla hänet kuolemaan. Minulla on tarpeeni.
Harmi jos sun vanhemmat on tuollaisia. Omat vanhempani halusivat minut, koska teen heidät onnelliseksi ja he tekevät minut onnelliseksi. Se on totta, että jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä ELÄN! Ja kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni!
Yleensä tarhan aloittava lapsi kaipaa vanhempiaan, mutta tottuu uuteen rutiiniin viikossa, parissa. Tällöin tulevat (toivottavasti vasta tällöin) ensimmäiset kokemukset hylkäämisestä. Lapsella ei ole vielä kykyä säädellä tunteitaan. Ei sitä kyllä löydy kaikilta aikuisiltakaan ja on aika normaalia, että äiti kaipaa lastaan. Ensimmäiset viikot tarhassa ja koulussa sekä kotoa muutto ovat kovia aikoja. Tottakai niiden yli pääsee. Lapset ovat meillä vain lainassa ja tulee aika, jolloin on osattava antaa lapselle löysää ja tuettava kasvuun sekä itsenäistymiseen. Miten, se onkin sitten jo toisen kirjoitelman aihe.
Jos lapsen nukkumaan laitto on äidille kova paikka, iltarutiinit ja iltasatu saattavat auttaa myös äitiä.
Leikkinukella leikkimisestä pitäisi tehdä sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Sitä ei tarvitse saattohoitaa eikä haudata, mutta emä pääsee silti tuuppaamaan vankkureita ja terhakkaasti huoltamaan.
Alue: Aihe vapaa
Normaalia on rakastaa omaa lasta ja ymmärtää, että hän on erillinen ihminen, joka viettää omaa elämäänsä. Lasta voi olla ikävä välillä. Kun on koko ajan ikävä lasta, aivan tavallisissa arkipäivissä, niin se voi olla jonkinlaista riippuvuutta. Ei ehkä ole ihan normaalia.