"Yksinolo tekee hyvää ja on tarpeellista etenkin naiselle"

Mikäs siinä jos se yksinolo on oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa outo artikkeli. Itse olen liki koko aikuiselämäni ollut parisuhteessa, mutta en todellakaan tunnista noita vaatimuksia. Kavereissa löytyy yksinasuvia, eikä heitä kukaan kummastele.

Et tunnista vaatimuksia ja odotuksia, koska et itse kuulu "kohderyhmään" vaan olet ollut lähes koko aikuisikäsi parisuhteessa. Eivät ne silloin kohdistu sinuun etkä joudu konkreettisesti kohtaamaan niitä. Yksinasuvat kaverisi ovat saattaneet kuulla joiltain muilta tahoilta ikäviä ja asiattomia kommentteja, vaikka teidän kaveripiirissänne oltaisiin asiallisia.

Riippuu noin ylipäätään paljon omasta elinpiiristä, kuinka paljon sinkku joutuu kohtaamaan kyseenalaistamista ja epäasiallista kohtelua. Ei tarvitse olla kyseessä mikään uskonnollinen yhteisö vaan ihan tavallinen pienempi paikkakunta, jossa sen kummemmin miettimättä on tapana mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Yleensä sinkkujen asioihin sotkeutuvat eniten sellaiset yliuteliaat henkilöt, jotka haluavat päästä osaksi muiden ihmisten elämää ja ohjailemaan heidän tekemisiään. Sellaiset, joilla on muita kiinnostuksen kohteita kuin muiden ihmisten tekemiset ovat fiksumpia ja kykenevät katsomaan asioita muustakin näkökulmasta kuin omastaan.

Uskonnollisuuteen viitaten vielä: moni uskosta sisäistä rauhaa ja mielekkyyttä löytänyt on itse asiassa hyvinkin ymmärtävä ja salliva muiden erilaisia elämänpolkuja kohtaan. He eivät vain tuo uskoaan esille kuin korkeintaan vain lähipiirissä eivätkä ole Päivi Räsänen -tyylisiä tuomiopäivän pasuunoita. Toisaalta yksi pahimpia tapaamiani sinkkujen kiusaajia on ollut erään hyvinkin liberaalin miesparin toinen puolisko, jolla ei sattuneesta syystä olisi mitään tekoa nälviä toisia yksityisasioista.

Tuo on varmasti totta, että riippuu paljon elinpiiristä, miten tai kuinka sinkkuna elävään suhtaudutaan. Itse olen itselleni vieralle paikkakunnalle Suomen mittapuussa isohkolle yliopistokaupunkiin pätkätyöni perässä muuttanut ikisinkku. - Nyt kun pätkätyöni on päättynyt. Elän työttömänä. Yksin. - Joskus on käynyt mielessä, että ellen työllisty, niin kuinka yksinäiseksi elämäni muuttuu. Itse on jaksettava olla aktiivinen. Ellen ole, niin miten käy? Ehkä, joskus joku löytää minut kodistani tuupertunena ja kuolleena hajun perusteella? Tai sitten minut on viety roskikkseen muun vähäisen maallisena omaisuuteni kanssa kun minut on tultu häätämään asunnostani kun vuokranmaksu on päättynyt tilini vuosien saatossa huvettua.

- Muistan lukeneeni aikanaan  tunnetusta radiotoimittajasta, joka eli yksin. Hän tiettävästi myös kuoli yksin. Ja vaikka hän oli tunnettu, niin hän eli ja oli ilm. yksinäinen. Hänet löydettiin kuolleena omasta kodistaan kun posteljooni ei enää saanut pudotettua lehteä hänen asuntoonsa kun postiluukun edusta ja välioven välinen tila oli täyttynyt niin täyteen, että hän reippaana ihmisenä huolesttui ja otti asiakseen selvittää., että onko kaikki kotona kun sama oli jatkunut jo ties kuinka ja kauan.

En minä kyllä enää kuolleena välitä, mitä ruumiille tapahtuu. Onko se sitten itselle mukavampaa olla sairaalan kylmiössä, haudassa matojen syötävänä taikka tuhkauunissa.

Eikö me kaikki olla kuoleman kohdatessa loppujen lopuksi yksin?

Vierailija kirjoitti:

Mikäs siinä jos se yksinolo on oma valinta.

Ainakin tosinaan tuntuu sille, että joudun psyykkaamaan ja muistuttamaan itseän siitä, että minun täytyy kysyttäessä osata vastata,. että kyllä., kyllä yksin eläminen on kyllä yksin eläminen on ainoastaan oma valintani ja päätös.

- Sillä jos vastaan, että ei ei se ole omaa valintaani vaan olen siihen (esimerkiks) ajautunut tai joutunut, niin nyt on vain päässyt käymään, jolloin monen johttopäätös on, että  olen vastenmieleinen incell- mies, jonka kuuluukin olla ja elää yksin, mieluummin yskinäisenä, johon ei yhdenkään naisen (tai miehen) kannata koskea pitkällä tikullakaan.

Mä olen myös itsekseen viihtyvää tyyppiä vaikka parisuhteessa olenkin. Onnekseni puoliso on sitä tyyppiä ettei myöskään kaipaa 24/7 yhdessäoloa.

Lähipiirissä on monta naista jotka eronneet tai ovat leskiä ja elävät täysin tyytyväisinä sinkkuina tai ovat jossain tapailusuhteessa eivätkä kaipaa mitään vakavampaa eikä varsinkaan yhteistä kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa outo artikkeli. Itse olen liki koko aikuiselämäni ollut parisuhteessa, mutta en todellakaan tunnista noita vaatimuksia. Kavereissa löytyy yksinasuvia, eikä heitä kukaan kummastele.

Et tunnista vaatimuksia ja odotuksia, koska et itse kuulu "kohderyhmään" vaan olet ollut lähes koko aikuisikäsi parisuhteessa. Eivät ne silloin kohdistu sinuun etkä joudu konkreettisesti kohtaamaan niitä. Yksinasuvat kaverisi ovat saattaneet kuulla joiltain muilta tahoilta ikäviä ja asiattomia kommentteja, vaikka teidän kaveripiirissänne oltaisiin asiallisia.

Riippuu noin ylipäätään paljon omasta elinpiiristä, kuinka paljon sinkku joutuu kohtaamaan kyseenalaistamista ja epäasiallista kohtelua. Ei tarvitse olla kyseessä mikään uskonnollinen yhteisö vaan ihan tavallinen pienempi paikkakunta, jossa sen kummemmin miettimättä on tapana mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Yleensä sinkkujen asioihin sotkeutuvat eniten sellaiset yliuteliaat henkilöt, jotka haluavat päästä osaksi muiden ihmisten elämää ja ohjailemaan heidän tekemisiään. Sellaiset, joilla on muita kiinnostuksen kohteita kuin muiden ihmisten tekemiset ovat fiksumpia ja kykenevät katsomaan asioita muustakin näkökulmasta kuin omastaan.

Uskonnollisuuteen viitaten vielä: moni uskosta sisäistä rauhaa ja mielekkyyttä löytänyt on itse asiassa hyvinkin ymmärtävä ja salliva muiden erilaisia elämänpolkuja kohtaan. He eivät vain tuo uskoaan esille kuin korkeintaan vain lähipiirissä eivätkä ole Päivi Räsänen -tyylisiä tuomiopäivän pasuunoita. Toisaalta yksi pahimpia tapaamiani sinkkujen kiusaajia on ollut erään hyvinkin liberaalin miesparin toinen puolisko, jolla ei sattuneesta syystä olisi mitään tekoa nälviä toisia yksityisasioista.

Tuo on varmasti totta, että riippuu paljon elinpiiristä, miten tai kuinka sinkkuna elävään suhtaudutaan. Itse olen itselleni vieralle paikkakunnalle Suomen mittapuussa isohkolle yliopistokaupunkiin pätkätyöni perässä muuttanut ikisinkku. - Nyt kun pätkätyöni on päättynyt. Elän työttömänä. Yksin. - Joskus on käynyt mielessä, että ellen työllisty, niin kuinka yksinäiseksi elämäni muuttuu. Itse on jaksettava olla aktiivinen. Ellen ole, niin miten käy? Ehkä, joskus joku löytää minut kodistani tuupertunena ja kuolleena hajun perusteella? Tai sitten minut on viety roskikkseen muun vähäisen maallisena omaisuuteni kanssa kun minut on tultu häätämään asunnostani kun vuokranmaksu on päättynyt tilini vuosien saatossa huvettua.

- Muistan lukeneeni aikanaan  tunnetusta radiotoimittajasta, joka eli yksin. Hän tiettävästi myös kuoli yksin. Ja vaikka hän oli tunnettu, niin hän eli ja oli ilm. yksinäinen. Hänet löydettiin kuolleena omasta kodistaan kun posteljooni ei enää saanut pudotettua lehteä hänen asuntoonsa kun postiluukun edusta ja välioven välinen tila oli täyttynyt niin täyteen, että hän reippaana ihmisenä huolesttui ja otti asiakseen selvittää., että onko kaikki kotona kun sama oli jatkunut jo ties kuinka ja kauan.

En minä kyllä enää kuolleena välitä, mitä ruumiille tapahtuu. Onko se sitten itselle mukavampaa olla sairaalan kylmiössä, haudassa matojen syötävänä taikka tuhkauunissa.

Eikö me kaikki olla kuoleman kohdatessa loppujen lopuksi yksin?

Mutta olikohan tuo nyt pointti, mitä ruumiillemme tapahtuu kuoltuamme vai kenties se, että osa meistä oikeasti joutuu elämään yksinäisenä ilman, että kukaan aidosti osoittaa välittävänsä ja olemaan kiinnostunut toisesta, vaan olet heille vain ilmaa, tuskin aina sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itsellä on suuri tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kokea läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Minulla se kumpuaa ihan sisältä eikä ole minkään yhteiskunnan tms syöttämä tai pakottama.

Olen parisuhteessa, mutta minulla on vapaus harrastaa ja olla paljon itsekseni. En ole läheisriippuvainen enkä voi itse sietää, jos joku yrittäisi kontrolloida minua. Hyvä tasapaino. Vapautta, rauhaa, tilaa olla itsensä ja itsekseen.

Aikoinaan olin pitkään sinkkuna ja asuin yksin. Ja kyllä se oli surullista kun kaipasi rakkautta niin paljon. Nyt on hyvä näin. Mutta en mä minkään sosiaalisen pakotuksen seurauksena rakastunut.

Kauhean kylmiltä ja kyyniseltä monet kuulostavat. Sitäkö se yksinäisyys teettää?

Kyllä on sisälukutaito huonolla tolalla, ei voi muuta todeta. Artikkelissa oli kyse VAPAAEHTOISESTI SINKKUINA VIIHTYVISTÄ naisista. Älä vertaa entistä, yksinäisyydessä vellonutta itseäsi näihin naisiin, kyse on ihan eri asioista. Ja ihan tiedoksi: Myös se vapaaehtoisesti sinkkuna elelevä kykenee ja osaa rakastaa, saa ja antaa rakkautta ja viettää pääsääntöisesti hyvin tervettä ja hyvinvoivaa elämää ystävien ja läheisten kanssa tai ylipäänsä sellaisten kanssa joita haluaa lähelleen.

Täytyypä sitä raivokkaasti todistella, miten lämpimiä ja rakastavia ovat.

Silti puheet parisuhteesta ja naisista niissä on pilkkaavia ja ilkeitä.

Aivan, ja siltikään asia ei mene sulle perille. Sinäkin kirjoitat yksinäisyydestä ja sekoitat sen yksin olemiseen joka artikkelissa juuri on se ydin ja jota kaivataan. Minulle on ihan ok jos sinä kaipaat puolisoa 24/7 rinnallesi joten yritä myös ymmärtää että on meitäkin jotka ei halua kumppania lainkaan. Ei se silti tee meistä ihmisinä kylmiä ja kykenemättömiä välittämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.

Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.

Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?

En tunne kyllä ketään 40+ naista, joka etsisi enää kipeästi miestä asumaan kanssaan. Ihan eri asia perheenperustamisiässä ja kun seksivietti on vielä voimakas.

Olen ravintolassa töissä ja kuuntelen työssäni lähes joka ilta yksinäisiä naisia, varsinkin 40+. Mutta en silti erehdy luulemaan, että kaikki naiset kaipaa kumppania vierelleen vaikka nämä naiset kaipaa, joten älä sinäkään tee olettamuksia omien kokemuksiesi kautta. Totuus on jossain siellä puolessa välissä.

"Olettamuksia"... No minä olen itse nainen, joten kai nyt tiedän naisten sielunelämästä enemmän kuin joku mies, joka kuuntelee pubiruusujen tarinoita työssään? Sinähän se siinä oletat, että jonkun marginaalisen porukan kokemukset ovat luotettavampi kuva totuudesta kuin keskivertonaisen tuttavapiiri.

Fakta on edelleen, että naisilla romahtaa parisuhdehalut siinä noin 40-v. Siksihän niitä erojakin tulee siinä iässä paljon.

Ja kissankakat. Olen 40v. nainen ja etsin nyt miestä. Lapsia ei ole, enkä niitä halua. Seksihaluissa ei ole mitään ongelmaa myöskään. Olen elänyt yksin 20v. sinkkuna sillä ajatuksella, että jos joku kiva tulee vastaan omalla painollaan ilman tinderöintiä ymv. niin suhde saa syntyä, joten siitäkään ei kiikasta.

Se, että sinua ei enää huvita ja kavereitasi ei enää huvita ja pikkulapsiarjen kokeneet kehäraakit eivät enää jaksa passattavia miehiä ei tarkoita, että kaikki nelikymppiset naiset ovat käyneet tuon saman läpi ja haluavat vaan nyt elää yksin seksittöminä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ajatellut yksin asujia jotenkin ressukoina, joten en oikein tunnista jutun aihetta. Ehkä enemmän yksinasujien omassa päässä tuollaiset murheet kuin muiden. Tosiasiassa emme hirveästi päätämme vaivaa muiden asioilla.

Kun jalat, kädet ja pää toimivat, yksin asuminen on varmasti mukavaa, mutta sairauksien myötä tilanne muuttuu. Pienikin vamma tekee arjesta hankalaa, kun ei ole ketään auttamassa. Vanhempieni auttajana huomaan miten paljon heistä on toisilleen apua, vaikka molemmilla on sairauksia. Ja nykyaikana sinne vanhustentaloon ei noin vain pääse, kotona pitää sinnitellä, vaikkei pääsisikään.

Parisuhteessa olisi järkevää olla, jotta siinä tapauksessa jos terveys menee, olisi joku auttamassa?

Ei se toinen välttämättä auta vaan saattaa jopa tulla ilkeäksi sairastuneelle. Yksin on silloinkin paras olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.

Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.

Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?

En tunne kyllä ketään 40+ naista, joka etsisi enää kipeästi miestä asumaan kanssaan. Ihan eri asia perheenperustamisiässä ja kun seksivietti on vielä voimakas.

Olen ravintolassa töissä ja kuuntelen työssäni lähes joka ilta yksinäisiä naisia, varsinkin 40+. Mutta en silti erehdy luulemaan, että kaikki naiset kaipaa kumppania vierelleen vaikka nämä naiset kaipaa, joten älä sinäkään tee olettamuksia omien kokemuksiesi kautta. Totuus on jossain siellä puolessa välissä.

"Olettamuksia"... No minä olen itse nainen, joten kai nyt tiedän naisten sielunelämästä enemmän kuin joku mies, joka kuuntelee pubiruusujen tarinoita työssään? Sinähän se siinä oletat, että jonkun marginaalisen porukan kokemukset ovat luotettavampi kuva totuudesta kuin keskivertonaisen tuttavapiiri.

Fakta on edelleen, että naisilla romahtaa parisuhdehalut siinä noin 40-v. Siksihän niitä erojakin tulee siinä iässä paljon.

Ja kissankakat. Olen 40v. nainen ja etsin nyt miestä. Lapsia ei ole, enkä niitä halua. Seksihaluissa ei ole mitään ongelmaa myöskään. Olen elänyt yksin 20v. sinkkuna sillä ajatuksella, että jos joku kiva tulee vastaan omalla painollaan ilman tinderöintiä ymv. niin suhde saa syntyä, joten siitäkään ei kiikasta.

Se, että sinua ei enää huvita ja kavereitasi ei enää huvita ja pikkulapsiarjen kokeneet kehäraakit eivät enää jaksa passattavia miehiä ei tarkoita, että kaikki nelikymppiset naiset ovat käyneet tuon saman läpi ja haluavat vaan nyt elää yksin seksittöminä.

Eihän yksin asuminen seksittömyyttä tarkoita, hyvänen aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa outo artikkeli. Itse olen liki koko aikuiselämäni ollut parisuhteessa, mutta en todellakaan tunnista noita vaatimuksia. Kavereissa löytyy yksinasuvia, eikä heitä kukaan kummastele.

Et tunnista vaatimuksia ja odotuksia, koska et itse kuulu "kohderyhmään" vaan olet ollut lähes koko aikuisikäsi parisuhteessa. Eivät ne silloin kohdistu sinuun etkä joudu konkreettisesti kohtaamaan niitä. Yksinasuvat kaverisi ovat saattaneet kuulla joiltain muilta tahoilta ikäviä ja asiattomia kommentteja, vaikka teidän kaveripiirissänne oltaisiin asiallisia.

Riippuu noin ylipäätään paljon omasta elinpiiristä, kuinka paljon sinkku joutuu kohtaamaan kyseenalaistamista ja epäasiallista kohtelua. Ei tarvitse olla kyseessä mikään uskonnollinen yhteisö vaan ihan tavallinen pienempi paikkakunta, jossa sen kummemmin miettimättä on tapana mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Yleensä sinkkujen asioihin sotkeutuvat eniten sellaiset yliuteliaat henkilöt, jotka haluavat päästä osaksi muiden ihmisten elämää ja ohjailemaan heidän tekemisiään. Sellaiset, joilla on muita kiinnostuksen kohteita kuin muiden ihmisten tekemiset ovat fiksumpia ja kykenevät katsomaan asioita muustakin näkökulmasta kuin omastaan.

Uskonnollisuuteen viitaten vielä: moni uskosta sisäistä rauhaa ja mielekkyyttä löytänyt on itse asiassa hyvinkin ymmärtävä ja salliva muiden erilaisia elämänpolkuja kohtaan. He eivät vain tuo uskoaan esille kuin korkeintaan vain lähipiirissä eivätkä ole Päivi Räsänen -tyylisiä tuomiopäivän pasuunoita. Toisaalta yksi pahimpia tapaamiani sinkkujen kiusaajia on ollut erään hyvinkin liberaalin miesparin toinen puolisko, jolla ei sattuneesta syystä olisi mitään tekoa nälviä toisia yksityisasioista.

Tuo on varmasti totta, että riippuu paljon elinpiiristä, miten tai kuinka sinkkuna elävään suhtaudutaan. Itse olen itselleni vieralle paikkakunnalle Suomen mittapuussa isohkolle yliopistokaupunkiin pätkätyöni perässä muuttanut ikisinkku. - Nyt kun pätkätyöni on päättynyt. Elän työttömänä. Yksin. - Joskus on käynyt mielessä, että ellen työllisty, niin kuinka yksinäiseksi elämäni muuttuu. Itse on jaksettava olla aktiivinen. Ellen ole, niin miten käy? Ehkä, joskus joku löytää minut kodistani tuupertunena ja kuolleena hajun perusteella? Tai sitten minut on viety roskikkseen muun vähäisen maallisena omaisuuteni kanssa kun minut on tultu häätämään asunnostani kun vuokranmaksu on päättynyt tilini vuosien saatossa huvettua.

- Muistan lukeneeni aikanaan  tunnetusta radiotoimittajasta, joka eli yksin. Hän tiettävästi myös kuoli yksin. Ja vaikka hän oli tunnettu, niin hän eli ja oli ilm. yksinäinen. Hänet löydettiin kuolleena omasta kodistaan kun posteljooni ei enää saanut pudotettua lehteä hänen asuntoonsa kun postiluukun edusta ja välioven välinen tila oli täyttynyt niin täyteen, että hän reippaana ihmisenä huolesttui ja otti asiakseen selvittää., että onko kaikki kotona kun sama oli jatkunut jo ties kuinka ja kauan.

En minä kyllä enää kuolleena välitä, mitä ruumiille tapahtuu. Onko se sitten itselle mukavampaa olla sairaalan kylmiössä, haudassa matojen syötävänä taikka tuhkauunissa.

Eikö me kaikki olla kuoleman kohdatessa loppujen lopuksi yksin?

Mutta olikohan tuo nyt pointti, mitä ruumiillemme tapahtuu kuoltuamme vai kenties se, että osa meistä oikeasti joutuu elämään yksinäisenä ilman, että kukaan aidosti osoittaa välittävänsä ja olemaan kiinnostunut toisesta, vaan olet heille vain ilmaa, tuskin aina sitäkään.

Yksinäisyys, ja se, ettei kukaan välitä sinusta, ovat eri asioita kuin se, että asut yksin.

Yksinasuva asuu yksin. Hän se ei tarkoita että hän olisi yksinäinen. Se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi ihmisiä elämässään.

Parisuhteessa tai perheessäkin elävä voi olla yksinäinen vaikkei asu yksin. Luuletko että parisuhteessa elävällä on aina välittävä puoliso? Etkö lukenut siitä tapauksesta jossa vaimo makasi lattialla päiväkausia sairauskohtauksen saaneena, eikä aviomies auttanut, antoi kuolla siihen?

Naisten kuuluu olla yksin kun eivät kykene olemaan toisen kanssa. Kissa on tärkeämpi kuin mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen asunut jo yli 10 vuotta yksin ja se on minulle parasta. Häiriinnyn toisten läsnäolosta ja miellyttämisenhaluisena ihmisenä kadotan kaikki omat ajatukseni ja haluni. Parisuhteessa saatan välillä jonkun kanssa olla, mutta en halua koskaan enää asua saman katon alla, ellei kyseessä ole joku valtava kartano.

N41

Tämä! Voisi olla ok asua jonkun kanssa yhdessä jossain jättilinnassa, jossa mies asuisi itäsiivessä ja minä länsisiivessä ja näkisimme ehkä ohimennen päivän aikana.

On todella ahdistavaa asua yhdessä kerrostaloasunnossa, jossa toinen on koko ajan läsnä. Kaipaan yksinoloa ja hiljaisuutta niin paljon, että tämä yhdessäasuminen vanhentaa minua varmaan 10 v fyysisesti lisääntyneen stressin ja ahdistuksen kautta.

Yhdessä oleminen samassa asunnossa myös jollain lailla halvaannuttaa ja passivoi minua niin, etten saa mitään aikaan. Istun sohvalla ja syön jonkinlaisena lohdutusreaktiona. Kun saan olla ihan yksin vaikka pari päivää, niin olen toimeliaampi ja teen asioita, enkä ajattele ruokaakaan yhtä paljon.

Olen haaveillut muuttamisesta erilleen. Mies käy jotenkin sääliksi ja mietin, miten hän pärjäisi. Hän on sellainen, että tarvitsee paljon seuraa ja läheisyyttä ja on myös taloudellisesti niin heikoilla, että mietin, miten hän pärjäisi yksin. Paras suhde olisi asua erillään ja tapailla vaikka 3 kertaa viikossa.

Anna kun arvaan, miehen homma olisi kustantaa sulle tuo jättilinna jonka sä sit viet erossa kun löydät jonku jännittävämmän.

Minulla on rahaa, mies on tyhjätasku. Eli en odota miehen kustantavan minulle jättilinnaa. Päinvastoin olen alkanut päätyä siihen, että haluan asua yksin omassa kodissani, enkä kustantaa isompaa asuntoa, jota itse yksin tarvitsen, vain asuakseni miehen kanssa yhdessä. Tuntuu että mies heikentää elämänlaatuani ja se olisi parempi omassa rauhassa elellen.

Näinhän se aina teidän fantasioissa menee. Naisilla on rahaa ja miehet on tyhjätaskuja.

Kumma kun se ei korreloi oikeassa elämässä

Itseasiassa se menee jostain syystä yleensä niin, että nainen jolla on talous kunnossa ja joka ei tarvitse eikä edes halua miestä elättämään vaan maksaa jatkossakin oman elämisensä on just se, joka jää sinkuksi vasten tahtoaan.

Tai sitten just saisi sen tyhjätaskun miehen siivellään elämään.

Sama juttu tuon yhdessä asumisen suhteen eli kokemukseni mukaan useammin se on naiselle ok ja toivottuakin asua omissa asunnoissa vaikka eletäänkin yksiavioisessa ja vakaassa parisuhteessa, mutta mies tarvitsee siihen sen yhteisen kotiavaimen ja yöt saman katon alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen asunut jo yli 10 vuotta yksin ja se on minulle parasta. Häiriinnyn toisten läsnäolosta ja miellyttämisenhaluisena ihmisenä kadotan kaikki omat ajatukseni ja haluni. Parisuhteessa saatan välillä jonkun kanssa olla, mutta en halua koskaan enää asua saman katon alla, ellei kyseessä ole joku valtava kartano.

N41

Tämä! Voisi olla ok asua jonkun kanssa yhdessä jossain jättilinnassa, jossa mies asuisi itäsiivessä ja minä länsisiivessä ja näkisimme ehkä ohimennen päivän aikana.

On todella ahdistavaa asua yhdessä kerrostaloasunnossa, jossa toinen on koko ajan läsnä. Kaipaan yksinoloa ja hiljaisuutta niin paljon, että tämä yhdessäasuminen vanhentaa minua varmaan 10 v fyysisesti lisääntyneen stressin ja ahdistuksen kautta.

Yhdessä oleminen samassa asunnossa myös jollain lailla halvaannuttaa ja passivoi minua niin, etten saa mitään aikaan. Istun sohvalla ja syön jonkinlaisena lohdutusreaktiona. Kun saan olla ihan yksin vaikka pari päivää, niin olen toimeliaampi ja teen asioita, enkä ajattele ruokaakaan yhtä paljon.

Olen haaveillut muuttamisesta erilleen. Mies käy jotenkin sääliksi ja mietin, miten hän pärjäisi. Hän on sellainen, että tarvitsee paljon seuraa ja läheisyyttä ja on myös taloudellisesti niin heikoilla, että mietin, miten hän pärjäisi yksin. Paras suhde olisi asua erillään ja tapailla vaikka 3 kertaa viikossa.

Ei huonoon suhteeseen tarvitse eikä pidä jäädä siksi, että mies säälittää. Se on aikuinen mies. Se etsii ja todennäköisesti löytää itselleen kumppanin, joka kaipaa yhtä paljon seuraa ja huomiota kuin hän. Ei sinun tarvitse eikä pidä muuttua sellaiseksi, jota mies sinulta tarvitsee. Olette vaan toisillenne sopimaton pari syvimmiltä olemukselta, vaikka päällisin puolin kaikki sujuisikin hyvin.

Suhteen tai puolison ei tarvitse olla kamala ollakseen väärä.

Vierailija kirjoitti:

Lisään tähän ketjuun vielä kommenttina, että sen samassa tilassa olevan, lamaannuttavan olennon ei tarvi olla puoliso, eikä edes ihminen.

Meillä on iäkäs lemmikki, joka on vanhemmiten alkanut vaatia aikaisempaan verrattuna monin verroin huomiota. Tiedän että se torkkuu koiranunta, mutta tarkkailee samalla minun liikeitäni, ja on valmis samantien lönkyttämään perässä milloin ja minne menenkin.

Tämä on johtanut siihen, että saatan pitkittää sohvalta nousemista, tai ulos menemistä, kun en jaksa huomioida ja tyynnytellä lemmikkiä (ja kyllä, on käyty eläinlääkärissä jne, kyseessä on ikä, eikä lemmikki todennäköisesti vuotta pidempään enää elä). Myönnän, että rasittaa, ja vaikka menetys tulee olemaan aikanaan suuri suru, uutta lemmikkiä en enää ota, vaan nautin omasta rauhasta.

Ymmärrän. Itse luovuin viherkasveistakin, kun nekin vaativat säännöllistä huoltamista. Nyt voin hurauttaa kotoa pois etätyöt kainalossa vaikka kolmeksi kuukaudeksi maapallon toiselle puolelle. Se vapaus on sitä, mitä tarvitsen eniten voidakseni hyvin.

Lemmikkejä ei ole, joten autan eläimiä lahjoittamalla rahaa eläintensuojeluun ja löytöeläintaloille.

Minä olen parisuhteessa JA minulla on oma huone, omat rahat, paljon omaa aikaa, omia harrastuksia, reissuja, mielenkiintoinen työ.. Onks tää nyt sitten joku sankariteko. Oon aina pitänyt normaalina, että minulla on paljon omaa aikaa ja vapautta tehdä mitä haluan. Pitää pystyä hengittämään.

Toisaalta, anoppiani katsoessa näkee esimerkkiä siitäkin, miten joku elää täysin toisen kautta. Ei tee mitään yksin, ellei mies lähde mukaan. Jättää paljon näkemättä ja kokematta haluamiaan asioita. Ihme uhriutumista sen äijän takia. Yksi elämä täällä vain saadaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa outo artikkeli. Itse olen liki koko aikuiselämäni ollut parisuhteessa, mutta en todellakaan tunnista noita vaatimuksia. Kavereissa löytyy yksinasuvia, eikä heitä kukaan kummastele.

Et tunnista vaatimuksia ja odotuksia, koska et itse kuulu "kohderyhmään" vaan olet ollut lähes koko aikuisikäsi parisuhteessa. Eivät ne silloin kohdistu sinuun etkä joudu konkreettisesti kohtaamaan niitä. Yksinasuvat kaverisi ovat saattaneet kuulla joiltain muilta tahoilta ikäviä ja asiattomia kommentteja, vaikka teidän kaveripiirissänne oltaisiin asiallisia.

Riippuu noin ylipäätään paljon omasta elinpiiristä, kuinka paljon sinkku joutuu kohtaamaan kyseenalaistamista ja epäasiallista kohtelua. Ei tarvitse olla kyseessä mikään uskonnollinen yhteisö vaan ihan tavallinen pienempi paikkakunta, jossa sen kummemmin miettimättä on tapana mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Yleensä sinkkujen asioihin sotkeutuvat eniten sellaiset yliuteliaat henkilöt, jotka haluavat päästä osaksi muiden ihmisten elämää ja ohjailemaan heidän tekemisiään. Sellaiset, joilla on muita kiinnostuksen kohteita kuin muiden ihmisten tekemiset ovat fiksumpia ja kykenevät katsomaan asioita muustakin näkökulmasta kuin omastaan.

Uskonnollisuuteen viitaten vielä: moni uskosta sisäistä rauhaa ja mielekkyyttä löytänyt on itse asiassa hyvinkin ymmärtävä ja salliva muiden erilaisia elämänpolkuja kohtaan. He eivät vain tuo uskoaan esille kuin korkeintaan vain lähipiirissä eivätkä ole Päivi Räsänen -tyylisiä tuomiopäivän pasuunoita. Toisaalta yksi pahimpia tapaamiani sinkkujen kiusaajia on ollut erään hyvinkin liberaalin miesparin toinen puolisko, jolla ei sattuneesta syystä olisi mitään tekoa nälviä toisia yksityisasioista.

Tuo on varmasti totta, että riippuu paljon elinpiiristä, miten tai kuinka sinkkuna elävään suhtaudutaan. Itse olen itselleni vieralle paikkakunnalle Suomen mittapuussa isohkolle yliopistokaupunkiin pätkätyöni perässä muuttanut ikisinkku. - Nyt kun pätkätyöni on päättynyt. Elän työttömänä. Yksin. - Joskus on käynyt mielessä, että ellen työllisty, niin kuinka yksinäiseksi elämäni muuttuu. Itse on jaksettava olla aktiivinen. Ellen ole, niin miten käy? Ehkä, joskus joku löytää minut kodistani tuupertunena ja kuolleena hajun perusteella? Tai sitten minut on viety roskikkseen muun vähäisen maallisena omaisuuteni kanssa kun minut on tultu häätämään asunnostani kun vuokranmaksu on päättynyt tilini vuosien saatossa huvettua.

- Muistan lukeneeni aikanaan  tunnetusta radiotoimittajasta, joka eli yksin. Hän tiettävästi myös kuoli yksin. Ja vaikka hän oli tunnettu, niin hän eli ja oli ilm. yksinäinen. Hänet löydettiin kuolleena omasta kodistaan kun posteljooni ei enää saanut pudotettua lehteä hänen asuntoonsa kun postiluukun edusta ja välioven välinen tila oli täyttynyt niin täyteen, että hän reippaana ihmisenä huolesttui ja otti asiakseen selvittää., että onko kaikki kotona kun sama oli jatkunut jo ties kuinka ja kauan.

En minä kyllä enää kuolleena välitä, mitä ruumiille tapahtuu. Onko se sitten itselle mukavampaa olla sairaalan kylmiössä, haudassa matojen syötävänä taikka tuhkauunissa.

Eikö me kaikki olla kuoleman kohdatessa loppujen lopuksi yksin?

Mutta olikohan tuo nyt pointti, mitä ruumiillemme tapahtuu kuoltuamme vai kenties se, että osa meistä oikeasti joutuu elämään yksinäisenä ilman, että kukaan aidosti osoittaa välittävänsä ja olemaan kiinnostunut toisesta, vaan olet heille vain ilmaa, tuskin aina sitäkään.

Yksinäisyys, ja se, ettei kukaan välitä sinusta, ovat eri asioita kuin se, että asut yksin.

Yksinasuva asuu yksin. Hän se ei tarkoita että hän olisi yksinäinen. Se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi ihmisiä elämässään.

Parisuhteessa tai perheessäkin elävä voi olla yksinäinen vaikkei asu yksin. Luuletko että parisuhteessa elävällä on aina välittävä puoliso? Etkö lukenut siitä tapauksesta jossa vaimo makasi lattialla päiväkausia sairauskohtauksen saaneena, eikä aviomies auttanut, antoi kuolla siihen?

Hmm. Luulen, että tuo edellinen tarkoitti yksin asumsellaan, vieraalla paikkakunnalla ja työttömän juuri sitä, että hän on havahtunut siihen. että ellei hän työllsity (tai ehjä yleisemmin löydä itselleen ilm edelleen vietraalta paikkakunnalta kiintopisteitä / uusia tuttavuuksia, niin hänen on itse jaksettava olla aktiivine ja reiaps, koska muut mahd- läheiset, jos niitä on asuvat ja elävät ilm jossain muualla, sillä jollei hän näin tee, niin häntä uhkaa yksinäsiyys. - Hän ei siis odottanut tai kuvitelliut, että muut jaksiaisivat tai viitsisivät olla häneen yhteydessä. - Joillakin meistä omn sellainen ylellisyyttä kuin vastavuotoisia ihmissuhteita (. kuten kirjoitit kaikille tällaise ei ole edes oamsta puolisosta) mutta ei kaikilla. Mutta, kuten tuo edelline kirjoittaja on havainnut, niin toimakseen ja elääkseen vastavuoroien ihmissuhde tarvii molempien panosta. eikä luultavammin toimi niin. että hämn itsekseen jää odottamaan muiden yheydenottoa ja kiinnostusta hänmtä kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.

Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.

Miehet elävät lyhyemmän ajan on vain miesten elintapojen syytä, ei luonnon. Alkoholin ja päihdeiten liika käyttö on yleisempää miehillä, mikä selittää lyhyemmän elinajan. Ennen, milloin päihteiden käyttö oli yleisempää sukupuolten välinen elinikä ero on suurempi, nykyään pienempi.

Alkoholia tarvitaan yleensä lähinnä sen takia että mies kestäisi naista...

Ei sillä, etteikö se juoppo aina jonkun tekosyyn juomiselleen keksisi mutta tämä oli kyllä jo tosi huono.

Että yhyyy-hyy, ihan on pakko vaan juoda kun nainen on niin vaikeasti kestettävää sorttia ettei selvinpäin sitä siedä.

Eikö helpompi ja fiksumpaa ole vaan jättää se korkki narauttamatta auki, pistää se hankalasti siedettävä nyksä luiskaan ja katsella sitten sellainen emäntä jonka kanssa on helppoa elää ja tulla toimeen.

Tai vaihtoehtoisesti elää yksin. Mikään parisuhde ei ole päihdeongelman väärti ja varsinkaan sitä ei ole huono parisuhde hankalan ja itselle vääränlaisen ihmisen kanssa.

Meistä kenellekään ei ole kuin tämä yksi elämä eikä sitä kannata tieten tahtoen olla lyhentämässä. Etenkään jos se nykyhetkikään ei aidosti omanlaista elämää muistuta.

Nyt jotain ryhtiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa outo artikkeli. Itse olen liki koko aikuiselämäni ollut parisuhteessa, mutta en todellakaan tunnista noita vaatimuksia. Kavereissa löytyy yksinasuvia, eikä heitä kukaan kummastele.

Et tunnista vaatimuksia ja odotuksia, koska et itse kuulu "kohderyhmään" vaan olet ollut lähes koko aikuisikäsi parisuhteessa. Eivät ne silloin kohdistu sinuun etkä joudu konkreettisesti kohtaamaan niitä. Yksinasuvat kaverisi ovat saattaneet kuulla joiltain muilta tahoilta ikäviä ja asiattomia kommentteja, vaikka teidän kaveripiirissänne oltaisiin asiallisia.

Riippuu noin ylipäätään paljon omasta elinpiiristä, kuinka paljon sinkku joutuu kohtaamaan kyseenalaistamista ja epäasiallista kohtelua. Ei tarvitse olla kyseessä mikään uskonnollinen yhteisö vaan ihan tavallinen pienempi paikkakunta, jossa sen kummemmin miettimättä on tapana mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Yleensä sinkkujen asioihin sotkeutuvat eniten sellaiset yliuteliaat henkilöt, jotka haluavat päästä osaksi muiden ihmisten elämää ja ohjailemaan heidän tekemisiään. Sellaiset, joilla on muita kiinnostuksen kohteita kuin muiden ihmisten tekemiset ovat fiksumpia ja kykenevät katsomaan asioita muustakin näkökulmasta kuin omastaan.

Uskonnollisuuteen viitaten vielä: moni uskosta sisäistä rauhaa ja mielekkyyttä löytänyt on itse asiassa hyvinkin ymmärtävä ja salliva muiden erilaisia elämänpolkuja kohtaan. He eivät vain tuo uskoaan esille kuin korkeintaan vain lähipiirissä eivätkä ole Päivi Räsänen -tyylisiä tuomiopäivän pasuunoita. Toisaalta yksi pahimpia tapaamiani sinkkujen kiusaajia on ollut erään hyvinkin liberaalin miesparin toinen puolisko, jolla ei sattuneesta syystä olisi mitään tekoa nälviä toisia yksityisasioista.

Tuo on varmasti totta, että riippuu paljon elinpiiristä, miten tai kuinka sinkkuna elävään suhtaudutaan. Itse olen itselleni vieralle paikkakunnalle Suomen mittapuussa isohkolle yliopistokaupunkiin pätkätyöni perässä muuttanut ikisinkku. - Nyt kun pätkätyöni on päättynyt. Elän työttömänä. Yksin. - Joskus on käynyt mielessä, että ellen työllisty, niin kuinka yksinäiseksi elämäni muuttuu. Itse on jaksettava olla aktiivinen. Ellen ole, niin miten käy? Ehkä, joskus joku löytää minut kodistani tuupertunena ja kuolleena hajun perusteella? Tai sitten minut on viety roskikkseen muun vähäisen maallisena omaisuuteni kanssa kun minut on tultu häätämään asunnostani kun vuokranmaksu on päättynyt tilini vuosien saatossa huvettua.

- Muistan lukeneeni aikanaan  tunnetusta radiotoimittajasta, joka eli yksin. Hän tiettävästi myös kuoli yksin. Ja vaikka hän oli tunnettu, niin hän eli ja oli ilm. yksinäinen. Hänet löydettiin kuolleena omasta kodistaan kun posteljooni ei enää saanut pudotettua lehteä hänen asuntoonsa kun postiluukun edusta ja välioven välinen tila oli täyttynyt niin täyteen, että hän reippaana ihmisenä huolesttui ja otti asiakseen selvittää., että onko kaikki kotona kun sama oli jatkunut jo ties kuinka ja kauan.

En minä kyllä enää kuolleena välitä, mitä ruumiille tapahtuu. Onko se sitten itselle mukavampaa olla sairaalan kylmiössä, haudassa matojen syötävänä taikka tuhkauunissa.

Eikö me kaikki olla kuoleman kohdatessa loppujen lopuksi yksin?

Mutta olikohan tuo nyt pointti, mitä ruumiillemme tapahtuu kuoltuamme vai kenties se, että osa meistä oikeasti joutuu elämään yksinäisenä ilman, että kukaan aidosti osoittaa välittävänsä ja olemaan kiinnostunut toisesta, vaan olet heille vain ilmaa, tuskin aina sitäkään.

Yksinäisyys, ja se, ettei kukaan välitä sinusta, ovat eri asioita kuin se, että asut yksin.

Yksinasuva asuu yksin. Hän se ei tarkoita että hän olisi yksinäinen. Se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi ihmisiä elämässään.

Parisuhteessa tai perheessäkin elävä voi olla yksinäinen vaikkei asu yksin. Luuletko että parisuhteessa elävällä on aina välittävä puoliso? Etkö lukenut siitä tapauksesta jossa vaimo makasi lattialla päiväkausia sairauskohtauksen saaneena, eikä aviomies auttanut, antoi kuolla siihen?

Ohis Yksinäisyys tarkoittaa minuat juuris itä, ettei kukaan välitä sinusta. - Yksin oleminen ja eläminen on sitten eria sia kuin tuo yksinäisenä oleminen. Nämä asiat: olla ja elää  yksin vs. mitä on elää la olla yksinäisenä menevät monelta joko tiettämättömyydestä tai puhtaasti ajattelemattomuutta tai vain nopeasti kirjoittuna sekaisin vaikka ovat hyvin kaukana toisistaan. Yksin olemine on monesti valinta yksinäisyys ja osattomaksi joutuminen ei.

Muuten ok juttu, mutta mistä hatusta tuo "etenkin naiselle"?

Itse luulisin olevan niin, että yksinoloa tarvitsevalle tekee yksinolo hyvää ihan sukupuolesta riippumatta. Siksi koen oudoksi tuon "etenkin naiselle"-kohdan.