"Yksinolo tekee hyvää ja on tarpeellista etenkin naiselle"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.

Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.

Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?

Koska parisuhde on vahva kulttuurinen normi, ja naisia (ja miehiä) painostetaan parisuhteeseen.

Ei minua kukaan painosta parisuhteeseen. Kyllä minun tuntemani naiset haluavat kumppanin, ei heitä mikään siihen painosta. En ole oikeassa elämässä kuullut yhdestäkään mielenterveydeltään terveestä sinkkunaisesta, joka sanoisi, että: "en todellakaan halua kumppania tai elää yksin". Toki traumatisoituneilla ihmisillä tilanne on juuri se, että sinkkuus on valinta peloista ja sisällä olevasta kivusta johtuen.

Ei kaikki ole samanlaisia. Liikut todella ahtaissa piireissä, jos et ole koskaan edes kuullut mielenterveestä sinkusta.

No, täällä on yksi.

Äläpä huijjjaaa!

Sillä naamalla liika seura tuskin on ongelma.

Näyttää kuusikymppiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itsellä on suuri tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kokea läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Minulla se kumpuaa ihan sisältä eikä ole minkään yhteiskunnan tms syöttämä tai pakottama.

Olen parisuhteessa, mutta minulla on vapaus harrastaa ja olla paljon itsekseni. En ole läheisriippuvainen enkä voi itse sietää, jos joku yrittäisi kontrolloida minua. Hyvä tasapaino. Vapautta, rauhaa, tilaa olla itsensä ja itsekseen.

Aikoinaan olin pitkään sinkkuna ja asuin yksin. Ja kyllä se oli surullista kun kaipasi rakkautta niin paljon. Nyt on hyvä näin. Mutta en mä minkään sosiaalisen pakotuksen seurauksena rakastunut.

Kauhean kylmiltä ja kyyniseltä monet kuulostavat. Sitäkö se yksinäisyys teettää?

Sinua selvästi pelottaa olla täysin itsenäinen ja elää yksin, mutta miksi teilaat muut, joille yksinasuminen - kuten tuon aloituksen artikkelin naiselle - on se mukavin olotila?

Muiden leimaaminen "kylmiksi ja kyynisiksi" vain koska eivät tunne ja ajattele juuri kuten SINÄ, on hyvin subjektiivinen näkökulma, etten sanoisi lapsellisen itsekeskeistä. Maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä jotka haluavat elää eri tavalla kuin sinä.

Olen kyllä asunut pitkään yksin eikä se pelottanut. Ja olen kyllä itsenäinen, mutta en niin kylmä sisältäni, ettenkö haluaisi antaa ja saada rakkautta. Kyynisiä kuvauksia parisuhteesta tai naisista niissä on tämä ketju täynnä.

En teilaa kenenkään haluja olla yksin, vaan toin esiin, että on mahdollista olla parisuhteessa, missä on tilaa hengittää, missä ei elä vain miehen kautta itsensä unohtaen.

Kylmyys ja kyynisyys paistaa monien jutuissa.

Minusta sinä vaikutat kylmältä ja kyyniseltä. Sun maailmaan ei mahdu kukaan muu kuin sinä, sä ja sun ajatukset. Pidät itseäsi lämpinänä ja rakastavana ihmisenä, mutta oikeastihan näyt haluavan vaan tuomita muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinolo rikkoo naisen mielenterveyden. Siksi artikkelin toimittajakin yrittää vimmatusti vakuutella itselleen ja muille, että yksin on hyvä olla ja kuitenkin samaan aikaan ruikuttaa, kun kaikki muut eivät hehkuta hänen sinkkuuttaan. Ei ole tasapainoisen ja hyvinvoivan naisen touhua tuollainen.

Sinkkuus ja yksinäisyys ovat eri asioita. Koska sinä ajattelet niitä yksi yhteen niin sehän kertoo vain sun peloista jäädä sinkuksi, kun ei olekaan ketään nostamassa sinua alhosta ylös ja viihdyttämässä sinua kun et selvästikään ole opetellut tekemään niitä vielä itse itsellesi. Omineen vapaaehtoisesti elävä on nimen omaan se tasapainoinen ja onnellinen arjessaan.

Minä en kirjoittanut sanaakaan yksinäisyydestä. Viestisi kertoo vain sinun heikosta lukutaidostasi ja oman mielesi sisällöstä, ei minun viestistäni tai minusta.

"Yksinolo rikkoo mielenterveyden". Siinähän se tuli heti alussa. Vapaaehtoisesti sinkku ja yksinasuva ei pode yksinäisyyttä eikä ole mielenterveydeltään rikki, ei nämä ole asioita jotka kulkevat käsi kädessä. Onko sulla kokemusta vapaaehtoisesta sinkkuudesta ja sen tuomasta mt- ongelmasta vai millä oletuksilla moista typeryyttä lauot? Mielenterveyden voi rikkoa miljoona muutakin asiaa, eikä sen menetys ole turvattu vaikka eläisi parisuhteessa, jopa onnellisessa sellaisessa.

Yksinolo on eri asia kuin yksinäisyys. Ärsyttävää tuollainen selittely, kun huomasit olleesi väärässä sen suhteen, että olisin muka kirjoittanut yksinäisyydestä. Olet tainnut viettää aikaasi yksin hieman liian kauan?

On toki mutta yksinolo ei ole synonyymi mielenterveysongelmille, etenkään vapaaehtoinen sellainen. Ja kiitos huolenpidostasi, asun yksin ja olen omissa oloissanikin kohtuudella yksin vaikka sosiaalinen olenkin enkä jämähdä kotiin. Totta puhuakseni tunsin itseni paljon yksinäisemmäksi entisessä parisuhteessani kuin nyt sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Näin yleisellä tasolla veikkaan, että muiden sinkkuudesta ärsyyntyvät ja sinkkua väkisin naittamaan pyrkivät ovat muutenkin kontrolloinninhaluisia ihmisiä, joiden mielestä kaikkien tulisi elää elämäänsä juuri sillä tavalla, kuin heidän mielestään on hyväksi. Taustalla voi olla jotain käsittelemättömiä turvattomuuden tunteita tai tunne siitä, ettei pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä ja elämään sitä niin kuin itse haluaisi. Sitä sitten kompensoidaan muiden elämään sekaantumisella.

Lisäksi osa ihmisistä nyt vain rakastaa draamaa ja pöhinää, koska kokevat saavansa siitä sisältöä omaan elämäänsä. Mikä sen helpompi draaman lähde, kuin yrittää löytää sinkulle puoliso siitä huolimatta, kaipaako sinkku puolisoa vai ei. Tai että onko kaavailtu puolisoehdokas edes yhteensopiva sinkun kanssa, saati oikeaa sukupuolta. Naittajille tyypillistä on olettaa, että kaikki ovat heteroita, jos näyttävät ulkoisesti "normaalilta" naiselta/mieheltä.

Siinä mielessä allekirjoitan otsikon väitteen, että monelle naiselle tekisi hyvää lakata elämästä elämäänsä muiden kautta ja alkaa määritellä itsensä muutenkin kuin vain tyttöystävänä, vaimona ja äitinä. Kenellekään ei ole hyväksi elää vain muiden tarpeita varten tai rakentaa minäkuvansa pelkän ulkoisen palautteen ja ulkoisten tekijöiden varaan.

Todella hyvin kirjoitettu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.

Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.

Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?

Koska parisuhde on vahva kulttuurinen normi, ja naisia (ja miehiä) painostetaan parisuhteeseen.

Ei minua kukaan painosta parisuhteeseen. Kyllä minun tuntemani naiset haluavat kumppanin, ei heitä mikään siihen painosta. En ole oikeassa elämässä kuullut yhdestäkään mielenterveydeltään terveestä sinkkunaisesta, joka sanoisi, että: "en todellakaan halua kumppania tai elää yksin". Toki traumatisoituneilla ihmisillä tilanne on juuri se, että sinkkuus on valinta peloista ja sisällä olevasta kivusta johtuen.

Ei kaikki ole samanlaisia. Liikut todella ahtaissa piireissä, jos et ole koskaan edes kuullut mielenterveestä sinkusta.

No, täällä on yksi.

Tunnen useita.

Monet olemme eläneet myös avioliitoissa, avoliitoissa tai vähintään olleet tai olemme parisuhteissa. Joillakin on (aikuisia) lapsia, toisilla ei. Emme vaan nyt enää elä yhdessä kenenkään kanssa, emmekä halua tilanteeseen edes muutosta.

Ihan koulutettuja ja onnellisia sekä tasapainoisia olemme. Itse asiassa ne parisuhteessa elävät tutut ovat useammin niitä joilla on aina jotain draamaa menossa.

Vierailija kirjoitti:

Olipa omituinen artikkeli. Mistähän tuonkin miesviha kumpuaa.

Tuo artikkeli ei käsittele miesvihaa vaan epäluuloja sinkkuna viihtyviä ja yksinasuvia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tekee reissutöitä, välillä tein itse reissutöitä ja kova ikävä oli oman kullan viereen. Meillä on kahdestaan todella kivaa, siksi tykkään asua mieheni kanssa. Jos en viihtyisi kumppanin kanssa yhdessä, niin en olisi hänen kanssaan lainkaan. Simple as that omalla kohdalla. Ei ole mitenkään välttämätöntä olla kenenkään kanssa yhdessä, ellei sopivaa löydy. Olen silti pitkälti parisuhdeihminen eli en varmaankaan viihtyisi yksin kovin hyvin. Mies tuo turvaa niin moneen asiaan.

Tilanne voisi olla toinen, jos miehesi tekisi kotoa käsin etätöitä.

Ei ole, hän tekee niitäkin. Ja olen nykyisin usein hänen mukanaan myös työmatkoilla, kun jäin pois omasta työstäni. Onko sitä vaikea uskoa, että pariskunta oikeasti viihtyy yhdessä? Tunnen nimittäin aika monta meidän kaltaista pariskuntaa.

Minäkin viihdyn mun mieheni kanssa, hän on mun paras ystävä. Ketään muuta en jaksa katsella paria tuntia kauempaa. Saan hänen kanssaan olla ihan juuri se kuka olen, ei tarvitse esittää tai yrittää mitään.

SILTI asuisin mieluummin yksin. Parisuhteen haluaisin kyllä pitää, mutta erillään asuen. Miehelleni tämä ei käy, hän on perinteisemmän parisuhteen kannalla. Mutta kompromisseja se sitten vaatii, mulla on oma makuu- ja työhuone, miehellä omansa. Mies on aika paljon poissa kotoa. Tai ei välttämättä kotoa, mutta puuhailee omiaan autotallissa. Työreissujakin on sun muuta, jolloin saan sitä yksinoloa jota kaipaan. Mikäli miehellä ei olisi niin paljon menoja ja harrastuksia, niin olisi pakko erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.

Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.

Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?

Koska parisuhde on vahva kulttuurinen normi, ja naisia (ja miehiä) painostetaan parisuhteeseen.

Ei minua kukaan painosta parisuhteeseen. Kyllä minun tuntemani naiset haluavat kumppanin, ei heitä mikään siihen painosta. En ole oikeassa elämässä kuullut yhdestäkään mielenterveydeltään terveestä sinkkunaisesta, joka sanoisi, että: "en todellakaan halua kumppania tai elää yksin". Toki traumatisoituneilla ihmisillä tilanne on juuri se, että sinkkuus on valinta peloista ja sisällä olevasta kivusta johtuen.

Ei kaikki ole samanlaisia. Liikut todella ahtaissa piireissä, jos et ole koskaan edes kuullut mielenterveestä sinkusta.

No, täällä on yksi.

Samaa mieltä. Jotenkin kertoo että AP:n linkittämän artikkelin ideat parisuhdenormista pitävät paikkansa: joidenkin palstallakin on pakko jankuttaa että yksinasuvat ovat mt-ongelmaisia surkimuksia.

Se ei minunkaan havaintojen mukaan pidä paikkaansa, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itsellä on suuri tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kokea läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Minulla se kumpuaa ihan sisältä eikä ole minkään yhteiskunnan tms syöttämä tai pakottama.

Olen parisuhteessa, mutta minulla on vapaus harrastaa ja olla paljon itsekseni. En ole läheisriippuvainen enkä voi itse sietää, jos joku yrittäisi kontrolloida minua. Hyvä tasapaino. Vapautta, rauhaa, tilaa olla itsensä ja itsekseen.

Aikoinaan olin pitkään sinkkuna ja asuin yksin. Ja kyllä se oli surullista kun kaipasi rakkautta niin paljon. Nyt on hyvä näin. Mutta en mä minkään sosiaalisen pakotuksen seurauksena rakastunut.

Kauhean kylmiltä ja kyyniseltä monet kuulostavat. Sitäkö se yksinäisyys teettää?

Kyllä on sisälukutaito huonolla tolalla, ei voi muuta todeta. Artikkelissa oli kyse VAPAAEHTOISESTI SINKKUINA VIIHTYVISTÄ naisista. Älä vertaa entistä, yksinäisyydessä vellonutta itseäsi näihin naisiin, kyse on ihan eri asioista. Ja ihan tiedoksi: Myös se vapaaehtoisesti sinkkuna elelevä kykenee ja osaa rakastaa, saa ja antaa rakkautta ja viettää pääsääntöisesti hyvin tervettä ja hyvinvoivaa elämää ystävien ja läheisten kanssa tai ylipäänsä sellaisten kanssa joita haluaa lähelleen.

Laitan aina treffipalstoilla yksinäisyyttään valittaville naisille viestin, että on vain hyvä kun olet yksin. Yksin on naisen paljon parempi olla ja yksin elämä on onnellisempaa.

Näin kertovat parisuhteessa olevat naiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinolo rikkoo naisen mielenterveyden. Siksi artikkelin toimittajakin yrittää vimmatusti vakuutella itselleen ja muille, että yksin on hyvä olla ja kuitenkin samaan aikaan ruikuttaa, kun kaikki muut eivät hehkuta hänen sinkkuuttaan. Ei ole tasapainoisen ja hyvinvoivan naisen touhua tuollainen.

Sinkkuus ja yksinäisyys ovat eri asioita. Koska sinä ajattelet niitä yksi yhteen niin sehän kertoo vain sun peloista jäädä sinkuksi, kun ei olekaan ketään nostamassa sinua alhosta ylös ja viihdyttämässä sinua kun et selvästikään ole opetellut tekemään niitä vielä itse itsellesi. Omineen vapaaehtoisesti elävä on nimen omaan se tasapainoinen ja onnellinen arjessaan.

Minä en kirjoittanut sanaakaan yksinäisyydestä. Viestisi kertoo vain sinun heikosta lukutaidostasi ja oman mielesi sisällöstä, ei minun viestistäni tai minusta.

"Yksinolo rikkoo mielenterveyden". Siinähän se tuli heti alussa. Vapaaehtoisesti sinkku ja yksinasuva ei pode yksinäisyyttä eikä ole mielenterveydeltään rikki, ei nämä ole asioita jotka kulkevat käsi kädessä. Onko sulla kokemusta vapaaehtoisesta sinkkuudesta ja sen tuomasta mt- ongelmasta vai millä oletuksilla moista typeryyttä lauot? Mielenterveyden voi rikkoa miljoona muutakin asiaa, eikä sen menetys ole turvattu vaikka eläisi parisuhteessa, jopa onnellisessa sellaisessa.

Yksinolo on eri asia kuin yksinäisyys. Ärsyttävää tuollainen selittely, kun huomasit olleesi väärässä sen suhteen, että olisin muka kirjoittanut yksinäisyydestä. Olet tainnut viettää aikaasi yksin hieman liian kauan?

On toki mutta yksinolo ei ole synonyymi mielenterveysongelmille, etenkään vapaaehtoinen sellainen. Ja kiitos huolenpidostasi, asun yksin ja olen omissa oloissanikin kohtuudella yksin vaikka sosiaalinen olenkin enkä jämähdä kotiin. Totta puhuakseni tunsin itseni paljon yksinäisemmäksi entisessä parisuhteessani kuin nyt sinkkuna.

Mulla on sama kokemus. Aviossa oli todella yksinäistä. Erohan siitä tuli ja sen jälkeen olenkin nauttinut yksin asumisesta. Ihanaa!

Ei kannata myöskään vetää toiseen ääripäähän eli sairastua "vahvuuteen". Siinä lähtee kaikki lämpö ja inhimillisyys ihmisestä. "Minä en tarvitse ketään minä en tarvitse ketään minä en tarvitse ketään".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itsellä on suuri tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kokea läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Minulla se kumpuaa ihan sisältä eikä ole minkään yhteiskunnan tms syöttämä tai pakottama.

Olen parisuhteessa, mutta minulla on vapaus harrastaa ja olla paljon itsekseni. En ole läheisriippuvainen enkä voi itse sietää, jos joku yrittäisi kontrolloida minua. Hyvä tasapaino. Vapautta, rauhaa, tilaa olla itsensä ja itsekseen.

Aikoinaan olin pitkään sinkkuna ja asuin yksin. Ja kyllä se oli surullista kun kaipasi rakkautta niin paljon. Nyt on hyvä näin. Mutta en mä minkään sosiaalisen pakotuksen seurauksena rakastunut.

Kauhean kylmiltä ja kyyniseltä monet kuulostavat. Sitäkö se yksinäisyys teettää?

Sinua selvästi pelottaa olla täysin itsenäinen ja elää yksin, mutta miksi teilaat muut, joille yksinasuminen - kuten tuon aloituksen artikkelin naiselle - on se mukavin olotila?

Muiden leimaaminen "kylmiksi ja kyynisiksi" vain koska eivät tunne ja ajattele juuri kuten SINÄ, on hyvin subjektiivinen näkökulma, etten sanoisi lapsellisen itsekeskeistä. Maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä jotka haluavat elää eri tavalla kuin sinä.

Olen kyllä asunut pitkään yksin eikä se pelottanut. Ja olen kyllä itsenäinen, mutta en niin kylmä sisältäni, ettenkö haluaisi antaa ja saada rakkautta. Kyynisiä kuvauksia parisuhteesta tai naisista niissä on tämä ketju täynnä.

En teilaa kenenkään haluja olla yksin, vaan toin esiin, että on mahdollista olla parisuhteessa, missä on tilaa hengittää, missä ei elä vain miehen kautta itsensä unohtaen.

Kylmyys ja kyynisyys paistaa monien jutuissa.

Parisuhteissa ja ihmissuhteissa joutuu AINA tekemään kompromisseja ja miettimään myös toisen tunteita ja haluamisia ja aikatauluja. Suhteessa on aina joustettava puolinnja toisin, jotta se menestyisi. Kaikki eivät halua tinkiä omasta ajastaan ja vapaudestaan. Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää? Ja korostan: Vapaaehtoisesti yksin oleva ei kaipaa sitä miestä vaan omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itsellä on suuri tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kokea läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Minulla se kumpuaa ihan sisältä eikä ole minkään yhteiskunnan tms syöttämä tai pakottama.

Olen parisuhteessa, mutta minulla on vapaus harrastaa ja olla paljon itsekseni. En ole läheisriippuvainen enkä voi itse sietää, jos joku yrittäisi kontrolloida minua. Hyvä tasapaino. Vapautta, rauhaa, tilaa olla itsensä ja itsekseen.

Aikoinaan olin pitkään sinkkuna ja asuin yksin. Ja kyllä se oli surullista kun kaipasi rakkautta niin paljon. Nyt on hyvä näin. Mutta en mä minkään sosiaalisen pakotuksen seurauksena rakastunut.

Kauhean kylmiltä ja kyyniseltä monet kuulostavat. Sitäkö se yksinäisyys teettää?

Kyllä on sisälukutaito huonolla tolalla, ei voi muuta todeta. Artikkelissa oli kyse VAPAAEHTOISESTI SINKKUINA VIIHTYVISTÄ naisista. Älä vertaa entistä, yksinäisyydessä vellonutta itseäsi näihin naisiin, kyse on ihan eri asioista. Ja ihan tiedoksi: Myös se vapaaehtoisesti sinkkuna elelevä kykenee ja osaa rakastaa, saa ja antaa rakkautta ja viettää pääsääntöisesti hyvin tervettä ja hyvinvoivaa elämää ystävien ja läheisten kanssa tai ylipäänsä sellaisten kanssa joita haluaa lähelleen.

Täytyypä sitä raivokkaasti todistella, miten lämpimiä ja rakastavia ovat.

Silti puheet parisuhteesta ja naisista niissä on pilkkaavia ja ilkeitä.

Mä en pidä yksinolosta. Tai onhan välillä ihan ok olla hetkiä itsekseen, mutta kyllä mä kaipaan seuraa. Ihanaa kun on mies vierellä jakamassa arkea.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itsellä on suuri tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kokea läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Minulla se kumpuaa ihan sisältä eikä ole minkään yhteiskunnan tms syöttämä tai pakottama.

Olen parisuhteessa, mutta minulla on vapaus harrastaa ja olla paljon itsekseni. En ole läheisriippuvainen enkä voi itse sietää, jos joku yrittäisi kontrolloida minua. Hyvä tasapaino. Vapautta, rauhaa, tilaa olla itsensä ja itsekseen.

Aikoinaan olin pitkään sinkkuna ja asuin yksin. Ja kyllä se oli surullista kun kaipasi rakkautta niin paljon. Nyt on hyvä näin. Mutta en mä minkään sosiaalisen pakotuksen seurauksena rakastunut.

Kauhean kylmiltä ja kyyniseltä monet kuulostavat. Sitäkö se yksinäisyys teettää?

Kyllä minä voin myöntää, että kun on pitkään sinkkuna ta iparemmin on aina joutunut tai saanut olla sinkku, niin kyllä mieleeni on välillä työntynyt hyvin ikäviä ja vastenmielisiä ajatuksia sekä naisista että koettuna itse inhona.

On erinomaisen turhauttavaa kun en pystry hahmottamaan tai näkemään miksi se on ollut juuri minun kohtalon joutua tai nyt kai pitäsi sanoa saada olla aina sinkkuna ja siten aina yksin. Onnekas olen ollut siinä, että olen saanut naisisa sentään kaveriksi ja ystävisk, vaikka ovatkin halunneet sittemmin jatkaa muutoin kun etenemällä kanssani parisuhteeseen. -

Toki olen itsekin antanut pakkeja, koska en minäkään -enää vusoiin- ole ollut valmis tai halukas etenemään parisuhteeseen kenen hyvänsä kanssa,

Kun jotkut ovat joskus kyselleet aiempien parisuhteiden määrää (en siis tapaa ottaa asiaa itse esille) niin luultavasti olisin päässyt vähemmällä, jos olisin päässyt vähemmällä jos olisin valehdellut kokemattomuuteni tosieksi. - Ei ole erityienn ansio tai meriitti, ettei ole ollut parisuhteessa noin 40 vuotiaana.

Toisaalta en ole varma haluaisinko edetä itse parisuhteeseen sellaisen kanssa, jolle "kokemattomuuteni" olisi ongelma ja vaikea hyväksyä. - Vertialun vuoksi toki itsekin olsin yllättynyt je anemmän ja vähemmän ennakkoluuloien, jos joku kertoisi olevansa suunnilleen yhtä kokematon kuin minä itse.

Silti ei ole ollut mieltä ylentävää kuulla joidenkin ajoittain aika vihlaiseviakin kommenteja "kokemattomuuttani" kohtaan, josita lievempiä ovat olleet kyselyt siitä, että olenko mahd bi-seksuaali, joka haluaisi vaiheeksi suhteen naisen kans kun ei ole mieten kans vakiintunut

Tai olenko homo. joka etsii vain kulissia tai olenko koulukiusattu ja tai olenko / olenko ollut jonkun uskovainen tai muun ismin tai aatteen oma, joka estäsi/ olisi estänyt esiaviolliset parisuhteet? 

Mutta onneksi on myös heitä, joita ei "kokemattomuuteni" ole isommin hetkauttanut, vaan juttumme on saattanut edetä luontevasti ja isommitta mutkitta eteenpäin.

Friendzonella on ollut enimmälseen oikein antoisaa ja mukavaa mutta olisihan se yksi ja erityinenkin enemmän kuin mukavaa löytää. - Toisaalta yhä useammin huomaan kysyväni. että mitä oikeastaan menettäsin, jos eläisin loppuikänikin sinkkuna? Silti huomaan myös, että itse on yritettäv jaksaa olla aktiivinen ja reipas, koska ellen ole, niin on ilmeien vaara, että yksin eloni muuttuisi yksinäisyydeksi, jota ei välttämättä parisuhde pelkästään poista mutta jos jotain sinkkuna olo on opettanut, niin tiedon siitä, että pärjään myös yksinkin; minulla ei ole tarvetta pariutua vain pariutumsien vuoksi. 

Harmittaa kuitenkin välillä kun tuntuu, että osalle sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa oleva mies on vain satu olento, joka on ihan hyvä tyyppi mutta kyllä siinä varmasti on jotain vikaa ja piilevää haittaa ja ongelmaa, koska jollei olisi, niin kyllä se oliisi päässyt parisuhteeseen.

Toki myönnänsenkin, että vaikka en ole ksokaan ollut erityisen intro (tai ekso)-vertti, niin eläessäni ole juurikaan käyttänyt energiaani siihen. että hakemalla hakisin ja metsästäisn itselleni mahd. kumppania.

Löydän ja kohtaan Hänet, jos niin on tarkoitettu. Ellen, niin elän ja olen sinkkuna kuten tähänkin asti. Parisuhde on kuitenkin itselleni enempi mahdollsiuus kuin velvollisuus; ei sellaien "suoritus. että siihen pitäsi hampaat irvessä pyrkiä tai kuvitella, että jollain olisi velvollsiuus asettua parisuhteeseen kanssani, kun olen kuitenkin aika hyvä kokonaisuus vaikka itse sanonkin.

Vierailija kirjoitti:

Sillä naamalla liika seura tuskin on ongelma.

Näyttää kuusikymppiseltä.

Kun ei toisen tapa elää miellytä niin mennään henkilökohtaisuuksiin, kypsymätöntä ja säälittävää. Vanhenemiselta et säästy sinäkään. Terveissä ja kypsissä ihmissuhteissa pääosaa näyttelee ihan jotkin muut arvot kuin ulkoinen status, tulet tämän kyllä oppimaan kantapään kautta.

Mä erosin keväällä melkein 10 vuotta kestäneestä suhteesta. Ero oli mulle yllätys ja melkoinen shokki ja alkuun meni ihan sumussa. Nyt olen jo useamman viikon nauttinut kun voi olla ja mennä vapaasti. Eikä ole kukaan valittamassa, että mitä sä olet taas tilannut. Eikä ole kukaan pitämässä mykkäkoulua. En voi enää edes kuvitella, että oltaisiin miehen kanssa yhdessä.

En ole nyt parisuhdetta vailla, mutta voisin treffeillä käydä. Olen Tinderissä ja Badoossa, mutta vielä en ole ketään treffannut, mutta joidenkin kanssa kirjoittelen. Seksiä olen saanut muutaman kerran eräältä vanhalta tutulta ja ensimmäinen kerta oli kyllä todella virkistävää niin fyysisesti kuin henkisesti. Nosti itsetuntoa huomattavasti. Oli vain aluksi outoa antaa jonkun toisen miehen koskea ja suudella kun kuitenkin monta vuotta olin saman miehen kanssa. Vanha tuttu tuo panokumppani on seksin saralta, mutta meidän viime kerrasta oli kuitenkin pitkä aika.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata myöskään vetää toiseen ääripäähän eli sairastua "vahvuuteen". Siinä lähtee kaikki lämpö ja inhimillisyys ihmisestä. "Minä en tarvitse ketään minä en tarvitse ketään minä en tarvitse ketään".

Tällähän ei ole mitään tekemistä yksinasumisen kanssa.