Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään
Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.
Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.
Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.
Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.
Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.
Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.
En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.
On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.
Kommentit (417)
Vierailija kirjoitti:
Tarrapaikka? On mekin keskituloiset jouduttu semmoseen joskus turvautumaan kun pojilla menee kengät rikki viikossa.
Tuossa alkuperäisessä jutussa ihmetyttää se, että lapsen kenkiä ei ole varaa korjata tai ostaa kirpparilta uusia. (1-3€)
Mutta äiti vetää röökiä..
Miksi kaikki m4nn€t polttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.
Vaikka ei olisi koskaan olleet jalassakaan, kun eivät mahtuneet. Sinä tulet aina olemaan köyhä, ja hyvästä syystä.
Ja paskat mitään koskaan ole olleet jalassakaan. Kukaan ei osta lapselleen liian pieniä kenkiä ja jätä niitä palauttamatta kauppaan. Jos muutama hölmö näin pari kertaa vuodessa tekee, niin se ei kirppareita käytä tuliteristä kengistä! Ja edullisestihan suomalaisilla kirppareilla ei ikinä mitään uutta myydä, sen nyt tietää tyhmäkin, kun kaatopaikkaveroisesta nukkavierusta jätteestä pyydetään niissä huikeita hintoja. Älä viitsi keksiä tuollaista paskaa.
Niitä vääränkokoisia tuleekin lahjaksi. Ilman kuittia.
Ei todellakaan tule. Kukaan ei ole niin tyhmä, ettei säilytä kuittia. Ja ilman sitäkin palautus onnistuu. 🤣 Lopettakaa nyt jo noiden typerien satujen keksiminen.

Sulle ei taida tulla lahjoja kuittien kanssakaan. En ihmettele.
Ei ihmiset säilytä kuitteja. Niistä kun voisi vaikka näkyä, että tuote on edullinen ale-tuote, eikä siis (muka) sovi lahjaksi. Normaaleihin perheisiin näitä vääränkokoisia vaatteita kyllä tulee.
Toikin akka jättäisi parin päivä tupakat ostamatta, olisi jo rahat kenkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.
Vaikka ei olisi koskaan olleet jalassakaan, kun eivät mahtuneet. Sinä tulet aina olemaan köyhä, ja hyvästä syystä.
Ja paskat mitään koskaan ole olleet jalassakaan. Kukaan ei osta lapselleen liian pieniä kenkiä ja jätä niitä palauttamatta kauppaan. Jos muutama hölmö näin pari kertaa vuodessa tekee, niin se ei kirppareita käytä tuliteristä kengistä! Ja edullisestihan suomalaisilla kirppareilla ei ikinä mitään uutta myydä, sen nyt tietää tyhmäkin, kun kaatopaikkaveroisesta nukkavierusta jätteestä pyydetään niissä huikeita hintoja. Älä viitsi keksiä tuollaista paskaa.
Niitä vääränkokoisia tuleekin lahjaksi. Ilman kuittia.
Ei todellakaan tule. Kukaan ei ole niin tyhmä, ettei säilytä kuittia. Ja ilman sitäkin palautus onnistuu. 🤣 Lopettakaa nyt jo noiden typerien satujen keksiminen.
Todellakin tulee. Et koskaan tätä palstaa ole lukenut?
Me saatiin lapsille ihan jatkuvasti joko D-mitoitusta (hoikat lapset) tai liian pieniä (pakkomielle uskoa kaupan myyjää tai mutua ennemmin kuin äitiä) ja aina ilman kuittia, koska ei haluttu että ne vaihdetaan.
Edelleen on vieläkin kolmet talvikengät odottamassa, että saan ne vietyä, kun koronan takia en pariin vuoteen käyttänyt kirppistä.

Joo. Mummo on vähän seniili, ja ostaa kun näkee kivat kengät. Kokoa ei siinä just muista, eikä ota kuittia, kun siinä "ikävästi" näkyy raha. Ei tarkoita pahaa, mutta sen ostokset on käyttökelpoisia tosi harvoin. Ihan perus.
Eikä täällä kukaan ole sanonut, että mitään littaanastuttuja kenkiä kenenkään kannattaisi ostaa.
Jos ei halua ostaa kirppikseltä kenkiä, ostaa sitten sopivankokoiset kumpparit edes. Parempi nekin on kuin reikä kengässä.
Voi kunpa tämä koko ketju poistettaisiin. Ihan täynnä vihapuhetta, jälleen kerran.
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa tämä koko ketju poistettaisiin. Ihan täynnä vihapuhetta, jälleen kerran.
Ei ole, vaan järkipuhetta, joka aina hukkuu, kun tästä asiasta puhutaan.
Jos ei halua ostaa kirppiskenkiä niin esimerkiksi Rustasta saa crocsintapaiset joissa tarkenee pakkasiin asti kun laittaa villasukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.
Vaikka ei olisi koskaan olleet jalassakaan, kun eivät mahtuneet. Sinä tulet aina olemaan köyhä, ja hyvästä syystä.
Köyhän ajattelutavan kyllä tunnistaa. Ei voi ostaa kirpparilta, kun muut vie parhaat (itse ei saata vaivautua). Tai jalka kasvaa virhe-asentoon kengässä, joka koskaan ei ole ollut kenenkään toisen jalassa, kun on jo saataessa ollut väärän kokoinen. Mitään omaa vastuuta mistään ei ole, koskaan.
Lasten harrastukset ja vaatteet pitäisi todella saada korvamerkittyinä. Tai käy kuten viime joulukuussa, kun haastateltiin köyhiä jotka sai tuplalapsilisät: aikuiset meni rahalla kahdestaan risteilylle, lapset ei saaneet mitään. Tämän vuoksi ne lasten harrastukset ja muut pitäisi mennä niin, ettei vanhemmat pysty niitä vetämään välistä.
Sossu tukee jo nyt lasten harrastuksia ja sieltä saadaan kaiken maailman jouluruokasitoumuksia myös. Ongelma näissä on se, että porukka saa tuon kaiken lakisääteisen päälle eli tarveharkintana. Jolloin ne "omat" rahat laitetaan kynsihuoltoihin ja risteilyihin, koska ei tarvitse ostaa lapsille mitään. Sama sen tuplalapsilisän kanssa, osalla meni rahat juuri kampaajalle, kosmetologille ja kynsihuoltoon koska "eihän lapset sitä tiedä".
Yhtä moraalitonta on sijoittaa lapsilisät. Jos on varaa sijoittaa se satanen per lapsi, niin silloin on varaa myös luopua koko lapsilisästä. Eli hyvätuloisilta lapsilisät pois. Siinähän valtio säästää jo pitkän pennin.

Nimenomaan hyvätuloisia pitäisi kannustaa lisääntymään kaikin keinoin. Köyhiltä kaikki tuet pois niin lakkaavat lisääntymästä ja kuormittamasta.
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Noni talousongelmat ratkeaa heti, kun valmistuu.
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi opiskelu? Sellaiselle alalle, joka työllistää.
Sairaanhoitajaksi aikoo.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tapana ollut tehdä juoksulenkkareille niin että teippaan jesarilla ympäri. Jos pohjaan tulee reikä, niin pahvia väliin tai jotain kumia tai muovia ja jesaria. Jesari pitää uusia koska se kuluu puhki.
Tulot on 10e tuntipalkka, joten uudet lenkkarit kykenee ostamaan noin kerran viidessä vuodessa.
Vuoden jälkeen lenkkarit alkaa olla aika paskana. Juoksen viikossa parhaimmillaan 200km.
Normaalisti kilometrimäärä vaihtelee sään ja töiden mukaan 100-150km viikko.
Harmittaa kun lenkkarit on niin kalliita, mutta juokseminen on sinällään edullista. Olen juossut joskus paljain jaloinkin säästääkseni. Voittaisin helposti kilpailujakin, mutta ei ole varaa kilpailla.
Mun kokemuksella voi todeta että ei lenkkarit tee susta juoksijaa tai ei kengät tee kävelijää.
Voit helposti olla muita parempi ja näyttää sen heille ohittamalla heidät näyttävästi jesarit lenkkitossuista rempsottaen.
Muutenkaan en suosittele ostamaan kenkiä, niitä voi löytyä roskiksista tai roskakatoksista hyljättynä.
Joskus kannattaa käydä bussiasemilla ja kysellä onko mahdollisesti "mun kengät" jäänyt.
Milloin mistäkin. Yleensä aina löytyy jotain mitä joku "rikas" ei ole jaksanut käydä hakemassa.
Sen verran tuntuisi löysää rahaa olevan monella että jättävät vaatteitaan milloin minnekin.
Kyllä voisi verotusta jatkaa samaan malliin mun puolesta.
Juoksijana mun on vaikea uskoa että kukaan pystyisi juoksemaan lenkkitossun pari senttiä paksun pohjan täysin puhki. Sitä ennen luultavasti kengän päällinen on jo niin rikki että kenkä ei pysy jalassa edes jesarilla.
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa tämä koko ketju poistettaisiin. Ihan täynnä vihapuhetta, jälleen kerran.
Realismia!
Vierailija kirjoitti:
Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.
Kaikkein järkevin lukumäärä olisi nolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.
Vaikka ei olisi koskaan olleet jalassakaan, kun eivät mahtuneet. Sinä tulet aina olemaan köyhä, ja hyvästä syystä.
Köyhän ajattelutavan kyllä tunnistaa. Ei voi ostaa kirpparilta, kun muut vie parhaat (itse ei saata vaivautua). Tai jalka kasvaa virhe-asentoon kengässä, joka koskaan ei ole ollut kenenkään toisen jalassa, kun on jo saataessa ollut väärän kokoinen. Mitään omaa vastuuta mistään ei ole, koskaan.
Lasten harrastukset ja vaatteet pitäisi todella saada korvamerkittyinä. Tai käy kuten viime joulukuussa, kun haastateltiin köyhiä jotka sai tuplalapsilisät: aikuiset meni rahalla kahdestaan risteilylle, lapset ei saaneet mitään. Tämän vuoksi ne lasten harrastukset ja muut pitäisi mennä niin, ettei vanhemmat pysty niitä vetämään välistä.
Kirppareilla ei edelleenkään ole kaikille saataville edullisia ja uusia kenkiä. Niitä on tarjolla ihan minimaalisesti, silloin tällöin ja se on ihan onnenkantamoinen jos sellaiset löytää ja ehtii saamaan. Lähde nyt koluamaan kirppareilta upouusia, edullisia kenkiä akuuttiin tarpeeseen reikäisten kenkien tilalle! Koita nyt jo lopettaa tuo vääristely.
Vaikka köyhä onkin, ei tarvitse haluta vahingoittaa lastaan käytetyillä kengillä, jotka tekevät mm. virheasentoja kasvaviin jalkoihin.
Mun lapset on kyllä ihan hyvin pärjänneet elämässä kirpparivaatteet ja kirppari kengät jalassa. Eikä niillä ole virheasentoja jaloissa. Kuules armeijassa pojat käyttävät myös vanhoja , käytettyjä kenkiä. Eikä se ole este menolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi opiskelu? Sellaiselle alalle, joka työllistää.
Sairaanhoitajaksi aikoo.
Eli aattelee olla ikiopiskelija vuosikausia? Ja me maksamme.
Jos annat tällaselle mammalle 100e lasten vaatteita varten se ostaa itelleen jotain kivaa ja lapselle loppukolikoilla kirppiskengät.
Jos annat sille hyvät käytetyt kengät se valittaa että liian huonot.
Jos annat sille uudet kengät se myy ne torissa ja ostaa itselleen jotain kivaa ja lapselle
Vierailija kirjoitti:
Jos hän olisi töissä, he joutuisivat tinkimään elintasostaan vielä enemmän, siinä on tämän asian pointti.
Ainakaan meidän duunin palkoilla ei tuollaisia asuntoja, sisustuksia ja autoja hankita mitä heillä oli.
Niin. Sisustuksia, autoa voi myydä että saa lapsille kengät. Niin muutkin tekevät.