Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään
Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.
Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.
Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.
Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.
Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.
Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.
En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.
On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.
Kommentit (417)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit.
Niin, ajattelepa sitä, että sinä olet niiden varassa, jotka heittävät pois uudenveroisia kenkiä. Jos kukaan ei tekisi niin, sinulla ei olisi mitään, mitä hakea kirppareilta.
Täh? Kirppikset ovat kierrättämistä. Järkevää rahankäyttöä. Eihän siinä mistään armopaloista ole kyse. Miten joku voi olla noin pihalla???

Tuossa puhuu köyhä. Ei ne kirpparin kengät ole huonompia siksi, että ovat jääneet vääränkokoisiksi. Aika monta lahjaksi saatua lastenvaatetta on meilläkin laitettu kierrätykseen ihan uutena, kun ovat olleet väärän kokoisia tai muuten sopimattomia.

No kun se on köyhä, ei se kierrätä. Tästä oli ihan tutkimuskin, köyhät ei osaa kierrättää (ei ne osaa taloutta muutenkaan). Pitää olla aina uutta kaupasta, tai "luullaan köyhäksi". Miten niin luullaan, nehän on köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit.
Niin, ajattelepa sitä, että sinä olet niiden varassa, jotka heittävät pois uudenveroisia kenkiä. Jos kukaan ei tekisi niin, sinulla ei olisi mitään, mitä hakea kirppareilta.
Tuossa puhuu köyhä. Ei ne kirpparin kengät ole huonompia siksi, että ovat jääneet vääränkokoisiksi. Aika monta lahjaksi saatua lastenvaatetta on meilläkin laitettu kierrätykseen ihan uutena, kun ovat olleet väärän kokoisia tai muuten sopimattomia.
Minulta on mennyt hyväkuntoisia kenkiä kirppikselle ihan vaan siitä syystä, että vaikka minulla on kaksi tyttöä, heillä on ikäeroa 2,5 vuotta, jolloin sen esikoisen talvikengät ei olleet koskaan talviaikaan sopivia, vaan kesällä ja päinvastoin.
Samaten on lahjaksi saatuja vääränkokoisia vaatteita mennyt myyntiin, kun on tuotu jo kuopuksellekin valmiiksi liian pieniä tai sitten ihan väärää mitoitusta hoikille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Hepo vermoon juoksemaan. Alkaa massia tulla.
Mikä hepo??
Vierailija kirjoitti:
Täällä on taas kerran mennyt koko artikkelin ja A-studion aiheen pointti ohi. Puhutaan vain romaneista, kengistä ja kirppareista, kun kyse on siitä, että hallitus kaavailee todella isoja leikkauksia lapsiperheiden sosiaaliturvaan, mikä tarkoittaa sitä, että yhä useampi lapsi joutuisi elämään köyhyydessä.
Onko siis oikein olettaa, että vastaajille on ok, että tehdään useita leikkauksia, jotka osuvat samoille perheille? Että on ok, että lapsiperheköyhyys lisääntyy vauhdilla Suomessa? Ihan sama, kunhan vain saa päteä omilla vanhemmustaidoillaan, "oikealla koulutuksellaan", hyvillä kirpparilöydöillään jne.?
Mikä teidän ongelmanne on?
Unohdat nyt, että samalla kun leikkauksia tehdään, on lisätty rahaa toimeentulotukeen. Itse en pidä sitä mitenkään järkevänä enkä kannatettavana toimena mutta näin vaan on.
Mitä tulee lapsiperheköyhyyteen, se on vakava asia. Mutta. Jokaisella vanhemmalla on vastuu omista lapsistaan ja tässä elämänhallinta on isossa osassa. Monet vanhemmat ostavat tukipäivänä tilin tyhjäksi kaikenlaista mitä eivät tarvitse ja sitten ihmetellään kun lapsi ei saa tarvitsemaansa vaattetta tai tarviketta.
Yhteiskunta ei kuitenkaan voi määrätä mihin aikuiset tukensa käyttävät. Muutenhan tukia saavat saisivat maksusitoumuksia eri paikkoihin, joista ostaa lapsille ruokaa ja vaatteita. Mikä ei olisi lainkaan huonompi juttu, koska sitten ainakin saisivat ne.
Ja sanomattakin selvää, että vaikka esimerkiksi lapsilisä nostettaisiin tonniin per kuukausi per lapsi, niin vanhemmat saisivat sen viikossa kulumaan. Elämänhallinta ja aito tahto laittaa lapset ensimmäiseksi puuttuu monelta vanhemmalta eikä siihen pysty puuttumaan oikein mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.

Ja tässä linkissä vielä asiantuntijatodistetta väittämilleni. Että ostakaapa vaan lapsillenne niitä käytettyjä kenkiä, niin niiden käyttö aiheutta pahimmillaan fyysistä vahinkoa.
Vääränlainen jalkaterän asento voi pahimmillaan tarttua käytetystä kengästä uudelle käyttäjälle.
https://yle.fi/a/3-10067246
Jos joku tarvitsee lisää vinkkejä, niin torista löytää halvalla lastenvaatteita ja kenkiä. Itse tarjoan monesti myös ilmaiseksi vaatetta ja aina joku hakee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.
Siellä kirppiksella on kuule ihan uusiakin kenkiä. Ja parempi vaihtoehto ne on kuin reikä kengässä.
Uudet perus lenkkarit ei paljoa maksa.

Juu, jul ihan varmasti onkin, ihan pilvin pimein, kaikille vähävaraisille! Seli, seli. Juu, on se virheasento vaan parempi vaihtoehto, kuin että kaikilla olisi varaa uusiin kenkiin lapselleen, reikäisten tilalle.

Vaikka ei olisi koskaan olleet jalassakaan, kun eivät mahtuneet. Sinä tulet aina olemaan köyhä, ja hyvästä syystä.

TEE VAIN YKSI LAPSI JOS OLET KÖYHÄ TUMPULA. MIELELLÄÄN EI SITÄKÄÄN.

Ja paskat mitään koskaan ole olleet jalassakaan. Kukaan ei osta lapselleen liian pieniä kenkiä ja jätä niitä palauttamatta kauppaan. Jos muutama hölmö näin pari kertaa vuodessa tekee, niin se ei kirppareita käytä tuliteristä kengistä! Ja edullisestihan suomalaisilla kirppareilla ei ikinä mitään uutta myydä, sen nyt tietää tyhmäkin, kun kaatopaikkaveroisesta nukkavierusta jätteestä pyydetään niissä huikeita hintoja. Älä viitsi keksiä tuollaista paskaa.

Köyhän ajattelutavan kyllä tunnistaa. Ei voi ostaa kirpparilta, kun muut vie parhaat (itse ei saata vaivautua). Tai jalka kasvaa virhe-asentoon kengässä, joka koskaan ei ole ollut kenenkään toisen jalassa, kun on jo saataessa ollut väärän kokoinen. Mitään omaa vastuuta mistään ei ole, koskaan.
Lasten harrastukset ja vaatteet pitäisi todella saada korvamerkittyinä. Tai käy kuten viime joulukuussa, kun haastateltiin köyhiä jotka sai tuplalapsilisät: aikuiset meni rahalla kahdestaan risteilylle, lapset ei saaneet mitään. Tämän vuoksi ne lasten harrastukset ja muut pitäisi mennä niin, ettei vanhemmat pysty niitä vetämään välistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.
Vaikka ei olisi koskaan olleet jalassakaan, kun eivät mahtuneet. Sinä tulet aina olemaan köyhä, ja hyvästä syystä.
Ja paskat mitään koskaan ole olleet jalassakaan. Kukaan ei osta lapselleen liian pieniä kenkiä ja jätä niitä palauttamatta kauppaan. Jos muutama hölmö näin pari kertaa vuodessa tekee, niin se ei kirppareita käytä tuliteristä kengistä! Ja edullisestihan suomalaisilla kirppareilla ei ikinä mitään uutta myydä, sen nyt tietää tyhmäkin, kun kaatopaikkaveroisesta nukkavierusta jätteestä pyydetään niissä huikeita hintoja. Älä viitsi keksiä tuollaista paskaa.
Niitä vääränkokoisia tuleekin lahjaksi. Ilman kuittia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noihin omiin vermeisiin on kuitenkin ollut varaa, ei kai ne ilmaisia ole.
Nuo omat vermeet maksaa kuitenkin yhteiskunta.
http://romanitar.blogspot.com/2010/10/paljon-puhuttanut-asia-romaninais…
Yhteiskunta voisi tästä asiasta säästää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ostan kirppiksiltä lapsille kenkiä ja vaatteita ihan varalle ja varmuuden vuoksi, 1-8 eurolla olen saanut uudenveroisia kenkiä, mm. merkkilenkkarit, goretex-kengät ja kumpparit. Aina löytyy kaapeista jotain. Jos ovat vielä numeron liian isot, laitan pohjallisen. Ihan muotilelujakin meillä on kirppiksiltä.
Juu, ihan varmasti löydätkin. Kirppikset ei kuule tasan ole pullollaan käyttökelpoisia kenkiä tai vaatteita, eikä todellakaan edullisia sellaisia. Ne vähät mitkä on menevät äkkiä niille, jotka kiertävät kirppareita melkeinpä työkseen. Lisäksi käytetyt kengät ovat kasvavan lapsen ja nuoren jalalle pahaksi. Ne ovat jo JONKUN TOISEN jalkaan muotoutuneet. Ties mitä virheasentoja tai lättäjalkoja niistä seuraa.
Vaikka ei olisi koskaan olleet jalassakaan, kun eivät mahtuneet. Sinä tulet aina olemaan köyhä, ja hyvästä syystä.
Ja paskat mitään koskaan ole olleet jalassakaan. Kukaan ei osta lapselleen liian pieniä kenkiä ja jätä niitä palauttamatta kauppaan. Jos muutama hölmö näin pari kertaa vuodessa tekee, niin se ei kirppareita käytä tuliteristä kengistä! Ja edullisestihan suomalaisilla kirppareilla ei ikinä mitään uutta myydä, sen nyt tietää tyhmäkin, kun kaatopaikkaveroisesta nukkavierusta jätteestä pyydetään niissä huikeita hintoja. Älä viitsi keksiä tuollaista paskaa.
Kuule, normaaleilla perheillä on mummoja ja kummeja, jotka kyllä ostavat ihan väärän kokoistakin, tai muuten sellaista ettei lapset halua käyttää. Näin meilläkin, ne menee sitten kirpparille, ihan käyttämättöminä.
Eikö haastatellun lapsella ole yhtään sukulaista, joka voisi kengät ostaa, kun vanhemmat kerran on asiat r yssineet? Noillahan se suku on kuulemma niin tärkeä, luulisi kymppi kenkiin irtoavan.
Ei kirppiksillä myydä pois heitettyjä kenkiä, vaan kenkiä jotka on käyneet pieniksi. Ei siinä silloin kenenkään varassa ole, vaan vain osa lapsiperheiden yhteisöä.
Siinä sen sijaan olet muiden varassa kun mökellät neljä lasta ja kerjäät aina vaan lisää tukia töppöjesi takia.