Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään
Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.
Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.
Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.
Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.
Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.
Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.
En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.
On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.
Kommentit (417)
Mistä te tiedätte, miten paljon tuo mies on ollut aiemmin töissä? Itse tunnen / tiedän töissäkäyviä romanimiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.
Ehkäisy voi pettää.
Ai kolme kertaa????
Vierailija kirjoitti:
Mistä te tiedätte, miten paljon tuo mies on ollut aiemmin töissä? Itse tunnen / tiedän töissäkäyviä romanimiehiä.
Rouvan puheista.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te tiedätte, miten paljon tuo mies on ollut aiemmin töissä? Itse tunnen / tiedän töissäkäyviä romanimiehiä.
Nainen kertoo miehen olleen neljä vuotta työttömänä. Ankeaa on ollut.
Silti se neljäskin mukelo on ollut pakko vääntää toivottomaan tilanteeseen.
En kyllä ymmärrä yhtään.
Puhelinmyyntityötä on jatkuvasti tarjolla ja pientä vastuuta voi kantaa muutenkin alasta jota lähtee opiskelemaan.
Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaisin klarnalla edulliset kengät ja ottaisin pikatoimituksen. Vanhan kengän reiän yrittäisin paikata tai ottaisin toiset kengät tilalle vähäksi aikaa jos olisi.
Oma poikani sai vähän aikaa käyttää syyslenkkareita kesällä, kun kesälenkkarit jäi isänsä luo.
Saanko kysyä, että mitkä on syyslenkkarit ja miten ne eroavat normaaleista lenkkareista? Meillä lapsella on puolet vuodesta arkikäytössä parit eri kengät, parit sandaalit ja kumisaappaat. Talvella on kumisaappaat, talvikengät ja talvisaappaat.
Ne on sellaiset vedenpitävät goretexkengät/lenkkarit, joissa on usein korkeampi varsi.
Köyhillä ei saisi olla edes televisiota eikä tietokonetta eräiden AV-palstalaisten mielestä.
Joko on kaikki Suomen varakkaat vanhukset putsattu kun kansallispukuiset valittaa köyhyyttään?
Menköön kirpputorille ja ostakoon lapselle kengät sieltä. Rahat voi kerätä roskiksista pulloja keräämällä. ei pidä olla avuton.
Itse elin 1990 luvulla todella köyhänä ja aina lapsilla oli ehjät kengät, toki kirpputorilta ostettuna.
Voi myydä kodista jonkun tavaran pois, että saa kengät lapselle jos ei viitsi pulloja kerätä.
Vierailija kirjoitti:
Köyhillä ei saisi olla edes televisiota eikä tietokonetta eräiden AV-palstalaisten mielestä.
Ei saisikaan.
Ensin pitää hankkia kengät lapselle, myydä vaikka se auto pois. Auto on turhake.
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
On siinä kaalee keksiny huithapeli-ammatin jota "opiskella"
Vierailija kirjoitti:
Köyhillä ei saisi olla edes televisiota eikä tietokonetta eräiden AV-palstalaisten mielestä.
Ei mullakaan ole televisiota
Vierailija kirjoitti:
Monilla köyhillä syynä köyhyyteen on ammatti joka ei työllistä tai jos työllistää niin sitten siitä maksetaan orjapalkkaa.
Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni jotka käskivät lukioiässä minun, tyttärensä , opiskella ammatin mistä maksetaan ja joka työllistää. Ja käskivät pitää harrastukset harrastuksena.
No, opiskelin diplomi-insinööriksi ja saan todella hyvää palkkaa. Ja on muitakin työllistäviä ammatteja. Tuon rouvan opiskelema terapeuttinen sielunhoito on verorahojen haaskausta. Rouva olisi voinut opiskella vaikka veturinkuljettajaksi VR:llä ja palkka on noin 5000 kuussa ja sitä voi tehdä hame päällä.
Joku insinööri typerys hehkuttaa taas omaa suuruuttaan palstalla.
Kyse on elämänhallinnasta joka on hukassa perheellä. Tulot ja menot pitää olla tasapainossa. Auton myymisellä saa monta paria kirpputorilta kenkiä lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla köyhillä syynä köyhyyteen on ammatti joka ei työllistä tai jos työllistää niin sitten siitä maksetaan orjapalkkaa.
Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni jotka käskivät lukioiässä minun, tyttärensä , opiskella ammatin mistä maksetaan ja joka työllistää. Ja käskivät pitää harrastukset harrastuksena.
No, opiskelin diplomi-insinööriksi ja saan todella hyvää palkkaa. Ja on muitakin työllistäviä ammatteja. Tuon rouvan opiskelema terapeuttinen sielunhoito on verorahojen haaskausta. Rouva olisi voinut opiskella vaikka veturinkuljettajaksi VR:llä ja palkka on noin 5000 kuussa ja sitä voi tehdä hame päällä.
Tämä, tämä ja tuhat kertaa tämä!
Minulla on ystävä, jonka lukioaikaisessa perheessä hän kävi koulun jälkeen torilla hakemassa mitä milloinkin "euron pusseja" (niitä mitä huomenna ei enää saisi myytyä) ja ruoka tehtiin sen perusteella mitä torilta halvalla sai.
Opo kysyi, minne hän aikoo hakea, varmaan johonkin "taide"-painopisteeseen?
Tyttö sanoi, ettei todellakaan. Hän tietää mitä se tuo tullessaan arkeen. Hän hakee tekniselle alalle (mikä oli hånen "vaikein" opittava..) koska hän haluaa varmistaa työt ja kelvollisen palkan. Harrastukset sitten erikseen.Valmistui koodariksi, ensimmäisen työn palkka nyt n 4000€.
Taas joku tekniikkaa ihannoiva tyyppi manipuloi täällä oman arvomaailmansa teesejä, naiset tekniselle alalle.
Eipä todellakaan kiinnosta mutterit tai matematiikka! Hyi hitto!
Kyse on elämän hallinnan puuttumisesta. Tulot pitää olla yhtä suuret kuin menot. Ei elämä ole onnellista jos on "hyvä palkka", jos työ on vittumaista asparger koodaajan työtä.
Älä tyrkytä palstalla omia vääristyneitä arvojasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttista sielunhoitoa??
Sitä antaa yleensä papit. Harvemmin ovat rahapulassa -tai kansallispuvun hameessa.
Niin varmaan harvemmin romanihameessa, koska romaneita on vain noin 10 000 Suomessa ja Suomen väkiluku on yli 5,5 miljoonaa. Työskentelee romaneita pastoreina ja diakoneinakin.
Mainitse yksi koulutettu pappi joka on romani.
Kurikan Kotiseurakunnan johtava pastori Markus Keväänranta
"Avustustyö Ukrainassa jatkuu"
https://www.kurikka-lehti.fi/uutiset/kotiseurakunnan-avustustyo-ukraina…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko niitä lapsia ajatella ettei tee lisää kun ei ole varaa elättää niitä kolmeakaan? Vuosikausia on eletty veronmaksajien rahoilla, on isot telkkarit ja tietokoneet. Lisää pitäisi silti vaan saada. Työssäkäyvänä ei minulla kyllä olisi varaa 1200 € vuokraan, tuollaisiin vuokriin pystyvät vain tuilla eläjät jotka eivät itse elämistään maksa.
Tai lapset olisi varaa elättää, jos jättäisin telkat ja vastaavat hankinnat väliin. Tai tekisi töitä.
Jos ei oo muutamaa euroa rahaa kirppiskenkiin tai vaikka sikaflexiä pohjanpaikaksi, niin mihin kaikki raha on mennyt? Jatkossa muutama euro/kymppi/mitä pystyy sivuun pahan hetken varalle.Ei tuossa tullut esille lapsen ikää mutta tuskin on joku taapero. Isommille lapsille on ihan mahdotonta löytää ehjiä kirppiskenkiä.
Eikä ole. Kyse oli kahdeksanvuotiaasta ja pilvin pimein on ehjiä kirppiskenkiä tarjolla.
Ok. Itse en ole löytänyt kuin kerran uffilta 7-vuotiaalle kengät joista toisesta puuttui pohjallinen. Muuten ei niitä ehjiä kenkiä ole kirppareilla näkynyt. Kiva sinulle jos kerta onnistut tuollaisia löytämään.
Katso Torista. Lastenkenkiä täynnä. Osta paljon samalta myyjältä. Näin saat kaiken yhden paketin hinnalla jos siis joutuu lähettämään.
Ei minulla ole varaa tulla huijatuksi tai ostella turhaan vaatteita lapselle. Tokmannilta saa parilla kympillä jo uudet. Veikkaan että postikulujen kanssa torimyyjän hinta on jo samaa luokkaa. Siksi etsin kirpputoreilta ja niissä ei ehjiä kenkiä ole kaupan.
Älä valehtele. Kirppareilta saa ihan hyvät ja ehjät kengät lapsille. Kiertele vaan tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Monilla köyhillä syynä köyhyyteen on ammatti joka ei työllistä tai jos työllistää niin sitten siitä maksetaan orjapalkkaa.
Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni jotka käskivät lukioiässä minun, tyttärensä , opiskella ammatin mistä maksetaan ja joka työllistää. Ja käskivät pitää harrastukset harrastuksena.
No, opiskelin diplomi-insinööriksi ja saan todella hyvää palkkaa. Ja on muitakin työllistäviä ammatteja. Tuon rouvan opiskelema terapeuttinen sielunhoito on verorahojen haaskausta. Rouva olisi voinut opiskella vaikka veturinkuljettajaksi VR:llä ja palkka on noin 5000 kuussa ja sitä voi tehdä hame päällä.
Sinä diplomi insinööri pistäppäs nyt kruunu päähäsi ja mollaa kaikki muut. Oot niin fiksu!!! Ja muiden ammatit on sun mielestä per*edestä. Eikö niin? Muut on niin vit*n tyhmiä, eikö niin????
Taidat olla narsisti, bestwisser.
Asiaa sivuten. Jos olet jossakin isossakin hypermarketissa, romanien läsnäolon useimmiten huomaa jo paljon ennen näköhavaintoa. Se kauhea kailotus kuuluu kautta kiinteistön. Ja sitä kovempi, jos on tenavia heillä mukana. Tänään taas tuli todettua.
Ei tule muita kuin uskovaisia asiakkaita koska Kela ei myönnä hengelliseen terapiaan tukea
tätönen 23