Lue keskustelun säännöt.
Nyt kun itsellä on lapsenlapsia on vaikea käsittää niitä mummoja jotka
05.09.2023 |
pitkin hampain ottavat lapsenlapsia hoitoon. Muistan yhdenkin joka irvisteli kuinka joutui hoitamaan heitä. Eikä ollut mkään jatkuva hoidontarve.
Kommentit (340)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki vanhemmat ole kovin lapsirakkaita/sukurakkaita, joillekin se lasten kanssa oleminen on tosi uuvuttavaa ja odottavat milloin omat lentävät pesästä, ilmoittavat sitten että lapset on tehty ja enää en hoida jne.
Mutta hieman häiritsevää kyllä, että tässä kysellään taas vain naisten eli mummojen perään?
Mikä naispakkomielle tällä palstalla ja netissä ylipäätään on?
Itse olin lapsena paljon isoisieni hoidossa, kun toinen jäi jo viiskymppisenä päivätyöstä pois ja toisella oli opettajana pitkät lomat (isoäidit taas oli ns. uranaisia, johtotehtävissä ja enempi töissä).Niinpä! "Äiti yksin kasvattaa" siis mitä?
Missä lasten isät on?
Minulla ei ole lapsenlapsia vaan omat lapset opiskelevat vielä.
Sitä mitä ei ole, ei kaipaa.
Minä kirjoitin tuon "äiti yksin kasvattaa", vaikka mietin pitäisikö ilmaista tasa-arvoisemmin, mutta ajattelin että pskat sitä kaunistelemaan. Pääsääntöisesti äidit vie lapsia neuvolaan (ja jos ei vie, neuvolassa kuulemma kysytään, MISSÄ ÄITI?) , äidit käyttää leijonanosan vanhempainvapaista, äidit hoitaa kouluissa luokkaretkien varainkeruuta (juuri tällä viikolla on pimputtanut minunkin puhelimessa wa-ryhmä tällaista asiaa, ainutkaan isä ei osallistu keskusteluun), äitejä näkee pienten lasten kanssa leikkikentillä ja kaupassa 90% enemmän kuin isiä.
Mitä sitä sokerikuorruttamaan? Suurin osa isistä ei osallistu lapsiperhearkeen tasa-arvoisesti äidin kanssa. Harrastuksiin isät osallistuvat aktiivisesti, mutta etenkin pk-ikäisen lapsen elämä on paljon muutakin kuin harrastus.
Miksi sitä pitäisi yrittää piilotella tai siitä valehdella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ei voimat enää riitä ja nykyään mummot on piikoja ei mummoja.
Heh. Oma mummini oli piikojen kasvattama, ja itsellään oli taloudenhoitaja apuna ja lastenhoitajakin kaksosilleen.
Ja mitä hän teki, kun isovanhemmaksi tuli? Hoiti ja hemmotteli minua <3
Ja niin minä tulen tekemään myös.
Tämä on juuri ihana. Rakkauden ketju sukupolvelta toiselle. Lapsilla on monia turvallisia aikuisia ympärillään. (Eikä vain yhden katkeamispisteeseen venytetyn vanhempi-paran varassa).
Niin sen pitääkin olla.
Epäreiluus näkyy vähän miten päin vain.
Toiset saavat eniten lastenhoitoapua ja sitten ku pitäs vanhusta hoitaa tai muutoin auttaa niin ne työt tekevät he jotka vähiten ovat apua saaneet. Niin ja tottakai ovat vielä palkattomalla useita päiviä kun auttavat sitten.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisi lastenlasta ja otan ne hoitoon muutaman kerran vuodessa ja tapaamme säännöllisesti. Tykkään viettää aikaa heidän kanssa mutta kun on itse vielä työelämässä niin en kyllä jaksaisi joka viikonloppu/vapaa heitä tavata. Mitä isommaksi kasvavavat sitä helpompaa hoitaminen on. En ymmärrä isovanhempia jotka jaksaa hoitaa lastenlapsia joka viikonloppu, eikö elämässä ole muuta kun ensin hoitaa omat lapset ja sitten joka vapaa hoitaa lastenlapsia? Meillä on paljon muutakin ohjelmaa puolison kanssa ja haluamme nauttia elämästä ihan kaksistaankin välilllä. Mitä enemmän ikää tulee sitä vähemmän jaksaa melua ja valvomista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö lastenlapset olisi meille tärkeitä. Mutta ei isovanhemmat ole 24h ilmainen lastenvahti, jos aikuinen lapsi olettää näin olevan niin ei varmaan pitäisi hankkia niitä lapsia.
Joo kieltämättä ihmetyttää sekin jos joku vanhempi kiikuttaa lapsensa joka viikonlopuksi hoitoon, ja olettaa isovanhempien olevan aina saatavilla. Joskus juttelin bussissa jonkun ilmeisen lapsirakkaan mummon kanssa, joka kulki rollaattorilla ja kertoi että hoitaa säännöllisesti 2v lapsenlastaan, ja oli aika rasittuneen oloinen. Omaan pikkulapsen äidin korvaan kuulosti jo melkoisen riskialttiilta puuhalta laittaa vilkas 2v hoitoon ihmiselle, joka ei jaksa kantaa lasta ja liikkuu huonosti... Tosin ilmeisesti lapsen äiti oli yh eikä muita tukiverkkoja ollut, mikä vähän selittää, mutta silti.
Meidän lapset on yön yli hoidossa kerran kuussa-parissa, en raaskisikaan sen useammin laittaa kun tietenkin haluan lasteni kanssa olla myös itse. Äitini tosin nyt muutti meidän lähelle voidakseen olla enemmän mukana lapsenlastensa elämässä ja välillä pyytää heitä mukaansa vaikka pyöräilemään tai museoon tai uimaan tai jotain, tai tulee vaan kylään puuhailemaan lasten kanssa. En oikein tiedä voiko sellaista nimittää varsinaisesti lasten hoitamiseksi, varsinkin kun lapsetkin alkaa olla jo kouluikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämä on outo kysymys, mutta rakastaako sellainen ihminen omia lapsiaan oikeasti, joka pystyy sanomaan että "minä olen omani hoitanut ja sinä hoidat omasi"?
Mietin vain, kun itse olen elänyt aika tukiverkottoman elämän kun lapsia sain. Eli tiedän miltä tuntuu, kun oma äiti sanoo ettei "äpärääni" hoida. Kaikkien unettomien öiden, miehen työmatkan aikaan osuneiden vatsatautien, kaikkien peruuntuneiden omien menojen yms jälkeen en voisi koskaan asettaa omaa lastani samaan tilanteeseen.
Voin totta kai sairastua, tilanteet voi muuttua, mutta ensinnäkin uskallan puhua myös vaikeista asioista, ja toiseksi rakastan lapsiani. En halua heille tällaista oloa kuin minulla on ollut.
En vaan tule koskaan käsittämään, miten joku ei halua edes tuntea omia lapsenlapsiaan, ei halua heitä tavata (Huom, ei tarkoita hoitamista!), ei kutsua omaan kotiinsa, ei mitään.
Me 1950-luvulla syntyneet mummot olemme vielä isojen perheiden lapsia. Olen 6-lapsisen perheen esikoinen. Autoin kotitöissä ja varsinkin katsoin nuorempien sisarusteni perään. En voinut osallistua ikätovereideni kanssa ulkopeleihin, koska hoidin kahta alle kouluikäistä pihalla. Jos nuorempi sisarus jostain syystä alkoi itkeä lkona, sain selkääni, koska se oli tietysti minun vikani. Kun omat lapsemme syntyivät, oma äitini oli jo kuollut ja anoppi pahasti dementoitunut. Ei apua isovanhemmilta. Olemme puolisoni kanssa hoitaneet lapset kahdestaan ja heovat olleet kunnallisessa perhepäivähoidossa.
Nyt olen 72-vuotias ja olen sitä mieltä, että olen hoitamiseni hoitanut, hoitaminen alkoi ollessani 6-vuotias. Omia lapsenlapsia ei ole, mutta nuoremmat sisarukseni tietysti muistavat sen hyvän hoitajansa lapsuudesta ja ohjailevat lapsiaan kysymään, saisiko heidän lapset tulla tänne maalle hoitoon pariksi viikoksi, kun täällä on koirakin.
Sinä omalta osaltasi vain siirrät ylisukupolvista traumaa eteenpäin seuraaville. En kehota hoitamaan ketään kun sanon, että sinuna käsittelisin tuon tilanteen jollakin tavalla.
Sinut jätettiin hoitamaan pienempiä 50-luvulla, ja olet siitä edelleen 72-vuotiaana katkera. Kommentoit tähän ketjuun vaikka sinulla ei ole edes omia lastenlapsia, että et hoida ketään.
Ylläpidät osaltasi sitä negatiivista ilmapiiriä, että koska sinä et saanut olla lapsi ja sinua ei ole autettu, niin kenenkään muunkaan ei kannata auttaa ketään. Asenteesi leviää ympäristöösi ja aiheuttaa kitkaa.
Voisit aivan hyvin avata suusi ja sanoa, että sinulta jäi vanhempienne valinnan vuoksi oma lapsuus elämättä, ja että olet ilman apua (?) hoitanut omat lapsesi. Voit aivan hyvin sanoa jokaiselle sisaruksellesi tämän kasvotusten, riitelemättä. Että ymmärrät miten mukava tädin luona olisi olla, mutta että sinä et halua enää hoitaa muita ja syy on X.
Sisaruksesi ovat syyttömiä lapsuuteenne, ja he ovat eläneet sen eri tavalla, eivätkä he ole vastuussa sinun tunteistasi. Mutta jos olisin sinä, käsittelisin tuon trauman vaikka ihan terapiassa. Saisin rauhan kaikelle. Ja ehkä sisaruksesi eivät siirrä yksipuolista hoitotaakkaa enää eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummot eivät ole mitään hoitotätejä.he ovat jo lapsensa hoitaneet.
Joku itsekäs boomer-isovanhempi keksi tämän mantran, ja sitä toistellaan, vaikka se ei edes pidä paikkaansa. Missään perhekeskeisessä kulttuurissa ei ajatella noin, että vastuu sukulaisista (etenkään omista lapsista!) lakkaisi kun ovat isoja.
Eikä meilläkään noin ajateltu ennen. Vasta boomer-sukupolvi sanoutui irti siitä lastenlasten hoidosta, jota aiemmat sukupolvet olivat tehneet automaationa.
"Koko kylä kasvattaa", on meikäläinen sananlasku.
Nykyään sen voisi muuttaa muotoon "äiti yksin kasvattaa."
Kun eka lapsenlapsi syntyi, ilmoitettiin miehen kanssa, että nyt me muutetaan teille ja hoidetaan jälkikasvua, saatte rauhassa tehdä töitä ja harrastaa, kun otetaan käyttöön vanha malli, jossa kannetaan vastuuta sukulaisista. Tuodaan mukana pikkuisen jo dementoitunut mummo, jota nuoremmat mielellään hoitavat.
Jostain syystä tytär ja miehensä oli eri mieltä, heidän mielestään oli liikaa vaadittu, että asutaan koko perhe saman katon alla ja heillä on lopulta hoitovastuu vanhuksista. Vanhasta mallista kelpasi vain se, että isovanhemmat on 24/7 valmiita tulemaan apuun, mutta ei päinvastoin eli nuoret huolehtivat vanhuksista.
Voi kun olet vitsikäs. Mikäs heillä oli syy että kieltäytyivät? Ehkä tilanpuute kuitenkin isossa osassa, vai olisiko heillä ollut oikeasti edes tilaa majoittaa kaksi perhettä saman katon alle?
Olen ihan varma ettet ole edes ollut tarjoutumassa kokopäiväiseksi lastenhoitoavuksi, mutta jatkan silti;
Jos olisit omat vanhempasi majoittanut omaan kotiisi, niin se olisi heille tuttu ja toimiva malli ja tuskin olisivat vastaan pistäneetkään. Niin että mitenkä se oli? Oletko näyttänyt tällaista perhekeskeisyyden mallia, kun omat lapsesi olivat pieniä?
Varmaan tosi vaikea käsittää minuakin. Olen 78 apuvälinein liikkuva, en kaitse 3 v lastenlasta. Tosi paha ja ilkeä ja itsekäs olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekäs ihminen ei huomaa saatua apua ja pitää sitä usein "itselle"kuuluvana. Kun taas reilu ihminen huomaa ajatella toisenkin parasta ja mahdollisia palkkojen menetyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitanut lapsenlapsiani säännöllisesti työnohessa, raskastahan se on, mutta apu on mahdollistanut vanhempien työssäkäynnin. Lapsia ei oikein voi laittaa muutamaksi päiväksi hoitoon, kun kammallekin osuu työmatka samanaikaisesti. Minun apuni taas on mahdollistanut oma vuorotyöni ja siinä mahdollisuus esittää vapaapäivät.
Jopas on elämänhallinta pielessä jos molemmilla vanhemmilla on tuömstka samaan aikaan mutta eivät pärjää ilman apuasi! Mitä tekisivät jos et pääsisi paikalle..varmaan hankkisivat lastenhoitajan tai jompi kumpi jäisi työmatkaaltaan pois.. ihan ihme touhua mukamas aikuisilta että kuvittelevat ettei lapsi muuta mitään..no ei varmaan muuta kun sinä aina riennät apuun. Ei tartte itse kantaa vastuuta kun mummi ruksailee työvuoroja heidän mukaan..ai Apua!
Elämänhallinta pielessä? Ymmärrätkö miten työelämässä menee, kuka sen työmatkan määrää? Miten se liittyy sinusta "elämänhallintaan?"
Jos ei kukaan auttaisi lapsen kanssa, niin jompikumpi toki joutuisi kieltäytymään työmatkoista tai vaihtamaan toisiin tehtäviin. Nyt ei tarvi, jos apua on saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummot eivät ole mitään hoitotätejä.he ovat jo lapsensa hoitaneet.
Joku itsekäs boomer-isovanhempi keksi tämän mantran, ja sitä toistellaan, vaikka se ei edes pidä paikkaansa. Missään perhekeskeisessä kulttuurissa ei ajatella noin, että vastuu sukulaisista (etenkään omista lapsista!) lakkaisi kun ovat isoja.
Eikä meilläkään noin ajateltu ennen. Vasta boomer-sukupolvi sanoutui irti siitä lastenlasten hoidosta, jota aiemmat sukupolvet olivat tehneet automaationa.
"Koko kylä kasvattaa", on meikäläinen sananlasku.
Nykyään sen voisi muuttaa muotoon "äiti yksin kasvattaa."
Minun mummoni olivat siis aikaansa edellä, olivat syntyneet kumpikin 1915 eivätkä hoitaneet lapsenlapsiaan. Näin siis kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tosi vaikea käsittää minuakin. Olen 78 apuvälinein liikkuva, en kaitse 3 v lastenlasta. Tosi paha ja ilkeä ja itsekäs olen.
Ja alapeukkua tulee. Onhan se mummon hoidettava lapsenlapsensa vaikka omassakin elämässä on jo riittävästi jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tosi vaikea käsittää minuakin. Olen 78 apuvälinein liikkuva, en kaitse 3 v lastenlasta. Tosi paha ja ilkeä ja itsekäs olen.
Onko sinua todellakin kysytty sitä lasta kaitsemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämä on outo kysymys, mutta rakastaako sellainen ihminen omia lapsiaan oikeasti, joka pystyy sanomaan että "minä olen omani hoitanut ja sinä hoidat omasi"?
Mietin vain, kun itse olen elänyt aika tukiverkottoman elämän kun lapsia sain. Eli tiedän miltä tuntuu, kun oma äiti sanoo ettei "äpärääni" hoida. Kaikkien unettomien öiden, miehen työmatkan aikaan osuneiden vatsatautien, kaikkien peruuntuneiden omien menojen yms jälkeen en voisi koskaan asettaa omaa lastani samaan tilanteeseen.
Voin totta kai sairastua, tilanteet voi muuttua, mutta ensinnäkin uskallan puhua myös vaikeista asioista, ja toiseksi rakastan lapsiani. En halua heille tällaista oloa kuin minulla on ollut.
En vaan tule koskaan käsittämään, miten joku ei halua edes tuntea omia lapsenlapsiaan, ei halua heitä tavata (Huom, ei tarkoita hoitamista!), ei kutsua omaan kotiinsa, ei mitään.
Me 1950-luvulla syntyneet mummot olemme vielä isojen perheiden lapsia. Olen 6-lapsisen perheen esikoinen. Autoin kotitöissä ja varsinkin katsoin nuorempien sisarusteni perään. En voinut osallistua ikätovereideni kanssa ulkopeleihin, koska hoidin kahta alle kouluikäistä pihalla. Jos nuorempi sisarus jostain syystä alkoi itkeä lkona, sain selkääni, koska se oli tietysti minun vikani. Kun omat lapsemme syntyivät, oma äitini oli jo kuollut ja anoppi pahasti dementoitunut. Ei apua isovanhemmilta. Olemme puolisoni kanssa hoitaneet lapset kahdestaan ja heovat olleet kunnallisessa perhepäivähoidossa.
Nyt olen 72-vuotias ja olen sitä mieltä, että olen hoitamiseni hoitanut, hoitaminen alkoi ollessani 6-vuotias. Omia lapsenlapsia ei ole, mutta nuoremmat sisarukseni tietysti muistavat sen hyvän hoitajansa lapsuudesta ja ohjailevat lapsiaan kysymään, saisiko heidän lapset tulla tänne maalle hoitoon pariksi viikoksi, kun täällä on koirakin.
Sinä omalta osaltasi vain siirrät ylisukupolvista traumaa eteenpäin seuraaville. En kehota hoitamaan ketään kun sanon, että sinuna käsittelisin tuon tilanteen jollakin tavalla.
Sinut jätettiin hoitamaan pienempiä 50-luvulla, ja olet siitä edelleen 72-vuotiaana katkera. Kommentoit tähän ketjuun vaikka sinulla ei ole edes omia lastenlapsia, että et hoida ketään.
Ylläpidät osaltasi sitä negatiivista ilmapiiriä, että koska sinä et saanut olla lapsi ja sinua ei ole autettu, niin kenenkään muunkaan ei kannata auttaa ketään. Asenteesi leviää ympäristöösi ja aiheuttaa kitkaa.
Voisit aivan hyvin avata suusi ja sanoa, että sinulta jäi vanhempienne valinnan vuoksi oma lapsuus elämättä, ja että olet ilman apua (?) hoitanut omat lapsesi. Voit aivan hyvin sanoa jokaiselle sisaruksellesi tämän kasvotusten, riitelemättä. Että ymmärrät miten mukava tädin luona olisi olla, mutta että sinä et halua enää hoitaa muita ja syy on X.
Sisaruksesi ovat syyttömiä lapsuuteenne, ja he ovat eläneet sen eri tavalla, eivätkä he ole vastuussa sinun tunteistasi. Mutta jos olisin sinä, käsittelisin tuon trauman vaikka ihan terapiassa. Saisin rauhan kaikelle. Ja ehkä sisaruksesi eivät siirrä yksipuolista hoitotaakkaa enää eteenpäin.
Olen saanut vielä työelämässä ollessani KELA:n tukeman kolmevuotisen psykoterapian työkykyi säilyttämiseksi. Terapiassa käsiteltiin kotiväkivallan aiheuttamat traumat, äidin itsemurha ollessani vielä alaikäinen (muutkin sisarukset tietysti olivat alaikäisiä) ja hurmahenkisen uskovaisen lähisukulaisen aiheuttamat henkiset vammat.
En aio enää hakeutua psykoterapiaan sen takia, että olisin mukavampi sukulainen sisaruksilleni, jotka tyrkyttävät hoitooni lapsenlapsiaan. Terapiankin joutuisin itse maksamaan eläkkeestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vievät mummojen "hyödyntämisen" niin pitkälle, että kun lapsille esim. tarvitaan syksyllä uusia ulkovaatteita ja -kenkiä, kauppaan lähdetään mummon kanssa tämän pankkikortti mukana. Äiti siis valitsee kamppeet ja mummo maksaa kassalla. Eräs tuttuni tekee juuri näin ja heillä on kolme lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tosi vaikea käsittää minuakin. Olen 78 apuvälinein liikkuva, en kaitse 3 v lastenlasta. Tosi paha ja ilkeä ja itsekäs olen.
Ja alapeukkua tulee. Onhan se mummon hoidettava lapsenlapsensa vaikka omassakin elämässä on jo riittävästi jaksamista.
Alapeukkua tulee typerästä marttyyriasenteesta, "tosi paha ja ilkeä ihminen". Tuskin kukaan täysijärkinen on laittamassa kolmevuotiasta hoitoon ihmiselle, joka liikkuu apuvälinein. Miten sellainen ihminen edes saa lapsen pidettyä vaaranpaikoista pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummot eivät ole mitään hoitotätejä.he ovat jo lapsensa hoitaneet.
Joku itsekäs boomer-isovanhempi keksi tämän mantran, ja sitä toistellaan, vaikka se ei edes pidä paikkaansa. Missään perhekeskeisessä kulttuurissa ei ajatella noin, että vastuu sukulaisista (etenkään omista lapsista!) lakkaisi kun ovat isoja.
Eikä meilläkään noin ajateltu ennen. Vasta boomer-sukupolvi sanoutui irti siitä lastenlasten hoidosta, jota aiemmat sukupolvet olivat tehneet automaationa.
"Koko kylä kasvattaa", on meikäläinen sananlasku.
Nykyään sen voisi muuttaa muotoon "äiti yksin kasvattaa."
Minun mummoni olivat siis aikaansa edellä, olivat syntyneet kumpikin 1915 eivätkä hoitaneet lapsenlapsiaan. Näin siis kaupungissa.
Kyllä vanhempani, syntyneet 1899 ja 1903 eivät myöskään hoitaneet lapsenlapsiaan. Itse olemme lapsemme hoitaneet. Omista lapsistani tosin vain vanhin muistaa isovanhempansa.
Suomalaista kulttuuria: emme olisikaan lähteneet työnperään vaan mökkösiä rakenneelleet vanhempien viereen eläen toisiamme autellen.
( samanlaisia sisarusteni puolisoidenkin vanhemmat, ei heistäkään lapsenvahteja ollut)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitanut lapsenlapsiani säännöllisesti työnohessa, raskastahan se on, mutta apu on mahdollistanut vanhempien työssäkäynnin. Lapsia ei oikein voi laittaa muutamaksi päiväksi hoitoon, kun kammallekin osuu työmatka samanaikaisesti. Minun apuni taas on mahdollistanut oma vuorotyöni ja siinä mahdollisuus esittää vapaapäivät.
Jopas on elämänhallinta pielessä jos molemmilla vanhemmilla on tuömstka samaan aikaan mutta eivät pärjää ilman apuasi! Mitä tekisivät jos et pääsisi paikalle..varmaan hankkisivat lastenhoitajan tai jompi kumpi jäisi työmatkaaltaan pois.. ihan ihme touhua mukamas aikuisilta että kuvittelevat ettei lapsi muuta mitään..no ei varmaan muuta kun sinä aina riennät apuun. Ei tartte itse kantaa vastuuta kun mummi ruksailee työvuoroja heidän mukaan..ai Apua!
Elämänhallinta pielessä? Ymmärrätkö miten työelämässä menee, kuka sen työmatkan määrää? Miten se liittyy sinusta "elämänhallintaan?"
Jos ei kukaan auttaisi lapsen kanssa, niin jompikumpi toki joutuisi kieltäytymään työmatkoista tai vaihtamaan toisiin tehtäviin. Nyt ei tarvi, jos apua on saatavilla.
No jep. Me ollaan omassa perheessä jouduttu sumplimaan asiat niin, ettei työmatkat osu samaan aikaan, koska isovanhemmat ei ole voineet välimatkan vuoksi auttaa. Mutta äitini on ollut kovin harmissaan asiasta, kun itsellään oli aina apuna eläkeläismummo jonka saattoi hakea hoitamaan tarvittaessa (ja joka hoiti mielellään!). Jotkut siis tosiaan ihan mielellään auttaisi lapsiaan mahdollisuuksien rajoissa!
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vievät mummojen "hyödyntämisen" niin pitkälle, että kun lapsille esim. tarvitaan syksyllä uusia ulkovaatteita ja -kenkiä, kauppaan lähdetään mummon kanssa tämän pankkikortti mukana. Äiti siis valitsee kamppeet ja mummo maksaa kassalla. Eräs tuttuni tekee juuri näin ja heillä on kolme lasta.
Mummo on halunnut lahjoittaa lapsenlapsille kamppeet. Mikäs tässä on ihmeellistä? Kaikki mummot eivät ole köyhiä. Meidän lasten mummo on aika rikas, mutta kiireinen ja tuo on hänelle yksi tapa osoittaa välittämistä, kun ei ehdi niin usein näkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tosi vaikea käsittää minuakin. Olen 78 apuvälinein liikkuva, en kaitse 3 v lastenlasta. Tosi paha ja ilkeä ja itsekäs olen.
Ja alapeukkua tulee. Onhan se mummon hoidettava lapsenlapsensa vaikka omassakin elämässä on jo riittävästi jaksamista.
Alapeukkua tulee typerästä marttyyriasenteesta, "tosi paha ja ilkeä ihminen". Tuskin kukaan täysijärkinen on laittamassa kolmevuotiasta hoitoon ihmiselle, joka liikkuu apuvälinein. Miten sellainen ihminen edes saa lapsen pidettyä vaaranpaikoista pois.
Hyvät isovanhemmat hoitavat lastensa lapset.
on ihan eri asia jos lapsenlapsella on kaksi normaalia vanhempaa jotka haluaa olla sen lapsen kanssa. Kun, yh joka itsekäkän ei oikein haluaisi, ja tällä useampi lapsi. Isovanhemmat saa käytännössä silloin ottaa kaiken maksuvastuun, ja hoitovastuun heistä. Onhan se ihan eri asia. Toisessa tapauksessa poimitaan rusinat pullasta, ja toisessa syödään se koko pulla ilman rusinoita. Kivasta on tullut pakko ja iso vastuu.