Minkälainen isoäiti sinulla on?

Etäinen, vaikka lähes koko suku asuu samassa kaupungissa. Kuvittelee silti että hänellä on jotain määräysvaltaa meihin tai että hän on aina oikeassa. Kummallisen hienosteleva, kutsuu esimerkiksi kylässä käymistä audienssiksi. Syntymäpäivät pidetään niin muodollisina pöytäjuhlina että jotkut puolisot jo ihmettelevät. Lasten ja lastenlasten kaverit, jotka ovat tavanneet noin kerran sukujuhlissa kutsuvat mukavaksi ihmiseksi. Kumma kyllä, sitä ei suvussa oikein osaa havaita. Haluaisin läheisemmät välit, mutta on raskasta keskustella ihmisen kanssa, jonka maailma tuntuu pyörivän oman navan ympärillä.

Kuolleet jo kauan sitten.

xxx

Hyvin erilaiset olivat keskenään , toinen oli uskovainen ja toinen ei tosiaankaan . Kummankin kanssa tulin hyvin toimeen. 

Minun äitee kuoli paljon ennen kuin synnyinkään

Toinen matroona, toinen emäntä. Molemmat vaatimattomia vanhan kansan ihmisiä, jotka kävivät ahkerasti kirkossa. Molemmat syntyneet pikkutiloilla, toinen eli kuolemaansa asti. Sodat varmaan jättivät kummallekin kasan traumoja, joista kumpikaan ei puhunut. Tunteista puhuminen ei muutenkaan ollut tapana. Omia vanhempiaan olivat teititelleet, ja muistan kyllä että ei olisi meillekään ok sanoa mummoille "sinä". Ei kuitenkaan enää teititelty, vaan asia jotenkin kierrettiin. Ei ollut muutenkaan sopivaa, että lapset olisivat kyselleet vanhoilta ihmisiltä asioita.

Välittämisen näyttivät ruuan kautta. Mansikkamehua, pullaa ja perunoita.

Mummot eivät koskaan käyneet meillä kylässä, vaan heille mentiin käymään. Se ei ollut varmasti pelkkä käytännön asia, vaan ei kuulunut asiaan että vanhat liikkuvat kotoaan nuorten luokse.

Vierailija kirjoitti:

Ihana. Vietin paljon aikaa mummin ja ukin kanssa. He elivät vanhoiksi. En osaa kuvitella millaista elämäni olisi ollut ilman näitä rakkaita.

Samoin! Mummi ja ukki olivat isäni vanhemmat.

Äitini vanhemmat kuolivat kun olin kaksivuotias.

Minulla oli suuri onni kasvaa aikuiseksi molempien mummujen eläessä. Itse asiassa viimeinen isovanhempani kuoli vasta kun olin 50-vuotias ja poikani oli jo 22-vuotias. Molemmat mummut olivat läheisiä, lapsiystävällisiä ja viettivät aikaa meidän serkusten kanssa, kun olimme lapsia. Molemmat olivat myös uskomattoman taitavia käsityöihmisiä. He elävät seurassamme vieläkin villapaidoissa ja -sukissa, kirjotuissa pöytäliinoissa ja pyyheliinojen pitseissä.

Äidinäidin äiti oli oikein ihana mummeli samoin kuin hänen miehensä eli meillä pappa. Pappa oli muuten ihana mutta sotatraumoja/tarinoita sai aika kyläreissulla kuunnella. Näytteli karttoja ja höpötti kyllästymiseen asti sodasta. Molemmat on kuollu jo 20 vuotta sitten.

Äidinäiti on hurahtanut vanhoilla (84v) päivillään uskontoon ja sitä on saanut nyt sitten kuunnella. Sotatraumoja varmaan kanssa kun välillä on niin kärttynen ja suuttuu omituisista asioista.

Isänäiti on kuollut ja kuopattu yli 10 vuotta sitten. Tää mummo oli vähän semmonen "kahjo" eläintensuojelija, josta ysärin kettutytöt olis ollu ylpeitä. Kova kiroilemaan ja topakka, jos joku pänni niin sanoi asiat suoraan nuukailematta kirosanojen säestämänä. Siistiä piti olla ja kulki rätin kanssa perässä.

Pieni ja ryppyinen. Oli ihan sopivat välit lapselle, joku puol kilsaa.

Oma isoäitini.

ihana lämmin ,välittävä :) 

Nyt hän täyttää tänä  vuonna 94.v mutta on käisekseen erityisen pirteä :) 

Toinen mummoista (joka hoiti minua pienenä) oli muistisairas ja vainoharhainen, harhojen kohde olin minä. Ei ole enää elossa.

Toinen oli isoisäni kakkosvaimo, joka keskittyi enemmän biologisiin lapsenlapsiinsa eikä paljon välittänyt minusta. Kuollut.

Ei ole kumpaakaan ikävä.

Lahjoita SPR Konttiin.

Isoäitini oli kova juoppo.

Isänäiti kuoli, kun olin lapsi, hän oli tiukka mimmi, mutta minulle pehmeä, ammatiltaan yrittäjä. Muistan hänen hyvät ruokansa ja pehmolelun, joka oli lempileluni. Ajettiin kerran yli 400 km sitä hakemaan ja oltiin myöhästyä koneesta tuon pehmolelun takia.

Äidinäiti oli pitkälti minun kasvattajani kuolemaansa asti (olin 13v.), mikä mielestäni näkyy paljon minussa ja suhteessani äitiin. Äidinäiti oli kotoisin Venäjältä, suku menetti omaisuutensa, ja hänen traaginen taustansa poikkesi todella paljon kaikkien muiden suomalaiselämästä 70-80 -luvun umpioituneessa Suomessa. Ulkomailla hän oli kotonaan, matkustimme paljon. Hän puhui useita kieliä kotikielinään.

Minussa on paljon isoäitiä, isoäidin kanssa olemme esimerkiksi melkoisia hepsakoita, mitä äiti yritti minussa hillitä ja yrittää välillä vieläkin.  (Ei, minulle ei ole tullut korkkareista liikavarpaita - äiti olit väärässä, sillä jokunen vuosi sitten todettiin, että liikavarpaiden muodostuminen on perinnöllistä.) Isoäidin kuolema vaikutti minuun todella paljon teini-iässä, vaikka en sitä ymmärtänyt. Jäin tuuliajolle, vaikka peitinkin sen kovapintaiseen pärjäämiseen ja piilotteluun.

Minulla oli äärimmäisen lempeä ja hyväntahtoinen mummu. Nukkuu ikiunta.

Kaksi maailman parasta oli :) Molemmat kilttejä, mutta myös vahvatahtoisia. Tärkeitä muistoja jäänyt jotka muistaa ikuisesti. Molemmat isovanhemmat asuivat aikanaan lähellä, niin eivät kummatkaan jääneet etäisiksi. Toisten isovanhempien kanssa asuttiinkin samassa talossa hetken aikaa. Koen että voitin isovanhemmuuslotossa suurimman potin :)

N31

+

Ihana mummeli, musikaalinen. Lukee paljon. Katselee elokuvia. Aktiivinen ja lempeä ihminen.

Äidin äiti kuoli kauan ennenkuin synnyin. Isän äidin kanssa oltiin läheiset. Hän oli sellainen mummi joka hemmotteli aina. Kun aikuistuin niin mummi sairastui Alzheimerin tautiin ja oli minun vuoroni auttaa häntä. Nyt hänkin on jo edesmennyt.