Kyssäri ahkerille ihmisille: Mikä / mitkä oli ensimmäinen työsi, jota sait palkkaa? Tuilla ja avustuksilla elävien ei tarvitse vastata.
Itse tein ensimmäisen tilini paimenena. Naapurin isäntä kunnosti lehmikarjansa laidunaitaa, ja minun piti vahtia etteivät hiehot karkaa metsään puuttuvista aidanosista.
Sain palkkaa 2 mk/ päivä. Ostin ansioillani Mora-puukon, jolla vuolin useita pajupillejä ja jousipyssyn nuolia.
Kommentit (107)
Taloustavarakaupan apulainen 60-luvulla.
Olin 14-vuotiaana kitkemässä liiketilan kukkapenkkejä kesällä. Sitten tuli 90 -luvun lama ja mitään töitä ei saanut millään edes kesäisin.Seuraavaksi myin kukkia opintojen ohessa.
Ensimmäinen työpaikka makkaratehtaalla apupoikana, palkka oli 650 markkaa kuukausessa, vuosi oli -73. Oikein hyvä työpaikka, oppi tekemään töitä, mukavat duunikaverit.
Miksei tuilla elävät saa vastata? Itse olen kokoaikatyössä, mutta en pidä itseäni ahkerana, joten jätän vastaamatta myös näin asenteellisen kysymykseen.
Olin kaupassa hinnoittelijana 13 vuotiaana. Sitä ennen olin tehnyt lastenvahti hommia, kerännyt voikukkia yms. pientä. Hinnoittelija oli kuitenkin ensimmäinen "oikea" duuni.
Jaoin lähikaupan mainoksia. Tuhannesta mainoksesta sai 100 markkaa ja aikaa kului neljä tuntia. Vitutti, kun kaveri jakoi jakelufirman kautta useampia mainoksia samaan aikaan ja tienasi 300 markkaa puolta lyhyemmässä ajassa. Vaan jostain piti aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin 14-vuotiaana kitkemässä liiketilan kukkapenkkejä kesällä. Sitten tuli 90 -luvun lama ja mitään töitä ei saanut millään edes kesäisin.Seuraavaksi myin kukkia opintojen ohessa.
Kukkaa?
Kaupunkilehden ja mainoksien jakaminen 13-vuotiaana, äiti oli takuumiehenä kun ikä ei riittänyt. 15-vuotiaana porraskäytävien siivousta, 18-vuotiaana vakituiseen työhön tehtaaseen.
Hieroin naapurin tätiä ja kävin sen kanssa saunassa ja muutenkin lohdutin sitä.
Olin isin firmassa assistenttina. Ajelin Mersulla ja söin hienoissa ravintoloissa, no joskus keittelin kahvia toimistolla. Palkka 2800€/kk. Ihan kiva ensimmäinen duuni. Oppi työn arvon.
14-vuotiaana vedin seurakunnan kerhoa. En muista yhtään paljonko siitä maksettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jurttimaan harvennus. Sain parhaimmillaan 500 mk/päivä. Samoihin aikoihin poimin myös herneitä, näistä sai kilohinnan. N. 13 v.
Onneksi oli maanviljelijä-sukulaisia. Oli helppo saada töitä lapsena.
Jaa, minä sain tehdä noita samoja töitä ihan ilmaiseksi ja sinua nuorempana.
Mikä on jurttimaa?
Olin yhden äijänkäppänän sihteerinä (koulutuksena konekirjoituskurssi) , ja kun tuli minipalkkalaki, niin hän lyhensi työaikaa sen verran, että ei tarvinnut sitäkään maksaa.
Menin sitten amikseen sähköasentajalinjalle ja kun pääsin töihin, sain samaa palkkaa kuin miehet.
Se äijänkäppänä sai paljon minuakin epäpätevämmän sihteerin ja soitteli vielä uudelle työpaikalleni, että ottaisin sairaslomaa, ja tulisin hänelle kesäksi töihin, ja valitti miten noloa on, kun se uusi sihteeri ei osannut kirjoittaa niin virheettömästi kuin minä.
Kirjoitan noin ilkeästi, koska kyllä hän välillä yritti vähän klähmiäkin, nykyisinhän siitä saataisiin vaikka oikeudenkäynti aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jurttimaan harvennus. Sain parhaimmillaan 500 mk/päivä. Samoihin aikoihin poimin myös herneitä, näistä sai kilohinnan. N. 13 v.
Onneksi oli maanviljelijä-sukulaisia. Oli helppo saada töitä lapsena.
Jaa, minä sain tehdä noita samoja töitä ihan ilmaiseksi ja sinua nuorempana.
Mikä on jurttimaa?
Rehujuurikaspelto
11-12 -vuotiaana mansikkapellolla ihan verokortilla ja laillisesti töissä. Nyt olen pahin mahdollinen tuilla elävä: kaahari ajoi päälleni ja vammauduin liikenteessä. Täysin yhteiskunnan elätti. Tätä ennen katkeamaton työhistoria ja kaksi yliopistotutkintoa. Ai miksi kirjoitin tämän? Kun aina se ei ole omaa syytä, että joutuu elämään yhteiskunnan tuilla.
15 ja 16 vuotiaana lapsenlikkana. 17v pääsin jo kaupungille "puistotätiksi" kuukauden ajaksi.
Töihin en mene. Mulla tuli tunnit täyteen.
Keräsin kastematoja myytäväksi, sain niistä 2 penniä per mato.