Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)
30.08.2023 |
Teen aloituksen silläkin uhalla, että sontaa sataa niskaan, koska uusperhe. Mutta jospa joku osaisi kertoilla mahdollisia omia kokemuksiaan suunnilleen vastaavassa tilanteessa, niin saisi vähän perspektiiviä asioihin jatkokäsittelyä ajatellen.
Tilanne on siis se, että meillä on uusperhe, jossa vain minulla oli lapsia ennestään. Seurustelimme aluksi noin 9kk ihan vaan kahden kesken ennen kuin edes otin puolison puheeksi lasteni kanssa. Tämän jälkeen meni vielä hetki, että tapasivat. Kaikki meni hyvin ja aloimme hissukseen viettää aikaa yhdessä enemmän. Jossain vaiheessa sitten puoliso asui meillä aina, kun lapseni olivat minulla ja kahdestaan asuimme, kun lapset olivat toisen vanhemman luona. Asiat sujuivat hyvin, en odottanut puolisoni "rakastuvan" lapsiini, mutta tulivat toimeen ja tykkäsivät toisistaan ja teimme usein asioita yhdessä (lautapelejä, leikkipuistoilua, uimista, päiväretkiä, leffoja, kävelyjä, talvilajeja, lukemista jne). Meillä oli välillä haastavaa puolison epävarmuuksien ja mustasukkaisuuden vuoksi, mutta asiat muuttuivat kuitenkin parempaan suuntaan. Jälkiviisas voi tietysti tässä vaiheessa olla, mutta silloin hän osasi puhua ja kääntää kaiken hyväksi.
Tätä yhteiseloa oli jatkunut jo pitkästi yli vuoden verran, kun puolison oma asunto myytiin. Hän itse halusi laittaa sen myyntiin ja että etsisimme yhteisen kodin. Tuota reilun vuoden yhdessä asumista oli siis edeltänyt myös koko porukan tutustumisvaihe + meidän kahdenkeskinen seurusteluvaiheemme. Hän muutti osoitteensa virallisesti luokseni, mutta käytännössä juuri mikään ei tuossa kohtaa muuttunut, koska hänhän oli jo muutenkin asunut kanssamme.
Löysimme jonkin ajan kuluttua yhteisen kodin ja muutimme sinne. Edelleen hän tuli hyvin toimeen lasteni kanssa, mutta ehkä jotain pientä oli muuttunut näin jälkikäteen ajateltuna. Hän alkoi ottaa hiukan enemmän "käskyttäjän" roolia, mutta minusta se vaikutti ihan normaalilta. Aiemmin hän ei nimittäin oikein ollut uskaltanut käskyttää tai komentaa lapsiani, vaikka siihen olisi joskus ollut ihan aihetta ja myös minun siunaus.
Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle), yhteiset tekemiset olivat pikkuhiljaa jääneet pois ja kun yritin jotain ehdottaa, niin vastaus oli luokkaa "onko pakko?".
Vauvan synnyttyä tilanne paheni huomattavasti. Lapseni eivät saaneet oikein olla vauvan lähellä (kyse ei ole mistään täysin vahdittavista pikkulapsista, vaan kouluikäisistä), eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan. Kun puhutin häntä näistä jutuista useita useita kertoja, niin vastaus oli luokkaa "minä maksan heidän asumisestaan, he eivät maksa mitään". Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin.
(Jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (428)
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on kun taistellaan biologiaa vastaan. Nyt kotonanne asuu puolison silmin oma kultainen lapsi ja toisen ihmisen kakarat, jotka kilpailevat samoista resursseista sen oman mussukan kanssa. Ei ihmislaji ole kehittynyt elämään tuollaisessa järjestelyssä.
Kyllä se on ihmislajille ollut ihan tavallista että perheeseen kuuluu muitakin kuin yhteisiä lapsia. Aiemmin kun on ollut aika yleistä kuolla jo nuorena, niin kyllä siinä on otettu uusi puoliso aika nopsaan ja lapsia on sitten tämän kanssa tullut kun on tullut. Ydinperhe joka sisältää vain äidin, isän ja näiden yhteiset lapset, on nykyajan ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP on joutunut patti tilanteeseen. Suosittelen eroa, koska tuo ei parane. Ongelmana vain että teillä yhteinen lapsi. Koittakaa järkevästi asiat järjestää. Vinkkinä, älä tee lapsia ennenkuin todella tunnet toisen ja olette asuneet saman katon alla about 5v.
Kun kristallipalloa ei ole kellään, niin nämä aikarajojen asettamiset on turhia.
Mielestäni ei ole, ihmiseen tutustuminen ottaa oikeasti aikansa. järjettömiä tuollaiset alle vuoden naimisiin ja lapsia keissit. Muutenkin ihmiset on normaalisti 8h töissä ja 8h nukkumassa. todellisuudessa kerkeää toiseen tutusta sen 2h päivässä kaiken muun tohinan ohessa. Jotkut tuntee jopa työkaverinsa paremmin kun puolison, koska olet heidän kanssaan 8h päivässä.
Lainaatko vielä kohdan jossa ap kertoo että hänen tilanteensa oli tämän kuvailusi kaltainen, kiitos.
Sinullakaan ei ole kristallipalloa etkä pysty ennustamaan mitä tapahtuu puolisollesi tämän raskaana ollessa, ja synnytyksen jälkeen. Tämä johtuu siitä ettei kristalliapalloa ole kellään, ei myöskään sinulla, eikä mikään takaa ettei puolisosi muutu yllättäen, yllättävästä syystä 5v saman katon alla asumisen jälkeen tai vaikkapa 10 v päästä.
Tuo on ihan biologista ja syvälle ihmisen sisään koodattua. Toki omaa käyttäytymistä voi silti hillitä ja ajatella järjellä. Toisten jälkeläiset ovat vain taakka, syövät resursseja omilta jälkeläisiltä, eli omilta geeneiltä. Tämä korostuu erityisesti naisilla, sillä biologisessa mielessä miesten kannattaa huolehtia kaikista lapsista, sillä ei voi niin varmaksi tietää kuka on oma, kun taas naiset tarkalleen tietävät, kenet ovat synnyttäneet.
Leijonaemoefekti muuttaa ainakin monet tuoreet äidit itsekkäiksi ja saa keskittymään vain omaan lapseensa. Vaikea sanoa, voiko käytöstä muuttaa.
Tiedän tapauksen, jossa yhteisestä kodista 75 % oli vaimon nimissä, koska tällä oli lapset edellisestä avioliitosta. Ei tarvinnut saidan uuden isäpuolen valittaa toisten kulujen maksamisesta.
Hienoa, että haette apua! Tosi ikävä lapsille kasvaa tuossa ilmapiirissä.
Ja vaikka se nyt harmittaisikin, niin tilanteen ollessa noin tuore on kuitenkin hyvä kysyä itseltään että miksi lähti uusperhesoppaan mukaan, vaikka tiesi kyllä miten siinä luultavasti käy. Netti on ollut pullollaan jo vuosikausia näitä kokemuksia, ja uutisia myöten vähän väliä nostetaan esiin miten haasteellista uusperhearki on.
Elämän voi elää muulla tavoinkin kuin tekemällä lapsia jokaisen kanssa jonka kanssa muuttaa yhteen.
Minulla ja puolisollani on molemmilla aikuset lapset jo, eikä yhtään yhteistä. Ei näes ollut vaikeaa päätellä että uuden lapsen tekeminen vanhojen rinnalle ei olisi ollut järkevää eikä olemassaolevien edun mukaista, saati myöskään meidän parisuhteemme edun mukaista.
Ja jos ap tai joku muu puolustelee uusperhehelvettiään sillä että kun se TOINEN halusi lapsen kun hänellä ei vielä ollut, niin ei ole mikään ihme että nyt ollaan tuossa tilanteessa, kun edes ei itse osata tehdä omia päätöksiä itsen ja omien lasten parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun taas piti kiirehtiä tekemään se lapsi...
Yleisellä tasolla:
Uusperhekuviot ovat usein vaikeita. Tuore kumppani olisi myös hyvä tuntea kunnolla (biologinen rakastumisvaihe jo kunnolla ohi) ennen lapsen yritystä. Rakastuminen ja ylimääräinen vieraskoreus/hienotunteisuus parisuhteessa menee ohi yleensä n. 2-3 vuodessa, ja iso osa suhteista kariutuu pian ihastumisen kariuduttua, kun tajutaan ettei homma toimi. Juuri tuon ekan 2-3 v aikana siis.
Ehdottomasti olen sitä mieltä, että vasta tavallisen arjen oltua päällä riittävän kauan aikaa, kannattaa ryhtyä vakavasti puhumaan häistä tai lasten hankinnasta. Että ehtii nähdä ensin toisen todelliset puolet arjessa, eikä tule ikäviä yllätyksiä häiden jälkeen, raskausaikana tai esikoisen synnyttyä väärin (pois aina kariutuvassa alkuhuumassa) valitun vanhemman kanssa.
Aloittajan tilanteessa katsoisin, onko mitään tehtävissä ammattiauttajan pakeilla oltuanne. Kumppanisi toiminta omia vanhempia lapsiasi kohtaan kuulostaa tosiaan myrkylliseltä, kuten itse kuvailit. Hienoa, että ajattelet myös vanhempien lastesi etua ja näet, että tuoreen puolisosi käytös on lapsillesi vahingollista. Ehkä tiedostamatta, ehkä tietoisesti, mutta joka tapauksessa tärkeintä on, että lapsillesi ei aiheudu kärsimystä ja tapahdu ikäviä asioita kehityksessä ja mielenterveydessä aikuisen ihmisen asiattoman käytöksen vuoksi. Todella hyvä, että muistat suojella kaikkia lapsiasi vahingolliselta käytökseltä, vaikka onkin perheessä uusi pikkuinen. Tsemppiä kovasti ja toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tapauksen, jossa yhteisestä kodista 75 % oli vaimon nimissä, koska tällä oli lapset edellisestä avioliitosta. Ei tarvinnut saidan uuden isäpuolen valittaa toisten kulujen maksamisesta.
Kyllä minustakim tuntuu reilulta, että vaimo maksaa enemmän asumiskuluista, jos hänellä kerta on enemmän lapsia kuin miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Jos puoliso on vauvan äiti (tai no, miksei isäkin), niin hän voi olla aivan todella, todella, todella väsynyt. Univaje tekee kenestä vain heikkopäisen ja kireän.
Ja eikö osa ap:n kuvauksesta kuulostanut ihan tavalliselta? Minäkin muistutan omia lapsiani esimerkiksi siitä, että suihkussa ei asuta, ja jos vesi vain valuu, niin kyllä huudan/huikkaan, että alkaa jo riittää. Ei meillä tuhlata vettä. Ja mikseivät perheen aikuiset voisi käydä kahvilla ilman koululaisia, siis joskus? Omat lapseni riemuitsevat, jos saavat joskus tovin olla rauhassa kotona (pelaamassa).
Mitä jos ne aikuiset kävisivät vauvoineen siellä kahvilla silloin, kun isommat lapset on toisen vanhemman luona? Kyllähän tuo on suoranaista ilkeilyä koululaisia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on kun taistellaan biologiaa vastaan. Nyt kotonanne asuu puolison silmin oma kultainen lapsi ja toisen ihmisen kakarat, jotka kilpailevat samoista resursseista sen oman mussukan kanssa. Ei ihmislaji ole kehittynyt elämään tuollaisessa järjestelyssä.
Kyllä se on ihmislajille ollut ihan tavallista että perheeseen kuuluu muitakin kuin yhteisiä lapsia. Aiemmin kun on ollut aika yleistä kuolla jo nuorena, niin kyllä siinä on otettu uusi puoliso aika nopsaan ja lapsia on sitten tämän kanssa tullut kun on tullut. Ydinperhe joka sisältää vain äidin, isän ja näiden yhteiset lapset, on nykyajan ilmiö.[/quote
Aina on ollut myös hyviä ja huonoja äiti- ja isäpuolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä, miten toiset sai tekstistä sen kuvan, että kyseinen puoliso on nainen ja toiset pitävät miehenä. Itse ajattelin, että ap on nainen ja puoliso mies.
Tosin onko sillä nyt niin väliäkään tänä päivänä..
Niin no, ajattelin itse näin, että ei oikein ole väliä millaiset vehkeet meillä osapuolilla on housuissamme. Tätä tapahtuu varmasti molemmin päin ja kaikki kokemukset ovat tervetulleita.
Ap.
Ajattelen sillä tavalla, että jos puoliso on nainen, niin raskauden aikainen ja jälkeinen masennus kannattaisi vielä tutkia.
Ero varmaan joka tapauksessa on edessä. Se on kurja sinun kannalta, jos olet mies, sillä eihän 1-vuotiaalle viikko-viikko sovi. Mutta eihän sitä voi kiitä vanhempia lapsia laittaa kärsimään asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleisellä tasolla:
Uusperhekuviot ovat usein vaikeita. Tuore kumppani olisi myös hyvä tuntea kunnolla (biologinen rakastumisvaihe jo kunnolla ohi) ennen lapsen yritystä. Rakastuminen ja ylimääräinen vieraskoreus/hienotunteisuus parisuhteessa menee ohi yleensä n. 2-3 vuodessa, ja iso osa suhteista kariutuu pian ihastumisen kariuduttua, kun tajutaan ettei homma toimi. Juuri tuon ekan 2-3 v aikana siis.Ehdottomasti olen sitä mieltä, että vasta tavallisen arjen oltua päällä riittävän kauan aikaa, kannattaa ryhtyä vakavasti puhumaan häistä tai lasten hankinnasta. Että ehtii nähdä ensin toisen todelliset puolet arjessa, eikä tule ikäviä yllätyksiä häiden jälkeen, raskausaikana tai esikoisen synnyttyä väärin (pois aina kariutuvassa alkuhuumassa) valitun vanhemman kanssa.
Aloittajan tilanteessa katsoisin, onko mitään tehtävissä ammattiauttajan pakeilla oltuanne. Kumppanisi toiminta omia vanhempia lapsiasi kohtaan kuulostaa tosiaan myrkylliseltä, kuten itse kuvailit. Hienoa, että ajattelet myös vanhempien lastesi etua ja näet, että tuoreen puolisosi käytös on lapsillesi vahingollista. Ehkä tiedostamatta, ehkä tietoisesti, mutta joka tapauksessa tärkeintä on, että lapsillesi ei aiheudu kärsimystä ja tapahdu ikäviä asioita kehityksessä ja mielenterveydessä aikuisen ihmisen asiattoman käytöksen vuoksi. Todella hyvä, että muistat suojella kaikkia lapsiasi vahingolliselta käytökseltä, vaikka onkin perheessä uusi pikkuinen. Tsemppiä kovasti ja toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!
Yllätyksiä tulee aina, siksi ne on yllätyksiä. Jos asian tietää, niin eihän se silloin ole mikään yllätys. Ennemminkin pitäisi uskoa tiedettä, ja tehtyjä tutkimuksia joissa yksiselitteisesti tulee ilmi uudperheen sudenkuopat, ja miettiä sitten asian pitkällisen pohtimisen jälkeen onko itse valmis ottamaan riskin että omassa elämässä käy niin kuin tutkimuksetkin osoittavat että monesti käy.
on typerää kuvitella että mikään aika poistaisi yllättävän tapahtuman mahdollisuuden, sehän on älyllisesti täysin epärehellistä! Noin ajattelevalle niitä yllätyksiä juuri tuleekin, minähän tein kaiken oppikirjojen mukaan ja silti kävi näin!
Täytyy hyväksyä se mahdollisuus että oma parisuhde menee lopullisesti umpisolmuun, ja sitten joko ottaa moinen riski, tai olla ottamatta. Joka tapauksessa vastuu on itsellä, ei toisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota se on kun taistellaan biologiaa vastaan. Nyt kotonanne asuu puolison silmin oma kultainen lapsi ja toisen ihmisen kakarat, jotka kilpailevat samoista resursseista sen oman mussukan kanssa. Ei ihmislaji ole kehittynyt elämään tuollaisessa järjestelyssä.
Kyllä se on ihmislajille ollut ihan tavallista että perheeseen kuuluu muitakin kuin yhteisiä lapsia. Aiemmin kun on ollut aika yleistä kuolla jo nuorena, niin kyllä siinä on otettu uusi puoliso aika nopsaan ja lapsia on sitten tämän kanssa tullut kun on tullut. Ydinperhe joka sisältää vain äidin, isän ja näiden yhteiset lapset, on nykyajan ilmiö.
Ylipäätään perhe jossa asutaan saman katon alla omien ja toisen lapsien kanssa on nykyajan ilmiö. Tätä juuri tarkoitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on klassinen savustamistilanne, jossa pyritään hätistämään ei-toivotut lapset muualle ja etäännyttämään uusperheen sisällä olevasta "ydinperheestä" (savustajan mielikuva) johon kuuluu ap, apn puoliso ja heidän yhteinen lapsensa.
Mikäpä tuohon auttaisi? Ei mikään. Voit yrittää terapiaa tmv mutta en usko että se aittaisi mitään ja isommat lapset ovat jo menettäneet luottamuksensa apn puolisoon sekä saaneet elinikäisiä traumoja. Ihmettelen näitä "puolisolla on masennus" jne hymisteleviä ja ymmärtäväisiä vastauksia, sillä kyseinen henkilöhän on täysi kus*pää. Itse eroaisin ja pelastaisin lapseni henkiseltä väkivallalta, jota apn puoliso käyttää. Vanhemman tehtävä on suojella lapsiaan - ei ymmärtää ja myötäillä kaltoinkohtelevaa pyolisoaan. Nimimetkillä kokemusta on (valitettavasti)
Vierailija kirjoitti:
Itse elin uusperheen ilmaisessa seirustelusuhteessa. Meille kompastuskiveksi muodostui erilaiset näkemykset lasten kasvatuksesta.
Oma lapseni kertoi mielipiteensä asioista, miehen lapsi valehteli ja vältteli. Jos joku vaate ei miellyttänyt, saattoi piilottaa vaatteen ja väittää, ettei päivävaatekasassa ollut hänelle sukkahousuja. Minä tietenkin etsin hulluna, että mihin ne nyt olivat hävinneet, kun ne juuri olivat vaatekasassa. Löydettyäni "kadonneet" sukkahousut en todellakaan ollut iloinen.
Omaan lapseen kohdistui toisen lapsen osalta kiusaamista, kun oli muita samanikäisiä käymässä. Pahimmillaan häntä kohdeltiin kuin ilmaa.
Vanhempi ei ymmärtänyt omien lastensa käyttävän minua kohtaan valtaa monin tavoin. Oma lukunsa oli sekin, että kuka istuu missäkin ruokapöydässä. Se meni ihan sirkusteluksi, kun itse istuin lasten mielestä aina väärällä paikalla... Väärä paikka oli aina eri kohdassa.
Itse koin, että vanhemman sokeus omille lapsilleen rikkoi meidän suhteen. Minä en olisi saanut komentaa, mutta silti olin paljon lasten kanssa keskenään ja pyöritin kotihommia lastenhoidon ohella. Lapsilta ei olisi saanut vaatia mitään. Esim. Koululaisille vaatteiden vieminen pyykkikoriin oli mahdoton tehtävä. Arvatkaa miltä näyttää, kun likaisia alushousuja lojuu barbie-laatikossa? Koulutehtäviin tarvittiin aikuinen istumaan viereen. Oma lapseni teki läksyt omatoimisesti.
Lisäksi mies oli mustasukkainen ajasta, jonka vietin kahdestaan oman lapseni kanssa hänen harrastuksensa parissa. Hän koki sen olevan jollain lailla häneltä poissa ja en ollut silloin lastenhoitoapuna viikonloppuna.
Onneksi suhde loppui.
Miten ne onkin aina toisten lapset, jotka on niitä manipuloivia ja valehtelevia hirviöitä, ja oma lapsi on reipas, rehellinen ja suorapuheinen? Olisi joskus virkistävää kuulla jonkun vanhemman kertovan omasta inhottavasta lapsetaan ja puolison/tutun rehellisestä lapsesta. Mitä jos se olikin sun hirviölapsi, joka oli piilotellut niitä toisen sukkahousuja, ja sun lapsesi vaan pyörittää sua mielensä mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitä tuollainen kumppaninulos. Lapset on aina kaikkein tärkeintä. En kuuntelisi yhtään ilkeyttä, jotka on suunnattu lapsille. Miksi sinä et välittömästi puutu nöihin tilanteisiin ja tee selväksi, ettet hyväksy tuota?
Olen puuttunut, useita kertoja. Käynyt keskusteluja, antanut perspektiiviä, suuttunutkin ja yrittänyt tiedustella toisen motiiveja moiseen käytökseen. Jonkin aikaa mentiin aina sillä "joo ymmärrän, ei ollut tarkoitus, nyt minä kyllä.." ja niin edelleen.
Kaava on tullut surullisen tutuksi, siksi aloin vaatimaan ammattiapua ikään kuin viimeisenä keinona katsoa tätä asiaa. Uskon, että ongelma on osittain myös siinä, ettei hän käsitä mitä touhunsa aiheuttaa perheelle ja lapsille, jotka eivät voi käsittää miksi ovat yhtäkkiä jotain kakkosluokan kansalaisia. Hän näkee tilanteen niin, että nyt vaan ärsyttää ja purkaa sen, miettimättä mikä ärsyttää ja miksi ja ovatko lapset nyt ylipäätään syyllisiä hänen sen hetkiseen ärsytykseensä. Jos joku ulkopuolinen ottaa kantaa, se saattaa saada hänet ajattelemaan. Tai sitten ei.
Ap.
Huomaan, että koitat ajatella puolisostasi hyvää ja keksiä hänen puolestaan jotain säädyllistä selitystä asiaan. Sellaista ei kuitenkaan ole ja taidat oikeasti tietää sen itsekin. Lapsia kohtaan säännöllinen ilkeily ja epäreiluus ei ole selitettävissä millään lievällä seikalla. Kertoo sinusta ihmisenä toki että haluaisit ajatella toisesta hyvää ja ratkaista ongelmia. Toisen puolesta et kuitenkaan hänen käytöksestään pysty päättämään. Olet koittanut jo paljon. Vanhenpien lapsiesi kannalta tilanne on todella huono ja kestänyt jo pitkään ja on hyvä että ymmärrät, että isoin velvollisuutesi tässä tilanteessa on suojella heitä selvästi kaltoinkohtelevalta käytökseltä.
Olet mielestäni toiminut hyvin, mutta tiedät itsekin ettei tilanne voi todella jatkua enää noin. Onko puolison luonteessa ilmennyt muutakin ongelmaa yhteisen lapsen saannin jälkeen? Voiko olla, että siinä puolisosi persoonassa on enemmänkin pielessä, joka alkaa nyt sitten vakavan sitoutumisen jälkeen ilmetä? Kerroit myös, että muustasukkaisuusongelmaa (myös kontrollointia?) oli jo aiemminkin? Onko senkaltaista ilmennyt nyt? Vahingollinen käytös lapsia kohtaan on jo jatkunut pitkään. Miten hän käyttäytyy sinua kohtaan? Henkinen väkivalta hiipii suhteeseen usein pikkuhiljaa. Kaikki kertomasi kuulostaa todella huolestuttavalta. Ilmapiiri kodissa kuten kerroitkin, on myrkyllinen.
Mielestäni on tärkeää, että puolustat lapsiasi myös niissä itse tilanteissa, että he tietävät, etteivät ole tehneet mitään väärää. Ja että teet itse minkä koet oikeaksi, otat heitä vauvan hoitoon mukaan jne. Et voi alkaa kävellä munankuorilla.
Sukupuolilla on siinä mielessä väliä, että jos olet nainen, niin sinulla ei todennäköisesti vauvan kanssa tule ongelmia olla hänen pääasiallinen huoltajansa eronkaan jälkeen. Jos olet mies, niin toivon, ettei nuorimmaisen huoltajuus- ja tapaamisasioissa tule mitään ongelmia ja annattaa varautua pitämään puolesi tässä asiassa.
Toimit hyvin, voimia tilanteen ratkaisuun, tuollaisena se ei voi enää jatkua. Puolisosi käytös on todella haitallista ja myrkyllistä. Huolehdi parhaasi mukaan myös omasta jaksamisestasi. Olet koittanut ratkaista näitä isoja ongelmia jo pitkään, toista et kuitekaan voi muuttaa, niin nyt taitaa olla aika tehdä muista ratkaisuja. Voimia.
Vierailija kirjoitti:
(jatkuu)
Ajattelin alkuun, että tilanne johtuu nyt vaan vanhemmaksi tulemisen muutoksista ja rauhoittuu aikanaan. No, nyt on mennyt reilu vuosi ja edelleen tilanne on kotona tulehtunut. Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä". Puoliso on myös yrittänyt harrastaa sitä, että pistää minut valitsemaan lasteni välillä eri tilanteissa, esim "Mentäiskö sinä, minä ja vauva kahville?", vaikka lapseni olisivat meillä. Tai "jaa jos sun lapset tulee, niin mä voin sitten jäädä vauvan kanssa/yksin kotiin".
Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen . Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista. Ei itseasiassa sano oikein kenestäkään mitään positiivista koskaan.
Olemme menossa perheneuvolaan puhumaan asioista, mutta sinne on parin kuukauden jono ja itsestä alkaa tuntua, että olisihan tuo jo tehnyt asioille jotain, jos halua olisi, eikö niin? Hän muka ymmärtää pointtini, kun keskustellaan ja lupaa ja lupaa, mutta kaikki vaan jatkuu samanlaisena.
Onko tuo perheneuvola vaan väliaikaista tekohengitystä? Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri. Mutta en myöskään halua heittää nuorimman perhettä "sivuun" ilman, että puhumme ammattilaisille ja yritämme kääntää jokaisen kiven.
Surullinen tilanne. Vaikuttaa siltä, että puolisosi peitteli todellista luonnettaan ja on nyt sitten paljastanut sen kaikessa karmeudessaan. Ei hyvä. Kannattaisiko lähteä? Toisaalta, uskallatko jättää puolisosi? Onko pikkulapsi turvassa hänen kanssaan? V.m. syystä pitkitin aikoinaan eron hakemista vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin puolisosi yrittäisi päästä lapsistasi eroon. Onko hänellä muutoin outoa käytöstä?
On hän muutenkin vähän omalaatuinen tai voisi sanoa erikoinen joissakin asioissa, mutta ei ole ollut lapsiin liittyen aiemmin. Kuten kerroin, tämä alkoi vasta yhteisen lapsen myötä.
Sama tunne minulle on tullut ja olen tästä jonkun kerran kysynytkin, että yrittääkö hän, että lapseni eivät haluaisi enää olla meillä ja luuleeko tosiaan, että voi tässä kohtaa alkaa leikkiä jotain meidän kolmen muodostamaa pikku perhettä. Ei kuulemma tietenkään yritä mitään sellaista.
En vaan pysty jotenkin ymmärtämään, että ihminen, joka nyt itsekin tietää mitä on vanhemman rakkaus lastaan kohtaan, voi olla niin kylmä ja julma "rakastamansa" ihmisen lapsille. Eipä taida oikeasti rakastaa minua edes, kun pystyy tuolla tavalla käyttäytymään toistuvasti.
Ap.
Saan varmasti alapeukuja, mutta on mahdolista, että olet valinnut puolisoksesi narsistisen henkilön / jolla narsistisia piirteitä. Kannattaa ehkä perhtyä aiheeseen, jos ehkä saisit tilanteeseen ja toisen käytökseen ymmärrystä? Empatiakyky tällaisella henkilöllä on alentunut (tai joillakin ei ollenkaan) ,eikä osaa asettua samalla tavalla toisten asemaan. Hankala käytös ja henkinen väkivalta alkaa / pahenee usein juuri isomman sitoutumisen jälkeen (lapsen saanti/ naimisiinmeno tms.) Tämä ei sulje sitä pois, ettei välillä voi olla paljonkin hyviä asioita ja aikoja, ja tavallisesti onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elin uusperheen ilmaisessa seirustelusuhteessa. Meille kompastuskiveksi muodostui erilaiset näkemykset lasten kasvatuksesta.
Oma lapseni kertoi mielipiteensä asioista, miehen lapsi valehteli ja vältteli. Jos joku vaate ei miellyttänyt, saattoi piilottaa vaatteen ja väittää, ettei päivävaatekasassa ollut hänelle sukkahousuja. Minä tietenkin etsin hulluna, että mihin ne nyt olivat hävinneet, kun ne juuri olivat vaatekasassa. Löydettyäni "kadonneet" sukkahousut en todellakaan ollut iloinen.
Omaan lapseen kohdistui toisen lapsen osalta kiusaamista, kun oli muita samanikäisiä käymässä. Pahimmillaan häntä kohdeltiin kuin ilmaa.
Vanhempi ei ymmärtänyt omien lastensa käyttävän minua kohtaan valtaa monin tavoin. Oma lukunsa oli sekin, että kuka istuu missäkin ruokapöydässä. Se meni ihan sirkusteluksi, kun itse istuin lasten mielestä aina väärällä paikalla... Väärä paikka oli aina eri kohdassa.
Itse koin, että vanhemman sokeus omille lapsilleen rikkoi meidän suhteen. Minä en olisi saanut komentaa, mutta silti olin paljon lasten kanssa keskenään ja pyöritin kotihommia lastenhoidon ohella. Lapsilta ei olisi saanut vaatia mitään. Esim. Koululaisille vaatteiden vieminen pyykkikoriin oli mahdoton tehtävä. Arvatkaa miltä näyttää, kun likaisia alushousuja lojuu barbie-laatikossa? Koulutehtäviin tarvittiin aikuinen istumaan viereen. Oma lapseni teki läksyt omatoimisesti.
Lisäksi mies oli mustasukkainen ajasta, jonka vietin kahdestaan oman lapseni kanssa hänen harrastuksensa parissa. Hän koki sen olevan jollain lailla häneltä poissa ja en ollut silloin lastenhoitoapuna viikonloppuna.
Onneksi suhde loppui.Miten ne onkin aina toisten lapset, jotka on niitä manipuloivia ja valehtelevia hirviöitä, ja oma lapsi on reipas, rehellinen ja suorapuheinen? Olisi joskus virkistävää kuulla jonkun vanhemman kertovan omasta inhottavasta lapsetaan ja puolison/tutun rehellisestä lapsesta. Mitä jos se olikin sun hirviölapsi, joka oli piilotellut niitä toisen sukkahousuja, ja sun lapsesi vaan pyörittää sua mielensä mukaan?
Se on varmaan vähän että minkä luonteenpiirteen kanssa itse pärjää? Oma lapseni oli haasteellinen, ihan vain jos siksi että hän oli (ja on siis aikuisena edelleen) lievästi autistinen. Hän myöskin osasi yrittää käyttää tätä piirrettä hyväkseen. Sen sijaan koskaan hän ei valehdellut tai luistanut tehtävistä valheen varjolla. Voin sanoa että oli todella raskas polku hänen kanssaan, ja syy miksi en halunnnut enempää lapsia, koska koin etten jaksaisi.
Mieheni lapsi taasen on "normaali" ja jokapäiväistä on valehtelu, asioiden pimittäminen, ja piilottelu, eli täysin tahallista perseilyä. Hän on tavallaan helppo lapsi, koska ei tarvitse ohjausta kuten omani tarvitsi, ja rutiinit onnistuvat kertakuulemalta, mutta tämä ilkeys ja pahansuopuus sekä valehtelu on sellaisia asioita että joka ikistä lapsen sanaa joutuu epäilemään, eikä mihinkään mitä hän sanoo ole luottaminen. Sitten itkee suurieleisesti kun kerrankin on puhunut totta ja AINA häntä syytetään.
Ottaisin milloin tahansa rehellisen ja olemisessaan aidon oman lapseni haasteet kuin tuollaisen mulkerolapsen. Miehen lapsi on teini, eli ei mikään pikkuvauva.
Alue: Aihe vapaa
Eikö aiemmin avattu tilannetta et useemman vuoden oli asuttu yhdessä ennen raskautta? Jotkut ihmiset pystyvät esittämään vuosia jotain mitä eivät tosiasiassa ole.