Kun seurustelukumppanit kertovat, että haluavat muuttaa kanssani yhteen asumaan, kysyn heiltä yhden kysymyksen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitten voidaan jakaa kotityöt puoliksi"

Muahhah, näytä se nainen jonka kotityöt on vähentyneet yhteenmuuton jälkeen!

Olen pitänyt oman kotini siistinä ja viihtyisänä vuosikaudet tekemällä korkeintaan puoli tuntia kotitöitä päivässä. Tiedän kokemuksesta, että tämä määrä riittää vallan hyvin, kun optimoi prosessit kunnolla, ja lopputulos on kenen tahansa helppo tarkastaa. Jostakin syystä yhteen muuttamisen ehdoksi ei käynyt se, etten joudu tekemään tuota enempää kotiöitä. Minusta tämä on kummallista, sillä nähdäkseni kahdestaan siivoamisen ym. pitäisi olla paljon tehokkaampaa, ei vähemmän tehokasta. Tässä tapauksessa tämä toinen osapuoli (nainen) olisi ilmeisesti halunnut ulkoistaa osan omista sotkuistaan minulle.

Onko sinusta kummallista että kun yrität yhteen muuttaessa sanella yksipuolisesti tulevan yhteisen kotinne säännöt, vastapuoli ei innostu? Juuri tuossa kohtaa olisi elintärkeää osoittaa kykyä neuvotteluun ja kompromisseihin. Jokainen järkevä ihminen olisi perääntynyt, kun alat jaella komentoja.

Eihän tämä mikään komento ole. Toinen osapuoli saa tietenkin tehdä niin paljon kotitöitä kuin itse haluaa. Itselleni ei vain käy tilanne, jossa joudun tekemään ENEMMÄN kotitöitä sen vuoksi, että jaan ne jonkun kanssa, kun todistettavasti vähempikin riittää.

Miten niin ei ole komento, kun ilmoitat toimivasi täsmälleen oman mielesi mukaan ja kieltäydyt kaikesta neuvottelusta?

Ja vielä luulet että asia on todistettu, kun todellisuudessa kyseessä on sinun mielipiteesi. Ei fakta.

Kyseessä ei ole komento, koska se jättää täyden vapauden toiselle tehdä juuri niin kuin hän itse haluaa. Itse en vain halua käyttää päivässä yli puolta tuntia kotitöihin. Kyseessä on henkilökohtainen rajani, ei minkään sortin vaatimus ketään muuta kohtaan.

Ja todistamisella tarkoitan nimenomaan sitä, että selvästikin oma kotini pysyy  siistinä ja viihtyisänä tällä määrällä kotitöitä, ja ylläpitämäni siisteystaso on kelvannut toiselle hyvin. Jos kahdelta ihmiseltä kuluu 40 neliön asunnon siistinä pitämiseen enemmän kuin yhdeltä ihmiseltä 30 neliön, yhtälössä on omasta mielestäni jotakin vikaa. Työn määrän pitäisi jaettaessa vähentyä, ei lisääntyä.

Et selvästikään ymmärrä, vaan hoet uudelleen samoja asioita jotka jo sanoit.

Kyse ei ole siitä, ettenkö ymmärtäisi, mitä sanot, vaan siitä, että sinulle on epäselvää mitä tarkoittaa toisen itsemääräämisoikeutta kunnioittava henkilökohtainen raja, ja mikä on taas toisen tahdon yli kävelevä komento. Ihan jokainen saa asettaa mitä tahansa henkilökohtaisia rajoja hän tarvitsee oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Jos joku ei halua siivota sinun sotkujasi, et voi häntä siihen pakottaa, ja jos toisen rajat eivät sinulle kelpaa, olet vapaa sanomaan ei kiitos.

Ei se ole minulle yhtään epäselvää. Sinä määräsit paljonko aikaa yhteisessä kodissanne käytettäisiin siivoamiseen. Ilmoitit että sinä määrität siisteystason ja kieltäydyt neuvottelemasta. Ja ilmoitit että jos toiselle ei sinun sääntösi kelpaa, raatakoot yksin. Mutta sinä et tee mitään muuta kuin sen mitä yksin etukäteen päätit. Tuo on sen lajin ehdottomuutta, mikä ei parisuhteessa toimi. Jotenkin näet myönnytyksenä sen että toinen "saa" siivota yksin, sinä toimit täysin oman mielesi mukaan.

Mutta aina löytyy ihmisiä jotka yrittävät elää kuin sinkut, vaikka asutaan yhdessä. Ja ihmissuhteet ovat valtataistelua, kompromisseja ei tehdä.

Nythän sä puhut ihan eri asiasta. Eikös tämä puolen tunnin kotityöheppu vsin asettanut oman rajansa kotitöille, kun eivät asu yhdessä. Jos tuo raja ylittyisi, niin yhteen ei kannata muuttaa.

Ja sä vastaat kuin asuisivat jo yhdessä ja hän pakottaisi toisen tekemään enemmän.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi toi kyllä melkoinen suhteentappo -repliikki. Jos rakastaa toista, on mielestäni luonnollista haluta viettää aikaa mahdollisimman paljon yhdessä.

Tämä vastaus paljastaa sinusta enemmän kuin ehkä uskotkaan. Nimittäin aika monen muun mielestä parisuhde ei ole sitä parempi, mitä enemmän vietetään aikaa yhdessä.

Niin, kaveritkin ovat sitä parempia mitä vähemmän heidän kanssaan viettää aikaa 🧐

En aio muuttaa yhteen miesystäväni kanssa. Suhteemme ei olisi yhtään parempi, vaikka asuisimme yhdessä. Nyt poimin vain rusinat pullasta, saan sekä suhteen, että yksin asumisen hyvät puolet. Meillä tosin on vielä molemmilla vielä alaikäisiä lapsia kotona, joten sikälikään yhteen muuttaminen ei ole edes ajankohtaista. Nähdään silti joka päivä ja mies viettää yönsä luonani. Tämä onnistuu, koska olemme naapureita. Olemme introvertteja molemmat ja tarvitsemme paljon omaa aikaa. En tarvitse seuranpitoa koko ajan ja väsyisin aika pian yhteiseloon. Iän puolesta olemme jo niin vanhoja, että perhettä emme ole perustamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en osaisi minäkään vastata. Onhan tuo selvä torjunta.

En minä yrittäisi puhua ympäri ihmistä joka ei halua muuttaa yhteen. Ei kyse ole väittelyn voittamisesta.

Mutta uskotko, että parisuhde muuttuu paremmaksi yhteen muuttuessa?

Eri täällä vastailee, joka komppasi tuota aiempaa kommenttia...

Se tekeekö yhteenmuutto suhteelle hyvää vai ei, riippuu vähän siitä mitä suhteelta kukakin haluaa. Jollekin suhteelle se on hyvä ratkaisu, jollekin huono, ja paljon siltä väliltä eri vaihtiehtoja. Jotta yhteenmuutto olisi suhteelle hyvä ratkaisu, niin ensimmäinen lähtökohta on kuitenkin se, että molempien tulee haluta sitä ja haluta suhteelta tarpeeksi samoja asioita ja että näkee yhteenmuuton hyvänä asiana, suhdetta syventävänä ja eteenpäin vievänä ja enemmän positiivisia asioita tuovana. Täytyy olla myös halua jakaa se arkea ja pitää sitä enemmän hyvänä asiana kuin huonona.

Kyllähän yhdessä asuminen muuttaa montaa asiaa ja suhteen dymaniikkaakin helposti. Jos perheen perustaminen on toiveissa, niin onhan se hyvä rakentaa perustaa sille, miten yhteiselo ensin kahdestaan sujuu. Yhdessä asuessa toisen oppii usein tuntemaan vielä paremmin, niin hyvässä kuin pahassa. Toiset nauttivat siitä, että saavat jakaa arjen ja olla paljon yhdessä, herätä "aina" toisen vierestä. Reissaaminen kahden asunnon välillä voi olla myös pitkän päälle vähän rasittavaa ja hankalaakin, erityisesesti vaikka jos on lemmikkejä tms.

Ei ole yhtä oikeaa vastausta. Olet varmaan oikeassa siinä (oletan että sulla tämä ajatus?), että monelle suhteelle olisikin parempi, että on omat kodit. Ja yhteen muutetaan ehkä aika useinkin enemmän vain yleisen kaavan mukaisesti, eikä se ole välttämättä aina se paras ratkaisu.

Kuitenkin, kyllähän moni halua oikeasti jakaa elämänsä enemmän kokonaisuudessaan rakkaansa kanssa, eikä "vain" seurustella ja elää enempi myös omia elämiään tahoillaan. Näin kärjistetysti jaoteltuna. Toki voi jakaa toisen kanssa elämän syvästi mielestäni myös erillään asuessa, onhan sein mahdollista ja tietty romantiikka voi ehkä olla helpompi säilyttää erillään asuessa, eikä totu ottamaan toista ehkä niin itsestäänselvyytenä, yhteinen aika ei ole arjen puuhia, vaan tehdään yhdessä ja ollaan yhdessä aktiivisemmin, kohdataan.

Se myös vahtelee, kuinka paljon kukakin tarvitsee ns. omaa aikaa. Jos tällainen ajan tarve on itselle suuri, niin yhteenmuutto ei tosiaan välttämättä paranna parisuhdetta, vaan päinvastoin. Toki sekin voi järjestyä ihan hyvin yhdessäkin asuessa. Nuorempana ehkä myös on helpompaa joustaa ja rakentaa se yhteinen arki ja elämä ja asua yhdessä, ja siitä saa silloin suhteeseen sitä mitä toivoo, vanhemmiten on enemmän usein muodostunut omia tapoa ja kaavoja, joista ei ole valmis joustamaan. Arjen jakaminen voi toki myös ajan kanssa helposti "arkistaa" suhdetta, vaikka toisaalta myös lähentää ja hitsata hyväksi tiimiksi. Sitten on tietenkin oma lukunsa jos on lapsia jo ennensään, mitä en nyt tässä sen kummemmin lähde ruotimaan. Että tilanteista ja ihmisistä riippuen.

Jokainen punnitkoon itse omaa tilannettaan, parisuhdettaan ja mitä priorisoi, haluaa ja kaipaa elämäänsä. Ja mikä toisen mielestä parantaa parisuhdetta, voi toisen mielestä sitä huonontaa, riippuu niin ihmisestä ja suhteesta.

Kiva aihe pohtia.

Kiitos paljon erinomaisesta pohdinnasta!

Paras vastaus .Ei se voi muuttua paremmaksi mutta on kiva jakaa elämä sinun kanssa. 

Me kuulumme yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Helpottaa lasten kasvattamista (omien tai yhteisten). Mutta sitä ei oikein sovi sanoa tuossa vaiheessa suhdetta.

Itselläni ei ole lapsia (eikä tule) ja toisten kakaroita en ala kasvattamaan enkä maksamaan lasten kuluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi toi kyllä melkoinen suhteentappo -repliikki. Jos rakastaa toista, on mielestäni luonnollista haluta viettää aikaa mahdollisimman paljon yhdessä.

Tämä vastaus paljastaa sinusta enemmän kuin ehkä uskotkaan. Nimittäin aika monen muun mielestä parisuhde ei ole sitä parempi, mitä enemmän vietetään aikaa yhdessä.

Niin, kaveritkin ovat sitä parempia mitä vähemmän heidän kanssaan viettää aikaa 🧐

Ymmärrät nyt tahallasi väärin. Yhdessäolon määrä lisää nautintoa tiettyyn rajaan asti ja sitten se alkaa vähentää sitä. Nautin siitä, kun saan nähdä ystäviäni useamman kerran kuussa ennemmin kuin kerran vuodessa, mutta en haluaisi nähdä ketään heistä joka päivä.

Rusinat pullasta -suhde täälläkin. Ei ole mitään järkeä lisätä soppaan sellaisia aineksia, jotka eivät itselle maistu. Ihmetyttää kyllä joskus avio- tai avoliitossa elävien kavereiden marinat kotitöiden jakautumisesta jne. Pakkoko sinne yhteen on änkeä?

Kuten joku sanoi, tuohan on selvä torjunta. Ihan turha siihen on vastaan vängätä. Jos itse kaipaa suhdetta jossa asutaan yhdessä ja toiselle se ei sovi, niin sitten kannattaa erota kun toinen reagoi yhteenmuuttopuheisiin tuollaisella neliraajajarrutuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ei myöskään yhteenmuutto kiinnosta ja olen ollut asiasta täysin avoin miesystävilleni heti alusta. Hekään eivät ole kuulemma yhteenmuuttoa kaivanneet, mutta mystisesti suhteen keston lähestyessä vuotta, kaikki miehet ovat alkaneet ehdotella yhteenmuuttoa.

Avoliittoon vuoden tuntemisella? Huh. No, jos on kaksi ihmistä, jotka asuvat jossain vuokrakämpissä niin mikäpä siinä, mutta jos on rakkaudella laitettu oma koti, kuten itselläni oli, niin en olisi vuoden tai edes kahden kohdalla vielä siitä luopunut. Me muutimme yhteen neljän vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen ja sillä mielellä, että tämä on loppuelämän parisuhde.

Minä olen ollut kahdesti naimisissa. Molemmilla kerroilla hynttyyt kannettiin yhteen parissa viikossa. Ensimmäinen avioliitto päättyi miehen kuolemaan. Toinen jatkuu edelleen. Kyllä se rakastettu aina tulee olla tärkeämpi kuin mikään kämppä.

Joko sinulla on ollut uskomaton onni tai sitten olet perusluonteeltasi sellainen, joka tyytyy siihen, minkä onnistui löytämään. Jos itse olisin muuttanut kahden viikon "rakastumisvaiheessa" avoliittoon, niin olisin varmaan ollut elämäni aikana jo parikymmentä kertaa avoliitossa. Sen sijaan taustallani on yksi nuorena solmitun avioliiton ero ja nykyinen avoliitto, jossa muutimme yhteen neljän vuoden seurustelun jälkeen. Enkä kyllä olisi sitoutunut mieheen, jos hänellä olisi ollut takanaan useampia avo- tai avioliittoja.

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku sanoi, tuohan on selvä torjunta. Ihan turha siihen on vastaan vängätä. Jos itse kaipaa suhdetta jossa asutaan yhdessä ja toiselle se ei sovi, niin sitten kannattaa erota kun toinen reagoi yhteenmuuttopuheisiin tuollaisella neliraajajarrutuksella.

Millä tavalla sitten koet, että yhdessäasumissuhde on parempi on kuin tavallinen?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on oikein hyvä kysymys, sillä viimeistään siitä erottaa nämä pelkän intohimon perässä juoksijat ja "yhdessä niin kauan kun se on kivaa eikä vaadi mitään" -ihmiset. Jotkut haluavat kumppanin eivätkä vain fwb-suhdetta.

Eli jos ei asuta yhdessä, ollaan panokavereita? Hienon 1950-lukulainen asenne. :D

Huisii :D kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitten voidaan jakaa kotityöt puoliksi"

Muahhah, näytä se nainen jonka kotityöt on vähentyneet yhteenmuuton jälkeen!

Olen pitänyt oman kotini siistinä ja viihtyisänä vuosikaudet tekemällä korkeintaan puoli tuntia kotitöitä päivässä. Tiedän kokemuksesta, että tämä määrä riittää vallan hyvin, kun optimoi prosessit kunnolla, ja lopputulos on kenen tahansa helppo tarkastaa. Jostakin syystä yhteen muuttamisen ehdoksi ei käynyt se, etten joudu tekemään tuota enempää kotiöitä. Minusta tämä on kummallista, sillä nähdäkseni kahdestaan siivoamisen ym. pitäisi olla paljon tehokkaampaa, ei vähemmän tehokasta. Tässä tapauksessa tämä toinen osapuoli (nainen) olisi ilmeisesti halunnut ulkoistaa osan omista sotkuistaan minulle.

Onko sinusta kummallista että kun yrität yhteen muuttaessa sanella yksipuolisesti tulevan yhteisen kotinne säännöt, vastapuoli ei innostu? Juuri tuossa kohtaa olisi elintärkeää osoittaa kykyä neuvotteluun ja kompromisseihin. Jokainen järkevä ihminen olisi perääntynyt, kun alat jaella komentoja.

Eihän tämä mikään komento ole. Toinen osapuoli saa tietenkin tehdä niin paljon kotitöitä kuin itse haluaa. Itselleni ei vain käy tilanne, jossa joudun tekemään ENEMMÄN kotitöitä sen vuoksi, että jaan ne jonkun kanssa, kun todistettavasti vähempikin riittää.

Miten niin ei ole komento, kun ilmoitat toimivasi täsmälleen oman mielesi mukaan ja kieltäydyt kaikesta neuvottelusta?

Ja vielä luulet että asia on todistettu, kun todellisuudessa kyseessä on sinun mielipiteesi. Ei fakta.

Kyseessä ei ole komento, koska se jättää täyden vapauden toiselle tehdä juuri niin kuin hän itse haluaa. Itse en vain halua käyttää päivässä yli puolta tuntia kotitöihin. Kyseessä on henkilökohtainen rajani, ei minkään sortin vaatimus ketään muuta kohtaan.

Ja todistamisella tarkoitan nimenomaan sitä, että selvästikin oma kotini pysyy  siistinä ja viihtyisänä tällä määrällä kotitöitä, ja ylläpitämäni siisteystaso on kelvannut toiselle hyvin. Jos kahdelta ihmiseltä kuluu 40 neliön asunnon siistinä pitämiseen enemmän kuin yhdeltä ihmiseltä 30 neliön, yhtälössä on omasta mielestäni jotakin vikaa. Työn määrän pitäisi jaettaessa vähentyä, ei lisääntyä.

Et selvästikään ymmärrä, vaan hoet uudelleen samoja asioita jotka jo sanoit.

Kyse ei ole siitä, ettenkö ymmärtäisi, mitä sanot, vaan siitä, että sinulle on epäselvää mitä tarkoittaa toisen itsemääräämisoikeutta kunnioittava henkilökohtainen raja, ja mikä on taas toisen tahdon yli kävelevä komento. Ihan jokainen saa asettaa mitä tahansa henkilökohtaisia rajoja hän tarvitsee oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Jos joku ei halua siivota sinun sotkujasi, et voi häntä siihen pakottaa, ja jos toisen rajat eivät sinulle kelpaa, olet vapaa sanomaan ei kiitos.

Ei se ole minulle yhtään epäselvää. Sinä määräsit paljonko aikaa yhteisessä kodissanne käytettäisiin siivoamiseen. Ilmoitit että sinä määrität siisteystason ja kieltäydyt neuvottelemasta. Ja ilmoitit että jos toiselle ei sinun sääntösi kelpaa, raatakoot yksin. Mutta sinä et tee mitään muuta kuin sen mitä yksin etukäteen päätit. Tuo on sen lajin ehdottomuutta, mikä ei parisuhteessa toimi. Jotenkin näet myönnytyksenä sen että toinen "saa" siivota yksin, sinä toimit täysin oman mielesi mukaan.

Mutta aina löytyy ihmisiä jotka yrittävät elää kuin sinkut, vaikka asutaan yhdessä. Ja ihmissuhteet ovat valtataistelua, kompromisseja ei tehdä.

Nythän sä puhut ihan eri asiasta. Eikös tämä puolen tunnin kotityöheppu vsin asettanut oman rajansa kotitöille, kun eivät asu yhdessä. Jos tuo raja ylittyisi, niin yhteen ei kannata muuttaa.

Ja sä vastaat kuin asuisivat jo yhdessä ja hän pakottaisi toisen tekemään enemmän.

Eri

Kiitos selvennyksestä.