Millaisten luuserien kanssa te oikein olette menneet perheen perustamaan?!

ja molemmilla voi olla erilaiset käsitykset siitä, mitä tarkoittaa, että mies osallistuu perheeseen.

En oikein tiedä mitä siitä osaisin sanoa, en tiedä uskonko sen olevan (noissa mittasuhteissa) mahdollista, että toinen muuttuisi niin radikaalisti joksikin muuksi mitä on ollut - uskon, ettei hän ole ollut vilpittömästi oma itsensä sitten alkuvaiheessakaan suhdettanne. Ja " näyttelemisen" läpi on mahdollista nähdä. Yrittäkää etsiskellä myös niitä " vähemmän näkyviä" merkkejä todellisesta luonteesta, tehkää ns. taustatutkimusta ; ) ennenkuin teette päätöksen ryhtyä vakavaan suhteeseen - ja toden totta (tämä on tärkeää!) tutustukaa miehen perheeseen ja siihen dynamiikkaan miten siellä kaikki toimi. Onko miehen vanhemmilla ehjä (ja onnellinen!) parisuhde? Kumpi siellä on se " pomo" ; onko miehesi tottunut siihen, että hänen oma isänsä pitää yllä diktatuuria hänen lapsuuden kodissansa?



Näistä asioista pystyy lukemaan jo ihmistä " rivien välistä" todella pitkälle, ja se vaiva todellakin kannattaa nähdä voidakseen olla " varma" (niin varma kuin nyt koskaan voi olla) tulevaisuudestaan ko miehen rinnalla.



Toki suuret asiat elämässä, kuten esimerkiksi suuri / ylitsepääsemätön suru, vaikuttavat ihmiseen ja saattavat myös muuttaa tätä - mutta uskon siihen, että tämä muutos on vain väliaikaista ja sen taustalta on silti löydettävissä se oma tuttu puoliso. Tässäkin kohtaa se toisen tukeminen ja molemmin puolinen kunnioitus kantaa eteenpäin, ja auttaa selviytymään karikoista!



Ap.

Siitähän on tehty jonkinasteista tutkimustakin, että onnellisen parisuhteen yksi salaisuuksista on se, että NAINEN on hitusen enemmän johtavassa asemassa kuin mies. Ja nimenomaan siten " johtajana" ettei ole keskinäistä valtataistelua (se ei johda mihinkään!), miehen tulee myös haluta tätä - ja se on luonnollista seurausta siitä, että mies ikäänkuin asettaa naisensa jalustalle. Pitää kuin kukkaa kämmenellään, arvostaa ja kohtelee kuin kuningatarta = ). Tälläisissä parisuhteissa kumpainenkin, sekä mies että nainen, kokevat (tutkimustenkin mukaan) olevansa onnellisia, kun taas parisuhteissa joissa mies " johtaa" , ovat kumpikin onnettomia. Nainen johtaa käyttäen apunaan tunneälyä, ja on hellä sekä mukautuvainen johtaja - kun taas mies (liian usein) pyrkii alistamaan ja omistamaan, eikä siitä tule pitkällä tähtäimellä yhtään mitään.



Tottakai periaatteessa ollaan tasa-arvoisia! Ja päätöksiä tehdään yhdessä, MUTTA joka parisuhteessa on tasan tarkkaan myös se henkilö, joka tekee päätökset kriittisessä kohtaa (silloin kun pitää päättää nopeasti), ja on ikäänkuin se " johtaja" .



Tätä kohtaa on vaikeaa selittää - toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan! Jos joku nyt luulee, että toisen on oltava " tossun alla" , niin väärin meni - se ei ole lähimainkaan sitä mitä yritän sanoa ja selvittää.



Ap.

Ennen avioliittoa ja varsinkin ennen lapsia on vaikea kuvitella mitä elämä sitten on. Ei meillä mies alussakaan kotitöihin osallistunut, mutta rakkaus on sokea. Mies tykkää lapsista ja peuhaa vieraiden lasten kanssa, joten sitä luulee, että hän ottaa kotonakin vastuun lapsista.



Miten saat toisen muuttumaan = tekemään kotitöitä ja osallistumaan lasten hoitoon, jos

-" aikuinen" keskustelu ei onnistu

-toinen kokee tekevänsä parhaansa ja kaikkien vaatimusten esittäminen on kun punainen vaate, joka saa jarrut päälle



Meillä mies on perheestä, jonka äiti kasvanut maatalossa. Puheiden perusteella vieläkin huomaa, että ajatus on " pojat ovat poikia" eli jos kotityöt ei kiinnosta, ei sitten kiinnosta. Ei nähdä, että aikuisen tulee tehdä myös hommia jotka joskus tuntuvat epäkiinnostavilta ja rasittavila.



Meillä homma menee näin (ja kyllä nyppii varsinkin nyt, kun on kolme lasta ja tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen ja mies makaa tyyneenä sohvalla telkkaria katsomassa



Keskustelu itsenäisyyspäivänä

Mies: Linnanjuhlat alkavat seitsemältä. Katsotaan

Minä: Siis tarkoitat, että katsotaan perinteiseen tapaan: sinä katsot ja minä hoidan lapset nukkumaan. Ja sitten kommentoit, että sillä ja sillä oli sellainen puku

Mies: Eikö lapset ole viime aikoina menneet nukkumaan vasta yhdeksältä

Minä: Joo, mutta jotta kaikki kolme olisivat viimeistään yhdeksältä sänkyssä, täytyy iltapalat laittaa ja iltasadut lukea paljon aikaisemmin. Eli en minä kauaa ehdi rauhassa katsoa

Mies: No, ei kai ne linnanjuhlat sulle niin kauhean tärkeitä ole

Minä: No ei kai, mutta luulen, että katsoisin niitä mielummin kuin sinä

Ajattelin, että olisit voinut sanoa, että voit tänään hoitaa lasten iltahommat

Mies: " syvä hiljaisuus"



Toimintavaihtoehdot:

a) Jätä juhlat katsomatta ja hoida lapset

b) pakota mies hoitamaan lapset. Mies suuttuu, ärisee lapsille, lapset hermostuvat, kaikilla on paha mieli.

c) katso rauhassa yhdessä lasten kanssa ja hoida sitten lapset nukkumaan



Taisin valita vaihtoehdon c, mutta hommat jäävät kuitenkin minulle, joten elämä tuntuu siltä, ettei eroa yksinhuoltajan arjesta (ainostaan seksiä on tarjolla säännöllisisesti)

Tutkimuksiin on niin helppo vedota, kun sopivasti unohtaa mainita edellä pyydetyt.

ja ap:lle pointsit hyvästä aloituksesta! Ihmettelen miksi on tullut niin agressiivista vastausta...



Itseänikin on kauan ihmetyttänyt nämä vastaavat viestit joita aina näkee: " mieheni ei ole 15 vuoteen tehnyt kotitöitä eikä kehunut minua kauniiksi, kaiken saan itse tehdä ja pienistä kotihoidontuestani ostan lapsille ruokaa etteivät näe nälkää, kun mies pistää kaiken rahansa autoon.." jne jne.. siis haloo, just nää jotka kertoo että 15 vuotta mies on ollut persereikä, ja silti niitä lapsia tehdään...?!



Ja niille jotka takertuu näihin kotityöhommiin: ei se nyt niin ole että ainoa onnellinen suhde on se jossa kotityöt menee 50/50 vaan se, ettei kummankaan tarvi olla katkeroitunut tai tyytymätön toisen panokseen! Mies voi olla ihana ja täydellinen vaikkei tekisikään yhtään kotitöitä (esim. maanviljelijä) kunhan on läsnä ja osallistuu edes jollain henkisellä tasolla perheensä toimintaan, edes tajuaa olevansa osa perhettään!



Ja se että kuka päättää: no se nyt on aivan sama, kunhan kumpikin on tyytyväinen eikä käy täällä ruikuttamassa asiasta. Ihme taukkeja tääkin palsta täynnä, kun ei näin yksinkertaista asiaa tajuta. Ap tarkoitti aloituksessaan niitä pariskuntia ja perheitä, joilla ei mene hyvin, joilla on ongelmia vastuun ja työn jakamisessa jne, ei niitä joilla ei ole (vaikka vastuut/työt jakautuisivatkin eri tavalla kuin jossain tasa-arvoisessa ideaaliperheessä).



ihme sakkia tosiaan, heti ruvetaan säälimään ap:n miestä ym. ym. Tais aika monella se kalikka kalahtaa omaan nilkkaan...



PS nyt ei sitten myöskään puhuttu niistä äijistä jotka muuttuvat yhtäkkiä vätyksiksi ihan itsekseen. Tosin aika moni nainen kaivaa itselleen sitä kuoppaa kun ottaa kaiken vastuulleen jotenkin huomaamattaan, ja sitten ytäkkiä huomaakin että on opettanut (jep, nimenomaan OPETTANUT) miehensä saamattomaksi mitään osaamattomaksi luuseriksi. Menkää myös vähän itseenne, ne joille näin on käynyt.