Millaisten luuserien kanssa te oikein olette menneet perheen perustamaan?!

Joskus vuonna x muistan tuollaisesta tutkimuksesta lukeneeni, ja ajatelleeni, että " hmm... siinäpä viisas ajatus" - minun mielestäni se käy jo järkeenkin, kun asiaa hieman ajattelee!



Linkkiä ei siis kyllä ole nyt tähän hätään antaa, jokainen käyttäköön nyt niitä harmaita aivosolujaan, ja miettiköön miten ajatus sopisi omaan maailmaan - ja onko siitä löydettävissä totuuden mukaisuutta.



Ap.

Ihminen voi muuttua aika lailla pitkän parisuhteen aikana ja perheen kasvaessa.



Väität, että " kyllä miehen teeskentelyn läpi näkee seurusteluaikana" . Kuinka naiivia!!!



Ensinnäkin, alkusuhde on aina rakastumisen huumaa. Ja kun ei ole lapsia, ei ole juurikaan kotitöitä. Ei ainakaan niin paljoa, että niiden tekemisestä saisi isoa riitaa aikaan.



Mutta sitten kun on muutettu yhteen ja perustetaan perhe, alkavat ongelmat näkyä.



Mies voi olla vielä periaatteessa tasa-arvon kannalla, mutta OPPII silti, että vaimo tekee ja kantaa sen perusvastuun - ja delegoi TARVITTAESSA miehelle.



Tätä kun jatkuu vuosia ja vaimo vielä on välillä pitkiä aikoja lasten syntymien yhteydessä kotona ja niinä aikoina tekee kaikki kotityöt, niin OPPIIHAN se mies passiiviseksi.



Varsinkin kun monella miehellä on taustalla kotoa opittu roolijako, jossa äiti passaa.



Minusta on aivan ok, jos vaimo uupuessaan sitten valittaa asiasta tänne. Täällä enemmistö kuitenkin ymmärtää, että tilanne on vaikea ja kykenee empatiaan, eikä ala haukkua vaimoja.



TOKI sitä voi nalkuttaa, keskustella ja riidellä niistä kotitöistä, mutta ei se naise työtaakkaa kamalasti helpota, jos mies PYYDETTÄESSÄ suostuu imuroimaan. Se on kuitenkin se vaimo, joka joutuu perusasioista huolehtimaan: että lapset nousevat ajoissa, saavat aamulla puhtaat vaatteet päälle ja aamupalan, pääsevät tarhaan, haetaan ajoissa tarhasta, saavat ruokaa, menevät ajoissa nukkumaan. Että kaapissa on ruokaa ja vessapaperia, lapsille vitamiineja ja että kummilasten joulut ja syntymäpäivät noteerataan asiaankuuluvasti. Jnejne.

Että parisuhde on kunnossa vain jos toinen nostetaan jalustalle? Entäpä jos se jalustalle nostettava on mies? Eikö parisuhde ole silloinkin ihan kunnossa?

Juu, perään kyllä ehdottomasti linkkiä, jotta uskoisin näitä " tutkimusten mukaan..." -viestejä. Voihan olla, että olet ymmärtänyt tutkimuksen tulokset päin honkia ja selittelet nyt täällä omiasi.

Vierailija:

Joskus vuonna x muistan tuollaisesta tutkimuksesta lukeneeni, ja ajatelleeni, että " hmm... siinäpä viisas ajatus" - minun mielestäni se käy jo järkeenkin, kun asiaa hieman ajattelee!

Linkkiä ei siis kyllä ole nyt tähän hätään antaa, jokainen käyttäköön nyt niitä harmaita aivosolujaan, ja miettiköön miten ajatus sopisi omaan maailmaan - ja onko siitä löydettävissä totuuden mukaisuutta.

Ap.

Luepa nyt kiltisti koko ketju läpi, niin keskustellaan sitten. Esitit paljon hyviä pointteja, joita tässä on jo puitu läpi.



Rakastumisen " huumasta" sen verran, ettei se vie kaikkia yhtälailla. On mahdollista olla saman aikaisesti " järkevä" (siis pitää ajatuksen mukana touhussa!) ja antaa itselleen luvan mennä mukaan huumaan. Ei mihinkään näin pitkäkestoiseen ja isoon asiaan voi heittäytyä laput silmillä, tai jos niin tekee, niin sitten pitäisi myöskin ymmärtää se, että seuraamuksia tulee.



Minä tunnen empatiaa mm. köyhiin maihin syntyviä lapsia kohtaan, esimerkiksi silloin tunsin suurta surua ja empatiaa, kun katsoin dokumentin kaduille syntyvistä lapsista Intiassa - ja siitä miten tyttölapset laitetaan jo pieninä huoraamaan kaduille, kun elantoa ei vain yksinkertaisesti riitä kaikille. Samassa ohjelmassa oli myöskin vanha nainen (70-80v) joka haki töitä elääkseen, kun ei enää voinut myydä itseänsä kadulla - vaihtoehdot olivat vähissä, voit uskoa. Nämä em. asiat ovat sellaisia mitkä herättävät minussa tuon tunteen, mutta en pysty tuntemaan sitä silloin, kun (ajattelevat) aikuiset " sössivät" asiansa niin solmuun ettei ulospääsyä ole - ei ainakaan niin, etteikö siitä viattomat sivulliset kärsisi. Tuntuu niin turhalta! Ei tämä nyt mitään ydinfysiikkaa sentään ole, tämä puolison etsintä / valinta.



Ap.

Toistelet itse, että miehestä muka voi seurusteluaikana nähdä, millainen hän tulee sanotaanpa nyt vaikka kymmenen vuoden päästä olemaan, kun perhe on perustettu ja lapsia on syntynyt.



Jos asia on sinun mielestäsi jo puitu, niin miksi itse vielä kinaat siitä?



Sinulla ei ole - oman kertomasi mukaan - ollenkaan kokemusta aiheesta, miksi siis väität koko ajan vastaan, kun tässä ketjussakin on lukuisia naisia, jotka kertovat, että mies todellakin on näyttänyt todellisen karvansa ja muuttunut vuosien myötä?!



On aika karua, jos kykenet empatiaan kehitysmaiden ihmisiä kohtaan, mutta kaikki muu, lähellä tapahtuva on vain " ihmisten omaa syytä" . Kehitysmaiden orvot ja hädänalaiset ovat toki hyvä empatian kohde, mutta myös erittäin turvallisia psykologisesti: voi aina ajatella, ETTEI MULLE VOISI KOSKAAN KÄYDÄ NOIN, KUN EN ASU INTIAN KALTAISESSA MAASSA.



Samoin todistelet nyt itsellesi, että se on ihan omaa erinomaisuuttasi ja viisauttasi, että kohdallesi on osunut hyvä mies.



Mutta hei: kaikkea ei voi ennakoida, eikä kaikkea kontrolloida omilla valinnoillaan.



Aika monia asioita voi toki ennakoida. Ja sittenkin, jos mies laiskistuu passattavaksi sohvaperunaksi, siihen ei tarvitse toki tyytyä. Helppoa se vastavirtaan uiminen ei ole siinä vaiheessa, mutta aina pitää kuitenkin yrittää.



Mutta se olisikin sitten tyystin toisenlaisen aloituksen paikka. Sellainen aloitus voisi alkaa vaikka näin: Miksi te naiset opetatte miehenne passattavaksi statisteiksi perheessä ettekä pakota heitä mihinkään?



Eli yhteenveto: miehestä ei voi ennakoida (kuten ei naisestakaan), millainen hän on vuosien päästä tyystin toisenlaisessa elämäntilanteessa. Mutta siihen, millaiseksi hän muodostuu ja muokkautuu, SIIHEN voi vaikuttaa AINAKIN JOSSAKIN MÄÄRIN.

Itse en ole enää aikoihin valinnut miestä ulkonäön, pukeutumisen tai statuksen perusteella, vaan katsonut miehen luonnetta. Olen saanut sen verran nuorena elämältä köniini, että opin siitä jotakin.



Kodin mallista: minun mieheni kotona nainen passasi ja miehet makasi sohvalla, asuivat maatilalla. Se malli toimi siellä, kun miehet hoitivat kaikki raskaat tilan työt ja naisella oli kotityöt.



Mies muutti sitten kotoaan ja asui sinkun elämää jonkun vuoden. Oppi itsekseen hoitamaan huushollia ja koti oli siisti. Sellainen seikka oli minulle tärkeä, kun mieheen tutustuin.



Mies yritti kylläkin perinteisen mallin mukaisesti siirrättää työt minulle yhteisasumisen alkuvaiheessa. Minä olen sen verran itsenäinen tyyppi, että ilmoitin heti että en muuten ole äitisi enkä piikasi, sinä teet huushollihommia myös tai minä vaihdan maisemaa. Meillä käytiin perinteisistä rooleista kunnon keskustelu. Sen tuloksena sovittiin työnjako: mieheni tiskaa ja minä hoidan siivoukset, kun kerran koira ja kissa ovat minun ja sotkevat. Mieheni käy kauppareissut ja minä teen ruuat. Jne.



Näin tämä homma on toiminut 10 vuotta ilman nalkutusta, joustettu on puolin ja toisin. Ja onnellisia on oltu.



Mutta ei tämä meidän malli kaikkien miesten kanssa toimi, ja silloin ehkä kannattaa harkita, mihin on päätään pistämässä tai karjaista että nyt stop! Ja ainahan ihmiset voi muuttua, ja ennen niin hyvä parisuhde onkin muuttunut helvetiksi. Elämää on vaikeaa mennä ennustamaan.

, ei tarvitse ruikuttaa tääl palstalla onnetonta liittoa.:)



Kannattaa ensin useempi vuosi kattella toisen kans yhteiseloa ennen suurten päätösten tekoa:) Ei hötkyile 2 vuoden yhdes olon jälkeen naimisiin, hanki lapsia jne jne vaan maltillisesti vaan tsekkailee tilannetta. Arki iskee parin kolmen vuoden yhteiselon jälkeen ku se rakastumisen ensihuuma on hävinnyt ja arkirealismi iskee.

lyhyt muisti molemmilla.

Vierailija:

Tarkoitin asenteen muutoksella ja tahtomisella sitä, että yrittäisit nyt asennoitua positiivisesti! Se on sellainen muutos, joka voi lähteä vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi - ja vain yksin sinä voit mielialaasi vaikuttaa (ei esimerkiksi sillä psykologilla ole sen kummempia vastauksia ongelmiisi, hänkin voi vain ja ainoastaan yrittää herätellä sitä muutosta sinussa itsessäsi).

Psykologista tuon tiesinkin, sen takia en uskokaan että siellä käymisestä on mitään hyötyä. Usko pois, olen kaikki mahdolliset ratkaisut miettinyt sataan kertaan. No, alampa positiiviseksi: Ei onneksi minun tarvitse miettiä vapaa-aika pulmia, kun minulla ei sitä ole! Onneksi minulla ei koskaan ole vaaleanpunaisia sukkia, kun pesen aina kaiken pyykin itse! Onneksi aina tiedän tasan tarkkaan mitä syön, kun aina teen kaiken ruuan itse! Tiedän myös, milloin lakanani on vaihdettu ja pesty, koska senkin teen aina itse! Myöskään en ehdi sairastamaan edes sairaslomalla, koska työpanostani tarvitaan! Eikä tarvitse seksin aikana tuskailla, mistä pitäisin, kun keskityn vain toisen tyydyttämiseen! Eikä intohimon tunteet sotke päätäni, kun en sellaista tunne! Lisäksi kehityn loistavaksi näyttelijäksi! Jipii!

Vierailija:

Tottakai kaikissa puolisoissa (ylipäätään ihmisissä) on myös huonoja puolia - ja siksi onkin niin tärkeää, että etukäteen miettisi millaisten puolien kanssa tulee arjessa toimeen. On tärkeää keskittyä siihen positiiviseen! Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta, mutta se kehä on mahdollista rikkoa - ihan varmasti.

Yritä löytää se kuuluisa elämän ilo uudestaan!

Siitä hyötyvät ihan kaikki (ja elämä alkaa rullaamaan omalla painollaan uudestaan).

Ap.

Kyllä minäkin tiedän, ettei täydellistä ihmistä ole, enkä ole itseäni sellaiseksi väittänyt. Ihan tyhmä en sentään ole. Ja kyllä, jokainen hyötyisi kun vain osaisin repiä elämäni ilon ja onnen pyykkivuoresta ja aviollisista velvollisuuksista, mutta kun en osaa.

Niin ja tätä en tiennyt kun yhdessä aloimme olla. Mies oli asunut omillaan ja on lapsuudenkodissaan oppinut tekemään kotitöitä.

*85

kohdalla näit, että mies ei laita tikkua ristiin, niin miksi teit elämästäsi entistä vaikeampaa hankkimalla vielä kaksi lasta lisää??



Tämä taisi olla yksi ap:nkin pointeista, että miksi hankkia lisää lapsia, jos jo ensimmäisen kanssa vastuu jää täysin äidin harteille? Tai hankkikaa vaan, mutta älkää sitten ruikuttako, että " mies ei tee mitään, vaikka itse olen viimeisilläni raskaana ja ennestään on jo kaksi alle kaksivuotiasta lasta" ! ARGGH! Että ärsyttää!!!

http: //www. mervijamatti. fi/?lang=02_ihmissuhde&path=55_Parisuhde

Vierailija:

Älkää kasvattako niitä sohvannuhjaajia pojistanne, vaan opettakaa ja vaatikaa tekemään kotitöitäkin! Oma huone pitää siivota ja lakanat vaihtaa, omat likapyykit kuuluu laittaa koriin ja likaiset astiat koneeseen ym. ym.

Eikö tyttöjä sitten pitäisi kasvattaa tekemään kotitöitäkin? Hassua, että ap pitää luusereina miehiä, jotka käyttäytyvät kuten hän itse (siis teettävät suurimman osan hommista puolisoillaan). Naisen logiikka kukkiin jälleen.

parisuhde kukkii jos akka makaa sohvan pohjalla sillä aikaa, kun mies raataa.

Vierailija:

Eikö tyttöjä sitten pitäisi kasvattaa tekemään kotitöitäkin? Hassua, että ap pitää luusereina miehiä, jotka käyttäytyvät kuten hän itse (siis teettävät suurimman osan hommista puolisoillaan). Naisen logiikka kukkiin jälleen.

Ihan tosissaan, te olette! Kun ei ota tätä kaikkea niin ryppyotsaisesti, saa irti monet naurut... ja oivallukset ihmisen luonteesta ; ).



Ajatuksia on ollut mukava vaihtaa - ja kiitos teille kaikille, jotka vastasivat tähän (kieltämättä provosoivaan) aloitukseeni asiallisesti, tästä syntyi paljon hienoa keskustelua!



Ennen kaikkea yritin herätellä teissä ajatuksia, kyseenalaistaa stereotypioita ja miettiä sitä oman vastuun osuutta nyt vallitsevassa elämän tilanteessa. Siinä, että ymmärtää omia valintojansa (ja ylipäätään ymmärtää olevansa aktiivinen toimija omassa elämässään!) on jo tilanteen parantamisen mahdollisuus - jokainen aikuinen on vastuussa omasta elämästään, ja mukana rakentamassa sitä omaa todellisuuttaan / arkeaan ihan jokainen päivä. Se todellakin on juuri näin yksinkertaista = ).



Ap.

Seurusteluaikoina miehessä nappasi hänen " samansieluisuutensa" - osasi keskustella älykkäästi aiheesta kuin aiheesta. Kumpikaan emme olleet kotitalousihmisiä, kun ei ollut pakko. Asunto pysyi kohtalaisessa järjestyksessä, syötiin epäsäännöllisesti ja paljon ulkonakin-eli ei paljoa kokkailtu. Mies harrasti paljon erilaista urheilua. Rakastuttiin.



Syntyi lapsi.



Mies nappaa edelleenkin sielunkumppanina, en ole koskaan kokenut tulevani enemmän ymmärretyksi, hvyäksytyksi omana itsenäni kuin hänen kanssaan. Lapsen kanssa hän viihtyy rajallisen määrän, kun ei huvita, vie sen äidilleen hoitoon. Ei siivoa, ei tee ruokaa, ei osallistu mitenkään muuhunkaan talouden, pihan, tms. hoitoon. Käy töissä, tankkaa ja huoltaa auton ja urheilee entiseen malliin.



Minulla 100% taloudenhoito, kun perheessämme ei ketään muita, kenelle ne lykkäsi. Inhoan olla piika yhteisessä kodissamme! En ole hetkeäkään miettinyt tekeväni tälle miehelle enempää lapsia.



Siis mitä tehdä? Luopuako miehestä, joka ei osallistu " arjen pyörittämiseen" , mutta joka kantaa tilipussin kotiin ja on syvästi sielunkumppanini, vai lähteäkö etsimään ahkerampaa miestä, jossa myös pitäsi toteutua sielunkumppanuus? Vähempään en olisi valmis tyytymään. Onko kukaan tehnyt niin? Onko joku laittanut yllämainitun kaltaisen miehen kiertoon ja löytänyt vielä paremman?



nim. tiedosta kiitollinen

Olen joskus yrittänyt " muuttaa" miestä kotitalousystävällisemmäksi ja luopunut siitä aikapäivää sitten. Ei muutu. Pitkän nalkun jälkeen hetkeksi muuttuu ja sitten kaikki palaa ennalleen. Enää en yritä.

kukaan teistä idiooteista ei vastannut, että MIKSI HELVETISSÄ NIITÄ LAPSIA PITÄÄ TEHDÄ NOIDEN LUUSERIMIESTEN KANSSA??? OLETTEKO NIIN HELVETIN TYHMIÄ? ajatteletteko ollenkaan lastenne tulevaisuutta? hyvä miehen malli joo, äiti raataa yötä päivää ja ukko makaa. ja kun on tehnyt sen yhden lapsen, ja huomannut että äijästä ei ole avuksi, MIKSI TE ÄÄLIÖT TEETTE VIELÄ TOISEN JA KOLMANNEN LAPSEN?



ja näin, teidän takianne teidän ihanista kullannuppupojistanne kasvaa tulevaisuuden ääliösovinisteja meidän normaalien ihmisten riesaksi.

olin avoliitossa miehen kanssa joka ei voinut vähempää kiinnostaa perhe elämää ja oma henkilökohtainen elämä oli aina kaikeist tärkein.

Jossain vaiheessa meni hermot ja potkasain " lapsen" ulos talosta.

Nyt minulla on lähes täydellinen aviomies. Perhe tulee hänelle aina kaikissa tilanteissa ensimmäiseksi. Ottaa minut huomioon joka päivä. On minun paras ystävä, aut listaa kotitöissä, lasten hoidossa eikä ole mitään sellaists mitä olisi vaan minun hommia. Hän hoivaa perhettä siinä missä minäkin. Lista voisi tehdä vaikka kuinka pitkä. Toki minäkin huolehdin hänen hyvinvoinnista ja keskustelu on aina toiminut oli sitten kyse vaikeista asioista tai jonnin joutavaa rupattelua. nyt ihmettelen että aikoinaan siedin sitä edellistä miestä niinkin pitkään. Ehkä mä vaan luulin että näin se kuuluu olla kunnes päätin että olen sitten mielummin yksin.

Mutta kun se oli niiiiiin ihana ja jännä ja sitä kuvitteli, että jää yksin jos 20 vuotiaana ei vakituisesti seurustele.

Suljin silmäni virheiltä ja ajattelin, että mies muuttuu kun tarpeeksi rakastan. Puhuin monta kertaa naimisiin menosta ja lapsista kun kaverit alkoi lisääntyä. Onneksi mies ei suostunut. Ero tuli sen takia, että mies löysi uuden. Jälkeen päin selvisi, että mies oli pettänyt koko liiton ajan. Vuosien jälkeen tajusin, että ei siitä olisi mitään tullutkaan, oli se sellaista henkistä väkivaltaa. Nuorena vain en tajunnut.

Päätin jäädä vanhaksipiiaksi, mutta toisin kävi. Uusi mies käveli elämääni, vaikka kuinka vastustelin. Hänen kanssaan elämä on tasaista ja rauhallista. Jännäähän se ei ole, koska mies on tavallinen ja turvallinen mies.



Eli jos mies olisi suostunut, olisin minäkin eronnut parin lapsen yksinhuoltaja, joka kitisisi, että miksi mies ei muuttunut. Onneksi mies oli järkevämpi ja lähti omille teilleen.

Tarkoitin asenteen muutoksella ja tahtomisella sitä, että yrittäisit nyt asennoitua positiivisesti! Se on sellainen muutos, joka voi lähteä vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi - ja vain yksin sinä voit mielialaasi vaikuttaa (ei esimerkiksi sillä psykologilla ole sen kummempia vastauksia ongelmiisi, hänkin voi vain ja ainoastaan yrittää herätellä sitä muutosta sinussa itsessäsi).



Tottakai kaikissa puolisoissa (ylipäätään ihmisissä) on myös huonoja puolia - ja siksi onkin niin tärkeää, että etukäteen miettisi millaisten puolien kanssa tulee arjessa toimeen. On tärkeää keskittyä siihen positiiviseen! Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta, mutta se kehä on mahdollista rikkoa - ihan varmasti.



Yritä löytää se kuuluisa elämän ilo uudestaan!

Siitä hyötyvät ihan kaikki (ja elämä alkaa rullaamaan omalla painollaan uudestaan).



Ap.