Lue keskustelun säännöt.
Millaisten luuserien kanssa te oikein olette menneet perheen perustamaan?!
20.12.2006 |
Provosoiva alku, myönnän - mutta silti, ihan oikeasti!
Minua väsyttää jo lukea juttuja miehistä / puolisoista, jotka eivät tee arjessa mitään auttaaksensa, eivät hoida lapsia, jättävät teidät yksin asioidenne kanssa (henkisesti vaille tukea), eivät keskustele, ovat huonoja rakastajia tms.
Miksi olette hankkineet lapsia tilanteeseen, mikä on noin sietämätön? Miksi te naisina asetatte itsenne sellaiseen asemaan, missä teitä ei kunnioiteta?
Ps. Oma mieheni siivoaa ja kokkaa meillä, siinä välissä leikittää lapset, puhuu kanssani melkein mistä vaan haluan, ottaa minut kaikessa huomioon, on uskollinen (ei edes silmäile muita naisia), antaa minun päättää perheen suuret " linjan vedot" ja ennen kaikkea ANTAA MINUN OLLA OMA ITSENI; ymmärtää ja tukee.
Enkä yhtään vähempään olisi tyytynytkään. Miksi te tyydytte?
Kommentit (126)
Vierailija:
Mieheni on kunnianhimoinen myös työnsä suhteen, joten sillä sarkaa näyttää elämä turvalliselta.
Kuitenkin hän osallistuu aktiivisesti kodinhoitoon. Lisäksi hemmottelee minua usein..Eilen illalla toi minulle take away ruuat (hän oli myöhään töissä + kuntoilemassa) ja sain mennä yksin lenkille + saunaan. Hän hoiti jälkikasvun iltapesut ja syötöt. Ihanaa!
ja täällä kehtaa mainostaa. ei hyvin mee,ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se " omaa ansiota" siinä mielessä, että olen minäkin aikaisemmin ollut (myöskin) pitkässä suhteessa, ja tuntenut monenlaisia miehiä - mutta lähdin aina pois huonosta tilanteesta ennenkuin löysin mieheni. Jos olisin jäänyt yksiin jonkun ex:äni kanssa (tai saanut suhteissa lapsia!) en olisi nyt nykyisen mieheni kanssa.
Sinulle antaisin sen neuvon, että ÄLÄ TYYDY.
Vapaus on kuitenkin niin kallisarvoinen asia, ettei sitä kannata antaa pois heppoisin perustein tai koska " tässä iässä nyt vain kuuluu vakiintua ja hommata lapsia" - lasten kanssa kaikki suhteessa on potenssiin 1000, jos jokin asia kumppanissasi ärsyttää ns. normaalitilassa - voit uskoa, että vauvan valvottaessa tai uhmaikäisen rassatessa hermojasi, tilanteet kärjistyvät - hyvässäkin parisuhteessa!
Ap.
Mut ihan oikeasti luuseritkin voivat muuttua jos katsovat sen aiheelliseksi.
En ole itsekään mikään vätys (mieheksi olisin varsin kelpo).
Prinssejä valkoisilla ratsuilla on vain saduissa. Suurin osa ihmisistä, myös miehistä, on niitä ihan tavallisia kuolevaisia vikoineen ja virheineen. On varaa vaatia täydellistä jos on itse täydellinen. Mutta kukapa on, paitsi ketjun ap, omasta mielestään..
Jos hedelmälliset vuotesi alkavat olla loppusuoralla, ei ole aikaa valikoida loputtomiin ja sitä prinssiä odotella. Moni on odotellut, ja yksin jäänyt. Älä sinä tee sitä virhettä jos lapsen haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekee paljon töitä ja minä saan olla lasten kanssa kotona. Mä en kauheesti viitsi kotitöitä vaatia.
Toisaalta mä en vois itse sietääkään miestä joka kävelis täällä essu päällä ja olis koko ajan puunaamassa. Ja mä pidän siitä että meillä asiat päätetään yhdessä, välillä minä joustan ja välillä mies. Mutta ei niin että minä päättäisin ainoastaan. Kamala ajatus. Miehen pitää olla mies eikä mikään hiiri!
Näin väittävät ämmät, jotka eivät arvosta itseään, eivätkä odota arvostusta myöskään muilta. Jatkakaa orjan osassanne elämänne loppuun, aamen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä hänkään tietenkään ole täydellinen kuten en minäkään. Kotoan asiat sujuvat tasapuolisesti ja hyvin. En ole koskaan voinut millään tasolla ymmärtää naisia, joiden mies tekee kotona vain " miesten työt" (mitähän nekin on? autotallissa juoruamista?), makailee sohvalla ja juttelee kavreidensa kanssa enemmän kuin vaimon. Käsittämätöntä ja hämmentävän yleistä vielä nykyaikanakin.
Mutta mies joka ei saa suutaan auki ja antaa toisen päättää kaikista asioista, sellainen on hiirulainen. Oma miehenikin tekee niitä kotitöitä ja lauantaisin useimmiten ruuan, mutta niinkuin kirjoitin jo äsken, en itse tykkäisi jos olisi koko ajan huseeraamassa moppien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiintoisa ajatus, itseasiassa eräs ystäväni on eronnut sen takia (ei nyt ehkä ainoa syy, mutta kuitenkin) ettei voinut sietää sitä, kun mies oli koko ajan imuroimassa, eikä voinut sietää epäjärjestystä (<- mutta siis kuitenkin itse siivosi, eikä naputtanut siitä vaimolle). Nykyään deittailee sellaista miessakkia, että huh huh... nooo, voisihan sitä sanoa, että " raavaita miehiä" ; ). Sellaisia joihin en itse pitkällä tikullakaan kyllä koskisi!
Eri asiat näköjään tekee meidät onnellisiksi - eikä siinä mitään, oikeasti, jos tykkää, niin miksi ei? Minä kritisoinkin nyt niitä, jotka ovat tyytymättömiä tilanteeseensa ja mieheensä; pitää olla " äijämäinen" mies ja sitten seuraavassa käänteessä pitää valittaa, kun tämä ei ole tarpeeksi sensitiivinen vaimonsa tunteille. Ota tästä nyt sitten selvää.
Ap, joka edelleen on sitä mieltä ettei todellakaan kannata tyytyä huonoon / välttävään parisuhteeseen - se kun saattaa olla esteenä sille todelliselle aidolle onnellisuudelle. Mutta kannattaa tarkkaan miettiä (ennen miehen tapaamista) millaisen miehen haluaa, ja minkä huonojen puolien kanssa olisi valmis elämään. Ja vastaavasti millaisia piirteitä arvottaa todella korkealle, kaikkeahan ei voi samassa paketissa saada, mutta aika paljon kuitenkin ; ).. ja omalla kohdallani koen, että olen saanut sen kaiken (mieheni suhteen) - hän on juuri sellainen ihminen joka minulle sopii, joka suhteessa.
elimme huoletonta pariskuntaelämää, jossa asiat tehtiin yhdessä tai erikseen, miten tilanne milläkin kerralla vaati. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, kaikki siirtyikin minun harteilleni, ulospäin kyllä esitti osallistuvaa isää, vaikka todellisuudessa vietti vartin verran päivässä lapsen kanssa.
Puoli vuotta meni siihen, että mies alkoi tajuta olevansa vanhempi ja että lapsen tulo vaikuttaa myös hänenkin elämäänsä. Toisen lapsen kohdalla tuli taas pienehkö kriisi, kun miehen piti opetella olemaan enemmän läsnä lapsilleen. Kolmannen kanssa kaikki on mennyt alusta asti mukavasti. Väsyneitä olemme molemmat, minä yöheräilyjen ja mies työasioiden vuoksi, mutta tämä on meidän perheemme ja oma yhteinen juttumme.
Eli kyllä siitä luuseristakin voi kasvaa " kunnon mies" , toisilta se vain ottaa enemmän aikaa. Olisimme menettäneet molemmat paljon, jos olisin pistänyt miehen pihalle silloin ensimmäisen lapsen vaikeuksien aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
just joo.. ja mä oon sitä mieltä että suomen avioerotilastojen lukemat johtuu just tuosta että nykyajan miehet on kaikki sellaisia alistettuja, velliperseisiä tossusankareita joita akka määrää..Ennen kun mies oli mies ja nainen nainen oli asiat ihan toisin.. Mä tiedän monta sellaista paria jossa mies laittaa ruoat, hoitaa lapset, akka kun napsauttaa sormia niin johan äijä kuorii perunoita.. eipä mene kauaa kun nainen kaipaa " omaa aikaa, muutosta arkeen, miehistä miestä" .. " kaikki on niin tasapaksua ja tylsää" .. ja mies kyllästyy kun muutaman vuoden täydellistä perheenisää leikittyään kaipaakin sitä omaa aikaa, vapautta käydä edes yhdellä oluella.. johan alkaa salarakkaita olemaan..
Tiedän myös monta paria joiden avioliitto on kestänyt kun mies hoitaa miehen tehtävät ja nainen naisen, sitten joskus kun mies auttaa kotijutuissa se tuntuu naisesta juhlalta.. Voi olla tasapainoinen ja onnellinen suhde ilman että äijä kuljee akan takana tiskirätti kourassa..
Meidän suvussa ei ole kukaan aviopari eronnut, mutta isää lainatakseni " meidän suvussa ei oo äijät velliä keitelleetkään"
Hyvä, kun et pistänyt : ) (miestä pihalle).
Itse tarkoitankin sitä, että naiset olisivat kriittisempiä puolison valinnassa ennen niitä lapsia ja sitä papin aamenta - ei tarvitsisi sitten valittaa, kun lapsia on jo syntynyt maailmaan, ja saataisiin vältettyä jokusia avioerojakin.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin kirjoittelette " kumppanuuksista" . Mitä tapahtui rakkaudelle?
Hyvä mies mullakin, mutta ei me mihkään eräretkelle olla menossa.
Nyt ei taida olla kumpaakaan. Ja sekin on tietysti vain minun - naisen - vika, eikö niin?
Kovasti täällä yhdessä ketjussa toitotettiin tahdon perään, mutta kun kyselin miten voisin tahtoa elää tällaisessa tilanteessa, ei vastauksia kuulunut....
En tuota ketjua ole lukenut (missä puhuttaisiin rakkauden olevan tahdon asia), mutta allekirjoitan myös kyllä ajatuksen - tavallaan.
Uskon siihen, että ihmisen täytyy olla ns. " suotuisassa tunnetilassa" rakastumaan, ja kun hän kerran on rakastunut - sen tunteen voi herätellä uudelleen. Jokainen on takuulla pitkän parisuhteen aikana joskus rakastuneempi, ja joskus " kylmempi" puolisoaan kohtaan - se on ihan normaalia.
Avioliittoon mentäessä luvataan TAHTOA rakastaa toista loppu elämän ajan - ei joka päivä ja hetki voi rakastaa yhtä intensiivisesti, mutta voi päättää tahtoa rakastaa sitä yhtä henkilöä! Ja kun tahdot muuttaa tilannettasi (tämän hetkisiä tunteitasi), tulee se muutoskin ihan automaattisesti - eli et tahdo tätä tilannettasi, vaan tahdot siihen muutosta, ja se muutos tapahtuu muuttamalla asennettasi.
Ap.
Vierailija:
Ps. Oma mieheni siivoaa ja kokkaa meillä, siinä välissä leikittää lapset, puhuu kanssani melkein mistä vaan haluan, ottaa minut kaikessa huomioon, on uskollinen (ei edes silmäile muita naisia), antaa minun päättää perheen suuret " linjan vedot" ja ennen kaikkea ANTAA MINUN OLLA OMA ITSENI; ymmärtää ja tukee.
Enkä yhtään vähempään olisi tyytynytkään. Miksi te tyydytte?
nii-in ja sitten sinä heräsit ja päästit kissan ulos.......
mikä feministi toi ap.. ja yök mikä hellunlettana-" äijä" sillä.. surullista!
Vierailija:
En tuota ketjua ole lukenut (missä puhuttaisiin rakkauden olevan tahdon asia), mutta allekirjoitan myös kyllä ajatuksen - tavallaan.Uskon siihen, että ihmisen täytyy olla ns. " suotuisassa tunnetilassa" rakastumaan, ja kun hän kerran on rakastunut - sen tunteen voi herätellä uudelleen. Jokainen on takuulla pitkän parisuhteen aikana joskus rakastuneempi, ja joskus " kylmempi" puolisoaan kohtaan - se on ihan normaalia.
Avioliittoon mentäessä luvataan TAHTOA rakastaa toista loppu elämän ajan - ei joka päivä ja hetki voi rakastaa yhtä intensiivisesti, mutta voi päättää tahtoa rakastaa sitä yhtä henkilöä! Ja kun tahdot muuttaa tilannettasi (tämän hetkisiä tunteitasi), tulee se muutoskin ihan automaattisesti - eli et tahdo tätä tilannettasi, vaan tahdot siihen muutosta, ja se muutos tapahtuu muuttamalla asennettasi.
Ap.
Kerro millainen asennemuutos minun pitäisi tehdä. Liitossamme minä olen palvelijan asemessa. Seksiä en halua, enkä läheisyyttä, en vaikka näitä annan miehelleni kun en jaksa tapella. Ja sitten minua etoo, mitään en saa takaisinpäin henkisesti enkä fyysisesti. Tuota en tietenkään voi osoittaa, muuten mies pahoittaa mielensä ja taas mökötetään. Tunnen olevani arvoton. Siinäpä asiat pähkinänkuoressa.
Tämä kausi on kestänyt enempi-vähempi 2-3 vuotta (ilmeisesti se ohimenevä " kausi" ...). On puhuttu, puhuttu ja puhuttu, ilman tulosta. Olen ehdottanut pariterapiaa, ei kelpaa. Käyn itse nyt psykologilla, " hajoaa pää" muuten. Muttei psykologikaan osannut sanoa, miten oppisin tähän tilanteeseen tyytymään ja tahtomaan elää näin loppuikääni.
Eli kerro, mistä löydän sen tahdon ja asenteen elää näin vuosikymmeniä?
85
Tosin mieheni oli se, joka heräsi aamuyöstä, kun hieman isompana lapsi alkoi itkemään (imetysaikana minä heräsin).
Siinä et ollut oikeassa etteikö meillä puhuttaisi, tai että mieheni olisi " maan hiljaisia" . Kyllä me tästäkin aina välillä puhutaan, mutta mieheni ei koe sitä (ettei kotitöiden tekeminen mene tasan) niin suureksi ongelmaksi - hän tekee niitä mielellään.
Yritän alkaa auttamaan enemmän!
Ap.