Etätyön vaikutus perheeseen
Mediassa etätyötä käsitellään yleensä etätyöntekijän ja työnantajan kannalta. Entä etätyön vaikutus perheeseen? Onko muilla vastaavia kokemuksia:
Puolisoni on ollut korona-ajan alusta lähtien kokonaan etätöissä. Kotimme on pienehkö ja näinpä koko perhe kotona ollessaan kuulee puolison työpuhelut ja kokoukset. Työhön liittyy myös salassapidettäviä asioita, jotka aiemmin on pitänyt jättää työpaikan seinien sisälle. Puhelun vastapuoli ei varmasti tiedä, kenen kaikkien korvat kuulevat keskustelut.
Puoliso on aina kotona ja työnteon äänimaailma valtaa kotimme, vaikka osalla perheestä olisi vapaapäivä tai loma-aika. Etätyöntekijää ei myöskään voi häiritä muun perheen äänillä.
Puolison työnantaja siis käyttää kotiamme aiemman työtilan sijaan työpaikkana ilman korvausta (työhuonevähennys tietty on).
Muutto on käynyt mielessä, mutta ei olisi halua eikä varaa hankkia isompaa asuntoa puolison työn vuoksi. Tilanne rassaa enemmän minua kuin puolisoa.
Kommentit (51)
Meillä kyllä saa mennä toimistolle jos haluaa, mutta ei kukaan halua. Miksi miehesi ei mene toimistolle? Meidän molempien etätyöongelma ratkesi sillä, kun ostimme isomman talon. Aiemman kaksion sijaan nyt on molemmille työhuoneet.
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään ole pakko tehdä etätöitä. Tuo on vain järjestelykysymys.
Aivan umpityperä yleistys, oletko kenties lapsi?
Meillä etätyön vaikutus perheeseen on pelkästään positiivinen. Lapsen ei tarvitse olla päiväkodissa niin pitkiä päiviä kun työmatkoihin ei mene niin paljon aikaa aamu ja iltapäivä ruuhkissa kökkien. Aamut on kiireettömiä ja aikaa ei mene vanhemmilla töihin valmistautumiseen vaan voi vain istua koneelle ja aloittaa työt. Rahaa säästyy pitkä penni.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyllä saa mennä toimistolle jos haluaa, mutta ei kukaan halua. Miksi miehesi ei mene toimistolle? Meidän molempien etätyöongelma ratkesi sillä, kun ostimme isomman talon. Aiemman kaksion sijaan nyt on molemmille työhuoneet.
Minulla esim. on lähimmälle toimistolle yli 500 km matkaa. Sinnepä onkin tosi kätevä mennä. Missä helvetin tynnyrissä nämä kommentoijat elävät? Ei tunnu olevan mitään käsitystä että ihmisillä on erilaisia työtilanteita ja järjestelyjä.
Oletko sanonut miehellesi, että hänen etätyönsä häiritsee ja kuuluu? Minusta miehesi vastuulla on järjestää asiat paremmaksi, joko mennä toimistolle tai hoitaa teidän asuminen etätyöhön soveltuvaksi.
Meillä on puolisolla erillinen työhuone, joka on hieman erillään muista huoneista. Siten muu perhe ei häiritse eikä hänen työntekonsa häiritse muita. Äänieristys ei kyllä ole talossa paras mahdollinen, mutta ei häiritse suuremmin, kun työhuone ei ole aivan keskellä taloa. Jos mies tekisi töitä jossain keittiön pöydän ääressä ja vaatisi muita olemaan hiljaa, niin ei tulisi mitään. Valtaosin vaikutukset etätyöstä perheelle ovat olleet vain positiivisia rahan-ja ajansäästön vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyllä saa mennä toimistolle jos haluaa, mutta ei kukaan halua. Miksi miehesi ei mene toimistolle? Meidän molempien etätyöongelma ratkesi sillä, kun ostimme isomman talon. Aiemman kaksion sijaan nyt on molemmille työhuoneet.
Minulla esim. on lähimmälle toimistolle yli 500 km matkaa. Sinnepä onkin tosi kätevä mennä. Missä helvetin tynnyrissä nämä kommentoijat elävät? Ei tunnu olevan mitään käsitystä että ihmisillä on erilaisia työtilanteita ja järjestelyjä.
No voi että, minullapa on 600km. Muutto noin kauas toimistolta on oma valinta tai tuollaisen työn vastaanottaminen. Siksi mielestäni minun kuuluu myös itse järjestää sopivat työolosuhteet.

Mikä kullimuumi siellä tuli leijumaan tähän ketjuun? En minä ole valittanut omista olosuhteistani, ei ole mitään ongelmaa, huomautin vain täysin aivottomasta kommentista.
Pari huomiota keskustelusta:
Osa keskustelijoista ei lue ketjua. En ole läheskään jatkuvasti kotona.
Asiasta on puhuttu kotona. Tuon vain esille sen puolen etätöistä, jota julkisuudessa ei ole esitelty.
Ap aina nainen ja puoliso = mies 🤔
Vierailija kirjoitti:
Voi **ttu mitä märinää taas. Tunge tulpat korviisi tai ota ero, ketään ei kiinnosta. Suomalaisen naisen perusolotila on tyytymättömyys, aina pitää olla joku valittamisen aihe.
Meillä ainakin isoin ongelma oli se, että kukaan muu ei saa pitää ääntä, kun iskä oli palaverissa. Yksinlaulua opiskelevalle perheenjäsenelle se oli todella rankkaa.
Nyt asumme isommassa asunnossa, ja niin harvaan asutulla maaseudulla, että jos tekee mieli huutaa, voi mennä ulos huutamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyllä saa mennä toimistolle jos haluaa, mutta ei kukaan halua. Miksi miehesi ei mene toimistolle? Meidän molempien etätyöongelma ratkesi sillä, kun ostimme isomman talon. Aiemman kaksion sijaan nyt on molemmille työhuoneet.
Minulla esim. on lähimmälle toimistolle yli 500 km matkaa. Sinnepä onkin tosi kätevä mennä. Missä helvetin tynnyrissä nämä kommentoijat elävät? Ei tunnu olevan mitään käsitystä että ihmisillä on erilaisia työtilanteita ja järjestelyjä.
Tuollaisessa tilanteessa on varmasti työnantajan kanssa sovittavissa, että voit hankkia asuinpaikkakunnaltasi sopivan etätyötilan.
Ymmärrän hyvin aloittajaa. Olen asunut kaksiossa, kun puoliso teki 5-vuorotyötä, eli nukkui päivisin myös viikonloppuisin, kun minä olin vapaalla ja toisaalta oli pitkillä vapailla arkisin, ja valvoi yömyöhään kun itsellä oli aikainen herätys töihin. Se ihan oikeasti raastoi parisuhdetta molemmilla, kun kotona piti pienissä tiloissa olla hiljaa, kun itse on vapaalla ja toinen nukkuu. Ja varmasti raastaisi nytkin, kun toinen edelleen tekee epäsäännöllistä vuorotyötä, toinen mahdollisimman paljon etätöitä, ja kaupan päälle taloudessa on yksi päiväkoti-ikäinen ja yksi alakoululainen. Nyt on onneksi isompi talo, jossa on sauna talon toisessa päässä ja sen yhteydessä takkahuone. Takkahuoneesta on valjastettu rauhallinen tila. Siellä on sekä sänky, että työpiste. Minä käytän sitä etätyötilana ja puoliso saa nukkua arkisin päivällä makuuhuoneessa rauhassa. Ainakin siihen saakka kun koululainen tulee kotiin. Nukkumatilana hän käyttää takkahuonetta silloin kun nukkuu päivällä, silloin kun muut ovat kotona, eli viikonloppuisin. Ei tästä tulisi mitään, jos pitäisi jossain kolmiossa asua, nukkua, työskennellä, syödä, leikkiä jne.
Oma työhuone eei päässä taloa kuin miehen työhuone ja esim. keittiö. Ei häiritse yhtään puolin eikä toisin. Pelkästään positiivista.
Mies ollut etätöissä 15v, minä 9v. Meillä vain positiivisia kokemuksia.
Viihdymme hyvin yhdessä, tapaamme lounaalla päivän aikana. Normaalisti minä työskentelen olohuoneessa ja mies työhuoneessa. Mitään häiriötä ei puolin eikä toisin ole.
Myös kuopus on nauttinut siitä että me vanhemmat olemme olleet kotona, tosin muutti 2v sitten opiskelemaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyllä saa mennä toimistolle jos haluaa, mutta ei kukaan halua. Miksi miehesi ei mene toimistolle? Meidän molempien etätyöongelma ratkesi sillä, kun ostimme isomman talon. Aiemman kaksion sijaan nyt on molemmille työhuoneet.
Minulla esim. on lähimmälle toimistolle yli 500 km matkaa. Sinnepä onkin tosi kätevä mennä. Missä helvetin tynnyrissä nämä kommentoijat elävät? Ei tunnu olevan mitään käsitystä että ihmisillä on erilaisia työtilanteita ja järjestelyjä.
Tuollaisessa tilanteessa on varmasti työnantajan kanssa sovittavissa, että voit hankkia asuinpaikkakunnaltasi sopivan etätyötilan.
Ymmärrän hyvin aloittajaa. Olen asunut kaksiossa, kun puoliso teki 5-vuorotyötä, eli nukkui päivisin myös viikonloppuisin, kun minä olin vapaalla ja toisaalta oli pitkillä vapailla arkisin, ja valvoi yömyöhään kun itsellä oli aikainen herätys töihin. Se ihan oikeasti raastoi parisuhdetta molemmilla, kun kotona piti pienissä tiloissa olla hiljaa, kun itse on vapaalla ja toinen nukkuu. Ja varmasti raastaisi nytkin, kun toinen edelleen tekee epäsäännöllistä vuorotyötä, toinen mahdollisimman paljon etätöitä, ja kaupan päälle taloudessa on yksi päiväkoti-ikäinen ja yksi alakoululainen. Nyt on onneksi isompi talo, jossa on sauna talon toisessa päässä ja sen yhteydessä takkahuone. Takkahuoneesta on valjastettu rauhallinen tila. Siellä on sekä sänky, että työpiste. Minä käytän sitä etätyötilana ja puoliso saa nukkua arkisin päivällä makuuhuoneessa rauhassa. Ainakin siihen saakka kun koululainen tulee kotiin. Nukkumatilana hän käyttää takkahuonetta silloin kun nukkuu päivällä, silloin kun muut ovat kotona, eli viikonloppuisin. Ei tästä tulisi mitään, jos pitäisi jossain kolmiossa asua, nukkua, työskennellä, syödä, leikkiä jne.
Kiitos, että ymmärsit, mitä tarkoitan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Oma työhuone eei päässä taloa kuin miehen työhuone ja esim. keittiö. Ei häiritse yhtään puolin eikä toisin. Pelkästään positiivista.
Kerrostaloasunnossa huonejärjestys voi olla sellainen, ettei siellä ole mitään "eri päätä" talossa. Olohuone on yleensä keskellä ja muut huoneet siinä vieressä. Lapsille se, että olohuoneeseen ei saa mennä, kun isä/äiti tekee töitä, voi onnistua helposti muutaman viikon ajan, jopa kuukauden tai pari, mutta pysyvänä jokapäiväisenä ratkaisuna vuodesta toiseen, se käy ahdistavaksi.
Meilläkin etätyö on vaatinut luovia ratkaisuja. Asutaan kaksiossa eli tilaa ei liiemmälti ole. Tehtiin minun työpiste makuuhuoneeseen ja puolison siivouskomeroon :D Raivasimme myös häkkikellarimme siihen kuntoon, että puoliso voi mennä sinne työskentelemään aina silloin kun minulla on kokous, jossa käsitellään salassapidettäviä asioita. Vielä kolmen ja puolen vuoden jälkeen naapurit eivät ole kertaakaan valittaneet hiipparista häkkikellarissa :D
Ei yksi henkilö voi mielestäni dominoida kodin käyttöä tuolla lailla. Työnantajan tulee järjestää tilat työntekemiselle, jos miehesi kävi ennen koronaa konttorilla, niin oletettavasti se konttori ei sijaitse toisella puolella Suomea. Selkeät kodin säännöt käyttöön. Ei muut voi elää etätyöläisen ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi että, minullapa on 600km. Muutto noin kauas toimistolta on oma valinta tai tuollaisen työn vastaanottaminen. Siksi mielestäni minun kuuluu myös itse järjestää sopivat työolosuhteet.
Mikä kullimuumi siellä tuli leijumaan tähän ketjuun? En minä ole valittanut omista olosuhteistani, ei ole mitään ongelmaa, huomautin vain täysin aivottomasta kommentista.
Itse olet kullimuumi ja oma alkuperäinen kommenttisi on aivoton. Tekeväthän toiset etätöitä ja asuvat toisessa maassa. Mutta aloittajan tilanteessa etätyöt alkoivat koronasta, joten se konttori on ollut jossain sopivan matkan päässä aikanaan.
Ei meitä häiritse etätyömme, päinvastoin.
Kiitos ikuisesti koronalle. En ole päivääkään sen alkamisen jälkeen istunut toimistolla enkä istu.