Etätyön vaikutus perheeseen
Mediassa etätyötä käsitellään yleensä etätyöntekijän ja työnantajan kannalta. Entä etätyön vaikutus perheeseen? Onko muilla vastaavia kokemuksia:
Puolisoni on ollut korona-ajan alusta lähtien kokonaan etätöissä. Kotimme on pienehkö ja näinpä koko perhe kotona ollessaan kuulee puolison työpuhelut ja kokoukset. Työhön liittyy myös salassapidettäviä asioita, jotka aiemmin on pitänyt jättää työpaikan seinien sisälle. Puhelun vastapuoli ei varmasti tiedä, kenen kaikkien korvat kuulevat keskustelut.
Puoliso on aina kotona ja työnteon äänimaailma valtaa kotimme, vaikka osalla perheestä olisi vapaapäivä tai loma-aika. Etätyöntekijää ei myöskään voi häiritä muun perheen äänillä.
Puolison työnantaja siis käyttää kotiamme aiemman työtilan sijaan työpaikkana ilman korvausta (työhuonevähennys tietty on).
Muutto on käynyt mielessä, mutta ei olisi halua eikä varaa hankkia isompaa asuntoa puolison työn vuoksi. Tilanne rassaa enemmän minua kuin puolisoa.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä olet koko ajan kotona?
Missä sitten pitäisi olla ja kenen kanssa?
Me tehdään puolison kanssa niin, että jos toisella on etäpäivä, niin toinen menee silloin työpaikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä olet koko ajan kotona?
Missä sitten pitäisi olla ja kenen kanssa?
Töissä missä ikinä työskenteletkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä olet koko ajan kotona?
Missä sitten pitäisi olla ja kenen kanssa?
No esimerkiksi töissä?
Minä käyn osittain etätöissä ja osin toimistolla. Jos on sellaisia päiviä, että muu perhe on kotona, niin menen toimistolle (ajomatkoihin menee 2 tuntia). Tämä sen vuoksi, että tietoturva ei vaarannu + mahdoton tehdä töitä lasten ollessa kotona.
Meillä taas on työhuoneet eri kerroksessa ja eripuolella taloa. Tytärkin asui kotona korona-aikaan ja suoritti omalta työpisteeltään opintoja netissä. Hänen huoneensa oli yläkerran työhuoneen alapuolella, joten meillä kaikilla oli oma työrauha.

Meidän onni etätöissä oli se, että tytär pelasi verkkopeliä ja oltiin hommattu erittäin hyvät nettiyhteydet jo valmiiksi. Koskaan ei kaista loppunut, vaikka täällä kolme piti samaan aikaan kameraa päällä.
Puolison pitäisi vaatia, että hänelle järjestetään työtila. Ei etätyö onnistu kunnolla tuossa tilanteessa. Enää ei ole mikään pakkotilanne, kun koronarajoitukset ovat ohi.
Sellaisena päivänä kun kotona on joku muu, menee johonkin muualle töihin (ehkä työnantajan järjestämään tilaan tai sopimuksesta riippuen itse järjestämäänsä tilaan). Onhan noita paikkoja, joista varata työpiste päiväksi. Jos kyse siis vaikka puolison yksittäisestä lomapäivästä, jonka lomailija haluaa olla kotona.
Yleensä etätyötä tekevät sellaiset, joilla on siihen sopivat tilat kotona tai ei ole muuten vain perhettä häiritsemässä.
Vierailija kirjoitti:
Puolison pitäisi vaatia, että hänelle järjestetään työtila. Ei etätyö onnistu kunnolla tuossa tilanteessa. Enää ei ole mikään pakkotilanne, kun koronarajoitukset ovat ohi.
Noissa tilanteissa pitäisi mennä vessaan tai saunaan. Tuon pitäisi onnistua pienemmässäkin asunnossa.
En kertonut olevani aina kotona. Joskus vapaapäiväni osuu puolison työpäivään ja lapsilla on enemmän lomaa kuin puolisolla. Koulua ei aina ole 816. Suurimman osan ajasta etätyöläinen on tietysti yksin kotona.
Miksei se etätyöläinen käytä kuulokkeita?
Miksei etätyöläiselle raivata etätyötilaa esim. makuuhuoneeseen, vaatehuoneeseen tai keittiöön. Mihin tahansa tilaan, mistä saa oven kiinni?
Etätyöläisellä on tietysti oma työtila kotona, mutta asunnon äänieristys ei ole paras mahdollinen. Pienestä asunnosta yksi työhuone lohkaisee aika paljon tilaa.
Etätyöläinen käyttää kuulokkeita, mutta silti kuulen asioita, jotka eivät minulle kuulu.
Ilmeisesti kukaan muu et tee pakosta etätöitä liian pienessä asunnossa tai koko perheellä on aina samat vapaa ja loma-ajat 🤷
Miksi ap on itse koko ajan kotona? Elääkö ap puolisonsa siivellä ja silti valittaa niinkuin tyypillinen nainen?
Tahtomattani puolison työpaikalla kirjoitti:
Etätyöläisellä on tietysti oma työtila kotona, mutta asunnon äänieristys ei ole paras mahdollinen. Pienestä asunnosta yksi työhuone lohkaisee aika paljon tilaa.
Etätyöläinen käyttää kuulokkeita, mutta silti kuulen asioita, jotka eivät minulle kuulu.Ilmeisesti kukaan muu et tee pakosta etätöitä liian pienessä asunnossa tai koko perheellä on aina samat vapaa ja loma-ajat 🤷
MENE ITSE TÖIHIN NIINKUIN AIKUISEN IHMISEN KUULUU NIIN EI HÄIRITSE
Voi **ttu mitä märinää taas. Tunge tulpat korviisi tai ota ero, ketään ei kiinnosta. Suomalaisen naisen perusolotila on tyytymättömyys, aina pitää olla joku valittamisen aihe.
Vierailija kirjoitti:
Puolison pitäisi vaatia, että hänelle järjestetään työtila. Ei etätyö onnistu kunnolla tuossa tilanteessa. Enää ei ole mikään pakkotilanne, kun koronarajoitukset ovat ohi.
Ei kenenkään ole pakko tehdä etätöitä. Tuo on vain järjestelykysymys.
Miksi sinä olet koko ajan kotona?