Puhuiko puoliso vahingossa sivu suun?
Puolison kanssa muisteltiin vanhaa seksihetkeä autossa. Puoliso muisti, että olisimme harrastaneet autossa seksiä nykyisessä asuinkunnassa. Itse muistan, että on ollut vain nuorena kotiseudulla. Tästä on aikaa yli 25 vuotta. Ja nykyisellä asuinkunnassa ihan eri puolella Suomea olemme asuneet vasta 15 vuotta. On ollut lapsia ja mitään tilaisuutta autoseksiin ei ole ollut? Voiko toinen muistaa paikan ja ajan noin väärin vai paljastiko vahingossa pettämisen?
Kommentit (34)
Pettäjä puhuu usein itsensä pussiin. Eräskin tyyppi väitti olleensa yksin laivalla, silti sanoi vahingossa että siinä portaissa kun käveltiin. Niin kenen kanssa käveli kun yksin oli muka reissussa?
Ihmisen muisti pettää tosi, tosi usein, erityisesti tuollaisissa asioissa, että muistaa asian X tapahtuneen nimenomaan paikassa X silloinkin kun itse jopa tietää, ettei se ole mahdollista.
Siinäpä vasta kysymys.
Vaikka en kyllä nyt minäkään osaa sanoa missä päin autoseksiä olen harrastanut noin 15 vuotta sitten, vaikka henkilöt muistankin. Enkä muista montako kertaa kenenkin kanssa.
Vierailija kirjoitti:

Ai, minä muistan oikein kirkkaasti. Ei ole mitään muistiongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Pettäjä puhuu usein itsensä pussiin. Eräskin tyyppi väitti olleensa yksin laivalla, silti sanoi vahingossa että siinä portaissa kun käveltiin. Niin kenen kanssa käveli kun yksin oli muka reissussa?
Laivan portaissa nyt yleensä kulkee porukkaa pilvin pimein, joten tuskin hän yksin on kävellytkään.

Tuskin randomeista puhutaan siihen sävyyn että olisi yhdessä kävelty, vai mitä pettäjä?
Jokin yli kymmenen vuotta sitten tapahtunut sekstaus nyt voi yksityiskohdiltaan mennä ihan miten sattuu. Siitä ei kannata ihmeempiä päätelmiä tehdä. Ei yksityiskohtien ole tarkoituskaan nauhoittua muistiin jos ne ei ole merkittäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäjä puhuu usein itsensä pussiin. Eräskin tyyppi väitti olleensa yksin laivalla, silti sanoi vahingossa että siinä portaissa kun käveltiin. Niin kenen kanssa käveli kun yksin oli muka reissussa?
Laivan portaissa nyt yleensä kulkee porukkaa pilvin pimein, joten tuskin hän yksin on kävellytkään.
Tuskin randomeista puhutaan siihen sävyyn että olisi yhdessä kävelty, vai mitä pettäjä?
Todellakin puhutaan. Ihme riidankylväjä taas siellä herännyt uuteen sunnuntaihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä vasta kysymys.
Vaikka en kyllä nyt minäkään osaa sanoa missä päin autoseksiä olen harrastanut noin 15 vuotta sitten, vaikka henkilöt muistankin. Enkä muista montako kertaa kenenkin kanssa.Ai, minä muistan oikein kirkkaasti. Ei ole mitään muistiongelmia.
Ne on varmaan ollut niitä sinun elämän merkittäviä asioita, siksi muistat. Pääosalle ihmisistä ne ei ole, joten muistikuvat on hatarampia.

No kiva sulle. Mun muisti on aika aukkoinen, ihmisillä kun se toimii eri tavalla. Ja ehkäpä noissa tilanteissa nyt ei järin paljon mieleenpainuvaa ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäjä puhuu usein itsensä pussiin. Eräskin tyyppi väitti olleensa yksin laivalla, silti sanoi vahingossa että siinä portaissa kun käveltiin. Niin kenen kanssa käveli kun yksin oli muka reissussa?
Laivan portaissa nyt yleensä kulkee porukkaa pilvin pimein, joten tuskin hän yksin on kävellytkään.
Tuskin randomeista puhutaan siihen sävyyn että olisi yhdessä kävelty, vai mitä pettäjä?
Todellakin puhutaan. Ihme riidankylväjä taas siellä herännyt uuteen sunnuntaihin.
Ei muuten puhuta ja tämäkin pettäjä jäi lopulta kiinni, kuten sinäkin tulet jäämään puhuttuasi sivu suun, pettäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä vasta kysymys.
Vaikka en kyllä nyt minäkään osaa sanoa missä päin autoseksiä olen harrastanut noin 15 vuotta sitten, vaikka henkilöt muistankin. Enkä muista montako kertaa kenenkin kanssa.Ai, minä muistan oikein kirkkaasti. Ei ole mitään muistiongelmia.
Ne on varmaan ollut niitä sinun elämän merkittäviä asioita, siksi muistat. Pääosalle ihmisistä ne ei ole, joten muistikuvat on hatarampia.
Niin, tai minulla ei ole pahaa alkoholidementiaa kuin sinulla, enkä jaa itseäni sinne tänne hövelisti.

No jotain pahaa vikaa sunkin päässäsi näyttää olevan. En ole jakanut niin että sun pitäis tulla huorittelemaan ja solvaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä vasta kysymys.
Vaikka en kyllä nyt minäkään osaa sanoa missä päin autoseksiä olen harrastanut noin 15 vuotta sitten, vaikka henkilöt muistankin. Enkä muista montako kertaa kenenkin kanssa.Ai, minä muistan oikein kirkkaasti. Ei ole mitään muistiongelmia.
Ne on varmaan ollut niitä sinun elämän merkittäviä asioita, siksi muistat. Pääosalle ihmisistä ne ei ole, joten muistikuvat on hatarampia.
Se on varmaan raapustanut karttaan ruksin että millä mettätiellä sitä tuli käytyä reissulla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä vasta kysymys.
Vaikka en kyllä nyt minäkään osaa sanoa missä päin autoseksiä olen harrastanut noin 15 vuotta sitten, vaikka henkilöt muistankin. Enkä muista montako kertaa kenenkin kanssa.Ai, minä muistan oikein kirkkaasti. Ei ole mitään muistiongelmia.
Ne on varmaan ollut niitä sinun elämän merkittäviä asioita, siksi muistat. Pääosalle ihmisistä ne ei ole, joten muistikuvat on hatarampia.
Niin, tai minulla ei ole pahaa alkoholidementiaa kuin sinulla, enkä jaa itseäni sinne tänne hövelisti.
Sehän sitten selittääkin, et jaa, joten muistat ettei sitä ole ollut :D
Ala nyt kuitenkin raivoamaan ja sättimään varmuuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Pettäjä puhuu usein itsensä pussiin. Eräskin tyyppi väitti olleensa yksin laivalla, silti sanoi vahingossa että siinä portaissa kun käveltiin. Niin kenen kanssa käveli kun yksin oli muka reissussa?
Kerro nyt koko tarina, missä yhteydessä tuo portaissa kävely mainittiin. Esim. laivalta läheteissä voi hyvinkin puhua noin, vaikka matkustaisikin yksin.
En tiedä, Malla.