Lue keskustelun säännöt.
Mihin se perustuu, että köyhien lapsista tulee itsekin köyhiä?
26.08.2023 |
Jos lapsi elää yli 5 vuotta köyhyydessä, tulee hänestä köyhä 70 % todennäköisyydellä.
Harva ei-köyhä aikuinen saa vanhemmiltaa tukea. Perinnöt tulevat vasta 50+ -vuotiaina. Miksi sitten köyhien jälkeläiset pysyvät todennäkäisemmpim köyhinä ja muut eivät?
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaistahan se on ja niin kuuluu ollakin.
Köyhyys on tyhmän osa.
Tyytykööt ne vaan siihen.
Minä olen älykäs ja köyhä. Köyhästä perheestä tosin lähtöisin eli en ole luopumalla luopunut mistään suuremmasta omaisuudesta.
Mutta pienestä omaisuudesta olen luopunut ja köyhyys muutenkin valinta. Elämä on hyvää silloin kun se on yksinkertaista ja vapaa-aikaa riittää harrastamiseen ja itsestään huolen pitämiseen. Eikä tarvitse pelätä sielunsa puolesta kun ei kuvittele seisovansa kenenkään toisen ihmisen päällä.
Miten sitten elätät itsesi jos ei ole omaisuutta josta tulee tuloja? Mistä saat tulosi?
Ai tuilla? Eli iilimatoilet. Ei tuo ole ITSESTÄÄN huolta pitämistä vaan täyttä lokkeilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen eräänlainen tahattoman ihmiskokeen lopputuotos. Synnyin varakkaaseen, mutta henkisesti epävakaaseen kotiin. Isäni omisti paljon ja oli sanalla sanoen rikas, kuten sukunsakin. Hänellä oli paljon psyykkisiä ongelmia ja päihdeongelma. Äiti oli varattomasta kodista ja työskenteli myyjänä ja myöhemmin lähihoitajana. Enimmäkseen hänen aikana kului kuitenkin isäni yrityksen palkattomana työvoimana ja psyykkisesti sairaiden ja henkisesti väkivaltaisten appivanhempiensa palvelijana. Voitte olla varmoja, että avioehto oli kaiken poissulkeva.
Mun oli tehtävä pienestä pitäen töitä, joita riitti aina. Ja niistä maksettiin reilusti. Mutta niillä rahoilla oli maksettava vaatteet, lelut, leffaliput, kavereiden synttärilahjat, jne. Kuitenkin harrastusmaksut ja kirjat sain aina vanhemmilta ja joka vuosi pääsin jollekin matkalle. Äiti vei myös teatteriin ja taidenäyttelyihin. Hyvistä arvosanoista maksettiin myös hyvin, huonoja ei oikeastaan saanut tulla.
Äiti otti viimeinkin eron ollessani yläkoululainen. Meille ei jäänyt mitään. Isä jätti äidin puille paljaille, uhkaili, palkkasi taloyhtiöstä epämääräisen miehen kirjaamaan ylös äidin ja mun kulkemiset ja uhkailemaan ja pelottelemaan puolestaan. Äiti ei uskaltanut pyytää minusta edes elatusta isältä. Uskon, että äidillä oli pätevä syy pelätä ihan henkensäkin puolesta. Meillä oli rahat niin tiukilla, että oli myös nälkä. Äidille oli jäänyt jopa maksettavaksi jotain isän yrityksen velkoja.
Minä sain joka kesä töitä mansikkamaalta ja täytettyäni 15, muualtakin. Maksoin itse lukioon liittyvät kulut, äitikin pääsi pikkuhiljaa jaloilleen päästyäni isäni veloista eroon. Harrastukset, taidenäyttelyt ja matkat oli todellakin siinä kohtaa nautittu. Mitään yhteyttä isääni ei ollut, eikä isän puolen sukuunkaan.
Nykyään olen keski-ikäinen, perheellinen teinien äiti. Minulla on hyväpalkkainen työ, 3 akateemista tutkintoa. En osaa tarkastella varallisuutta henkilökohtaisena, vaan kaikki mahdollinen on yhteistä mieheni kanssa. Meillä on sijoitusvarallisuutta osakkeissa, rahastoissa, maa- ja metsäomaisuudessa, kiinteistöissä. Velkarahalla hommattua tosin, joten nettovarallisuus ei kuitenkaan ole mitään järisyttävä, mutta kehittyy hiljalleen.
Voitte uskoa, että penniäkään ei ole tullut isältä tai isän suvun puolelta. Uskon, että minut on tehty perinnöttömäksi ja eiköhän omaisuudet ole jo juotu. Äidillä on ollut tarpeeksi iso urakka rakentaa oma elämä alusta, enkä todellakaan ole häneltä mitään saanut, päinvastoin, olen tarjonnut matkoja ja joskus vähän lainannut rahaa. Kuten päättelitte, kasvuympäristö oli täynnä epävakautta, päihteitä ja traumaa. Olen terapiani käynyt vasta aikuisiällä, sitten kun mulla on ollut varaa maksaa se.
Mun avaimet vaurastumiseen: työtä tehty pienestä pitäen, koulu on otettava tosissaan, maailmassa on muutakin kuin se, mikä keittiön ikkunasta näkyy, oppi siitä että oma tekeminen on avain kaikkeen, uhriutumisasennetta ei omaksuta vaikka tilanne olisi mikä, ja itsensä saa pelastaa mahdottomista olosuhteista. Vielä lisäisin, että puolison valitseminen on elämän tärkein päätös ihan kaiken kannalta, myös vaurastumisen.
Tämä on totta. Siis että puolison valinta on tärkää. Itse tiedän että olisin saanut paljon varakkaammankin puolison. Mutta hän kohteli minua huonosti. Tosin niin kohteli köyhempikin, joka tosin oli varakkaasta suvusta, mutta mitäpä sekään sitten auttoi kun välit sukuun olivat menneet. Lapsemme eivät ole saaneet suvulta koskaan mitään.
Silti puolison valinnassa varakkuus on kuitenkin vain yksi asia.
Itse kasvoin duunariperheessä mutta olen kuulunut ylimpään tulodesiiliin jo toistakymmentä vuotta. Opiskelin pitkälle ja tykkään tehdä töitä.
Minusta tärkein oppi naisille on hankkia itse koulutus ja työ ja juuri sellainen elintaso, jonka haluaa itselleen. Ja puolisoksi ennen kaikkea sydämeltään hyvä mies.
En ikinä valitsisi puolisoa rahan perusteella. Aikoinaan valitsin miehen, joka on empaattinen ja järkevä. Kummallakaan ei ollut yhtään omaisuutta kun yhteen mentiin. Hänen rahansa ei minua kiinnosta enkä toisaalta olisi miehen kanssa, joka tuhlaa kaiken eikä panostaisi perheeseen omalta osaltaan.
Nykyään hän tienaa vielä enemmän kuin minä, pitkään oli päinvastoin. Yhteinen asenne on ollut aina sellainen, että pyritään kehittymään työelämässä ja menemään eteenpäin. Rakennetaan yhteistä elämää, vähän jo sijoitellaankin jne.
Mutta rakkaudessa on kyse rakkaudesta. Vieläkin se on tärkeintä enkä ikinä pysyisi liitossa toisen rahojen takia, jos olisi vaikka väkivaltaa, huono ilmapiiri, kylmyyttä jne.
Jokaisen naisen kannattaa huolehtia omista tuloistaan niin, ettei ikinä tarvitse pysyä huonossa liitossa rahan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen eräänlainen tahattoman ihmiskokeen lopputuotos. Synnyin varakkaaseen, mutta henkisesti epävakaaseen kotiin. Isäni omisti paljon ja oli sanalla sanoen rikas, kuten sukunsakin. Hänellä oli paljon psyykkisiä ongelmia ja päihdeongelma. Äiti oli varattomasta kodista ja työskenteli myyjänä ja myöhemmin lähihoitajana. Enimmäkseen hänen aikana kului kuitenkin isäni yrityksen palkattomana työvoimana ja psyykkisesti sairaiden ja henkisesti väkivaltaisten appivanhempiensa palvelijana. Voitte olla varmoja, että avioehto oli kaiken poissulkeva.
Mun oli tehtävä pienestä pitäen töitä, joita riitti aina. Ja niistä maksettiin reilusti. Mutta niillä rahoilla oli maksettava vaatteet, lelut, leffaliput, kavereiden synttärilahjat, jne. Kuitenkin harrastusmaksut ja kirjat sain aina vanhemmilta ja joka vuosi pääsin jollekin matkalle. Äiti vei myös teatteriin ja taidenäyttelyihin. Hyvistä arvosanoista maksettiin myös hyvin, huonoja ei oikeastaan saanut tulla.
Äiti otti viimeinkin eron ollessani yläkoululainen. Meille ei jäänyt mitään. Isä jätti äidin puille paljaille, uhkaili, palkkasi taloyhtiöstä epämääräisen miehen kirjaamaan ylös äidin ja mun kulkemiset ja uhkailemaan ja pelottelemaan puolestaan. Äiti ei uskaltanut pyytää minusta edes elatusta isältä. Uskon, että äidillä oli pätevä syy pelätä ihan henkensäkin puolesta. Meillä oli rahat niin tiukilla, että oli myös nälkä. Äidille oli jäänyt jopa maksettavaksi jotain isän yrityksen velkoja.
Minä sain joka kesä töitä mansikkamaalta ja täytettyäni 15, muualtakin. Maksoin itse lukioon liittyvät kulut, äitikin pääsi pikkuhiljaa jaloilleen päästyäni isäni veloista eroon. Harrastukset, taidenäyttelyt ja matkat oli todellakin siinä kohtaa nautittu. Mitään yhteyttä isääni ei ollut, eikä isän puolen sukuunkaan.
Nykyään olen keski-ikäinen, perheellinen teinien äiti. Minulla on hyväpalkkainen työ, 3 akateemista tutkintoa. En osaa tarkastella varallisuutta henkilökohtaisena, vaan kaikki mahdollinen on yhteistä mieheni kanssa. Meillä on sijoitusvarallisuutta osakkeissa, rahastoissa, maa- ja metsäomaisuudessa, kiinteistöissä. Velkarahalla hommattua tosin, joten nettovarallisuus ei kuitenkaan ole mitään järisyttävä, mutta kehittyy hiljalleen.
Voitte uskoa, että penniäkään ei ole tullut isältä tai isän suvun puolelta. Uskon, että minut on tehty perinnöttömäksi ja eiköhän omaisuudet ole jo juotu. Äidillä on ollut tarpeeksi iso urakka rakentaa oma elämä alusta, enkä todellakaan ole häneltä mitään saanut, päinvastoin, olen tarjonnut matkoja ja joskus vähän lainannut rahaa. Kuten päättelitte, kasvuympäristö oli täynnä epävakautta, päihteitä ja traumaa. Olen terapiani käynyt vasta aikuisiällä, sitten kun mulla on ollut varaa maksaa se.
Mun avaimet vaurastumiseen: työtä tehty pienestä pitäen, koulu on otettava tosissaan, maailmassa on muutakin kuin se, mikä keittiön ikkunasta näkyy, oppi siitä että oma tekeminen on avain kaikkeen, uhriutumisasennetta ei omaksuta vaikka tilanne olisi mikä, ja itsensä saa pelastaa mahdottomista olosuhteista. Vielä lisäisin, että puolison valitseminen on elämän tärkein päätös ihan kaiken kannalta, myös vaurastumisen.
Tämä on totta. Siis että puolison valinta on tärkää. Itse tiedän että olisin saanut paljon varakkaammankin puolison. Mutta hän kohteli minua huonosti. Tosin niin kohteli köyhempikin, joka tosin oli varakkaasta suvusta, mutta mitäpä sekään sitten auttoi kun välit sukuun olivat menneet. Lapsemme eivät ole saaneet suvulta koskaan mitään.
Silti puolison valinnassa varakkuus on kuitenkin vain yksi asia.
Itse kasvoin duunariperheessä mutta olen kuulunut ylimpään tulodesiiliin jo toistakymmentä vuotta. Opiskelin pitkälle ja tykkään tehdä töitä.
Minusta tärkein oppi naisille on hankkia itse koulutus ja työ ja juuri sellainen elintaso, jonka haluaa itselleen. Ja puolisoksi ennen kaikkea sydämeltään hyvä mies.
En ikinä valitsisi puolisoa rahan perusteella. Aikoinaan valitsin miehen, joka on empaattinen ja järkevä. Kummallakaan ei ollut yhtään omaisuutta kun yhteen mentiin. Hänen rahansa ei minua kiinnosta enkä toisaalta olisi miehen kanssa, joka tuhlaa kaiken eikä panostaisi perheeseen omalta osaltaan.
Nykyään hän tienaa vielä enemmän kuin minä, pitkään oli päinvastoin. Yhteinen asenne on ollut aina sellainen, että pyritään kehittymään työelämässä ja menemään eteenpäin. Rakennetaan yhteistä elämää, vähän jo sijoitellaankin jne.
Mutta rakkaudessa on kyse rakkaudesta. Vieläkin se on tärkeintä enkä ikinä pysyisi liitossa toisen rahojen takia, jos olisi vaikka väkivaltaa, huono ilmapiiri, kylmyyttä jne.
Jokaisen naisen kannattaa huolehtia omista tuloistaan niin, ettei ikinä tarvitse pysyä huonossa liitossa rahan takia.
Juuri näin. Ja voi olla, ettei se varakas mies halua pysyä siinä liitossa. Siinä tapauksessa nainen on ihan tyhjän päällä. On aika kova koulu yhtäkkiä siinä erotilanteessa muuttaa koko oma elämäntyyli (ja ehkä lastenkin) monta pykälää köyhemmäksi. Turvallisinta on elää sitä elintasoa minkä voi itse rahoittaa.
Kirjoittaja 299 tuli vielä tarkentamaan tekstiään liittyen puolison valinnan merkitykseen. Kun sanoin puolison valinnan olevan mielestäni merkityksellistä suhteessa vaurastumiseen, en tarkoittanut puolison varallisuutta sinänsä. Äitini köyhtyi ollessaan upporikkaan, mutta henkisesti sairaan isäni kanssa ja isäni hyväksikäytti äitiäni myös taloudellisesti. Äitini alkoi vaurastua vasta erottuaan.
Minä olen mielestäni vaurastunut myös sen ansioista, että tein hyvän puolisovalinnan. Mieheni on varattomasta suvusta oleva duunari, jolla olla ei ollut yhtään mitään kun ryhdyimme seurustelemaan alle parikymppisinä. Mutta hän on henkisesti vakaa ja turvallinen, hänen kanssaan voi suunnitella tulevaisuutta pitkäjänteisesti, myös taloudellista tulevaisuutta. Vauraus kasvaa näissä vakaissa olosuhteissa ja musta tuntuu ihan mahtavalta, että voidaan yhdessä tehdä asioita, jotka turvaa vielä sellaistenkin jälkeläistemme elämää, joita emme edes pääse tapaamaan elinaikanamme. Olisi ihan kamalaa olla sellaisen kumppanin kanssa, joka kilpailisi menestyksestä kanssani. Minä haluan tehdä asiat yhdessä. Mutta se, että olisin nainut rahaa... nope, sitä en tarkoittanut lainkaan. Enkä siihen usko.
t. 299
Tsiisas!
Ketju täynnä äärioikeistolaista moskaa. "Nykytutkimusten" mukaan uskotaan muka geeneihin, ÄO:ään. Sitten on selviytymistarinoita rikkauteen. On köyhien tarinoita, jossa äiti sanoo, että: "Et sä yliopistoon pääse! Tai jos pääset, niin et pärjää.", ja "siksi minusta tuli arka".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät koskaan kannustaneet, eivätkä kehuneet. Perheen ilmapiiri asenteineen vaikuttaa vääjäämättä lapseen ja nuoreen. Meillä kaikkeen suhtauduttiin pelokkaasti ja negatiivisesti. Eipä siinä oikein kasva luottamus omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin, kun koko ajan lytätään ja suorastaan pidetään koko perhettä jotenkin 2-luokan kansalaisina.
Muistan ikuisesti, kuinka isäni aina puhui "niistä muista" tarkoittaen normaaleja työssäkäyviä ihmisiä ja perheitä. He olivat jotenkin meidän vihollisia ja meistä ei ikinä voisi tulla heidän kaltaisiaan eikä sitä katkeruuden syövereissä edes haluttu. Oli sellainen marttyyrimainen asenne: kohtalona kärsiä: olla köyhä ja sairas.
Tässä muutamia "parhaita paloja" mun vanhempien suusta:
-Veljeni pyysi päästä autokouluun heti 18-v täytettyään. Isä oikein suutahti ja sanoi "Mitä sinä sillä kortilla teet???? Ajat kuitenkin heti kolarin!"-Siskoni pohti lukioikäisenä jatko-opintoja korkeakoulussa, johon isämme tokaisi "Kortistoon vaan!!!"
- Minulla oli haave erään alan yliopisto-opinnoista ja olin jo hankkinut pääsykoekirjankin. Äitini sanat aiheuttivat kuitenkin sen, että en uskaltanut edes hakea. Hän sanoi jotenkin näin: "Ei meidän kaltaiset pääse yliopistoihin, siellä on vaan opettajien lapsia."
Vanhempamme lempilausahduksia olivat myös: "Älä innostu!", "Ei kannata!", "Se on (liian) vaikeaa!" jne.
Että sellaiset lähtökohdat elämään.... Ps. Ollaan kaikki sisarukset duunariammateissa ja yritetään kovasti luoda omille lapsillemme paremmat lähtökohdat ja kannustava ilmapiiri.
Vanhempiesi kaltaisille luusereille olisi tehnyt hyvää, että tukia olisi aikoinaan leikattu. Olisivat joutuneet katsomaan mitä kortiston ulkopuolelta löytyy.
Ei olisi tukien leikkaaminen auttanut, koska oli sairautta ja päihdeongelmaa joihin eivät halunneet/osanneet hakea apua (eikä apua tuohon aikaan ollutkaan samalla tavalla kuin nykyään). Olisi käynyt vain niin, että entisestään köyhän ja kurjan perheen elämä olisi vaikeutunut vielä kohtuuttomasti lisää.
Kyllä he vielä nuorempana olivat molemmat työelämässä. Sitten sairauksien myötä muuttui työt ensin pätkäksi ja lopulta ihan täystyöttömyydeksi.
Eli vaikka kuinka hassulta kuulostaa, niin varmasti parhaansa yrittivät omista lähtökohdistaan. Tämän olen ymmärtänyt vasta nyt keski-ikäisenä itse.
Perustuu siihen että ovat geneettisesti kyvyttömämpiä ja lisäksi ovat kasvuikänsä imeneet mallia alisuorittajavanhemmistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asenne ratkaisee. Varmasti usein vanhempien köyhä asenne juurtuu myös heidän lapsiinsa. Toiset taas voivat saada siitä kurjuudesta ja köyhyydestä itselleen hyvän ponnahduslaudan, koska se kasvattaa heidän haluaan ja motiiviaan pärjätä hyvin, menestyä elämässä, sillä he haluavat ehdottomasti erillaisen elämän kuin vanhemmillaan ja heidän lapsuudessaan oli.
Näistä ponnistajista köyhyydestä menestykseen on saanut lukea elämänkerroissa ym jutuissa. Itseasiassa hyvin moni tosi rikas on tullut köyhästä perheestä.
Minulle kävi niin, että lapsuuden perheen asenneilmapiiri sisuunnutti "näyttämään kaikille että musta on vaikka mihin!". Minun kohdalla tämä valitettavasti tarkoitti, että minusta tuli perfektionisti ylisuorittaja, joka toistuvien loppuunpalamisten jälkeen on nyt pysyvästi tk-eläkkeellä.
Eli tuo lapsuudenkoti voi joko lamauttaa (=alisuoriutuja) tai sitten sisuunnuttaa liiaksi (=ylisuoriutuja) ja sitten jotkut jostain syystä löytävät sen kultaisen keskitien ja kykenevät ponnistamaan ns. normaaliin elämään.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät koskaan kannustaneet, eivätkä kehuneet. Perheen ilmapiiri asenteineen vaikuttaa vääjäämättä lapseen ja nuoreen. Meillä kaikkeen suhtauduttiin pelokkaasti ja negatiivisesti. Eipä siinä oikein kasva luottamus omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin, kun koko ajan lytätään ja suorastaan pidetään koko perhettä jotenkin 2-luokan kansalaisina.
Muistan ikuisesti, kuinka isäni aina puhui "niistä muista" tarkoittaen normaaleja työssäkäyviä ihmisiä ja perheitä. He olivat jotenkin meidän vihollisia ja meistä ei ikinä voisi tulla heidän kaltaisiaan eikä sitä katkeruuden syövereissä edes haluttu. Oli sellainen marttyyrimainen asenne: kohtalona kärsiä: olla köyhä ja sairas.
Tässä muutamia "parhaita paloja" mun vanhempien suusta:
-Veljeni pyysi päästä autokouluun heti 18-v täytettyään. Isä oikein suutahti ja sanoi "Mitä sinä sillä kortilla teet???? Ajat kuitenkin heti kolarin!"-Siskoni pohti lukioikäisenä jatko-opintoja korkeakoulussa, johon isämme tokaisi "Kortistoon vaan!!!"
- Minulla oli haave erään alan yliopisto-opinnoista ja olin jo hankkinut pääsykoekirjankin. Äitini sanat aiheuttivat kuitenkin sen, että en uskaltanut edes hakea. Hän sanoi jotenkin näin: "Ei meidän kaltaiset pääse yliopistoihin, siellä on vaan opettajien lapsia."
Vanhempamme lempilausahduksia olivat myös: "Älä innostu!", "Ei kannata!", "Se on (liian) vaikeaa!" jne.
Että sellaiset lähtökohdat elämään.... Ps. Ollaan kaikki sisarukset duunariammateissa ja yritetään kovasti luoda omille lapsillemme paremmat lähtökohdat ja kannustava ilmapiiri.
Voi ei. Tulen surulliseksi teidän puolesta. Ihmetyttää miksi on edes haluttu perustaa perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa, millaista joissain perheissä on. Itsekin olen kyllä köyhästä perheestä, mutta koulutusta on noin lähtökohtaisesti ainakin aina arvostettu. Esim lukioon piti melkein mennä, kun koulussa pärjäsi hyvin.
Paitsi, että taidealalle eivät kannustaneet hakemaan, vaikka olisin kovasti halunnut. Jotain järkevää piti lähteä opiskelemaan, eikä välivuosia saanut pitää. Liikaa kuuntelin vanhempiani ja ajauduin täysin väärälle alalle. Miksi edes kuuntelin, kun eivät taloudellisestikaan minua juurikaan avustaneet. Harmi, että vielä jäin sille alalle liian pitkäksi aikaa, kun ajattelin että ei minusta varmasti muuhun ole. Tässä sitä nyt sitten ollaan 40v, eikä tiedetä mitä halutaan tehdä isona ja kohta on jo parhaat työvuodet takanapäin.
Omat lapseni saavat kyllä itse valita mitä opiskelevat. Toki kannustan heitä opiskelemaan, mutta saavat ihan itse miettiä mitä haluavat.
Hyvää varmaan tarkoittivat. Taidealoilla on vähän töitä ja mahdollinen ura usein lyhyt.
Toinen omista köyhistä vanhemmistani opettaa, että rahalla ei ole merkitystä. Se ei tuo onnea. Vain perhe-elämällä on merkitystä. Tuo on johtanut moneen tragediaan.
Itsenäisenä ajattelijana en lähtenyt tuohon mukaan ja olen ihan kohtuullisesti tienaamalla nostanut itseni jopa jonkin verran varakkaaksi ja aika onnelliseksikin.
Useissa heikosti pärjäävissä perheissä vain opetetaan surkeita elämäntapoja sukupolvesta toiseen, kun taas pärjäävissä perheissä toimitaan juuri päinvastoin.
Kyse on usein siitä mitä lapsille opetetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi nostatte kouluttautumisen esille? Ei koulutus välttämättä nosta varallisuutta. Putkimies on varakkaampi kuin humanisti. Myyntimiehet vasta varakkaita onkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nostatte kouluttautumisen esille? Ei koulutus välttämättä nosta varallisuutta. Putkimies on varakkaampi kuin humanisti. Myyntimiehet vasta varakkaita onkin.
Ihan tilastollinen fakta on, että korkeampi koulutus korreloi tulotason kanssa. Poikkeuksia toki on, mutta jos isoa kuvaa katsotaan, mikä koskee reippaasti yli 90% ihmisistä. Aina varmemmalla pohjalla varallisuus on mitä parempi koulutus.
Se hyväpalkkainen putkarikin voi joutua tapaturmaan, jonka jälkeen mahikset muihin töihin on miltei nolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen omista köyhistä vanhemmistani opettaa, että rahalla ei ole merkitystä. Se ei tuo onnea. Vain perhe-elämällä on merkitystä. Tuo on johtanut moneen tragediaan.
Itsenäisenä ajattelijana en lähtenyt tuohon mukaan ja olen ihan kohtuullisesti tienaamalla nostanut itseni jopa jonkin verran varakkaaksi ja aika onnelliseksikin.
Useissa heikosti pärjäävissä perheissä vain opetetaan surkeita elämäntapoja sukupolvesta toiseen, kun taas pärjäävissä perheissä toimitaan juuri päinvastoin.
Kyse on usein siitä mitä lapsille opetetaan.
No ei raha kyllä tuo onnea. On tärkeää että tulee toimeen, mutta eivät miljoonat oikeasti tuo onnea, sekin on ihan tutkittu juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nostatte kouluttautumisen esille? Ei koulutus välttämättä nosta varallisuutta. Putkimies on varakkaampi kuin humanisti. Myyntimiehet vasta varakkaita onkin.
Ihan tilastollinen fakta on, että korkeampi koulutus korreloi tulotason kanssa. Poikkeuksia toki on, mutta jos isoa kuvaa katsotaan, mikä koskee reippaasti yli 90% ihmisistä. Aina varmemmalla pohjalla varallisuus on mitä parempi koulutus.
Se hyväpalkkainen putkarikin voi joutua tapaturmaan, jonka jälkeen mahikset muihin töihin on miltei nolla.
Tiedän, että tilastollisesti näin on, mutta ihan yhtä fakta se on, että esimerkkialoilla on mahdollista nousta köyhyydestä. Eikä kumpikaan vaadi mitään erityisosaamista, ja kummallakin alalla on työntekijäpulaa.
Ihmettelen tässä sitä, että miksi (terve) köyhä ei lähde alalle, jossa voi tienata.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen köyhästä kouluttamattomasta duunariperheestä stadista
Ihan itsestä kiinni mihin rahkeet ja sisu riittää
Miksi vanhempasi päättivät olla hankkimatta itselleen lisää rahkeita ja sisua?
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kovasti väitetään, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet menestyä elämässä, niin todellisuudessa asia ei ole niin. Esim. Perheen ekonominen tilanne vaikuttaa siihen missä voi asua. Asuinalue vaikuttaa mihin kouluun menee. Koulun taso vaikuttaa vahvasti siihen miten opinnot sujuu, ja se siihen minne pääsee jatko-opintoihin. Varakkaamilla vanhemmilla on varaa elättää lasta toisen tai jopa asteen opintojen ajan. Köyhempien vanhempien lapset joutuvat useammin muuttamaan omilleen ja opiskelemaan tukien varassa. Sinne sekaan vielä talouden vaikutus sosiaalisiin suhteisiin, opiskelu motivaatioon, mielenterveyteen, jne. jne.
Kaveripiiri vaikuttaa paljon. Vaikka jossain alakoulussa opetuksen taso nyt ei varmaan järisyttävän paljon vaihtele paikasta toiseen, luokalle voi kerääntyä keskenään vähän samantapaista porukkaa (niin hyvässä kuin pahassa) ja tämä vahvistaa vain kehitystä johonkin suuntaan. Itse asumme ihan "varakkaasti" ja alueella on muitakin omakotiasujia, mutta lähimpään kouluun tulee aika paljon lapsia köyhemmistä perheistä. Lapseni aloitti juuri lukion ja kun keväällä huvikseen katseltiin mihin lukioihin ja ammattikoulun linjoille hänen alakoulukavereitaan oli mennyt, niin todella hämmästyin. Olin ajatellut, että lukioon ja ammattikouluun jakaudutaan kutakuinkin tasan, mutta siltä luokalta viidesosa oli mennyt lukioon. Pojat olivat lähes kaikki raksalinjalla ja tytöt lähihoitajalinjalla. Varmasti joukossa on jokunen, jolle ala on sopiva ja jopa unelma ja hyvä niin, mutta eiköhän suurin osa ole valunut sinne vain kavereiden perässä. Jotenkin se kehitys tähän suuntaan on selvästi alkanut jo alakoulussa. Opettaja oli minusta kiva ja pätevä ja mitä tunsin vanhempia, ihan täyspäisiä olivat ja jotenkin ajattelin siitä, että niin tavalliselta luokalta jakaudutaan hyvin erilaisiin jatko-opintoihin. Mutta joku "ryhmäilmiö" siellä on ollut. Eikä tämä ole puheenvuoro amiksia vastaan, oma vanhempi lapsenikin valitsi amiksen, ihmettelen vain koko ilmiötä.
vanhemmat eivät osaa ohjata jälkeläisiään riittäävästä hakeutumaan yliopistoihin, ja vaaitmaan semmoisia numeroita/läksyjenlukua että se olisi mahdollista ilman koko elämän aloittamista alusta joskus 2-kymppisenä. ELi vanhempien vika. Eivät vaadi, ohjaa, opeta, kerro asioista. Osin kun eivät kertakaikkiaan itsekään tiedä. Toiset taas haluttomia ohjaamaan lapsiaan vaika lukioon, ja sieltä yliopisoton.
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku esittää tosissaan noin täydellisen tyhmä kysymyksen?
Ehkä, siispä minä kerron syyn. Köyhän perheen lapsi ei saa kotoa lähtiessään kuin sata metriä etumatkaa. Maksaa itse ensimmäisen takuuvuokran, ajokortin, oppikirjat peruskoulun jälkeen, vaatteet, huonekalut ensimmäiseen asuntoonsa jne.
Niin tein minäkin (siis maksoin itse kaiken), ylempään keskiluokkaan koulutuksensa ja ammattiensa puolesta kuuluneiden vanhempieni lapsi (sittemmin ylimpään tulodesiiliin päätynyt). Vastaavan taustan omanneet ikätoverini joskus ihmettelivät rahavaikeuksiani nuorena, että eikö ylpeys anna periksi pyytää vanhemmilta. Ylpeydestä ei ollut kyse, vaan siitä, että raha-asiansa kroonisesti sotkeneilla boheemivanhemmillani ei ollut latin latia annettavaksi.
Mutta vain-rahattomuus on sitä ei-syrjäyttävää köyhyyttä, Tieteestä, taiteesta ja filosofiasta keskusteltiin meillä aina. Syrjäyttävä köyhyys on osaamattomuutta, tietämättömyyttä, näköalattomuutta ja kaikenlaista (terveyden, kognitiivisten kykyjen) rajoittuneisuutta. Tällä kokemuksella sanoisin, että köyhien lapsille tulisi ennen kaikkea järjestää ohjausta tiedoissa ja taidoissa. Rahalla (siis tuilla) niitä ei voi ostaa.
Ja sydämen sivistystä kai voi olla muutenkin sivistyneellä?