Syöttekö kahta kertaa samaa ruokaa? Siis jos lämpimästä ruoasta jää ylimääräistä, niin voisitko syödä suraavana päivänä?
Otsikossa kysymys jo olikin. Heitätkö loput pois?
(Roskiin, biojäte, eläimille miten vaan, mutta ette itse syö)
Kommentit (89)
Joo se usein tavoite. Joskus myös kolme päivää ja osa pakkaseen.
Jonkun verran menee kyllä hävikkiin. Lasten kanssa ruokamäärien arvointi on joskus vaikeaa. Eikä koko ajan ehdi tai jaksa suunnitella ruokahuoltoa niin tarkasti. Unohtuu joku annos jääkaappiin tms.
En heitä ruokaa roskiin, ellei se ole pilaantunutta. Joku kyllä tekee niin, että heittää loput ruuasta roskiin.
Oli kai ottanut minunkin lapsi mallia hänestä, joka tekee niin. Lapsi heitti juuri valmistamani lihakastikkeesta kattilaan ruokailun jälkeen jääneen kastikkeen roskiin. Kummastelin kyllä asiaa, ja sanoin, ettei ruokaa heitetä roskiin.
Teen ruokaa aina sen verran, että sitä voi syödä vähintään 2 kertaa. Perheessä 2 aikuista ja 1 lapsi.
Ihan järjetöntä viskata ruokaa roskiin. Joskus jos ruokaa jää vain yhden annoksen verran, niin kyllä senkin joku syö.
Vierailija kirjoitti:
Köyhien hommaa tuollainen tähteiden syöminen.
Itse asiassa varakkaiden hommaa, hehän tietävät rahan arvon, eivätkä tuhlaa ja hukkaa sitä. Ruuan roskiinheittäminen on tyhmien nousukkaiden kuvitelmaa siitä, että heillä on siihen varaa. On on, joo, mutta eipä se raha tyhmillä nousukkaisilla pesää tee.
Teen yleensä tarkoituksella niin paljon ruokaa, että sitä riittää vähintään seuraavalle päivälle (tai vaikkapa seuraavan viikon lounaiksi). Perunaa keitän tarkoituksella paljon, koska siitä saa sitten nopeasti hyviä lisäkkeitä tuleville päiville, paistinperunat on suosikkeja. Myös riisi ja pasta sekä muut (kuskus, bulgur, kvinoa) toimivat näin.
Joskus teen ruokaa niin, että minulla on sitten tietty käyttötarkoitus sille ylijäävälle osuudelle, esimerkiksi paistan kanan koipireisiä niin monta, että saan tehtyä ylijäävästä kanakastikkeen tai kanasalaatin. Mutta kyllä se usein menee niin, että teen lasagnea, niin teinit sitä syö jääkaapista koulun jälkeen/iltaruuaksi, kunnes se loppuu.
Meiltä tulee todella vähän valmiin ruuan hävikkiä, lähinnä jos joku pikkurasia jää jääkaapin takaosaan unohduksiin. Käyn jääkaapin kerran viikossa läpi, että ei pitäisi jäädä mitään piiloon, mutta joskus vaan niin käy. Teineilläkin on tapana kurkkia kaikki rasiat läpi, että löytyisikö jotain kivaa (nyt on esimerkiksi puolikas uunimakkara ja vähän ranskalaisia jäljellä; jos ei tän päivän jauhelihakeitto kelpaa, niin noi voi syösä eilisen kuskusin jämän kanssa, lisäksi löytyy iso rasiallinen uunikasviksia, joita tein sen uunimakkaran kanssa). Jauhelihapihvit menee "hampurilaisen" väliin, eli sämpylä tai leipäpaloja, kasviksia, majoneesia, ketsuppia+pihvit ja juustoviipale.
Pyttipannuun uppoaa kiinteät kasvikset, perunat, lihavalmisteet (makkarat, nakit, lihapullat, jauhelihapihvit pilkottuna, pihvit pilkottuna jne). Keittoon tai wokkiin uppoaa yksinäiset kasvikset, joita ei ole tullut käytettyä muuhun ruuanlaittoon. Talvella tulee tehtyä suolaisia piirakoita, joihin käytän paljon valmiiksi kypsennettyjä kasvisia (eli edellisen päivän tähteitä).
AIka vähän laitan valmiita ruokia pakastimeen, lähinnä dahlia ja hernekeittoa, niiden rakenne ei kärsi pakastamisesta ja sulatuksesta (peruna ei oikein sovi mun mielestä pakastettavaksi kaupan ranskalaisia lukuunottamatta). Ennen etätyöaikaa laitoin valmiita lounasannoksia pakastimeen, mutta nyt kun olen pääasiassa kotona, niin teen sitten lounaan kotona, jos ei jääkaapissa ole mitään valmiina.
Tiettyjä ruuanvalmistuksessa syntyviä sivuvirtoja menee koiralle (läskiä lihasta, kanannahkaa jne), luut poltan, koska koiran maha ei kestä niitä lainkaan; tuhka menee kasvimaalle. Kasvisten esikäsittelyssä syntyy runsaasti hukkaa, osan voin tietenkin käyttää vaikkapa peston valmistukseen tai viherjauheeksi kuivaamalla, mutta kyllä aika paljon menee ihan kompostiin. Sieltä se sitten menee kasvimaalle multana.
Mutta valmista ruokaa en muista, koska olisin viimeksi laittanut kompostiin. Maatuvaa aineista meillä ei mene lainkaan roskiin räkänenäliinoja lukuunottamatta, ja niistäkin osa menee poltettavaksi.
Monissa lounaspaikoissakin näyttäisi olevan tapana tarjota edelliseltä päivältä jääneitä tähteitä ( esim. kanaa tai muuta lihaa) jossain salaatissa. Ihan hyviä ovat eikä mitään mahaoireita ole ollut ikinä.
Ei ne ehkä tiskissä olleita jämiä käytä ... toivottavasti, mutta keittiöön kattiloihin ja muihin jääneitä.
Vaikka mä olen keskivertoa heikompi kokkailija niin ainakin osaan ton hävikin välttämisen ja soveltamisen, lisätään seuraavana päivänä pastakastikkeeseen vaikka nakkeja että saadaan riittämään, ja tosiaan mitään ei mene haaskuun.
Aloittaja varmaan heittää jätteisiin kaikki maitotuotteet, joissa viimeinen käyttöpäivä on ohi.
Hapanmaitotuotteet on hyviä vielä viikko tai pari päiväyksen vanhennettua. Maitokin monta päivää, kyllä sen mausta tuntee ja koostumuksesta näkee milloin on pilalla.
Kanan ja kalan kanssa olen tarkkana. Leikkeleitä syön vanhana jos näyttää ja maistuu hyvältä.
Lapset joskus nirsoili niin ettei edellisen päivän ruoka kelvannut. Jos taas oli erityisen mieleistä meinasivat syödä jo iltapalalla, jolloin toppuuttelin että en jaksa laittaa taas ruokaa joten säästettävä seuraavalle päivälle. Nyt kun asun yksin, olen laiska kokki. Esim. Keittoa syön kolme päivää + pakastan muutaman etäpäivän lounaan.
Kyllä teki pahaa muutamia vuosia sitten kouluruokailun jälkeen heittää käyttämättä jäänyt lihakastike, joka ei ehtinyt edes linjastolle, heittää biojätteeseen pari sankollista.
Toivottavasti niin ei enää tehdä.
Totta kai ruoka säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään. Ja se ruoka syödään sitten uudelleen kuumennettuna tai kylmänä.
Eikö joku oikeasti syö ylijäänyttä ruokaa seuraavana päivänä?
Mitä h*******ä?
Todellakin kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä yritän tehdä aina niin paljon ruokaa kerralla, että siitä riittää ainakin kahdelle aterialle. Muutenhan saisi seistä hellan edessä koko ajan! Meillä on totuttu syömään samaa ruokaa niin kauan, kuin sitä riittää.
Viikolla ei välttämättä ehditä niin usein yhteiseen pöytään, koska kaikilla on menoja ja harrastuksia. Silloin on hyvä, että jääkaapissa on valmista ruokaa, jota voi lämmittää silloin, kun haluaa ja ehtii syödä. Kukaan ei ole valittanut ja jos valittaisi, sanoisin, että saa sitten itse ostaa ja kokata itselleen sellaista ruokaa, mistä tykkää - minun ruokahuoltoni toimii näin.
Tottakai syön loput seuraavana päivänä. Siis onko oikeasti ihmisiä joille se einää kelpaa?
Meinas kyllä lähteä jossain vaiheessa nuorilla laukalle tuo syötävän ruuan roskiin heittäminen. Jotain esittämistä ehkä? , että heitän tässä juustoleivästäni pienen jämän roskiin, kun oli vieras käymässä.
Huushollissa on koiria, jotka varmasti syö sen leivänjämän.
Onko se nyt ihan uusi ilmiö? Mun nuoruudessa en heittänyt ruokaa koskaan roskiin. Jos jotain jäi lautaselle, niin kyllä sen koira viimeistään syö.
Ruokaa ei heitetä pois. Joko jyrsin itse viitisen päivää (muu perhe pitää 2 maksimina), tai sitten pakastan annoksina tulevia lounashetkiäni varten.
Voi sentään jos ei ymmärretä sitä, että ruoka maksaa rahaa.
Tein tiistaina kaksi ruokaa, joista on nyt syöty kolme päivää, toinen loppui elen, toinen loppuu tänään. Tein ke yhden ruoan, jota on vielä annos jäljellä. Tänään teen yhden ruoan, josta toivottavasti ei jää tähteitä. Mies saa syödä sen keskiviikkoisen, minä syön sen tiistaisen ja lapsille teen jotain.
Huomenna ei syödä kotona. Sunnuntaina teen taas muutamaksi päiväksi ruokaa. Puolivälissä viikkoa teen perjantaihin asti ruokaa.
Joo, kyllä meillä syödään aika usein monta päivää samoja ruokia.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai syödään.
Teen ruuat aina niin, että sunnuntain ruoka on myös maanantain ruoka, tiistain ruoka on myös keskiviikon ruoka ja torstain ruoka on myös perjantain ruoka. Lauantaina leivon, teen esim. pitsaa ja ruuan siinä samalla. Sunnuntaina joku "parempi" ruoka usein.
Eli esim. sunnuntaina karjalanpaisti ja perunat. Maanantaina lämmitän karjalanpaistin ja joko paistan perunat tai sitten pasta/riisi.
Tiistaina vaikka kalakeitto, menee sellaisenaan keskiviikkona.
Torstaina kasvispitoinen wokki tai jotain muuta, josta tuunaan perjantaille ruuan lisäämällä jotain kivaa sekaan.
Joka päivä uusi täsmäsatsi salaattia, vihanneksia ja pakkasesta omaa leipää/sämpylöitä.
Aamuisin ja iltaisin pääosin puurot, hedelmät, marjat ja vihannekset.
Halpaa, helppoa ja toimivaa. Ruoan saa pöytään arkena aina nopeasti, kun vähän ennakoi ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Kiitos lyhyestä ja tärkeästä tiedonannostasi. Kyllä nyt on hyvä olla. Toivottavasti muut keskustelijat ottavat mallia ja julkaisevat vastaavanlaisen listan omista pöperöistään, sillä tämä oli niin mielenkiintoista.
Kyllä syödään seuraavana päivänä useinkin. Menis aivan turhaan rahaa ja ruokaa haaskuuseen jos vain kerran söisi.