Lue keskustelun säännöt.
Miten saisin vaimoni pitämään vanhemmistani?
24.08.2023 |
Jos et jaksa lukea pitkää viestiä, niin jätä tämä väliin. Taustatietona: meillä on pieni lapsi ja on oltu joitakin vuosia naimisissa. Välit vaimoni ja vanhempieni välillä ovat aina olleet ihan asialliset. Raskausaikana vanhempani puhuivat usein, miten aikovat olla ainoan lapsenlapsensa elämässä paljon läsnä. Lapsen synnyttyä huomattiin vaimon kanssa, että välit vanhempieni kanssa eivät lähentyneetkään. Vaimoa surettaa, että vanhempani eivät pidä meihin oma-aloitteisesti yhteyttä. Eivät koskaan soita tai laita viestiä ja kysy lapsen kuulumisia. Jos olemme vaimon kanssa laittaneet heille vaikka kuvaviestin lapsesta ja kertoneet kuulumisia, niin eivät läheskään aina vastaa. Näemme vanhempiani heidän luonaan ja meidän kotona, kun ehdotan tapaamisia heille. Viime aikoina vaimo ei ole enää suostunut lähtemään vanhempieni luokse, vaan on kehottanut minua käymään siellä kahdestaan, jotta hän saa välillä levätä kotona rauhassa.
Vaimoa häiritsee tilanteet, kun tapaamme vanhempieni kanssa. Vanhemmat tuovat lähes aina lapselle jotain tavaraa tuliaisina (äitini kiertelee paljon kirppiksillä), vaikka on sanottu, ettei kaivata mitään. Vaimoa tämä häiritsee ihan hirveästi ja on riidelty tästä monet kerrat. Olen kieltänyt tavaroiden tuomisen, mutta vanhempani eivät usko asiaa. Olen yrittänyt sanoa vaimolle, että eikö riitä, että laitetaan vaan tavarat roskiin tai kirppikselle, jos ei niitä tarvita. Vaimoa ärsyttää, että vanhempani eivät ole lapsemme elämässä juurikaan läsnä ja sitten kun ovat, niin tuovat vain jotain tavaraa sen sijaan, että viettäisivät lapsen kanssa aikaa arkisten asioiden parissa. Vaimoa myös turhauttaa, kun vanhempani ottavat käydessään paljon valokuvia ja videoita lapsestamme. Vaimo on riitojen yhteydessä sanonut, että vanhempani haluavat vain esitellä kuvia ystävilleen, vaikka isovanhemmuus ei muuten heitä kiinnosta. Vaimo on riitojen yhteydessä valittanut siitäkin, että meillä käydessään vanhempani eivät kysele vaimoltani kuulumisia, vaan puhuvat lähinnä omista asioistaan. Vaimo yhä kantaa kaunaa joistakin asioista, joita äitini sanoi vauvavuoden alussa vaimolleni. Ei varmasti ollut fiksuja sanavalintoja äidiltäni, mutta eikö noista kuuluisi päästä yli? Itselläni on olo, että tekipä vanhempani (varsinkaan äitini) mitä tahansa, niin vaimoni ei ole tyytyväinen.
Totuin jo itse lapsena siihen, että vanhempani olivat tuollaisia kanssani. Sain pärjätä monissa tilanteissa yksin jo hyvin pienestä asti. Ei vanhempia kiinnostaneet minun kuulumiseni. Omassa lapsuudessani raha oli tiukalla ja sain leluja harvoin, nyt vanhempani haluavat hemmotella lastenlasta tavaroilla. Vaikka vanhempani eivät ole kovin lämpimiä ja empaattisia, niin silti ovat vanhempiani ja lapsemme isovanhempia. Surettaa, kun vaimo usein mollaa vanhempiani. Haluaisin, että vaimoni pitäisi vanhemmistani. Mitä voin tehdä parantaakseni tilannetta?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Miksi et anna asian vain olla? Oma anoppini puhui niin älyttömiä tökeryyksiä raskausaikanani ja heti kun vauvamme oli syntynyt, että ei paljoa anoppi enää kiinnosta. Mies tietää tämän eikä yritä väkipakolla saada minua pitämään äidistään.
Krantusti puhuteltavia on miniät. He eivät edes halua läheisiä välejä joissa voi puhua vapaasti, vitsailla.
Tytärten kanssa on paljon helpompaa, avoimempaa, ymmärtävät huumoria ja vitsailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et anna asian vain olla? Oma anoppini puhui niin älyttömiä tökeryyksiä raskausaikanani ja heti kun vauvamme oli syntynyt, että ei paljoa anoppi enää kiinnosta. Mies tietää tämän eikä yritä väkipakolla saada minua pitämään äidistään.
Krantusti puhuteltavia on miniät. He eivät edes halua läheisiä välejä joissa voi puhua vapaasti, vitsailla.
Tytärten kanssa on paljon helpompaa, avoimempaa, ymmärtävät huumoria ja vitsailua.
Ai haukkuminen on vitsailua? Ok.. Miniä ei ole lähisukulainen vaan vieras ihminen, jonka kanssa keskustellaan asiallisesti. Miniä tietysti myös itse keskustelee asialliseen sävyyn anopin kanssa. Jos jompi kumpi alkaa haukkumaan "vitsin varjolla" niin se on todella törkeää käytöstä eikä törkeiden ihmisten kanssa tarvitse olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä äitisi on sanonut vaimollesi vauvan synnyttyä?
Äitini kommentoi muutamaan kertaan, että vauva näyttää minulta eli isyydestä ei ole epäselvyyttä. Huomautti myös vaimolleni kerran raskauskiloista ruokapöydässä, kun vauva oli parin kuukauden ikäinen. Ei varmasti ollut tahdikkaimmat kommentit äidiltäni, mutta en ymmärrä miksi vihoitella noista vieläkin.
ap
mä vihoittelisin noista kommenteista loppuikäni.
Siis lasta pitää ylistää sinun näköiseksi? Kun miehet on tyhmiä ei nyt lastakaan saa sanoa isänsä näköiseksi?
Näkee miten nuorten naisten maailma on suppea, nuohan ovat vanhoja vitsejä vauvaa katsoessa, on isänsä näköinen jne. Ei siitä tarvitse loukkaantua mutta jos oikeesti on ollutkin useampi mahdollisuus hedelmöityksen aikaan?
Mikä ihmeen tabu on ylimääräiset kilot raskaudessa? Nykyajan kauneusbuumi, mulla on 7 lasta ja painan 48 kiloa, kyllä olen hyvä ihminen.
Vitsinsä kullakin... Olisin käskenyt noista kommenteista anopin painua v i ttuun saman tien. Varmaan painoit 48 kg heti synnytyksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Oletus siis anopin tärkein tehtävä mielistellä miniää, olla lapsen kanssa vaikka miniä ei sitä suvaitse, väärin oltu , väärin puhuttu, väärin leikitty. Miniä naama nyrpyssä koko ajan asettaen vaatimuksia.
Kuka enää osaa olla mitenkään?
Kukaanhan ei tahdo että pojan perheessä on turhaa riitaa, siksi viisaat vanhemmat vetäytyvät ja jättävät yhteydenpidon nuorempien asiaksi. Jos eivät pidä yhteyttä sitten ei nähdä. Parempi se kuin raivokkaat riidat, taas sun mutsis sanoi jotain tai sillä oli outo ilme.Rahasta ei täällä eikä livenä ole yksikään miniä natkuttanut. Se kelpaa.
En minä ainakaan miniänä kaipaa mielistelyä vaan sitä että minut kohdataan aikuisena ja lapseni tuntevana äitinä, jos tuon ilmi että toivon lasteni rajoja kunnioitettavan niin en halua että minulle jankutetaan kunnes suutun (jopa siis 2h kuunnellut aikanaan samasta asiasta jankutusta, loppuu vasta kun lähes vihaisesti sanon). No rahasta, ensimmäistäkään seteliä tai kolikkoa en vaadi tai halua, mutta jos vaihtoehdot ovat kassillinen liian pieniä vaatteita tai niitä vastaava summa rahana - mieluummin otan rahan ja annan lapsen valita itselleen mieleiset, sopivankokoiset vaatteet. Jos alan myydä niitä (uusia tai käytettyjä) joudun käyttämään omaa vapaa-aikaani ja arvollisesti lapsi saa vähemmän (eiväthän ne vaatteet tai rahat minulle ole vaan lapselle).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et anna asian vain olla? Oma anoppini puhui niin älyttömiä tökeryyksiä raskausaikanani ja heti kun vauvamme oli syntynyt, että ei paljoa anoppi enää kiinnosta. Mies tietää tämän eikä yritä väkipakolla saada minua pitämään äidistään.
Krantusti puhuteltavia on miniät. He eivät edes halua läheisiä välejä joissa voi puhua vapaasti, vitsailla.
Tytärten kanssa on paljon helpompaa, avoimempaa, ymmärtävät huumoria ja vitsailua.Ai haukkuminen on vitsailua? Ok.. Miniä ei ole lähisukulainen vaan vieras ihminen, jonka kanssa keskustellaan asiallisesti. Miniä tietysti myös itse keskustelee asialliseen sävyyn anopin kanssa. Jos jompi kumpi alkaa haukkumaan "vitsin varjolla" niin se on todella törkeää käytöstä eikä törkeiden ihmisten kanssa tarvitse olla tekemisissä.
Aino järjellinen vaihtiehto on että mies hylkää vanhempansa kuten Raamattukin käskee.
Ei tarvitse miniöittenkään olla kohteliaita ja hyvin käyttäytyviä ja appivanhemmatkin saa elää omaa elämäänsä "kirpputoreilla käymättä." Kun materialistit nuoret arvottaa anopin tavaroilla näkemättä hyvää tahtoa takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletus siis anopin tärkein tehtävä mielistellä miniää, olla lapsen kanssa vaikka miniä ei sitä suvaitse, väärin oltu , väärin puhuttu, väärin leikitty. Miniä naama nyrpyssä koko ajan asettaen vaatimuksia.
Kuka enää osaa olla mitenkään?
Kukaanhan ei tahdo että pojan perheessä on turhaa riitaa, siksi viisaat vanhemmat vetäytyvät ja jättävät yhteydenpidon nuorempien asiaksi. Jos eivät pidä yhteyttä sitten ei nähdä. Parempi se kuin raivokkaat riidat, taas sun mutsis sanoi jotain tai sillä oli outo ilme.Rahasta ei täällä eikä livenä ole yksikään miniä natkuttanut. Se kelpaa.
En minä ainakaan miniänä kaipaa mielistelyä vaan sitä että minut kohdataan aikuisena ja lapseni tuntevana äitinä, jos tuon ilmi että toivon lasteni rajoja kunnioitettavan niin en halua että minulle jankutetaan kunnes suutun (jopa siis 2h kuunnellut aikanaan samasta asiasta jankutusta, loppuu vasta kun lähes vihaisesti sanon). No rahasta, ensimmäistäkään seteliä tai kolikkoa en vaadi tai halua, mutta jos vaihtoehdot ovat kassillinen liian pieniä vaatteita tai niitä vastaava summa rahana - mieluummin otan rahan ja annan lapsen valita itselleen mieleiset, sopivankokoiset vaatteet. Jos alan myydä niitä (uusia tai käytettyjä) joudun käyttämään omaa vapaa-aikaani ja arvollisesti lapsi saa vähemmän (eiväthän ne vaatteet tai rahat minulle ole vaan lapselle).
Luulis teilläkin päin olevan ees uffin keräyslootia?
Ap: olet oikeastaan itse vastannut kysymykseesi!
1. äitisi tuo teille roinaa, jota ei haluta tai tarvita joka ärsyttää vaimoasi
2. äidillesi taitaa olla tärkeämpää brassailla isoäitiydellä kuin ottaa kontaktia lapseen
3. äitisi ei auta lapsenhoidossa.
Siinähän se olikin. Vaimosi voisi hyvinkin pitää vanhemmistasi enemmän, jos he käyttäytyisivät eri tavalla. Vielä ei ole liian myöhäistä ja olisi kiva saada suhteet kuntoon, koska lapselle isovanhemmat voivat olla todella tärkeitä.
Eli keskustele äitisi kanssa. Väännä rautalangasta, että tarvitaan aitoa välittämistä, ei tavaraa. Lämmin suhde lapseen on tärkein, yhtään leluakaan ei tarvita siihen. Jos äitisi edes joskus osallistuisi lapsenlapsensa hoitoon, edes vähän, olisi se hyvä alku.
Jos äitisi ei tällaista ymmärrä, ei käsitä että hänessäkin voisi olla vikaa tai vain suuttuu, niin sitten tilanne on vaikeampi. Vanhempien omasta käytöksestä on kaikki kiinni. Puhu tietysti myös vaimosi kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän heistä pitää tarvi, mutta on kohtuullista tulla toimeen.
Vaimollasi on varmasti tarvetta lepoon, kun hän niin kerran sanoo. Toinen juttu on varmaan se, että hän olisi halunnut äitisi olevan enemmän kuin hänen oma äitinsä, vaikka hössöttäväkin ja on todennut, etteivät välit tulleetkaan läheisemmiksi. Ei voida vaatia, että kaikki pitäisivät kaikista ja jos nämä kaksi eivät pidä toisistaan, tapaavat sitten harvoin tai hyvin harvoin. Muutenkin vauvan tulo perheeseen on iso asia ja iso muutos, jolloin vaatimusten pitää olla aika vähissä, kun niitä opeteltavia asioita ja totuttelemista on muutenkin niiin paljon. Eli älä yritä saada vaimoasi pitämään vanhemmistasi. Ajan oloon he itse oppivat tulemaan toimeen tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ainahan on läsnä se kuuluisa sukupolvien välinen kuilu. Eletään aivan eri tavoin, "eri todellisuuksissa" ja erilaisista kokemuksista oppineena. Jossakin puhutaan ronskisti ja toisaalla hienovaraisesti. Eikä sellaista tilannetta varmaan olekaan, missä vanhempi sukupolvi ei ajattelisi kertoa kokemuksiaan nuoremmille, jotta nämä eivät tekisi samoja virheitä tai ottaisivat mallia hyväksi havaituista asioista. Se varmaan on suurin joko yhdistävä tai erottava tekijä. Ja koskaan ei pidä unohtaa, että tietyn iän jälkeen sairaudet alkavat ilmetä ja aiheuttaa paljon huolta, kipua ja pelkoa. Ei siis ole helppoa luoda läheistä ja tasaveroista suhdetta, se vaatisi suurta lähentymistä ja kahdenkeskisiä rauhallisia keskusteluja, jos miniä ja anoppi niihin joskus ovat valmiita. Kysymys "miksi et pidä minusta?" saattaa räjäyttää padon, jos molemmat jännittävät toisiaan. Vaatii erittäin rauhallista ja levollista kahdenkeskistä tilannetta.
Fiksut vanhemmathan aloittajalla on. Eivät tuppaa kun ei tykätä eivätkä pidä yhteyttä.
Mitä muuta miniät muka toivovat? Oli niin tai näin aina pitää kuitenkin miehelle räkyttää : "sun äitis"..