HS: Synnytyskipujenhoito on Suomessa lapsenkengissä
''Esimerkiksi hiljattain synnyttäneelle ystävälleni ei kipua lievittävää epiduraalipuudutusta pyynnöstä huolimatta suostuttu antamaan Naistenklinikalla, vaikka hän oli aktiivisessa synnytysvaiheessa. Sen sijaan hänen pyynnölleen naureskeltiin. Epiduraalin hän sai aneltua kipuihinsa vasta kohdunkaulan auettua kahdeksaan senttimetriin eli synnytyksen loppupuolella. Ennen tätä kivunhoitona olivat kuuma suihku ja Panadol-kipulääke.
TUTKIMUSNÄYTÖSTÄ huolimatta vielä 2020-luvulla Kätilöliitto Suomessa toitottaa, että liian aikaisin annettu epiduraali lisää riskiä yllä mainituille synnytyskomplikaatioille. Miten on mahdollista, että terveydenhuollossamme työskentelee ihmisiä, joiden ammattitaito on 1900-luvulta lähtöisin olevien uskomusten varassa lääketieteellisen tutkimustiedon sijasta?
WHO:n mukaan epiduraalin käyttöä tulisi jopa lisätä, sillä sen myönteiset vaikutukset synnytyskokemukseen ovat kiistattomat. Kätilöliiton tavoite on aivan päinvastainen: epiduraaleja tulisi vähentää niiden luonnottomuuden vuoksi. ''
Kommentit (382)
Mikähän siinä onkin, että niin usein synnytyskertomuksissa tulee esille vihaiset kätilöt? Onhan se varmasti stressaavaa työtä, mutta miten voi olla mahdollista että sitä stressiä on kenenkään mielestä ok purkaa synnyttäjään, jolla on menossa oikeasti hengenvaarallinen tilanne? Ei synnyttäjä välttämättä tiedä, mitä pitäisi tehdä ja miten olla, siinä sattuu ja pelottaa, ihan kohtuutonta että monen kätilön ratkaisu synnytyksen aikana ongelmatilanteessa on karjua suunnattomissa kivuissa olevalle ihmiselle, tai vähätellä.
Yhden synnytyksen olen kokenut. Sain kyllä kivunlievitystä ja epiduraalinkin. Sitä ennen sain ilokaasua, jota otin siinä aika tiheästi koska kipu oli tosi kova, kätilö antoi siihen armoitetun mielipiteensä (kun oli ensin jättänyt meidät pitkiksi ajoiksi keskenään saliin), että ei sun kipu noin kovaa ole hänen mielestä, otat liikaa ilokaasua. Muitakin tämmöisiä kommentteja tuli, mistä kävi ilmi miten väärin hänen mielestään synnytin. Vierihoito-osastolla kohtelu oli myös aika hanurista, mutta ne lannistavat kokemukset taas eivät kuulu tähän ketjuun.
Jos ja kun Suomessa niin kovasti haluttaisiin syntyvyys nousuun, pitäisi synnyttäjien kohtelua parantaa. Oikeasti aivan järkyttävää miten asiaton kohtelu on ihan arkipäivää sairaaloiden synntysosastoilla, siihen pitäisi päättäjien kiinnittää huomiota. Käytännön toimet asioiden parantamiseksi kannustaisi lapsen saantiin enemmän kuin jatkuva kauhistelu nuorten aikuisten itsekkyydestä, kun ei niitä vauvoja tehdä tarpeeksi.
Hei mutta synnyttäminenhän tosiaan on vapaaehtoista! Eikä ihmisiä ole kiinnostanut yksityiset synnytyssairaalat Suomessa, siellä saisi valita palvelunsa, lääkkeensä ja tapansa - omakustanteisesti.
Hirveästi vaatimuksia, kunhan ei tarvitse maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta vain kahdesta suunnitellusta sektiosta, jotka vaadin, koska pelkäsin juuri edellämainittuja kokemuksia. Sektiosta pelotellaan paljon, mutta suunniteltu sektio on ihan eri asia, kun kesken synnytyksen tehty kiireellinen tai hätäsektio. Pari päivää polttelua alavatsalla, joka oli hallittavissa särkylääkkeillä ja lepäämisellä. Sen kesti varsin hyvin, etenkin kun olin siihen motivoitunut. Jos en olisi saanut sektiosta, olisin mennyt vaikka Viroon yksityiselle puolelle. En kestänyt ajatusta kätilöiden vallan alla olemisesta teuraslehmänä. Johan siinä kärsii koko äiti-lapsi-suhde, jos koko äitiyden alku on ihan traumaattinen!
Mulla oli myös suunniteltu sektio ja synnytys oli aivan ihana! Leikkauksen jälkeiset kivut olivat täysin hallittavissa ja jaksoin sairaalassakin ihan hyvin hoitaa vauvaani, vaikka synnytyspelkokätilö pelotteli sektiolla ja sillä kun on niin vaikeaa kun en sitten pysty itse hoitamaan vauvaani ja sairaalassa pitää olla pari päivää toisin kuin alatiesynnytyksen jälkeen ja blaa blaa. Osastolle kärrättiin jokin aika meidän jälkeen melkein verenhukkaan alatiesynnytyksessä kuollut nainen, että se siitä alatiesynnytyksen ihanuudesta sitten. Mun sektio oli niin nopea ja helppo ja toivuin synnytyksestä kahdessa viikossa. Buranaa nappailin kotona muutaman päivän sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Jos saan vielä toisen lapsen niin ehdottomasti synnytän sektiolla.
Vierailija kirjoitti:
Tänne on kyllä kerääntyneet kaikki valittajat. Monille synnytys on myös ihana kokemus. Itse ainakin muistelen lämmöllä, vaikken ehtinyt niitä puudutuksia saada, mitä olisin halunnut. Myöskin kätilöt olivat mielestäni upeita.
Ymmärrän, että suunniteltuun sektioon pitää olla syy, koska se maksaa yhteiskunnalle (veronmaksajille) aivan h****tisti, mielestäni se voisi olla omakustanteinen mikäli sen muuten vain tahtoo. Maksan veroja muutenkin mielestäni tarpeeksi, hintalappu sille, että jokainen vauva leikataan ulos, olisi aivan järjetön eikä se edistä kenenkään hyvinvointia.
Sektio on 1000-2000e kalliimpi kuin alatiesynnytys. Alatiesynnytys voi tulla kalliimmaksi, jos asiat eivät mene ns. nappiin. Eli sektio ei ole monin kerroin kalliimpi kuin alatiesynnytys.
Vierailija kirjoitti:
Hei mutta synnyttäminenhän tosiaan on vapaaehtoista! Eikä ihmisiä ole kiinnostanut yksityiset synnytyssairaalat Suomessa, siellä saisi valita palvelunsa, lääkkeensä ja tapansa - omakustanteisesti.
Hirveästi vaatimuksia, kunhan ei tarvitse maksaa.
Missä niitä yksityisiä synnytyssairaaloita on? Ei siinä synnytyksen alkaessa kovin kauas pysty matkustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tänne on kyllä kerääntyneet kaikki valittajat. Monille synnytys on myös ihana kokemus. Itse ainakin muistelen lämmöllä, vaikken ehtinyt niitä puudutuksia saada, mitä olisin halunnut. Myöskin kätilöt olivat mielestäni upeita.
Ymmärrän, että suunniteltuun sektioon pitää olla syy, koska se maksaa yhteiskunnalle (veronmaksajille) aivan h****tisti, mielestäni se voisi olla omakustanteinen mikäli sen muuten vain tahtoo. Maksan veroja muutenkin mielestäni tarpeeksi, hintalappu sille, että jokainen vauva leikataan ulos, olisi aivan järjetön eikä se edistä kenenkään hyvinvointia.
Suunniteltu sektio on yhteiskunnalle huomattavasti halvempi kuin hätäsektio!
Itse asiassa alatiesynnytys tulee sektiota kalliimmaksi, kun lasketaan mukaan vauvojen vammautumiset ja siitä koituvat kulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänne on kyllä kerääntyneet kaikki valittajat. Monille synnytys on myös ihana kokemus. Itse ainakin muistelen lämmöllä, vaikken ehtinyt niitä puudutuksia saada, mitä olisin halunnut. Myöskin kätilöt olivat mielestäni upeita.
Ymmärrän, että suunniteltuun sektioon pitää olla syy, koska se maksaa yhteiskunnalle (veronmaksajille) aivan h****tisti, mielestäni se voisi olla omakustanteinen mikäli sen muuten vain tahtoo. Maksan veroja muutenkin mielestäni tarpeeksi, hintalappu sille, että jokainen vauva leikataan ulos, olisi aivan järjetön eikä se edistä kenenkään hyvinvointia.
Sektio on 1000-2000e kalliimpi kuin alatiesynnytys. Alatiesynnytys voi tulla kalliimmaksi, jos asiat eivät mene ns. nappiin. Eli sektio ei ole monin kerroin kalliimpi kuin alatiesynnytys.
Suunniteltu sektio ei ole alatiesynnytystä kalliimpi, ellei mukaan lasketa sairaalapäiviä vuodeosastolla.
Vierailija kirjoitti:
Tänne on kyllä kerääntyneet kaikki valittajat. Monille synnytys on myös ihana kokemus. Itse ainakin muistelen lämmöllä, vaikken ehtinyt niitä puudutuksia saada, mitä olisin halunnut. Myöskin kätilöt olivat mielestäni upeita.
Ymmärrän, että suunniteltuun sektioon pitää olla syy, koska se maksaa yhteiskunnalle (veronmaksajille) aivan h****tisti, mielestäni se voisi olla omakustanteinen mikäli sen muuten vain tahtoo. Maksan veroja muutenkin mielestäni tarpeeksi, hintalappu sille, että jokainen vauva leikataan ulos, olisi aivan järjetön eikä se edistä kenenkään hyvinvointia.
Hienoa jos sinulla on ollut hyvä synnytyskokemus, ilmeisesti kaikki on sujunut siinä suhteellisen hyvin.
Miten vaikea voi olla käsittää, että joillakin menee synnytyksessä asiat niin pieleen, että sitä on mahdotonta muistella lämmöllä?
Suomihan on ihan kehitysmaa kivunhoidossa. Täällä kun uskotaan vielä siihen että kipu jotenkin jalostaa vahvemmaksi ja pelätään että ihmiset jää välittömästi kipulääkekoukkuun. Synnytyksessä sama juttu, uskotellaan äideille että kivunlievitys vaan hidastaa synnytystä.
Synnytin mun tokan ilman kivunlievitystä (sain vain ilokaasua supistusvaiheessa), sattui kyllä jonkun verran etenkin kun ne hartiat piti synnyttää(!) mutta ei siitä traumoja jäänyt.
Taisin tosin olla auki jo 8-9 cm sairaalaan tullessa ni ei siin kait ois enää ehtinyt mitään antamaan. Onneksi aika kultaa muistot.
Vierailija kirjoitti:
Tietävätköhä afrikkalaiset naiset edes mikä on epiduraali? Synnytyskivut ovat rangaistus Eevan synnistä.
Minä en kuule ole henkilökohtaisessa vastuussa kenenkään Eevan tekemisistä.
Uskonnot ovat täynnä tällaista kieroa manipulointia, ja silti valtio sallii indoktrinoida kansalaisiaan niihin. Saisi jo loppua moinen!
Vierailija kirjoitti:
Turkistarhausta, kipujen mitätöintiä ja hoitamatta jättämistä, ei hoitoa fyysisiin sairauksiin, ei hoitoa psyykkisiin sairauksiin, tieinfra rapistumassa sorateiksi. Välillä tuntuu että Suomi on kuin joku Pohjolan Romania.
Kyllä. Tähän on menty.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Suomihan on ihan kehitysmaa kivunhoidossa. Täällä kun uskotaan vielä siihen että kipu jotenkin jalostaa vahvemmaksi ja pelätään että ihmiset jää välittömästi kipulääkekoukkuun. Synnytyksessä sama juttu, uskotellaan äideille että kivunlievitys vaan hidastaa synnytystä.
Vielä vähän aikaa sitten ei kuoleville vanhuksillekaan annettu kipulääkkeitä. Kun jäävät koukkuun! Elinaikaa muutama viikko, mitä sillä on enää väliä? Muistan näitä juttuja vielä 2000-luvun alusta. Nyt asenteet jo muuttuneet.
Terkuin Th
🇺🇦🇮🇱
Naurattaa, että miehistä kyllä tulee isiä ilman kipuja mutta että äidit (muka) tarvitsevat karaisevan kokemuksen tullakseen aidoiksi äideiksi.
Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätään naisten kivut ovat erittäin vähäteltyjä lääketieteessä ja tuntuu että etenkin täällä Suomessa se vasta näkyy ja kuuluu.
Odotinkin milloin joku vetää tämän sukupuolikortin...yllättävän monta viestiä meni.
Pojan ympärisilvonta on täällä täysin laillista. Asevelvollisia poikia juoksutetaan bulkkivarusteissa rasitusmurtumiin asti ja säännöstellään unta ankeissa olosuhteissa.
Synnytyksen kaltaisia juttuja ei voi verrata sukupuolityyliin, koska mies ei voi synnyttää eikä naisella voi olla erektio-ongelmia. Naisilla ei myöskään ole kärsimystä rintojen liikakasvusta tai kaljuuntumisesta kuten miehillä ja vastaavasti taas miehillä ei ole kuukautiskramppeja.
Naisilla voi olla kiihottumisongelmia, naisilla voi olla rintarauhasen liikakasvua ja leikkauksia tehdään julkisella puolella, naiset voivat myöskin kaljuuntua.
Olen muuten sitä mieltä, että asevelvollisuuden pitäisi olla tasa-arvoinen ja miesten kaljuuntumiseen pitäisi etsiä ratkaisua, sillä se voi olla miehelle kova paikka ihan siinä missä naisellekin.
Ja jos pitäisi valita synnytyksen ja armeijan/sivarin/vankilan välillä menisin sivariin tai sitten totaalikieltäytyisin. Ei mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Naiselle hän sanoi: – Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.
1. Mooseksen kirja 3:16
Niin koska maistoi kielletyn puun hedelmää?
Eikös Aatamikin maistanut, josta tietysti syytetään Eevaa.
Kertokaahan, jos miehet ovat näin heikkoja, miten raamattu on sitä mieltä, että miehet ovat johtajia?
Eikös ihmisillä pitänyt olla vapaa tahto.
Joskus epiduraali aiheuttaa sikiölle jopa pysyviä neurologisia haittoja. Ja tietysti on mahdollista, että äidillekin jää pysyvä vaurio.
Mihin aloittaja viittaa lauseella "yllä mainituille synnytyskomplikaatioille"?
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja viittaa lauseella "yllä mainituille synnytyskomplikaatioille"?
Siis mikä on ongelma?
Ihmisen pakottaminen elämään ja sen kärsimyksiin, sairauksiin ja kuolemaan on kirjaimellista julminta, mitä voi tehdä. Minusta ihan kohtuullista, että synnyttäjät kärsivät ainakin murto-osan siitä tuskasta, mitä itse aiheuttavat.
t. antinatalisti