Taloussanomat: Suomi velkaantuu dramaattisesti lähivuosina ellei Orpon hallitus jatka
Ollaan ihan aikuisten oikeasti Kreikan tiellä, vuonna 2028 Suomi olisi jo EUn 7. velkaantunein maa ja tällä olisi dramaattiset vaikutukset esim rahoituksen saamisessa.
Jos vasemmistolaisia pääsisi hallitukseen, lähivuosina voi rahoitus Suomeen loppua ja silloin vasta kansa kärsisi, valtavat massa-irtisanomiset, konkursseja toisensa perään, ei edes lainalla voisi ylläpitää julkisia palveluita kun ei saa lainaa.
Toivoisin että jokainen Orpon hallituksen vastustaja lukisia ajatuksella uutisen
https://www.iltalehti.fi/talous/a/a2f82b07-b777-4831-8f68-baa534df6c75
Kommentit (1041)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa tehdään kaupungin yksikön kuukausi kokouksella, jossa eri tiimit kertoo mitä on kuukauden aikana tehnyt.
Julkisella maksetaan palkkaa turhasta.
Ihan samaa tuo on kuin yksityisen puolen tiimipalaverit.
Paitsi että hallinnollisia ihmisiä on moninkertainen määrä yksityiseen puoleen verrattuna.
Kun olin julkisella sijaisena niin vakituinen saikutti 3 viikkoa välillä syyskuu - huhtikuu. Lisäksi oli 4 viikkoa kesälomaa + lyhennyttäjä työviikkoja. Että sellaisia raihnaisia rumia mummoja valittu vakituiseksi ja joka kuukausi nostavat täyttä palkkaa. Oikein viimeisen päälle lusmut. Pitkät kahvitauot ja jättivät vastaamaatta osaan asiakaspuheluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin että jokainen Orpon hallituksen vastustaja lukisia ajatuksella uutisen
https://www.iltalehti.fi/talous/a/a2f82b07-b777-4831-8f68-baa534df6c75Luin ajatuksella (olin itse asiassa lukenut jo aiemmin).
Artikkelissa ei sanota mitään siihen suuntaankaan, että Orpon hallitus katkaisisi velkaantumisen. Siinä sanotaan, että Suomessa velkaantumisen arvioidaan jatkuvan lähivuodet vauhdikkaana. Ei ole mitään jossittelua, että asia olisi kiinni siitä, onko maassa Orpon hallitus vai jokin muu.
Aloittaja siis vääristelee artikkelia.
Itse en usko Orpon hallituksen politiikalla saatavan ratkaisevia muutoksia aikaan. Se, mitä tarvittaisiin, olisi yrityksille löperöin perustein jaettavan rahan saannin kiristäminen. Suomessa on laiskoja huonosti tuottavia yrityksiä, joita tuetaan verovaroin. Kokoomus, joka ei ole oikea markkinatalouspuolue, tukee omiaan. Demarit ovat tukeneet, jotta teollisuuden työpaikat säilyisivät.
Orpon kaavailemat veronalennukset eivät auta, eikä varsinkaan törsäily Turun tunnin junan kaltaisiin hukkaputkiin. Pienimpien sosiaalietuuksien leikkaaminen ei työllisyyttä lisää. Pahoinvointia kyllä, ja sitä kautta se voi tulla todella kalliiksi, kuten tulivat Sipilän koulutuleikkaukset. Samoin valtion tuottavan omaisuuden myynti on kuin pakkasela pissisi housuihinsa pysyäkseen lämpimänä.
Artikkelissa lainataan yhtä ekonomistia, Aki Kangasharjua. Hän siinä vain varoittelee velasta, mutta ei kerro mitä pitäisi tehdä. Myös ekonomistien joukossa on niitä, jotka eivät Orpon konsteihin usko. Esim. Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki varoittelee leikkausten taloutta hyydyttävistä vaikutuksista: https://yle.fi/a/74-20025764. Kehotankin Orpon hallituksen faneja lukemaan tuon jutun ajatuksella.
Sanna Marinin hallitusohjelmassa oli sekä Turun raide että Tampereen. Tämä hallitus on kuitenkin karsinut yhden miljardihankkeen. Olisi voinut poistaa tuon Turun investoinninkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa tehdään kaupungin yksikön kuukausi kokouksella, jossa eri tiimit kertoo mitä on kuukauden aikana tehnyt.
Julkisella maksetaan palkkaa turhasta.
Ihan samaa tuo on kuin yksityisen puolen tiimipalaverit.
Paitsi että hallinnollisia ihmisiä on moninkertainen määrä yksityiseen puoleen verrattuna.
Lähde tuolle väitteelle?
Vierailija kirjoitti:
Kun olin julkisella sijaisena niin vakituinen saikutti 3 viikkoa välillä syyskuu - huhtikuu. Lisäksi oli 4 viikkoa kesälomaa + lyhennyttäjä työviikkoja. Että sellaisia raihnaisia rumia mummoja valittu vakituiseksi ja joka kuukausi nostavat täyttä palkkaa. Oikein viimeisen päälle lusmut. Pitkät kahvitauot ja jättivät vastaamaatta osaan asiakaspuheluista.
Työttömät saa juoruta, että tiedätkö, että se palomiehen vaimo on tollanen lusmu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa tehdään kaupungin yksikön kuukausi kokouksella, jossa eri tiimit kertoo mitä on kuukauden aikana tehnyt.
Julkisella maksetaan palkkaa turhasta.
Ihan samaa tuo on kuin yksityisen puolen tiimipalaverit.
Paitsi että hallinnollisia ihmisiä on moninkertainen määrä yksityiseen puoleen verrattuna.
Lähde tuolle väitteelle?
Teen töitä sekä julkiselle hallinnolle että yksityiselle puolelle. Tämän takia on tullut kokemusta molemmista organisaatioista.
Suomen kokonaisveroaste on alhainen. Orpon hallitus ei tule nostamaan veroastetta päinvastoin ja se tarkoittaa valtion velkaantumista. Lisäksi NATO jäsenyys maksaa miljardeja, velalla tietenkin.

Et taida olla nettomaksaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen velkaantumisesta vaahdotaan sen suurena prosenttiosuutena Suomen bruttokansantuotosta. Tuo BKT muodostuu myös niiden palveluiden tuotosta, joiden kulutusta lähes jokainen palkansaaja on joutunut vähentämään tulojen/rahojen riittämättömyyden vuoksi.
Nillitetään syntipukeiksi merkittyjen aiheuttamista menoista, vaikka pitäisi keskittyä tulopuolen ongelmiin. Miksi rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät?Järjestelmä sallii rikkaiden ottaa suuremman osuuden kakusta kuin heille kuuluisi. Pitäisi muuttaa pääomaverotus sisältymään tuloverotukseen, jotta rikkaat osallistuvat kykyjensä mukaan yhteiskunnan kustannusten maksamiseen eivätkä vain uhoa siitä, kuinka paljon yritys tai sen palkansaajat ovat maksaneet veroa aivan kuin se olisi heidän henkilökohtainen veronmaksu. Tiedättehän, että palkkatuloton rikas on kunnan surkein veronmaksaja, koska pääomaverot maksetaan vain valtiolle.
Edelleen: kuinka monta noita palkkatulottomia on suomessa. Anna nyt jo se määrä. Sä nillität pienestä marginaaliporukasta joka ei vaikuta mihinkään. Samalla käännät yleistä mielipidettä tavallista hyvätuloista palkansaajaa vastaan selittämällä kuinka he eivät maksa veroja.
On se kumma kun köyhän roposet on aina merkittäviä, mutta jos kertoo jonkin faktan pääomatuloja saavista, niin se aiheuttaa tuollaisen hyökkäyksen.
Tiedätkö, että ne sosiaalimenot, jotka pääoman omistajat ovat nostaneet syylliseksi suomen velkaantumiseen ovat todellakin nappikauppaa suomen valtion kokonaisbudjetissa?
Mitä tulee tuohon lihavoituun kohtaan, niin mitään tuollaista ei komentissani lukenut. Se, että palkansaajien pienien palkkojen vuoksi hyvätuloinen voi saada pääomasijoituksilleen suuremman tuoton liittyy pääoman verotusepäkohtaan. Pääomatulot pitää ehdottomasti yhdistää palkkaverotukseen eikä kohdella etuoikeutettuna tulona... ja toisaalta verottaa vähemmän, jos pääomatuloja saavan tulot ovat kovin matalat.
Kun hallitus leikkaa niin vakituisia kytätään urakalla. Työttömiä on kaikki valtion ja kaupungin työpaikat täynnä työkokeiluissa + yrityksissä.
Irtisanomissuojaa heikennetään.
Vierailija kirjoitti:
Kun hallitus leikkaa niin vakituisia kytätään urakalla. Työttömiä on kaikki valtion ja kaupungin työpaikat täynnä työkokeiluissa + yrityksissä.
Irtisanomissuojaa heikennetään.
Lakisääteinen kahvitauko on 10 minuuttia ja auta armias jos vakituinen sanoo taukojen ulkopuolella, että mun lapsi .... niin lähtee nimi kaupunginvaltuustoon ja viesti, että ei työt kiinnosta ja jukolauta vakituinen vastaa joka ikiseen asiakaspuheluun tai lähtee tieto lusmuilusta kaupunginvaltuustoon.

Jos vakituinen käy tupakalla kahvitaukojen ulkopuolella niin tieto kaupunginvaltuustoon tai valtiolla Helsingin pääkonttoriin johtajalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa tehdään kaupungin yksikön kuukausi kokouksella, jossa eri tiimit kertoo mitä on kuukauden aikana tehnyt.
Julkisella maksetaan palkkaa turhasta.
Ihan samaa tuo on kuin yksityisen puolen tiimipalaverit.
Paitsi että hallinnollisia ihmisiä on moninkertainen määrä yksityiseen puoleen verrattuna.
Höpö höpö.
Tämän vuoden alussa suomalaisista työskenteli yksityisellä sektorilla 1,9 miljoonaa, julkisella 635 tuhatta. Yksityissektori on siis reilusti suurempi.
Julkisen sektorin "hallinnollisia ihmisiä" on varmaan mielestäsi kätilö joka auttoi lapsesi maailmaan, hänen nykyinen opettajansa, palolaitos jonka apua joskus tarvitaan, jne.
Itse olen yksityissektorilla ei-hallinnollisissa tehtävissä, ja kyllä minua turhilla kokouksilla rasitetaan ihan liikaa. Syövät tuottavuutta, mutta työnantjan määräys olla paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa tehdään kaupungin yksikön kuukausi kokouksella, jossa eri tiimit kertoo mitä on kuukauden aikana tehnyt.
Julkisella maksetaan palkkaa turhasta.
Ihan samaa tuo on kuin yksityisen puolen tiimipalaverit.
Paitsi että hallinnollisia ihmisiä on moninkertainen määrä yksityiseen puoleen verrattuna.
Lähde?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa tehdään kaupungin yksikön kuukausi kokouksella, jossa eri tiimit kertoo mitä on kuukauden aikana tehnyt.
Julkisella maksetaan palkkaa turhasta.
Ihan samaa tuo on kuin yksityisen puolen tiimipalaverit.
Paitsi että hallinnollisia ihmisiä on moninkertainen määrä yksityiseen puoleen verrattuna.
Lähde tuolle väitteelle?
Teen töitä sekä julkiselle hallinnolle että yksityiselle puolelle. Tämän takia on tullut kokemusta molemmista organisaatioista.
Eli persiistä!
Vierailija kirjoitti:
Suomen kokonaisveroaste on alhainen. Orpon hallitus ei tule nostamaan veroastetta päinvastoin ja se tarkoittaa valtion velkaantumista. Lisäksi NATO jäsenyys maksaa miljardeja, velalla tietenkin.
Veroasteen laskeminen tuottaa talouskasvua joka tuottaa lisää veroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hallitus leikkaa niin vakituisia kytätään urakalla. Työttömiä on kaikki valtion ja kaupungin työpaikat täynnä työkokeiluissa + yrityksissä.
Irtisanomissuojaa heikennetään.
Lakisääteinen kahvitauko on 10 minuuttia ja auta armias jos vakituinen sanoo taukojen ulkopuolella, että mun lapsi .... niin lähtee nimi kaupunginvaltuustoon ja viesti, että ei työt kiinnosta ja jukolauta vakituinen vastaa joka ikiseen asiakaspuheluun tai lähtee tieto lusmuilusta kaupunginvaltuustoon.
Ja vakituinen ei vastaa puheluun, soita huomenna vaan jukolauta selvittää sen asiakkaan asian heti.
Vakituinen tekee töitä joka ikinen minuutti.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin julkisella sijaisena niin vakituinen saikutti 3 viikkoa välillä syyskuu - huhtikuu. Lisäksi oli 4 viikkoa kesälomaa + lyhennyttäjä työviikkoja. Että sellaisia raihnaisia rumia mummoja valittu vakituiseksi ja joka kuukausi nostavat täyttä palkkaa. Oikein viimeisen päälle lusmut. Pitkät kahvitauot ja jättivät vastaamaatta osaan asiakaspuheluista.
Hyvä, että saikutti! Työ on paskaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa tehdään kaupungin yksikön kuukausi kokouksella, jossa eri tiimit kertoo mitä on kuukauden aikana tehnyt.
Julkisella maksetaan palkkaa turhasta.
Ihan samaa tuo on kuin yksityisen puolen tiimipalaverit.
Paitsi että hallinnollisia ihmisiä on moninkertainen määrä yksityiseen puoleen verrattuna.
Lähde tuolle väitteelle?
Teen töitä sekä julkiselle hallinnolle että yksityiselle puolelle. Tämän takia on tullut kokemusta molemmista organisaatioista.
Olen itse ollut töissä valtiolla, kunnalla ja yksityisellä, ja aika samanlaiset palaverisysteemit on ollut kaikkialla. Niissä palavereissa istuu kaikki, ei tarvitse olla mikään hallintohenkilö. Olet softafirmassa projektipäällikkö tai tuoteomistaja, niin työsi on pelkkää palaveria.
Pahin kohtaamani byrokratia oli yhdellä yksityissektorin firmalla, jossa harrastettiin tiukkaa työajanseurantaa ja muutakin "tiedolla johtamista" (=sen tiedon kirjaaminen takkuaviin järjestelmiin söi työaikaa merkittävästi). Onneksi sain töitä muualta.
Hah, ihan samanlaisia turhia kokouksia on yksityisellä puolella.