Lapsen sokeri-/herkkuriippuvuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei kerro nyt kaikkea. Kyse ei ole "vain herkkuriippuvuudesta", vaan ongelma on monisyisempi. Jos jätetään vertauksista käyty vääntö eli keskustelun metatason analyysi pois, tässä ketjussa on jo ollut useita hyviä kommentteja. Jos lapsen käyttäytyminen on todella kuten ap kuvaa, on todennäköistä, että kyseessä ei ole vain yksi ongelma vaan läsnä on monia eri tekijöitä - joista useimmat on jo esitetty vaihtoehtoina. Tärkein selitys mielestäni on psykologinen, ja siltä osin lapsi käyttäytyy huonosti ja tavoilla, jota vanhemman ei tulisi sallia (varastaminen, sukulaisilta ruinaaminen, piilottelu). Sinänsä vanhempi on oikeilla jäljillä, että pelkää tulevaa, kun nuoren elämään tulevat myös ns. aikuisten päihteet. Hyvä, että kirjoitti tänne huolensa. Se, mitä vanhemman pitää tehdä juuri nyt, on viheltää peli poikki. Jos/kun vanhempi on yrittänyt kaiken sen, mihin hän itse pystyy, eikä tilanne ole muuttunut, on hankittava ammattiapua. Joku minua tietävämpi voisi täällä kertoa, mistä käsin lähteä purkamaan ongelmaa: onko se koulun terveydenhoitaja, joku palveleva puhelin, vai yhteydenotto terveyskeskukseen. Lapsi todennäköisesti tarvitsee sekä ravintoterapeutin että psykoterapeutin apua. Lapsen toiminta tällä hetkellä ei ole normaalia vaan sairasta, ja on vanhemman perustavanlaatuinen tehtävä hankkia lapselleen apua. Vanhemman olisi faktisesti pitänyt toimia jo aiemmin, mutta tilanne on nyt sen verran kriittinen, että itsesyytöksiin ei kannata haaskata aikaa eikä energiaa (joskus itsesyyttely saattaa lamaannuttaa; lieneekö ap:lle käynyt jo niin?) vaan nyt on ryhdyttävä toimeen. Heti tänään yhteys ammattilaisiin.

Kyllä se juurisyy voi olla ihan fysiologinen eli että kunnon ruokaa ja välipaloja ei yksinkertaisesti saa kotona tarpeeksi tai herkut on kokonaan kielletty. Tämä kuntoon ensiksi ja sitten vasta mietitään psykologista puolta.

Jos varastellaan ja kerjätään ja valehdellaan, kyseessä ei ole pelkästään nälkä vaan ongelmasta on jo tullut psykologinen. Ruokavaliomuutoksia toki tarvitaan, mutta niinhän tuossa todettiinkin.

Meidän perheessä syömishäiriöt lähtivät kodin vääristä arvoista, ja vanhempien traumoista. Varsinkin aina kotona oleva äiti kyttäili syömisiä ja nalkutti ihan normaalista syömisestä, esim. välipalasta koulun jälkeen. Rahat laitettiin kalliiseen asumiseen, ruokaan sitä ei riittänyt. Kotona oli yleensä pelkkää teetä ja jo valmiiksi vanhana ostettua leipää, ja sitä leivän syömistäkin siis kytättiin ja kuunneltiin lähistöllä ja pilkattiin. Meidän kasvavien tyttöjen olisi pitänyt elää kirpun annoksilla. Myös sukupuolisyrjintä, kaikki hyvät ruoat oli vain perheen pojille, me tytöt emme saaneet ottaa.

Kuulostaa hullulta, mutta hullua se olikin. Me tytöt jouduimme koulun ohella ilta- ja viikonlopputöihin mm. mainoksia jakamaan tienaamaan omat taskurahat. Niillä sitten ostimme herkkuja, jotka salakuljetettiin kotiin ja ahmittiin, osittain siis ihan nälkäämme, osittain siihen kodin ahdistukseen, joka vaati addiktiomaisen sokerifiksin, kaikkeen tuohon psykologiseen paskaan: kodin ahdistava ilmapiiri ja nuo kodin väärät arvot ja epäterve suhde syömiseen, joissa olikin vuosikymmeniksi selvittelyvyyhtiä kerrakseen. 

Meillä kaksi lasta, 4v ja 5v. 5v poika on todella perso herkuille. Tyttöä ei niin kiinnosta herkut. Mielestäni olemme onnistuneet luomaan terveen ja hyvän käsityksen herkuista ja ravinnosta lapsille. 

Syömme terveellistä monipuolista ruokaa, lapset syö kasviksia ja salaattiakin hyvällä halulla. Satunnaiset herkuttelut ja roskaruokakin on ok. Meillä ei ole ns karkkipäivää tai muuta sellaista, vaan ihan fiiliksen mukaan ostetaan nameja tai muita herkkuja. Ihan muuten vaankin saattaa olla jälkiruuaksi keksiä tai pullaa jne. Lapset ovat tyytyväisiä eikä herkkuja syödessä niitä rajoiteta. He ovat oppineet sen, että herkkuja on ok syödä silloin tällöin, eikä esimerkiksi tarvitse ahtaa niitä kahta donitsia väkisin suuhunsa, vaan siitä voi syödä sen määrän, mikä itselle on riittävä. 

Usein on niin, että jos saavat vaikka karkkia pienet askit, syövät siitä pienen määrän ja ovat tähän tyytyväisiä ja loput menee kaappiin seuraavaa kertaa varten. Heidän ei tarvitse ajatella, että pitää vetää napa täyteen kaikkea salaa, tai että kaikki herkut pitää ahnehtia kerralla kun kerrankin saa syödä. 

Neuvoni siis tähän ap on se, että herkut on sallittua tietyissä määrin ja yhdessä perheen kanssa. Rajoittaminen ei ole vaihtoehto, se johtaa vain suurempiin ongelmiin. Kun kotona sallitaan herkkujakin, ei välttämättä tule tarvetta lähteä salaa kauppaan. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaksi lasta, 4v ja 5v. 5v poika on todella perso herkuille. Tyttöä ei niin kiinnosta herkut. Mielestäni olemme onnistuneet luomaan terveen ja hyvän käsityksen herkuista ja ravinnosta lapsille. 

Syömme terveellistä monipuolista ruokaa, lapset syö kasviksia ja salaattiakin hyvällä halulla. Satunnaiset herkuttelut ja roskaruokakin on ok. Meillä ei ole ns karkkipäivää tai muuta sellaista, vaan ihan fiiliksen mukaan ostetaan nameja tai muita herkkuja. Ihan muuten vaankin saattaa olla jälkiruuaksi keksiä tai pullaa jne. Lapset ovat tyytyväisiä eikä herkkuja syödessä niitä rajoiteta. He ovat oppineet sen, että herkkuja on ok syödä silloin tällöin, eikä esimerkiksi tarvitse ahtaa niitä kahta donitsia väkisin suuhunsa, vaan siitä voi syödä sen määrän, mikä itselle on riittävä. 

Usein on niin, että jos saavat vaikka karkkia pienet askit, syövät siitä pienen määrän ja ovat tähän tyytyväisiä ja loput menee kaappiin seuraavaa kertaa varten. Heidän ei tarvitse ajatella, että pitää vetää napa täyteen kaikkea salaa, tai että kaikki herkut pitää ahnehtia kerralla kun kerrankin saa syödä. 

Neuvoni siis tähän ap on se, että herkut on sallittua tietyissä määrin ja yhdessä perheen kanssa. Rajoittaminen ei ole vaihtoehto, se johtaa vain suurempiin ongelmiin. Kun kotona sallitaan herkkujakin, ei välttämättä tule tarvetta lähteä salaa kauppaan. 

Oletko koskaan nähnyt ihmistä, jonka oma rajoitin ei toimi? Sinulla on fiksuja ajatuksia, mutta mitä jos toinen lapsesi menisi ja söisi kaapista kaiken, sen toisenkin lapsen karkit? Sitten olisi pakko keksiä muita keinoja?

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaksi lasta, 4v ja 5v. 5v poika on todella perso herkuille. Tyttöä ei niin kiinnosta herkut. Mielestäni olemme onnistuneet luomaan terveen ja hyvän käsityksen herkuista ja ravinnosta lapsille. 

Syömme terveellistä monipuolista ruokaa, lapset syö kasviksia ja salaattiakin hyvällä halulla. Satunnaiset herkuttelut ja roskaruokakin on ok. Meillä ei ole ns karkkipäivää tai muuta sellaista, vaan ihan fiiliksen mukaan ostetaan nameja tai muita herkkuja. Ihan muuten vaankin saattaa olla jälkiruuaksi keksiä tai pullaa jne. Lapset ovat tyytyväisiä eikä herkkuja syödessä niitä rajoiteta. He ovat oppineet sen, että herkkuja on ok syödä silloin tällöin, eikä esimerkiksi tarvitse ahtaa niitä kahta donitsia väkisin suuhunsa, vaan siitä voi syödä sen määrän, mikä itselle on riittävä. 

Usein on niin, että jos saavat vaikka karkkia pienet askit, syövät siitä pienen määrän ja ovat tähän tyytyväisiä ja loput menee kaappiin seuraavaa kertaa varten. Heidän ei tarvitse ajatella, että pitää vetää napa täyteen kaikkea salaa, tai että kaikki herkut pitää ahnehtia kerralla kun kerrankin saa syödä. 

Neuvoni siis tähän ap on se, että herkut on sallittua tietyissä määrin ja yhdessä perheen kanssa. Rajoittaminen ei ole vaihtoehto, se johtaa vain suurempiin ongelmiin. Kun kotona sallitaan herkkujakin, ei välttämättä tule tarvetta lähteä salaa kauppaan. 

Omassa elämässäni on ollut jaksoja, jolloin herkut ei kiinnosta ja jaksoja, jolloin syön kaiken mitä kaupasta erehdyn ostamaan ja haalin jostain lisää. Johtuu jostain päänsisäisistä asetuksista.

Ratkaisua ei ole antaa, mutta mun puoliso on ollut tuollainen lapsi. Ja edelleen aikuisena taipumuksen tunnistaa. Hänelle tosin maistuu likipitäen kaikki; ihan normaalia ruokaakin syödään liikaa, eli ei rajoitu herkkuihin. Aikanaan kertoi, että jo lapsena piilotettiin herkkuja ja rajoitettiin ruokaa; silloin vielä ajattelin, että josko se on vaikuttanut. Mutta nyt kun tunnen äitinsä jne., niin epäilen, että kyllä se on mennyt toisinpäin ja äiti on toimenpiteillään yrittänyt pitää lapsensa edes jotenkin normaalipainoisena ja terveenä.

Näin sivusta seuraavana tuntuu, että keho ei viesti normaalisti kylläisyydestä tai jotain tällaista. Ja sitten varmasti psyykkiset jutut (on siis ihan "normaali"); tuntuu, että pää ei kestä nälkää yhtään. Monesti olen todennut, että ei ihminen pieneen nälkään kuole. Mutta vaikea selitettävä näin ulkopuoliselle, tosin varmaan itselleenkin.

Vierailija kirjoitti:

Sanot, että tyttö syö nälkäänsä. Miksi teillä ei ole ruokaa???

Herkkuihin suhtautuminen pitää opettaa kotona normaaliksi. Kaikki lähtee siitä, ettei lapsen ikinä tartte nälkään syödä herkkuja vaan on ruoka-ajat ja terveelliset välipalat. Herkuille omat aikansa myös ja se ei saa olla kielletty hedelmä vaan herkkuja syödään yhdessä muiden kanssa kohtuudella.

Tämä. Kunnon ruokaa tarjolle riittävästi. Voisiko makean himoon auttaa vaikka ananas, päärynä, mansikat yms? Siis arkena. Ja sopia se herkkupäivä sitten. 

Kenenkään on turha ainakaan omilla kasvattajantaidoillaan kehuskella tämän asian tiimoilta. Esim. omassa lapsuudenkodissa veljeni oli aloittajan lapsen kaltainen ja minä en. Kaverin perheessä toisen lapsen kanssa on ollut vastaavia ongelmia, toisen ei. Sisarukseni monen lapsen perheessä yksi on ollut pienestä lähtien tällainen. Ja "ruokahalu" ei rajoitu herkkuihin, mitä vaan syötäisiin paljon. Jopa sitä terveellistä kotiruokaa voi syödä liikaa. Myös kasvava ja paljon urheileva lapsi/nuori. Hyvin hankala aihe. Monikaan vanhempi ei haluaisi alkaa lapsen syömisistä keskustelemaan, koska pelkää sen johtavan lisäongelmiin ja tämän ymmärrän hyvin. Nykypäivänä lapsilla/nuorilla on jo muutenkin niin paljon paineita ulkonäkönsä jne. suhteen.

Sokeririippuvuutta ei saa oikeuttaa lapsuuden traumoilla, vaan ottaa ihan itse vastuu siitä mitä suuhunsa tunkee. Tiedän erään ylipainoisen naisen joka tulee "kipeäksi" (päänsärky, väsymys,  huono olo jne.) jos hän ei saa useamman kerran tunnissa jotain sokerista. Hän lisää Coca Colaankin sokeria, koska se ei ole hänen mielestä tarpeeksi sokerista ja on liian hapokasta. Kulkee aina karkkipussien ja limupullon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot, että tyttö syö nälkäänsä. Miksi teillä ei ole ruokaa???

Herkkuihin suhtautuminen pitää opettaa kotona normaaliksi. Kaikki lähtee siitä, ettei lapsen ikinä tartte nälkään syödä herkkuja vaan on ruoka-ajat ja terveelliset välipalat. Herkuille omat aikansa myös ja se ei saa olla kielletty hedelmä vaan herkkuja syödään yhdessä muiden kanssa kohtuudella.

Tämä. Kunnon ruokaa tarjolle riittävästi. Voisiko makean himoon auttaa vaikka ananas, päärynä, mansikat yms? Siis arkena. Ja sopia se herkkupäivä sitten. 

Ei auta herkkuhimoon. Se on ihan eri asia.

Kun aloin syödä laihdutuslääkettä, aivokemiani meni siihen asentoon, missä kuuluu olla ja on joskus ollut. Nyt olisi tosi vaikea syödä liikaa tai herkkuja. Ja nyt ananas tai päärynä tai mansikka sopivat oikein hyvin tyydyttämään makeanhimon.

En itse ollut edes pahin. Tiedän lapsen, joka ei voi keskittyä muuhun, jos näkökentässä on herkku, jonka hän saa joskus. Hänelle ei voi ostaa karkkia lahjaksi, kun ei halua pahentaa riippuvuutta.

lapsi ei saa ravitsemuksellisesti tarpeeksi hyvää ruokaa kotona, joten kompensoi sitä sitten herkuilla. 

minäkin olin sellainen lapsi ja omat herkkuhimoni loppui vasta sitten, kun tajuttiin mistä ravintoaineesta minulla oli puutosta. Kehoni ei valmistanut sitä ruoasta samalla lailla kuin muilla, joten minun piti alkaa syödä siten, että sain ravinnostani suosituksia enemmän tuota ravitsemusainetta. minulle tärkeää oli myös säännöölinen ateriointi.

herkkupersouden syynä voi olla myös tarve saada lisää mielihyvähormoneja kehoon, tai dopamiinia. nuokin voi selättää keskittymällä selvittämään oikeasti mikä on lapsen ruokavaliossa vialla. Lapsetkin ovat yksilöllisiä... siinä missä sisarus voi pärjätä  hyvin perheen normaalilla ruokvaliolla, niin toinen voi tarvita jotain enemmän, jotain vähemmän.

Oletteko puhuneet lapsen kanssa asiasta rauhallisesti ja syyllistämättä? Eli yrittäneet selvittää, millaisissa tilanteissa alkaa tehdä herkkuja mieli?

Jos kotona tarjotaan muuten terveellistä ruokaa säännöllisin ruoka-ajoin, niin yleensä herkuttelussa on kyse tunnesyömisestä.

12-vuotias on joko jo murrosiässä tai vähintään esimurrosiässä. Se on vaikea paikka identiteetin kannalta, ja myös sosiaaliset tilanteet ( niin koulussa kuin vapaa-aikana) voivat stressata ja ahdistaa.

Jos ihmisellä on vaikeuksia tunnesäätelyssä tai esim. tunnistaa omia tunteitaan ( ei erota häpeää syyllisyydestä tai ahdistusta pelosta jne) vaan hän tuntee epämääräistä pahaa oloa, niin sitä lääkitään sitten helpoimmalla mahdollisella tavalla. Tätä tekevät niin aikuiset kuin lapset.

Vaikeita, epämukavia tunteita on vaikea kohdata, näin erityisesti, jos niiden tunnistaminen ja nimeäminen on vaikeaa. Jos kukaan ei ole opettanut, että hankalatkin tunteet menevät ohi, ihmiselle saattaa kehittyä taipumus sysätä tunteet sivuun sijaistoiminnalla.

Tämä sijaistoiminta saattaa olla mitä tahansa peleistä syömiseen, ruudun toljottamiseen tai vaikka himourheiluun. Ihminen puuhaa mitä tahansa muuta saadakseen muuta ajateltavaa kuin ne ikäviltä tuntuvat tunteet.

Jos on siis kyse ahdistuksen lääkitsemisestä herkuilla, niin siihen ei kauheasti auta ravintokasvatus vaan pikemminkin mielen ammattilaisen kanssa keskustelu.

Kun lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan ja hyväksymään myös ajoittaisen ahdistuksen ilman ulkoista kontrollikeinoa ( herkut), niin niille herkuille tulee vähemmän tarvetta.

Tv. Psykan opiskelija

Vierailija kirjoitti:

Oletteko puhuneet lapsen kanssa asiasta rauhallisesti ja syyllistämättä? Eli yrittäneet selvittää, millaisissa tilanteissa alkaa tehdä herkkuja mieli?

Jos kotona tarjotaan muuten terveellistä ruokaa säännöllisin ruoka-ajoin, niin yleensä herkuttelussa on kyse tunnesyömisestä.

12-vuotias on joko jo murrosiässä tai vähintään esimurrosiässä. Se on vaikea paikka identiteetin kannalta, ja myös sosiaaliset tilanteet ( niin koulussa kuin vapaa-aikana) voivat stressata ja ahdistaa.

Jos ihmisellä on vaikeuksia tunnesäätelyssä tai esim. tunnistaa omia tunteitaan ( ei erota häpeää syyllisyydestä tai ahdistusta pelosta jne) vaan hän tuntee epämääräistä pahaa oloa, niin sitä lääkitään sitten helpoimmalla mahdollisella tavalla. Tätä tekevät niin aikuiset kuin lapset.

Vaikeita, epämukavia tunteita on vaikea kohdata, näin erityisesti, jos niiden tunnistaminen ja nimeäminen on vaikeaa. Jos kukaan ei ole opettanut, että hankalatkin tunteet menevät ohi, ihmiselle saattaa kehittyä taipumus sysätä tunteet sivuun sijaistoiminnalla.

Tämä sijaistoiminta saattaa olla mitä tahansa peleistä syömiseen, ruudun toljottamiseen tai vaikka himourheiluun. Ihminen puuhaa mitä tahansa muuta saadakseen muuta ajateltavaa kuin ne ikäviltä tuntuvat tunteet.

Jos on siis kyse ahdistuksen lääkitsemisestä herkuilla, niin siihen ei kauheasti auta ravintokasvatus vaan pikemminkin mielen ammattilaisen kanssa keskustelu.

Kun lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan ja hyväksymään myös ajoittaisen ahdistuksen ilman ulkoista kontrollikeinoa ( herkut), niin niille herkuille tulee vähemmän tarvetta.

Tv. Psykan opiskelija

Potilaan puolelta todettua, että jos se tunne ei ole hankala, vaan kielletty ja näin alas painettu, se ei mene ohi kuin terapialla tai vanhempien täydellisellä käytös- ja kiintymysmuutoksella. Se tunne kaihertaa ja on ja pysyy, koska sitä ei ole käsitelty vaan aina padottu kerta toisensa jälkeen jonnekin. Lopulta ihminen masentuu, syö tai juo itsensä ongelmiin tai on loppuuntallottu kynnysmatto. 

Meillä oli sallittuja vain positiiviset tunteet. Kaikki negatiivinen on haudattu jonnekin todella syvälle. Eikä se tunnu edes suoranaisesti pahana olonakaan vaan ainoastaan tarpeena mennä kaapille ja laittaa joku napostelu suuhun tai vajota hetkeksi jonnekin pois tästä hetkestä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kaikki lapset tuollaisia. Meidän perheessä kukaan ei syö karkkia. Kerran viikossa joku suklaapatukka tai levy tummaa suklaata ostetaan, mutta siihen se jää. Pienenä ei annettu karkkia, joten ei oppinut syömään sitä.

Ihailen sinua äitinä! Olet antanut hyvän perustan lasten aivojen terveydelle sekä koko muulle kropalle. Meillä myös lasten hampaat ilman paikkoja ja muutenkin terveitä huolimatta vanhempiensa sairauksista. Ovatkin kyllä kiittäneet jälkeenpäin!

Fruktoosi + muut inverttisokerit jne... ovat myrkkyä suolistolle. Jokaisen vanhemman pitäisi tajuta, että suolisto on toiset aivot oppimisessa ym.... eikä lapsi mene siitä rikki ettei saa näitä myrkkyjä! Ja onhan terveellistä makeaa olemassa, siitä vaan googlailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään on turha ainakaan omilla kasvattajantaidoillaan kehuskella tämän asian tiimoilta. Esim. omassa lapsuudenkodissa veljeni oli aloittajan lapsen kaltainen ja minä en. Kaverin perheessä toisen lapsen kanssa on ollut vastaavia ongelmia, toisen ei. Sisarukseni monen lapsen perheessä yksi on ollut pienestä lähtien tällainen. Ja "ruokahalu" ei rajoitu herkkuihin, mitä vaan syötäisiin paljon. Jopa sitä terveellistä kotiruokaa voi syödä liikaa. Myös kasvava ja paljon urheileva lapsi/nuori. Hyvin hankala aihe. Monikaan vanhempi ei haluaisi alkaa lapsen syömisistä keskustelemaan, koska pelkää sen johtavan lisäongelmiin ja tämän ymmärrän hyvin. Nykypäivänä lapsilla/nuorilla on jo muutenkin niin paljon paineita ulkonäkönsä jne. suhteen.

Kotiruuassa valkoiset hiilarit sokeriin sekoitettuna eivät ole terveellistä ruokaa ja yksi vinkki mietittäväksi: miksiköhän etelä-eurooppalaiset eivät syö kuumia keitettyjä perunoita, kuten suomalaiset, vaan kasvisrasvassa paistettuna tai kylmänä salaattina.

Vastaus = ne huonot hiilarit, jotka lihottavat!

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään on turha ainakaan omilla kasvattajantaidoillaan kehuskella tämän asian tiimoilta. Esim. omassa lapsuudenkodissa veljeni oli aloittajan lapsen kaltainen ja minä en. Kaverin perheessä toisen lapsen kanssa on ollut vastaavia ongelmia, toisen ei. Sisarukseni monen lapsen perheessä yksi on ollut pienestä lähtien tällainen. Ja "ruokahalu" ei rajoitu herkkuihin, mitä vaan syötäisiin paljon. Jopa sitä terveellistä kotiruokaa voi syödä liikaa. Myös kasvava ja paljon urheileva lapsi/nuori. Hyvin hankala aihe. Monikaan vanhempi ei haluaisi alkaa lapsen syömisistä keskustelemaan, koska pelkää sen johtavan lisäongelmiin ja tämän ymmärrän hyvin. Nykypäivänä lapsilla/nuorilla on jo muutenkin niin paljon paineita ulkonäkönsä jne. suhteen.

Perheessä on erilaisia lapsia niin temperamentiltaan kuin terveydeltään kuin makeahimossakin. Vanhempien tehtävä on siitä huolimatta ottaa ohjat ja auttaa parhaansa mukaan heistä kasvamaan tasapainoisia aikuisia niin syömisessäkin kuin muissakin asioissa.

Vai onko niin, että pienestä pitäen annetaan lapsen tuhota hampaansa, kun vanhemmat katsovat päältä: hän nyt on semmoinen.......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään on turha ainakaan omilla kasvattajantaidoillaan kehuskella tämän asian tiimoilta. Esim. omassa lapsuudenkodissa veljeni oli aloittajan lapsen kaltainen ja minä en. Kaverin perheessä toisen lapsen kanssa on ollut vastaavia ongelmia, toisen ei. Sisarukseni monen lapsen perheessä yksi on ollut pienestä lähtien tällainen. Ja "ruokahalu" ei rajoitu herkkuihin, mitä vaan syötäisiin paljon. Jopa sitä terveellistä kotiruokaa voi syödä liikaa. Myös kasvava ja paljon urheileva lapsi/nuori. Hyvin hankala aihe. Monikaan vanhempi ei haluaisi alkaa lapsen syömisistä keskustelemaan, koska pelkää sen johtavan lisäongelmiin ja tämän ymmärrän hyvin. Nykypäivänä lapsilla/nuorilla on jo muutenkin niin paljon paineita ulkonäkönsä jne. suhteen.

Kotiruuassa valkoiset hiilarit sokeriin sekoitettuna eivät ole terveellistä ruokaa ja yksi vinkki mietittäväksi: miksiköhän etelä-eurooppalaiset eivät syö kuumia keitettyjä perunoita, kuten suomalaiset, vaan kasvisrasvassa paistettuna tai kylmänä salaattina.

Vastaus = ne huonot hiilarit, jotka lihottavat!

Mitä hassuttelet? Etelä-Euroopassa syödään valkoista pastaa, pizzaa ja leipää runsaasti. Siinä niitä hiilareita. Käypä joskus Italiassa. Peruna ei ole yhtään epärerveellisempi.

Suomalaisten perunankulutus on romahtanut ja samaan aikaan ylipaino lisääntynyt räjöhdymäisesti. Silloin kun perunaa syötiin joka aterialla, ei ylipaino ollut kansanterveysongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään on turha ainakaan omilla kasvattajantaidoillaan kehuskella tämän asian tiimoilta. Esim. omassa lapsuudenkodissa veljeni oli aloittajan lapsen kaltainen ja minä en. Kaverin perheessä toisen lapsen kanssa on ollut vastaavia ongelmia, toisen ei. Sisarukseni monen lapsen perheessä yksi on ollut pienestä lähtien tällainen. Ja "ruokahalu" ei rajoitu herkkuihin, mitä vaan syötäisiin paljon. Jopa sitä terveellistä kotiruokaa voi syödä liikaa. Myös kasvava ja paljon urheileva lapsi/nuori. Hyvin hankala aihe. Monikaan vanhempi ei haluaisi alkaa lapsen syömisistä keskustelemaan, koska pelkää sen johtavan lisäongelmiin ja tämän ymmärrän hyvin. Nykypäivänä lapsilla/nuorilla on jo muutenkin niin paljon paineita ulkonäkönsä jne. suhteen.

Kotiruuassa valkoiset hiilarit sokeriin sekoitettuna eivät ole terveellistä ruokaa ja yksi vinkki mietittäväksi: miksiköhän etelä-eurooppalaiset eivät syö kuumia keitettyjä perunoita, kuten suomalaiset, vaan kasvisrasvassa paistettuna tai kylmänä salaattina.

Vastaus = ne huonot hiilarit, jotka lihottavat!

Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Siis onko kasvisrasvassa paistettu peruna mielestäsi parempi vai huonompi kuin keitetty peruna? Mitä tarkoittaa valkoinen hiilari sokeriin sekoitettuna perunan yhteydessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kaikki lapset tuollaisia. Meidän perheessä kukaan ei syö karkkia. Kerran viikossa joku suklaapatukka tai levy tummaa suklaata ostetaan, mutta siihen se jää. Pienenä ei annettu karkkia, joten ei oppinut syömään sitä.

Ai hitto, piti hakea oikein aurinkolasit päähän kun loistavan vanhemman sädekehä häikäisee.

Ensinnäkin ap puhui vaan omasta lapsestaan, ei että kaikki noin toimii ja toiseksi, mitä ap:ta auttaa että tuut siihen leijumaan omalla loistavalla lapsenkasvatuksellasi?

Miksi sua ärsyttää terve suhtautuminen karkkeihin?

Eihän tuossa ollut mitään apua ap:lle. Joku kirjoittaa puolisonsa menehtyneen ja toinen tulee kirjoittamaan, miten on itse ollut 40 vuotta onnellisessa avioliitossa ja edelleen jatkuu.

Eri

Mitä ihmettä? Oletko oikeassa ketjussa?

Samaa ihmettelin. Ketjussa puhutaan karkista ja tämä puhuu kuolemasta :)

En ollut tuon kirjoittaja, mutta onko täällä ihan oikeasti näin tyhmiä ihmisiä, että ei tajuta, että kyseessä oli esimerkkivertaus selventämään asiaa? Ja siinä esimerkissä voidaan todellakin puhua ihan mistä vain, vaikka puolison kuolemasta. Ihan todellako ette käsitä?

Tämän palstan taso on ollut viime aikoina hämmästyttävän alhainen. Täällä ei voi kohta keskustella mistään, kun ei tajuta näköjään ihan yksinkertaisiakaan asioita.

-eri

Miten sellaiset voisivat ymmärtää kielikuvia, vertauksia tai mitään, jotka lukevat vain toisten kielitaidottomien instapostauksia, jos niitäkään?

Kaverin 12-v poika syö joka päivä jotakin turhaa eli keksiä, jäätelöä, sipsejä, suklaadonitseja, sokerimuroja jne. Sitten kuitenkin on lisänä lauantaina karkkipäivä, jolloin ostavat puolen kilon säkin irtokarkkeja. Ruokavalio on valkoinen paahtoleipä voilla aamulla ja lihis/hamppi välipalaksi, ranskalaisia nakeilla päivälliseksi ja iltapalana jokin luettelon alusta. Satunnaisesti syö banaanin tai kurkkupalan. Poika ei liikahda kotona ollessaan koneelta. Ei harrastuksia. Hänellä on tullut rutkasti ympärysmittaa ja kasvot ovat valkoiset paitsi tummat rinkulat silmien ympärillä. Kyllä minun tekee pahaa katsella sitä ravintoköyhää ja liikkumatonta lasta. Säälin häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään on turha ainakaan omilla kasvattajantaidoillaan kehuskella tämän asian tiimoilta. Esim. omassa lapsuudenkodissa veljeni oli aloittajan lapsen kaltainen ja minä en. Kaverin perheessä toisen lapsen kanssa on ollut vastaavia ongelmia, toisen ei. Sisarukseni monen lapsen perheessä yksi on ollut pienestä lähtien tällainen. Ja "ruokahalu" ei rajoitu herkkuihin, mitä vaan syötäisiin paljon. Jopa sitä terveellistä kotiruokaa voi syödä liikaa. Myös kasvava ja paljon urheileva lapsi/nuori. Hyvin hankala aihe. Monikaan vanhempi ei haluaisi alkaa lapsen syömisistä keskustelemaan, koska pelkää sen johtavan lisäongelmiin ja tämän ymmärrän hyvin. Nykypäivänä lapsilla/nuorilla on jo muutenkin niin paljon paineita ulkonäkönsä jne. suhteen.

Kotiruuassa valkoiset hiilarit sokeriin sekoitettuna eivät ole terveellistä ruokaa ja yksi vinkki mietittäväksi: miksiköhän etelä-eurooppalaiset eivät syö kuumia keitettyjä perunoita, kuten suomalaiset, vaan kasvisrasvassa paistettuna tai kylmänä salaattina.

Vastaus = ne huonot hiilarit, jotka lihottavat!

Mitä hassuttelet? Etelä-Euroopassa syödään valkoista pastaa, pizzaa ja leipää runsaasti. Siinä niitä hiilareita. Käypä joskus Italiassa. Peruna ei ole yhtään epärerveellisempi.

Suomalaisten perunankulutus on romahtanut ja samaan aikaan ylipaino lisääntynyt räjöhdymäisesti. Silloin kun perunaa syötiin joka aterialla, ei ylipaino ollut kansanterveysongelma.

Johtui siitä, ettei perunan kylkeen ollut paljon muuta kuin lusikallinen ruskeaa kastiketta. Hyvänä päivänä ehkä pieni pala lihaa, kalaa tai kananmuna. Salaattina porkkana- tai kaaliraaste, eikä todellakaan mitään öljyssä uitettua ja juustokuutioilla päällystettyä, vaan sellaisenaan. Pelkkää perunaa ei kukaan jaksa sellaista määrää syödä, että sillä lihoisi. Kilot tulevat siitä, kun perunan kanssa syödään kerralla yhden ihmisen koko viikon saantisuositus proteiinia, 100 grammaa rasvaa salaattijuuston ja öljyn sekä kermakastikkeen muodossa ja vielä jälkkäri päälle.