Lue keskustelun säännöt.
Lapsen sokeri-/herkkuriippuvuus
20.08.2023 |
Pitäisikö lapsilla olla edes itsehillintää? Ovatko kaikki lapset tällaisia? Omani on 12v ja on jo 1v saakka opetellut tuolin avulla kiipeämään kuivakaapille josta söi palasokerit. En voi ostaa mitään herkkuja kotiin kun ne katoavat saman tien, ihan sama minne piilotan. Eikä mielestäni ole kovin kodikasta piilottaa joku keksipaketti sukkien sekaan ja kailaa vieraille tarjottavaksi tms. Joskus myös varastaa rahaa, pieniä summia ja harvoin mutta silti, ostaa sillä salaa herkkuja. Vie pullot salaa ja ostaa niillä rahoilla. Vaihtoehto "älä osta herkkuja" on usein käytössä mutta ei mielestäni ratkaisu ettei koskaan mitään voi ostaa kotiin ilman että se katoaa. Uhkailu, lahjonta tai kiristys ei auta. Olen tosissani huolissani tuosta lapsesta ja siitä mihin tämä on porttiteoria. Viimeisin keksintö on käydä sairaan mummonsa luona kylässä, koska tietää että sieltä saa rahaa mukaansa. Sai kympin viimeksi ja käytti kaiken heti herkkuihin. Kiinni jäi kun löytyi roskat huoneesta. Kai pitäisi olla tyytyväinen että on vain sokeririippuvuus, pahemminkin voisi kai jo tässä iässä olla. Olen niin kyllästynyt. Syö varmaan herkkuja nälkään ja tylsyyteen mutta en voi aina olla perään katsomassa, ruokaa kyllä saa säännöllisesti. Saattaa ostaa vain yhden tikkarin tai 2 pussia sipsiä ja 1,5L limun ja mitä vaan tältä väliltä. Tekee tätä yksin ja kavereiden kanssa. Jos ei vielä tullut ilmi, niin ei, puhuminen ei auta. Välillä pidämme leffailtoja tai käymme piknikillä, syömme muuten herkkuja, joten siitäkään ei ole kyse ettei koskaan saa mitään. Huoh!
Kommentit (124)
Minä olin lapsena/ nuorena aivan kuin ap:n lapsi. Aloitin herkkujen ahtaamisen kolmosluokalla ja jatkoin läpi koko kouluajan ja vielä muutaman vuoden lukion ja kotoa muuttamisen jälkeen. Meillä kotona herkkuja sai aina välillä mutta söin silti joka päivä itse hankkimiani herkkuja. Meillä oli kotona hyvin sairas ilmapiiri jossa paino/ulkonäkö ja lihominen olivat jatkuvasti tapetilla hyvin negatiivisessa valossa. Lisäksi äitini pahoinpiteli/kiusasi minua koko lapsuuteni ajan eikä isäkään ollut tarpeeksi turvallinen aikuinen. Olin nuorena hyvin ahdistunut ja tunsin jatkuvaa huonoa omaatuntoa koska olin "laiska ja läski". Söin herkkuja tuolloin tunnistamatomaan yksinäisyyteen ja pahaan oloon. Herkut olivat se mitkä antoivat lohtua ja turvaa. Katkaisin välit vanhempiini kymmenisen vuotta sitten. Nyt olen reilu kolmekymppinen ja syön herkkuja niinkuin "normaalit" ihmiset, hillitysti eikä usein tee edes mieli. Eli omalla kohdalla ei siis todellakaan ollut mikään sokeririippuvuus vaan trauma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Geenit.
Vanhempieni suvuissa on molemmissa lähinnä hoikkia ihmisiä- ja sitten se satunnainen megaläs.ki valokuvissa heidän kanssaan. Äitini sisar; isäni setä; veljentyttöni. Kaikki muut hoikkia nuoresta vanhaan. Mutta isot pysyvät lapsista asti isoina, vaikka kaikki muut ympärillä syövät ja elävät normaalisti.
Minulla on useampi lapsi, ja heistä yhdellä on tuo sama geeni. Koko varhaislapsuuden tein kovasti työtä että sain pidettyä hänet juuri ja juuri normaalipainon ylärajoilla, sekin tapahtui syöttämällä suuria määriä vihanneksia sekä kevennetyillä aterioilla plus runsaalla liikunnalla. Päiväkodista tuli jatkuvasti viestiä, että lapsi syö järjettömiä määriä kaikilla aterioilla, heidän on pakko rajoittaa. Kun lapsi sai ystäväperheeltä tuliaisia ulkomailta, ison paketin paikallisia herkkuja, hän mussutti ne samana iltana loppuun...en ollut edes tullut ajatelleeksi että kouluiässä oleva ei kykenisi tuon vertaa itsehillintään, joten jätin paketin keittiön pöydälle. Sen sisällä ei oikeastaan ollut pieniä yksittäispakkauksia karkkeja tms. vaan kaikki oli tarkoitettu jaettavaksi.
Ei herkku päivää vaan namuja esillä nikuin hedelmät..eipä kiinnosta juuri ollenkaan ja kaupassa ei mennä karkki hyllylle