Lue keskustelun säännöt.
Miehen työ viemässä häntä vuodeksi tai kahdeksi Yhdysvaltoihin. Perhe mukaan vai ei?
18.08.2023 |
Haluaisitko itse lähteä? Lapsia meillä on kolme, iältään 8, 12 ja 14. Oma työni on perus liukuhihnatyötä, jonka jättäisin mielelläni taakseni, mutta lapsia mietin. Ja sitä, että mitä tehdä meidän talolle ja miten siellä olisi varaa asua yhtä kivasti kuin nyt asutaan.
Kaupunki jossa työkohde on, on pienehkö perusamerikkailainen kaupunki länsiosassa Yhdysvaltoja. Talojen hinnat ja vuokrahinnat kuitenkin melko korkeita.
Kommentit (243)
181/243
|
18.08.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Kumpi se nyt sitten on, vuosi vaiko kaksi? No, ehkä ei voi tietää etukäteen vielä...
Itse en lähtisi koululaisten takia. Niillä on vakiintunut sosiaalinen asema ja koulut. Se on iso myllerrys nyt muuttaessa ja takaisin muutossa.
Me olemme perheenä muuttaneet Amerikkaan, kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Jo sitäkin mietin, että tuliko tehtyä virhe. Mieshän oli sitten aina pois siellä töissä. Halusi tietenkin antaa hyvän kuvan ja hänen osaamistaan tarvittiin. Siellä tuntui olevan ihan tavallista tehdä kymmentuntista päivää, etenkin kun nainen oli kotona.
Pienehkössä kaupungissa myös asuttiin. Aika nopeeta tutustuin ihmisiin. Olen sosiaalinen ja amerikkalaiset uteliaita ja ystävällisiä. Saatiin oma arki pyörimään lasten kanssa ja sitten pitikin jo taas lähteä Suomeen, kun tuli tarvittu puolitoista vuotta täyteen. Se meni todella nopeeta.
Käteen lähinnä jäi jäätävä stressi muutosta sinne ja muutosta takaisin. Me vuokrattiin Suomen koti pariksi vuodeksi. Takaisin tultua asuttiin mun vanhempien mökillä.
Jälkeenpäin en yhtään kaivannut sitä Amerikkalaista unelmaa.. Mies töissä, nainen kotona oli hyvin yleinen asetelma, itsestäänselvyys. Se kerhoilu ja jatkuva koko perheenä oleminen ja edustaminen.
No, muksut oppi kieltä ja tiettyä sosiaalisuutta.
Lapset oli kouluikäisiä, kun mies oli pari vuotta Saksassa. Silloin jäätiin lasten kanssa Suomeen. Päivittäin oltiin yhteyksissä ja reissaaminen puolintoisin oli helpompaa ja nopeempaa. Lisäksi mies pyrki siihen, että sillä oli parin viikon vapaa kahden kuukauden välein ja me oltiin Saksassa lomat.
Lisäksi meillä on Suomessa hyvä tukiverkko. Lapset kun olivat pieniä, niin isovanhemmat olivat vielä työikäisiä. Sittemmin eläköityneet ja koululaisten kanssa paljon.
Parisuhde on pysynyt hyvänä, kun sitä vaan muistaa hoitaa. Extratärkeenä kaukosuhteissa. Nyt 25 vuotta yhdessä ja yhdessä on asiat suttaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vuodeksi tai kahdeksi kannata lähteä. Mikä järki? Lapset oppii just systeemit ja kielen siellä ja sit takaisin.
Kyllä kannattaa. Ja suhtautuisin kyllä varauksella tuohon aikatauluun, komennus kun voi venyä vaikka 10 vuoteen.
Juuri näin. Meillä muuttui kerran viisivuotinen komennus vuodeksi ( siirryimme uuteen maahan) ja nyt tämä viimeisin on venynyt jo 25 vuodeksi. Suomeen ei enää tee mieli palata, elämämme on täällä.
Saatteko jäädä, kun työt loppuvat?
Ne on loppuneet jo. Jossain vaiheessa sopimus muuttui paikalliseksi ja eläke tulee useammasta maasta, myös Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä siellä vaimo oikeastaan tekee...
Maa on täynnä eri-ikäisiä ja eri värisiä maksullisia palveluntarjoajia.
Ensimmäiseksi se vetää vaikka nöökeri-hu#raa p#rseeseen.
Ai kun ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin lähtisin! Hyvää kielikylpyä ja kokemusta lapsille ja nuorille ilman vaihto-oppilasvuotta. Lähtisin! Ainutlaatuinen tilanne, mitä et jää katumaan.
Oot varmaan myös sinkku (tai yhtä pihalla kuin tuo täällä kirjoittanut sinkkumies) jolla ei oo lapsia? Tuollane amerikkaan lapsien vieminen altitaa lapset paitsi aseille niin myös laste kielellisekehitykse vai kuka niille sit puhuu suomee? - Va meinaakko, että ne kattelee suomuvideoita kännyköillä?
No sinun kielenkehityksesi on ainakin kärsinyt vaikka ilmeisesti Suomessa olet aina asunutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti koko kööri lähdette! Hyvää kieliharjoitusta lapsille, joka palvelee tulevaisuudessa. Täällä eletään kerran, joten nyt on mahdollisuus tehdä jotakin aivan uutta.
Miten perustelisit lapsille sen että ette lähtisi vaikka lapset haluaisivat ?
Suomalaista koulua ei ole pakko käydä ns marssijärjestyksessä, Suomessa voi päästä ylioppilaaksi jopa eläkeiässä.Eri vastaaja tässä.
Onko perheitä, joissa lapset haluavat muuttaa ulkomaille, vaikka vanhemmat eivät? Siis oikeasti.
On. Tuttaviini kuului aikoinaan perhe, jonka poika pääsi Kuninkaalliseen balettikouluun juuri teini-iän kynnyksellä. Siispä koko perhe muutti ulkomaille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdet mukaan tai sitten mies ei lähde töihin. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole.
Lapsista on turha murehtia, sopeutuvat kyllä varmasti vaikka alkuun saattaa harmittaa. Jäljelle jää vain käytännön asiat ja talous. Onko reissu taloudellisesti kannattava? Maksaako firma elinkustannukset, miten kaikkien vakuutuksien jälkeen jää käteen jne.
Ei lapset välttämättä sopeudu ja jos sopeutuvat eivät halua Suomeen takaisin. Tuon ikäisiä en veisi sinne elleivät itse varmasti kaikki halua.
Lapsissa on se, että eivät pysty useinkaan riittävän pitkälliseen ajatteluun. Se on maailmanloppu jos joutuu muuttamaan pois ja kaverit jäävät. Se vain on hyvin normaalia ja uusia kavereita löytyy aina tuossa iässä.
Eivät siis todennäköisesti halua lähteä. Vanhempien tehtävä on tehdä päätökset, ei lapsien.Tässä lapset saavat kokemuksia, perspektiiviä, uusia kavereita, kielitaito kasvaa ja elämä voi lopulta olla tuolla mukavampaa kuin nyt. Kaikki nuo ovat asioita joita lapset eivät osaa huomioida jos kysytään haluatko lähteä.
"Uusia kavereita löytyy aina" - entäs jos ei löydykään? Kaikki eivät todellakaan löydä kavereita, ja yksinäisiäkin lapsia on. Ja mitä isommasta lapsesta tai teinistä on kyse, sitä epätodennäköisemmin kavereita löytyy ihan tuosta noin vaan.
Amerikkalaisissa on se hyvä puoli että ovat sosiaalisia ja ystävällisiä. Ottavat uuden tulokkaan mukaan menoihinsa, ei syrjitä niinkuin jossain muualla.
Aika ruusuinen kuva. Jenkit on oikeasti melko sisäänpäinlämpeneviä ja ilkeitä.
Tässä kirjoittelee ihminen joka ei tiedä asiasta yhtään mitään.
Koko remmi mukaan, liukuhihnoineen päivineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti koko kööri lähdette! Hyvää kieliharjoitusta lapsille, joka palvelee tulevaisuudessa. Täällä eletään kerran, joten nyt on mahdollisuus tehdä jotakin aivan uutta.
Miten perustelisit lapsille sen että ette lähtisi vaikka lapset haluaisivat ?
Suomalaista koulua ei ole pakko käydä ns marssijärjestyksessä, Suomessa voi päästä ylioppilaaksi jopa eläkeiässä.Eri vastaaja tässä.
Onko perheitä, joissa lapset haluavat muuttaa ulkomaille, vaikka vanhemmat eivät? Siis oikeasti.
On. Tuttaviini kuului aikoinaan perhe, jonka poika pääsi Kuninkaalliseen balettikouluun juuri teini-iän kynnyksellä. Siispä koko perhe muutti ulkomaille.
Tuossa on ollut kyse tietystä koulutuksesta, jota Suomessa ei ole. Todennäköisesti tuokin lapsi/teini olisi tyytyväisenä pysynyt kotonaan, jos Kuninkaallinen balettikoulu olisi löytynyt hänen kotikaupungistaan.
Satutäti tarjoamassa miestään vuodeksi. Kukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Satutäti tarjoamassa miestään vuodeksi. Kukaan?
Ja kakarat kaupan päälle! 👺
No tietenkin lähtisin! Tämähän on lapsille erinomainen juttu, palaavat sujuvaa enkkua puhuen ja muutenkin muuta maailmaa nähneenä. Muutos (positiivinen, itse päätetty) on aina hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satutäti tarjoamassa miestään vuodeksi. Kukaan?
Ja kakarat kaupan päälle! 👺
"Näin hankkiudut eroon miehestä ja lapsista."
Vierailija kirjoitti:
Kumpi se nyt sitten on, vuosi vaiko kaksi? No, ehkä ei voi tietää etukäteen vielä...
Itse en lähtisi koululaisten takia. Niillä on vakiintunut sosiaalinen asema ja koulut. Se on iso myllerrys nyt muuttaessa ja takaisin muutossa.
Me olemme perheenä muuttaneet Amerikkaan, kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Jo sitäkin mietin, että tuliko tehtyä virhe. Mieshän oli sitten aina pois siellä töissä. Halusi tietenkin antaa hyvän kuvan ja hänen osaamistaan tarvittiin. Siellä tuntui olevan ihan tavallista tehdä kymmentuntista päivää, etenkin kun nainen oli kotona.
Pienehkössä kaupungissa myös asuttiin. Aika nopeeta tutustuin ihmisiin. Olen sosiaalinen ja amerikkalaiset uteliaita ja ystävällisiä. Saatiin oma arki pyörimään lasten kanssa ja sitten pitikin jo taas lähteä Suomeen, kun tuli tarvittu puolitoista vuotta täyteen. Se meni todella nopeeta.
Käteen lähinnä jäi jäätävä stressi muutosta sinne ja muutosta takaisin. Me vuokrattiin Suomen koti pariksi vuodeksi. Takaisin tultua asuttiin mun vanhempien mökillä.
Jälkeenpäin en yhtään kaivannut sitä Amerikkalaista unelmaa.. Mies töissä, nainen kotona oli hyvin yleinen asetelma, itsestäänselvyys. Se kerhoilu ja jatkuva koko perheenä oleminen ja edustaminen.
No, muksut oppi kieltä ja tiettyä sosiaalisuutta.
Lapset oli kouluikäisiä, kun mies oli pari vuotta Saksassa. Silloin jäätiin lasten kanssa Suomeen. Päivittäin oltiin yhteyksissä ja reissaaminen puolintoisin oli helpompaa ja nopeempaa. Lisäksi mies pyrki siihen, että sillä oli parin viikon vapaa kahden kuukauden välein ja me oltiin Saksassa lomat.
Lisäksi meillä on Suomessa hyvä tukiverkko. Lapset kun olivat pieniä, niin isovanhemmat olivat vielä työikäisiä. Sittemmin eläköityneet ja koululaisten kanssa paljon.
Parisuhde on pysynyt hyvänä, kun sitä vaan muistaa hoitaa. Extratärkeenä kaukosuhteissa. Nyt 25 vuotta yhdessä ja yhdessä on asiat suttaantunut.
En ole ap, mutta kiitän tästä kommentista. Tämä on juuri sitä, mitä minä en halunnut ja miksi minä en suostunut muuttoon. Miehellä olisi ollut töitä aivan älytön määrä ja me lapsen kanssa olisimme olleet vain joku status. En nauti yhtään sellaisesta tyhjänpäiväisestä sosiaalisesta pörräämisestä, mitä elämä siellä olisi vaatinut. Meistä tulikin sitten aivan tyytyväisiä Aurinkorannikon suomalaisia (osan vuotta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satutäti tarjoamassa miestään vuodeksi. Kukaan?
Ja kakarat kaupan päälle! 👺
"Näin hankkiudut eroon miehestä ja lapsista."
"ERO - VAIHTOEHTO."
#miesviha
#lapsiviha
#woke
Miksi woket vihaavat lapsia niin paljon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdet mukaan tai sitten mies ei lähde töihin. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole.
Lapsista on turha murehtia, sopeutuvat kyllä varmasti vaikka alkuun saattaa harmittaa. Jäljelle jää vain käytännön asiat ja talous. Onko reissu taloudellisesti kannattava? Maksaako firma elinkustannukset, miten kaikkien vakuutuksien jälkeen jää käteen jne.
Ei lapset välttämättä sopeudu ja jos sopeutuvat eivät halua Suomeen takaisin. Tuon ikäisiä en veisi sinne elleivät itse varmasti kaikki halua.
Lapsissa on se, että eivät pysty useinkaan riittävän pitkälliseen ajatteluun. Se on maailmanloppu jos joutuu muuttamaan pois ja kaverit jäävät. Se vain on hyvin normaalia ja uusia kavereita löytyy aina tuossa iässä.
Eivät siis todennäköisesti halua lähteä. Vanhempien tehtävä on tehdä päätökset, ei lapsien.Tässä lapset saavat kokemuksia, perspektiiviä, uusia kavereita, kielitaito kasvaa ja elämä voi lopulta olla tuolla mukavampaa kuin nyt. Kaikki nuo ovat asioita joita lapset eivät osaa huomioida jos kysytään haluatko lähteä.
"Uusia kavereita löytyy aina" - entäs jos ei löydykään? Kaikki eivät todellakaan löydä kavereita, ja yksinäisiäkin lapsia on. Ja mitä isommasta lapsesta tai teinistä on kyse, sitä epätodennäköisemmin kavereita löytyy ihan tuosta noin vaan.
Amerikkalaisissa on se hyvä puoli että ovat sosiaalisia ja ystävällisiä. Ottavat uuden tulokkaan mukaan menoihinsa, ei syrjitä niinkuin jossain muualla.
Aika ruusuinen kuva. Jenkit on oikeasti melko sisäänpäinlämpeneviä ja ilkeitä.
Tässä kirjoittelee ihminen joka ei tiedä asiasta yhtään mitään.
Enpä tietenkään niin 😅
Ehkä perheen kannalta parempi vaihtoehto lähteä mukaan, mutta mietin kyllä tuota, miksi niin moni pitää itsestäänselvänä, että lapset sopeutuvat. Itse jouduin lapsena muuttamaan alakouluikäisenä ja se oli todella kova paikka. Olin herkkä ja ujo lapsi ja koin itseni ihan irralliseksi uudella paikkakunnalla ja vaikka sain kavereitakin, en koskaan enää kokenut oloani yhtä turvalliseksi ja onnelliseksi kuin ennen muuttoa.
Kun aikuisena mainitsin vanhemmilleni, että muutto vaikutti minuun tosi rankasti, vanhempani olivat ihan yllättyneitä, sillä heidän mielestään kaikki meni todella hyvin. Aikuisilta siis jää monesti huomaamatta lapsen kipuilu, koska se ei aina ole niin näkyvää. Tuon ikäiselle vuosi-pari on nimittäin ikuisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdet mukaan tai sitten mies ei lähde töihin. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole.
Lapsista on turha murehtia, sopeutuvat kyllä varmasti vaikka alkuun saattaa harmittaa. Jäljelle jää vain käytännön asiat ja talous. Onko reissu taloudellisesti kannattava? Maksaako firma elinkustannukset, miten kaikkien vakuutuksien jälkeen jää käteen jne.
Ei lapset välttämättä sopeudu ja jos sopeutuvat eivät halua Suomeen takaisin. Tuon ikäisiä en veisi sinne elleivät itse varmasti kaikki halua.
Lapsissa on se, että eivät pysty useinkaan riittävän pitkälliseen ajatteluun. Se on maailmanloppu jos joutuu muuttamaan pois ja kaverit jäävät. Se vain on hyvin normaalia ja uusia kavereita löytyy aina tuossa iässä.
Eivät siis todennäköisesti halua lähteä. Vanhempien tehtävä on tehdä päätökset, ei lapsien.Tässä lapset saavat kokemuksia, perspektiiviä, uusia kavereita, kielitaito kasvaa ja elämä voi lopulta olla tuolla mukavampaa kuin nyt. Kaikki nuo ovat asioita joita lapset eivät osaa huomioida jos kysytään haluatko lähteä.
"Uusia kavereita löytyy aina" - entäs jos ei löydykään? Kaikki eivät todellakaan löydä kavereita, ja yksinäisiäkin lapsia on. Ja mitä isommasta lapsesta tai teinistä on kyse, sitä epätodennäköisemmin kavereita löytyy ihan tuosta noin vaan.
Amerikkalaisissa on se hyvä puoli että ovat sosiaalisia ja ystävällisiä. Ottavat uuden tulokkaan mukaan menoihinsa, ei syrjitä niinkuin jossain muualla.
Aika ruusuinen kuva. Jenkit on oikeasti melko sisäänpäinlämpeneviä ja ilkeitä.
Tässä kirjoittelee ihminen joka ei tiedä asiasta yhtään mitään.
Kyllä minäkin sanoisin että jenkkien knssa on kyllä kaikkein vaikeimmin ystävystyttävissä. Olen siis asunut kohta 10 vuotta maassa, jossa on paljon eri kansallisuuksia ja vain yksi jenkkiystävä jäänyt elämään.
Paljon kommentteja lapsen lukiosta. Ensinnäkään läheskään kaikki nuoret eivät mene lukioon. Ammattiin voi kouluttautua montaa kautta, lukio on loppujen lopuksi aivan pieni osa koulutusta. Joillekin se tuntuu olevan elämän suurin saavutus. Lisäksi lukion voi käydä etänä, mennä aikuislukioon jne.