Lue keskustelun säännöt.
Miehen työ viemässä häntä vuodeksi tai kahdeksi Yhdysvaltoihin. Perhe mukaan vai ei?
18.08.2023 |
Haluaisitko itse lähteä? Lapsia meillä on kolme, iältään 8, 12 ja 14. Oma työni on perus liukuhihnatyötä, jonka jättäisin mielelläni taakseni, mutta lapsia mietin. Ja sitä, että mitä tehdä meidän talolle ja miten siellä olisi varaa asua yhtä kivasti kuin nyt asutaan.
Kaupunki jossa työkohde on, on pienehkö perusamerikkailainen kaupunki länsiosassa Yhdysvaltoja. Talojen hinnat ja vuokrahinnat kuitenkin melko korkeita.
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
En voisi edes kuvitella meneväni lomalla Yhdysvaltoihin. Liikaa sotarikoksia. Maailman hirvein valtio. Ja nyt ollaan sidoksissa ulko- turvallisuuspoliittisesti. Hemmetin turvallinen olo.
Oletko kuullut Venäjästä, pohjois-Koreasta, nyt suuta soukemmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tein vuosia sitten päätöksen, että miehen työn mukana ulkomaille. Oman työni Suomessa jätin, joten minulla ei ollut säännöllisiä tuloja; hoidin kotia ja perhettä, miehellä ollessa vaativa työ. Se oli aluksi ihan OK, mutta kun aikuisena ihmisenä joudut kysymään rahaa kampaamoon jne puolisoltasi, se ei ollut OK. Silloin päätin, etten enää koskaan ryhdy kotirouvaksi, ts olla itse ilman työtä. Entä jos tulee ero, siinäkin voi jäädä ikävästi tyhjän päälle, jos rahaa ei ole säästössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset eivät ole ehdottomasti vastaan, niin kyllä kannattaa lähteä koko perheen.
Ei lapset päätä tällaisia asioita!
Ei tietenkään päätä, mutta isän työ mullistaa heidän elämänsä joka tapauksessa kahdesti. Kyllä heidänkin tunteensa pitää ottaa huomioon.
Mitä siellä vaimo oikeastaan tekee...
Maa on täynnä eri-ikäisiä ja eri värisiä maksullisia palveluntarjoajia.
Ensimmäiseksi se vetää vaikka nöökeri-hu#raa p#rseeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdet mukaan tai sitten mies ei lähde töihin. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole.
Lapsista on turha murehtia, sopeutuvat kyllä varmasti vaikka alkuun saattaa harmittaa. Jäljelle jää vain käytännön asiat ja talous. Onko reissu taloudellisesti kannattava? Maksaako firma elinkustannukset, miten kaikkien vakuutuksien jälkeen jää käteen jne.
Ei lapset välttämättä sopeudu ja jos sopeutuvat eivät halua Suomeen takaisin. Tuon ikäisiä en veisi sinne elleivät itse varmasti kaikki halua.
Lapsissa on se, että eivät pysty useinkaan riittävän pitkälliseen ajatteluun. Se on maailmanloppu jos joutuu muuttamaan pois ja kaverit jäävät. Se vain on hyvin normaalia ja uusia kavereita löytyy aina tuossa iässä.
Eivät siis todennäköisesti halua lähteä. Vanhempien tehtävä on tehdä päätökset, ei lapsien.Tässä lapset saavat kokemuksia, perspektiiviä, uusia kavereita, kielitaito kasvaa ja elämä voi lopulta olla tuolla mukavampaa kuin nyt. Kaikki nuo ovat asioita joita lapset eivät osaa huomioida jos kysytään haluatko lähteä.
"Uusia kavereita löytyy aina" - entäs jos ei löydykään? Kaikki eivät todellakaan löydä kavereita, ja yksinäisiäkin lapsia on. Ja mitä isommasta lapsesta tai teinistä on kyse, sitä epätodennäköisemmin kavereita löytyy ihan tuosta noin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdet mukaan tai sitten mies ei lähde töihin. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole.
Lapsista on turha murehtia, sopeutuvat kyllä varmasti vaikka alkuun saattaa harmittaa. Jäljelle jää vain käytännön asiat ja talous. Onko reissu taloudellisesti kannattava? Maksaako firma elinkustannukset, miten kaikkien vakuutuksien jälkeen jää käteen jne.
Ei lapset välttämättä sopeudu ja jos sopeutuvat eivät halua Suomeen takaisin. Tuon ikäisiä en veisi sinne elleivät itse varmasti kaikki halua.
Lapsissa on se, että eivät pysty useinkaan riittävän pitkälliseen ajatteluun. Se on maailmanloppu jos joutuu muuttamaan pois ja kaverit jäävät. Se vain on hyvin normaalia ja uusia kavereita löytyy aina tuossa iässä.
Eivät siis todennäköisesti halua lähteä. Vanhempien tehtävä on tehdä päätökset, ei lapsien.Tässä lapset saavat kokemuksia, perspektiiviä, uusia kavereita, kielitaito kasvaa ja elämä voi lopulta olla tuolla mukavampaa kuin nyt. Kaikki nuo ovat asioita joita lapset eivät osaa huomioida jos kysytään haluatko lähteä.
"Uusia kavereita löytyy aina" - entäs jos ei löydykään? Kaikki eivät todellakaan löydä kavereita, ja yksinäisiäkin lapsia on. Ja mitä isommasta lapsesta tai teinistä on kyse, sitä epätodennäköisemmin kavereita löytyy ihan tuosta noin vaan.
Amerikkalaisissa on se hyvä puoli että ovat sosiaalisia ja ystävällisiä. Ottavat uuden tulokkaan mukaan menoihinsa, ei syrjitä niinkuin jossain muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä lapset on? Olisivatko innoissaan uudesta vai jäävätkö kaipaamaan harrastuksia, kavereita ja sukulaisia liikaa? Onko teillä USAssa varaa suomalaiseen elintasoon eli hyviin kouluihin, harrastuksiin ja terveydenhuoltoon?
Aina voi toki ottaa kokeilun, menette sinne vaikka kolmeksi viikoksi ja katsotte miltä tuntuu.
Paivan naurut: Mika tyonantaja tarjoaa ulkomailta tulevalle perheelle kolmen viikon "katsotaan nyt sitten"-koeaikaa? Nimi ja osoite?
Työkaveri piipahti vaimonsa kanssa viikon verran katsomassa paikkakuntaa & työpaikkaa ennen kuin päätti siirtyykö. Oli siirtymässä saman yhtiön sisällä. Päättivät etteivät lähde.
Työpäivien pituus, työmatkan pituus, päivystykset olivat sellaisia, että mies olisi ollut huomattavasti enemmän töissä kuin aikaisemmin.
Puhut pre visitistä. Silloin vasta mietitään muutetaanko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla asuminen kannattaa aina! Lähtekää ihmeessä. Miehen kannattaa neuvotella teille tietty elintaso (jos firma on valmis sponssaamaan työviisumin niin se on valmis myös maksamaan että työntekijän kannattaa muuttaa) ja oma asunto Suomessa tietenkin vuokralle siksi aikaa.
Apn lapset ovat sen ikäisiä että missään tapauksessa lyhyt komennus USAssa ei ole hyväksi heille.
Me lähdettiin kun lapset oli alle kouluikäisiä ja oltiin lopulta 5 vuotta, se oli ihan viimeinen mahdollinen aika tulla takaisin, pidempi olisi sotkenut lasten elämän.
Ap, en lähtisi.
Miksi se olisi sotkenut lapsen elämän?
Itse asuin lapsena ulkomailla ikävuodet 1-5, 8-14 ja lähdin lukion jälkeen ulkomailla opiskelemaan, palasin kymmeneksi vuodeksi Suomeen ja sitten taas maailmalle jossa tapasin puolisoni ja perustin perheen. Ei mun elämä ole pilalle mennyt, päin vastoin. Olen kielitaitoinen, sosiaalisesti taitava maailmankansalainen.
Sisaruksenikin ovat.
Aivan, et ollut vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti koko kööri lähdette! Hyvää kieliharjoitusta lapsille, joka palvelee tulevaisuudessa. Täällä eletään kerran, joten nyt on mahdollisuus tehdä jotakin aivan uutta.
Miten perustelisit lapsille sen että ette lähtisi vaikka lapset haluaisivat ?
Suomalaista koulua ei ole pakko käydä ns marssijärjestyksessä, Suomessa voi päästä ylioppilaaksi jopa eläkeiässä.
Eri vastaaja tässä.
Onko perheitä, joissa lapset haluavat muuttaa ulkomaille, vaikka vanhemmat eivät? Siis oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähtisin. Mutta yleensä työnantaja osallistuu vuokran maksuun.
Onko teillä Suomessa jotain, mihin saatte tavarat säilöön 2 vuodeksi ?
Me olimme putkiremontti ja koronaevakossa 9 kk maalla. Lähes kaikki huonekalut oli huonossa kunnossa. Karsittiin irtaimistoa, suunniteltiin uusi ilme kotiin.
Oli oikeasti kiva tulla kotiin, kun kylppärit ja keittiö oli uusi, sohva, ruokapöytä, en muista enää kaikkea.
On kotona ollut miellyttävämpi asuakin
Milloin tämä olisi ?
Mun tuttu on vakuutusyhtiössä töissä. Asuu aina pitempiä 3-4 kk ympäri , esim viime talvena oli Turkissa, nyt oli Kreikassa ?
Tänä päivänä on paljon töitä, mitä voi tehdä etänä
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä, miten ap voi murehtia enemmän 14-vuotiaan armeijaa (!) kuin koulua.
Jep. Jos muutto olisi vuoden päästä, jolloin lapsi on 15, ja parin vuoden pesti, ei ole edes täysi-ikäinen kun palaavat.
"Vuodeksi tai kahdeksi"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mukaan vaan koko perhe. Elämää on muuallakin kuin Suomessa ja kyllä muuallekin voi sopeutua. Kun kyse työstä, niin työnantaja varmaan auttaa mm. asunnon etsimisessä jne. Olen itsekin asunut lapsena kaksi vuotta äidin työn vuoksi Yhdysvalloissa, tosin itärannikolla New Yorkissa. Olin 9v. kun muutettiin. Sinne sopeutui oikein hyvin, koska vuodenajat vastasi melkolailla eteläisen Suomen vastaavien vuodenaikojen säätiloja. Työnantaja ilmeisesti auttoi asunnon hankkimisessa ja meidän kouluasioissa. Mentiin ihan tavalliseen paikalliseen kouluun, ihan kiva kielikylpy, mutta siten pääsi parhaiten arkeen ja toimintaan mukaan.
Minusta oli kyllä inhottava juuri tuolla, kun piti kulkea metallinpaljastimien läpi kouluun. Jotenkin aina muisti sen, että joku voi yrittää aseiden kanssa kouluun. Toinen oli, että vielä 12-vuotiaana aikuiset valvoi silmä tarkkana koska oli se ainainen kidnappausuhka.
Ei ainakaan meidän koulussa mitään metallinpaljastimia ollut. Toki tästä on jo yli 20 vuotta, muutettiin takaisin 2001, mutta ei metallinpaljastimia vielä nykyäänkään ole yleisesti läheskään joka koulussa.
Meidän koulu sijaitsi Manhattanilla suht vilkkaiden katujen lähellä ja turvajärjestelyjä oli mm. se että ovet oli lukossa ja aulassa vahtimestari. Erona Suomeen oli se, että vanhempien tai muun aikuisen piti saattaa lapset kouluun ja myös hakea koulusta. Mikä toki siellä oli aika ymmärrettävää. Toisaalta kyllä varsinkin lähinaapurustossa liikuttiin myös ihan omin päin kaverien kanssa, kun oltiin vähän isompia koululaisia. Kidnappausuhka on ehkä joo suurempi kuin Suomessa, mutta harvoin sielläkään ihan tavallisilla lapsilla on mitään erityistä vaaraa tulla kidnapatuksi täysin tuntemattomien toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mukaan vaan koko perhe. Elämää on muuallakin kuin Suomessa ja kyllä muuallekin voi sopeutua. Kun kyse työstä, niin työnantaja varmaan auttaa mm. asunnon etsimisessä jne. Olen itsekin asunut lapsena kaksi vuotta äidin työn vuoksi Yhdysvalloissa, tosin itärannikolla New Yorkissa. Olin 9v. kun muutettiin. Sinne sopeutui oikein hyvin, koska vuodenajat vastasi melkolailla eteläisen Suomen vastaavien vuodenaikojen säätiloja. Työnantaja ilmeisesti auttoi asunnon hankkimisessa ja meidän kouluasioissa. Mentiin ihan tavalliseen paikalliseen kouluun, ihan kiva kielikylpy, mutta siten pääsi parhaiten arkeen ja toimintaan mukaan.
Minusta oli kyllä inhottava juuri tuolla, kun piti kulkea metallinpaljastimien läpi kouluun. Jotenkin aina muisti sen, että joku voi yrittää aseiden kanssa kouluun. Toinen oli, että vielä 12-vuotiaana aikuiset valvoi silmä tarkkana koska oli se ainainen kidnappausuhka.
Ei ainakaan meidän koulussa mitään metallinpaljastimia ollut. Toki tästä on jo yli 20 vuotta, muutettiin takaisin 2001, mutta ei metallinpaljastimia vielä nykyäänkään ole yleisesti läheskään joka koulussa.
Meidän koulu sijaitsi Manhattanilla suht vilkkaiden katujen lähellä ja turvajärjestelyjä oli mm. se että ovet oli lukossa ja aulassa vahtimestari. Erona Suomeen oli se, että vanhempien tai muun aikuisen piti saattaa lapset kouluun ja myös hakea koulusta. Mikä toki siellä oli aika ymmärrettävää. Toisaalta kyllä varsinkin lähinaapurustossa liikuttiin myös ihan omin päin kaverien kanssa, kun oltiin vähän isompia koululaisia. Kidnappausuhka on ehkä joo suurempi kuin Suomessa, mutta harvoin sielläkään ihan tavallisilla lapsilla on mitään erityistä vaaraa tulla kidnapatuksi täysin tuntemattomien toimesta.
Ajat ovat kovin toiset...
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/73fb151f-0fda-4264-a140-dbe60491997f
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mukaan vaan koko perhe. Elämää on muuallakin kuin Suomessa ja kyllä muuallekin voi sopeutua. Kun kyse työstä, niin työnantaja varmaan auttaa mm. asunnon etsimisessä jne. Olen itsekin asunut lapsena kaksi vuotta äidin työn vuoksi Yhdysvalloissa, tosin itärannikolla New Yorkissa. Olin 9v. kun muutettiin. Sinne sopeutui oikein hyvin, koska vuodenajat vastasi melkolailla eteläisen Suomen vastaavien vuodenaikojen säätiloja. Työnantaja ilmeisesti auttoi asunnon hankkimisessa ja meidän kouluasioissa. Mentiin ihan tavalliseen paikalliseen kouluun, ihan kiva kielikylpy, mutta siten pääsi parhaiten arkeen ja toimintaan mukaan.
Minusta oli kyllä inhottava juuri tuolla, kun piti kulkea metallinpaljastimien läpi kouluun. Jotenkin aina muisti sen, että joku voi yrittää aseiden kanssa kouluun. Toinen oli, että vielä 12-vuotiaana aikuiset valvoi silmä tarkkana koska oli se ainainen kidnappausuhka.
Ei ainakaan meidän koulussa mitään metallinpaljastimia ollut. Toki tästä on jo yli 20 vuotta, muutettiin takaisin 2001, mutta ei metallinpaljastimia vielä nykyäänkään ole yleisesti läheskään joka koulussa.
Meidän koulu sijaitsi Manhattanilla suht vilkkaiden katujen lähellä ja turvajärjestelyjä oli mm. se että ovet oli lukossa ja aulassa vahtimestari. Erona Suomeen oli se, että vanhempien tai muun aikuisen piti saattaa lapset kouluun ja myös hakea koulusta. Mikä toki siellä oli aika ymmärrettävää. Toisaalta kyllä varsinkin lähinaapurustossa liikuttiin myös ihan omin päin kaverien kanssa, kun oltiin vähän isompia koululaisia. Kidnappausuhka on ehkä joo suurempi kuin Suomessa, mutta harvoin sielläkään ihan tavallisilla lapsilla on mitään erityistä vaaraa tulla kidnapatuksi täysin tuntemattomien toimesta.
Ajat ovat kovin toiset...
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/73fb151f-0fda-4264-a140-dbe60491997f
Ja kuinka monta prosenttia lapsista on tehnyt jotain tuollaista? Niin, ei kovinkaan suuri osa. Toki keltainen lehdistö tekee siitä suuret lööpit, mutta ei tuo nyt herranjestas tarkoita että tuollainen olisi mitenkään yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla asuminen kannattaa aina! Lähtekää ihmeessä. Miehen kannattaa neuvotella teille tietty elintaso (jos firma on valmis sponssaamaan työviisumin niin se on valmis myös maksamaan että työntekijän kannattaa muuttaa) ja oma asunto Suomessa tietenkin vuokralle siksi aikaa.
Apn lapset ovat sen ikäisiä että missään tapauksessa lyhyt komennus USAssa ei ole hyväksi heille.
Me lähdettiin kun lapset oli alle kouluikäisiä ja oltiin lopulta 5 vuotta, se oli ihan viimeinen mahdollinen aika tulla takaisin, pidempi olisi sotkenut lasten elämän.
Ap, en lähtisi.
Miksi se olisi sotkenut lapsen elämän?
Itse asuin lapsena ulkomailla ikävuodet 1-5, 8-14 ja lähdin lukion jälkeen ulkomailla opiskelemaan, palasin kymmeneksi vuodeksi Suomeen ja sitten taas maailmalle jossa tapasin puolisoni ja perustin perheen. Ei mun elämä ole pilalle mennyt, päin vastoin. Olen kielitaitoinen, sosiaalisesti taitava maailmankansalainen.
Sisaruksenikin ovat.Aivan, et ollut vuotta.
Harva ulkomaankomennus kestää vain vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdet mukaan tai sitten mies ei lähde töihin. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole.
Lapsista on turha murehtia, sopeutuvat kyllä varmasti vaikka alkuun saattaa harmittaa. Jäljelle jää vain käytännön asiat ja talous. Onko reissu taloudellisesti kannattava? Maksaako firma elinkustannukset, miten kaikkien vakuutuksien jälkeen jää käteen jne.
Ei lapset välttämättä sopeudu ja jos sopeutuvat eivät halua Suomeen takaisin. Tuon ikäisiä en veisi sinne elleivät itse varmasti kaikki halua.
Lapsissa on se, että eivät pysty useinkaan riittävän pitkälliseen ajatteluun. Se on maailmanloppu jos joutuu muuttamaan pois ja kaverit jäävät. Se vain on hyvin normaalia ja uusia kavereita löytyy aina tuossa iässä.
Eivät siis todennäköisesti halua lähteä. Vanhempien tehtävä on tehdä päätökset, ei lapsien.Tässä lapset saavat kokemuksia, perspektiiviä, uusia kavereita, kielitaito kasvaa ja elämä voi lopulta olla tuolla mukavampaa kuin nyt. Kaikki nuo ovat asioita joita lapset eivät osaa huomioida jos kysytään haluatko lähteä.
"Uusia kavereita löytyy aina" - entäs jos ei löydykään? Kaikki eivät todellakaan löydä kavereita, ja yksinäisiäkin lapsia on. Ja mitä isommasta lapsesta tai teinistä on kyse, sitä epätodennäköisemmin kavereita löytyy ihan tuosta noin vaan.
Amerikkalaisissa on se hyvä puoli että ovat sosiaalisia ja ystävällisiä. Ottavat uuden tulokkaan mukaan menoihinsa, ei syrjitä niinkuin jossain muualla.
Aika ruusuinen kuva. Jenkit on oikeasti melko sisäänpäinlämpeneviä ja ilkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla asuminen kannattaa aina! Lähtekää ihmeessä. Miehen kannattaa neuvotella teille tietty elintaso (jos firma on valmis sponssaamaan työviisumin niin se on valmis myös maksamaan että työntekijän kannattaa muuttaa) ja oma asunto Suomessa tietenkin vuokralle siksi aikaa.
Apn lapset ovat sen ikäisiä että missään tapauksessa lyhyt komennus USAssa ei ole hyväksi heille.
Me lähdettiin kun lapset oli alle kouluikäisiä ja oltiin lopulta 5 vuotta, se oli ihan viimeinen mahdollinen aika tulla takaisin, pidempi olisi sotkenut lasten elämän.
Ap, en lähtisi.
Miksi se olisi sotkenut lapsen elämän?
Itse asuin lapsena ulkomailla ikävuodet 1-5, 8-14 ja lähdin lukion jälkeen ulkomailla opiskelemaan, palasin kymmeneksi vuodeksi Suomeen ja sitten taas maailmalle jossa tapasin puolisoni ja perustin perheen. Ei mun elämä ole pilalle mennyt, päin vastoin. Olen kielitaitoinen, sosiaalisesti taitava maailmankansalainen.
Sisaruksenikin ovat.Aivan, et ollut vuotta.
Harva ulkomaankomennus kestää vain vuoden.
Noh, apn miehellä kestäisi 🤷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdet mukaan tai sitten mies ei lähde töihin. Ei siinä muita vaihtoehtoja ole.
Lapsista on turha murehtia, sopeutuvat kyllä varmasti vaikka alkuun saattaa harmittaa. Jäljelle jää vain käytännön asiat ja talous. Onko reissu taloudellisesti kannattava? Maksaako firma elinkustannukset, miten kaikkien vakuutuksien jälkeen jää käteen jne.
Ei lapset välttämättä sopeudu ja jos sopeutuvat eivät halua Suomeen takaisin. Tuon ikäisiä en veisi sinne elleivät itse varmasti kaikki halua.
Lapsissa on se, että eivät pysty useinkaan riittävän pitkälliseen ajatteluun. Se on maailmanloppu jos joutuu muuttamaan pois ja kaverit jäävät. Se vain on hyvin normaalia ja uusia kavereita löytyy aina tuossa iässä.
Eivät siis todennäköisesti halua lähteä. Vanhempien tehtävä on tehdä päätökset, ei lapsien.Tässä lapset saavat kokemuksia, perspektiiviä, uusia kavereita, kielitaito kasvaa ja elämä voi lopulta olla tuolla mukavampaa kuin nyt. Kaikki nuo ovat asioita joita lapset eivät osaa huomioida jos kysytään haluatko lähteä.
"Uusia kavereita löytyy aina" - entäs jos ei löydykään? Kaikki eivät todellakaan löydä kavereita, ja yksinäisiäkin lapsia on. Ja mitä isommasta lapsesta tai teinistä on kyse, sitä epätodennäköisemmin kavereita löytyy ihan tuosta noin vaan.
Amerikkalaisissa on se hyvä puoli että ovat sosiaalisia ja ystävällisiä. Ottavat uuden tulokkaan mukaan menoihinsa, ei syrjitä niinkuin jossain muualla.
Aika ruusuinen kuva. Jenkit on oikeasti melko sisäänpäinlämpeneviä ja ilkeitä.
Ja että suomalaisilla olisi varaa kutsua jenkkejä sen enempää sisäänpäinlämpiäviksi kuin ilkeiksi. Kummassakin ominaisuudessa suomalaiset on oikeasti kaukana edellä..
Minä lähtisin mukaan vaikka heti.
Lähtekää koko perhe, koska tuo on joka tapauksessa elämys ja kehittää lasten kielitaitoa. Itseä kiinnostaisi, että lapsille olisi saatavilla tarpeeksi hyvät koulut, tarpeeksi laadukas ja turvallinen asuinalue ja terveydenhuolto koko perheelle + kaikki elinkustannukset ja matkakustannukset saadaan katettua ilman omien säästöjen käyttämistä. Oman kodin Suomessa voisi vaikka vuokrata.