En halunnut isäksi, koska tiesin olevani huono isä. Vaimo kuitenkin pakotti, ja nyt raivoaa kun olen huono isä
Sanoin monta kertaa, että minusta ei ole isäksi. Olen traumataustainen hermoilija, enkä mikään tasainen taneli. Elämä toimii minulla kun kaikki on tasaista ja ei ole esim liiallista meteliä tai jatkuvaa kaaosta. Parisuhde sinänsä toimi hyvin ja olimme onnellisia.
Vaimo kuitenkin tuli jollakin ilveellä raskaaksi. Sanoin, että minusta ei ole tähän. Vaimo sanoi, että on. Että lapsi muuttaa minua. En halunnut, mutta lapsi kuitenkin tuli. Rakastan tietysti lastani, mutta olen koko ajan uupunut, kireä, väsynyt. Pelkään, että olen samanlainen paska kuin oma isäni oli. En sentään huuda lapselle, mutta en vaan jaksa. Kaikki tuntuu työläälle, raskaalle. Masentavalle. Koko ajan tuntuu että olen suorituskykyni ylärajoilla. En ole lapselle paha, mutta valitettavasti lapseni vaistoaa asian ja turvautuu äitiinsä. Ja se tekee tästä vielä kurjemman asian.
Ja nyt vaimoni sitten raivoaa sitä että olen huono isä. Enkö minä sitä hänelle sanonut? Kuunnelkaa hyvät naiset jos joku sanoo että hänestä ei ole johonkin. Jos hän sen itse tietää etukäteen.
Kommentit (426)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Jos ap on alun alkaenkin sanonut ettei halua lasta, niin miksi ylipäänsä on pariuduttu. Naisen olisi pitänyt alunperinkin etsiä mies joka haluaa perheen.
Ei se niin mene.
Nainen etsii miehen jonka haluaa lastensa isäksi ja perustaa hänen kanssaan perheen, haluaa mies sitä tai ei. Monesti mies ei edes tiedä naisen lapsihaaveista ennenkuin on liian myöhäistä.
Eikö miehelle juolahda mieleen, että parisuhteen idea perinteisesti on ollut perheen perustaminen, ja että jos lasta ei halua, niin se kannattaisi sanoa ääneen? Miten voi tulla yllätyksenä, että pariutuessaan nainen saattaa haluta perheen? Mitä varten se mies kuvittelee, että nainen sitoutuneeseen suhteeseen ryhtyy, sen miehen itsekeskeistä tyytyväisyyttäkö hyysäämään...?
Rautalangasta vääntäen vinkkinä:
Miehet, olettakaa lähtökohtaisesti, että sitoutuessaan nainen haluaa perheen, ja jollette te itse halua, niin tehkää se hyvin selväksi jo alussa. Jos nainen ei usko, niin erotkaa.
(On toki naisia, jotka ei lapsia halua, mutta sitä ei missään tapauksessa kannata lähtökohtaisesti olettaa.)
yllättää joa kerta, kun törmää sivistysvaltiossa ihmisiin, jotka on siinä luulossa, että raskaaksi tullaan halusta (saada lapsi) , eikä seksin harrastamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Jos ap on alun alkaenkin sanonut ettei halua lasta, niin miksi ylipäänsä on pariuduttu. Naisen olisi pitänyt alunperinkin etsiä mies joka haluaa perheen.
Ei se niin mene.
Nainen etsii miehen jonka haluaa lastensa isäksi ja perustaa hänen kanssaan perheen, haluaa mies sitä tai ei. Monesti mies ei edes tiedä naisen lapsihaaveista ennenkuin on liian myöhäistä.
Eikö miehelle juolahda mieleen, että parisuhteen idea perinteisesti on ollut perheen perustaminen, ja että jos lasta ei halua, niin se kannattaisi sanoa ääneen? Miten voi tulla yllätyksenä, että pariutuessaan nainen saattaa haluta perheen? Mitä varten se mies kuvittelee, että nainen sitoutuneeseen suhteeseen ryhtyy, sen miehen itsekeskeistä tyytyväisyyttäkö hyysäämään...?
Rautalangasta vääntäen vinkkinä:
Miehet, olettakaa lähtökohtaisesti, että sitoutuessaan nainen haluaa perheen, ja jollette te itse halua, niin tehkää se hyvin selväksi jo alussa. Jos nainen ei usko, niin erotkaa.
(On toki naisia, jotka ei lapsia halua, mutta sitä ei missään tapauksessa kannata lähtökohtaisesti olettaa.)
Oletan että olette niin hankalia etten ala edes leikkimään sänkyleikkejä kanssanne. Ja niin vaikuttaa olettavan yhä useammat miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ruoki trollia.
Aloittaja poisti kaikki itselleen epämieluisat kommentit, eli ihan selvä palstau li. Tätä ketjua tosiaan ei kannata enää jatkaa.
Naisen kirjoittama aloitus!! Eli trolli.
Haiskahtaa vähän trollilta. Kuka panisi esim. pillereitä syövää vaimoaan paljaalla, jos hän on useasti painostanut lapsienhankintaan? Tai harrastaisi seksiä tämän kanssa ollenkaan?
No monet miehet on kyllä sen verran pillun vietävissä että sinänsä mahdollista...
Vierailija kirjoitti:
Isäksi kasvetaan. Ei synnytä.
Isäksi ei voi kasvaa, jos tiedostaa jo hyvin varhain ettei halua isäksi. Miten se voi olla naisten niin vaikea käsittää? Itse halusin lapsia ja niin halusi miehenikin. Jos ei olisi halunnut olisin lähtenyt etsimään miestä joka haluaa. Yksinkertaista. Jotkut naiset pakottaa ja hankkiutuu raskaaksi. Miehenä lähtisin menee. Luottamus menee jos tehdään toisin kuin on sovittu.
Ja sulla ei ollut mitään sanomista siihen, että hän pakotti sinut sisäänsä?
Itse sinä siitit ja itse virheesi teit. Turha muita syytellä.
Enpä minäkään uskonut olevani hyvä äiti enkä sellainen myöskään ole, mutta minkä on tehnyt, sen on tehnyt ja siitä kantaa vastuuta loppuikänsä.
Tai yrittää heivata vastuun persumaisesti jollekulle muulle, kuin olisi syyntakeeton.
Ilmeisesti sinut sitten raiskattiin, ap.
Mä oon nainen ja tosta syystä lapseton. Kuormitun todella helposti ja haluan, et asiat menee aina tavalla x.
*Vaimo tuli jollain ilveellä raskaaksi*
Tämä on viikon paras 🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekat 3-4 vuotta on sekoilua, sitten helpottaa. Yritä käyttäytyä järkevästi siihen asti. Omia ajatuksiaan ja tunteitaan ei aina voi muuttaa, mutta toimintaa voi.
Pakkohan se on yrittää, tiedän. Ja yritänkin. Mutta ei tämä helppoa ole. En kuitenkaan ole luovuttamassa. Suuri ongelma kuitenkin on jonkinlainen katkeruus, jota olen alkanut tuntea vaimoani kohtaan. Eikö hän kuunnellut minua ollenkaan?
No samapa tuo nyt on. Inhottaa kirjoitaa tällaista edes, ihan kuin kiroaisi oman lapsensa.
ap
Kyllä se siitä. On aivan normaalia epäillä kykyjään vanhempana, niin ennen kuin jälkeen lasten syntymän. Sitä ei vain aina sanota ääneen, niin voi jäädä huomaamatta. Jos vain satavarmat ihmiset hankkisivat lapsia, niitä syntyisi paljon vähemmän. Pikkulapsiaika on yksinkertaisesti hyvin raskasta, myöhemmin tulee ne mukavammat ajat. Koita tehdä sellaisia asioita lapsen kanssa ja hyväksi, jotka sinulta parhaiten luontuvat, voihan tehdä jonkinlaista työnjakoa, jos jotkut asiat tuntuvat puolin j toisin hankalammilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko yllättynyt, että tästäkin tehtiin täysin miehen vika. En
Lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on jokaisen aikuisen ihmisen omalla vastuulla. Ei siitä oikein pääse mihinkään.
Paitsi naisen. Koska hän pääsee lapsesta eroon omalla päätöksellä, mies ei
Sitä suurempi syy käyttää kortsua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi vaimon päätöksestä tullut. Miksi et käyttänyt ehkäisyä? Käynyt vasektomiassa? Niin makaa kuin petaa. Itse olet tuon tilanteen itsellesi aiheuttanut, nyt kannat seuraukset kuin mies.
Joo, ihan selvästi mies syyllinen. Vaimolla ei osaa ei arpaa raskaaksi tuloon, ihan vaan vahingossa jätti oman ehkäisynsä pois. Voi notta että nämä miehen syyllistämis kommentit on lapsellisia ja noloja.
Jättikö? Ap ei ole sanonut mitään sen suuntaista.
Ei sanonut. Mutta jos vaimo ei jättänyt ehkäisyä pois niin miten hän ei silti ole vastuussa mitenkään? Miten vain mies on tuon tilanteen aiheuttanut? Miten mies yksin saattaa naisen raskaaksi, eikö siinä ole nainenkin mukana.
Siis miten vaimo ei ole vastuussa? Hänhän on nykyään äiti, ja vielä ilmeisen hyvä vanhempi lapselleen.
Kerta kaikkiaan surkea avaus. Ensin vaimo saa tehtyä sinusta isän vaikka et itse halua =vaimosi on kylän paras lypsäjä? :D
Sitten voliset kun olet päättänyt että et osaa olla isä. Minä potkaisisin pellolle tuollaisen surkimuksen. Huh.
Vasektomia, niin kukaan ei voi pakottaa. Itse et huolehtinut ehkäisystä ja nyt syytät vaimoa lol Vastuunotto on tietenkin vaikeaa kun on täysin selkärangaton luuseri.
eukalyptus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Jos ap on alun alkaenkin sanonut ettei halua lasta, niin miksi ylipäänsä on pariuduttu. Naisen olisi pitänyt alunperinkin etsiä mies joka haluaa perheen.
Ei se niin mene.
Nainen etsii miehen jonka haluaa lastensa isäksi ja perustaa hänen kanssaan perheen, haluaa mies sitä tai ei. Monesti mies ei edes tiedä naisen lapsihaaveista ennenkuin on liian myöhäistä.
Ärsyttää tämän tyyppinen kommentointi. Eli nainen on muka aina se painostaja ja manipuloija.
Olen itse nainen, jolla on kolme lasta kahden miehen manipuloinnin tuloksena. Isäni aivopesi minut lapsesta lähtien siihen, että hänen sukunsa tulee jatkua ja mies puolestaan manipuloi ja painosti aivan avoimesti kolmanteen lapseen. Itse en koskaan vauvakuumetta potenut.
Rakastan lapsiani kun hullu puuroa, mutta kyllä tämä on puhdasta helve**iä minun kaltaiselleni aistiyliherkälle ihmiselle on aika ajoin ollut. Ensimmäiset kymmenen vuotta ovat menneet täysin sumussa, kun luonnollisesti kuvioon kuului vielä se, että minulle naisena lankesi valtaosa vastuusta ja hoitamisesta.
Minua on viety kuin pässiä narussa, mutta en silti omaa vastuutani valinnoistani kiistä. Lapseni ovat parasta mitä tiedän, mutta turha väittää, että lapsia syntyy vain naisten mainipuloinnin ja painostamisen tuloksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en uskonut miestä, joka ei halunnut lapsia. Saimme kaksi. Mies jonkin verran muuttui joustavammaksi, mutta kyllä hän oli aika etäinen isä, joka eli omissa maailmoissaan luovan työn tekijänä, lapset jäivät mun hoitoon enemmän. Riideltiin paljon, kun hänen pinna oli tiukalla, minkä lapset nyt aikuisena sanovat olleen ahdistavaa.
Mies kyllä yritti huoltaa lapsia omalla tavallaan, esim. hoiti vähän vanhempina niiden tietokoneasennukset ja hommasi niille kunnon musalaitteet jne. Puhun siis 90-luvusta. Eli tukeutui omiin vahvuuksiinsa.
Puolustaudu vaimollesi ja sano, että sinähän sanoit. Ymmärrän ahdistuksesi. Ja yritä tukeutua omiin vahvuuksisi. :)
Vaikea ymmärtää, miksi jotkut alapeukuttivat tällaista rehellistä tilitystä. Siis moittivatko minua vai miestäni vai mitä? Joka tapauksessa aikamoista tuomarointia ja armotonta sellaista, nykyajalle ja tälle ketjullekin ominaista.
Elämä ei ole mustavalkoista eivätkä ihmissuhteet halki-poikki-ja-pinoon -tyyppisiä selkoratkaisuja.
Annoin alapeukun, sillä on sairasta tehdä lapsia miehelle joka ei niitä halua, ja sitten kohautella olkiaan kun lapset kärsivät etäisen isän ikeessä. Vielä kehtaat puhua moiset asiat ääneen ja ihmettelet miksi et saa päänsilityksiä. Heikkolahjaisuutta varmaankin.
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi vaimon päätöksestä tullut. Miksi et käyttänyt ehkäisyä? Käynyt vasektomiassa? Niin makaa kuin petaa. Itse olet tuon tilanteen itsellesi aiheuttanut, nyt kannat seuraukset kuin mies.
Tämä on just niin terve asenne. Jos et halua lasta silloin kun minä haluan niin hommaa vasektomia. Just näin. Miehillähän ei voi olla traumoja tai ahdistusta? mamma haluaa vauvan niin siitettävä on. Kuvottavaa.
Ja ei, en ole mies, raskaana oleva nainen ja omaa raskauttani harkitsin KAUAN just tämän tyylisten hirviö naisten takia, en vahingossakaan halua että mut leimataan vastaavaan porukkaan kuuluvaksi.
Tässä tapauksessa nainen on tehnyt typerästi ja väärin. Asiasta kun on keskusteltu hyvissä ajoin. Tälläiset päätökset täytyy tehdä yhdessä. Jos toinen ei halua lapsia ja toinen haluaa, silloin kumppani on väärä.