En halunnut isäksi, koska tiesin olevani huono isä. Vaimo kuitenkin pakotti, ja nyt raivoaa kun olen huono isä
Sanoin monta kertaa, että minusta ei ole isäksi. Olen traumataustainen hermoilija, enkä mikään tasainen taneli. Elämä toimii minulla kun kaikki on tasaista ja ei ole esim liiallista meteliä tai jatkuvaa kaaosta. Parisuhde sinänsä toimi hyvin ja olimme onnellisia.
Vaimo kuitenkin tuli jollakin ilveellä raskaaksi. Sanoin, että minusta ei ole tähän. Vaimo sanoi, että on. Että lapsi muuttaa minua. En halunnut, mutta lapsi kuitenkin tuli. Rakastan tietysti lastani, mutta olen koko ajan uupunut, kireä, väsynyt. Pelkään, että olen samanlainen paska kuin oma isäni oli. En sentään huuda lapselle, mutta en vaan jaksa. Kaikki tuntuu työläälle, raskaalle. Masentavalle. Koko ajan tuntuu että olen suorituskykyni ylärajoilla. En ole lapselle paha, mutta valitettavasti lapseni vaistoaa asian ja turvautuu äitiinsä. Ja se tekee tästä vielä kurjemman asian.
Ja nyt vaimoni sitten raivoaa sitä että olen huono isä. Enkö minä sitä hänelle sanonut? Kuunnelkaa hyvät naiset jos joku sanoo että hänestä ei ole johonkin. Jos hän sen itse tietää etukäteen.
Kommentit (426)
Vierailija kirjoitti:
Siis jos olet joutunut r*skauksen uhriksi, niin oikea osoite on poliisi. Jos taas olet itse vapaaehtoisesti työntänyt munasi ilman kondomia naisen sisään niin ei paljon sympatiaa heru.
Ja jos olet vapaaehtoisesti levittänyt haarasi miehelle joka ei isäksi halunnut sympatiaa ei heru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän esittelisin etääntyviä perävaloja.
Hyvä neuvo. Maailma tarvitsee lisää isien hylkäämiä kakaroita.
Näinhän niitä tulee lisää, eikun vaan huijatkaa, manipuloikaa ja kieroilkaa lisää naissiat.
Ei se lapsi kieroilemalla vatsaan ilmesty. Siihen tarvitaan vapaaehtoinen penis.
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti monet naiset painostaa ja pakottaa miehiä tekemään lapsia. Naiset juo nuorina alkaa miettimään lasten tekoa kun taas miehiä asia ei kiinnosta.
Suomessa on aika paljon miehiä jotka ovat joutuneet isäksi painostuksen ja pakottamisen takia.
Naiset harrastaa henkistä väkivaltaa paljon.
Millä tavalla nainen pakottaa miehen isäksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekat 3-4 vuotta on sekoilua, sitten helpottaa. Yritä käyttäytyä järkevästi siihen asti. Omia ajatuksiaan ja tunteitaan ei aina voi muuttaa, mutta toimintaa voi.
Pakkohan se on yrittää, tiedän. Ja yritänkin. Mutta ei tämä helppoa ole. En kuitenkaan ole luovuttamassa. Suuri ongelma kuitenkin on jonkinlainen katkeruus, jota olen alkanut tuntea vaimoani kohtaan. Eikö hän kuunnellut minua ollenkaan?
No samapa tuo nyt on. Inhottaa kirjoitaa tällaista edes, ihan kuin kiroaisi oman lapsensa.
ap
Hei, toinen huono isä tässä.
Minulla oli aivan vastaavia oloja ja tuntemuksia, jotka alkoivat noin puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen.
Ne menivät ohi lapsen kasvettua isommaksi. Hakeuduin jo tätä ennen työterveyden kautta psykologin juttusille, ja minulla paljastui lievä masennus. Ja kyseessä oli todennäköisesti synnytyksen jälkeinen masennus, joka voi aivan yhtä hyvin iskeä myös miehiin. Minulla tuo oireili kireytenä > väsymyksenä; ylikorostuneena vastuuntunteena ja siitä johtuvana stressinä. Ja tästä johtuen myös ääniyliherkkyytenä. Minulla diagnosoitiin myös yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Sain kuitenkin apua. Kehotan sinuakin hakemaan sitä. Lisäksi muistutan, että aika on paras lääke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän esittelisin etääntyviä perävaloja.
Hyvä neuvo. Maailma tarvitsee lisää isien hylkäämiä kakaroita.
Näinhän niitä tulee lisää, eikun vaan huijatkaa, manipuloikaa ja kieroilkaa lisää naissiat.
Ei se lapsi kieroilemalla vatsaan ilmesty. Siihen tarvitaan vapaaehtoinen penis.
Vaginaahan siihen sensijaan ei tarvita, vaginan kantaja on täysin osaton koko tapahtumaan. Naiset ovat lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi vaimon päätöksestä tullut. Miksi et käyttänyt ehkäisyä? Käynyt vasektomiassa? Niin makaa kuin petaa. Itse olet tuon tilanteen itsellesi aiheuttanut, nyt kannat seuraukset kuin mies.
Siis sinusta on ok painostaa toinen lasten hankintaan?
Eihän tuossa niin sanottu!
Vaan sitä, että VARMISTA LAPSETTOMUUS = mieheltä piuhat poikki.
Sekään ei ole 100 % menetelmä.
Miehen sterilisaatio pettää noin 0,15 %:lla negatiivisesta sperma-analyysistä huolimatta. Siemenjohdinten päät saattavat kasvaa uudelleen yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän esittelisin etääntyviä perävaloja.
Hyvä neuvo. Maailma tarvitsee lisää isien hylkäämiä kakaroita.
Näinhän niitä tulee lisää, eikun vaan huijatkaa, manipuloikaa ja kieroilkaa lisää naissiat.
Ei se lapsi kieroilemalla vatsaan ilmesty. Siihen tarvitaan vapaaehtoinen penis.
Vaginaahan siihen sensijaan ei tarvita, vaginan kantaja on täysin osaton koko tapahtumaan. Naiset ovat lapsia.
Tarvitaan molemmat, siksi on turha yrittää syyttää vain toista.
Minuakin kiinnostaa miten vaimosi tuli raskaaksi. Jätittekö ehkäisyn yhdessä tuumin pois vai tuliko vahingossa raskaaksi vaikka söi pillereitä. Oletko varmasti lapsen isä?
Vaimo pakotti?? Nyt ryhdistäydy, aikuinen mies! Sulla oli tietysti ehkäisy käytössä jos et isäksi halunnut? Mikä tahansa ehkäisy voi pettää ja aina on riski olemassa.
Sulla on lapsi ja nyt keskityt häneen. Turha itkeä kun maito on jo maassa.
Et ehkä voi olla täydellinen isä, mutta voit olla isä joka tekee parhaansa. Voit näyttää hyvää esimerkkiä esimerkiksi ottamalla vastuun joka sinulle kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Älä ruoki trollia.
Trolli tai ei, tuota tapahtuu puolin ja toisin.
Ap kautta aikain suurimmalla osalla vanhemmista on ollut taustalla traumoja. Kyllä sinä selviät ihan hyväksytyillä papereilla isyydestä, jos et luovuta.
Katkeruutta ei tarvi hävetä, nyt tarvitset jonkun tahon jolle puhua ja purkaa tuntoja.
Pillerit eivät ole kovin luotettava ehkäisy. Jos pitkässä suhteessa käyttää pillereitä, voi hyvinkin saada lapsen. Mutta teillä oli varmaan myös kondomit käytössä?
Ihmettelen miehiä jotka eivät missään nimessä halua lasta, mutta eivät ehkäise. Lapsellista huolettomuutta (jossain vaiheessa kirjaimellisesti).
Ihmettelen naisia, jotka suostuvat kehoonsa tunkemaan hormoneja.
Vierailija kirjoitti:
Erityisen tärkeää on nyt, että päässäsi naksahtaa ja tajuat: sinun elämässäsi ei ole enää koskaan tämän jälkeen kysymys sinusta. Sinä olet lapsellesi/lapsillesi koko maailman velkaa. Se kuulostaa kamalan suurelta ja paljon vaaditulta, mutta niinhän se on, jos sitä ajattelee.
Ei se nyt ihan noinkaan mene. Lapset kasvaa ja aikuistuu. Minun aikuisen ihmisen vanhempieni elämässä ei todellakaan ole tippaakaan kysymys minusta, vaan he ovat ihan täysin vapaita tekemään elämällään, ajallaan ja esimerkiksi rahoillaan mitä haluavat.
Halusi sulta epätoivoisesti siemenen. Sai sen. Käske olla tyytyväinen ja mukisematta.
Mene terapiaan purkamaaan pelkojasi. Mene itsesi ja lapsen takia.
Tulevaisuutta varten ja muillekin ihmisille vinkiksi:
- mikään ehkäisy ei ole 100% varma. Vasektomia, kumit ja kierukka niitä luotettavimpia. Kortsussa myös se etu, että huomaa helpommin, jos joku mennyt pieleen... Elikkäs jos ET halua lasta missään tapauksessa on pari vaihtoehtoa 1. älä harrasta seksiä ollenkaan 2. älä luota pelkkiin pillereihin, koska ne voi pettää vaikka käyttäisi oikein eli kortsut käyttöön. Muistakaa, että seksi voi aina johtaa raskauteen teki mitä tahansa.
- keskustelkaa mitä tapahtuu jos sattuu vahinko eli tulette raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Jos ette pääse yhteysymmärrykseen, älkää harrastako seksiä. Ja vaikka molemmat olisittekin nyt abortin kannalla, tilanne voi olla eri vahingon sattuessa.
- tärkeimpänä: parempi erota kuin olla suhteessa, jossa toinen haluaa lapsen ja toinen ei. Tuossa asiassa ei oikein ole kompromisseja. Etsi puoliso, jolla samat ajatukset ja jos muutat mielesi keskustele puolisosi kanssa asiasta ja eroa jos olette eri mieltä lapsi asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi vaimon päätöksestä tullut. Miksi et käyttänyt ehkäisyä? Käynyt vasektomiassa? Niin makaa kuin petaa. Itse olet tuon tilanteen itsellesi aiheuttanut, nyt kannat seuraukset kuin mies.
Siis sinusta on ok painostaa toinen lasten hankintaan?
Naisille on kaikki ok. Kunhan saa mitä haluaa.
Tiedän useammankin tapauksen jossa nainen on "vahingossa" hankkiutunut paksuksi miehelle, jota ei lasten hankkiminen voisi vähempää kiinnostaa. Tuo taitaa olla valitettavan yleistä. Luulisi tyhmemmänkin tietävän, millaista perhe-elämästä noista lähtökohdista tulee, mutta näemmä ei.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän useammankin tapauksen jossa nainen on "vahingossa" hankkiutunut paksuksi miehelle, jota ei lasten hankkiminen voisi vähempää kiinnostaa. Tuo taitaa olla valitettavan yleistä. Luulisi tyhmemmänkin tietävän, millaista perhe-elämästä noista lähtökohdista tulee, mutta näemmä ei.
Nainen on piilottanut kondomit ja miehellä ei muuta vaihtoehtoa kuin harrastaa seksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko ihmiset, että sitä vasektomiaa voi teettää Suomessa ihan noin vain? Aika helvetin hankalaa on alle 30v ja lapsettomana ihmisenä saada johtimia poikki.
Ap ei kertonut ikäänsä, mutta nykyään useimmat olettavat, että mies on isäksi tullessaan yli 30 varsinkin, kun asiaa on vitkuteltu.
Jollei ikä riitä vasektomiaan, on käytettävä kumia, ellei halua isäksi. Jopa pitkässä suhteessa. Ja pidettävä ne niin, ettei kumppani pääse niihin käsiksi. Niin hirveältä kuin se kuulostaa, tässä asiassa naisiin ei voi luottaa. Joillakin se vauvakuume vain ajaa kaiken edelle, jopa järjen ja moraalin.
Täytyy myös ymmärtää se, että ennen vasektomiaikää seksissä on jokaikinen kerta riski raskauteen vaikka käyttäisi kumia. Nämä on näitä evoluution suunnitteluvirheitä, ainakin vapaaehtoisesti lapsettoman näkövinkkelistä.
Totta, mutta kumia käyttäessä voi ainakin sanoa yrittäneensä ehkäistä raskauden (mies siis). Sillehän ei mitään voi, jos ehkäisy pettää ja mahdollisen raskauden jatkuminen on tietysti aina naisen päätös. Pitkässä sihteessa yleensä molemmat puolisot haluavat seksiä harrastaa ja aloittajan tapauksessa kumppani on tiennyt, ettei ap halua lapsia. Silti hän on jäänyt suhteeseen aloittajan kanssa sen sijaan, että olisi etsinyt miehen, joka haluaa lapsia.
Jos tällaisessa tilanteessa kumi pettää ja nainen päättää pitää lapsen, kyllä siitä päävastuu silloin kuuluu naiselle. Jos olisin mies, lähtisin tuossa tilanteessa suhteesta sen enempää miettimättä ja syyllisyyttä potematta. Joku vastuu meillä naisillakin täytyy valinnoistamme olla.
Oikeesti monet naiset painostaa ja pakottaa miehiä tekemään lapsia. Naiset juo nuorina alkaa miettimään lasten tekoa kun taas miehiä asia ei kiinnosta.
Suomessa on aika paljon miehiä jotka ovat joutuneet isäksi painostuksen ja pakottamisen takia.
Naiset harrastaa henkistä väkivaltaa paljon.