En halunnut isäksi, koska tiesin olevani huono isä. Vaimo kuitenkin pakotti, ja nyt raivoaa kun olen huono isä
Sanoin monta kertaa, että minusta ei ole isäksi. Olen traumataustainen hermoilija, enkä mikään tasainen taneli. Elämä toimii minulla kun kaikki on tasaista ja ei ole esim liiallista meteliä tai jatkuvaa kaaosta. Parisuhde sinänsä toimi hyvin ja olimme onnellisia.
Vaimo kuitenkin tuli jollakin ilveellä raskaaksi. Sanoin, että minusta ei ole tähän. Vaimo sanoi, että on. Että lapsi muuttaa minua. En halunnut, mutta lapsi kuitenkin tuli. Rakastan tietysti lastani, mutta olen koko ajan uupunut, kireä, väsynyt. Pelkään, että olen samanlainen paska kuin oma isäni oli. En sentään huuda lapselle, mutta en vaan jaksa. Kaikki tuntuu työläälle, raskaalle. Masentavalle. Koko ajan tuntuu että olen suorituskykyni ylärajoilla. En ole lapselle paha, mutta valitettavasti lapseni vaistoaa asian ja turvautuu äitiinsä. Ja se tekee tästä vielä kurjemman asian.
Ja nyt vaimoni sitten raivoaa sitä että olen huono isä. Enkö minä sitä hänelle sanonut? Kuunnelkaa hyvät naiset jos joku sanoo että hänestä ei ole johonkin. Jos hän sen itse tietää etukäteen.
Kommentit (426)
Luuleeko ihmiset, että sitä vasektomiaa voi teettää Suomessa ihan noin vain? Aika helvetin hankalaa on alle 30v ja lapsettomana ihmisenä saada johtimia poikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"jollakin ilveellä tuli raskaaksi" no ihan oma moka, mikäs kastoit?!
Eikö parisuhteeseen kuulu seksi? Ja luottamus kumppaniin (jos esim on sovittu yhdessä, että ehkäisynä on vaimon käyttämät pillerit).
Kyllähän pillereiden pois jättö on naiselta yhtä törkeää kuin se, että mies tekisi reikiä kortsuun.
Mutta onko tässä nainen jättänyt pillerit pois? Olen 99% varma, että ap:n vaimo on sanonut aapeelle että haluaa lapsen. Ap on sitten ajatellut että ok tehdään lapsi, vaikka ilmankin pärjäisi. Nyt hän uhriutuu ja vinkuu kun lapsiarki onkin rankkaa, mutta koska hän ei lasta aktiivisesti halunnut, on hänellä oiva tekosyy luistaa vastuusta ja valittaa.
P.S. Jos mies oikeasti ei halua lapsia, hän ei luota pelkkiin naisen syömiin pillereihin. Ne eivät yksin ole edes riittävän tehokas ehkäisykeino, vaikka niitä söisi oikein.
Jos mies on ilmoittanut, ettei halua lapsia ja vaimo "jotenkin tullut raskaaksi", niin kyllähän se kuulostaa siltä, että tahallaan jätetty pillerit pois.
Ei kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko ihmiset, että sitä vasektomiaa voi teettää Suomessa ihan noin vain? Aika helvetin hankalaa on alle 30v ja lapsettomana ihmisenä saada johtimia poikki.
Ulkomailla saa teetettyä. Ja eivät miehet kyllä mene sinne vasektomiaan edes sitten kun ikä riittää.

No ap voi halutessaan kertoa, miten tämä meni, niin ei tarvitse arvailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko yllättynyt, että tästäkin tehtiin täysin miehen vika. En
Lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on jokaisen aikuisen ihmisen omalla vastuulla. Ei siitä oikein pääse mihinkään.
Paitsi naisen. Koska hän pääsee lapsesta eroon omalla päätöksellä, mies ei
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko ihmiset, että sitä vasektomiaa voi teettää Suomessa ihan noin vain? Aika helvetin hankalaa on alle 30v ja lapsettomana ihmisenä saada johtimia poikki.
Ap ei kertonut ikäänsä, mutta nykyään useimmat olettavat, että mies on isäksi tullessaan yli 30 varsinkin, kun asiaa on vitkuteltu.
Jollei ikä riitä vasektomiaan, on käytettävä kumia, ellei halua isäksi. Jopa pitkässä suhteessa. Ja pidettävä ne niin, ettei kumppani pääse niihin käsiksi. Niin hirveältä kuin se kuulostaa, tässä asiassa naisiin ei voi luottaa. Joillakin se vauvakuume vain ajaa kaiken edelle, jopa järjen ja moraalin.
Harrastitko hänen kanssaan vapaaehtoisesti seksiä vai rais k a siko? Jos harrastit seksiä niin käytit varmaan ehkäisyä? Isyys kannataa vahvistaa jos on epäselvyyksiä siitä (= käytit kumia aina) ja jos on rais ka ttu niin poliisiasia.
Omasta tahdostaan seksiä harrastava mies joka ei käytä kumia antaa äänensä sille että mahdollinen lopputulos on lapsi. Mutta ei sitä sille lapselle saa kostaa. Jos miehellä käy ns. vahinko niin vähintä mitä voi tehdä on maksaa elarit lapselleen.
Ihan hyvä avautuminen. Mutta miten ihmeessä se vaimo sitten tuli raskaaksi? Kai teillä nyt joku ehkäisy ollut käytössä?
Itse olen kyllä sitä mieltä että jos on ehdottoman varma ettei halua lasta niin steriloi sitten itsensä.
Ei liikene myötätuntoa. Traumat eivät oikeuta mulkkuuteen. Vaikka ilmottaisit olevasi mulkku se ei silti oikeuta mulkkuuttasi. Ota vastuu siitä mitä olet tehnyt. Lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko yllättynyt, että tästäkin tehtiin täysin miehen vika. En
Lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on jokaisen aikuisen ihmisen omalla vastuulla. Ei siitä oikein pääse mihinkään.
Paitsi naisen. Koska hän pääsee lapsesta eroon omalla päätöksellä, mies ei
Vastuun kantamista sekin on.
Eikä se vauva ilmesty vatsaan ilman miehen aktiivista ja vapaaehtoista toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko ihmiset, että sitä vasektomiaa voi teettää Suomessa ihan noin vain? Aika helvetin hankalaa on alle 30v ja lapsettomana ihmisenä saada johtimia poikki.
Ap ei kertonut ikäänsä, mutta nykyään useimmat olettavat, että mies on isäksi tullessaan yli 30 varsinkin, kun asiaa on vitkuteltu.
Jollei ikä riitä vasektomiaan, on käytettävä kumia, ellei halua isäksi. Jopa pitkässä suhteessa. Ja pidettävä ne niin, ettei kumppani pääse niihin käsiksi. Niin hirveältä kuin se kuulostaa, tässä asiassa naisiin ei voi luottaa. Joillakin se vauvakuume vain ajaa kaiken edelle, jopa järjen ja moraalin.
Täytyy myös ymmärtää se, että ennen vasektomiaikää seksissä on jokaikinen kerta riski raskauteen vaikka käyttäisi kumia. Nämä on näitä evoluution suunnitteluvirheitä, ainakin vapaaehtoisesti lapsettoman näkövinkkelistä.
Ap:n tilanne on todella kurja, enkä halua syyllistää häntä. Mutta muille miehille: jos olette VARMOJA, että ette halua lapsia, teettäkää vasektomia. Säästätte kumppaninne kehon turhilta hormoneilta, eikä tarvitse sählätä kondomien kanssa. Monella tosin taitaa olla se tilanne, ettei vasektomiaa uskalleta teettää, koska se olisi parisuhteen loppu. Sitten sitä koitetaan vaan kitkutella eteenpäin aihetta vältellen toivoen, että toisen mieli, tai peräti oma mieli muuttuisi. Mutta silloin, kun lapsitoiveet eroavat toisistaan, ei ole luvassa onnellista loppua. Pelkkää vääjäämättömän pakoilua ja eteenpäin siirtämistä.
Ap:lle sanoisin lohdutuksena, että valtaosa niistäkin ihmisistä, jotka ovat tulleet vastentahtoisesti vanhemmaksi, kasvaa kyllä rooliinsa eikä voisi enää kuvitella elämäänsä toisenlaiseksi. 20 vuoden kuluttua sinäkin erittäin todennäköisesti pidät isyyttä yhtenä elämäsi rakkaimpana kokemuksena. Ja nuo tunteet, joita kuvailit (ilottomuus, musertava väsymys, raskaus), ovat tuttuja monissa sellaisissakin perheissä, joissa lapset ovat hartaasti toivottuja. Lapsen elämän perustaa luodaan toki alusta asti, mutta muista, että lapsi muistaa itse jälkikäteen kunnolla vasta ikävuodet neljästä eteenpäin. Kun pikkulapsiajan raskaat haasteet väistyvät ja pystyt taas olla oma itsesi, pystyt varmasti olla parempi isä. Ja tarjota lapselle yhteisiä kokemuksia, jotka hän muistaa ikuisesti.
Minulla ei ole lapsia, mutta samoja pelkoja - olen todella aistiherkkä, ja lisäksi jo pieni unettomuus vaikuttaa paljon omaan jaksamiseen ja mielialaan. Nainen siis olen.
Haluaisin kyllä lapsia. Itse asiassa nämä ominaisuuteni ovat aiheuttaneet myös ihan jo parisuhteeseen ryhtymisen pelkoa. En muuten ole koskaan toivonut olevani erityisen rikas, mutta joskus käy mielessä, että on jo se, että olisi paljon tilaa asua, iso talo ja piha, auttaisi asiaa 😅 molemmilla vanhemmilla olisi oma kartanon siipi tai linnan torni, johon aina välillä saisi paeta täysin omaan rauhaan 🤭 (toki yhteisymmärryksessä niin, että lapset eivät jää ilman valvontaa jne). Ja jos voisi palkata vielä kotiapulaisen tms., joka voisi vaikka jokin yö hoitaa heräileviä lapsia, jos vanhemmilla on vaikka aikainen aamu.
Ja jo kahdestaan ollessa tuollaiset tilukset toisivat ihanasti sitä omaa rauhaa. Jotenkin tuntuisi, että parisuhdekin pelaisi paremmin, kun ei pyöritä muutaman huoneen väliä koko ajan kiinni toisissamme (tai jopa parin huoneen/pahimmassa tapauksessa yksiön. Sitä en enää kestäisi).
Mutta en elä 1800-luvulla enkä ole kartanon herratar tai kuningatar linnassaan :( realistisempi vaihtoehto olisi katsoa yhdessä sellainen asuinpaikka "maalta", josta löytyisi molemmille töitä tai olisi kohtuullinen työmatka toiselle paikkakunnalle. Vaikka jokin omakotitalo, jonka lähellä olisi paljon luontoa, jonne pääsisi tarvittaessa tuulettumaan
Vierailija kirjoitti:
Naisen tekemä henkinen manipilaatio on aina miehen syy. Nainen ei ole, eikä voi olla, koskaan vastuussa mistään.
Kuolema feministeille!
Ei se ole miehen syy että nainen manipuloi, hölmö. Se on että tunkee pippelin pimppiin ilman ehkäisyä vaikka ei halua lasta.
1. Et käynyt vasektomiassa, joten asia ei ole nii tärkeä kuin väität.
2. Lapsi on nyt olemassa ja sinä olet sen isä.
3. Lppeta uhriutuminen, mene terspiaan ja opettele olemaan hyvä isä.
Itsehän esittelisin etääntyviä perävaloja.
Vierailija kirjoitti:
Itsehän esittelisin etääntyviä perävaloja.
Hyvä neuvo. Maailma tarvitsee lisää isien hylkäämiä kakaroita.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanne on todella kurja, enkä halua syyllistää häntä. Mutta muille miehille: jos olette VARMOJA, että ette halua lapsia, teettäkää vasektomia. Säästätte kumppaninne kehon turhilta hormoneilta, eikä tarvitse sählätä kondomien kanssa. Monella tosin taitaa olla se tilanne, ettei vasektomiaa uskalleta teettää, koska se olisi parisuhteen loppu. Sitten sitä koitetaan vaan kitkutella eteenpäin aihetta vältellen toivoen, että toisen mieli, tai peräti oma mieli muuttuisi. Mutta silloin, kun lapsitoiveet eroavat toisistaan, ei ole luvassa onnellista loppua. Pelkkää vääjäämättömän pakoilua ja eteenpäin siirtämistä.
Ap:lle sanoisin lohdutuksena, että valtaosa niistäkin ihmisistä, jotka ovat tulleet vastentahtoisesti vanhemmaksi, kasvaa kyllä rooliinsa eikä voisi enää kuvitella elämäänsä toisenlaiseksi. 20 vuoden kuluttua sinäkin erittäin todennäköisesti pidät isyyttä yhtenä elämäsi rakkaimpana kokemuksena. Ja nuo tunteet, joita kuvailit (ilottomuus, musertava väsymys, raskaus), ovat tuttuja monissa sellaisissakin perheissä, joissa lapset ovat hartaasti toivottuja. Lapsen elämän perustaa luodaan toki alusta asti, mutta muista, että lapsi muistaa itse jälkikäteen kunnolla vasta ikävuodet neljästä eteenpäin. Kun pikkulapsiajan raskaat haasteet väistyvät ja pystyt taas olla oma itsesi, pystyt varmasti olla parempi isä. Ja tarjota lapselle yhteisiä kokemuksia, jotka hän muistaa ikuisesti.
Samoja ajatuksia. Ei välttämättä lohduta tämä, mutta jaanpa tämän kuitenkin: näin lestadiolaisena, kun on naimisiin mennessä ajatus, että kaikki lapset, joita tulee, otetaan vastaan, se jollakin tavalla jopa helpottaa asiaa, kun se lähtökohta kaikkeen on etsiä ratkaisuja ja selvitä sen tilanteen kanssa.
Ei siis ole aina helppoa ottaa lapsia vastaan, mutta jotenkin jos sen ajatusmallin saa käännettyä (siis ihan missä tahansa asiassa) siihen, että tilanne nyt on tämä eikä edes mieti muita vaihtoehtoja, se elämä sitten lutviutuu ja ne ratkaisut löytyvät ja mieli säilyy selkeämpänä ja positiivisempana kuin jos miettisi koko ajan että mitä jos ei oltaisi tehty enää tätä lasta jne.
Mutta ymmärrän, että jos ei ole henkisesti valmistautunut lapsen vastaanottamiseen, asiaan saattaa liittyä monenlaisia hankalia tunteita. Uskon silti, että olet myöhemmin onnellinen lapsestasi ja siitä, että ette keskeyttäneet raskautta.
Ja vielä sen verran, että toki voi ja saa hakea vaikka ulkopuolista apua ja neuvontaa, itse ei välttämättä osaa aina löytää niitä parhaita ratkaisuja arjesta selviämiseen.
Siis jos olet joutunut r*skauksen uhriksi, niin oikea osoite on poliisi. Jos taas olet itse vapaaehtoisesti työntänyt munasi ilman kondomia naisen sisään niin ei paljon sympatiaa heru.
Lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on jokaisen aikuisen ihmisen omalla vastuulla. Ei siitä oikein pääse mihinkään.