Viettäkö lapset enää ollenkaan aikaa vanhempiensa kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mediassa puhutaan niin vähän isovanhemman näkökulmasta? Olisiko niin että sisältöjen tekijät ovat itse niitä uupuneita vanhempia, ja isovanhemman näkökulmaa tarjoavat ovat monet jo eläkkeellä. Helpompi samaistua siihen mitä itse kokee ja elää.

Kyllä mediassa puhutaan myös isovanhempien näkökulmasta. Algoritmit vääristää mittasuhteita. Ehkä sinun selaimesi ei vain tuo noita eteesi.

Ja se on aina tätä samaa uhriutuvaa ruikutusta. En usko sanaakaan tästä.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini vei meidät joka kesä mummolaan kahdeksi viikoksi. Nyt itse ei ota lapsenlapsia kuin korkeintaan pariksi yöksi.

Luulen että kysymys on persoonasta. Nämä lapsensa isovanhemmilla viikkokausia pitävät tuskin ottavat omia lapsenlapsia aikanaan yhtä paljon hoitoon. Sillä mihin se jaksaminen/ laatuajan tarve yhtäkkiä häviäisi? Päin vastoin luulen että merkitys iän myötä korostuu.

Nämä isovanhemmat, jotka on hoidattaneet omat lapsensa muilla, ovat myös kovia muistelemaan miten ovat ihan ilman apua omat lapsensa hoitaneet ja osansa tehneet. Ja jos ei ole edes omia lapsiaan jaksanut hoitaa niin tuskin kiinnostaa lapsenlapsetkaan. Sitten kun ikää tulee, niin kiinnostaisi kyllä saada apua lapsilta ja lapsenlapsilta...

Lapsuuteni - 90 luvulla: äiti työnsi aamulla ovesta pihalle ja sanoi että sisälle saa tulla klo 12, kun ruoka on valmis. Oli sää mikä tahansa. Ainakin tuli ulkoiltua. Meitä oli kymmenen ja talo pieni että ymmärtäähän sen. Toisaalta ihme ettei mitään käynyt. Nuorin joka mukana kulki oli 2v.

Nykyään ollaan mielestäni toisessa ääripäässä ja vanhemmat uupuu siksi. Pitäisi löytää kultainen Keskitie tässäkin.

Minä en nähnyt vanhempiani muuta kuin lomilla. 80-luku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat on tutkimusten mukaan enemmän lastensa kanssa kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Mietin just ihan samaa, kun varasin elokuvalippuja teinille ja itselleni. Tajusin etten todellakaan ole käynyt elokuvissa tai vaikka ravintolassa vanhempieni kanssa koskaan ja teini-ikäisenä en myöskään kävelyllä äitini kanssa, saati sitten että oltaisiin pelattu pleikkarilla :D Keskenään pyörittiin jossain kallioilla keikkumassa ja vähän vanhempana kylillä notkumassa. Sukupolvien välinen kuilu oli tuolloin aika suuri eikä vanhempien kanssa ollut mitään yhteistä.

Sama juttu. Meillä lasten isä on valmentanut jokaista lasta, esikoista 10v. Kiertänyt leirit ja turnaukset, samoin minä lasten kanssa. Treeneissä on oltu katomassa kun olivat ihan pieniä, pelit on nähty kaikki. Leffassa ja teatterissa käydään, kotona pelataan lautapelejä, monta kertaa kuussa on leffailtoja lapsen valitseman elokuvan äärellä (oon mm. nahnyt kaikki Marvel-leffat ja Harry Potterit, vaikka fantasia ei genrenä kiinnosta itsäni yhtään).  Mun äiti tais käydä kerran katsomassa mun tanssikoulun kevätjuhlan. Kerran. teatterissa käytiin joku kerta, samoin leffassa, mutta´mitään reissuja esim ei tehty ikinä eikä kotona yhdessä tehty ikinä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuteni - 90 luvulla: äiti työnsi aamulla ovesta pihalle ja sanoi että sisälle saa tulla klo 12, kun ruoka on valmis. Oli sää mikä tahansa. Ainakin tuli ulkoiltua. Meitä oli kymmenen ja talo pieni että ymmärtäähän sen. Toisaalta ihme ettei mitään käynyt. Nuorin joka mukana kulki oli 2v.

Nykyään ollaan mielestäni toisessa ääripäässä ja vanhemmat uupuu siksi. Pitäisi löytää kultainen Keskitie tässäkin.

Nimenomaan se kultainen keskitie. Ihan absurdia lukea aloituksen kaltaista täysin valheellista valitusvirttä kun tänäpäivänä vanhemmat oikein suorittavat sitä vanhemmuutta yrittäen tiedostaa sudenkuopat ja välttää toistamasta omien vanhempiensa virheitä. Sitten joku kehtaa länkyttää ettei se ole riittävästi.

Mä oon syntynyt -89 eli olen vähän nuorempi kuin tässä jutussa tarkoitetaan, ja mun vanhemmat on vähän nuorempia kuin suuret ikäluokat. Mutta kyllä me tehtiin lapsena paljon asioita vanhempien kanssa, isä oli viikot pois ja viikonloppuna kierrätti meitä kalassa ja laskettelurinteessä ja vaikka missä, äidin kanssa tehtiin arkisempia juttuja. Äitikin oli töissä, joten käytännössä alle kouluikäisenä asuttiin puoliksi perhepäivähoitajalla (se oli kuin toinen koti) ja eläkkeellä oleva mummo oli tosi paljon apuna.

Nykyään meillä on kaksi pientä lasta eikä ole ketään auttamaan arjessa. Päiväkodissa lapset on minimiajan, isovanhemmat on vielä töissä eikä tietenkään jouda auttamaan paljoa. Lasten sairastaessa hoidetaan lapset kotona ja samalla etänä edes vähän töitä, ettei ois aivan kohtuuton kaaos työpaikalla odottamassa (asiantuntijatyöt). Muutaman kerran vuodessa lapset on yötä mummolassa ja päästään miehen kanssa kahdestaan jonnekin ja siitä ollaan kiitollisia vanhemmillemme. Muuten nämä "omaa laatuaikaa" jutut hoidetaan vuorotellen. Samantyyppinen tilanne kaikilla muillakin tutuilla lapsiperheillä.

Lapsena toivoin että vanhemmat olisivat olleet kanssani enemmän. Siksipä tahdon itse puuhailla lapseni kanssa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mediassa puhutaan niin vähän isovanhemman näkökulmasta? Olisiko niin että sisältöjen tekijät ovat itse niitä uupuneita vanhempia, ja isovanhemman näkökulmaa tarjoavat ovat monet jo eläkkeellä. Helpompi samaistua siihen mitä itse kokee ja elää.

Kyllä mediassa puhutaan myös isovanhempien näkökulmasta. Algoritmit vääristää mittasuhteita. Ehkä sinun selaimesi ei vain tuo noita eteesi.

Ja se isovanhempien näkökulma on aina tämä. Vaikka tosielämässä en tiedä ketään, joka hoidattaisi lapsiaan isovanhemmilla likimainkaan samassa mittapuussa kuin omassa lapsuudessani lähes kaikki. Tietenkään oma kokemuksenikaan ei ole koko totuus, ja varmasti näitä lapsensa isovanhemmilla hoidattavia on, mutta mikään uusi ilmiö ei kyllä ole kyseessä.

Minä olen se mummo, joka on hoitanut kahta lapsenlasta parivuotiaaksi. Kesät talvet ajoin polkupyörällä muutaman kilsan edestakaisin. Saatte nauraa.

V*ttu, että joskus v*tutti lähteä sotkemaan polkupyörällä aamuseiskalta, kun lunta oli tullut ihan huolella eikä aura-autoja lähimaillakaan näillä pikkuteillä.

En muista koko lapsuudestani ja nuoruudestani kuin yhden kerran kuin äittini teki kahden jotain. Isäni ei kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen verran viettävät aikaa isän tai äidin kanssa autossa, kun niitä kuskataan harrastuksiin.

Kotona ei vietetä yhdessä aikaa vaikka se olisi tärkeintä. Koko ajan pitää vaan olla menemässä johonkin.

Jos vaikka ollaankin kotona niin jokainen tuijottaa puhelimiinsa. Kakarat ei pysty olemaan ilman puhelintaan ja vanhemmat sen esimerkin näyttävät.

Mistä ihmeestä sä voit tällaista tietää? Nykyään nimenomaan lapsilla on puhelinrajoitukset ja ruudun katsomisen haitat tiedostetaan. Harrastukset ovat päivän trendi, lapset putoavat pois kehityksestä jos ei harrasta mitään. Monenlaiset taidot ovat tärkeitä elämässä ja niitähän harrastuksista saa. Ei niitä lapsia sinne harrastuksiin tarvitse pakottaa. Maailma nyt vain on nopeatempoisempi kuin sinun nuoruudessa, yritä nyt vain hyväksyä. Kyllä maailma nyt on parempi mitä menneillä tunkkausilla vuosikymmenillä.

Oli lapsilla ennenkin harrastuksia. Saatettiin harrastaa esim. lukemista tai jalkapallon pelaamista kavereiden kanssa lähipuistossa. Nykyään noita tosin ei edes lasketa enää harrastuksiksi.

Tunnistan kyllä ilmiön, vaikka ei ole ehkä kovin yleinen. Kovasti puhutaan, miten on tärkeää olla lapselle mummola, tätilä, kummila ja lisäksi vielä tukiperhe, että vanhemmat varmasti jaksaa. Toki apua olisi tärkeää saada, mutta toisaalta lapsen itsetunnolle on oikeasti tosi tärkeää saada viettää aikaa myös vanhemman kanssa eikä sitä voi mikään mummola korvata. Kohtuus kaikessa.

Se että lapset on kotona, ei välttämättä meinaa että vanhemmat viettää laatuaikaa.

Tiktok on uusi nimitys vanhemmalle

Vierailija kirjoitti:

Se että lapset on kotona, ei välttämättä meinaa että vanhemmat viettää laatuaikaa.

Ei tietenkään. Kuka niin on väittänyt? Ja toki tärkeää on arkinen puuhastelukin yhdessä.

Vaatimukset nykyvanhemmille ovat ihan jäätävät samaan aikaan kun kaikki mahdolliset palvelut on romahtaneet.

Vierailija kirjoitti:

Se että lapset on kotona, ei välttämättä meinaa että vanhemmat viettää laatuaikaa.

Mikä edes on laatuaika? Se pieni hetki, jonka lapsi saa vanhemmaltaan?

Päiväkodin työntekijänä on riipaisevaa kuulla 3-vuotiaalta, että hän on mielissään, kun katson pienen piirroksia. Äiti ei kuulemma jouda, kun pitää katsoa "tärkeitä asioita puhelimesta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen verran viettävät aikaa isän tai äidin kanssa autossa, kun niitä kuskataan harrastuksiin.

Kotona ei vietetä yhdessä aikaa vaikka se olisi tärkeintä. Koko ajan pitää vaan olla menemässä johonkin.

Jos vaikka ollaankin kotona niin jokainen tuijottaa puhelimiinsa. Kakarat ei pysty olemaan ilman puhelintaan ja vanhemmat sen esimerkin näyttävät.

Mistä ihmeestä sä voit tällaista tietää? Nykyään nimenomaan lapsilla on puhelinrajoitukset ja ruudun katsomisen haitat tiedostetaan. Harrastukset ovat päivän trendi, lapset putoavat pois kehityksestä jos ei harrasta mitään. Monenlaiset taidot ovat tärkeitä elämässä ja niitähän harrastuksista saa. Ei niitä lapsia sinne harrastuksiin tarvitse pakottaa. Maailma nyt vain on nopeatempoisempi kuin sinun nuoruudessa, yritä nyt vain hyväksyä. Kyllä maailma nyt on parempi mitä menneillä tunkkausilla vuosikymmenillä.

Oli lapsilla ennenkin harrastuksia. Saatettiin harrastaa esim. lukemista tai jalkapallon pelaamista kavereiden kanssa lähipuistossa. Nykyään noita tosin ei edes lasketa enää harrastuksiksi.

Ysärillä jopa lapsuuteni pikkupaikkakunnalla oli tarjolla laajahko valikoima erilaisia ohjattuja harrastuksia. Itse kävin partiossa, soittotunneilla ja jumpassa. Ei muuten ois onnistunut, jos ei olisi ollut apuna mummoa jonka luokse saattoi mennä koulun jälkeen, koska asuttiin maalla eikä äiti olisi mitenkään ehtinyt kuskaamaan harrastuksiin. Mummo hoiti siis iltapäivät, tarjosi välipalat ja auttoi läksyissä ja katsoi että ehditään harrastamaan ja äiti kävi sit illalla hakemassa kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Se että lapset on kotona, ei välttämättä meinaa että vanhemmat viettää laatuaikaa.

Totta.

https://ggsc.s3.amazonaws.com/images/uploads/Family_dinner_with_cell_ph…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mediassa puhutaan niin vähän isovanhemman näkökulmasta? Olisiko niin että sisältöjen tekijät ovat itse niitä uupuneita vanhempia, ja isovanhemman näkökulmaa tarjoavat ovat monet jo eläkkeellä. Helpompi samaistua siihen mitä itse kokee ja elää.

Kyllä mediassa puhutaan myös isovanhempien näkökulmasta. Algoritmit vääristää mittasuhteita. Ehkä sinun selaimesi ei vain tuo noita eteesi.

Ja se isovanhempien näkökulma on aina tämä. Vaikka tosielämässä en tiedä ketään, joka hoidattaisi lapsiaan isovanhemmilla likimainkaan samassa mittapuussa kuin omassa lapsuudessani lähes kaikki. Tietenkään oma kokemuksenikaan ei ole koko totuus, ja varmasti näitä lapsensa isovanhemmilla hoidattavia on, mutta mikään uusi ilmiö ei kyllä ole kyseessä.

Minä olen se mummo, joka on hoitanut kahta lapsenlasta parivuotiaaksi. Kesät talvet ajoin polkupyörällä muutaman kilsan edestakaisin. Saatte nauraa.

V*ttu, että joskus v*tutti lähteä sotkemaan polkupyörällä aamuseiskalta, kun lunta oli tullut ihan huolella eikä aura-autoja lähimaillakaan näillä pikkuteillä.

No se oli sinun valintasi. Olisihan ne lapset voinut päiväkotiinkin mennä.