Viettäkö lapset enää ollenkaan aikaa vanhempiensa kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mediassa puhutaan niin vähän isovanhemman näkökulmasta? Olisiko niin että sisältöjen tekijät ovat itse niitä uupuneita vanhempia, ja isovanhemman näkökulmaa tarjoavat ovat monet jo eläkkeellä. Helpompi samaistua siihen mitä itse kokee ja elää.

Kyllä mediassa puhutaan myös isovanhempien näkökulmasta. Algoritmit vääristää mittasuhteita. Ehkä sinun selaimesi ei vain tuo noita eteesi.

Ja se isovanhempien näkökulma on aina tämä. Vaikka tosielämässä en tiedä ketään, joka hoidattaisi lapsiaan isovanhemmilla likimainkaan samassa mittapuussa kuin omassa lapsuudessani lähes kaikki. Tietenkään oma kokemuksenikaan ei ole koko totuus, ja varmasti näitä lapsensa isovanhemmilla hoidattavia on, mutta mikään uusi ilmiö ei kyllä ole kyseessä.

Minä en myöskään tunne ketään joka hoidattaisi hoidattamalla lapsiaan isovanhemmilla.

---

Entäpä, jos isovanhempi haluaa auttaa? Ei tarjoa apuaan vaan tulee vastaan, jos apua tarvitaan. Taustalla ollaan ja apua saa tarvitessaan. Lapset tietävät sen.

Tällaisia perheitä on, omanikin. On muuten mahtavaa, kun tietää että apua on saatavilla jos tarvetta on, vaikkei sitä niin kovin usein tarvitakaan. Meillä ne isovanhemmat kyllä ihan pyytää että voisko ne lapset joskus tulla kylään, ja sitten järjestetään että voi. Ehkä kahdesti vuodessa tulee joku tilanne että pitää erikseen pyytää hoitoapua. Vuorotöitä tekevä ystäväni on saanut enemmänkin apua omalta äidiltään ja myös siskoltaan, kun jäi lasten kanssa yksin. Ihan ovat vapaaehtoisesti auttaneet hekin ja apu on myös vastavuoroista, tämä ystävä mm majoitti äitinsä omaan kotiinsa kun äidillä oli putkiremontti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset nykyvanhemmille ovat ihan jäätävät samaan aikaan kun kaikki mahdolliset palvelut on romahtaneet.

Lastenkodit ovat ainoa palvelu joka toimii. Eli kun lapset on kasvatettu väärin niin lastenkoti kutsuu.

Tämän voin allekirjoittaa lastenkodin työntekijänä. On olemessa todella paskoja vanhempia, jotka lupaavat tulla katsomaan lasta. Eivät sitten ilmaannukaan paikalle tai ovat niin päissään, että heitä ei voi päästää sisään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että lapset on kotona, ei välttämättä meinaa että vanhemmat viettää laatuaikaa.

Mikä edes on laatuaika? Se pieni hetki, jonka lapsi saa vanhemmaltaan?

Päiväkodin työntekijänä on riipaisevaa kuulla 3-vuotiaalta, että hän on mielissään, kun katson pienen piirroksia. Äiti ei kuulemma jouda, kun pitää katsoa "tärkeitä asioita puhelimesta".

Lyhytnäköisiä väsyneitä vanhempia on ollut aina. mun perheeni oli ystävät. "perheen" kanssa suoritettiin juhlapyhät ja -siinäpä se.

Isä ei ollut juuri kotona, äiti halusi töiden jälkeen omaa rauhaa. Koin aina että olen häiriöksi jos tulen selittämään tai kyselemään jotain kun äiti lukee ja lukee ja lukee ja lukee lehtiä. Sitten aina silloin tällöin piti äidin kanssa ihan ehdottomasti mennä savenvalantakurssille tai tehdä jostain ihmeen puuhapussista joku ristipistokuva. Ihan sama mitä itse halusi, se piti tehdä juuri sillä siunaaman sekunnilla, jotta tulee puuhattua yhdessä jotain kehittävää. Sitten sai taas seuraavat kaksi kuukautta tulla ja mennä miten lystää.

Nyt he haluaa lapsenlapsen kylään, mutta hänen pitäisi istua tunteja kahvipöydässä tai olohuoneessa kuuntelemassa aikuisten keskusteluja. Puhelinta ei saa ottaa käteen. 

Kaikki aina maailmanhistorian täydellisimmän ikäluokan ehdoilla tai muuten ei ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini vei meidät joka kesä mummolaan kahdeksi viikoksi. Nyt itse ei ota lapsenlapsia kuin korkeintaan pariksi yöksi.

Luulen että kysymys on persoonasta. Nämä lapsensa isovanhemmilla viikkokausia pitävät tuskin ottavat omia lapsenlapsia aikanaan yhtä paljon hoitoon. Sillä mihin se jaksaminen/ laatuajan tarve yhtäkkiä häviäisi? Päin vastoin luulen että merkitys iän myötä korostuu.

Nämä isovanhemmat, jotka on hoidattaneet omat lapsensa muilla, ovat myös kovia muistelemaan miten ovat ihan ilman apua omat lapsensa hoitaneet ja osansa tehneet. Ja jos ei ole edes omia lapsiaan jaksanut hoitaa niin tuskin kiinnostaa lapsenlapsetkaan. Sitten kun ikää tulee, niin kiinnostaisi kyllä saada apua lapsilta ja lapsenlapsilta...

Aamen! Meillä ei isovanhempia lastenlapset kiinnosta paitsi valokuvissa, jota voi näytellä kavereille lomamatkoilla ja illallisilla. No, ovat kyllä niin etäisiä, että eivät kyllä meidän lapset ainakaan ole isompana tulossa auttamaan tai vierailemaan itsekseen isovanhemmille. Niin makaa kuin petaa...

Toki nämä tämän tyypin isovanhemmat myös muistaa iän kaiken jos yhden kerran ovat joutuneet lapsia hetken hoitamaan, siitä voi monta vuotta muistuttaa, että kyllähän tässä on apuna oltu. Ja kavereille tietty valittaa että miten kiittämättömiä nykyaikana ollaan ja aina sitä lastenhoitoapua vailla.

Itse hoidettiin päivähoidon avustamana. Isovanhemmat asuivat noin 250 km päässä ja olivat 60-63 vuotiaita, kun lapsenlapset syntyivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini vei meidät joka kesä mummolaan kahdeksi viikoksi. Nyt itse ei ota lapsenlapsia kuin korkeintaan pariksi yöksi.

Luulen että kysymys on persoonasta. Nämä lapsensa isovanhemmilla viikkokausia pitävät tuskin ottavat omia lapsenlapsia aikanaan yhtä paljon hoitoon. Sillä mihin se jaksaminen/ laatuajan tarve yhtäkkiä häviäisi? Päin vastoin luulen että merkitys iän myötä korostuu.

Nämä isovanhemmat, jotka on hoidattaneet omat lapsensa muilla, ovat myös kovia muistelemaan miten ovat ihan ilman apua omat lapsensa hoitaneet ja osansa tehneet. Ja jos ei ole edes omia lapsiaan jaksanut hoitaa niin tuskin kiinnostaa lapsenlapsetkaan. Sitten kun ikää tulee, niin kiinnostaisi kyllä saada apua lapsilta ja lapsenlapsilta...

Aamen! Meillä ei isovanhempia lastenlapset kiinnosta paitsi valokuvissa, jota voi näytellä kavereille lomamatkoilla ja illallisilla. No, ovat kyllä niin etäisiä, että eivät kyllä meidän lapset ainakaan ole isompana tulossa auttamaan tai vierailemaan itsekseen isovanhemmille. Niin makaa kuin petaa...

Jep.Kirjoitin tuossa aiemmin toisista isovanhemmista, jotka etäisyydestä huolimatta olivat aidosti kiinnostuneita lapsenlapsestaan. Nyt poikamme 16v käy tekemässä heille puita, puutarhatöitä, viemässä kalaa jos sattuu saamaan jne. Tämä saattaa joillekin olla arvokas asia ihan tunnemielessä, jos ei materiaalisesti. osa isovanhemmista on toki niin itseriittoisia, että lukee tuonkin ja miettii, että kiinteistöhuolto hoitaa pihat ja jos haluan kalaa ostan valmista filettä kaupasta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset nykyvanhemmille ovat ihan jäätävät samaan aikaan kun kaikki mahdolliset palvelut on romahtaneet.

Lastenkodit ovat ainoa palvelu joka toimii. Eli kun lapset on kasvatettu väärin niin lastenkoti kutsuu.

Usein tuntuu siltä, kun näitä juttuja täältä lukee, että onko nämä kommentoijat joidenkin lasten äitejä.

En millään tavalla ole olevinani kaikista paras äiti, mutta en edes nimettömänä kirjoittaisi noin, miten täällä kirjoitetaan.

* siitä vaan alanuolia sitten *

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset nykyvanhemmille ovat ihan jäätävät samaan aikaan kun kaikki mahdolliset palvelut on romahtaneet.

Lastenkodit ovat ainoa palvelu joka toimii. Eli kun lapset on kasvatettu väärin niin lastenkoti kutsuu.

Tämän voin allekirjoittaa lastenkodin työntekijänä. On olemessa todella paskoja vanhempia, jotka lupaavat tulla katsomaan lasta. Eivät sitten ilmaannukaan paikalle tai ovat niin päissään, että heitä ei voi päästää sisään.

Voisin kuvitella, että nää mammat kirjoittelee tänne. Ihan normaaleja juttuja alapeukuttavat.

Vastaan aloitukseen vain, että oma teini-ikäinen poikani kertoo mulle huolensa ja murheensa ja tietysti ilon aiheet myös. Tiedän hänen päiviensä kulun, tiedän kaverit, tunnen mielialan. Tiedän mistä haaveilee, mitä pelkää, miten näkee itsensä. Itse en koskaan tuntenut vanhempiani niin hyvin, tosin tunnen heidät huomattavasti paremmin kuin he minut. Tästä voi jokainen päätellä päässään missä asemassa se vanhemmuus on tämän päivän vanhempien elämässä vs aiemmin.

-synt 1980

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini vei meidät joka kesä mummolaan kahdeksi viikoksi. Nyt itse ei ota lapsenlapsia kuin korkeintaan pariksi yöksi.

Luulen että kysymys on persoonasta. Nämä lapsensa isovanhemmilla viikkokausia pitävät tuskin ottavat omia lapsenlapsia aikanaan yhtä paljon hoitoon. Sillä mihin se jaksaminen/ laatuajan tarve yhtäkkiä häviäisi? Päin vastoin luulen että merkitys iän myötä korostuu.

Nämä isovanhemmat, jotka on hoidattaneet omat lapsensa muilla, ovat myös kovia muistelemaan miten ovat ihan ilman apua omat lapsensa hoitaneet ja osansa tehneet. Ja jos ei ole edes omia lapsiaan jaksanut hoitaa niin tuskin kiinnostaa lapsenlapsetkaan. Sitten kun ikää tulee, niin kiinnostaisi kyllä saada apua lapsilta ja lapsenlapsilta...

Aamen! Meillä ei isovanhempia lastenlapset kiinnosta paitsi valokuvissa, jota voi näytellä kavereille lomamatkoilla ja illallisilla. No, ovat kyllä niin etäisiä, että eivät kyllä meidän lapset ainakaan ole isompana tulossa auttamaan tai vierailemaan itsekseen isovanhemmille. Niin makaa kuin petaa...

Toki nämä tämän tyypin isovanhemmat myös muistaa iän kaiken jos yhden kerran ovat joutuneet lapsia hetken hoitamaan, siitä voi monta vuotta muistuttaa, että kyllähän tässä on apuna oltu. Ja kavereille tietty valittaa että miten kiittämättömiä nykyaikana ollaan ja aina sitä lastenhoitoapua vailla.

Ei helevetti! Miten tyhmä voi ihminen olla?! Oletko Stansta - linnan venkula?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset nykyvanhemmille ovat ihan jäätävät samaan aikaan kun kaikki mahdolliset palvelut on romahtaneet.

Lastenkodit ovat ainoa palvelu joka toimii. Eli kun lapset on kasvatettu väärin niin lastenkoti kutsuu.

Tämän voin allekirjoittaa lastenkodin työntekijänä. On olemessa todella paskoja vanhempia, jotka lupaavat tulla katsomaan lasta. Eivät sitten ilmaannukaan paikalle tai ovat niin päissään, että heitä ei voi päästää sisään.

Ja sitten itketään pitkin nettiä, miten lastensuojelu on julmasti ilman mitään syytä vienyt lapsiparat vanhemmiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimukset nykyvanhemmille ovat ihan jäätävät samaan aikaan kun kaikki mahdolliset palvelut on romahtaneet.

Lastenkodit ovat ainoa palvelu joka toimii. Eli kun lapset on kasvatettu väärin niin lastenkoti kutsuu.

Tämän voin allekirjoittaa lastenkodin työntekijänä. On olemessa todella paskoja vanhempia, jotka lupaavat tulla katsomaan lasta. Eivät sitten ilmaannukaan paikalle tai ovat niin päissään, että heitä ei voi päästää sisään.

Voisin kuvitella, että nää mammat kirjoittelee tänne. Ihan normaaleja juttuja alapeukuttavat.

Onko ne kuitenkin olevinaan parempia kuin joku toinen täällä kirjoitteleva? Aika paljon kuitenkin haukkuvat muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan aloitukseen vain, että oma teini-ikäinen poikani kertoo mulle huolensa ja murheensa ja tietysti ilon aiheet myös. Tiedän hänen päiviensä kulun, tiedän kaverit, tunnen mielialan. Tiedän mistä haaveilee, mitä pelkää, miten näkee itsensä. Itse en koskaan tuntenut vanhempiani niin hyvin, tosin tunnen heidät huomattavasti paremmin kuin he minut. Tästä voi jokainen päätellä päässään missä asemassa se vanhemmuus on tämän päivän vanhempien elämässä vs aiemmin.

-synt 1980

Nimenomaan näin. Minulla on maailman ihanin äiti, lapsuus 80-90-luvuilla. Äitini toimi ns varaäitinä ja turvallisena aikuisena myös kavereilleni tuolloin kun eivät saaneet tukea omilta vanhemmiltaan. Muistan joskus kuunnelleeni äitini ja kaverin äidin keskustelua miten tämä kaverin äiti jyrisi hirveällä angstilla että ei päästä tytärtään vkloppu iltaisin mihinkään ettei vaan juo alkoholia. Naru oli todella tiukalla, hirveä kontrollointi. Noh, tämä tytärhän ei ollut pienimmässä määrin kiinnostunut juomisesta tai mistään kyseenalaisesta, maailman tunnollisin ja kiltein tyttö, kympin oppilas. Äitinsä ei siis tuntenut tytärtään lainkaan, oli etukäteen päättänyt millainen tytär muka on ja kohteli sen mukaan. Ilmankos viihtyi meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen verran viettävät aikaa isän tai äidin kanssa autossa, kun niitä kuskataan harrastuksiin.

Kotona ei vietetä yhdessä aikaa vaikka se olisi tärkeintä. Koko ajan pitää vaan olla menemässä johonkin.

Jos vaikka ollaankin kotona niin jokainen tuijottaa puhelimiinsa. Kakarat ei pysty olemaan ilman puhelintaan ja vanhemmat sen esimerkin näyttävät.

Mistä ihmeestä sä voit tällaista tietää?

---

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Kyllä koen olevani enemmän lasteni kanssa kuin oma äitini minun kanssani. Olin joka kesä hoidossa joko isovanhemmilla tai tätini, setäni ja serkkujeni kanssa. Omien lasten kanssa haluan aitoa läsnäoloa, olla kuin normaalit kaksi ihmistä.

Luin tuon artikkelin isovanhempien hyväksikäytöstä. Olen itse joutunut sivusta seuraamaan miten eräs äiti törkeästi hyväksikäyttäjä omaa äitiään ja tämän miesystävää. Lapset asuivat heillä useamman viikon ja tämä äiti myös lainasi kaikkea autosta lähtien sanomatta edes kiitos.

Meillä on yksi lapsi ja keväällä ja kesällä yhteensä noin kolme yhteistä menoa, jolloin pyydämme mummua hoitamaan lastamme. Kaksi menoista ovat kaksi päiväisiä, mutta minä esim. Luovun toisesta päivästä, jottei vähän yli 70v. mummu rasittuisi liikaa. Hän on meille ainoa tukiverkosto tässä suht lähellä. Aina maksamme hänelle hyvin lapsen hoidosta ja jos tulee meille huolehdimme myös, että kaappi on täynnä ruokaa. Annamme hänelle myös vapaat kädet toimia lapsen kanssa miten haluaa. Muuten vierailumme ja yökyläilyt tapahtuvat meidän vanhempien kanssa ja me vanhemmat hoidamme lasta silloin. Joskus voi toki olla, että joudumme hänet pariksi tunniksi jättämään hoitoon esim. Lääkärillä käynnin ajaksi. Hän on hyväkuntoinen, mutta lapsemme on myös vilkas joten koko ajan mietimme hänen mahdollista jaksamistaan.

Tiedän, ettei hän koskaan myöntäisi, ettei enää jaksa ja siksi arvioimmekin tilannetta jatkuvasti. Jos hänen voinnussaan tulee muutosta huonompaan suuntaan jätämme nämä kolme reissua vuodessa väliin.

Iso-vanhempien tulisi suoraan kertoa lapsilleen etteivät enää jaksa eikä ole rahaa eikä sovi. Ymmärrän, että se on vaikeaa kun omat lapset ja lastenlapset ovat kuitenkin rakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan aloitukseen vain, että oma teini-ikäinen poikani kertoo mulle huolensa ja murheensa ja tietysti ilon aiheet myös. Tiedän hänen päiviensä kulun, tiedän kaverit, tunnen mielialan. Tiedän mistä haaveilee, mitä pelkää, miten näkee itsensä. Itse en koskaan tuntenut vanhempiani niin hyvin, tosin tunnen heidät huomattavasti paremmin kuin he minut. Tästä voi jokainen päätellä päässään missä asemassa se vanhemmuus on tämän päivän vanhempien elämässä vs aiemmin.

-synt 1980

Nimenomaan näin. Minulla on maailman ihanin äiti, lapsuus 80-90-luvuilla. Äitini toimi ns varaäitinä ja turvallisena aikuisena myös kavereilleni tuolloin kun eivät saaneet tukea omilta vanhemmiltaan. Muistan joskus kuunnelleeni äitini ja kaverin äidin keskustelua miten tämä kaverin äiti jyrisi hirveällä angstilla että ei päästä tytärtään vkloppu iltaisin mihinkään ettei vaan juo alkoholia. Naru oli todella tiukalla, hirveä kontrollointi. Noh, tämä tytärhän ei ollut pienimmässä määrin kiinnostunut juomisesta tai mistään kyseenalaisesta, maailman tunnollisin ja kiltein tyttö, kympin oppilas. Äitinsä ei siis tuntenut tytärtään lainkaan, oli etukäteen päättänyt millainen tytär muka on ja kohteli sen mukaan. Ilmankos viihtyi meillä.

Minun yksi työkaveri on tuollainen, mitä lempein ja ymmärtäväisin ihminen ja hänelle on kuulemma aikanaan lasten kaverit usein avautuneet vaikeista asioistaan jne. Nyt hän on mummo, ja on siis todella osallistuva ja auttavainen mummo. Ihan vauvasta asti on ottanut lapsenlapsia hoitoon, ihan omasta halustaan, eikä ikinä kuunaan ole sanonut pahaa sanaa lastensa kasvatustavoista tai siitä että joutuisi liikaa ottamaan hoitoon tai mitään. Ei, on aina iloinen kun lapsenlapset tulee kylään ja ylpeänä kertoo töissä heidän yhteisistä puuhistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini vei meidät joka kesä mummolaan kahdeksi viikoksi. Nyt itse ei ota lapsenlapsia kuin korkeintaan pariksi yöksi.

Luulen että kysymys on persoonasta. Nämä lapsensa isovanhemmilla viikkokausia pitävät tuskin ottavat omia lapsenlapsia aikanaan yhtä paljon hoitoon. Sillä mihin se jaksaminen/ laatuajan tarve yhtäkkiä häviäisi? Päin vastoin luulen että merkitys iän myötä korostuu.

Nämä isovanhemmat, jotka on hoidattaneet omat lapsensa muilla, ovat myös kovia muistelemaan miten ovat ihan ilman apua omat lapsensa hoitaneet ja osansa tehneet. Ja jos ei ole edes omia lapsiaan jaksanut hoitaa niin tuskin kiinnostaa lapsenlapsetkaan. Sitten kun ikää tulee, niin kiinnostaisi kyllä saada apua lapsilta ja lapsenlapsilta...

Aamen! Meillä ei isovanhempia lastenlapset kiinnosta paitsi valokuvissa, jota voi näytellä kavereille lomamatkoilla ja illallisilla. No, ovat kyllä niin etäisiä, että eivät kyllä meidän lapset ainakaan ole isompana tulossa auttamaan tai vierailemaan itsekseen isovanhemmille. Niin makaa kuin petaa...

Toki nämä tämän tyypin isovanhemmat myös muistaa iän kaiken jos yhden kerran ovat joutuneet lapsia hetken hoitamaan, siitä voi monta vuotta muistuttaa, että kyllähän tässä on apuna oltu. Ja kavereille tietty valittaa että miten kiittämättömiä nykyaikana ollaan ja aina sitä lastenhoitoapua vailla.

Jos nyt yhden ainoan kerran kirjoitin ajatukseni tänne niin ei helvetti oikeestaan! Kaikki ymmärretään väärin enkä tosiaankaan ole kenellekään mainostanut lastenhoitoani.

Joo ihanko ne isovanhemmat ei olisi dumpanneet lapsiaan aikanaan omille vanhemmilleen. Mun vanhemmat ovat vähän päälle 60 ja me oltiin lapsina kaikki kesät isovanhempien hoidettavina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan aloitukseen vain, että oma teini-ikäinen poikani kertoo mulle huolensa ja murheensa ja tietysti ilon aiheet myös. Tiedän hänen päiviensä kulun, tiedän kaverit, tunnen mielialan. Tiedän mistä haaveilee, mitä pelkää, miten näkee itsensä. Itse en koskaan tuntenut vanhempiani niin hyvin, tosin tunnen heidät huomattavasti paremmin kuin he minut. Tästä voi jokainen päätellä päässään missä asemassa se vanhemmuus on tämän päivän vanhempien elämässä vs aiemmin.

-synt 1980

Nimenomaan näin. Minulla on maailman ihanin äiti, lapsuus 80-90-luvuilla. Äitini toimi ns varaäitinä ja turvallisena aikuisena myös kavereilleni tuolloin kun eivät saaneet tukea omilta vanhemmiltaan. Muistan joskus kuunnelleeni äitini ja kaverin äidin keskustelua miten tämä kaverin äiti jyrisi hirveällä angstilla että ei päästä tytärtään vkloppu iltaisin mihinkään ettei vaan juo alkoholia. Naru oli todella tiukalla, hirveä kontrollointi. Noh, tämä tytärhän ei ollut pienimmässä määrin kiinnostunut juomisesta tai mistään kyseenalaisesta, maailman tunnollisin ja kiltein tyttö, kympin oppilas. Äitinsä ei siis tuntenut tytärtään lainkaan, oli etukäteen päättänyt millainen tytär muka on ja kohteli sen mukaan. Ilmankos viihtyi meillä.

AIvan. Koska äitini on aina odottanut multa sitä pahinta, aina tarjonnut vain pelkkiä hyviä neuvoja, olettanut etten osaa tai ymmärrä, en ole koskaan oikeastaan puhunut hänelle mitään. Ai niin, ja projisoinut. Keskustelumme mun eron syistä meni hänen aviokriisiensä vatvomiseksi. Vaikka hän koki puolisonsa (isäni) olleen heidän liitossaan inhottava, niin ei mun puolisoni ollut. Erokin meni ihan sopuisasti ja jotenkin tuntui, että sekin oli jotenkin väärin(!)

Meillä kysytään ensin ennen kuin aletaan neuvomaan tai langettamaan tuomioita ja kun on hölmöilty on rangaistukset järkevässä suhteessa rikokseen. Siksi poika ilmoittaa ihan itse kun on tehnyt jotain tyhmää ja ottaa rangaistuksensa vastaan. Kerran jopa paikkakunnan puskaradiossa ilmoittautui yhden palautteen alle, että minä se olin. Hän ei halua, että asioita jää mielenpäälle painamaan.