Unohdetut kaverit, kerro miksi käyttäydyt ikävästi ystävää kohtaan

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kaveri jonka kanssa katkaisin hiljaisesti välit. Hän oli tosi nopeasti hyvin riippuvainen minusta. Oli sitä mieltä että ollaan ihan samanlaiset ym. Se alkoi ahdistaa. Hän avautui aika nopeasti elämänsä hyvin vaikeista asioista ja tarvitsi tukijaa. En kokenut että on aikaa tai voimia olla siinä, eikä haluakaan koska emme olleet minusta ystäviä vaan kavereita.

Minulla myös oli muutaman vuoden kaveri, joka takertui ja omisti. Tutustuttiin töissä hänen eroprosessin ollessa pahimmillaan. Yritin tukea. Kyllästyin pian uteliaisuuteen ja huomasin onneksi heti, että hän ei pystynyt olemaan juoruamatta sitten yhtään. Huokailu ja aikani varastaminen lisääntyi, myös muiden haukkuminen. Enpä enää ihmettele, että hänen miehensä varoittamatta lähti. Lopulta jouduin itsekin vain estämään tämän 'kaverini', jolle jokin päätökseni tuli yllätyksenä ja jota hän ei 'hyväksynyt'. Annoin muutaman kerran tahdittomuuksia anteeksi, koska hän ei ole penaalin terävin kynä. Ei tällaista ystävyyttä voi kauaa pitää hengissä. Törmäilkööt ihmissuhteissaan muiden kanssa. Tämän tyyppinen ei nimittäin ikinä opi mokistaan.

Moni kuvittelee ystävyydeksi tai kaveruudeksi normaalia kohteliasta käytöstä. Jos olen jonkun hyvä ystävä, ei se tarkoita , että olisin kavereittensa kaveri tai että lapseni kavereiden vanhemmat olisivat minulle sellaisia tuttuja, joita kutsutaan kylään ja joita seurataan somessa.

Leikkitreffeistä kieltäydyn aina! Naapurustossa on tarpeeksi kaikenlaisia leikkikavereita ilman erillistä sopimista ja vastavuoroisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei koe enää että olisi mitään yhteistä? Olet raskasta seuraa?

Mikä juttu tämä sanonta on; raskasta seuraa, raskas ihminen, mistä olet tuon oppinut, puhutaanko jossain noin? Missä?

Ainakin Pirkanmaalla hyvin yleistä keski-ikäisten kieltä. eri

Vierailija kirjoitti:

Moni kuvittelee ystävyydeksi tai kaveruudeksi normaalia kohteliasta käytöstä. Jos olen jonkun hyvä ystävä, ei se tarkoita , että olisin kavereittensa kaveri tai että lapseni kavereiden vanhemmat olisivat minulle sellaisia tuttuja, joita kutsutaan kylään ja joita seurataan somessa.

Leikkitreffeistä kieltäydyn aina! Naapurustossa on tarpeeksi kaikenlaisia leikkikavereita ilman erillistä sopimista ja vastavuoroisuutta.

Mä opin tuon leikkitreffit termin vasta täältä palstalta. Mietin, että johtuuko tällaisten treffien tarve siitä, että lapset eivät enää pääse oman alueen päiväkoteihin vaan joutuvat jonnekin kauempana olevaan päiväkotiin sekä siitä, että moni lapsi ei ole enää lähikoulussa vaan jossain kauempana. Ja koska lapsella ei siis ole mahdollisuutta mennä kävellen hakemaan kaveriaan ulos ja asuu vielä paikassa, jossa naapurustossakaan ei ole lapsia, niin ainoa keino saada ylläpidettyä lapsella vapaa-ajallaan kavereita on sopia leikkitreffit. 

Ystävyyssuhteet harvoin, tuskin koskaan ovat symmetrisia. Sinä tykkäät ystävästäsi enemmän kuin ystäväsi sinusta. Näitä symmetriakuvioita on vaikea ja osin mahdoton hahmottaa. Symmetriat elävät ajassa ja muuttuvat. Voi olla että jompi kumpi ystävyksistä löytää vielä paremman ystävän itselleen, jolloin ystävyyssuhteiden dynamiikka muuttuu. Tästä on kysymys. Nähdäkseni tälle kiertokululle ei voi mitään.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni kuvittelee ystävyydeksi tai kaveruudeksi normaalia kohteliasta käytöstä. Jos olen jonkun hyvä ystävä, ei se tarkoita , että olisin kavereittensa kaveri tai että lapseni kavereiden vanhemmat olisivat minulle sellaisia tuttuja, joita kutsutaan kylään ja joita seurataan somessa.

Leikkitreffeistä kieltäydyn aina! Naapurustossa on tarpeeksi kaikenlaisia leikkikavereita ilman erillistä sopimista ja vastavuoroisuutta.

Mä opin tuon leikkitreffit termin vasta täältä palstalta. Mietin, että johtuuko tällaisten treffien tarve siitä, että lapset eivät enää pääse oman alueen päiväkoteihin vaan joutuvat jonnekin kauempana olevaan päiväkotiin sekä siitä, että moni lapsi ei ole enää lähikoulussa vaan jossain kauempana. Ja koska lapsella ei siis ole mahdollisuutta mennä kävellen hakemaan kaveriaan ulos ja asuu vielä paikassa, jossa naapurustossakaan ei ole lapsia, niin ainoa keino saada ylläpidettyä lapsella vapaa-ajallaan kavereita on sopia leikkitreffit. 

Näinhän se on. Ja meilläkin kun muutettiin toiselle puolelle kaupunkia, täällä olikin yhden sijasta neljä päiväkotia joihin sitten alueen lapset sai paikan kuka mihinkin. Ja sitten oma lapsi tutustuu päiväkodissa lapseen joka asuu kuuden-kymmenen kilometrin päässä. Siihen on pakko sitten ottaa leikkitreffit käyttöön, jos haluaa että lapsella on joskus vapaa-ajallakin kaveri.

Me asuimme talon rakentamisen ajan vuokralla, eikä isoista kerrostaloista huolimatta alueelta löytynyt yhtään päiväkoti-ikäistä tyttöä kaveriksi. Onneksi sitten viereiselle tontille alkoi rakentaa toinen perhe, ja nyt kun asutaan jo täällä niin meinaa olla riesana nuo lasten kaverit :D

Mutta tosiaan kun omat oli ihan pieniä ja asuttiin siellä vanhalla alueella, monen esikoinen ja vanhemmat lapset oli päiväkodissa ja leikkipuistot päivisin aika hiljaisia. Se oli surullista, mutta minkäs teit.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni kuvittelee ystävyydeksi tai kaveruudeksi normaalia kohteliasta käytöstä. Jos olen jonkun hyvä ystävä, ei se tarkoita , että olisin kavereittensa kaveri tai että lapseni kavereiden vanhemmat olisivat minulle sellaisia tuttuja, joita kutsutaan kylään ja joita seurataan somessa.

Leikkitreffeistä kieltäydyn aina! Naapurustossa on tarpeeksi kaikenlaisia leikkikavereita ilman erillistä sopimista ja vastavuoroisuutta.

Mä opin tuon leikkitreffit termin vasta täältä palstalta. Mietin, että johtuuko tällaisten treffien tarve siitä, että lapset eivät enää pääse oman alueen päiväkoteihin vaan joutuvat jonnekin kauempana olevaan päiväkotiin sekä siitä, että moni lapsi ei ole enää lähikoulussa vaan jossain kauempana. Ja koska lapsella ei siis ole mahdollisuutta mennä kävellen hakemaan kaveriaan ulos ja asuu vielä paikassa, jossa naapurustossakaan ei ole lapsia, niin ainoa keino saada ylläpidettyä lapsella vapaa-ajallaan kavereita on sopia leikkitreffit. 

Näinhän se on. Ja meilläkin kun muutettiin toiselle puolelle kaupunkia, täällä olikin yhden sijasta neljä päiväkotia joihin sitten alueen lapset sai paikan kuka mihinkin. Ja sitten oma lapsi tutustuu päiväkodissa lapseen joka asuu kuuden-kymmenen kilometrin päässä. Siihen on pakko sitten ottaa leikkitreffit käyttöön, jos haluaa että lapsella on joskus vapaa-ajallakin kaveri.

Me asuimme talon rakentamisen ajan vuokralla, eikä isoista kerrostaloista huolimatta alueelta löytynyt yhtään päiväkoti-ikäistä tyttöä kaveriksi. Onneksi sitten viereiselle tontille alkoi rakentaa toinen perhe, ja nyt kun asutaan jo täällä niin meinaa olla riesana nuo lasten kaverit :D

Mutta tosiaan kun omat oli ihan pieniä ja asuttiin siellä vanhalla alueella, monen esikoinen ja vanhemmat lapset oli päiväkodissa ja leikkipuistot päivisin aika hiljaisia. Se oli surullista, mutta minkäs teit.

Ymmärrän hyvin tuon. Kun omat lapseni olivat pieniä, isommat sisarukset harvoin olivat päiväkodissa (paitsi nk sosiaalisista syistä), jos äiti oli nuorimman kanssa kotona. Sen vuoksi leikkipuistoissa ja taloyhtiön leikkipaikoilla oli aina lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en saanut olla kaverina kun en pysty lähettämään koko ajan kukkakimppuja ja samppanjapulloja.

Paikkani hyvänä ystävänä sai kaupungin juorukello, joka on varakas.

Myös loukkaa tosi paljon. Olen vain vetäytynyt pois, ja minuunkaan ei ole enää otettu yhteyttä💔🖤

No hyvä kun osasit etääntyä.

Tuntuu edelleen pahalta, mutta kun ihminen tekee ohareita ihan koko ajan. Tyyliin: sopisiko viikonloppuna leikkitreffit? Ei sovi, kun meillä on juhlat ja sitten somesta näet että leikkitreffeillä oltu Kaikki asianosaiset asuvat 300m päässä toisistaan. Ja aina sinun lapsesi ja sinut jätetään pois. Lapsesi itkee itsensä uneen, kun ei pääse kavereille leikkimään. Kaikki tämä särkee sydämeni en enää ikinä tutustu keneenkään🥺

Minulle aivan hirveä hylkäämiskokemus. Aikuinen nainen, ja itken vuolaasti kaverini toimintaa. Tekee pahaa nähdä, ja en halua seuratakaan. Lapsen puolesta myös sattuu niin paljon

Kuulostat raskaalta mt ongelmaiselta, kannattaa hankkiutua terapiaan eikä ulkoistaa ongrlmiasi muille. Jokainen on itse vastuussa omasta seura ja tunne elämästään.

Ulkoinen maailma ja muiden käytös heijastaa meidän sisäistä maailmaa ja omaa käytöstä.

Katse vaan peiliin, sieltä se syy löytyy.

Olen itse joutunut hiivuttamaan kaveruuksia, joissa olin vain toisen terapeutti, viihdyttäjä, ohjelmatoimisto, juorujen kuuntelija... aina oltiin vaatimassa aikaa ja huomiota tai syyllistämässä, jos et vaikka pääse näkemään töiden ym. takia.

En jaksa sellaisia ihmisiä, jotka eivät itse ole hyvää seuraa. Vastuuttavat ja syyllistävät muita aina kaikesta. Kanssakäymisen kuuluu olla mukavaa ja sellaista, että molemmille tulee hyvä olo.

Jos on tasapuolinen ja tasapainoinen ystävyys, jossa myös sinä huomioit toisen ei se lopu.

Nämä kaveri hylkäsi ilman syytä huomionhaku tarinat täällä kertovat itsereflektion puutteesta. Kyllä syy oli ja se löytyy todennäköisesti omasta käytöksestäsi.

Kärsin vakavista mielenterveys ongelmista ja niin kärsi ystävänäkin ja molemmat olimme olleet osastoilla ja välillä kotona ja taas osastolla. Oli pakko pistää ystävyys sivuun kun alkoi jatkuvasti laittamaan kymmeniä ääniviestestejä huonosta olostaan ja kuinka kaikki on pask*aa. Hyvin negatiivinen ihminen eikä tajunnut että kuormitun itsekin liikaa tuosta.

Vierailija kirjoitti:

Ulkoinen maailma ja muiden käytös heijastaa meidän sisäistä maailmaa ja omaa käytöstä.

Katse vaan peiliin, sieltä se syy löytyy.

Olen itse joutunut hiivuttamaan kaveruuksia, joissa olin vain toisen terapeutti, viihdyttäjä, ohjelmatoimisto, juorujen kuuntelija... aina oltiin vaatimassa aikaa ja huomiota tai syyllistämässä, jos et vaikka pääse näkemään töiden ym. takia.

En jaksa sellaisia ihmisiä, jotka eivät itse ole hyvää seuraa. Vastuuttavat ja syyllistävät muita aina kaikesta. Kanssakäymisen kuuluu olla mukavaa ja sellaista, että molemmille tulee hyvä olo.

Jos on tasapuolinen ja tasapainoinen ystävyys, jossa myös sinä huomioit toisen ei se lopu.

Nämä kaveri hylkäsi ilman syytä huomionhaku tarinat täällä kertovat itsereflektion puutteesta. Kyllä syy oli ja se löytyy todennäköisesti omasta käytöksestäsi.

Mielipidekysymyksiä. sinä voit olla jokun toisen mielestä tuollainen mitä kuvasit jonkun kaverisi olleen. Olen huomannut miten ihmiset vierittävät asiat toisten syyksi vaikka vika on itsessä. Tarinoinnissasi on kyse juuri siitä. Tasapuolinen ja tasapainoinen ystävyys on sitä että tuetaan toista kun on vaikeaa. Ei molemmilla ole juuri koskaan juuri samaan aikaan vaikeaa, joten kuvaamassasi tilanteessa ystävyytesi loppuu välittömästi kun toinen tarvitsee kuuntelijaa, ellet tarvitse itsekin kuuntelijaa juuri sillä samalla hetkellä. 

Mutta sehän välittyy jo viestistäsi hinosti; Sinä et ja ksaa sellaisia ja tällaisia ihmisiä. Itsereflektio todellakin puuttuu täysin, mutta eri osapuolelta kuin kuvittelit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoinen maailma ja muiden käytös heijastaa meidän sisäistä maailmaa ja omaa käytöstä.

Katse vaan peiliin, sieltä se syy löytyy.

Olen itse joutunut hiivuttamaan kaveruuksia, joissa olin vain toisen terapeutti, viihdyttäjä, ohjelmatoimisto, juorujen kuuntelija... aina oltiin vaatimassa aikaa ja huomiota tai syyllistämässä, jos et vaikka pääse näkemään töiden ym. takia.

En jaksa sellaisia ihmisiä, jotka eivät itse ole hyvää seuraa. Vastuuttavat ja syyllistävät muita aina kaikesta. Kanssakäymisen kuuluu olla mukavaa ja sellaista, että molemmille tulee hyvä olo.

Jos on tasapuolinen ja tasapainoinen ystävyys, jossa myös sinä huomioit toisen ei se lopu.

Nämä kaveri hylkäsi ilman syytä huomionhaku tarinat täällä kertovat itsereflektion puutteesta. Kyllä syy oli ja se löytyy todennäköisesti omasta käytöksestäsi.

Mielipidekysymyksiä. sinä voit olla jokun toisen mielestä tuollainen mitä kuvasit jonkun kaverisi olleen. Olen huomannut miten ihmiset vierittävät asiat toisten syyksi vaikka vika on itsessä. Tarinoinnissasi on kyse juuri siitä. Tasapuolinen ja tasapainoinen ystävyys on sitä että tuetaan toista kun on vaikeaa. Ei molemmilla ole juuri koskaan juuri samaan aikaan vaikeaa, joten kuvaamassasi tilanteessa ystävyytesi loppuu välittömästi kun toinen tarvitsee kuuntelijaa, ellet tarvitse itsekin kuuntelijaa juuri sillä samalla hetkellä. 

Mutta sehän välittyy jo viestistäsi hinosti; Sinä et ja ksaa sellaisia ja tällaisia ihmisiä. Itsereflektio todellakin puuttuu täysin, mutta eri osapuolelta kuin kuvittelit.

Mä olen osittain samaa mieltä kanssasi, mutta osittain en. Jos toinen ihminen alkaa syyllistämään siitä, että olet  töissä (edellisen kommentoijan kirjoituksesta lainattua) etkä voi tavata häntä, niin ei hyvä. Vaikka oltaisiin miten hyviä ystäviä tahansa, pitää hyväksyä se, että toisella on muutakin elämää kuin vain ystävä. On työ, on harrastukset, on mahdollisesti puoliso ja perhe, on sukulaisia ja on muitakin ystäviä ja kavereita. Jos ystävällä on vaikeaa, on ihan ok kuunnella ystävää ja olla tukena, mutta ei esimerkiksi kesken työpäivän tai anopin hautajaisten. Tai edes silloin, jos olet viettämässä aikaasi muiden ystäviesi kanssa. Silloin voi sanoa, että soitan sulle huomenna, mutta nyt olen paikassa, jossa en voi puhua puhelimessa. Jos siitä aletaan syyllistämään, niin ei hyvä. 

Olen aiemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että ystävyyssuhteen pitäisi olla jokseenkin positiivista ja sellaista, josta molemmille tulee hyvä olo. Ihmisillä on elämässään menetyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta niistä selviäminen ei kestä ikuisesti. Ystävä on kuuntelijana ja tukena silloin, kun kriisi iskee, mutta jos kriisi jatkuu ja jatkuu, on järkevämpää kääntyä ammattilaisen puoleen kuin kerta toisensa jälkeen kuormittaa ystäväänsä samalla asialla. Pahimman shokkivaiheen mentyä ohi pitäisi jaksaa olla taas kiinnostunut ystävästään ja tämän elämästä ja kuulumisista. Vaikka siis edelleen puhuisikin jonkin verran omasta kriisistään, keskusteluun pitäisi liittyä myös sen toisen elämään liittyviä asioita. Olipa ne sitten hyviä tai huonoja asioita. 

Ihmissuhde kävi liian raskaaksi ja tunsin aina olevani se, joka antaa.

Autoin häntä kun sai vakavan sairauskohtauksen. Kun oma vanhempani sairasti ja kuoli, ei edes kahta sanaa, "otan osaa", saanut ulos suustaan.

Laittaa mulle edelleen viestejä, vastaan niihin lyhyesti. Jos vähänkin pidemmin vastaan, alkaa taas avautua enemmän.

Niinpä pidän käsivarren mitan päässä.

Lakatkaa kyttäämästä somea. Jos siellä joku esittelee juhliaan, niin ymmärtäkää että vierasmäärä on rajattava johonkin. Siellä ruudun toisella puolella voi olla vaikka montakymmentä ihmistä, jotka ajattelee, että miksei se minua kutsunut, olisihan yksi vieras tuonne mahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa huomasin, että minun ei tarvitse olla aina se, joka soittaa ja järjestää ja toteuttaa.... Toisaalta huomasin, että osa kavereistani meni huomaamattaan ehkä joku tahallaankin ensin kumppaninsa taakse sitten lapsensa ja tai lapsiensa taakse, eikä tahtonut ymmärtää, että sinkkuna minullakin on mielestäni oikeus kieltäytyä tapaamatsa ja viettämsätä aikaa heidän kanssaan,  tai aiankin esittää itselleni sopivampaa ajankohtaa jos sattuvat kerran parissa vuodessa kysymään tai pyytämään minua jonnekin tai saamaan minulta jotain.

tää on yllättävän vapauttavaa, itse tein samoin, että lopetin olemasta aina se aloitteen tekevä osapuoli. Ne jotka haluaa pitää yhteyttä, ne pitää ja ne joilla ei ole aikaa, noh sitten ei mullakaan aina ole :) Aikuinen ihminen pärjää ihan hyvin omassakin seurassa, kuin pakotetussa "sosiaalisessa "sellaisessa. Tosin fb:n perusteella naurattaa seurata näitä kulissiliitossa olevia, jotka alkaa päiväksi kahdeksi yksin jäädessä postaamaan: kaveri olisi kiva, saa tulle kahville etc päivityksiä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on muutamia herätyspisteitä, joissa alkoi tuntumaan tosi oudolta

Hyvä ystäväni tai henkilö jota luulin että oli tosi hyvä ystäväni, laittoi someen mm tälläisiä päivityksiä: kolmet vappujuhlat takana! Asumme vierekkäin ja vappu kesti sinä vuonna 3,5 päivää. Me emme saaneet tulla edes puoleksi tunniksi skumpalle mukaan

Rakensimme taloa pikkulapsiaikana. Olin 1,5 vuotta yksin taaperon kanssa. Hänellä oli saman ikäinen taapero, lapsemme kaveri. Ei kertaakaan tarjoutunut seuraksi. Ei yhtä kertaa pyytänyt, että voisimmeko tulla heille, kun joudumme olemaan yksin

Viimeinen pisara oli, kun järjesti miehensä 40v juhlat. On ollut meidän juhlissa mukana, mutta me luimme somesta tuosta, kuten kaikesta muustakin

Tuli viimeinen herätys, että emme ole edes tuttavia. Mistään ystävyydestä tai kaveruudesta puhumattakaan.

Nämä kaikki oharit tuntuivat tosi ikäviltä. Tosi ikävältä tuntui muös todeta, että meitä ei tulla pyytämään mukaan mihinkään, vaikka itse käynyt meillä vaikka missä juhlissa ja kylässä. Viimeisin pitkän pahan olon jatke oli todeta ja tajuta se, että hän ei ole eikä aiokaan olla meille päin ystävällinen, ja lopettaa jatkuva ystävyyden odottaminen🥺 Esim. koko kesä meni hänellä lukuisilla matkoilla tavatessa lukuisia ihmisiä, mutta meille ei löytynyt edes sitä yhtä päivää.

Me laitettiin tauolle kaksi tälläistä ystävyyttä.

Toiset ovat sukulaiset. Asuvat samassa kaupungissa kanssamme ja ovat lapsemme kummeja. Nyt ei ole puoleen vuoteen (!) löytynyt tapaamisaikaa lapsille leikkiä esim sen tunnin verran. Koko ajan löytyy kuitenkin mahdollisuuksia tavata toisen puolen sukua, ulkomaan matkoja ja kotimaan reissuja aikuisten kesken. Puoli vuotta sitten lopetettiin yhteiseen Whatsapp-ryhmään viestien laittaminen kun ystävyys täysin yksipuolista meidän varassa. Ja sen jälkeen heistä ei olekaan kuulunut enää mitään!

Ja en ole menossa heillä oleviin juhliin, ja emme kutsu serkkuja lapsemme synttäreille. Viime vuonna lapsen synttäreiden aikaa säädettiin näiden kahden aikuisen aikataulun mukaan, mikä tuntuu aivan absurdilta ja niin epäkohteliaalta. Pysyköön pois kiitos jos eivät saa kalenterinsa mahtumaan.

Todella absurdia että pienen lapsen synttärijuhlia säädetään aikuisten sukulaisten aikataulun mukaan. Älkää lähtekö tuohon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei koe enää että olisi mitään yhteistä? Olet raskasta seuraa?

Samaa ajattelin. Toiselle riitti ja hän haluaa olla sellaisten kanssa, joiden seurasta pitää.

Voit ihan vapaasti stalkata tästä eteenpäinkin, mutta tuskinpa se sinun tilannettasi enää parantaa. Jokainen ihminen saa valita ystävänsä ihan itse ja kaverit ovat vielä vähäisempiä arvoltaan.

"Stalkata"? Eikö se tarkoita vaanimista?

Onko se vaanimista, jos katsoo jonkun julkisia somepäivityksiä?

En ymmärrä enää mitään nyjyajasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoinen maailma ja muiden käytös heijastaa meidän sisäistä maailmaa ja omaa käytöstä.

Katse vaan peiliin, sieltä se syy löytyy.

Olen itse joutunut hiivuttamaan kaveruuksia, joissa olin vain toisen terapeutti, viihdyttäjä, ohjelmatoimisto, juorujen kuuntelija... aina oltiin vaatimassa aikaa ja huomiota tai syyllistämässä, jos et vaikka pääse näkemään töiden ym. takia.

En jaksa sellaisia ihmisiä, jotka eivät itse ole hyvää seuraa. Vastuuttavat ja syyllistävät muita aina kaikesta. Kanssakäymisen kuuluu olla mukavaa ja sellaista, että molemmille tulee hyvä olo.

Jos on tasapuolinen ja tasapainoinen ystävyys, jossa myös sinä huomioit toisen ei se lopu.

Nämä kaveri hylkäsi ilman syytä huomionhaku tarinat täällä kertovat itsereflektion puutteesta. Kyllä syy oli ja se löytyy todennäköisesti omasta käytöksestäsi.

Mielipidekysymyksiä. sinä voit olla jokun toisen mielestä tuollainen mitä kuvasit jonkun kaverisi olleen. Olen huomannut miten ihmiset vierittävät asiat toisten syyksi vaikka vika on itsessä. Tarinoinnissasi on kyse juuri siitä. Tasapuolinen ja tasapainoinen ystävyys on sitä että tuetaan toista kun on vaikeaa. Ei molemmilla ole juuri koskaan juuri samaan aikaan vaikeaa, joten kuvaamassasi tilanteessa ystävyytesi loppuu välittömästi kun toinen tarvitsee kuuntelijaa, ellet tarvitse itsekin kuuntelijaa juuri sillä samalla hetkellä. 

Mutta sehän välittyy jo viestistäsi hinosti; Sinä et ja ksaa sellaisia ja tällaisia ihmisiä. Itsereflektio todellakin puuttuu täysin, mutta eri osapuolelta kuin kuvittelit.

Höpö höpö. Takertuja siellä taas valittaa. Ei ole kenenkään tehtävä olla toisten terapeutti ilman vastavuoroisuutta ja aina saatavilla. Jos joku tuttavuus tuo itselle pahaa oloa vain, on se oikeus lopettaa ilman syyllistämistä.

Ei ole tässä väitetty, että ystävyys loppuu välittömästi kun toinen vaatii kuuntelijaa.

Vaan jos ystävyys on sitä, että olet vuosia pelkkä olkapää ja ja auttaja, eikä toinen tule missään asiassa vastaan tai kuuntele sinua. Kyllä se itsereflektio puuttuu nimenomaan häneltä. On itsensä kunnioittamista lopettaa suhde joka on pelkkää hyväksikäyttöä ja jossa ei voi hyvin. Sitten nämä energiasyöpöt takertuvat seuraavaan valitettavasti.