Poistetaanko pienipalkkaiselta yksinhuoltajiltakin asumistuki jos tilillä on 10-tonni ja yksi euro??
Kommentit (175)
nämä hallituksen kaavailemat muutokset ovat oikeasti järkyttäviä ja hyytäviä. Ensinnäkin, jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus hätävaroihin. Silloin pysty suunnittelemaan elämäänsä paremmin ja jopa tekemään toimenpiteitä oman ekonomisen asemansa parantamiseksi (esimerkiksi omaehtoinen, omakustanteinen kouluttautuminen). Ketään ei pitäisi pakottaa sille tielle, että ainahan voi ottaa lainaa, koska taloutemme on kovin keikkuvaa laatua, kuten olemme huomanneet, ja jo nyt korkojen noustessa moni asuntovelallinen on todellisissa ongelmissa. Muutenkin, jokainen voi ymmärtää, että ihminen tarvitsee suunnitelmallisuuttaa esimerkiksi elämänsä eläkepäiville. Silloin tulee väistämättä ylimääräisiä terveydenhoitokuluja. Tekonivelleikkaukset, kaihileikkaukset ym. Toki niitä tarjoaa yhteiskuntakin jo nyt, mutta jonot ovat pitkiä eikä tämän hetkinen tilanne takaa sitä, että tarjoaa tulevina vuosina. Silloin ihmisen pitää maksaa ne leikkaukset itse. Miten maksaa, jos ei ole saanut säästää rahaa. Kun puhutaan asumistuista, niin 10000 euron varallisuusraja on aika pieni, ottaen huomioon, että siinä ei puhuta pelkästään käteisvaroista.
Onko eeettisesti ja moraalisesti oikein ajaa ihmiset entistä pahempiin köyhyysloukkoihin? Miten Petteri Orpo kykenee nukkumaan yönsä tai edes hymyilemään vaokuvissa. tuleeko hymy siitä ajatuksesta, että tietää miten pahaan tilaan ajaa maamme köyhimmät. Edellinen hallitus saa sekin sapiskaa minulta köyhien ajamisesta entistä ahtaammalle. Näin ei voi jatkua,
eikö päättäjät tajua mihin tämä johtaa? Oikeasti, kaikesta sydämestäni toivon, että tämä hallitus haastetaan oikeuteen ihmisoikeusrikoksista ja ihan eu:n tuomioistuimeen asti.
Minulla on naapuri, joka on köyhyysloukossa jo nyt ja hän sanoi, että tietää, että näiden muutosten tultua, hän joutuu asunnottomaksi kadulle. Hän oikeasti pelkää. En voi kertoa tietenkään hänen asioitaan laajemmin, mutta, kun mietin itsekseni mitä hallituksen muutokset merkitsevät hänen elämälleen ja elämässään, niin tiedän hänen olevan oikeassa. Hän joutuu kadulle. Hänellä ei nytkään ole varaa ostaa lääkkeitä eikä sossu auta, niinpä hän on alkanut lääkitä itseään alkoholilla. Tätäkö hallituksemme tosiaan haluaa, että köyhimmät siivotaan posi yhteiskunnasta. Ollaan fiksuja, eikä perusteta ke skitys leirejä, mutta tehdään se modernisti ajamalla köyhimmät toivottomimpaan mahdolliseen tilanteeseen. Minä olen todella onnekkaassa asemassa eikä tarvitse olla huolissaan, mutta olen huolissani heisät, joiden todellakin tarvitsee olla huolissaan.
toivottavasti hallitus saa nukuttua yönsä hyvin ja tuuditettua itsensä valheelliseen hyvän omantunnon tunteeseen. moni muu näkee mustat sydämet siellä sisällä.
Hubbabubba42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hubbabubba42 kirjoitti:
En hoksaa mitä te vouhkaatte..? Olen ollu yh (se yh osapuoli joka ei saa mitään tukia ja joutuu vielä maksamaan joka kk toiselle yh lle) 8-9vuotta ilman mitään tukia.
Ei tää niin kummallista ole ilman tukia eläminen. Olen työntekijänä töissä matalapalkka alalla. Teen normitunnit joiden päälle vuosittain 300-500 ylityötuntia ja samalla sivutoiminen yrittäjä. Löytyy myös useita sivu hustlauksia noiden päälle joista saan lisätuloa. (Asuntojen, autojen, moottoripyörien, polkupyörien, keräily esineiden, jne flippaamista.)
Eikä kukaan ole koskaan antanut mitään, enkä ole syntynyt hopealusikka suussa.
Tehkää enemmän niin saatte enemmän. Mikä ihmeen järki on jäädä yhteiskunnan tukiverkon varaan ja ulista jostain satasista?
Se on viimesijainen tuki ettei tarvi ojassa nukkua öitä, ei sitä varten et sinne jäädään.No mitä sinä siitä uliset jos joku saa kelalta pari sataa asumistukea asuntoonsa, jos kysymys on vain "jostain satasista"? Mistä sinä loppujen lopuksi voit tietää toisen tilanteen, puhiset siellä vain omasta puolestasi ja kuitenkin uliset "jostain satasista" Kuule jos sinä olet terve ja pystyt tekemään, niin toiselle se ei niin välttämättä olekaan. Ja jos harrastat romujen myyntiä netissä, kela voi hyvinkin ratsata touhusi ammattimaisena toimeentulona. Meuhkaa sinä ennemmin noista koronatuista joita valtio on jakanut miljardin verran yrityksille jotka nyt jakaa osinkoja sijoittajilleen, äläkä kyykytä heikkompia.
Kuulen tässä viestissä ainoastaan sen rivien välistä miten pelottaa poistua omalta mukavuus alueelta. Totta tuet lähtee, pienenee ja saantikin vaikeutuu.
Toi on osa sitä "suurta" kynnystä mikä pitää uskaltaa ylitttää kun heittäytyy tienaamaan itse. Se kynnys näyttää edestä aivan valtavalle ja riskit samaten
Kun se kynnys jää ylittämisen jälkeen taakse niin huomaa miten on liioitellut asioita päässään. Sataset on tosiaan pieniä rahoja kunhan vaan uskaltaa edetä sieltä yhteiskunnan tukiverkosta.
On iso ongelma tukien riittävyys ja siihen pitää puuttua, niin kuin hallitus nyt yrittää.Laihduta, liiku, syö terveellisesti, opiskele, tee paljon töitä, kaikki päihteet pois.
Mistä luulet pitkäaikaistyöttömän saavan töitä? Entä jos hänellä on synnynnäisiä tuki- ja liikuntaleimistövammoja, tai vaikka pahoja allergioita? Tajuatko miten paljon erilailaiset sairaudet rajaavat työntekoa ja ymmärrätkö miten työnantajat eivät uskalla ottaa töihin työntekijää, jolla on jo todettu jotain sairauksia. Työnantajalle se ajatus on riski, kun tietää jo etukäteen, että tämä voi olla saikulla. Sitten kun on ollut tarpeeksi kauan työttömänä, niin työnantajia pelottaa sekin, eikä uskalleta ottaa töihin sen vuoksi. On lapsellista uskoa, että kyllähän töitä löytyy, jos alentaa omaa rimaa. En tunne yhtään työtöntä, joka ei haluaisi tehdä töitä.
Naapurissani asuu ihminen, joka on pakotettu ilmaistöihin jollekin tukityöllistettyjen kirpparille. Kuulen jatkuvasti häneltä miten törkeästi hänelle on esihenkilönsä puhunut töissä. Milloin on tukka väärin, milloin on rumat vaatteet. Silti, jos hän sieltä töistä irtisanoutuisi, hänelle pamahtaisi karenssi. Joten hänen täytyy vain kestää haukkuminen ja lääkäri kirjoittaa siihen masennuslääkkeitä.
Minua kuvottaa tämä kiusaajien maa. (kiusajalla en viittaa sinuun, jonka tekstiä lainasin)
10 000 euroa tarkoittaa nelihenkisen perheen kohdalla 2500 eur /hlö. Se on aika vähän. Jos kahdella lapsella on säästötili, johon isovanhemmat laittavat vuodessa vaikka 500 eur, ja jos vanhemmat pitävät säästössä jonkin verran rahaa yllättävien menojen tai sairastumisen varalta, tulee tuo raja vastaan nopeasti. Käytännössä voi olla mahdoton säästää rahaa omaan autoon ja yllättäviin menoihin JA pitää lapsilla minkäänlaista tiliä.
Jos perheen nuori säästää rahaa opsikeluja varten kesätyörahoistaan, voi hyvinkin käydä niin, että hänen säästönsä leikkaavat perheen asumistukea.
Mutta tämähän on oikeistopuolueiden ideakin: että mahdollisimman moni joutuisi elämään kädestä suuhun ja elämään ikuisesti vuokralla - oikeistolaisten asuntosijoittajien omistamissa kämpissä.
Tämmöisinä aikoina voi huokaista helpotuksesta olla osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Eläkettä tulee aina tilille 1100e kuussa ja sen lisäksi saan tienata bruttona ansiotuloja 1900e kuussa. Ei tarvitse stressata kokoaikatyöllä.
Vierailija kirjoitti:
Hubbabubba42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hubbabubba42 kirjoitti:
En hoksaa mitä te vouhkaatte..? Olen ollu yh (se yh osapuoli joka ei saa mitään tukia ja joutuu vielä maksamaan joka kk toiselle yh lle) 8-9vuotta ilman mitään tukia.
Ei tää niin kummallista ole ilman tukia eläminen. Olen työntekijänä töissä matalapalkka alalla. Teen normitunnit joiden päälle vuosittain 300-500 ylityötuntia ja samalla sivutoiminen yrittäjä. Löytyy myös useita sivu hustlauksia noiden päälle joista saan lisätuloa. (Asuntojen, autojen, moottoripyörien, polkupyörien, keräily esineiden, jne flippaamista.)
Eikä kukaan ole koskaan antanut mitään, enkä ole syntynyt hopealusikka suussa.
Tehkää enemmän niin saatte enemmän. Mikä ihmeen järki on jäädä yhteiskunnan tukiverkon varaan ja ulista jostain satasista?
Se on viimesijainen tuki ettei tarvi ojassa nukkua öitä, ei sitä varten et sinne jäädään.No mitä sinä siitä uliset jos joku saa kelalta pari sataa asumistukea asuntoonsa, jos kysymys on vain "jostain satasista"? Mistä sinä loppujen lopuksi voit tietää toisen tilanteen, puhiset siellä vain omasta puolestasi ja kuitenkin uliset "jostain satasista" Kuule jos sinä olet terve ja pystyt tekemään, niin toiselle se ei niin välttämättä olekaan. Ja jos harrastat romujen myyntiä netissä, kela voi hyvinkin ratsata touhusi ammattimaisena toimeentulona. Meuhkaa sinä ennemmin noista koronatuista joita valtio on jakanut miljardin verran yrityksille jotka nyt jakaa osinkoja sijoittajilleen, äläkä kyykytä heikkompia.
Kuulen tässä viestissä ainoastaan sen rivien välistä miten pelottaa poistua omalta mukavuus alueelta. Totta tuet lähtee, pienenee ja saantikin vaikeutuu.
Toi on osa sitä "suurta" kynnystä mikä pitää uskaltaa ylitttää kun heittäytyy tienaamaan itse. Se kynnys näyttää edestä aivan valtavalle ja riskit samaten
Kun se kynnys jää ylittämisen jälkeen taakse niin huomaa miten on liioitellut asioita päässään. Sataset on tosiaan pieniä rahoja kunhan vaan uskaltaa edetä sieltä yhteiskunnan tukiverkosta.
On iso ongelma tukien riittävyys ja siihen pitää puuttua, niin kuin hallitus nyt yrittää.Laihduta, liiku, syö terveellisesti, opiskele, tee paljon töitä, kaikki päihteet pois.
Mistä luulet pitkäaikaistyöttömän saavan töitä? Entä jos hänellä on synnynnäisiä tuki- ja liikuntaleimistövammoja, tai vaikka pahoja allergioita? Tajuatko miten paljon erilailaiset sairaudet rajaavat työntekoa ja ymmärrätkö miten työnantajat eivät uskalla ottaa töihin työntekijää, jolla on jo todettu jotain sairauksia. Työnantajalle se ajatus on riski, kun tietää jo etukäteen, että tämä voi olla saikulla. Sitten kun on ollut tarpeeksi kauan työttömänä, niin työnantajia pelottaa sekin, eikä uskalleta ottaa töihin sen vuoksi. On lapsellista uskoa, että kyllähän töitä löytyy, jos alentaa omaa rimaa. En tunne yhtään työtöntä, joka ei haluaisi tehdä töitä.
Naapurissani asuu ihminen, joka on pakotettu ilmaistöihin jollekin tukityöllistettyjen kirpparille. Kuulen jatkuvasti häneltä miten törkeästi hänelle on esihenkilönsä puhunut töissä. Milloin on tukka väärin, milloin on rumat vaatteet. Silti, jos hän sieltä töistä irtisanoutuisi, hänelle pamahtaisi karenssi. Joten hänen täytyy vain kestää haukkuminen ja lääkäri kirjoittaa siihen masennuslääkkeitä.
Minua kuvottaa tämä kiusaajien maa. (kiusajalla en viittaa sinuun, jonka tekstiä lainasin)
Kyllä sitä voi kuule takaisin haistattaa pitkät paskat, ei tarvitse vittuilua kuunnella.

Hän ei uskalla. Hänet on alistettu yhteiskunnan toimesta.
Miten tukia nostavalla voi olla 10 000 € tilillä?!
No jos on ymmärrys sitä tasoa kuin suurella osalla tässä ketjussa, niin sietääkin leikata tukia. Kun ei se tuki poistu kokonaan 10 001 euron varallisuudella!!!! Vasta 50 000 euron varallisuus estää tuen saamisen kokonaan. 10 000 euroa ylittävästä osasta 20% lasketaan hakijan vuosituloihin ja se vaikuttaa asumistuen laskentaan. Eli jos sulla on varallisuutta 10 001 euroa, niin sun vuosituloihin lasketaan lisää 20 snt!
Vierailija kirjoitti:
Eli säästäväisyydestä ja hyvästä taloudenpidosta sakotetaan ja kannustetaan polttamaan kaikki minkä käsiinsä saa.
Asumistuessa on jo tulorajat. Onko jotenkin oikeudenmukaista sitten se, että tuhlaamalla saa valtiolta enemmän rahaa?
Näin se on toimeetulotuessakin, etkä varmasti ole valittanut asiasta, koska se ei koske sinua.
Vierailija kirjoitti:
Miten tukia nostavalla voi olla 10 000 € tilillä?!
Esim opiskelija joka on säästänyt kesätöistä saatuja rahoja, tarkoituksena ehjkä ostaa auto tai säästää omaa asuntoa varten.
Jos varsinainen opintotuki on niin huono kuin on, niin kyllä opiskelijoilla pitää olla oikeus sekä asumistukeen että käydä töissä. 10.000 euron raja varallisuudelle on kerta kaikkiaan liian pieni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hubbabubba42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hubbabubba42 kirjoitti:
En hoksaa mitä te vouhkaatte..? Olen ollu yh (se yh osapuoli joka ei saa mitään tukia ja joutuu vielä maksamaan joka kk toiselle yh lle) 8-9vuotta ilman mitään tukia.
Ei tää niin kummallista ole ilman tukia eläminen. Olen työntekijänä töissä matalapalkka alalla. Teen normitunnit joiden päälle vuosittain 300-500 ylityötuntia ja samalla sivutoiminen yrittäjä. Löytyy myös useita sivu hustlauksia noiden päälle joista saan lisätuloa. (Asuntojen, autojen, moottoripyörien, polkupyörien, keräily esineiden, jne flippaamista.)
Eikä kukaan ole koskaan antanut mitään, enkä ole syntynyt hopealusikka suussa.
Tehkää enemmän niin saatte enemmän. Mikä ihmeen järki on jäädä yhteiskunnan tukiverkon varaan ja ulista jostain satasista?
Se on viimesijainen tuki ettei tarvi ojassa nukkua öitä, ei sitä varten et sinne jäädään.No mitä sinä siitä uliset jos joku saa kelalta pari sataa asumistukea asuntoonsa, jos kysymys on vain "jostain satasista"? Mistä sinä loppujen lopuksi voit tietää toisen tilanteen, puhiset siellä vain omasta puolestasi ja kuitenkin uliset "jostain satasista" Kuule jos sinä olet terve ja pystyt tekemään, niin toiselle se ei niin välttämättä olekaan. Ja jos harrastat romujen myyntiä netissä, kela voi hyvinkin ratsata touhusi ammattimaisena toimeentulona. Meuhkaa sinä ennemmin noista koronatuista joita valtio on jakanut miljardin verran yrityksille jotka nyt jakaa osinkoja sijoittajilleen, äläkä kyykytä heikkompia.
Kuulen tässä viestissä ainoastaan sen rivien välistä miten pelottaa poistua omalta mukavuus alueelta. Totta tuet lähtee, pienenee ja saantikin vaikeutuu.
Toi on osa sitä "suurta" kynnystä mikä pitää uskaltaa ylitttää kun heittäytyy tienaamaan itse. Se kynnys näyttää edestä aivan valtavalle ja riskit samaten
Kun se kynnys jää ylittämisen jälkeen taakse niin huomaa miten on liioitellut asioita päässään. Sataset on tosiaan pieniä rahoja kunhan vaan uskaltaa edetä sieltä yhteiskunnan tukiverkosta.
On iso ongelma tukien riittävyys ja siihen pitää puuttua, niin kuin hallitus nyt yrittää.Laihduta, liiku, syö terveellisesti, opiskele, tee paljon töitä, kaikki päihteet pois.
Mistä luulet pitkäaikaistyöttömän saavan töitä? Entä jos hänellä on synnynnäisiä tuki- ja liikuntaleimistövammoja, tai vaikka pahoja allergioita? Tajuatko miten paljon erilailaiset sairaudet rajaavat työntekoa ja ymmärrätkö miten työnantajat eivät uskalla ottaa töihin työntekijää, jolla on jo todettu jotain sairauksia. Työnantajalle se ajatus on riski, kun tietää jo etukäteen, että tämä voi olla saikulla. Sitten kun on ollut tarpeeksi kauan työttömänä, niin työnantajia pelottaa sekin, eikä uskalleta ottaa töihin sen vuoksi. On lapsellista uskoa, että kyllähän töitä löytyy, jos alentaa omaa rimaa. En tunne yhtään työtöntä, joka ei haluaisi tehdä töitä.
Naapurissani asuu ihminen, joka on pakotettu ilmaistöihin jollekin tukityöllistettyjen kirpparille. Kuulen jatkuvasti häneltä miten törkeästi hänelle on esihenkilönsä puhunut töissä. Milloin on tukka väärin, milloin on rumat vaatteet. Silti, jos hän sieltä töistä irtisanoutuisi, hänelle pamahtaisi karenssi. Joten hänen täytyy vain kestää haukkuminen ja lääkäri kirjoittaa siihen masennuslääkkeitä.
Minua kuvottaa tämä kiusaajien maa. (kiusajalla en viittaa sinuun, jonka tekstiä lainasin)
Kyllä sitä voi kuule takaisin haistattaa pitkät paskat, ei tarvitse vittuilua kuunnella.
En tietenkään puhu tässä nyt ihmisistä keillä joku terveydellinen este työnteolle, mutta kyllä niistä keillä ei ole terveydellistä estettä. Ne ihmiset kyseessä keillä ei ole halua ja ajattelevat matematiikan kautta tai luulevat et työn pitää olla itselleen sopivaa (ilman terveydellistä estettä), työntekijän on tehtävä itsensä työhön sopivaksi ei toisin päin.
Ja aivan typerää vetää esiin mitään "heikomman oikeus korttia" tai oikeus perusturvaan höpöjä.
Herää vaan kysymys miksi joku haluaa ehdoin tahdoin satuttaa itseään ja luulla et se sun pärjääminen on jonkun muun vastuulla?
Me ollaan täällä suomessa kaikki todella etuoikeutetussa asemassa moniin muihin maihin nähden ja jos halutaan että se jatkuu myös meidän lapsilla on sen eteen tehtävä jotain.
täällä pohjantähden alla....
Vierailija kirjoitti:
täällä pohjantähden alla....
kertoo niin osuvasti nykypäivästäkin ja eräiden poliitikkojen unelmista
Vierailija kirjoitti:
Asumistukea saava kalliin vuokran maksaja ei sitten jatkossa voi haaveilla tilanteen muuttamisesta vaikkapa omistusasunnon omarahoitukseen säästämällä. Sori siitä! Eurot asuntosijoittajille!
Miksei voi säästää muuttamalla ensin halvempaan asuntoon? Miksi kallis asuminen pitää rahoittaa yhteiskunnan piikkiin? Tätä en ymmärrä. En minäkään ole asumistuen avulla säästänyt pesämunaa omistusasuntoon, vaan usko tai älä, säästin ihan itse ansaitsemistani rahoista alkupääoman.
Jos jotain hyvää tästä hallituksesta halutaan sanoa, niin sen, että hallitus ja sen suunnitelmat ovat osoittaneet sen miten äärimmäisen tärkeää on estää oikeiston ja äärioikeiston valta. miten tärkeää on ottaa nollalinja kaikkeen ra s is tisuuteen. Nyt on oppositiolla todella suuret saappaat täytettävänään ja me näemme pahimmillaan neljän vuoden kuluttua, että onnistuiko oppositio puolustamaan heikkojen oikeuksia. Esimerkiski sdp tästä aiheesta on kovasti äänessä, joten ihmiset odottavat nyt sitten sdp:ltä näyttöjä siitä, että ovat tosissaan ja torppaavat hallituksen suunnitelmat. Toki muiltakin oppositiopuolueilta odotetaan samaa
Ihmisillä on oltava oikeus esittää myös vastakkaisia näkemyksiään mistä tahansa aiheesta, vaikka uskonnosta, tai sukupuolista, mutta jokaisella on oltava vastuu miettiä sanamuotoilujaan ennen sanomistaan. Sanoilla on merkitystä. Ja jos on päättävässä asemassa, niin entistä suurempi merkitys. Lisäksi jokaisella viestin vastaanottajalla on oltava velvollisuus osata lukea viesti neutraalisti, ilman että ottaa sitä henkilökohtaisesti. Asiallinen viesti. Asiattomia ei tarvitse lukea neutraalisti, mutta harkintaa pitää opetella jokaisen käyttämään jokaiseen suuntaan.
Keitä nämä odottavien ihmisten joukot ovat, niin en osaa varmuudella sanoa. Heistä ei ehkä ole tehty mitään analyysejä, mutta minä tiedän, että heidän joukoissaan on niin rikkaita kuin köyhiä. Siis myös rikkaiden ihmisten joukoissa on heitä, jotka eivät hallituksen suunnitelmia niele.
On kansainvälisesti kehoitettu pitämään runsaasti rahaa käteisenä. Tämä on selkeä kanta pankkitalletuksiin. Jatkuva pienten määrie nostaminen on aina mahdollista.
Minulla on aina 5.000 euroa käteisenä tai jos niin enemmänkin.
Pankeista ei saa edes korkoa rahoille lyhytaikaisina talletuksina.
eikö päättäjät tajua mihin tämä johtaa? Oikeasti, kaikesta sydämestäni toivon, että tämä hallitus haastetaan oikeuteen ihmisoikeusrikoksista ja ihan eu:n tuomioistuimeen asti.
Samoin toivon minä. Toivon myös, että tämä hallitus kaatuu, ja Orposta ei enää ikinä tule pääministeriä. Rahaa pistetään joihinkin turhiin ratahankkeisiin, ja sitten pienituloisilta otetaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Jos jotain hyvää tästä hallituksesta halutaan sanoa, niin sen, että hallitus ja sen suunnitelmat ovat osoittaneet sen miten äärimmäisen tärkeää on estää oikeiston ja äärioikeiston valta. miten tärkeää on ottaa nollalinja kaikkeen ra s is tisuuteen. Nyt on oppositiolla todella suuret saappaat täytettävänään ja me näemme pahimmillaan neljän vuoden kuluttua, että onnistuiko oppositio puolustamaan heikkojen oikeuksia. Esimerkiski sdp tästä aiheesta on kovasti äänessä, joten ihmiset odottavat nyt sitten sdp:ltä näyttöjä siitä, että ovat tosissaan ja torppaavat hallituksen suunnitelmat. Toki muiltakin oppositiopuolueilta odotetaan samaa
Ihmisillä on oltava oikeus esittää myös vastakkaisia näkemyksiään mistä tahansa aiheesta, vaikka uskonnosta, tai sukupuolista, mutta jokaisella on oltava vastuu miettiä sanamuotoilujaan ennen sanomistaan. Sanoilla on merkitystä. Ja jos on päättävässä asemassa, niin entistä suurempi merkitys. Lisäksi jokaisella viestin vastaanottajalla on oltava velvollisuus osata lukea viesti neutraalisti, ilman että ottaa sitä henkilökohtaisesti. Asiallinen viesti. Asiattomia ei tarvitse lukea neutraalisti, mutta harkintaa pitää opetella jokaisen käyttämään jokaiseen suuntaan.
Keitä nämä odottavien ihmisten joukot ovat, niin en osaa varmuudella sanoa. Heistä ei ehkä ole tehty mitään analyysejä, mutta minä tiedän, että heidän joukoissaan on niin rikkaita kuin köyhiä. Siis myös rikkaiden ihmisten joukoissa on heitä, jotka eivät hallituksen suunnitelmia niele.
Kansa haluaa hallituksen saavan työrauhan. Näistä syytöksistä on jo liikaa ollut lehdistössä. Nyt sitten entinen pääministeri varta vasten aloittaa räksytyksen, kunhan kansa vaan ei taas tuupertuisi hänen edessään. RKP on uskomaton kun vaatii tyhjästä vieläkin enemmän kyykistelyä ja vielä niin vakavalla naamalla.
Vierailija kirjoitti:
eikö päättäjät tajua mihin tämä johtaa? Oikeasti, kaikesta sydämestäni toivon, että tämä hallitus haastetaan oikeuteen ihmisoikeusrikoksista ja ihan eu:n tuomioistuimeen asti.
Samoin toivon minä. Toivon myös, että tämä hallitus kaatuu, ja Orposta ei enää ikinä tule pääministeriä. Rahaa pistetään joihinkin turhiin ratahankkeisiin, ja sitten pienituloisilta otetaan pois.
Hetkinen, kyseessä on asumistuesta epäilys, eikä mistään keksityistä tuomioistumiin menemisistä
Kuulen tässä viestissä ainoastaan sen rivien välistä miten pelottaa poistua omalta mukavuus alueelta. Totta tuet lähtee, pienenee ja saantikin vaikeutuu.
Toi on osa sitä "suurta" kynnystä mikä pitää uskaltaa ylitttää kun heittäytyy tienaamaan itse. Se kynnys näyttää edestä aivan valtavalle ja riskit samaten
Kun se kynnys jää ylittämisen jälkeen taakse niin huomaa miten on liioitellut asioita päässään. Sataset on tosiaan pieniä rahoja kunhan vaan uskaltaa edetä sieltä yhteiskunnan tukiverkosta.
On iso ongelma tukien riittävyys ja siihen pitää puuttua, niin kuin hallitus nyt yrittää.
Laihduta, liiku, syö terveellisesti, opiskele, tee paljon töitä, kaikki päihteet pois.